Täysistunnon pöytäkirja 99/2009 vp

PTK 99/2009 vp

99. TIISTAINA 3. MARRASKUUTA 2009 kello 14.00

Tarkistettu versio 2.0

13) Hallituksen esitys laeiksi kunnallisen eläkelain, kunnallisen eläkelain voimaanpanolain 3 §:n ja valtion eläkelain muuttamisesta

 

Päivi Räsänen /kd:

Arvoisa herra puhemies! Tässä lakiehdotuksessa ehdotettavat muutokset kunnalliseen eläkelakiin ja valtion eläkelakiin ovat vastaavat, jotka jo aiemmin hyväksyttiin yrittäjien ja yksityissektorin työntekijöiden eläkelakien kohdalla.

Tässä esityksessähän on sekä myönteisiä että ongelmallisia muutoksia. Myönteistä on se, että työkyvyttömyyseläkeläisten kohdalla elinaikakertoimen vaikutusta lievennetään, eli mitä nuorempana työkyvyttömyyseläke alkaa, sitä vähemmän kertoimella on vaikutusta eläkkeen määrään. Mutta sitten ongelmallista taas on se, että osa-aikaeläkkeen saamisen ehtoja heikennetään. Eli esityksen mukaan osa-aikaeläkkeen alaikärajaa nostetaan 58 vuodesta 60 vuoteen, minkä myönteisenä tarkoituksena tietysti on eläkemenojen hallitseminen.

Mutta kuten huomaatte, tämä esitys on yksimielinen eli oppositiopuolueet eivät tässä yhteydessä tehneet muutosesityksiä valiokunnassa, ihan siitä syystä, että vastaavat muutosesitykset on jo hyväksytty yrittäjien ja yksityissektorin työntekijöiden eläkelakeihin, minkä vuoksi on johdonmukaista, että samat rajat koskevat kaikkia eläkkeitä.

Pentti  Tiusanen /vas:

Arvoisa puhemies! Tämä osa-aikaeläkkeen heikentäminen taikka se, että siihen ei enää samalla iällä pääse kuin aikaisemmin, on tietysti sitä samaa pientä keppilinjaa, mitä nyt hallitus on yrittänyt viedä eteenpäin, eli tätä työssäoloajan pidentämistä. Mutta samalla on sanottava se, että kuitenkin tämä järjestelmä on ollut sellainen kevyt lasku eläkkeelle, joka on kuitenkin mahdollistanut monillekin pysymisen sitten sen toisen puolen työajastaan, mikä olisi käytettävissä, myös työmarkkinoiden palveluksessa, jotenka se on ollut siinä mielessä positiivinen jaksamista tukeva hanke.

Haluan tässä kohtaa todeta vain sen, niin kuin joku Ylen tv-ohjelma vastikään osoitti, että varsin monet niistä työmarkkinajärjestöjen, nimenomaan työnantajajärjestöjen, edustajista ja suurien yritysten toimitusjohtajista, jotka patistavat alaisiaan jatkamaan työssä, itse eläköityvät parhaimmillaan heidän näkökulmastaan, 57-vuotiaana ja viimeistään siinä 60 vuotta tai 61 vuotta täytettyään.

Keskustelu päättyi.