Tero Rönni /sd:
Arvoisa puhemies! Täytyy tulla tänne pönttöön
oikein, ettei tarvitse hosua tuon puhumisen kanssa, kun tuo puhetyyli
ei niin kauhean nopea ole.
Tässähän on kyseessä uudistus,
jota olin tekemässä jo vuonna 2000, ja jouduin
sittemmin valiokunnan puheenjohtajan ja valiokuntaneuvoksen puhutteluun,
kun nimeä muutettiin kyseisessä laitoksessa. Kun
puhemies, nyt korokkeella istuva puhemies, oli silloin oikeusministerinä,
niin koin siinä vaiheessa tuoreena kansanedustajana, että jos
nyt nimeä muutetaan jossain laitoksessa, niin se ei nyt
vaadi oikein montaa kymmentä asiantuntijaa, mutta silloin
niitä sinne marssitettiin, ja kun uskalsin tätä epäillä,
niin sitten pidettiin puhuttelu, että tämä on
tärkeä asia.
Kun sitten kuitenkin nimi saatiin muodostettua, niin kyllä meillä tahtona
silloin oli, kuten ed. Kankaanniemi varmaan muistaa, että organisaatiota
uudistetaan ja hallintoa kevennetään ja koetetaan
saada hommat hoidettua. Mutta näinhän siinä ei
käynyt, päinvastoin sinne rakennettiin lisää hallintoa
ja lisää portaita. Nyt sitä ollaan sitten
vakain askelin muuttamassa niin, että saataisiin näitä hallintoja
kevennettyä.
Tässähän on taustalla myöskin
se yksi selvitys, joka tehtiin tässä aikaisemmin
koko vankeinhoidosta. Siellähän se rahapula on
ollut edelleen ihan samanlainen kuin aikaisemminkin, ja sakkovankien
määrää on koetettu pudottaa
ja koetettiin siihen saada sitten tämmöinen sijaisjärjestelmä,
jossa nämä ammatti- ja taparikolliset olisi saatu
rangaistusten piiriin. Sitä ei ole voitu rakentaa, kun
se toi silloin 80 vankia lisää ja budjetti menisi
taas nurin niskoin. Ja nyt kun on pari vankilaakin luvattu lopettaa
taikka tuo Konnunsuo ollaan lopettamassa kokonaan ja Pelsolta pudottamassa
vankipaikkoja, niin ei tiedetä, mihinkä näitä vankeja
laitettaisiin. Ei voida silloin tuomita ihmisiä vaan päästetään
kävelemään tuonne vapaalle toisten sekaan
taikka sitten laitetaan kenties jotain hilut kinttuun -meininkiä,
että nyt yritetään sitten tuoda uutta
järjestelmää.
Näitten hallintojen keventämisellä ja
näitten laitosten yhdistämisellähän
pyritään siihen, että enemmän
jäisi resursseja nimenomaan siihen vankeinhoitolain toteuttamiseen,
mikä sinänsä on ihan hyvä ja
pitäisi tehdäkin, millä pyritään ehkäisemään
vankien uudelleen joutuminen vankilaan. En tiedä, kuinka
hyvin se sitten sillä järjestelmällä onnistuu
niitten kohdalta, joilleka se osuu. Mutta joka tapauksessa tällä hetkellä siellä ei
kyllä keritä tekemään paljon
mitään, ja valitettavan heikossa mallissa se järjestelmä on.
Toivotaan, että tällä systeemillä nyt
sitten saadaan tilanne muutettua niin, että sinne todella
tulee työvoimaa, lisää resursseja sinne
suorittavaan portaaseen eikä hallintoon.
Kun uskalsin kyllä valiokunnan käsittelyssä kysyä asiantuntijoilta,
kuka lyö tilinsä vetoa siitä, että ei
tule lisää hallintoon, niin ylijohtaja kyllä — vai
pääjohtajan tittelilläkö Esa
Vesterbacka nyt on tällä hetkellä — olisi
uskaltanut lyödä tilinsä vetoa, joten
kyllä minä nyt uskon, että siinä jotain
meininkiä tulee, vaikka emme me nyt sitten kätelleetkään.
Mutta tilanne on tämä, ja toivotaan, että tämä nyt
sitten onnistuu. Tässä on valiokunnan yksimielinen
mietintö, jossa todettiin, että asia näyttää ihan
ok:lta.
Toimi Kankaanniemi /kd:
Herra puhemies! Kun ed. Rönni muistutti vanhoista,
yhdeksän vuoden takaisista, asioista, niin vanhankin pätkivä muisti
palautui ja todella muistan sen, kun tästä nimikkeestä käytiin
kädenvääntöä — en
nyt ihan noin tarkkaan tiennyt, että ed. Rönni
joutui jopa lähes puhutteluun asiasta. Mutta nyt jälleen — ehkä ed.
Pulliainenkin voi pyytää puheenvuoron, kun totean
tämän — on paikallaan antaa hallitukselle
kiitos, kun lakivaliokunnan vuonna 2000 tekemää linjausta
toteutetaan nyt vuonna 2009. Eli ihan ripeää tämä ei
ole ollut, mutta kuitenkin mennään siihen suuntaan,
mihin valiokunta silloin halusi mennä ja viedä vankeinhoidon kokonaisuutta.
Tämän vuoden alustahan tätä keskusviraston
organisaatiota uudistettiin, ja nyt tämä sitten
laajenee koskemaan koko toimintakenttää ja on
siinä mielessä ihan hyvä, ja yksimielinen
mietintö on vielä tässä käsittelyn
pohjana.
Tässä yhteydessä on todella, niin
kuin ed. Rönnikin totesi, tärkeää korostaa,
että nämä niukat resurssit — jotka
ovat vankilapuolellakin niukat, ja valituksia ja tietoja puutteista
tulee jatkuvasti — voidaan käyttää todella
järkevästi ja tehokkaasti. Ja täytyy
toivoa, että tämä hallinnon kokoaminen
ja uudistaminen jälleen tältä osin vie
kehitystä oikeaan suuntaan.
Yleiskeskustelu päättyi.