Täysistunnon pöytäkirja 97/2009 vp

PTK 97/2009 vp

97. TORSTAINA 22. LOKAKUUTA 2009 kello 16.00

Tarkistettu versio 2.0

Afganistanin vaaleja turvaavien suomalaisten joukkojen kotiutus

Eero Heinäluoma /sd:

Arvoisa puhemies! Eduskunnalle kerrottiin vielä viime kuun puolella, että meidän Afganistanissa olevat vaaleja turvaavat joukot on tarkoitus kotiuttaa loka—marraskuun aikana riippuen presidentinvaalien toisen kierroksen ajankohdasta. Nyt olemme yllätykseksemme kuulleet, että puolustusministeri onkin kotiuttamassa joukot jo ensi viikolla. Kaikki kannatamme kotiutusta. Siellä tehdään arvokasta ja tärkeää työtä, mutta olemme olettaneet, että kotiutus tapahtuu, kun työ on tehty. Tässä on nyt puhuttu tietokatkoksista asian ympärillä. Pääministeri sanoi eilen TV 4:n uutisissa, että tässä on täysi tietokatkos hallituksen ja sotilaiden välillä. Äärimmäisen nolo tilanne. Presidentti on omasta mielestään ollut mukana päättämässä, että joukot ovat siellä toisen kierroksen vaaleja varmistamassa. Ulkoministeri oli vielä viime viikonvaihteessa samassa uskossa.

Herra pääministeri, mites tässä nyt näin kävi?

Pääministeri Matti Vanhanen

Arvoisa puhemies! Puolustusministeri ei nyt ole matkansa takia paikalla, mutta hän on tietojeni mukaan käynyt tänään valiokunnalle selvittämässä kysymystä. Tässä on laajemmasta tietokatkoksesta kyse. Mutta tärkeää on se, että itse operaation kannalta tämä ei kuitenkaan nyt merkittävä ole, koska siellä oli samalla sovittu siitä, millä tavalla joukkoja täydennetään. Alkuaan ei ollut selvästikään arvattu sitä, että vaalien lopullinen toimeenpano saattaa lykkääntyä niin pitkälle kuin tapahtui, ja oli sitten jo aiemmassa vaiheessa päivämäärät sotilaiden kanssa sovittu. Näistä päivämääristä hallituksessa tai tasavallan presidentillä ei nyt ollut laajempaa tietoa. Sen tähden saman päivän aikana syntyi tilanne, jossa toisaalta annettiin lausuntoja, joissa viitataan siihen, että marraskuussa ollaan siellä, ja samalla tuli tieto siitä, että sotilaat kotiutetaan. Tämän tietokatkoksen taustat ja prosessi tullaan luonnollisesti käymään lävitse ja seuraavassa hallituksen Utvassa tämä selvitys tullaan saamaan.

Eero Heinäluoma /sd:

Arvoisa puhemies! Todellakin tämä on ollut erinomaisen hämmentävää, ja tässä on kysymys sekä asiasta että tästä päätöksentekotavasta. Nämä asiathan kuuluisivat ulkoasiainministerin esiteltäväksi. Presidentti ylipäällikkönä on viimekätinen päätöksentekijä, kun joukkoja lähetetään ja joukkoja otetaan pois. Nyt me olemme kuulleet, että puolustusministeriössä on tehty tämä päätös eikä siitä ole edes asianmukaisesti kerrottu kaikille hallituksen jäsenille. Erittäin erikoinen tilanne. Ja nyt katson tietysti pääministeriin: Tehän vastaatte koko hallituksen toiminnasta, viime kädessä myös siitä toiminnasta, jota ulkoministeri ja puolustusministeri tekevät. Ja kun tässä puolustusministeri on ottanut itselleen selvästi muiden tehtäviä — siis ulkoministerin esittelystä pitäisi tapahtua tämä asia — niin jään kysymään teiltä:

Miten te aiotte palauttaa sellaisen järjestyksen, että me voimme luottaa siihen, että päätöksenteko tapahtuu oikeassa järjestyksessä näin isossa asiassa kuin sotilaiden lähettäminen ja kotiuttaminen?

Pääministeri Matti Vanhanen

Arvoisa puhemies! Kun lähettämispäätös on tehty, silloin on arvioitu se, että operaatio tulee kestämään neljästä viiteen kuukauteen. Kyllä nämä päätökset on tässä suhteessa tehty aivan selkeässä järjestyksessä. Sitten se päättymisajankohta: kun on puhuttu neljästä viidestä kuukaudesta, niin siinä on sitten sotilaiden kanssa pitänyt tehdä myös sopimukset, ja sitten niiden mukaan on toimittu. Tämä tietokatkos on selvästikin siinä, että poliittiselle johdolle ei ole tullut tietoa siitä, mitä sotilaiden kanssa tästä päivämäärästä on sovittu. Kun päivämäärä on laitettu paperille, niin kaikki oletuksethan silloin ovat rakentuneet sille, että tämä operaatio kahden kierroksenkin kautta tulee suoritettua ja että vaalit on käyty. Kukaan ei arvannut, että syyskuulta tämä vaalien toinen kierros voi mennä jopa marraskuulle.

Pertti Salolainen /kok:

Arvoisa puhemies! Ulkoasiainministeriön muistion mukaan 16.6. lähtökohtana oli se, että tämä joukon olo Afganistanissa päättyy 25.10. Nyt joukkojen olo siellä päättyy 28.10., ja joukot palaavat Suomeen sitten, ja jatkojakso on vielä 10.11. asti. Ja sitä paitsi tähän vielä lisättynä se, että Suomen täydennysjoukot eivät halua olla siellä kauempaa. Heillä oli palvelussopimus. He halusivat, että tämä palvelussopimus päättyy juuri silloin, kun on sovittu ja kirjoitettu. Ja tästä syystä puolustusministerikin katsoi, että on tärkeätä palauttaa heidät, koska joukot olivat siellä ilman lomaa. He halusivat palata ja olivat väsyneitä fyysisesti ja henkisesti. Tämä on puolustusministeriön arvio. Näin ollen tässä on tehty sinänsä aivan oikea päätös. Mutta eikö pääministerikin ole samaa mieltä, että ainoa, mikä tässä on epäonnistunut, on Afganistanin vaalit? Kaikkien muistioitten mukaan toisenkin kierroksen piti päättyä syyskuussa. Mutta sen takia, että siellä on hirvittävä vaalisotku ollut ja vaali ... (Puhemies: Nyt on minuutti mennyt!)

Pääministeri Matti Vanhanen

Arvoisa puhemies! Kyllä tämän ongelman ydin on tietysti siinä, että kaikista ennakkoarvioista huolimatta tämä vaalien toisen kierroksen järjestäminen lykkäytyi näin mahdottoman pitkälle. Sitä ei silloin saatettu ottaa huomioon täysimääräisesti, kun aikoinaan operaatiosta päätös tehtiin.

Juha Korkeaoja /kesk:

Arvoisa puhemies! Tämä suomalainen Afganistanissa oleva joukko on täyttänyt sataprosenttisesti ja tulee täyttämään sataprosenttisesti sille annetun tehtävän, ja jokainen omalta kohdaltaan täyttää sen sitoumuksen, jonka on allekirjoittanut. On hyvä tehdä täysin selväksi, että kaikki kunnia ja tunnustus tälle joukolle siellä vaikeissa olosuhteissa kuuluu. Mutta ongelma on ollut tässä julkisessa keskustelussa siinä mielessä, että on tavallaan puhuttu, että tehtävä suoritetaan loppuun ja tullaan sen mukaisesti pois, kun tehtävä on suoritettu ja toimitaan suunnitelman mukaisesti. Nyt ilmeisesti tämä suunnitelman mukainen toiminta on käsitetty poliittisella puolella ja tällä sanotaanko teknisestä puolesta vastaavalla puolella vähän eri tavalla, niin kysyisin pääministeriltä:

Miten jatkossa voidaan tällainen tiedonkatkon ongelma ratkaista?

Pääministeri Matti Vanhanen

Arvoisa puhemies! En usko, että tässä jatkossa tulee olemaan ongelmia. Tämä on sen verran selkeä oppitunti siitä, että tiedon pitää kulkea ja liikkua.

Olen kysyjän kanssa samaa mieltä siitä, että itse operaatioon osallistuneet sotilaat ovat joutuneet osallistumaan äärimmäisen poikkeukselliseen operaatioon Suomen kriisinhallintahistoriassa ja on, voi sanoa, kaikki ymmärrettävät syyt siihen, että myös heidän puolellaan on pidetty selvänä sitä, että kun he ovat vapaaehtoisia, niin noudatetaan sitä sopimusta, joka heidän kanssaan on tehty.

Paavo Arhinmäki /vas:

Arvoisa puhemies! Afganistanissa on käynnissä sisällissota, jonka osapuolena Suomi näissä Isaf-joukoissa on, ja vasemmistoliiton mielestä sotilaallinen operaatio on syytä muuttaa siviilioperaatioksi mutta järjestelmällisessä hyvässä järjestyksessä ja sillä tavalla, ettei tehdä mitään hätiköidysti.

Mutta tässä kohdassa kyllä ihmetyttää se, mitä kertoo valtioneuvoston ja tasavallan presidentin kanslian välisestä yhteistyöstä ja informaatiosta se, että tällainen asia lähetetään perjantai-iltana kirjeellä, joka on minne lie lähettikeskukseen juuttunut.

Eikö näin isossa asiassa pitäisi varmistaa, että tieto on varmasti tullut perille puhelimella tai vaikkapa tekstiviestillä, jota kovasti valtioneuvosto välillä käyttää viestinnän välineenä?

Pääministeri Matti Vanhanen

Arvoisa puhemies! Ensin: En aivan ehkä yhdy tähän kysyjän luonnehdintaan siitä, että kyseessä on sisällissota, jossa Suomi on osapuolena. Me olemme siellä YK:n pyynnöstä yhtenä 42 maasta osallistumassa vakauttamistoimiin, joita siellä toden totta maassa tarvitaan ja tullaan tarvitsemaan näiden vaalien jälkeenkin ja tulee kestämään useampia vuosia ennen kuin turvallisuusjärjestelmät pystytään täysimääräisesti siirtämään afgaanien omille puolustusvoimille ja poliiseille.

Tiedon pitää kulkea, mutta luonnollisesti kirjeet ovat normaalitilanteessa se luonnollisin tiedonvälitystapa, ja kysyjä on oikeassa siinä, että täytyy olla tietysti varmuus siitä, että tieto menee perille. Minä luulen, että normaalitilanteessa — tässä ei siis mitään erityisempää ongelmaa ole syntynytkään, mutta nyt syntyi tilanne, jossa tasavallan presidentti joutui kysymykseen vastatessaan ottamaan kantaa tähän ja hänellä ei ollut tätä viimeistä tietoa. Siitä syntyi tämä ehkä ongelmallisin tilanne. Arvelen, että tämän kokemuksen jälkeen kyllä opitaan hallinnon kaikilla tahoilla se, että tiedon pitää kulkea. Niin kuin totesin, tämä tietokatkos ei koskenut vain valtioneuvoston ja tasavallan presidentin kanslian välistä tietoa, vaan kyllä tämä koski käytännössä koko hallitusta, että tässä myöskään tätä päivämäärätietoa ei ollut hallituksen piirissä.

Erkki Tuomioja /sd:

Arvoisa puhemies! Kyllä vakavammasta asiasta kuin pelkästä tietokatkoksesta tai muistikatkoksesta on kysymys. Nekin ovat tarpeeksi vakavia ja niitähän me olemme muissa yhteyksissä täällä käsitelleet. Mutta kysymys on siitä, että suomalaisten sotilaiden osallistuminen ulkomailla kriisinhallintaan on aina poliittinen ratkaisu, jossa esittelijänä ja valmistelevana ministeriönä on ulkoasiainministeriö sekä valtioneuvostolle että Utvalle ja tietysti, että se tapahtuu hyvässä yhteistyössä puolustusministeriön kanssa. Kyllä sen täytyy olla hyvin selvä, että kaikissa tapauksissa sotilaiden meno ja sotilaiden paluu täytyy olla tätä kautta kulkeva asia.

Voisiko pääministeri nyt antaa sen vakuutuksen, että tällaista toimivallan ylitystä, sivuutusta ei pääse vastaisuudessa tapahtumaan ja että selvitetään, miten näin on käynyt? (Ed. Kanerva: Väärä todistus!)

Pääministeri Matti Vanhanen

Arvoisa puhemies! Toimivallan ylityksestä on ehkä vähän vaikea puhua. Silloin kun joukko on lähetetty, on määritelty se, että se on 4—5 kuukautta. Kaikille on ollut itsestäänselvää, että tämä on väliaikainen operaatio. Meidän läsnäolomme Afganistanissa vahvistettiin vaalien seuraamisen ajaksi. Tämä on ollut määräaikainen, väliaikainen toimenpide, josta luonnollisesti tullaan takaisin. Nyt keskustelua käydään siitä, että tätä palvelussopimuksissa olevaa päivämäärää nyt ei ollut meillä tiedossa, ja tässä suhteessa tietokatkos on se, josta on syytä keskustella.

Ilkka Kanerva /kok:

Arvoisa puhemies! Jottei jäisi väärää todistusta aikakirjoihin, niin päätöstähän ei ole Suomessa tehty, ei lähettämisestä eikä peruuttamisesta, puolustusministeriössä, vaan valtioneuvoston toimesta ulkoministeriön esittelemänä. Toteutus, toimeenpano, luonnollisesti tapahtuu puolustusministeriön toimesta ja Pääesikunnan johdolla.

Minä luulen, että minä en ole ainoa, joka oli siinä käsityksessä, että joukot palaavat Suomeen toisen vaalivaiheen jälkeen. Näin ei ole asia, sillä tarkistin sen ulkoministeriön kesäkuussa kansanedustajille ulkoasiainvaliokunnassa toimittamasta paperista, että hallitus on selkeästi sanonut, milloin tämä urakka päättyy.

Kysyttäväksi jää, olisiko ollut mahdollista jatkaa. Se ei ollut mahdollista eri selvitysten myötä, ei myöskään sen vuoksi, että Suomi on osa kansainvälistä järjestelyä, isompaa järjestelyä. Siksi nyt on tärkeää, että me emme dramatisoi ja liioittele tätä kysymystä, vaan päinvastoin toimimme luotettavana kansainvälisenä toimijana myöskin jatkossa. Pitäisin hyvin tärkeänä, että Suomi voisi kantaa kansainvälistä vastuutaan esimerkiksi silloin, kun ensi vuonna Afganistanissa käydään parlamenttivaalit, ja kysyn pääministeriltä:

Tätä toivottavasti ei ole poissuljettu vaihtoehtojen joukosta?

Pääministeri Matti Vanhanen

Arvoisa puhemies! Ei ole erikseen päätetty, että se olisi poissuljettu, mutta ei ole myöskään päätetty, että osallistuisimme. Me vastaamme aina kansainvälisen yhteisön pyyntöihin tapaus kerrallaan.

Jutta Urpilainen /sd:

Arvoisa puhemies! Syyskuussa ulkoasiainvaliokuntaa informoitiin, että Afganistanissa olevat lisäjoukot vedetään takaisin koti-Suomeen loka-marraskuussa riippuen Afganistanin vaaleista. Tänään yritimme ulkoasiainvaliokunnassa kysyä puolustusministeri Häkämieheltä, minkä takia puolustusministeriö ei ole informoinut valtioneuvostoa, tasavallan presidenttiä eikä myöskään eduskuntaa siitä, että nämä lisäjoukot tulevat Suomeen ennen kuin vaalit on käyty loppuun Afganistanissa. Tähän kysymykseen puolustusministeri ei meille valitettavasti vastannut. Kysyisinkin nyt teiltä, arvoisa pääministeri:

Oletteko te saanut vastauksen puolustusministeri Häkämieheltä, minkä takia teitä eikä myöskään tasavallan presidenttiä eikä ulkoministeriä ole tästä asiasta informoitu?

Pääministeri Matti Vanhanen

Arvoisa puhemies! Ensinnäkin presidentillä oli tieto omien sanojensa mukaan viime perjantaina käytettävissä, eli tieto on silloin kulkenut.

Mutta ulkoasiainvaliokunta on, niin kuin itse asiassa täällä taisi joku edustaja todeta, 16. kesäkuuta saanut muistion, jonka mukaan vaalivalmiusjoukon operatiivinen valmius päättyy 25.10.2009. Eli ulkoasiainvaliokunnan puolella teillä kyllä tämä tieto on ollut. Itse asiassa teillä on ollut tässä suhteessa täsmällisempi tieto kuin hallituksella laajemmin oli käytössään.

Puhemies:

Myönnän vielä lisäkysymykset edustajille Räsänen ja Heinäluoma; kun asianomainen ministeri ei ole paikalla, niin tätä keskustelua tämän pidemmälle on vähän vaikea jatkaa.

Päivi Räsänen /kd:

Arvoisa herra puhemies! Te, pääministeri, totesitte, että presidentin kanslia sai viime perjantaina puolustusministeriöstä tiedon joukkojen kotiuttamispäivämäärästä, ja kun näin on, niin ihmetyttää sekin, miksi tieto ei kulje sitten presidentin kanslian sisällä. Mieleeni nousee vastaava tilanne, kun puolustusministeri Häkämies piti tämän puheensa "Venäjä, Venäjä, Venäjä" ulkomailla ja silloinkin puhe tuli ikään kuin puun takaa presidentti Haloselle, vaikka kanslia oli saanut tämän puheen kyllä tiedokseen etukäteen. Kysyn teiltä:

Mikä teidän arvionne on, mikä on tuo presidentin kanslian tilanne, miten siellä tieto kulkee? Kulkiko tieto teille? Milloin te, herra pääministeri, saitte tiedon tästä joukkojen kotiuttamispäivästä?

Puhemies:

Ministeri vastannee valtioneuvostoa koskeviin osiin.

Pääministeri Matti Vanhanen

Arvoisa puhemies! Kyllä, vain tähän jälkimmäistä osaan. En ole kaikkien alojen asiantuntija.

Pääministeri sai tiedon ... Niin kuin äsken viittasin, tässä oli laajempi tietokatkos, joka koski käytännössä koko hallitusta. Pääministeri sai tiedon uutisista.

Eero Heinäluoma /sd:

Arvoisa puhemies! Ei tästä nyt kyllä sillä selvitä, että täällä kuorolauluna lauletaan tätä kesäkuun muistiota. Se on totta, semmoinen ulkoasiainvaliokunnalle on tullut. Mutta syyskuussa meille kerrottiin seuraavaa: "Vaalitukijoukko kotiutetaan loka—marraskuun aikana riippuen presidentinvaalien mahdollisen toisen kierroksen aikataulusta. Suomalaisen kriisinhallintajoukon komentajan arvion mukaan suomalaisosasto kykenee täyttämään tehtävänsä." Emme me kai täällä unta ole nähneet, kun kaikki ovat kuvitelleet, että joukot tulevat kotiin sen jälkeen, kun tehtävä on tehty, joka on vanha suomalainen periaate, eli tämän toisen kierroksen jälkeen. Ei tässä ole kysymys enää pelkästään informaatiokatkosta, vaan siitä, kuka tekee päätöksiä joukkojen lähettämisestä ja palauttamisesta. Ed. Tuomioja kysyi, minä olen kysynyt ja kysyn nyt uudelleen:

Pääministeri, onko niin, että tämmöinen päätös on puolustusministerin tehtävissä, vai palataanko siihen järjestykseen, että joukkojen lähtö ja paluu tapahtuu päätöksenteon pohjalta ulkoministerin esittelystä ja viime kädessä Puolustusvoimain ylipäällikön, presidentin, allekirjoituksella?

Pääministeri Matti Vanhanen

Arvoisa puhemies! Nämä palvelussopimukset puolustushallinto tekee kyllä sotilaiden kanssa. Se, miten itse näen tämän tilanteen, on se, että aikanaan ne sopimukset on tehty olettaen tietysti, että aika riittää hyvin kumpaankin vaalikierrokseen, ja olettamuksenahan on ollut syyskuu tässä suhteessa. Se, missä tässä on tietokatkos selvästi tapahtunut, on ollut siinä, kun on käyty kuitenkin sitten yhteiskunnallisempaa keskustelua siitä, että vaalit näyttävät lykkäytyvän, ja tästä toisesta kierroksesta on käyty keskustelua, niin näitten sopimusten päivämäärätietoja ei ole välitetty tässä eteenpäin. Tämä tullaan käymään Utvassa lävitse, miksi näin tapahtui, ja voidaan sitten sen jälkeen katsoa asia uudelleen.

Puhemies:

Kysymys on loppuun käsitelty.