Täysistunnon pöytäkirja 97/2009 vp

PTK 97/2009 vp

97. TORSTAINA 22. LOKAKUUTA 2009 kello 16.00

Tarkistettu versio 2.0

Valtion ja valtionyhtiöiden irtisanomiset

Jyrki Yrttiaho /vas:

Arvoisa herra puhemies! Hallitus sanoo tekevänsä kaikkensa, että työttömyys ei kasva ja että elvytys puree. Kuitenkin vuoden kuluessa valtio itse ja valtion omistamat yhtiöt ovat antaneet lopputilin 19 000 työntekijälle. Valtion virastojen ja laitosten väkeä vähennettiin 7 000:lla.

Sama tahti näyttää jatkuvan. Tänään saatiin uutisia Rautaruukin 175 henkilön vähennysneuvotteluista. Destiaa lyödään myyntikuntoon ja 250:lle luvataan lopputili. Neste Oil vähentää 350. Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta aiotaan vähentää lähes 100. Itella jakaa lopputilejä. Vähennyksiä kohdistetaan alueille, joilla työllisyystilanne on ennestään jo heikko. Todellisuudessa valtio alkaa olla tässä maassa työttömyyden kasvun suurimpia syyllisiä. Samaan aikaan puhutaan työurien pidentämisestä.

Mitä hallitus aikoo tehdä tämän järjettömän menon pysäyttämiseksi ja työpaikkojen turvaamiseksi?

Pääministeri Matti Vanhanen

Arvoisa puhemies! Ratkaisevinta tässä kaikessa on kuitenkin tämä maailmantalouden kehitys. Eli kyllä tämä suomalainen työllisyyskin riippuu täysin siitä, minkälaiseksi kysyntä maailmassa muodostuu. Tämä ratkaisee työllisyyden, tämä ratkaisee myös valtionyhtiöiden menestyksen aivan samalla tavalla kuin yksityisten yritysten menestyksen; kysyntää ei muualta tule. Tässä mielessä myös valtionyhtiöt tulee asettaa tähän kansainväliseen perspektiiviin. Eivät valtionyhtiötkään ole immuuneja sille, mitä markkinoilla tapahtuu.

Tässä ed. Yrttiahon listassa oli myös sitten valtion laitoksia mainittu, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, jossa on omat uudistukset tehty, ja asianomaiset ministerit voivat siltä osin vastata.

Valtio on myös uudistamassa omia organisaatioitaan, ja näiden uudistusten samoin kuin tuottavuusohjelman päätavoite on se, että ne voitaisiin tehdä ilman irtisanomisia, nojaamalla ensi sijassa eläkkeelle siirtymiseen, mutta se merkitsee samalla kyllä työpaikkojen kokonaismäärän alentumista. Se on eräs tämän tuottavuusohjelman tavoitekin, (Puhemies koputtaa) koska meidän pitää kuitenkin katsoa myös tämän kriisin ylitse. Toivottavaa on tietysti, että jokainen laitos äärimmäisen tarkkaan miettii nämä aikataulunsa ja ajoituksensa, ja on sitten kyse valtion yrityksestä tai yksityisestä yrityksestä, niin hallituksen viesti ja toive on kaikille sama: kriisin ollessa pahimmillaan pitää pyrkiä välttämään irtisanomiset.

Jyrki Yrttiaho /vas:

Herra puhemies! Miten valtion tuottavuusohjelma liittyy maailmantalouden kriisiin? Tuottavuusohjelma on osoittautunut henkilöstön vähennysohjelmaksi, sen tunnustavat tässä talossa jo virkamiehetkin tuolla valiokunnissa. Ohjelma on täydellisessä umpikujassa muun muassa työvoimahallinnossa, aluehallinto yskii, ja palvelut ovat ongelmissa. Tästä huolimatta hallituksen budjettiesitys ensi vuodelle lupaa yli 2 400 henkilön vähennyksiä. Täällä eduskunnassa viime kädessä päätetään myös valtion työpaikkojen kohtalo. Täällä päätetään budjetista, ja täällähän pitäisi ottaa ohjat myös valtionyhtiöiden omistajaohjaukseen.

Joko hallitus on valmis tunnustamaan, että niin sanottu tuottavuusohjelma on pelkkä henkilöstön vähennysohjelma ja että se on täydellisessä umpikujassa?

Valtiovarainministeri Jyrki Katainen

Arvoisa puhemies! Tuossa taisi tulla kollegaministereitten toimialoilta virheellistäkin tietoa kysyjän kysymyksessä. Mutta yleisesti ottaen tuottavuusohjelmalla pyritään nimenomaan valtion palveluksessa olevien henkilötyövuosien vähentämiseen. Samaan aikaan modernisoimme palvelujen tuottamista niin, että todellakin voisimme selvitä vähemmällä väellä. Miksi näin? Siksi, että työvoimaa riittäisi tulevina vuosina yksityisen sektorin palvelukseen eikä valtio ottaisi 15 000 henkilötyövuotta vuonna 2015 omaan palvelukseensa enemmän kuin tämän tuottavuusohjelman jälkeen. Sehän tuottavuusohjelman idea oli edellisellä hallituksella ja on tällä hallituksella.

Vuoteen 2015 mennessä meillä on 15 000 henkilöä vähemmän valtion palveluksessa. Kun työvoiman määrä vähenee muutenkin, niin nämä ihmiset voivat olla yksityisen sektorin palveluksessa. Tästä tässä on kysymys ja nimenomaan niin, että palvelut tuotetaan uusilla toimintatavoilla, ei niin, että vähemmällä väellä enemmän työtä, koska se ei ole mitään tuottavuutta — siinä tuottavuus törmää seinään — vaan uusilla toimintatavoilla ihan samalla tavalla kuin kaikkialla muuallakin yhteiskunnassa tehdään. Valtio ei voi olla pöhötautinen ongelmalapsi tässä kehityksessä.

Jukka Gustafsson /sd:

Arvoisa puhemies! On pakko sanoa ääneen se, että tässä hallituksen politiikassa on selvä ideologinen painotus. Te olette ohentamassa valtionhallintoa. Te olette heikentämässä kuntien palveluja, kun ette anna kunnille niiden tarvitsemia voimavaroja. Tästä on kysymys. Valtio voisi työnantajana näyttää esimerkkiä, niin kuin te, pääministeri Vanhanen, olette aiemmin täällä puhunut. Nyt te toimitte vallan toisella tavalla.

Toinen esimerkki on nuorisotyöttömyys. Temmin tohtoriasiantuntija Tiainen esitti Hesarin mielipidekirjoituksessa, että nuorisotyöttömyyden vähentäminen vaatii 200 miljoonaa euroa, jotta 30 000 nuorta saadaan töihin, tukityöhön jne. Hallitus esittää 50:tä miljoonaa euroa. Tässä on se kaula, ja te maksatatte nuorisolla nyt tämän laman kustannukset.

Työministeri Anni Sinnemäki

Arvoisa puhemies! Julkisen sektorin työllisyydestä voi ehkä todeta kuitenkin sen myönteisen asian, että nimenomaan sosiaali- ja terveyspuolella työllisyys on kohentunut aivan viimeistenkin lukujen osalta, eli nimenomaan palveluja tuottavia henkilöitä on töissä nyt enemmän kuin aikaisemmin. Työttömyys on selkeästi syntynyt nimenomaan vientialoille ja rakennusalalle, miesvaltaisille aloille ja niille aloille, joita maailmantalouden romahdus ja kotimaisen rakennustoiminnan romahdus on selkeimmin koskettanut. Myös valtionyhtiöitä, kuten esimerkiksi Rautaruukkia, koskevat ne samat lainalaisuudet, jotka liike-elämää koskevat, eli jos kukaan ei osta tuotteita, on vaikea ylläpitää kovin korkeaa työllisyyttä.

Nuorisotyöttömyyden osalta hallitus on lisännyt määrärahoja, ja uskon, että pääsemme hyviin tuloksiin nuorisotyöttömyyden vähentämisessä niillä määrärahalisäyksillä, joita on tehty sekä opetusministeriön että työ- ja elinkeinoministeriön rahoitukseen.

Matti Kangas /vas:

Arvoisa puhemies! Julkishallinnosta tulee työttömiä lisää, mutta niin tulee yksityiseltäkin sektorilta. Tänään on tullut lisää surullisia uutisia Suomen metsäteollisuudelle, sen alasajo jatkuu. Eteläafrikkalainen metsäjätti Sappi on tänään ilmoittanut aloittavansa yt-neuvottelut Jyväskylässä sijaitsevan Kankaan tehtaan henkilöstön edustajien kanssa. Tavoitteena on tehtaan kannattavuuden parantaminen taikka mahdollisesti, jos näin ei käy, sitten tehdas suljetaan. Sappi Finland Kankaan tehdas työllistää 150 henkeä ja kerrannaisvaikutus on varmaan tuplaten, jos ei enemmänkin. Kysynkin ministeri Pekkariselta:

Mitä hallitus ja työ- ja elinkeinoministerit aikovat tehdä, että tehdas saataisiin kilpailukykyiseksi ja estettyä sen lopettaminen? Jos tehdas lopetetaan, se tuotanto siirretään sitten Belgian tehtaalle. Yhdessä Sappin kanssa tässä nyt pitäisi tehdas pelastaa.

Elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen

Arvoisa puhemies! Ehkä vielä aiempaan keskusteluun liittyen, te-toimistojen ja te-keskusten henkilöstöä joko on jo lisätty tai tullaan ensi vuoden aikaan lisäämään yhteensä 170 henkilöllä siitä pohjalukemasta, missä oltiin sen tuottavuusohjelman pohjalta. Nettomääräisestikin tulee väkeä olemaan enemmän töissä ensi vuoden aikaan kuin oli esimerkiksi tämän vuoden alussa tai viime vuoden loppupuolella, ja näin pitääkin olla, koska työt noissa toimistoissa ovat lisääntyneet ja siihen vastataan ei vähentämällä vaan lisäämällä väkeä.

Mitä tulee Sappi-ratkaisuun, se on todella valitettavaa, ja välittömästi, kun tieto tästä tuli, on käynnistetty toimet ensinnäkin niitten työttömyysuhan alla olevien ihmisten tilanteen hoitamiseksi ja toisekseen valtiovalta on valmis keskustelemaan Sappin kanssa niistä toimista, mitä Sappi kenties näkee sellaisina, joilla kenties voitaisiin tuon tehtaan jatkaminen turvata. Sellaisia yhteydenottoja on käyty, joissa keskustelu on avattu. Mitään sellaista ei ole näköpiirissä kuitenkaan vielä, joka takaisi sen, että tehdas varmasti jatkaisi.

Susanna Huovinen /sd:

Arvoisa puhemies! Varmasti ei tuntunut valtion henkilöstöstä kovinkaan mukavalta kuulla tuota ministeri Kataisen äskeistä määritelmää pöhötautisuudesta. Minusta se oli aikamoinen ylilyönti teiltä, ministeri Katainen. Minne on unohtunut tältä hallitukselta hyvän hallinnon periaate, siis se, että palvellaan niin kansalaisia, järjestöjä kuin elinkeinoelämääkin hyvin niissä asioissa, joissa he apua tarvitsevat?

Otan esimerkin ympäristöhallinnosta, jossa tapahtuu 20 prosentin leikkaus alueilla tulevaisuudessa nimenomaan tästä valtion tuottavuusohjelmasta johtuen. Samanaikaisesti ympäristöhallintoon tulee valtavia paineita niin yhteisölainsäädännön kuin tämän talonkin tekemän lainsäädännön puolelta. Jo elinkeinoelämäkin on huolissaan siitä, miten ympäristöluvitus tullaan hoitamaan, kun siellä ei ole osaavaa ja asiantuntevaa väkeä tekemässä tätä työtä. Toivoisin, että te voisitte, ministeri Katainen, vastata elinkeinoelämän kysymykseen.

Valtiovarainministeri Jyrki Katainen

Puhemies! Ensinnäkin totesin valtionhallinnosta enkä sen henkilöstöstä sen, mitä sanoin. Meillä on erittäin hyviä esimerkkejä valtionhallinnon yksiköistä, joissa tuottavuusohjelmaa on viety määrätietoisesti eteenpäin. Siellä palvelun saatavuus ja laatu ovat parantuneet. Esimerkiksi elinkeinoelämän ja meidän jokaisen tarvitsema verottajapalvelu on tästä hyvä esimerkki. Eli on viety tuottavuusohjelman tavoitteita eteenpäin, palvelun saatavuus ja laatu on parantunut, myös työssäjaksaminen on parantunut. Valtiokonttori on tehnyt tutkimusta siitä, miten työssäjaksaminen valtionhallinnon sisällä on kehittynyt tuottavuusohjelman aikana. Se on riippuen yksiköstä joko pysynyt ennallaan tai parantunut. Eli tämä teidän pitää myös puheissanne tuoda esille. Aivan yhtä lailla kuin tässä puhutaan siitä, kuinka paljon valtionhallinnosta tulevina vuosina poistetaan, pitää huomioida, että se on pieni osa siitä, mikä meiltä eläköityy tai siirtyy muutoin toisiin tehtäviin. Tämä vähennys on vain pieni osa normaalista poistumasta.

Markus Mustajärvi /vas:

Arvoisa puhemies! Ministeri Kataiselle vielä tästä pöhötaudista.

Vantaalla nuoria ammattikouluttamattomia työttömiä on 200 yhtä työvoimaneuvojaa kohti, siis ammattitaidottomia nuoria, jotka tarvitsevat erityisen paljon ohjausta, ja heitä on 200 yhtä neuvojaa kohti. Sekö on pöhötautia? Työ- ja elinkeinotoimistoissa on pysyvä henkilöstövajaus. Määräaikaisia työntekijöitä kyllä lisätään, niin kuin ministeri Pekkarinen sanoi, mutta vakituiset vähenevät koko ajan ja vakituiset työntekijät pystyvät sillä ammattitaidollaan palvelemaan hakijoita paljon paremmin kuin määräaikaiset työntekijät.

Sitten vielä toinen asia tähän pöhötautiin. Näiden valtionhallinnon työntekijöitten matkassa katoavat myös viimeiset valtionhallinnon palvelut ja varsinkin siellä pienissä ja keskisuurissa kunnissa, missä niitä palveluita pystytään vähiten puolustamaan. Sekö on teidän linjanne?

Elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen

Arvoisa puhemies! Liittyen siihen, onko työ- ja elinkeinohallinto vetämässä pois palveluitaan, jo viime vuoden puolella tehdyn ratkaisun jälkeen me emme ota te-toimistopalveluita pois yhdeltäkään sellaiselta paikkakunnalta, missä niitä viime vuoden puolella oli. Tästä pidetään kiinni ainakin tämän hallituskauden ajan. Seuraavien hallitusten nimissä en voi puhua.

Bjarne Kallis /kd:

Arvoisa herra puhemies! Ei valtio tietenkään saa mitään tauteja sairastaa, ei ainakaan sellaista, joka johtaisi tyhmiin päätöksiin. Minä yhdyn siihen, mitä ministeri Katainen sanoi, että tehokkuudella voidaan saada paljon hyvää aikaan. Mutta kun tätä on käsitelty valiokunnissa, niin on käynyt ilmi, että virastoissa saatetaan joutua sellaisen tilanteen eteen, että on pakko vähentää väkeä, vaikka tämä merkitsee valtiolle tulojen menetystä. Tämä koskee esimerkiksi Verovirastoa, se koskee Tullia. Jos siellä väkeä vähennetään, niin valtio menettää tuloja enemmän kuin säästää. Kun sitten virkamies joutuu sen kysymyksen eteen, mitä minä teen, hän joutuu noudattamaan sitä ja pysymään raameissa. Kun on määrätty raha annettu, hän ei voi sitä ylittää, mikä on aivan oikein, (Puhemies: Minuutti on kulunut!) ja tämä johtaa siihen, että tuloja menetetään. Onko tämä viisasta?

Valtiovarainministeri Jyrki Katainen

Arvoisa puhemies! On varmasti tilanteita ja tapauksia, mihin ed. Kalliskin viittasi, että mikäli hallinnonalalla kohdennetaan liian paljon henkilötyövuosisäästöjä johonkin tiettyyn toimenpiteeseen, silloin saattaa jopa tulojen menetyksiä tapahtua. Näitä ongelmakohtia tietysti pitää etsiä ja tehdä uudelleenkohdennuksia. Haluaisin vaan kertoa semmoisen esimerkin, joka on meille kaikille tuttu yksityiseltä puolelta, verkkopankkipalvelu. Se oli pankkisektorille kova uudistus aikoinaan ja varmasti se on vaikuttanut pankkisektorin henkilötyövuosiin. Mutta verkkopankkipalvelu on mahdollistanut paremman palvelun saatavuuden ja joissakin tapauksissa jopa laadun paranemisen ja toimihenkilöitten keskittymisen sellaiseen palveluun, joka vaatii kasvotusten olevaa palvelua. Näitä samoja ideoita meidän pitää kehittää myös valtionhallinnon palveluihin. Tästä on kysymys, ei siitä, että tietoisesti vaan vähennetään väkeä ja teetetään nykyinen tai kasvava määrä työtä entisellä metodilla pienemmällä väellä. Siinä ei ole mitään järkeä.

Raimo Vistbacka /ps:

Herra puhemies! Julkisuudessa olleitten tietojen mukaan nyt niin sanottu kolmas sektori ollaan myös ajamassa EU:n vaatimuksesta alas.

Miten käy niitten noin 2 000—10 000 henkilön osalta, jotka joutuvat työttömiksi ja jotka ovat nyt olleet tuetulla palkkatyöllä? Miten käy esimerkiksi niitten vanhusten, joita nämä kolmannen sektorin henkilöt ovat hoitaneet?

Työministeri Anni Sinnemäki

Arvoisa puhemies! Edustajan kysymyshän on ollut täällä aikaisemminkin esillä, ja kysymys on siitä, että tuomme eurooppalaisia säännöksiä palkkatuen osalta myös meidän työllistämispolitiikkaamme. Kuten olen aikaisemminkin sanonut, uskon, että saamme tehtyä nämä uudistukset sillä tavalla, että kolmas sektori pystyy hyvin jatkamaan omaa menestyksekästä työllistymistään. Asia on herättänyt paljon huomiota sekä järjestökentässä että täällä eduskunnassa. Valmisteluun on otettu sen takia jonkin verran lisäaikaa, että käymme huolellisesti läpi eri alueiden järjestökenttää. Perusvastaus tässä tulee olemaan se, että aika harvat näistä järjestöistä ovat sellaisia, jotka harjoittaisivat elinkeinotoimintaa. Niitä järjestöjä, jotka eivät harjoita elinkeinotoimintaa, tämä säätely ei koske, koska valtion tukisäännöt koskevat elinkeinotoimintaa harjoittavia yksiköitä.

Tämän jälkeen meillä on mahdollisuus sitten katsoa näitä tukimuotoja sillä tavalla, että voidaan käyttää joko de minimis -sääntelyä tai ryhmäpoikkeusmenettelyä. Uskon, että saamme tästä lainsäädännöstä toimivan ja sellaisen, että kolmannen sektorin työllistäminen voi jatkua.

Puhemies:

Kysymys on loppuun käsitelty.