Täysistunnon pöytäkirja 97/2009 vp

PTK 97/2009 vp

97. TORSTAINA 22. LOKAKUUTA 2009 kello 16.00

Tarkistettu versio 2.0

Nopeusrajoituksen palauttaminen uusille kuljettajille

Bjarne Kallis /kd:

Arvoisa herra puhemies! Viime aikoina on ollut paljon ikäviä kuolemaan johtaneita liikenneonnettomuuksia. Syinä ovat monessa tapauksessa olleet liian suuri nopeus ja kokematon kuljettaja. Kysyn:

Onko hallituksen suunnitelmissa palauttaa tämä 80 kilometrin nopeusrajoitus uusille kuljettajille?

Liikenneministeri  Anu  Vehviläinen

Arvoisa puhemies! Itse asiassa ei ole tarkoitus. Sehän poistettiin vuonna 1996, ja silloin samaan aikaan laitettiin tilalle erilaisia seuraamusjärjestelmiä, joilla pystytään niitten rikkeitten mukaisesti antamaan sitten ajokielto. Olen tätä asiaa selvittänyt tässä useamman kerran ministeriössä. Kantana on sekä meillä että myös tuolla sisäasiainministeriön puolella, että se ei olisi hyvä asia. Se tietyllä tavalla myös toimii vastaan, eli on leimaava. Jokainen tietää, että kun ollaan liikennevirrassa, niin silloin on tärkeintä, että kaikki ajavat samaa nopeutta. Eli en ole tuomassa tätä. Mutta sen sanon, että liikenneturvallisuuden edistämiseksi ja erityisesti nuorten liikenneturvallisuuden edistämiseksi tarvitaan kyllä uusia konkreettisia keinoja. Mutta keinona ei ainoastaan ole tämä, että leimataan kahdeksankympin lätkällä. Voi olla, että joskus ja toivottavasti aika piankin olisi käytettävissä vaikkapa nopeudenrajoitin. Sitäkin on esitetty. Uskoisin, että jos on toistuvia liikennenopeusongelmia, niin se olisi huomattavasti tehokkaampi.

Puhemies:

Tämäkin kysymys on loppuun käsitelty.

Kyselytunti on päättynyt.