Johanna  Sumuvuori /vihr:

Arvoisa puhemies! On hienoa, että ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmä saa nyt vahvemman aseman, kun se sisällytetään maahanmuuttajien kotouttamisesta ja turvapaikanhakijoiden vastaanotosta annettuun lakiin. Lakiesitys on sinällään ihan hyvä. Siinä painotetaan oikeita asioita, kuten uhrikeskeisyyttä ja ihmisoikeusperusteista näkökulmaa. Linjaus on erittäin tärkeää, koska ihmiskaupan uhrien oikeuksien ja avun takaaminen jäävät helposti laittoman maahantulon estämisen jalkoihin.

Lakiesitys ottaa myös huomioon kolmannen sektorin toimijat ihan hyvin eli sellaiset kansalaisjärjestöt, joilla on ihmiskauppaan ja sen uhrien auttamiseen liittyvää osaamista ja tietoa jo ennestään. Tällaisia järjestöjä Suomessa ovat esimerkiksi Pakolaisneuvonta, Pro-Tukipiste ry ja Rikosuhripäivystys. Järjestöjen rooli on ollut merkittävä erilaisten tukipalveluiden takaamisessa, ja niiden toimintavalmiutta ja osaamista on hyödynnettävä edelleen, mikä tarkoittaa myös riittävän budjettirahoituksen takaamista järjestöjen ihmiskaupan uhrien tukemiseen liittyvään toimintaan. Järjestöjen asiantuntemusta voisi käyttää myös esimerkiksi siten, että ne voisivat koordinoida ihmiskaupan uhrien palvelujärjestelmään liittyvää neuvontaa.

Se, että palvelujärjestelmä on olemassa, ei vielä takaa, että uhrit osaavat hakeutua palveluiden piiriin. Siksi oikeanlaisella neuvonnalla ja koordinaatiolla on taattava, että palveluiden hakijalla on mahdollisuus saada luottamuksellista ja objektiivista tietoa palveluista ja myös siitä, mitä oikeuksia ja velvollisuuksia niiden saamiseen liittyy. Kansalaisjärjestöt soveltuisivat tähän siinäkin mielessä hyvin, että monesti ihmiskaupan uhrien on helpompi luottaa järjestötoimijoihin kuin viranomaisiin. Ylipäätään on tärkeää, että avun saamisen kynnys on mahdollisimman alhainen ja uhri voi luottaa auttajiinsa sataprosenttisesti. Järjestöt voisivat olla mukana myös ihmiskaupan uhrien tunnistamiseksi järjestettävän koulutuksen suunnittelussa ja organisoinnissa.

Uhrilähtöisestä näkökulmasta katsoen lakiesitykseen liittyy yksi merkittävä ongelmakohta, joka vaatisi parantamista. Nyt lakiesityksessä ehdotetaan, että ihmiskaupan uhriksi epäillylle henkilölle voidaan antaa harkinta-aika, jonka kuluessa uhri voi toipua kokemuksistaan, saada neuvontaa siitä, mitä yhteistyö viranomaisten kanssa hänelle käytännössä merkitsee, ja että uhri voi myös päättää siitä, lähteekö yhteistyöhön viranomaisen kanssa vai ei. Harkinta-ajasta päätettäväksi tahoksi esitetään kihlakunnan poliisilaitosta tai rajatarkastusviranomaista.

Omasta mielestäni tämä on erittäin ongelmallista, sillä poliisilla tai rajatarkastusviranomaisella ei välttämättä ole edellytyksiä uhrin avuntarpeen tunnistamiseen ilman psykiatrin tai muun sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisen konsultaatioapua. Olisikin välttämätöntä, että harkinta-ajasta säädettäisiin siten, että poliisi- tai rajatarkastusviranomaisella olisi velvoite konsultoida sosiaali- tai terveydenhuollon ammattilaisia uhrin tarpeiden tunnistamiseksi. Ei ole myöskään hyvä poliisiviranomaisen kannalta, että päätös harkinta-ajasta sälytetään yksin sen vastuulle. Uhrin näkökulmasta on myös ensiarvoisen tärkeää, että hän voi luottaa täysin siihen, ettei avun saamisen ehtona ole yhteistyö esimerkiksi rikoksen selvittämiseksi. Yhteistyö on toki toivottavaa, mutta uhrien tilanteet voivat olla psyykkisesti niin hankalia, että ei voida olettaa sen aina olevan niin helppoa.

Ihmiskaupan volyymista Suomessa on aika vaikea saada tilastotietoja. Samoin on haasteellista ihmiskaupan uhrien tunnistaminen. Suomessa vuonna 2005 laadittua ihmiskaupan vastaista toimintasuunnitelmaa ja sen toteuttamista seuraamaan tulisi kiirehtiä kansallisen raportoijan nimittämistä, jota ehdotetaan myös valtioneuvoston ihmiskaupan vastaisessa toimintasuunnitelmassa.

Raimo  Vistbacka /ps:

Arvoisa puhemies! Tietysti monilta osin voi yhtyä ed. Sumuvuoren käsityksiin ja tältä osin esimerkiksi 3 a §:n pakolais-käsitteeseen silloin, kun on ihmiskaupan uhrista kyse. Mutta haluaisin korostaa sitä, että mielestäni myöskin tällaisessa tilanteessa, vaikka on kyseessä ihmiskaupan uhri, sen jälkeen, jos on ollut pidempään Suomessa ja jää tänne, pitää lähteä siitä, että maassa maan tavalla, koska on liian paljon esimerkkejä siitä, että kun heillä on se kulttuuri, joka heillä on, niin he haluavat ikään kuin, että ympäristön pitäisi sopeutua siihen, mitä he haluavat. Meidän suomalaistenhan, kun menemme matkalle jopa eduskunnan jäseninä, niiden meistä, jotka ovat käyneet joissakin maissa, jo sillä matkallakin pitää sopeutua, saatikka sitten, jos muuttaa maahan asumaan.

Johanna  Sumuvuori /vihr:

Arvoisa puhemies! Ed. Vistbackalta haluaisin kysyä tarkentavan kysymyksen: Mitä tarkoitat sillä kulttuurilla, mikä heillä on? Ihmiskaupan uhrit voivat olla hyvin erilaisia, ja sekään ei ole poissuljettua, että sellainen voisi olla myös Suomen kansalainen.