15) Hallituksen esitys laiksi vuokra-asuntolainojen ja asumisoikeustalolainojen
korkotuesta annetun lain muuttamisesta
Merja Kuusisto /sd:
Arvoisa puhemies! Ajatus siitä, että tällä hallituksen
esityksellä lisätään pienvuokra-asuntotuotantoa,
on erittäin miellyttävä: se, että näitä osakeyhtiömuotoisia
vuokrapientaloja tuotettaisiin ja lähinnä lähdettäisiin
siitä, että niitä tulisi Helsingin seudulle.
Erittäin tärkeä asia, mihin valiokunnassa
kiinnitettiin huomiota, oli se, että etusijalle asukasvalinnassa
pitää edelleen asettaa asunnottomat ja muut kiireellisessä asunnontarpeessa
olevat. Mikäli näillä vuokralaisilla
on halua, heillä on mahdollisuus sitten, kun ovat kaksi
vuotta asuneet vuokralla, lunastaa asunto omaksi. Eli tavallaan
se pienentää, helpottaa, kynnystä siirtyä omistusasuntoon.
Pentti Tiusanen /vas:
Arvoisa puhemies! Lain ensimmäisen käsittelyn
yhteydessä pidin kohtuullisen pitkän puheenvuoron
tästä asiasta. Nyt tässä kohdin
haluan vain tukea tätä, mitä ed. Kuusisto
sanoi. Valiokunta lausui nimenomaan tästä asiasta,
koska oli sellaista ilmapiiriä, että pitäisi
valita tietyllä tavalla asukkaat tämäntyyppisiin
asuntoihin ja asunto-osakeyhtiöihin. Tällöin kuulimme
kyllä asiantuntijataholta myöskin sen, että on
mahdotonta ottaa muuta perustetta kuin tämä sosiaalinen
peruste, joka on yleishyödyllisen rakentamisen ikään
kuin fundamentti. Sitä ei voi soveltaa toisella tavalla
tähän, tätä asukasvalintaa.
Tämän vuoksi tämä on kyllä sanottu
myös valiokunnan yksimielisessä mietinnössä.
Erkki Pulliainen /vihr:
Arvoisa puhemies! Ei muuta kuin että hyvä,
että myöskin opposition puolella on ymmärretty
se hyvä tahto, mikä tällä hallituksen
esityksellä on. Kun yleensä kaikki on päin
seiniä, niin edes joku on sattunut kohdalleen.
Pentti Tiusanen /vas:
Puhemies! Ed. Pulliaisen kiitoksiin: Tämä on
varmasti sellainen yritys, joka tähtää hyvään,
mutta miten paljon se todella tuottaa sitten lisää vuokra-asuntoja,
on tietysti toinen kysymys Mutta selvä on, että tahto ollut
positiivinen.
Mutta hallituksen asunto-ohjelmaan, johonka tämä kuuluu:
Sen vain, miten ajan riento on kiivas, osoittaa se, että varsin
monet niistä asioista, mitä asunto-ohjelmassa
on, ovat hiukan jälkeenjääneitä ja
toisaalta enemmän kuin vähän tehottomia,
ja tämä vain puhuu siitä, että pitäisi
olla aktiivisempi ja olisi pitänyt olla ehkä vielä aktiivisempi.
Tässä haluan edelleenkin kyllä liittyä, niin
kuin ed. Kuusistokin, ikään kuin hallituksen toiminnan
ymmärtäjiin ja myöskin kiitoksen antajiin
siinä mielessä, että asuntoministeri
on niitä, voisi sanoa, harvoja ministereitä hallituksessa,
jotka ovat kiitoksensa ansainneet, eli sieltä on tullut
asiallisia esityksiä. Myöskin ministeriö on puolustanut
kaavoituksen merkitystä meille kaikille täällä nyt
oleville tärkeissä ilmastokysymyksissä.
Erkki Pulliainen /vihr:
Arvoisa puhemies! Aivan lyhyesti tähän kommenttina
se, että me olemme menossa nyt parhaillaan sellaiseen elvytys-elvytys-elvytysaikakauteen
ja kaikki talousoppineet näyttävät hokevan
tätä täsmälleen samaa. Mitä se
merkitsee käytännössä? Niitä julkisen
vallan hallinnassa olevia keinoja, joilla on yhteiskuntapoliittinen
tilaus, on aika vähän loppujen lopuksi, infra
on rakennettu Suomessa suurin piirtein, mutta yhtä infraa
ei, ja se on vuokra-asunnot, elikkä tätä vuokra-asuntotuotantoa
tulee olemaan.
Merja Kuusisto /sd:
Arvoisa puhemies! Tässä mieleeni tuli tästä asuntorakentamisesta,
että Helsingin seudun kehyskunnat ovat allekirjoittaneet
valtion kanssa asuntopoliittisen aiesopimuksen, ja siinä on
lähtökohtana, että alueelle rakentuu
11 000—13 000 vuokrataloa. Siihen liittyy myös
se, että mikäli kunnat toteuttavat tämän
aiesopimuksen vuokra-asuntotuotannon ja omistusasuntotuotannon lisärakentamisesta,
niin siinä vaiheessa myös valtio tulee rahoittamaan
sitä infraa niihin kuntiin. Nyt on käynyt kumminkin niin,
että asuntoministeriöllä ei ole rahaa.
Esimerkiksi minun omassa kunnassani on toteutettu asuntopoliittista
ohjelmaa — 20 prosenttia vuokra-asuntoja ja 80 prosenttia
omistusasuntoja ja 400 asuntoa per vuosi — mutta sitä valtion
rahaa ei kyllä näy missään.
Sitä on kovisteltu, mutta ei, sitä ei saa yksittäinen
kunta, vaan kaikkien alueitten kuntien pitäisi noudattaa
tätä samaa sopimusta, ja tiedetään,
että kaikilla kunnilla ei ole mahdollisuuksia ihan maapoliittisista
syistä saada niin paljon tonttimaata asuntorakentamiseen.
Toivotaan, että tämä on juuri niin
hyvä esitys kuin tässä tällä hetkellä on,
ettei siihen tule sitä pientä muttaa, että asukasvalinta
on kumminkin niin, että katsotaan semmoiset henkilöt,
joilla on todennäköisesti mahdollisuus kahden
vuoden jälkeen lunastaa asunto omakseen.
Keskustelu päättyi.