1 §
Toimiala
Liikenteen turvallisuusvirasto on liikenne- ja viestintäministeriön
hallinnonalalla toimiva keskushallinnon virasto, joka vastaa liikennejärjestelmän
sääntely- ja valvontatehtävistä,
edistää liikenteen turvallisuutta ja kestävää kehitystä liikennejärjestelmässä sekä
tuottaa
liikenteen viranomaispalveluja.
2 §
Tehtävät
Viraston tehtävänä on:
1) huolehtia liikennejärjestelmän
yleisestä turvallisuudesta ja turvallisuuden kehittämisestä;
2) rajoittaa liikenteen aiheuttamia ympäristöhaittoja;
3) huolehtia merenkulun ja ilmailun turvaamisesta;
4) huolehtia toimialaansa kuuluvista liikennemarkkinoihin
liittyvistä tehtävistä;
5) valvoa erikseen säädetyn toimivaltansa puitteissa,
että liikennejärjestelmässä noudatetaan
sitä koskevia sääntöjä ja
määräyksiä;
6) huolehtia kuljettajantutkintojen järjestämisestä ja
hoitaa toimialansa verotus- ja rekisteröintitehtäviä sekä tietopalvelutehtäviä;
7) antaa toimialalla edellytettäviä lupia,
hyväksyntöjä ja muita päätöksiä;
8) antaa toimialaansa koskevia oikeussääntöjä erikseen
säädetyn toimivaltansa puitteissa;
9) tehdä valtuuksiensa puitteissa kansainvälisiä teknisluontoisia
sopimuksia, jotka eivät koske lainsäädännön
alaa;
10) osallistua toimialansa kansainväliseen yhteistyöhön;
11) varautua toimialallaan huolehtimaan liikennejärjestelmän
toimivuudesta poikkeusoloissa ja normaaliolojen häiriötilanteissa.
Viraston on huolehdittava myös niistä muista toimialansa
viranomaistehtävistä, jotka sille erikseen säädetään.
3 §
Pääjohtaja
Viraston päällikkönä on
pääjohtaja, jonka valtioneuvosto nimittää.
4 §
Maksut
Viraston suoritteista perittäviin maksuihin sovelletaan
valtion maksuperustelakia (150/1992).
Sen lisäksi, mitä valtion maksuperustelain 6 §:n
3 momentissa säädetään, maksu
voidaan määrätä perittäväksi
yleisesti suoritteen omakustannusarvoa alempana tai määrätä jätettäväksi
kokonaan perimättä, jos:
1) vastaavanlaisista suoritteista perittävien maksujen
rakenne ja taso Euroopan unionin jäsenvaltioissa ja unionin
toimielimissä poikkeaa oleellisesti valtion maksuperustelain
mukaan määräytyvästä maksusta;
2) ilmailun edellytysten turvaaminen ja ilmailun turvallisuuden
edistäminen sitä välttämättä edellyttävät;
tai
3) kilpailun edistäminen lentoliikenteessä sitä välttämättä edellyttää.
5 §
Eräät palvelutehtävät
Virasto voi tehdä sopimuksen neuvontapalvelutehtävien,
asiakaspalvelutehtävien, asiakirjapalvelutehtävien
ja muiden vastaavien hallintopalvelutehtävien, joihin ei
sisälly merkittävää julkisen
vallan käyttöä, siirtämisestä muun
kuin viranomaisen hoidettavaksi. Tehtäviä hoitavaan henkilöön
sovelletaan rikosoikeudellista virkavastuuta koskevia säännöksiä hänen
suorittaessaan tässä pykälässä tarkoitettuja
tehtäviä. Tehtävän hoidossa
on noudatettava, mitä hallintolaissa (434/2003),
kielilaissa (423/2003) ja viranomaisten toiminnan julkisuudesta
annetussa laissa (621/1999) säädetään.
6 §
Tarkemmat säännökset
Valtioneuvoston asetuksella säädetään
viraston johtamisesta ja sen tehtävien hoitamisesta, asioiden
käsittelemisestä ja ratkaisemisesta virastossa,
pääjohtajan ja muiden virkojen kelpoisuusvaatimuksista,
pääjohtajan sijaisen määräämisestä ja
muun henkilöstön nimittämisestä ja
ottamisesta sekä muista henkilöstöä koskevista
asioista ja viraston edustamisesta muissa viranomaisissa ja toimituksissa.
Pääjohtaja antaa viraston työjärjestyksen.
Siinä määrätään:
1) organisaatiosta;
2) ratkaisuvallan käyttämisestä;
3) sisäisestä johtamisesta;
4) muista sijaisuuksista kuin pääjohtajan
sijaisuudesta;
5) muista sisäiseen hallintoon kuuluvista asioista.
7 §
Voimaantulo
Tämä laki tulee voimaan
päivänä
kuuta 20 .
Tällä lailla kumotaan seuraavat
lait:
1) Ajoneuvohallintokeskuksesta 18 päivänä joulukuuta
1995 annettu laki (1592/1995) siihen myöhemmin
tehtyine muutoksineen;
2) Rautatievirastosta 22 päivänä joulukuuta 2005
annettu laki (1094/2005);
3) Ilmailuhallinnosta 29 päivänä joulukuuta 2005
annettu laki (1247/2005).
Muussa laissa tai asetuksessa taikka valtioneuvoston tai ministeriön
päätöksessä oleva viittaus Ilmailuhallintoon,
Rautatievirastoon tai Ajoneuvohallintokeskukseen tai niiden tehtäviin
sekä viittaus sellaisiin tehtäviin, joita hoidetaan
Merenkulkulaitoksen meriturvallisuustoiminnossa tai alusrekisteriä ja
luotsauksen viranomaistehtäviä hoitavissa yksiköissä,
tarkoittaa tämän lain tultua voimaan Liikenteen
turvallisuusvirastoa ja sen tehtäviä.
Ennen lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain täytäntöönpanon
edellyttämiin toimenpiteisiin.
8 §
Tehtäviä koskevat siirtymäsäännökset
Liikenteen turvallisuusviraston käsiteltäviksi ja
ratkaistaviksi siirtyvät tämän lain tullessa voimaan
ne Ilmailuhallinnossa, Rautatievirastossa, Ajoneuvohallintokeskuksessa,
Tiehallinnon keskushallinnossa ja Merenkulkulaitoksessa vireillä olevat
asiat, jotka tämän lain tai muun lain nojalla
kuuluvat Liikenteen turvallisuusvirastolle. Vastaavasti siirtyvät
tässä momentissa tarkoitettuihin tehtäviin
liittyvät sopimukset ja muut sitoumukset samoin kuin muut
oikeudet ja velvoitteet Liikenteen turvallisuusvirastolle.
Tämän lain voimaan tullessa Ajoneuvohallintokeskuksen
ja Rautatieviraston antamat luvat, hyväksynnät,
kiellot ja päätökset jäävät voimaan niissä mainituilla
ehdoilla.
Tämän lain voimaan tullessa Rautatieviraston
antamat määräykset sekä rautatielain (555/2006)
70 §:n 4 momentissa tarkoitetut määräykset
jäävät voimaan, kunnes niiden soveltamisesta
muuta säädetään tai määrätään.
9 §
Henkilöstöä koskevat siirtymäsäännökset
Edellä 8 §:ssä tarkoitettuja Liikenteen
turvallisuusvirastolle siirtyviä tehtäviä hoitava
virka- ja työsopimussuhteinen henkilöstö sekä vastaavat
virat ja työsuhteiset tehtävät siirtyvät
tämän lain tullessa voimaan Liikenteen turvallisuusvirastoon.
Määräaikaisia tehtäviä hoitava
henkilöstö siirtyy virastoon määräaikaisen
palvelusuhteensa keston ajaksi. Viran tai tehtävän
siirtyminen samalla työssäkäyntialueella
ei edellytä virkamiehen suostumusta. Siirtyvä henkilöstö säilyttää siirtymähetkellä
palvelusuhteeseen
liittyvät oikeudet ja velvollisuudet sekä euromääräisen
palkkansa. Jos viran tehtävät muuttuvat ja sen
tilalle perustetaan uusi virka, se voidaan sitä ensi kertaa
täytettäessä täyttää haettavaksi
julistamatta.
Liikenteen turvallisuusvirastoon perustetaan liikenne- ja viestintäministeriön
päätöksellä 1 päivästä tammikuuta
2010 lukien pääjohtajan virka, johon sovelletaan
sen perustamisen jälkeen valtion virkamieslain (750/1994)
säännöksiä. Liikenne- ja viestintäministeriö voi
ennen tämän lain voimaantuloa perustaa pääjohtajan välittöminä alaisina
toimivien viraston johtoon kuuluvien virkamiesten virat 1 päivästä tammikuuta
2010 lukien. Pääjohtajan välittöminä alaisina
toimivien viraston johtoon kuuluvien virkamiesten virat voidaan
niitä ensi kertaa täytettäessä täyttää haettavaksi
julistamatta. Lain voimaan tullessa lakkaavat Ajoneuvohallintokeskuksen, Ilmailuhallinnon
sekä Rautatieviraston ylijohtajan sekä Merenkulkulaitoksen
meriturvallisuusjohtajan virat. Virkojen lakatessa niihin perustuneet
virkasuhteet päättyvät ilman irtisanomista.