Laki
kemiallisten aseiden kehittämisen, tuotannon, varastoinnin
ja käytön kieltämistä sekä niiden hävittämistä koskevan
yleissopimuksen eräiden määräysten
hyväksymisestä ja sen soveltamisesta annetun lain
12 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan kemiallisten aseiden kehittämisen,
tuotannon, varastoinnin ja käytön kieltämistä sekä niiden
hävittämistä koskevan yleissopimuksen
eräiden määräysten hyväksymisestä ja
sen soveltamisesta 3 päivänä helmikuuta
1995 annetun lain (346/1997) 12 § seuraavasti:
12 §
Uhkasakko
Valvontaviranomainen voi tehostaa 11 §:n nojalla antamaansa
kieltoa tai määräystä uhkasakolla.
Uhkasakon määrää maksettavaksi
aluehallintovirasto.
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2010.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
Suomen talousvyöhykkeestä annetun lain 18 §:n
muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan Suomen talousvyöhykkeestä 26
päivänä marraskuuta 2004 annetun lain
(1058/2004) 18 § seuraavasti:
18 §
Viranomaisten alueellinen toimivalta
Ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun
lain mukaisena yhteysviranomaisena sekä luonnonsuojelulaissa,
ympäristönsuojelulaissa, vesilaissa ja jätelaissa
tarkoitettuna valvontaviranomaisena talousvyöhykkeellä toimii elinkeino-,
liikenne- ja ympäristökeskus. Toimivaltainen elinkeino-,
liikenne- ja ympäristökeskus on se, jonka toimialueen
kohdalla hanke talousvyöhykkeellä sijaitsee. Elinkeino-,
liikenne- ja ympäristökeskusten toimialueiden
välisen rajan katsotaan jatkuvan aluevesien ulkorajalta suuntaansa
muuttamatta talousvyöhykkeen ulkorajaan saakka.
Etelä-Suomen aluehallintovirasto toimii ympäristönsuojelulain
ja vesilain mukaisena lupaviranomaisena talousvyöhykkeellä.
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2010.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
oikeudenkäymiskaaren 11 luvun 12 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan oikeudenkäymiskaaren 11 luvun 12 §,
sellaisena kuin se on laissa 1056/1991, seuraavasti:
11 luku
Tiedoksiannosta oikeudenkäynnissä
12 §
Tiedoksianto valtiolle on toimitettava aluehallintovirastolle
tai sille viranomaiselle, joka käyttää asiassa
valtion puhevaltaa. Kun tiedoksianto on toimitettu aluehallintovirastolle,
sen tulee toimittaa jäljennös tiedoksi annetuista
asiakirjoista sille viranomaiselle, joka käyttää asiassa
valtion puhevaltaa.
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2010.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
avioliittolain 22 ja 23 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan 13 päivänä kesäkuuta
1929 annetun avioliittolain (234/1929) 22 §:n
1 ja 2 momentti ja 23 §:n 3 momentti, sellaisina kuin ne
ovat, 22 §:n 1 momentti laissa 101/1991 ja 2 momentti
laissa 411/1987 sekä 23 §:n 3 momentti
mainitussa laissa 411/1987, seuraavasti:
22 §
Perheasioiden sovittelun yleinen suunnittelu, ohjaus ja valvonta
kuuluu sosiaali- ja terveysministeriön alaisena aluehallintovirastolle.
Perheasioiden sovittelun järjestämisestä kunnassa
huolehtii sosiaalilautakunta. Sovittelua voivat antaa lisäksi
ne yhteisöt, yhtymät ja säätiöt
sekä henkilöt, jotka ovat saaneet aluehallintoviraston
luvan tähän toimintaan.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
23 §
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Myöntäessään luvan aluehallintovirasto
voi samalla antaa tarkempia määräyksiä toimialueesta
ja tehtävistä sekä velvollisuudesta antaa aluehallintovirastolle
toiminnan valvontaa varten tarpeellisia tietoja.
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2010.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
säätiölain 17 b §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan 5 päivänä huhtikuuta
1930 annetun säätiölain (109/1930)
17 b §:n 2 momentti, sellaisena kuin se on laissa 349/1987,
seuraavasti:
17 b §
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Tuomioistuimen tulee antaa kuulutus sulautuvan säätiön
tunnetuille ja tuntemattomille velkojille kehottaen sitä,
joka haluaa vastustaa hakemusta, ilmoittamaan siitä kirjallisesti
tuomioistuimelle viimeistään kuukautta ennen paikalletulopäivää uhalla,
että hänen muussa tapauksessa katsotaan suostuneen
hakemukseen. Kuulutus on pantava tuomioistuimen ilmoitustaululle neljä kuukautta
ennen paikalletulopäivää sekä julkaistava
tuomioistuimen toimesta virallisessa lehdessä kaksi kertaa,
ensimmäisen kerran viimeistään kolme
kuukautta ja toisen kerran viimeistään kaksi kuukautta
ennen paikalletulopäivää. Tuomioistuimen
on annettava hakemuksesta erikseen tieto aluehallintovirastolle
ja kaikille tunnetuille velkojille.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2010.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
rahan, arvo-osuuksien, arvopaperien tai asiakirjain tallettamisesta
velan maksuna tai vapautumiseksi muusta suoritusvelvollisuudesta
annetun lain muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan rahan, arvo-osuuksien, arvopaperien tai
asiakirjain tallettamisesta velan maksuna tai vapautumiseksi muusta
suoritusvelvollisuudesta 9 päivänä lokakuuta
1931 annetun lain (281/1931) 1—4, 6 ja 7 §,
sellaisina kuin ne ovat, 1, 2 ja 6 § osaksi laissa 793/1996
ja 3, 4 ja 7 § mainitussa laissa 793/1996, seuraavasti:
1 §
Jos se, jolla on toiselta saatavana rahaa, arvopapereita tai
asiakirjoja, kieltäytyy suoritusta vastaanottamasta taikka
hänen poissaolonsa, sairautensa tai muu sellainen syy estää suorituksen,
suoritusvelvollisella on oikeus tallettaa suoritettava aluehallintovirastoon
ja siten vapautua suoritusvelvollisuudestaan.
Sama olkoon lakina, jos suoritusvelvollinen ei tiedä eikä ole
velvollinen tietämään, kenelle suoritus
on toimitettava tahi kenellä kahdesta tai useammasta suorituksen
vaatijasta on siihen oikeus.
Jos 1 tai 2 momentissa tarkoitettu suoritusvelvollisuus koskee
arvo-osuutta, suoritetaan talletus avaamalla arvo-osuusrekisterissä arvo-osuustili,
jolle asianomaiset arvo-osuudet kirjataan. Tilin haltijaksi on merkittävä velkoja,
jos velkoja on tiedossa, tai "tuntematon velkoja" ja tilille on
merkittävä 2 §:n 1 momentissa tarkoitettu
suorituspaikka sekä maininta siitä, että kysymys
on suoritusvelvollisuudesta vapautumiseksi tehdystä suorituksesta.
Arvo-osuusrekisterin pitäjän on heti tilin avaamisen
jälkeen ilmoitettava talletuksesta suorituspaikan aluehallintovirastolle
tai, jos suorituspaikka ei ole tiedossa, sille aluehallintovirastolle,
jonka toimialueeseen Helsingin kaupunki kuuluu. Mitä jäljempänä säädetään
aluehallintovirastosta, sovelletaan siihen aluehallintovirastoon,
jolle ilmoitus on tehty. Arvo-osuuksien siirtämiseen tililtä,
velkojalle tehtävään ilmoitukseen sekä suoritusvelvollisuudesta
vapautumiseen sovelletaan, mitä jäljempänä säädetään.
2 §
Sen, joka tahtoo 1 §:ssä mainitulla tavalla
tallettaa suoritettavan, on ilmoitettava siitä kirjallisesti
suorituspaikan aluehallintovirastolle. Ilmoituksessa on mainittava
syy, johon vaatimus suoritusvelvollisuuden täyttämisestä tallettamalla
perustuu, sekä kaikki ne seikat, joiden tunteminen on tarpeen
luovutettaessa talletettua siihen oikeutetulle.
Tallettamisesta on suoritusvelvollisen ilmoitettava talletettuun
oikeutetulle viipymättä, jos se on mahdollista,
tai, jos useammat vaativat talletettua itselleen, kullekin heistä.
3 §
Suoritusvelvollinen voi talletusta tehdessään pidättää itselleen
oikeuden saada talletettu takaisin. Jos joku on aluehallintovirastolta
vaatinut talletettua itselleen, sitä ei kuitenkaan voida
ilman hänen suostumustaan antaa suoritusvelvolliselle,
ellei vaatimusta ole lainvoimaisesti hylätty.
4 §
Milloin tallettaminen on aiheutunut siitä, että kaksi
tai useampi on vaatinut talletettua, aluehallintovirasto ei saa
antaa sitä kenellekään heistä ennen
kuin he ovat sopineet asiasta tai asia on lainvoimaisesti ratkaistu.
6 §
Aluehallintovirastoon tämän lain nojalla talletetut
varat on talletettava viipymättä luottolaitokseen.
Luottolaitokseen talletetuille varoille maksettavan koron saa se,
joka saa nostaa talletuksen. Jollei aluehallintovirastossa ole varmaa säilytyspaikkaa,
myös arvopaperit ja asiakirjat on säilytettävä luottolaitoksessa.
Maksu, joka säilyttämisestä ehkä vaaditaan, on
tallettajan suoritettava. Jos hän sen laiminlyö,
talletettu tai tarpeellinen osa siitä saadaan myydä maksun
suorittamiseksi.
7 §
Jollei talletettua ole annettu pois kymmenen vuoden kuluessa
tallettamisesta, tallettaja saa sen takaisin, vaikkei hän
olekaan pidättänyt itselleen 3 §:ssä mainittua
oikeutta. Tallettajan on kuitenkin vaadittava talletettua aluehallintovirastolta
vuoden kuluessa mainitun määräajan päättymisestä.
Muutoin talletettu menee valtiolle.
Jos kysymys oikeudesta talletettuun on tuomioistuimen tai välimiesten
käsiteltävänä, kun kymmenen
vuotta tallettamisesta on kulunut, lasketaan vuoden määräaika
siitä, kun asia on lainvoimaisesti ratkaistu.
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2010.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
julkisesta notaarista annetun lain 1 ja 2 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan julkisesta notaarista 9 päivänä kesäkuuta
1960 annetun lain (287/1960) 1 ja 2 §, sellaisina
kuin ne ovat laissa 885/1996, seuraavasti:
1 §
Julkisia notaareita ovat maistraatin päällikkö ja
hänen määräämänsä maistraatin
virkamies. Julkiseksi notaariksi määrättävän
tulee täyttää 2 §:ssä säädetyt
kelpoisuusvaatimukset. Jos maistraatissa on useampia julkisia notaareita, heidän
tehtävänsä määräytyvät
työjärjestyksen mukaan.
Maistraatissa voi olla julkisen notaarin virka. Virka voi olla
yhdistetty sellaiseen virkaan, jonka kelpoisuusvaatimuksena on oikeustieteen ylempi
korkeakoulututkinto.
Ahvenanmaan maakunnassa julkisia notaareita ovat Ahvenanmaan
valtionviraston määräämät,
2 §:ssä säädetyt kelpoisuusvaatimukset täyttävät
Ahvenanmaan valtionviraston virkamiehet sekä maakunnansyyttäjä ja
maakunnanvouti.
2 §
Julkisen notaarin kelpoisuusvaatimuksena on oikeustieteen ylempi
korkeakoulututkinto.
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2010.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
vesilain muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan 19 päivänä toukokuuta
1961 annetun vesilain (264/1961) 1 luvun 9 §:n
3 momentti, 12 §:n 2—4 momentti, 15 a §,
17 §:n 2 momentti, 17 a §, 18 §:n 1 momentti,
20 § ja 30 §:n 1 momentti, 2 luvun 2 §:n
1 momentti, 7 §:n 1 ja 3 momentti, 12 §:n 2 ja
3 momentti, 14 a §:n 2 ja 4 momentti, 22 §:n 2—4
momentti, 22 b ja 22 c §, 24 §:n 1 ja 3 momentti,
25 §:n 1 ja 3 momentti, 26 §:n 1 ja 5 momentti,
27 §:n 2 momentti, 30 §:n 2 momentti, 31 §:n
2 momentti ja 32 §, 3 luvun 2 §:n 1 momentti,
7 ja 11 §, 13 §:n 1 momentti sekä 17 §:n
2 momentti, 4 luvun 1 a ja 2 §, 3 §:n 1—3
ja 5 momentti, 5 §:n 2 momentti, 6 §, 7 a §:n
3 momentti, 8 a § sekä 9 §:n 1, 3 ja
4 momentti, 5 luvun 9 §, 14 §:n 2 ja
3 momentti, 18 §:n 3 momentti, 19 §:n 2 momentti,
29 §:n 3 momentti, 30 §:n 3 momentti, 31, 33 ja
35 §, 36 §:n 2 momentti, 39 §:n 1 momentti,
41 §, 45 §:n 3 momentti, 48 §, 49 §:n
1 momentti, 53 §:n 3 momentti, 58 §, 59 §:n
1 momentti, 62 ja 64 §, 66 §:n 1 momentti, 68 §:n
1 momentti, 76 §:n 1 ja 2 momentti, 78 §:n 1 momentti,
85 §:n 3 momentti, 86 §:n 2 momentti, 91 §:n
1 ja 2 momentti, 92 §:n 1, 3 ja 4 momentti, 93 §:n
1 ja 3 momentti, 96 §, 99 §:n 1 momentti sekä 99
a ja 100 §, 6 luvun 2 ja 2 a §, 10 §:n
1 momentti, 11 §:n 5 momentti, 12 §:n 2 momentti
ja 31 a §:n 4 momentti, 7 luvun 2 §,
4 §:n 2 momentti, 8 §:n 3—5 momentti,
9 §, 10 §:n 3 momentti, 11 §:n 1 momentti,
12 §:n 1 ja 2 momentti, 13 §:n 3 ja 4 momentti
sekä 14 ja 15 §, 8 luvun 1 §:n 1 momentti,
3 §:n 1, 3 ja 4 momentti, 4 §, 5 §:n
1 momentti, 8 §, 10 a §:n 1 ja 3 momentti, 10
b §:n 1—3 momentti, 11 §:n 2 momentti,
13 §:n 1 momentti, 16 §:n 2 momentti, 19 ja 20 §,
21 §:n 4 momentti sekä 22 §, 9 luvun
2 §:n 1 momentti, 3 §:n 2 momentti, 4 §:n
1, 2 ja 4 momentti, 7 ja 12—14 §, 16 §:n
2 momentti, 18 §:n 2 momentti, 19 §:n
1 momentti, 20 §:n 1 momentti sekä 21 ja 22 §,
10 luvun 8 §:n 1 momentti, 16 §:n 1 momentti ja
17 §, 11 luvun 2 §:n 3 momentti, 8 §:n
2—4 momentti, 10 §, 11 §:n 2 momentti,
12 §:n 1 ja 2 momentti, 14 a §:n 2 momentti, 14
b §, 15 §:n 1 momentti sekä 21 §,
12 luvun 1 §:n 2 momentti, 2 §:n 1 momentti, 3 §:n
2 momentti, 6 §:n 2 ja 3 momentti, 11, 14 ja 16 §,
17 §:n 2 momentti, 18 § sekä 19 §:n
1 ja 3—5 momentti, 14 luvun 1 §:n 2 momentti,
2 §:n 2 momentti sekä 3 ja 4 §, 16 luvun otsikko,
1 §:n 1 ja 3 momentti, 1 a §:n 2 momentti, 2 §:n
2 momentti, 3 §, 5 §:n 1 ja 2 momentti, 7 §:n 1
ja 2 momentti, 7 a §, 8 §:n 2 momentti, 9, 11
a ja 11 b §, 11 c §:n 1 momentti, 12 §:n
1 ja 2 momentti, 13, 14 ja 18—22 §, 23 §:n
1 ja 2 momentti, 23 a ja 24—26 §, 27 §:n
1 ja 3 momentti, 28 a ja 30 §, 31 §:n 1 ja 2 momentti
sekä 32 §:n 1 momentti, 17 luvun 1 § ja
sen edellä oleva väliotsikko, 2 §:n 1 ja
2 momentti, 4 §:n 1 momentti, 7 §:n 2 momentti,
9 §:n 1 momentti sekä 11 §, 18 luvun
1 §:n 1 ja 3 momentti sekä 2, 7, 10, 11 ja 13 §,
19 luvun 1 §:n 1 momentti, 4 ja 5 §, 5 a §:n
3 momentti sekä 9 §:n 2 momentti, 20
luvun 2 §:n 4 momentti ja 8 §:n 2 momentti sekä 21
luvun 1 §, 2 §:n 1 momentti, 3 §:n 1 ja
3 momentti, 3 a ja 3 b §, 3 c §:n 1 momentti,
3 d ja 3 e §, 4 §:n 2 momentti, 6 §,
8 §:n 1 ja 3 momentti, 8 a §, 9 §:n 1
momentti sekä 11 ja 12 §,
sellaisina kuin niistä ovat 1 luvun 9 §:n
3 momentti, 12 §:n 2—4 momentti, 17 §:n
2 momentti, 18 §:n 1 momentti ja 20 §,
2 luvun 2 §:n 1 momentti, 7 §:n 1 ja 3 momentti,
12 §:n 2 ja 3 momentti, 22 §:n 2—4
momentti, 22 b ja 22 c §, 24 §:n 1 ja 3 momentti,
25 §:n 1 ja 3 momentti, 26 §:n 1 ja 5 momentti,
27 §:n 2 momentti, 30 §:n 2 momentti, 31 §:n
2 momentti sekä 32 §, 3 luvun 2 §:n 1
momentti, 7 ja 11 §, 13 §:n 1 momentti sekä 17 §:n
2 momentti, 4 luvun 1 a ja 2 §, 3 §:n 1—3
ja 5 momentti, 5 §:n 2 momentti, 6 §,
7 a §:n 3 momentti, 8 a § sekä 9 §:n
1 ja 3 momentti, 5 luvun 9 §, 14 §:n 2 ja 3 momentti,
18 §:n 3 momentti, 19 §:n 2 momentti, 29 §:n
3 momentti, 31, 33 ja 35 §, 36 §:n 2 momentti,
39 §:n 1 momentti, 41 §, 45 §:n 3 momentti,
48 §, 49 §:n 1 momentti, 53 §:n 3 momentti,
58 §, 59 §:n 1 momentti, 62 ja 64 §,
66 §:n 1 momentti, 68 §:n 1 momentti, 76 §:n
1 ja 2 momentti, 78 §:n 1 momentti, 85 §:n
3 momentti, 91 §:n 2 momentti, 92 §:n 1, 3 ja
4 momentti, 93 §:n 3 momentti, 96 §,
99 §:n 1 momentti ja 99 a §, 6 luvun 2 ja 2 a §,
10 §:n 1 momentti, 11 §:n 5 momentti sekä 12 §:n 2
momentti, 7 luvun 2 §, 4 §:n 2 momentti, 8 §:n
3—5 momentti, 9 §, 10 §:n 3 momentti,
11 §:n 1 momentti, 12 §:n 1 ja 2 momentti, 13 §:n
3 ja 4 momentti sekä 14 ja 15 §, 8 luvun 1 §:n
1 momentti, 3 §:n 1, 3 ja 4 momentti, 4 §, 5 §:n
1 momentti, 8 §, 10 a §:n 1 ja 3 momentti, 10
b §:n 2 ja 3 momentti, 11 §:n 2 momentti,
13 §:n 1 momentti, 16 §:n 2 momentti, 19 ja 20 §,
21 §:n 4 momentti ja 22 §, 9 luvun 2 §:n
1 momentti, 3 §:n 2 momentti, 4 §:n 1, 2 ja 4
momentti, 7 ja 12—14 §, 16 §:n 2 momentti, 18 §:n
2 momentti, 19 §:n 1 momentti, 20 §:n 1 momentti
sekä 21 §, 10 luvun 8 §:n 1 momentti, 16 §:n
1 momentti ja 17 §, 11 luvun 2 §:n 3 momentti,
8 §:n 2—4 momentti, 10 §, 11 §:n
2 momentti, 12 §:n 1 ja 2 momentti, 14 a §:n 2
momentti, 14 b §, 15 §:n 1 momentti ja 21 §,
12 luvun 1 §:n 2 momentti, 2 §:n 1 momentti, 3 §:n
2 momentti, 6 §:n 2 ja 3 momentti, 11, 14, 16 ja 18 § sekä 19 §:n
1 ja 3—5 momentti, 14 luvun 1 §:n 2 momentti,
2 §:n 2 momentti sekä 3 ja 4 §, 16 luvun
otsikko, 1 §:n 1 ja 3 momentti, 1 a §:n 2 momentti,
2 §:n 2 momentti, 3 §, 5 §:n 1 ja 2 momentti,
7 §:n 1 ja 2 momentti, 7 a §, 8 §:n
2 momentti, 9, 11 a ja 11 b §, 11 c §:n 1 momentti,
12 §:n 1 ja 2 momentti, 13, 14 ja 18—22 §,
23 §:n 1 ja 2 momentti, 24—26 §, 27 §:n
1 ja 3 momentti, 30 §, 31 §:n 1 ja 2 momentti
sekä 32 §:n 1 momentti, 17 luvun 1 § ja
sen edellä oleva väliotsikko, 4 §:n 1
momentti, 7 §:n 2 momentti sekä 11 §,
18 luvun 1 §:n 1 ja 3 momentti sekä 2, 7, 10,
11 ja 13 §, 19 luvun 5 § ja 9 §:n 2 momentti, 20 luvun
2 §:n 4 momentti ja 8 §:n 2 momentti sekä 21
luvun 1 §, 2 §:n 1 momentti, 3 §:n 1
momentti, 3 a ja 3 b §, 4 §:n 2 momentti, 6 §,
8 §:n 1 ja 3 momentti, 9 §:n 1 momentti sekä 11
ja 12 § laissa 88/2000, 1 luvun 15 a ja 17 a § laissa
1105/1996 ja mainitussa laissa 88/2000, 1 luvun
30 §:n 1 momentti laissa 689/2000, 2 luvun 14
a §:n 2 ja 4 momentti ja 16 luvun 23 a § laissa
1301/2004, 4 luvun 9 §:n 4 momentti laissa 629/1991,
5 luvun 30 §:n 3 momentti, 91 §:n 1 momentti ja
93 §:n 1 momentti, 8 luvun 10 b §:n 1 momentti,
12 luvun 17 §:n 2 momentti, 16 luvun 28 a § sekä 19
luvun 1 §:n 1 momentti ja 5 a §:n 3 momentti
laissa 79/1995, 6 luvun 31 a §:n 4 momentti laissa
1278/1996, 9 luvun 22 § laissa 1347/1995
ja mainitussa laissa 88/2000, 17 luvun 2 §:n 1
ja 2 momentti ja 9 §:n 1 momentti sekä 21 luvun
3 §:n 3 momentti laissa 732/2005, 19 luvun 4 § laissa
948/1997, 21 luvun 3 c §:n 1 momentti sekä 3
d ja 3 e § laissa 386/2009 sekä 21 luvun
8 a § mainituissa laeissa 79/1995 ja 88/2000,
seuraavasti:
1 luku
Yleisiä säännöksiä
9 §
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Sillä, joka vuokraoikeuden nojalla tai muulla siihen
verrattavalla perusteella hallitsee tiettyä aluetta, on
ojitusta ja jäteveden johtamista koskevissa asioissa omistajan
asemesta oikeus tämän alueen osalta määrätä sellaisista
toimenpiteistä, joihin ei tarvita aluehallintoviraston
lupaa taikka joista ei aiheudu velvollisuutta rahasuoritukseen tai
oikeutta korvaukseen hallinnan perusteena olevan oikeussuhteen päättymisen jälkeiseltä
ajalta.
12 §
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Valtaväylänä on kolmannes keskivedenkorkeuden
mukaisesta vesistön leveydestä, kuitenkin niin,
että milloin vesistössä yleisesti harjoitetaan
liikennettä tahi uittoa, valtaväylän
leveys on vähintään seitsemän
metriä. Aluehallintovirasto voi, jos tärkeät
syyt vaativat, hakemuksesta määrätä valtaväylän
leveämmäksi tai kapeammaksi sekä sen
sijainnin muuallekin kuin edellä on sanottu.
Valtaväylää älköön,
ellei tässä laissa olevista tai erikseen annetuista
säännöksistä muuta johdu tai
siihen ole saatu aluehallintoviraston lupaa, rakentamalla suljettako
tai supistettako, älköönkä väylään
myöskään asetettako sen käyttämistä vaikeuttavaa
laitetta tai muuta tilapäistä estettä.
Kysymys valtaväylän sijainnista ja leveydestä voidaan
saattaa hakemuksella aluehallintoviraston käsiteltäväksi.
15 a §
Toimenpide, joka vaarantaa enintään kymmenen
hehtaarin suuruisen fladan tai kluuvijärven taikka muualla
kuin Lapin maakunnassa enintään yhden hehtaarin
suuruisen lammen tai järven säilymisen luonnontilaisena,
on kielletty riippumatta siitä, aiheutuisiko siitä edellä 15 §:ssä tarkoitettu
seuraus.
Aluehallintovirasto voi yksittäistapauksessa hakemuksesta
myöntää poikkeuksen 1 momentin kiellosta,
jos momentissa tarkoitettujen vesistöjen suojelutavoitteet
eivät huomattavasti vaarannu. Jos 1 momentissa tarkoitettu
seuraus aiheutuisi hankkeesta, johon on haettu tämän lain
mukaista lupaa, lupa-asian yhteydessä on viran puolesta
tutkittava kysymys poikkeuksen myöntämisestä.
Poikkeuksesta on muutoin soveltuvin osin voimassa, mitä aluehallintoviraston
luvasta säädetään.
17 §
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Edellä 1 momentissa tarkoitettua uomaa tai veden juoksua
siinä ei saa niin muuttaa, että siitä aiheutuu
vahinkoa toisen maalle. Aluehallintovirasto voi kuitenkin antaa
luvan rakentamiseen noudattaen soveltuvin osin, mitä vesistöön rakentamisesta
säädetään.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
17 a §
Jos edellä 17 §:ssä tarkoitettu,
muualla kuin Lapin maakunnassa sijaitseva, uoma on luonnontilainen,
ei sitä saa muuttaa niin, että uoman säilyminen
luonnontilaisena vaarantuu. Sama on koko maassa voimassa luonnontilaisesta
lähteestä.
Aluehallintovirasto voi yksittäistapauksessa hakemuksesta
myöntää poikkeuksen 1 momentin kiellosta,
jos momentissa tarkoitettujen uomien tai lähteiden suojelutavoitteet
eivät huomattavasti vaarannu. Jos 1 momentissa tarkoitettu
seuraus aiheutuisi hankkeesta, johon on haettu tämän
lain mukaista lupaa, lupa-asian yhteydessä on viran puolesta
tutkittava kysymys poikkeuksen myöntämisestä.
Poikkeuksesta on muutoin soveltuvin osin voimassa, mitä aluehallintoviraston
luvasta säädetään.
18 §
Ilman aluehallintoviraston lupaa ei saa käyttää pohjavettä tai
ryhtyä pohjaveden ottamista tarkoittavaan toimeen siten,
että siitä pohjaveden laadun tai määrän
muuttumisen vuoksi voi aiheutua jonkin pohjavettä ottavan
laitoksen vedensaannin vaikeutuminen, tärkeän
tai muun vedenhankintakäyttöön soveltuvan
pohjavesiesiintymän antoisuuden olennainen vähentyminen
tai sen hyväksikäyttämismahdollisuuden
muu huonontuminen taikka toisen kiinteistöllä talousveden
saannin vaikeutuminen (pohjaveden muuttamiskielto). Kielto
koskee myös maa-ainesten ottamista ja muuta toimenpidettä,
jos siitä ilmeisesti voi aiheutua edellä mainittu
seuraus.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
20 §
Aluehallintovirasto voi tärkeiden syiden vaatiessa,
jollei tämän luvun 12—15 §:stä muuta johdu,
hakemuksesta antaa viranomaiselle tai sille, jolla on oikeus ottaa
vesistöstä vettä nesteenä käytettäväksi,
luvan toisenkin vesialueella panna vesistöön luvassa
määrättäviä aineita
tai suorittaa muita toimenpiteitä vesistön tilan
tai veden käyttöominaisuuksien parantamiseksi taikka
vesistön tutkimiseksi. Jos toimenpiteestä voi
aiheutua ympäristönsuojelulain 3 §:n
1 momentin 1 kohdassa tarkoitettua pilaantumista, on tältä osin
voimassa, mitä mainitussa laissa säädetään.
30 §
Jokaisella, joka kärsii lietteestä, matalikosta tai
muusta niihin verrattavasta vesistön käyttöä koskevasta
haitasta, on oikeus ilman lupaa toisenkin vesialueella suorittaa
haitan poistamiseksi tarpeellinen vesistön tilan ja käyttömahdollisuuksien
parantamista koskeva toimenpide, jos siitä ei aiheudu tämän
luvun 12—15 tai 19 §:ssä tarkoitettua
muutosta tai seurausta eikä työn suorittamisesta
johdu vesialueen omistajalle huomattavaa haittaa. Työn
aloittamisesta ja suorittamistavasta on, jos toimenpide ei ole merkitykseltään
vähäinen, ennakolta ilmoitettava vesialueen omistajalle
tai, vesialueen kuuluessa yhteisalueen osakkaille, yhteisalueen
osakaskunnalle yhteisaluelain 26 §:n mukaisesti sekä, sen
mukaan kuin asetuksella säädetään,
elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle
tai kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
2 luku
Yleiset säännökset rakentamisesta
vesistöön
2 §
Jos rakentamisesta tai rakennelman käyttämisestä saattaa
aiheutua 1 luvun 12—15 §:ssä tarkoitettu
muutos tai seuraus, on rakentamiseen hankittava aluehallintoviraston
lupa. Lupa on tarpeen myös poikettaessa vesioloihin vaikuttavalla
tavalla aikaisemmin myönnetystä luvasta.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
7 §
Jos vesistöön rakentajalle on tarpeen saada toiselle
kuuluvaa aluetta laitteen, rakennuksen tai muun rakennelman taikka
uuden uoman pohjaksi niiden käyttöä varten
välttämättömästi tarvittavine
alueineen tai alueeksi, jolle poistettava maa siirretään
taikka joka veden alle saatettuna tulee 1 luvun 6 §:n 1
momentin mukaan vesialueeksi tai joka tarvitaan yleisen tai yksityisen edun
suojaamiseksi tehtävää laitetta tai rakennelmaa
varten, voi aluehallintovirasto asianomaisen luvan hakemisen yhteydessä tai,
milloin erityistä syytä on, muutoinkin hakemuksesta
antaa rakentajalle oikeuden tällaiseen alueeseen sillä mahdollisesti
olevine rakennuksineen tai muine rakennelmineen. Oikeus voidaan myöntää vain,
mikäli rakentamisen osalta tämän luvun
6 §:n 2 momentissa mainitut edellytykset ovat olemassa
ja sen lisäksi edellä mainittuihin tarkoituksiin
tarvittava alue suurimmalta osaltaan kuuluu hakijalle joko omistusoikeuden
tai pysyvän käyttöoikeuden perusteella.
Jos kysymys on hakijalle ja muille yhteisesti kuuluvasta alueesta,
oikeuden myöntäminen edellyttää,
että toimenpiteen kohteeksi joutuva alue ei ole sanottavasti
suurempi hakijan osuutta vastaavaa osaa yhteisestä alueesta.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Edellä 1 tai 2 momentin nojalla myönnetyn oikeuden
nojalla saadaan aluetta käyttää vain siihen
tarkoitukseen, jota varten oikeus on myönnetty. Käyttöoikeus
on pysyvä, jollei aluehallintovirasto erityisistä syistä ole
määrännyt, että se on oleva
voimassa vain määräajan.
12 §
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Päätöksessä tarkoitettuun
rakennustyöhön on ryhdyttävä aluehallintoviraston
määräämässä, enintään
neljän vuoden ajassa päätöksen
lainvoimaiseksi tulemisesta uhalla, että lupa on muutoin
katsottava rauenneeksi. Aluehallintovirasto voi erityisestä syystä ennen
määräajan päättymistä tehdystä hakemuksesta
pidentää määräaikaa
enintään kolmella vuodella.
Rakennustyön päättymisestä ja
rakennelman käyttöönotosta on aluehallintoviraston
määräämänä aikana
tehtävä ilmoitus aluehallintovirastolle ja 21
luvussa tarkoitetulle valvontaviranomaiselle siten kuin 16 luvun
30 §:n 1 momentissa säädetään.
14 a §
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Aluehallintovirasto voi luvassa päättää tarkkailusta
kokonaan tai osittain taikka siten, että hankkeesta vastaavan
on laadittava erillinen suunnitelma tarkkailuvelvoitteen toteuttamiseksi
(tarkkailusuunnitelma). Tarkkailusuunnitelman hyväksyy
elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. Kalataloutta
koskevalta osin tarkkailusuunnitelman hyväksyy elinkeino-,
liikenne- ja ympäristökeskuksen vastuualue, jolle
kalataloutta koskevat asiat kuuluvat.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Edellä 2 momentissa tarkoitettuun tarkkailusuunnitelman
hyväksymistä koskevaan päätökseen
voidaan hakea kirjallisesti oikaisua aluehallintovirastolta 30 päivän
kuluessa päätöksen julkipanosta. Oikaisuvaatimuksen
johdosta tehtyyn aluehallintoviraston päätökseen
haetaan muutosta siten kuin 17 luvun 1 §:ssä säädetään.
22 §
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Jos kysymyksessä olevaa vesistöä varten
on laadittu kalatalousviranomaisen hyväksymä suunnitelma
kalaston suojelemiseksi, aluehallintoviraston on otettava se tarpeen
mukaan huomioon kalatalousvelvoitteesta määrättäessä. Sama
on voimassa kalastuslaissa (286/1982) tarkoitetusta kalastusalueen
käyttö- ja hoitosuunnitelmasta.
Jos 1 momentissa tarkoitettujen toimenpiteiden suorittaminen
rakentajan toimesta aiheuttaisi niillä saavutettavaan hyötyyn
verrattuna hänelle kohtuuttomia kustannuksia taikka kalatalousvelvoitteen
määräämistä ei muusta
syystä ole pidettävä tarkoituksenmukaisena,
rakentaja on määrättävä suorittamaan
kalatalousvelvoitteen tai sen osan asemesta siten korvattavan velvoitteen
kohtuullisia kustannuksia vastaava maksu kalatalousviranomaisen
käytettäväksi 1 momentissa tarkoitettujen
toimenpiteiden toteuttamiseen (kalatalousmaksu) sillä vesialueella,
johon toimenpiteen vahingollinen vaikutus ulottuu. Aluehallintovirasto
voi tarvittaessa antaa maksunsaajalle määräyksiä maksun
käytöstä.
Aluehallintovirasto voi hakemuksesta muuttaa kalatalousvelvoitetta
ja kalatalousmaksua koskevia määräyksiä,
jos olosuhteet ovat olennaisesti muuttuneet. Kalataloudellisesti
epätarkoituksenmukaiseksi osoittautunutta velvoitetta voidaan
lisäksi tarkistaa, jos velvoitteen kalataloudellista tulosta
voidaan parantaa sen toteuttamiskustannuksia merkittävästi
lisäämättä.
22 b §
Jos kalatalousmaksu on määrätty vuosittain suoritettavaksi
ja sen perusteena oleva kustannustaso on muuttunut, kalatalousviranomainen perii
maksun kustannustason nousua vastaavasti tarkistettuna, vaikka sitä ei
ole 22 §:n 4 momentissa mainituin tavoin muutettu. Tarkistus
tehdään täysin kymmenin prosentein ja
muutoin aluehallintoviraston määräämiä perusteita
noudattaen. Jos tarkistuksesta syntyy erimielisyyttä, voidaan
asia saattaa hakemuksella aluehallintoviraston ratkaistavaksi.
Kalatalousviranomainen on velvollinen viipymättä palauttamaan
maksuvelvolliselle sen osan 1 momentissa mainitulla viranomaisen
päätöksellä peritystä kalatalousmaksusta,
joka ylittää aluehallintoviraston päätöksellä myöhemmin
määrätyn maksun suuruuden.
22 c §
Edellä 22 §:n 4 momentissa ja 22 b §:ssä säädetty
koskee myös ennen tämän lain voimaantuloa
voimassa olleiden säännösten nojalla
annettuja vastaavia määräyksiä.
Ensimmäisen kerran 22 b §:ään
perustuvasta maksun tarkistamisesta päättää kuitenkin
hakemuksesta aluehallintovirasto. Tarkistamisen edellytyksenä on,
että sitä on pidettävä yleisen
tai tärkeän yksityisen edun kannalta tarpeellisena.
Aluehallintoviraston tulee päätöksessään
ottaa huomioon maksun määräämisestä kuluneen
ajan pituus ja muut asiaan vaikuttavat näkökohdat.
24 §
Jos vesistöön rakennettaessa on yleistä tai
yksityistä tietä, rautatietä tai muuta
kiskorataa taikka sitä varten tehtyä siltaa, rumpua
tai pengertä muutettava tai uusi tällainen rakennelma
tehtävä, on tämä työ rakentajan
suoritettava ja kustannettava. Jollei tässä tarkoitettuun
toimenpiteeseen ole saatu asianomaiselta suostumusta, on aluehallintoviraston
hakemuksesta määrättävä toimenpiteen
suorittamisesta.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Jos tie, rautatie tai muu kiskorata on valtion tai kunnan viranomaisen
hoidossa, on tällä oikeus suorittaa edellä tarkoitettu
työ ja saada rakentajalta korvaus tarpeellisista kustannuksista. Vastaavan
oikeuden aluehallintovirasto voi hakemuksesta muutoinkin antaa tienpitäjälle
tahi rautatien tai muun kiskoradan omistajalle, jos liikenteen turvallisuus
tai muut erityiset syyt sitä vaativat.
25 §
Päätöksessä, jonka aluehallintovirasto
tämän luvun 24 §:n nojalla antaa sillan
tai rummun tekemisestä, on myös määrättävä sen
kunnossapitämisestä ja uusimisesta. Kunnossapitäjäksi
voidaan, ottamalla huomioon, mitä sanotun pykälän
3 momentissa säädetään, määrätä sillan
tai rummun omistaja taikka rakentaja.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Olosuhteiden olennaisesti muuttuessa aluehallintovirasto voi
hakemuksesta muuttaa edellä tässä pykälässä tarkoitettua
päätöstä.
26 §
Aluehallintovirasto voi lupapäätöksessään
oikeuttaa hakijan ryhtymään jo ennen päätöksen lainvoimaiseksi
tulemista yrityksen toteuttamista tarkoittaviin töihin
ja työn suorittamiseksi tarpeellisiin toimenpiteisiin (töidenaloittamislupa).
Tällainen lupa voidaan myöntää,
jos
1) töiden kiireellistä aloittamista on pidettävä tärkeänä pitkäaikaiseen,
hakemuksen perustana olevaan rakentamissuunnitelmaan sisältyvän työn
aloittamiseksi tai valmistamiseksi; tai
2) töiden aloittamisen lykkääntymisestä aiheutuisi
hakijalle huomattavaa vahinkoa ja sen aloittaminen voi tapahtua
tuottamatta muille vesien käyttömuodoille tai
luonnolle ja sen toiminnalle huomattavaa pysyvää haittaa,
jos lupa muutoksenhaun johdosta evätään
tai sen ehtoja muutetaan; taikka
3) kysymys on hankkeesta, johon aluehallintovirasto on antanut
luvan tämän luvun 6 §:n 1 tai 3 momentin
nojalla ja joka ei sanottavasti vaikuta vesioloihin.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Aluehallintoviraston tulee määrätä,
onko lupapäätöksessä määrätyt
korvaukset tai osa niistä suoritettava ennen töidenaloittamisluvassa
tarkoitettuihin töihin ryhtymistä. Korvaus saadaan nostaa
hyväksyttävää vakuutta vastaan.
Tässä momentissa tarkoitettuun aluehallintoviraston päätökseen
ei saa hakea muutosta.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
27 §
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Omistajan velvoittamista edellä tarkoitetun korvauksen
tai toimenpiteen suorittamiseen on edunmenetyksen kärsineen
haettava aluehallintovirastolta. Asia on pantava vireille, jollei
rakentamislupapäätöksessä sitä varten
ole varattu pitempää aikaa, kymmenen vuoden kuluessa 12 §:n
3 momentissa tarkoitetun valmistumisilmoituksen tekemisestä tai,
jos rakennustyötä ei ole saatettu loppuun ennen
valmistumisilmoituksen tekemistä, rakennustyön
loppuun saattamisesta. Tästä määräajasta
riippumatta voidaan korvausta kuitenkin hakea rakennelman sortumisesta
tai muusta arvaamattomasta syystä aiheutuvasta vahingosta.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
30 §
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Aluehallintovirasto voi rakennelman omistajan tai sen käyttämisestä haittaa
kärsivän samoin kuin myös asianomaisen
viranomaisen hakemuksesta antaa selventäviä määräyksiä rakennelman
käyttämisestä, kuitenkin niin, ettei
määräyksillä sanottavasti vähennetä rakennelmasta saatavaa
hyötyä.
31 §
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Ilman aluehallintoviraston lupaa ei saa poistaa rakennelmaa,
joka vaikuttaa vedenkorkeuteen tai vedenjuoksuun. Lupaa poistamiseen
ei saada myöntää, jos poistamisesta aiheutuisi
tämän luvun 5 §:ssä mainittu
vahingollinen seuraus, jota poistamisen yhteydessä suoritettavin
toimenpitein ei voida torjua.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
32 §
Jos omistaja haluaa poistaa rakennelman, jonka käyttämiseen
toiselle tämän luvun 9 §:n nojalla on
myönnetty lupa ja jota käyttäjä edelleen tarvitsee,
aluehallintovirasto voi hakemuksesta myöntää viimeksi
mainitulle oikeuden lunastaa sen itselleen. Aluehallintovirasto
määrää lunastushinnan rakennelman
silloisen arvon mukaan ottaen huomioon, mitä rakentamiskustannuksista
tämän luvun 13 §:n mukaan mahdollisesti
jo on omistajalle suoritettu, samoin kuin sen haitan, joka rakennelman
pysyttämisestä toisen alueella ehkä aiheutuu.
3 luku
Vesivoiman hyväksikäyttö
2 §
Voimalaitoksen rakentamiseen on haettava lupa aluehallintovirastolta.
Sama koskee myös aikaisemmin rakennetun laitoksen ja siihen
kuuluvien rakennelmien tai niiden käytön muuttamista
niissä tapauksissa, joissa 2 luvun 2 §:n 1 momentin
mukaan on haettava lupa aikaisemmin myönnetyn luvan määräyksistä poikkeamiseen.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
7 §
Jos omistaja ei entisin tai kohtuullisiksi katsottavin uusin
ehdoin halua uudistaa tämän lain voimassa ollessa
tehtyä sopimusta, jolla vesialue on annettu vuokralle vesivoiman
käyttämistä varten tai jollekin on luovutettu
tämän luvun 6 §:ssä tarkoitettu
määräaikainen käyttöoikeus, on
vuokra- tai käyttöoikeuden haltijalla oikeus vaatia,
että omistaja kohtuullisen arvon mukaan määrättävästä hinnasta
lunastaa häneltä ne rakennukset ja muut rakennelmat
koneineen ja laitteineen, jotka vesistöön ja sen
rannalle kysymyksessä olevan oikeuden käyttämistä varten
on rakennettu. Tätä tarkoittava vaatimus on pantava
vireille hakemuksella aluehallintovirastossa viimeistään
kuuden kuukauden kuluessa siitä, kun vuokra- tai käyttöoikeus
on lakannut olemasta voimassa.
11 §
Voimalaitoksen rakentamiseen osallistumista koskevan tarjouksen
tekemistä varten aloitteentekijän on pyydettävä aluehallintovirastoa
julkisella kuulutuksella kehottamaan niitä, joilla tämän
luvun 9 §:n mukaan on oikeus osallistua yritykseen ja jotka
sen haluavat tehdä, viimeistään kuulutuksessa
määrättynä päivänä kirjallisesti
ilmoittamaan aluehallintovirastolle yritykseen osallistumisestaan
sekä esittämään tarvittavan
selvityksen osallistumisoikeudestaan. Kuulutushakemukseen on liitettävä yrityksen
suunnitelma, selvitys, josta käy ilmi, kenelle käyttöön
otettava vesivoima kuuluu, sekä yrityksen kustannusarvio
ilmoituksineen siitä, mikä osa kustannuksista
on tarkoitettu yritykseen osallistuvien rahoitettavaksi. Näiden
asiakirjojen tulee kuulutusajan olla asianomaisten nähtävänä aluehallintoviraston
virkahuoneistossa tai kuulutuksessa ilmoitetussa muussa paikassa.
Aloitteentekijän on viivytyksettä kuulutuksen
antamisen jälkeen lisäksi toimitettava kirjatussa
kirjeessä tai muutoin todistettavasti jäljennös
kuulutuksesta muille käyttöön otettavan
vesivoiman osakkaille, ei kuitenkaan niille, joiden osuus kysymyksessä olevasta
vesivoimasta ilmeisesti on alle sadanneksen.
Jos kuulutusta pyydettäessä esitetty selvitys osoittaa,
että lailliset edellytykset rakentamiseen ilmeisesti puuttuvat, älköön
aluehallintovirasto suostuko kuulutuspyyntöön.
Jollei vesivoiman osakas ole edellä mainitulla tavalla
tiedon saatuaan ilmoittanut aluehallintovirastolle yritykseen osallistumisestaan,
on hän menettänyt oikeutensa siihen. Sama on myös
voimassa, jollei osallistumisilmoituksen tehnyt kuudessakymmenessä päivässä todisteellisen
kehotuksen siihen saatuaan allekirjoita yhtiösopimusta
siihen liittyvine yhtiöjärjestyksineen tai, mikäli
hän ei katso voivansa hyväksyä yhtiösopimusta,
ole hakemuksella pyytänyt aluehallintovirastolta tämän
luvun 13 §:n 2 momentissa tarkoitettua toimenpidettä.
Yritystä koskeva lupahakemus on, jollei aluehallintovirasto
hakemuksesta ole myöntänyt pidennettyä määräaikaa,
tehtävä vuoden kuluessa kuulutuksessa määrätyn
ajan päättymisestä uhalla, että aloite
muutoin on katsottava rauenneeksi. Jollei muusta toimintamuodosta
ole sovittu, on hakemus tehtävä tämän
luvun 10 §:n mukaisesti perustettavan osakeyhtiön
nimiin. Lupahakemuksen yhteydessä on esitettävä selvitys
siitä, että osallistumistarjous on edellä sanotulla
tavalla annettu tiedoksi.
13 §
Jos asianosaisten välillä syntyy erimielisyyttä oikeudesta
vesivoimaan tai niiden edellä olevien säännösten
soveltamisesta, jotka koskevat osallistumista rakentamisyritykseen,
on asianosaiset, mikäli asiaa ei voida hakemuksen yhteydessä esikysymyksenä ratkaista,
aluehallintoviraston päätöksellä osoitettava
määräajassa panemaan käräjäoikeudessa
vireille asiaa koskeva kanne. Tällainen määräys
ei estä hakemuksen edelleen käsittelyä ja
lupa-asian ratkaisemista, ellei aluehallintovirasto katso painavia
syitä olevan käsittelyn siirtämiseen
siksi, kunnes riita on ratkaistu. Asian käsittelee se käräjäoikeus,
jonka tuomiopiirissä pääosa puheena olevasta
vesivoimasta sijaitsee.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
17 §
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Se, joka voi osoittaa oikeutensa 1 momentissa tarkoitetussa
voimalaitoksessa käyttöön otettuun vesivoimaan,
voi hakemuksella pyytää aluehallintovirastoa määräämään
ajan, jonka kuluessa voimalaitoksen omistajan on ryhdyttävä tämän
luvun 9 §:ssä tarkoitettuun menettelyyn. Asian
käsittelystä on soveltuvin osin voimassa, mitä hallintopakkoasioista
21 luvussa säädetään.
4 luku
Kulkuväylät ja muut vesiliikennealueet
1 a §
Aluehallintovirasto voi merenkulkulaitoksen hakemuksesta määrätä julkiseksi
kulkuväyläksi sellaisen vesistön osan,
jota on tarpeen pitää avoimena yleistä laiva-
tai veneliikennettä varten. Julkinen kulkuväylä voidaan
määrätä myös vesistöön,
jossa on valtaväylä.
2 §
Aluehallintovirasto voi hakemuksesta määrätä yleiseksi
paikallisväyläksi julkiseen väylään kuulumattoman
vesistön osan, joka on tarpeen pitää avoinna
yleistä laiva- tai veneliikennettä varten, jollaisena
pidetään myös vapaa-ajan veneilyä.
Yleinen paikallisväylä voidaan myös määrätä vesistöön,
jossa on valtaväylä.
3 §
Ennen kuin aluehallintovirasto määrää yleisestä kulkuväylästä 1
a tai 2 §:n mukaisesti, sen tulee todeta, että kysymyksessä oleva
vesistön osa kohtuuden mukaan täyttää ne
vaatimukset, jotka vesistössä harjoitettava liikenne
huomioon ottaen yleiselle kulkuväylälle voidaan
asettaa.
Aluehallintoviraston päätöksessä on
määrättävä yleisen
kulkuväylän sijainti. Jos sijainti joltakin osin
vahvistetaan poikkeamaan siitä, mitä hakemuksessa
on esitetty, on hakijalle varattava tilaisuus vastineen esittämiseen
ennen päätöksen tekemistä.
Väyläksi määräämistä koskevaan
päätökseen on sisällytettävä myös
määräys 4 ja 6 §:n mukaisista
toimenpiteistä, jos nämä 1 momentin säännökset
huomioon ottaen ovat tarpeen väylän kuntoonpanemiseksi.
Aluehallintovirasto voi kuitenkin asian laajuuden tai muun syyn
vuoksi määrätä väylästä erikseen
ennen sanotuista toimenpiteistä päättämistä.
Aluehallintovirasto määrää,
milloin yleinen paikallisväylä tarvittavien töiden
tultua suoritetuiksi voidaan ottaa käyttöön.
Julkisen kulkuväylän käyttöön
ottamisesta päättää merenkulkulaitos.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Yleinen kulkuväylä on merkittävä 12
luvun 11 §:ssä mainittuun vesipäätösrekisteriin
ja aluehallintovirastossa pidettävään
karttaan sekä merenkulkulaitoksessa ylläpidettävään
merikarttaan.
5 §
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Jos 1 momentissa tarkoitettua sopimusta ei ole tehty tai neuvotteluja
asiasta sopimiseksi ei ole käyty, valtion tai muun yleisen
kulkuväylän kuntoonpanijan on haettava aluehallintovirastolta
lupa turvalaitteen asettamiseksi vesistöön tai sen
rannalle. Yritykseen sovelletaan muutoin, mitä 2 luvussa
säädetään vesistöön
rakentamisesta. Kuitenkaan tontille, rakennuspaikalle, puutarhaan,
varastopaikalle, uimarannalle tai muulle erityiseen käyttöön
otetulle alueelle lupaa ei saa myöntää ilman
pakottavaa tarvetta. Tässä momentissa tarkoitettua
hakemusasiaa ei saa määrätä käsiteltäväksi
katselmustoimituksessa.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
6 §
Kulkuväylästä poistetun maan ja muun
vesistön pohjasta otetun kiinteän aineen (ruoppausmassa)
sijoittamiseen vesialueelle on haettava aluehallintoviraston lupa,
jos toimenpiteestä voi aiheutua 1 luvun 12—15
tai 19 §:ssä tarkoitettu seuraus, taikka seurauksista
riippumatta, jos sijoittaminen tapahtuu hylkäämistarkoituksessa Suomen
aluevesillä eikä kyse ole merkityksettömän
pienestä määrästä ruoppausmassaa.
Valtioneuvoston asetuksella annetaan tarkempia yleisiä määräyksiä ruoppausmassan
sijoittamisesta ja sijoittamisen edellytyksistä Suomen
aluevesillä. Luvanvaraisesta toimenpiteestä ja
luvan myöntämisestä on muutoin soveltuvin
osin voimassa, mitä 2 luvussa säädetään.
Kuitenkaan 2 luvun 7 §:ssä tarkoitettua oikeutta
alueeseen ei erikseen vaadita, jos toimenpiteestä ei seuraa
vesialueen muuttuminen maa-alueeksi. Ympäristöministeriön
asetuksella voidaan antaa tarkempia määräyksiä ruoppausmassan
sisältämiä haitallisia aineita koskevista
arviointiperusteista ja raja-arvoista.
Jos aluehallintoviraston lupaa ei 1 momentin mukaan tarvita,
saadaan ruoppausmassa sijoittaa toisen vesialueelle ilman alueen
omistajan suostumusta.
Maanomistajan suostumuksetta ruoppausmassaa ei saa panna viljelyksessä olevalle
maalle eikä tämän luvun 5 §:n
2 momentissa tarkoitetulle erityiseen käyttöön
otetulle alueelle. Sitä ei omistajan suostumuksetta saa
panna muullekaan maa-alueelle, ellei kysymys ole vähäisestä määrästä tai
aluehallintovirasto ole antanut siihen lupaa.
7 a §
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Jos käsittely aluehallintovirastossa on tämän pykälän
mukaisessa asiassa tarpeen, hakijan on annettava aluehallintovirastolle
riittävä selvitys haetun oikeuden tai toimenpiteen
tarpeellisuudesta.
8 a §
Jos 3 §:n mukaisesti vahvistettavan väylän käyttäminen
ennalta arvioiden aiheuttaisi 8 §:n mukaan korvattavaa
vahinkoa, haittaa tai muuta edunmenetystä, on tästä määrättävä väylän
kunnossapitäjän maksettavaksi korvaus vahvistuspäätöksessä.
Aluehallintovirasto voi myös määrätä,
että annettuja korvausmääräyksiä on
erikseen tarkistettava päätöksessä määrättävänä ajankohtana.
Jos arvioitavissa olevaa vahinkoa, haittaa tai muuta edunmenetystä ei
aiheudu, aluehallintovirasto voi määrätä hakijan
saattamaan määräajassa vireille korvausten
määräämistä tarkoittavan
hakemusasian. Aluehallintoviraston määräys
ei estä vahingonkärsijää erikseen
hakemasta väylän kunnossapitäjältä korvausta
sen mukaan kuin 11 luvun 8 §:n 3 momentissa säädetään.
9 §
Vesistössä olevan kulkuväylän
käyttämisestä ei saa periä korvausta,
jollei aluehallintovirasto, milloin kysymyksessä on yksityinen
kulkuväylä, tai liikenne- ja viestintäministeriö yleisen paikallisväylän
osalta, jos kuntoonpanokustannukset ovat huomattavan suuret, hakemuksesta ole
myöntänyt väylän kuntoonpanijalle
oikeutta kuntoonpanokustannusten korvaamiseksi tarkoitetun maksun
perimiseen väylän käyttäjiltä.
Päätöksessä, jolla sanottu oikeus
myönnetään, on määrättävä maksun
suuruus, kantamisperusteet sekä aika joksi oikeus on annettu.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Omistaja tai se, jonka oikeutta tai etua asia saattaa koskea,
voi kuitenkin hakea aluehallintovirastolta maksun suuruuden ja kantamisperusteen
vahvistamista.
Maksujen perimisestä yleisten kanavien ja satamien
käyttämisestä sekä väylämaksulaissa (1122/2005)
tarkoitetuista väylämaksuista on 1 momentin estämättä voimassa,
mitä niistä erikseen on säädetty.
5 luku
Puutavaran uitto
9 §
Uittosäännön vahvistamista, muuttamista
ja kumoamista on haettava aluehallintovirastolta. Hakemuksen voi
tehdä puutavaran omistaja tai se, joka aikoo uittaa puutavaraa
vesistössä, asianomainen viranomainen, kunnan
ympäristönsuojeluviranomainen, vesialueen, rannan,
laitteen taikka rakennuksen tai muun rakennelman omistaja, vesiliikenteen
harjoittaja sekä muukin, milloin uiton toimittaminen vesistössä välittömästi
saattaa koskea hänen oikeuttaan tahi etuaan.
14 §
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Milloin vesistöön myöhemmin perustetaan uittoyhdistys,
on sen toimintaa varten tarpeellinen, 1 momentin mukaan valtiolle
kuuluva omaisuus uittoyhdistyksen hakemuksesta aluehallintoviraston
päätöksellä ilman korvausta siirrettävä sille.
Sen hakemuksesta, jonka etua asia koskee, on myös aluehallintoviraston
päätöksellä määrättävä 1
momentissa tarkoitetun omaisuuden siirtämisestä uittoyhdistykseltä toiselle
uittoyhdistykselle, mikäli uiton toimittamisen yleinen
järjestely tällaista siirtoa vaatii. Omaisuuden
siirtymisestä valtiolle uittoyhdistyksen toiminnan lakatessa
säädetään tämän
luvun 78 §:ssä.
Aluehallintoviraston edellä mainituissa tapauksissa
antama päätös käy kiinteistön
saantokirjasta.
18 §
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Yleinen uittoväylä, joka 1 momentin nojalla on
perustettu, samoin kuin yleisen uittoväylän leveyttä koskeva
1 momentin mukainen määräys, on merkittävä vesipäätösrekisteriin,
aluehallintovirastossa pidettävään karttaan
sekä uittosääntöön
liitettävään karttaan.
19 §
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Yhteisuittoa koskevan määräyksen
estämättä aluehallintovirasto voi hakemuksesta
uittoyhdistystä ja asianomaisia viranomaisia kuultuaan
antaa puutavaran omistajalle luvan yhteisuittoalueella toimitettavaan
yksityisuittoon, jos puutavaran omistajan jatkuva puutavaran saanti
ei muulla tavoin tule ilman kohtuuttomia kustannuksia turvatuksi
ja jollei siitä aiheudu yhteisuitolle sanottavaa
haittaa tai yksikkökustannusten mainittavaa nousua. Puutavaran
omistajalla on aina oikeus lupaa siihen hankkimatta yksityisesti
uittaa kotitarpeeksi kuljetettavat puunsa.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
29 §
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Jos 1 momentissa määrätty kunnossapitovelvollisuus
laiminlyödään, on noudatettava, mitä 21
luvun 3 §:ssä säädetään.
Aluehallintovirasto voi kieltää uiton toimittamisen
vesistössä tai sen osassa siksi, kunnes se, mitä on
laiminlyöty, on asianmukaisesti korjattu.
30 §
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Kun uitto vesistössä tai sen osassa lakkaa,
tulee tämän luvun 62 §:ssä tarkoitetun
toimitsijan tai, jos sellaista ei ole asetettu, elinkeino-, liikenne-
ja ympäristökeskuksen ryhtyä toimenpiteisiin
sellaisten laitteiden ja rakennelmien poistamiseksi tai muuttamiseksi,
jotka voivat olla vaaraksi tai haitaksi vesistöä käytettäessä.
Jos toimenpiteestä ei aiheudu 1 luvun 12—15 tai 19 §:ssä tarkoitettua
muutosta tai seurausta, voidaan toimenpiteeseen ryhtyä jo
ennen uittosäännön muuttamista tai kumoamista.
31 §
Uittajan on suoritettava kunnossapitäjälle korvausta
kustannuksista, jotka uittovuoden aikana ovat aiheutuneet vesistön
sekä sellaisten laitteiden ja rakennelmien kunnossapidosta,
jotka uittosäännössä on vesistön
kuntoonpanoa varten määrätty tehtäviksi
taikka joista sanotussa säännössä tämän
luvun 27 §:n nojalla on määrätty
suoritettavaksi korvausta. Korvaus suoritetaan, jollei jäljempänä sanotusta
muuta johdu, kultakin uittovuodelta sen päätyttyä ja
korvauksen osalta on vastaavasti voimassa, mitä tämän luvun
26 §:n 1 momentissa kuntoonpanokustannuksista säädetään.
Milloin jonkin vuoden osalle tulevat kustannukset ovat poikkeuksellisen suuret,
voi aluehallintovirasto kunnossapitäjän hakemuksesta
myöntää tälle oikeuden periä uittajilta
niitä varten ennakkomaksuja.
Aluehallintovirasto voi kunnossapitäjän tai uittajan
hakemuksesta määrätä kunnossapitokustannukset,
joista seuraavien vuosien uittajille aiheutuisi huomattava kustannusten
säästö, useamman vuoden aikana kuoletettaviksi
noudattamalla soveltuvin osin, mitä tämän
luvun 26 §:n 2 momentissa säädetään.
33 §
Milloin kuntoonpanija tai kunnossapitäjä on vakuuttanut
uittoa varten tehdyt laitteet tai rakennelmat vahingon varalta,
on vahingon johdosta saatu korvausmäärä käytettävä niiden
uusimiseen tai aluehallintoviraston määräyksen mukaan
vesistön muuhun kunnostamiseen uiton tarpeeksi.
35 §
Kun uittosäännön vahvistamista on
haettu tämän luvun 8 §:n 1 momentissa
tarkoitettua vesistöä tai vesistön osaa
varten, voi aluehallintovirasto, ennen kuin asia on lopullisesti
ratkaistu, hakemuksesta myöntää uittajalle
määräajaksi luvan toimittaa väliaikaisesti
uittoa, jos uiton lykkääntymisestä olisi
hakijalle huomattavaa vahinkoa ja uiton aloittaminen voi tapahtua
tuottamatta liikenteelle, kalastukselle, vesistön virkistyskäytölle
tai vesistön muulle käyttämiselle erityistä haittaa
taikka sanottavasti vahingoittamatta vesistössä ja
sen rannassa olevia laitteita tai rakennelmia.
Milloin uittosäännön tai sen muutoksen
vahvistamista koskevan asian ollessa vireillä haetaan 13 §:ssä tarkoitettua
lupaa alueen lunastamiseen tai käyttöön
saamiseen, aluehallintovirasto voi hakemuksesta ennen asian lopullista ratkaisemista
antaa uittajalle väliaikaisen luvan sanotun alueen käyttämiseen,
jos se ei estä olojen palauttamista ennalleen siinä tapauksessa, että lupaa
ei myönnetä tai että se myönnetään toisenlaisin
ehdoin kuin väliaikainen lupa. Käytöstä aiheutuva
vahinko, haitta tai muu edunmenetys on uittajan korvattava asianomaiselle.
36 §
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Aluehallintovirasto voi määrätä,
että päätöstä, jolla
on annettu 1 momentissa tarkoitettu lupa, on noudatettava, vaikka
siihen haetaankin muutosta.
39 §
Kun uiton toimittaminen on uittosäännössä rajoitettu
määrättyyn aikaan, mutta uittoajan pidentäminen
on jonakin uittokautena vallitsevien olojen vaatima, voi aluehallintovirasto
hakemuksesta vuodeksi kerrallaan pidentää uittoaikaa.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
41 §
Metsänomistajia uittoyhdistyksessä edustava jäsen
on asianomaisen metsäkeskuksen nimettävä aluehallintoviraston
kehotuksesta, ja aluehallintoviraston tulee antaa hänelle
määräys yhdistyksen jäseneksi.
Jos metsäkeskuksia on useampia alueella, jolta tulevaa
puutavaraa yhdistyksen toimesta uitetaan, on jokaisen niistä nimettävä ehdokas,
ja aluehallintovirasto antaa määräyksen
sille ehdokkaalle, jonka se katsoo sopivimmin edustavan sanotun
alueen metsänomistajia. Milloin valtio omistaa enemmän
kuin puolet kysymyksessä olevan alueen metsäalasta,
on ehdokkaan nimeäminen Metsähallituksen asiana.
Edellä tässä pykälässä tarkoitettu
asia pannaan aluehallintovirastossa vireille hakemuksella.
Tässä pykälässä tarkoitetulla
uittoyhdistyksen jäsenellä on oikeus saada kohtuullinen
korvaus tehtävästään siltä,
joka on nimennyt hänet ehdokkaaksi. Jos 1 momentissa tarkoitetulla
alueella toimii useita metsäkeskuksia ja ehdokas on jonkin
niistä nimeämä, on muiden metsäkeskusten
osallistuttava korvaukseen siinä suhteessa, missä metsäalue,
jolta tulevaa puutavaraa yhdistyksen toimesta uitetaan, jakaantuu
näiden toiminta-alueiden kesken. Jos korvauksesta tai osallistumisesta
siihen syntyy erimielisyyttä, on asia aluehallintoviraston
ratkaistava.
45 §
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Kun ohjesääntö on hyväksytty,
mutta sitä ei vielä ole tämän
luvun 48 §:n mukaisesti vahvistettu, on yhdistyksen asioita
hoidettava hyväksytyn ohjesäännön
mukaisesti. Jos aluehallintovirasto on sen hakemuksesta, jota asia
koskee, väliaikaisella päätöksellä taikka
ohjesäännön vahvistaessaan määrännyt
yhdistyksen kokouksessa hyväksyttyyn ohjesääntöön
muutoksia, on niitä noudatettava, vaikkei vahvistamispäätös
ole saanut lainvoimaa.
48 §
Uittoyhdistyksen ohjesäännölle on
haettava aluehallintoviraston vahvistus.
Aluehallintovirasto voi hakemusta käsitellessään
oikaista hyväksytyn ohjesäännön
lain mukaiseksi sekä tehdä siihen sellaisia lisäyksiä tai muutoksia,
joita on pidettävä yhdistyksen jäsenten
tai sivullisten oikeuksien suojaamiseksi tarpeellisina.
49 §
Uittoyhdistyksen ohjesäännön muuttamista koskevan
hakemuksen voi aluehallintovirastolle tehdä uittoyhdistys
tai yksityinen uittaja taikka Metsähallitus. Jollei muutosehdotusta
ole käsitelty yhdistyksen kokouksessa, on kokoukselle varattava
tilaisuus lausunnon antamiseen ehdotuksesta.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
53 §
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Hallituksen jäsenen voi se, joka on hänet
valinnut tai määrännyt, vapauttaa toimestaan,
vaikkei hänen toimikautensa ole päättynyt.
Ohjesäännön mukaisesti valittu hallituksen
jäsen saa kuitenkin palkkion myös jäljellä olevalta
ajalta, jollei aluehallintovirasto yhdistyksen hakemuksesta toisin
määrää.
58 §
Uittoyhdistyksen hallituksen on huolehdittava siitä,
että yhdistyksen nimi, kotipaikka ja yhteisuittoalue, hallituksen
jäsenten nimet ja kotipaikat sekä se, miten yhdistyksen
nimi kirjoitetaan ja kenellä on oikeus nimen kirjoittamiseen, ilmoitetaan
aluehallintovirastossa pidettävään rekisteriin,
josta asetuksella säädetään.
Niin ikään on rekisteriin ilmoitettava yhdistyksen
ohjesäännön vahvistamisesta tai muuttamisesta
ja ilmoitukseen on liitettävä virallisesti oikeaksi todistettu
jäljennös päätöksestä.
59 §
Hallinnon ja tilien tarkastamista varten tulee uittoyhdistyksen
valita vähintään kaksi tilintarkastajaa
sekä näille varamiehet. Aluehallintovirasto voi
yhdistyksen jäsenen tai Metsähallituksen hakemuksesta,
jos katsoo syytä siihen olevan, määrätä pätevän
henkilön yhdistyksen valitsemien tilintarkastajien lisäksi
virkavastuulla tarkastamaan yhdistyksen tilejä ja antamaan
siitä kertomuksen Metsähallitukselle. Näin
määrätyn tilintarkastajan palkkion vahvistaa
aluehallintovirasto ja suorittaa uittoyhdistys.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
62 §
Jos uittoyhdistys ei jonakin vuonna toimita uittoa taikka jos
yhteisuitto vesistössä kokonaan lakkaa, aluehallintoviraston
on yhdistyksen viimeksi toimineen hallituksen tai, milloin yhteisuiton
lakkaaminen perustuu uittosäännön kumoamiseen
tai muuttamiseen, Metsähallituksen hakemuksesta määrättävä yksi
tai useampia toimitsijoita hallituksen sijasta ja sille kuuluvin valtuuksin
hoitamaan yhdistyksen asioita sekä tarvittaessa huolehtimaan
yhdistyksen lakkauttamista varten suoritettavista selvittelytoimenpiteistä.
Uittoyhdistyksen kokoukselle kuuluvaa päätäntävaltaa
käyttävät tällöin,
mikäli kysymys on tietyn vuoden uittoa koskevasta asiasta, yhdistyksen
sanotun vuoden jäsenet sekä muussa tapauksessa
toimitsijat.
64 §
Uittoyhdistykselle tämän lain mukaisesti kuuluvaa
tai yhdistyksen tämän luvun 63 §:n 1
momentin nojalla hankkimaa kiinteää omaisuutta yhdistys
saa luovuttaa tai velasta kiinnityttää vain, jos
aluehallintovirasto hakemuksesta on antanut siihen luvan. Lupaa
ei saa myöntää sellaisen omaisuuden osalta,
jonka säilyttäminen uittoyhdistyksen hallinnassa
on katsottava uiton jatkuvan toimittamisen kannalta välttämättömäksi.
Edellä mainittua omaisuutta siihen kuuluvine laitteineen
ja rakennelmineen ei saa ulosmitata muusta kuin kysymyksessä olevaan
kiinteistöön kiinnitetystä tai sellaisesta
saatavasta, josta kiinteistö muutoin on panttina taikka
jolla on kiinteistöön parempi etuoikeus kuin minkä kiinnitys
tuottaa.
Jos uittoyhdistys luovuttaa 1 momentissa tarkoitettua tai muuta
sille kuuluvaa omaisuutta eikä kysymys ole käyttökelvottoman
tai tarpeettomaksi tulleen irtaimen omaisuuden rahaksi muuttamisesta,
on, mikäli saatuja varoja ei välittömästi
käytetä vastaavanlaisen omaisuuden hankkimiseen,
varojen käyttämistä koskeva asia hakemuksella
saatettava aluehallintoviraston ratkaistavaksi.
66 §
Kustannukset, jotka aiheutuvat määrätynlaisen
uittoa varten tarpeellisen omaisuuden hankkimisesta taikka uittoyhdistyksen
toimintaa useamman vuoden aikana edistävistä töistä,
voidaan, jollei niitä ole pidettävä uittosäännössä tai aluehallintoviraston
päätöksellä kuoletettaviksi määrättyinä kuntoonpano-
tai kunnossapitokustannuksina, uittoyhdistyksen ohjesäännössä tai hakemuksesta
annetulla aluehallintoviraston päätöksellä määrätä kuoletettaviksi
myöhempinä vuosina yhdistyksen jäseninä olevilta
puutavaran omistajilta perittävin kuoletusmaksuin noudattamalla
kunkin erilaatuisen omaisuuden ja työn osalta ohjesäännössä vahvistettuja
tai aluehallintoviraston erikseen vahvistamia perusteita.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
68 §
Uittoyhdistyksellä voi olla sen muista varoista erillään
pidettäviä, vahvistettujen sääntöjen mukaan
hoidettavia rahastoja omaisuuden hankinta- ja kunnossapitokustannusten
tasoittamista, eläkkeen suorittamista, toimihenkilöiden
ja työntekijäin muuta huoltoa sekä sellaisia
vero-, korvaus- ja muita maksusuorituksia varten, jotka joutuvat
maksettaviksi vasta uittovuoden jälkeen. Rahaston perustamista
ja sen sääntöjen hyväksymistä koskevalle
yhdistyksen kokouksen päätökselle on
haettava aluehallintoviraston vahvistus. Aluehallintovirasto voi
tehdä sääntöihin yhdistyksen
jäsenten edun turvaamiseksi tarpeellisia muutoksia.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
76 §
Uittoyhdistyksen kokouksen päätös,
joka lain, uittosäännön, uittoyhdistyksen
ohjesäännön tai viranomaisen antaman
määräyksen vastaisesti rajoittaa yhdistyksen
jäsenelle kuuluvaa oikeutta tai asettaa hänelle
velvoituksia, on häntä kohtaan tehoton, jos hän
ei ole päätöksen tekemiseen osallistunut.
Kysymys päätöksen tehottomuudesta voidaan
hakemuksella saattaa aluehallintoviraston ratkaistavaksi.
Muutoin on, jos uittoyhdistyksen kokouksen päätös
tai hallituksen toimenpide on lain, uittosäännön,
uittoyhdistyksen ohjesäännön tai viranomaisen
antaman määräyksen vastainen, sillä,
joka päätöstä tehtäessä tai
toimenpidettä suoritettaessa oli uittoyhdistyksen jäsen,
sekä yhdistyksen hallituksen jäsenellä oikeus
moittia päätöstä tai toimenpidettä,
jota ei ole hyväksynyt, hakemuksella, joka on aluehallintovirastossa
pantava vireille viimeistään kuudentenakymmenentenä päivänä sen
jälkeen, kun päätös on tehty
taikka hän sai hallituksen toimenpiteestä tahi,
milloin kysymys on tämän luvun 72 §:n
2 momentissa tarkoitetun lisämäärän
perimisestä, sanotussa momentissa mainitusta jakoluettelosta
tiedon.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
78 §
Kun uittoyhdistyksen toiminta lakkaa, on sellainen yhdistykselle
kuuluva irtain omaisuus, jonka säilyttämistä vesistössä ehkä jatkuvan
uiton toimittamisen kannalta ei ole katsottava välttämättömäksi,
selvityksestä huolehtimaan asetettujen toimitsijain toimesta
muutettava rahaksi. Vastaavasti on muutettava rahaksi sellainen uittoyhdistykselle
kuuluva kiinteä omaisuus, jonka säilyttämistä vesistössä edellä mainitun taikka
muun metsän tai vesistön käyttöä palvelevan
tarkoituksen kannalta ei ole katsottava välttämättömäksi.
Aluehallintoviraston asiana on toimitsijain hakemuksesta määrätä,
mikä kiinteä omaisuus on muutettava rahaksi. Muu
kiinteä omaisuus siirretään valtiolle
aluehallintoviraston päätöksellä,
josta on voimassa, mitä tämän luvun 14 §:n
3 momentissa säädetään.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
85 §
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Välitystuomio on laadittava kirjallisesti ja siihen
on merkittävä antamispäivä ja
-paikka. Tuomio, joka on välimiesten allekirjoitettava,
on toimitettava asianomaiselle aluehallintovirastolle. Kappale tuomiota
on toimitettava kullekin asianosaiselle siten kuin välimiesmenettelystä annetun
lain 37 §:ssä säädetään.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
86 §
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Jollei muutosta välitystuomioon haeta eikä kysymys
ole tämän luvun 88 §:n 2 momentissa tarkoitetusta
tapauksesta, on täytäntöönpanon osalta
noudatettava ulosottokaaren (705/2007) 2 luvun 19 §:n
säännöstä.
91 §
Uittajan on määrättävä jokaiseen
kuntaan, jonka alueella uittoa toimitetaan, uittoasiamies, jonka
tulee uiton aikana olla yleisön helposti tavattavissa.
Uittoasiamiehen nimi ja osoite sekä niissä tapahtuneet
muutokset on ilmoitettava ympäristönsuojelulautakunnalle
ja asianomaiselle elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle
sekä lisäksi paikallispoliisille.
Jollei 1 momentin säännöstä ole
noudatettu, on paikallispoliisin sen vaatimuksesta, jota asia koskee,
määrättävä sopiva henkilö uittoasiamieheksi
sekä annettava siitä tieto uittajalle, kunnan
ympäristönsuojeluviranomaiselle ja elinkeino-,
liikenne- ja ympäristökeskukselle. Uittoasiamieheksi
määrätyllä on oikeus saada tehtävästään
uittajalta kohtuullinen palkkio. Jos palkkiosta syntyy erimielisyyttä,
voidaan asia saattaa hakemuksella aluehallintoviraston käsiteltäväksi.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
92 §
Jos vesistössä, jossa uittoa ei ole määrätty
yhteiseksi, samaan aikaan uitetaan kahden tai useamman puutavaran
omistajan puita ja toisen uitosta saattaa olla toiselle haittaa,
aluehallintovirasto voi uittajan hakemuksesta määrätä uittoa varten
järjestelypäällikön, jonka tulee
tasapuolisesti valvoa kaikkien puutavaran omistajien etua ja huolehtia
uiton järjestämisestä niin, että haitta,
mikäli mahdollista, vältetään.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Järjestelypäälliköllä on
oikeus saada tehtävästään uittajilta
palkkio. Jos palkkion suuruudesta tai sen suorittamisvelvollisuuden
jakamisesta uittajien kesken syntyy erimielisyyttä, voidaan
asia hakemuksella saattaa aluehallintoviraston käsiteltäväksi.
Aluehallintoviraston 1 momentin nojalla antamaa määräystä on
noudatettava, vaikka siihen haetaankin muutosta.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
93 §
Ennen kuin puutavara lasketaan vesistöön tulee
siinä olla helposti havaittava omistajan uittomerkki, josta
on annettu tieto niille elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksille,
ympäristönsuojelulautakunnille ja paikallispoliisille,
joiden toimialueella uittoa toimitetaan. Jos puutavaraa uitetaan
nipuissa, vastaava uittomerkki tulee olla nipussa ennen sen vesistöön
laskemista.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Aluehallintovirasto voi määrättyä tapausta varten
myöntää vapautuksen uittotavaran merkitsemisestä,
jos uitto voidaan toimittaa niin, ettei synny epätietoisuutta
siitä, kenelle puut kuuluvat.
96 §
Puutavara saadaan uittaa kuorimattomana, jos uitto lasketaan
varmuudella voitavan saattaa loppuun vuoden kuluessa siitä,
kun puut on kaadettu, ellei 1 luvun 19 §:stä muuta
johdu eikä aluehallintovirasto sille tehdyn hakemuksen
johdosta ole kieltänyt vesistössä kuorimattoman puutavaran
uittoa siitä johtuvan haitan vuoksi.
Milloin uitto ei ole mainitussa ajassa loppuun saatettavissa,
tulee puutavaran ennen kuin sitä ryhdytään
uittamaan olla kelvollisesti kuorittua. Kuitenkin saadaan, ellei
1 luvun 19 §:stä muuta johdu, kesällä lehteen
kaadetut lehtipuut vielä seuraavana vuonna uittaa kuorimattomina
ja samoin muukin puutavara toisena vuotena sen kaatamisesta, jos
uitto toimitetaan nippu-uittona ja pääasiallisesti
selkävesillä, sekä aluehallintoviraston
luvalla muutoinkin, jos erittäin tärkeät syyt
sitä vaativat ottaen lisäksi huomioon, mitä 2 luvun
1 a §:ssä säädetään.
Aluehallintovirasto voi määrätä,
että sen tässä pykälässä tarkoitettua
päätöstä on noudatettava, vaikka
siihen haetaankin muutosta.
99 §
Jos uitosta on jäänyt vesistöön
uponneita tai uppoamistilassa olevia puita taikka uittotarvikkeita,
joista on haittaa veden juoksulle, liikenteelle, vesistön
virkistyskäytölle, kalastukselle tai vesistön
käyttämiselle muuhun tarkoitukseen, voi aluehallintovirasto
viranomaisen tai haitasta kärsivän hakemuksesta
velvoittaa vesistön kunnossapitäjän tai,
jollei sellaista ole, sen, joka viimeksi on toimittanut vesistössä uittoa, määrätyssä
ajassa
puhdistamaan vesistön uhalla, että se tehdään
kunnossapitäjän tai sanotun uiton toimittajan
kustannuksella. Vesistöä toisen kustannuksella
puhdistettaessa nostetut puut on myytävä julkisella
huutokaupalla.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
99 a §
Kun uitto on lakannut eikä toimivaa uittoyhdistystä ole,
elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus voi 30 §:n
3 momentin ja 97—99 §:n säännösten
estämättä ja, jos toimenpiteestä ei
aiheudu 1 luvun 12—15 tai 19 §:ssä tarkoitettua muutosta
tai seurausta, ilman asian käsittelyä aluehallintovirastossa
poistaa vesistöstä vaaraa tai haittaa aiheuttavat
uppopuut ja muut uittojätteet, jotka tällöin
jäävät valtion omaisuudeksi ilman erillistä ilmoitusvelvollisuutta.
100 §
Jos ulkomaalainen tahtoo toimittaa Suomen alueella puutavaran
uittoa eikä kysymys ole uitosta, josta Suomen ja vieraan
valtion kesken tehdyssä sopimuksessa on toisin määrätty,
on hänen annettava sille aluehallintovirastolle, jonka
toimialueella uitto alkaa, hyväksyttävä vakuus
uittajalle tässä laissa säädettyjen
velvoitusten täyttämisestä.
6 luku
Ojitus
2 §
Jos ojituksesta saattaa aiheutua 1 luvun 15, 18 tai 19 §:ssä tarkoitettu
muutos tai seuraus, on ojitukseen tältä osin hankittava
aluehallintoviraston lupa. Kuitenkaan 1 luvun 15 §:n perusteella
lupaa ei tarvita siltä osin kuin yksinomaan puron yläpuolisella
alueella suoritettava ojitus aiheuttaa virtaaman muuttumista purossa.
Ojituksena suoritettavaan puron perkaamiseen on luvanvaraisuudesta
riippumatta sovellettava 2 luvun 3 §:ää.
Jos ojituksen toteuttamiseksi on tarpeen poistaa voimalaitos,
pato tai kiinteä laite taikka tehdä niihin muutos,
on siihen haettava aluehallintoviraston lupa.
Mitä 2 tai 9 luvussa säädetään
1 momentissa tarkoitettujen säännösten
nojalla luvanvaraisista toimenpiteistä ja niihin annettavista
luvista, on vastaavasti voimassa 1 momentin mukaan luvanvaraisesta
toimenpiteestä. Edellä 2 momentissa tarkoitetun
luvan aluehallintovirasto voi antaa noudattaen vesistöön
rakentamisesta voimassa olevia säännöksiä.
Aluehallintoviraston on lupapäätöksessään
määrättävä myös
ne korvaukset, jotka ojituksen johdosta on, siltä osin
kuin aluehallintoviraston lupa on siihen tarpeen, suoritettava toimenpiteen
aiheuttamasta vahingosta, haitasta ja muusta edunmenetyksestä.
2 a §
Jos ojitus aiheuttaisi 1 luvun 15 a tai 17 a §:ssä kielletyn
muutoksen, on kiellosta sanottujen pykälien nojalla myönnettävä poikkeus käsiteltävä
aluehallintovirastossa.
Poikkeuksesta on voimassa, mitä 19 luvun 5 §:ssä säädetään aluehallintoviraston
luvasta.
10 §
Ojittamiseen ei saa ryhtyä ennen kuin asia on ollut
19 luvun säännösten mukaisesti ojitustoimituksessa
käsiteltävänä, jos
1) kysymys on ojituksesta, johon 2 §:n mukaan siinä tarkoitetuilta
osin tarvitaan aluehallintoviraston lupa;
2) ojitukseen sisältyy tulva-alueen poistaminen tai
pienentäminen tahi tämän luvun 1 §:n
2 momentissa tarkoitetun pienehkön järven laskeminen
taikka kun ojituksen johdosta vesien virtaamissuunta huomattavasti
muuttuu tahi ojitusta varten on tarpeen tehdä suojapenger
tai pumppuasema toisen maalle;
3) oja on tehtävä yleisen tien, rautatien
tai muun kiskoradan alitse taikka sellaisen tien poikki johtavaa
uomaa on suurennettava eikä tienpitäjän
taikka rautatien tai muun kiskoradan omistajan suostumusta sanottuun
toimenpiteeseen ole saatu; taikka
4) sopimusta yhteisestä ojituksesta ei saada aikaan.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
11 §
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Ojitustoimituksessa vahvistetun suunnitelman toteuttamismääräajasta
on voimassa, mitä 2 luvun 12 §:n 1 momentissa
säädetään aluehallintoviraston
lupaan perustuvan rakennustyön määräajasta.
Toimitukseen sovelletaan, mitä aluehallintovirastosta sanotussa
lainkohdassa säädetään.
12 §
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Jos ojituksessa on menetelty tämän lain säännösten
tai niiden nojalla annettujen määräysten vastaisesti,
kunnan ympäristönsuojeluviranomainen voi määrätä tarvittavista
oikaisutoimenpiteistä 20 luvun 7 §:n mukaisesti.
Jos asiassa on kysymys 1 luvun kieltosäännösten
rikkomisesta taikka jos oikaisutoimenpiteestä päätettäessä jouduttaisiin
ratkaisemaan kysymys aluehallintoviraston luvan tarpeellisuudesta,
ojituksen ja vesistön järjestelyn välisestä erosta
tai aluehallintoviraston luvan noudattamisesta, noudatetaan kuitenkin
21 luvun 3 §:ää. Tässä momentissa
säädetty kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen
toimivalta ei muissakaan tapauksissa estä 21 luvun 3 §:n
soveltamista.
31 a §
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Jos 1 tai 3 momentissa tarkoitetussa ojitustoimituksessa tehtyyn
päätökseen haetaan muutosta, asianomaisen
elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen on
viipymättä ilmoitettava tästä kirjaamisviranomaiselle.
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen on
ilmoitettava kirjaamisviranomaiselle myös muutoksenhakutuomioistuimen
asiassa antama ratkaisu, kun se on tullut lainvoimaiseksi.
7 luku
Vesistön järjestely
2 §
Vesistön järjestelyyn, joka tarkoittaa järven laskemista
sen osaksi tai kokonaan tapahtuvaa kuivattamista varten tahi josta
voi aiheutua tulvaa tai huomattavaa veden nousua muualla vesistössä taikka
muu 1 luvun 12—15 tai 19 §:ssä tarkoitettu
vahingollinen tai haitallinen muutos tahi seuraus, on haettava aluehallintoviraston
lupa.
4 §
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Tässä pykälässä tarkoitetun
järjestelyn kustannukset on luvan saajan suoritettava.
Luvan saajalla ei ole oikeutta vaatia muita osallistumaan yritykseen
tai siitä aiheutuviin kustannuksiin. Aluehallintovirasto
voi, jos hakija on muu kuin valtio, vaatia hakijan asettamaan vakuuden järjestelystä
johtuvien
korvausten suorittamisesta.
8 §
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Hyödynsaajan kiinteistö on panttina sen osalle
tulevasta aluehallintoviraston lupapäätökseen sisältyvästä tai
järjestely-yhtiön vahvistamasta kustannusosuudesta
korkoineen niin kuin maakaaren 20 luvussa säädetään.
Jos järjestely toteutetaan aluehallintoviraston luvalla,
aluehallintoviraston on viipymättä lupapäätöksen
antamisen jälkeen ilmoitettava lupapäätöksestä ilmenevät
kustannusosuudet korkoineen merkittäviksi lainhuuto- ja
kiinnitysrekisteriin. Aluehallintoviraston on niin ikään
viipymättä ilmoitettava kirjaamisviranomaiselle
lupapäätöstä koskevasta muutoksenhausta
sekä muutoksenhakutuomioistuimen asiassa antaman lainvoimaisen
ratkaisun sisällöstä.
Jos aluehallintoviraston lupa ei ole järjestelyn toteuttamiseksi
tarpeen, järjestely-yhtiön toimitsijoiden on ilmoitettava
vahvistetut kustannusosuudet korkoineen merkittäviksi lainhuuto-
ja kiinnitysrekisteriin. Järjestely-yhtiön toimitsijoiden
on niin ikään ilmoitettava kirjaamisviranomaiselle
muusta kuin muutoksenhakutuomioistuimen antamasta ratkaisusta, jolla aluehallintoviraston
lupapäätökseen sisältyviä tai
järjestely-yhtiön vahvistamia kustannusosuuksia
muutetaan.
9 §
Jos kaikki järjestelystä hyötyä saavat
sopivat sen toimeenpanemisesta yhteisenä yrityksenä, on,
milloin järjestelyyn tarvitaan aluehallintoviraston lupa,
sopimus tehtävä kirjallisesti. Siinä on
määrättävä kunkin osuus
työn suorittamisesta ja yrityksen kustannuksista sekä kullekin
yritykseen osalliselle kuuluvat, sanottuun sopimukseen perustuvat
oikeudet ja velvollisuudet. Niin ikään on sopimuskirjassa,
jos sopimukseen osallistuvia on kolme tai useampia, mainittava,
onko ja kenellä oikeus edustaa sopimuksen tekijöitä tuomioistuimessa
ja muutoin järjestelyä koskevissa asioissa, sekä nimettävä yksi
tai useampia toimitsijoita, joille haaste tai muu ilmoitus järjestelyä koskevissa
asioissa voidaan sopimuksen tekijöitä velvoittavasti
antaa. Sopimuskirja on esitettävä aluehallintoviraston
vahvistettavaksi luvan hakemisen yhteydessä.
10 §
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Järjestely-yhtiön sääntöjen
osalta on vastaavasti voimassa, mitä ojituksesta 6 luvun
27 §:n 2 momentissa säädetään,
kuitenkin niin, että sääntöihin
voidaan ottaa muitakin kuin sanotussa momentissa mainittuja yhtiön
järjestysmuotoa koskevia määräyksiä.
Säännöille on haettava aluehallintoviraston
vahvistus. Jo ennen vahvistamista on yhtiön asioita hoidettava
hyväksyttyjen sääntöjen mukaisesti.
Jos aluehallintovirasto vahvistaessaan säännöt
on määrännyt niihin muutoksia, on muutettuja
sääntöjä noudatettava, vaikkei
vahvistamista koskeva päätös ole lainvoimainen.
11 §
Vesistön järjestelyssä on vastaavasti
noudatettava, mitä ojituksesta 6 luvun 17 §:ssä,
27 §:n 3 momentissa ja 28—31 §:ssä säädetään.
Yhtiön kokouksen päätöstä on
kuitenkin moitittava ja päätöksen tehottomaksi
toteamista vaadittava hakemuksella aluehallintovirastossa. Päätöstä, jossa
osakkaiden osuus yhtiössä tai kustannusten jako
on vahvistettu, on moitittava kolmen kuukauden kuluessa ja muuta
päätöstä 60 päivän
kuluessa kokouksesta. Vaatimus, joka 6 luvun 30 §:ssä tarkoitetussa
tapauksessa tehdään järjestelyn aiheuttamasta
kuivatuksesta hyötyä saavan velvoittamisesta osallistumaan
järjestelyn kustannuksiin, on tehtävä hakemuksella aluehallintovirastossa.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
12 §
Jos järjestelyn vesistöön aiheuttamasta
muutoksesta tulee huomattavaa etua vesivoiman hyväksikäyttämiselle,
uiton toimittamiselle taikka vesistöön tai sen
rannalle tehdyn rakennelman omistajalle, voidaan tällaisen
edun saaja tehdystä vaatimuksesta aluehallintoviraston
päätöksessä, jolla lupa järjestelyyn
annetaan, velvoittaa osallistumaan järjestelyn kustannuksiin
kohtuullisella, enintään hänelle tulevaa
hyötyä vastaavalla määrällä.
Mikäli järjestelyn toimeenpanemisen jälkeen havaitaan,
että 1 momentissa tarkoitettu etu ennakolta arvaamattomasta
syystä ilmeisesti on suurempi tai pienempi kuin päätöstä tehtäessä oli
edellytetty, voi aluehallintovirasto vastaavasti korottaa tai alentaa
edun saajan suoritettavaa määrää.
Tätä tarkoittava hakemus on pantava aluehallintovirastossa
vireille vuoden kuluessa siitä yhtiön kokouksesta,
jossa laskelma kustannusten jaosta on hyväksytty, taikka
jos muutoksen vaatijana on 1 momentissa tarkoitetun edun saaja,
mainitun ajan kuluessa siitä, kun hänelle on annettu
tieto sanotun laskelman hyväksymisestä.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
13 §
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Jos valtio on ollut järjestelyn toimeenpanijana, mutta
järjestelystä saatu hyöty on suurelta osalta
tullut muiden hyväksi, voi aluehallintovirasto valtion
hakemuksesta määrätä kaikki
hyödynsaajat yhteisesti huolehtimaan edellä tässä pykälässä tarkoitetuista
toimenpiteistä, asettamaan sitä varten tarvittavat
toimitsijat ja osallistumaan toimenpiteen kustannuksiin heidän
saamaansa hyötyä vastaavassa suhteessa. Tätä varten
voidaan perustaa järjestely-yhtiö.
Aluehallintovirasto voi, milloin siihen on erityistä syytä,
hakemuksesta vapauttaa hyödynsaajan osallistumasta 3 momentissa
tarkoitetun toimenpiteen kustannuksiin.
14 §
Kun järjestely on pantu alkuun, älköön
sitä ilman aluehallintoviraston lupaa jätettäkö loppuun
saattamatta. Jos tällainen lupa annetaan, on aluehallintoviraston
päätöksessä määrättävä, mihin
toimenpiteisiin järjestelyn toimeenpanijan on ryhdyttävä keskeytyksestä johtuvien
vahinkojen
ja haittojen estämiseksi ja mitä korvauksia hänen
tulee asianomaisille suorittaa.
15 §
Jos vesistön järjestelyyn ei sen johdosta,
ettei siitä aiheudu 1 luvun 12—15 §:ssä tarkoitettua muutosta
tai seurausta, tarvita aluehallintoviraston lupaa, mutta aloitteentekijä haluaa
muita hyödynsaajia osallistumaan siihen, on vastaavasti
noudatettava, mitä osallistumisesta yhteiseen ojitukseen
säädetään.
8 luku
Vesistön säännöstely
1 §
Milloin joku vesivoiman käytettäväksi
saamista, lisäämistä tai käytön
tasoittamista, uiton tai liikenteen edistämistä,
veden nesteenä käyttämistä,
kastelua, vesistön puhtauden säilyttämistä,
virkistyskäyttöä, kalanviljelyä,
maankuivatusta taikka muuta tällaista tarkoitusta varten
haluaa jatkuvasti säännellä veden korkeutta tahi
muutoin säännöstellä vesistöä,
jollaiseksi luetaan myös veden johtaminen ja muu siirtäminen
säännöstelytarkoituksessa vesistöstä tai
sen osasta toiseen, on tällaiseen vesistön säännöstelyyn,
jos siitä saattaa aiheutua 1 luvun 12—15 §:ssä tarkoitettu
muutos tai seuraus, haettava aluehallintoviraston lupa.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
3 §
Jos muu kuin valtio hakee lupaa säännöstelyyn,
hakijan on, paitsi milloin hakemuksessa tarkoitetusta säännöstelystä ilmeisesti
ei ole kenellekään toiselle sellaista hyötyä,
jota tämän luvun 2 §:n 2 momentissa tarkoitetaan,
tarjottava muille hyödynsaajille osallistumista säännöstelyyn
ilmoittamalla siitä aluehallintovirastolle. Tällöin
aluehallintoviraston on julkisella kuulutuksella kehotettava hyödynsaajia
tämän luvun 4 §:ssä määrätyllä tavalla
ilmoittamaan aluehallintovirastolle osallistumisestaan yritykseen. Kuulutushakemukseen
on liitettävä yrityksen suunnitelma, yleisluonteinen
selvitys siitä, ketkä saavat ja mihin määrään
arvioitavaa hyötyä yrityksestä, sekä yrityksen
kustannusarvio. Näiden asiakirjojen tulee aluehallintoviraston
määräämän ajan olla
nähtävänä sen virkahuoneistossa
tai aluehallintoviraston määräämässä,
kuulutuksessa ilmoitetussa paikassa.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Jos aloitteentekijä on muutoin kuin lupahakemuksen
yhteydessä pyytänyt kuulutusmenettelyä,
on yritystä koskeva lupahakemus tehtävä vuoden
kuluessa kuulutusajan päättymisestä, jollei
aluehallintovirasto hakemuksesta ole määrännyt
sitä varten pidennettyä aikaa.
Jos kuulutusta pyydettäessä esitetty suunnitelma
ilmeisesti on sellainen, ettei lupaa sen mukaiseen säännöstelyyn
voida antaa, aluehallintovirasto ei saa suostua kuulutuspyyntöön.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
4 §
Jos hyödynsaaja, jolla tämän luvun
2 §:n 1 momentin mukaan on siihen oikeus, haluaa tulla osalliseksi
toisen vireillepanemaan säännöstely-yritykseen,
hänen tulee siitä kirjallisesti ilmoittaa aluehallintovirastolle
tämän luvun 3 §:n 1 momentissa tarkoitetun
kuulutuksessa määrätyn ajan kuluessa.
Jos tällainen ilmoitus on aluehallintovirastolle tehty
ja se katsoo osallistumisen edellytysten olevan olemassa, aluehallintoviraston
tulee, kun lupahakemus on saatettu sen käsiteltäväksi,
osoittaa hakija ryhtymään tämän
luvun 15 §:ssä tarkoitettuihin toimenpiteisiin.
5 §
Aluehallintovirasto voi hakemuksesta velvoittaa hyödynsaajan,
joka ei ole halunnut osallistua säännöstelyyn,
suorittamaan hänelle tulevan hyödyn perusteella
säännöstely-yrityksen toimeenpanijalle
tämän luvun 21 §:n mukaisesti määrätyn
maksun. Valtiota älköön pidettäkö tässä tarkoitettuna
hyödynsaajana, ellei säännöstelystä välittömästi
ole hyötyä valtion omaisuudelle tai yritykselle,
jonka toteuttamiseen valtio tämän luvun 2 §:n
2 momentissa tarkoitetun edun saamiseksi tai turvaamiseksi on ryhtynyt.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
8 §
Jos aluehallintovirastolta on haettu lupaa kahteen eri säännöstely-yritykseen,
jotka ainakin joltakin osin koskevat samaa vesistön osaa,
ja aluehallintovirasto katsoo, että yritykset sopivasti
voidaan yhdistää, sen tulee kehottaa hakijoita
määrätyn ajan kuluessa sopimaan yhteiseen
yritykseen ryhtymisestä. Ellei tällaista sopimusta
saada aikaan eikä yrityksiä voida erillisinä toteuttaa,
lupa on myönnettävä sille yritykselle,
joka taloudellisesti ja yleiseltä kannalta on edullisempi.
10 a §
Vesiympäristön ja sen käytön
kannalta merkittävät säännöstelyluvan
ehdot tulee määrätä tarkistettaviksi
määräajoin, jollei tällaista
määräystä ole pidettävä erityisestä syystä ilmeisen tarpeettomana.
Tarkistusta suoritettaessa noudatetaan soveltuvin osin tämän
luvun 6 ja 10 §:ssä tarkoitettuja säännöksiä.
Lupapäätöksessä on määrättävä,
mihin mennessä luvan haltijan on tehtävä hakemus
edellä sanottujen lupaehtojen tarkistamiseksi ja mitä selvityksiä tuolloin
on esitettävä. Jos luvan haltija ei ole tehnyt
hakemusta määräajassa, aluehallintovirasto
voi asianomaisen viranomaisen taikka haittaa tai vahinkoa kärsivän
hakemuksesta määrätä, että lupa raukeaa,
ja antaa tällöin tarvittavat määräykset.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Edellä 1 momentissa säädetty ei estä soveltamasta
säännöstelyyn niitä tämän
lain säännöksiä, joiden nojalla
voidaan muutoin puuttua lainvoimaiseen lupapäätökseen
tai sen sisältöön. Jos lupapäätöksessä ei
erityisestä syystä ole annettu 1 momentissa tarkoitettua
määräystä, asianomainen viranomainen
voi painavasta syystä hakea aluehallintovirastolta 1 momentissa
tarkoitettua tarkistamista.
10 b §
Jos tämän lain nojalla tai aikaisemmin voimassa
olleiden säännösten nojalla annettuun
lupaan perustuvasta säännöstelystä aiheutuu
vesiympäristön ja sen käytön
kannalta huomattavia haitallisia vaikutuksia eikä päätökseen
ole sovellettava 10 a §:ää, asianomaisen
elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen tulee
riittävässä yhteistyössä luvan
haltijan, säännöstelystä hyötyä saavien,
vaikutusalueen kuntien ja muiden asianomaisten viranomaisten kanssa
selvittää mahdollisuudet vähentää säännöstelyn
haitallisia vaikutuksia. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen
tulee tarvittaessa kuulla muitakin asianosaistahoja.
Kun 1 momentissa tarkoitettu selvitys on tehty, elinkeino-,
liikenne- ja ympäristökeskus, kalatalousviranomainen
tai kunta voi, jollei 1 momentissa tarkoitettuja vaikutuksia voida
muutoin riittävästi vähentää,
hakea aluehallintovirastossa lupaehtojen tarkistamista tai uusien määräysten
asettamista.
Tarkistamisen edellytyksenä on, että siitä yleisen
edun kannalta saatava hyöty on olosuhteisiin nähden
merkittävä. Tarkistaminen ei saa myöskään
vähentää huomattavasti säännöstelystä saatua
kokonaishyötyä eikä muuttaa olennaisesti
säännöstelyn alkuperäistä tarkoitusta,
paitsi milloin se on jo menettänyt merkityksensä.
Jos tarkistamisen edellytykset ilmeisesti ovat olemassa, aluehallintovirasto
voi, jollei hakemusasiakirjoissa ole riittävää selvitystä,
määrätä myös luvan
haltijan toimittamaan aluehallintovirastolle tarvittavat lisäselvitykset.
Tähän aluehallintoviraston päätökseen
ei saa hakea erikseen muutosta. Jollei luvanhaltija ole toimittanut
lisäselvitystä määräajassa
aluehallintovirastoon, se voidaan teettää hänen
kustannuksellaan. Tarkistamista suoritettaessa noudatetaan soveltuvin
osin 10 §:ssä tarkoitettuja säännöksiä.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
11 §
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Aluehallintovirasto voi hyödynsaajan hakemuksesta määrätä säännöstelyn
toimeenpanoa sekä laitteiden ja rakennelmien kunnossapitoa varten
perustettavaksi säännöstely-yhtiön
muissakin kuin 1 momentissa tarkoitetuissa tapauksissa ja myös
silloin, kun säännöstelyyn on ryhdytty
ennen tämän lain voimaantuloa. Ne, jotka saavat
säännöstelystä sellaista hyötyä kuin
tämän luvun 2 §:ssä on sanottu,
ovat velvollisia osallistumaan yhtiöön, jollei
aluehallintovirasto erityisistä syistä jollekin
myönnä siitä vapautusta.
13 §
Säännöstely-yhtiön osakkaita
ovat, paitsi aloitteentekijä ja tämän
luvun 4 §:n mukaisesti säännöstelyyn
osalliseksi ilmoittautuneet, myös ne hyödynsaajat,
jotka yhtiö tämän luvun 20 §:n mukaisesti
myöhemmin on hyväksynyt osakkaiksi. Säännöstelyssä voi
osakkaana olla myös ojitus- tai järjestely-yhtiö,
jos aluehallintovirasto harkitsee sen asianmukaiseksi, sekä uittoyhdistys.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
16 §
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Yhtiön säännöille, joihin
voidaan ottaa muitakin kuin 1 momentissa mainittuja, yhtiön
järjestysmuotoa koskevia määräyksiä,
on haettava aluehallintoviraston vahvistus. Jo ennen vahvistamista
on yhtiön asioita hoidettava hyväksyttyjen sääntöjen
mukaisesti. Jos aluehallintovirasto vahvistaessaan säännöt
on määrännyt niihin muutoksia, on muutettuja
sääntöjä noudatettava, vaikkei
vahvistamista koskeva päätös ole lainvoimainen.
19 §
Säännöstelykustannuksista sekä osakkaiden suoritettavista
ennakkomaksuista on vastaavasti voimassa, mitä ojituksesta
6 luvun 17 §:ssä ja 29 §:n 1—3
momentissa säädetään, kuitenkin niin,
että moite kustannusten jaosta on tehtävä kolmen
kuukauden kuluessa säännöstely-yhtiön kokouksesta
yhtiötä vastaan aluehallintovirastossa vireille
pantavalla hakemuksella.
20 §
Hyödynsaajalla on oikeus liittyä jo perustettuun
säännöstely-yhtiöön,
jos hänen osakkaaksi pääsemiseensä on
katsottava olevan perusteltua syytä. Uuden osakkaan hyväksymisestä päättää yhtiön
kokous. Se, jota ei ole hyväksytty osakkaaksi, voi saattaa
aluehallintoviraston ratkaistavaksi kysymyksen oikeudestaan liittyä yhtiön osakkaaksi,
ja tätä tarkoittava hakemus on pantava vireille
kolmen kuukauden kuluessa siitä, kun asianomainen sai tiedon
kokouksen päätöksestä.
Säännöstely-yhtiön osakkaalla
on oikeus erota yhtiöstä, mikäli hänen
saamansa hyöty on huomattavasti pienempi kuin yhtiötä perustettaessa
hänelle katsottiin tulevan. Jos yhtiön kokous
katsoo, ettei edellä mainittua edellytystä eroamiseen
ole olemassa, on kokouksen päätöksen
saattamisesta aluehallintoviraston ratkaistavaksi vastaavasti voimassa,
mitä 1 momentissa säädetään.
21 §
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Olosuhteiden olennaisesti muuttuessa voidaan asianomaisen hakemuksesta
tai aluehallintoviraston aloitteesta vuotuismaksu korottaa tai alentaa
tahi maksuvelvollisuus poistaa.
22 §
Milloin aluehallintovirasto on tämän luvun 5 §:n
nojalla velvoittanut hyödynsaajan suorittamaan maksun säännöstelyn
toimeenpanijalle, aluehallintovirasto voi, jos toimeenpanijana on säännöstely-yhtiö,
maksuun velvollisen hakemuksesta määrätä sopivan
henkilön yhtiön säännöissä määrätyn
tilintarkastuksen yhteydessä tarkastamaan yhtiön
tilejä ja hallintoa. Näin määrätyn
tilintarkastajan on annettava kertomus tarkastuksestaan säännöstelyä valvovalle
viranomaiselle, jonka toimesta kertomuksen tulee olla niiden nähtävänä,
joita asia koskee. Yhtiön on suoritettava tilintarkastajalle
palkkio. Jollei palkkion suuruudesta sovita, voidaan asia saattaa
hakemuksella aluehallintoviraston ratkaistavaksi.
Mikäli säännöstelyn toimeenpanijana
on muu kuin säännöstely-yhtiö,
aluehallintovirasto voi maksuvelvollisen hakemuksesta määrätä toimeenpanijan
antamaan selvityksen maksun käytöstä säännöstelyä valvovalle
viranomaiselle, jonka luona selvityksen tulee olla hakijan nähtävänä.
9 luku
Veden johtaminen nesteenä käytettäväksi
ja pohjaveden ottaminen
2 §
Jos se, joka ei ole vesialueen omistaja tai osakas, tahtoo johtaa
vettä vesistöstä nesteenä käytettäväksi
muuhun tarkoitukseen kuin talousvedeksi taikka talousvedeksi sellaisin
seurauksin, joita tämän luvun 1 §:n mukaan
ei saa aiheuttaa, aluehallintovirasto voi hakemuksesta antaa luvan
siihen ja sitä varten tarvittavien laitteiden pitämiseen
toisen vesialueella. Sama on laki, milloin vesialueen omistaja tai
osakas haluaa johtaa alueelta vettä nesteenä käytettäväksi
ja sanottu toimenpide, ottamalla huomioon mitä 1 luvun
16 §:ssä säädetään,
aiheuttaa mainitun luvun 12—15 §:ssä tarkoitetun
muutoksen tai seurauksen.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
3 §
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Hakijoista, jotka haluavat johtaa vesistöstä vettä edellä sanotun
perusteella samanarvoisiksi katsottaviin tarkoituksiin, on, mikäli
ei voida pitää kohtuullisena, että hakijan
oikeutta rajoitetaan, etuoikeus sillä, joka on toimenpiteen
kohteena olevan vesialueen tai sen suuremman osuuden omistaja, sekä,
jos hakijat tässäkin suhteessa ovat samanveroiset,
sillä, joka ensiksi on antanut hakemuksensa aluehallintovirastolle.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
4 §
Mikäli talousvedeksi sopivaa vettä ei kohtuuttomitta
kustannuksitta muutoin ole riittävästi saatavissa,
aluehallintovirasto voi hakemuksesta oikeuttaa veden tarvitsijan
ottamaan toisen maalta pohjavettä talousvedeksi sekä ryhtymään siellä sitä varten
tarpeellisiin toimiin, sikäli kuin vettä edelleen
riittää myös omistajan, hänen maallaan
asuvien samoin kuin sinne odotettavissa olevan asutuksen sekä siellä sijaitsevien
yritysten tarpeisiin eikä toimenpiteestä aiheudu näille
kohtuutonta häiriötä tai haittaa. Edellä mainituin
edellytyksin voidaan myös myöntää oikeus
johtaa toisen alueelta pohjavettä käytettäväksi
sellaisessa teollisessa tai muussa taloudellisessa toiminnassa,
jolle pohjaveden saaminen on erityisen tärkeätä.
Tällainen oikeus voidaan aluehallintoviraston päätöksellä hakemuksesta poistaa,
jos sen myöntämiseen vaikuttaneet olosuhteet ovat
olennaisesti muuttuneet, sekä korvausta vastaan myös
silloin, kun omistajan oma tärkeäksi katsottava
käyttötarve sitä vaatii.
Milloin kunnan tai suurehkon kuluttajajoukon tarvetta palvelevan,
pääasiallisesti talousveden saantia
tarkoittavan yrityksen, taikka muun yleiseen tarpeeseen tapahtuvan
vedenhankinnan järjestäminen teknillisesti ja
taloudellisesti tarkoituksenmukaisella tavalla edellyttää toisen
alueelta saatavan pohjaveden käyttöön
ottamista, aluehallintovirasto voi siitä riippumatta, mitä 1
momentissa sanotaan, hakemuksesta myöntää siihen
ja sitä varten tarpeellisiin toimenpiteisiin luvan. Tällaista
lupaa älköön kuitenkaan myönnettäkö veden
johtamiseksi paikkakunnan ulkopuolelle, mikäli vastaavanlaista tarvetta
asianomaisella paikkakunnalla ei kohtuullisessa määrin
voida tyydyttää.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Milloin pohjaveden ottamista toisen alueelta tarkoittava toimenpide
on sellainen, että sitä varten on muusta kuin
tässä pykälässä mainitusta syystä hankittava
aluehallintoviraston lupa, on edellä olevien säännösten
ohella noudatettava, mitä tällaisesta luvasta
jäljempänä säädetään.
7 §
Toimenpiteeseen, jota 1 luvun 18 §:ssä tarkoitetaan
ja joka aiheuttaa siinä tarkoitettuja seurauksia,
sekä sellaisen muun kuin tilapäisen pohjaveden
ottamon tekemiseen, joka on suunniteltu vähintään
250 kuutiometriä vuorokaudessa käsittävän
vesimäärän ottamista varten, on haettava
lupa aluehallintovirastolta. Sama koskee myös aikaisemmin
rakennetun pohjaveden ottamon tai sen käytön laajentamista
sellaiseksi taikka sellaisia seurauksia aiheuttamalla
kuin edellä on sanottu sekä muuta toimenpidettä kuin
pohjaveden ottamista, jos toimenpiteen johdosta pohjavettä poistuu
pohjavesiesiintymästä muutoin kuin tilapäisesti
vähintään 250 kuutiometriä vuorokaudessa.
Pohjaveden ottamon omistaja voi muussakin kuin edellä tässä pykälässä tarkoitetussa
tapauksessa saattaa ottamon tekemistä tai muuttamista tarkoittavan
toimenpiteen edellytykset ja toimenpiteestä ehkä johtuvat
velvollisuudet hakemuksella aluehallintoviraston tutkittaviksi ja
lupapäätöksellä vahvistettaviksi.
12 §
Jos sellaisen pohjaveden ottamon käyttäminen,
joka on tehty ennen tämän lain voimaantuloa tai
jonka tekemiseen tai muuttamiseen ei ole tarvinnut hakea aluehallintoviraston
lupaa, aiheuttaa vahinkoa tai haittaa, on siitä kärsimään joutuneella
oikeus hakemuksesta saada asia aluehallintoviraston käsiteltäväksi
ottamon käyttöä sekä käytöstä johtuvan
vahingon ja haitan korvaamista koskevien määräysten
antamista varten. Älköön tällöin
kuitenkaan ottamon käyttöä rajoitettako,
ellei yleinen etu tai muu erittäin tärkeä syy
sitä vaadi, älköönkä korvausta
tällaisen ottamon aiheuttamasta vahingosta ja haitasta
määrättäkö pitemmältä kuin
viiden viimeisen vuoden ajalta ennen hakemuksen tekemistä.
13 §
Tässä laissa tarkoitetun luvan nojalla perustetun
pohjaveden ottamon veden saannin lisäämiseksi
tai turvaamiseksi voi aluehallintovirasto hakemuksesta rajoittaa
veden ottamista muusta luvankin nojalla toimivasta pohjaveden ottamosta,
mikäli yleinen tarve sitä vaatii. Rajoituksesta johtuva
vahinko, haitta ja muu edunmenetys on korvattava. Mikäli
rajoitus on niin huomattava, että sen kohteeksi joutunut
laitos menettää merkityksensä, voidaan
hakija velvoittaa lunastamaan laitos, jos laitoksen omistaja sitä vaatii.
14 §
Milloin pitkäaikainen kuivuus tai muu siihen verrattava
syy aiheuttaa pohjaveden saannin melkoisen vähentymisen,
voi aluehallintovirasto hakemuksesta velvoittaa pohjaveden ottamon omistajan
tietyksi ajaksi rajoittamaan ottamosta otettavan veden määrää,
mikäli tällainen rajoitus on tarpeellinen välttämättömän
talousveden saannin turvaamiseksi ottamon ympäristössä. Rajoituksesta
johtuva, ilmeisesti kohtuuttomaksi katsottava vahinko voidaan määrätä ottamon omistajalle
korvattavaksi. Korvauksen suorittamiseen on, jollei rajoituksesta
koituva hyöty pääasiallisesti tule hakijan
hyväksi, kaikkien niiden pohjavettä ottavien osallistuttava,
joille rajoittamisesta on olennaista etua. Jollei korvausta rajoittamista
koskevan hakemuksen yhteydessä voida määrätä,
saadaan korvauksen määräämistä myöhemmin
erikseen hakea aluehallintovirastolta.
16 §
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Edellä 1 momentissa tarkoitettuun veden johtamiseen
maahan on saatava aluehallintoviraston lupa. Lupaa ei saa myöntää,
jos toimenpiteestä voi aiheutua ympäristönsuojelulain 8 §:ssä tarkoitettu
seuraus. Luvasta on muutoin voimassa, mitä tämän
luvun 8 §:n mukaisesta luvasta säädetään.
18 §
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Jos veden johtamiseen vesistöstä tai pohjaveden
ottamiseen tämän lain mukaan on hankittava aluehallintoviraston
lupa ja johto tulee kulkemaan toisen alueen kautta, on lupapäätökseen hakijan
pyynnöstä otettava määräykset
siitä, miten hanke 1 momentin säännökset
huomioon ottaen on toteutettava. Jos aluehallintoviraston lupaa
ei vaadita taikka johdon tekemisestä ei ole määräystä lupapäätöksessä,
voidaan, jollei johdon tekemisestä ole sovittu alueen omistajan kanssa,
asia saattaa kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen
tai, jos johto tulee kulkemaan useamman kunnan alueella, hakemuksella
aluehallintoviraston ratkaistavaksi.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
19 §
Jos vettä johdetaan vesistöstä nesteenä käytettäväksi
tarkoitukseen, joka terveydellisistä tai muista tärkeistä yleisistä syistä edellyttää
veden puhtaana
säilymistä, aluehallintovirasto voi hakijan pyynnöstä veden
johtamista koskevassa lupapäätöksessä,
mikäli sellainen annetaan, tai eri hakemuksesta määrätä tietyn,
vedenottamon ympärillä olevan maa- tai vesialueen
vedenottamon suoja-alueeksi. Suoja-alueella, jota älköön määrättäkö laajemmaksi
kuin välttämätön tarve vaatii,
ei saa ilman aluehallintoviraston lupaa pitää sellaista
säiliötä, varastoa, viemäriä,
johtoa tai muuta laitosta, josta vettä pilaavaa ainetta saattaa
päästä vesistöön, eikä myöskään
suorittaa sellaista toimintaa, joka vahingollisella tavalla voi
huonontaa ottamosta saatavan veden laatua. Niin ikään
voidaan suoja-alueella, jos siihen on erityistä syytä,
antaa lupa puiden ja muun kasvillisuuden poistamiseen. Aluehallintoviraston
asiana on, ottamalla huomioon suojattavan ottamon tarkoitus, antaa
päätöksessään määräyksiä tarvittavista
suojatoimenpiteistä ja muista suoja-alueen käyttöä koskevista
rajoituksista. Aikaisemmin annettu päätös
ei estä aluehallintovirastoa asianosaisen tai viranomaisen
hakemuksesta uudessa päätöksessään
määräämästä uusia
suoja-alueen käyttöä koskevia rajoituksia tai
lieventämästä entisiä.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
20 §
Aluehallintovirasto voi, mikäli se terveydellisistä syistä tai
pohjaveden puhtauden säilyttämiseksi muutoin harkitaan
tärkeän tarpeen vaatimaksi, pohjaveden ottamon
perustamista koskevassa lupapäätöksessä taikka
eri hakemuksesta määrätä tietyn
ottamon ympärillä olevan alueen vedenottamon suoja-alueeksi,
jolla ilman aluehallintoviraston lupaa ei saa pitää asuin-
taikka muuta vakituisena oleskelupaikkana olevaa rakennusta taikka
sellaista varastoa, säiliötä, johtoa,
viemäriä tai laitosta, mistä likaa tai
muuta veden laatuun vaikuttavaa ainetta voi päästä pohjaveteen,
eikä myöskään suorittaa sellaista toimintaa,
joka vahingollisella tavalla voi huonontaa ottamosta saatavan veden
laatua.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
21 §
Milloin kysymys on veden johtamisesta tai pohjaveden ottamisesta
tämän luvun 19 §:n 1 momentissa
tai 20 §:n 1 momentissa tarkoitetuissa tapauksissa, aluehallintovirasto
voi hakemuksesta myöntää oikeuden sellaisen
maa- tai vesialueen käytettäväksi saamiseen
tai omaksi lunastamiseen, joka on tarpeen veden käsittelyssä käytettäviä altaita,
rakenteita ja laitteita varten.
22 §
Tässä luvussa tarkoitetun veden johtamista
tai ottamista koskevan luvan haltija on vedenhankinnan kriisi- ja
häiriötilanteissa oikeutettu ilman aluehallintoviraston
lupaa toimittamaan tilapäisesti vettä muuallekin
kuin vedenottoluvassa tarkoitettuun käyttökohteeseen,
jos tämä on tarpeen kunnan tai suurehkon kuluttajajoukon vedensaannin
turvaamiseksi tai muutoin yleiseltä kannalta merkittävän
vesilaitoksen toiminnan turvaamiseksi taikka muusta näihin
verrattavasta painavasta syystä.
Edellä 1 momentissa tarkoitetusta toimenpiteestä on
ilmoitettava elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle.
10 luku
Jäteveden johtaminen
8 §
Jos viemäri johdetaan yleisen tai yksityisen tien,
rautatien tai muun kiskoradan alitse, on vastaavasti voimassa, mitä vesistöön
rakentamisen osalta 2 luvun 24 ja 25 §:ssä säädetään,
kuitenkin niin että, jos kysymys on viemärin johtamisesta
yksityisen tien alitse eikä viemärin tekemistä koskeva
asia muilta osin ole aluehallintoviraston tai elinkeino-, liikenne-
ja ympäristökeskuksen käsiteltävä,
kysymyksen käsitteleminen kuuluu kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
16 §
Yhteisen viemärin osalta on soveltuvin osin noudatettava,
mitä 6 luvun 17, 18, 20—29, 31 ja 31 a §:ssä säädetään.
Viemärin muodostamista yhteiseksi, yhteisen viemärin
osakkaiden keskinäisiä suhteita sekä viemäriyhtiötä koskevat
asiat käsitellään kuitenkin aluehallintovirastossa.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
17 §
Jos yhteiseksi muodostettavaa viemäriä varten
on mahdollista tarkoituksenmukaisesti käyttää hyväkseen
jo olevaa viemäriä tai sellaisen osaa, voi aluehallintovirasto
asianomaisen uuden viemärin tekijän hakemuksesta
oikeuttaa tai sen hakemuksesta, jolle jo tehty viemäri
kuuluu, velvoittaa lunastamaan aikaisemman viemärin siitä arvosta,
mikä sillä uutta viemäriä tehtäessä on
katsottava olevan.
11 luku
Korvaukset
2 §
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Jos 1 momentissa tarkoitetusta epäkuntoon joutumisesta
aiheutuu ympäristövahinkojen korvaamisesta annetussa
laissa tarkoitettua ympäristövahinkoa, sovelletaan
sen korvaamiseen tämän pykälän
säännösten sijasta sanottua lakia. Asia
käsitellään tällöin
käräjäoikeudessa, jollei se ympäristönsuojelulain
72 §:n mukaan kuulu aluehallintoviraston käsiteltäväksi.
Omistajasta ja haltijasta on tällöin voimassa,
mitä ympäristövahinkojen korvaamisesta
annetussa laissa tarkoitetun toiminnan harjoittajasta sanotussa
laissa säädetään.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
8 §
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Aluehallintovirasto voi lupa-asian yhteydessä käsitellä myös
vaatimuksen, joka koskee hakemuksessa tarkoitetusta toiminnasta
ennen lupa-asian ratkaisemista aiheutuneen vahingon korvaamista,
jollei siitä aiheudu olennaista viivästystä.
Jos aluehallintovirasto ei käsittele vaatimusta lupa-asian
yhteydessä, se käsitellään erillisenä asiana.
Korvausvaatimuksen erikseen käsittelemistä koskevaan
ratkaisuun ei saa hakea valittamalla muutosta.
Korvausta vahingosta, jota lupaa myönnettäessä ei
ole ennakoitu, voidaan aiemman ratkaisun estämättä vaatia
hakemuksella aluehallintovirastossa tai, jos kysymys on kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen
myöntämästä luvasta, mainitussa
viranomaisessa. Samassa yhteydessä aluehallintovirasto
voi käsitellä vaatimuksen, joka tarkoittaa samalla
toimenpiteellä luvasta poiketen aiheutuneen vahingon korvaamista.
Korvausta sellaisen tähän lakiin perustuvan toimenpiteen
johdosta, johon ei tarvita lupaa, tai vahingosta, jota tarkoitetaan
tämän luvun 2 §:ssä eikä kysymys
ole käräjäoikeudessa käsiteltävästä asiasta,
on vaadittava hakemuksella aluehallintovirastossa. Vahingosta, jota
tarkoitetaan tämän luvun 1 §:n 3 momentissa,
on korvausta vaadittava lupa-asian yhteydessä tai ellei
tämä ole mahdollista, haettava erikseen lupa-asiassa toimivaltaiselta
viranomaiselta.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
10 §
Vahvistettu korvaus on määrättävä maksettavaksi
yhdellä kertaa, jollei kysymys ole tämän luvun
11 §:ssä tarkoitetusta tapauksesta tai muut erityiset
syyt eivät vaadi sen maksamista määräajoin.
Määräajoin maksettavan korvauksen suorittamisesta
voidaan, milloin korvauksen saaja sitä vaatii, määrätä asetettavaksi
aluehallintoviraston hyväksymä vakuus.
11 §
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Jollei 1 momentin mukaan toimitettavasta sähkövoimasta
saada asianomaisten kesken aikaan sopimusta, on aluehallintoviraston
vahvistettava luovutettava voimamäärä,
sen luovuttamistapa ja jakautuminen vuorokauden ja vuoden eri osille
sekä muut tarpeelliset ehdot.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
12 §
Jos toimenpiteestä, johon tämän lain
säännösten mukaan on haettava lupa, on
seurauksena, että veden saanti joltakin alueelta estyy
tai huomattavasti vaikeutuu, on aluehallintoviraston, jos asianomainen
sitä vaatii, määrättävä,
että näin syntyvä vahinko on alueen omistajalle
tai vettä muun erityisen oikeuden nojalla ottavalle rahalla
korvaamisen sijasta hyvitettävä rakentamalla korvaukseen
oikeutetulle uusi kaivo tai syventämällä entistä tahi
jatkamalla vedenjohtoa taikka asettamalla hänen käytettäväkseen kohtuulliset
vaatimukset täyttävä muu vedenottamo
siihen kuuluvine laitteineen sekä johto, joka on tarpeen
veden johtamiseksi asianomaisen tontille tai rakennuspaikalle. Tehtyjen
laitteiden ja rakennelmien kunnossapito kuuluu, jollei aluehallintovirasto
olosuhteet huomioon ottaen toisin määrää,
korvaukseen oikeutetulle.
Jos 1 momentissa tarkoitettu korvausvelvollisuus aiheutuu vedenottamon
tekemisestä tai käyttämisestä,
voidaan korvaukseen oikeutetulle, mikäli se kohtuuttomitta
kustannuksitta ja ottamon käyttötarkoitusta vaarantamatta
käy päinsä, myöntää rahakorvauksen
sijasta oikeus saada ottamosta, niin kauan kuin se on käytössä, aluehallintoviraston
vahvistettava, enintään asianomaisen aikaisempaa
kulutusta vastaava määrä vettä hinnasta,
joka vastaa annettavan veden osuutta ottamon käyttökustannuksista.
Tätä varten tarvittava johto veden saantiin oikeutetun tontille
tai rakennuspaikalle saakka on korvausvelvollisen kustannuksella
rakennettava ja pidettävä kunnossa.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
14 a §
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Kertakaikkinen rahakorvaus on määrättävä maksettavaksi
tai asianmukaisesti talletettavaksi aluehallintoviraston määräämänä aikana
ennen korvausvelvollisuuden aiheuttavaan toimenpiteeseen ryhtymistä,
jolleivät asianosaiset toisin sovi taikka 2 luvun 26 §:stä tai
16 luvun 24 §:n 2 momentista muuta johdu. Korvaus
on kuitenkin maksettava viimeistään vuoden kuluttua
siitä, kun päätös sai lainvoiman.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
14 b §
Korvauksen maksajalla on oikeus vaatia perusteetta tai liikaa
maksetun korvauksen palauttamista hakemuksella aluehallintovirastossa. Takaisinmaksua
ei tarvitse suorittaa, jos aluehallintovirasto tai, jos asia on
muutoksenhakuasteessa käsiteltävänä,
muutoksenhakuviranomainen maksetun määrän
vähäisyyden ja olosuhteet muutoin huomioon ottaen
niin määrää.
15 §
Jos kertakaikkinen korvaus määrätään
suoritettavaksi kiinteistön tai siihen kuuluvan alueen luovuttamisesta,
kiinteään omaisuuteen perustetusta käyttöoikeudesta
tai siihen tämän lain nojalla muutoin kohdistetusta
toimenpiteestä ja kysymyksessä oleva omaisuus
on kiinnitettynä, tulee aluehallintoviraston samalla määrätä,
että korvaus on päätöksen saatua
lainvoiman talletettava aluehallintovirastoon ja jaettava niin kuin ulosmitatun
omaisuuden myyntihinnasta säädetään.
Panttioikeuden haltijalla on talletettuun korvausmäärään
yhtäläinen oikeus kuin hänellä oli
asianomaiseen kiinteistöön.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
21 §
Sellaisesta erityisestä menetyksestä, joka
on aiheutunut tässä laissa tarkoitetun luvan myöntämisen
ja toimenpiteeseen ryhtymisen tai luvan raukeamisen välisenä aikana
ja josta ei ole määrätty maksettavaksi
korvausta, voidaan vaatia korvausta hakemuksella aluehallintovirastossa.
Jos luvan saajan on 14 a §:n 2 momentin nojalla maksettava
korvaus tai osa siitä ennen toimenpiteen aloittamista,
ja hän sittemmin ilmoittaa luopuvansa yrityksestä,
jota ei ole aloitettu, aluehallintovirasto voi luvanhaltijan hakemuksesta
todeta luvan rauenneeksi ja poistaa siinä asetetun korvausvelvollisuuden.
Samalla voidaan kuitenkin määrätä korvaus
edellä 1 momentissa tarkoitetusta erityisestä menetyksestä. Päätös
voidaan kokonaan tai osittain määrätä täytäntöönpantavaksi
muutoksenhausta huolimatta.
12 luku
Erinäisiä säännöksiä
1 §
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Aluehallintoviraston tai sen määräyksestä elinkeino-,
liikenne- ja ympäristökeskuksen on ilmoitettava
asianomaiselle maanmittaustoimistolle, kun 1 momentissa tarkoitettua
lunastusta koskeva päätös on tullut lainvoimaiseksi
ja lunastettavan alueen omaisuuden saaja on suorittanut korvausvelvollisuutensa.
Lohkomistoimitus tulee vireille ilman eri hakemusta, kun ilmoitus lunastuksen
päättymisestä on saapunut.
2 §
Aluehallintoviraston on viipymättä ilmoitettava
päätöksestä, jolla on annettu
oikeus tai määrätty velvollisuus lunastaa
kiinteistö, asianomaiselle kirjaamisviranomaiselle lainhuuto-
ja kiinnitysrekisteriin tehtäviä merkintöjä varten.
Lunastus merkitään päättyneeksi,
kun kirjaamisviranomaiselle toimitetaan selvitys siitä,
että lunastusta koskeva päätös
on tullut lainvoimaiseksi ja että omistajalle tuleva korvaus
on tälle suoritettu tai talletettu asianmukaisesti.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
3 §
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Jos muuta kiinteistöön kohdistuvaa oikeutta ei
yrityksen toteuttamisen vuoksi voida säilyttää taikka
tällaisen oikeuden käyttäminen huomattavasti
vaikeutuu ja sen haltija vaatii oikeuden lunastamista, aluehallintoviraston
tulee lunastamista koskevassa päätöksessään
määrätä oikeus raukeamaan siitä lukien,
kun päätös on tullut lainvoimaiseksi
ja oikeuden menettämisestä suoritettava korvaus,
mikäli sellainen on määrätty,
on maksettu tai asianmukaisesti talletettu.
6 §
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Jos sellaista yritystä varten, jonka toimeenpanemiseen
on annettu tässä laissa tarkoitettu lupa, on muutoin
kuin tämän lain nojalla saatu sitä varten
tarpeellinen alue ja tämä alue riidan, konkurssin
tai ulosoton johdosta taikka muusta syystä on joutunut
pois siltä, jolle sen lupaa myönnettäessä katsottiin
kuuluvan, aluehallintovirasto voi hakemuksesta, jos se yrityksen
laadun ja merkityksen huomioon ottaen katsotaan tarpeelliseksi,
antaa yrityksen omistajalle kysymyksessä olevaan alueeseen
sellaisen käyttöoikeuden, jota 2 luvun 7 §:ssä tarkoitetaan.
Jos 2 momentissa mainitulla tavalla saatu oikeus voimalaitoksessa
käyttöön otettuun vesivoimaan on menetetty,
voi aluehallintovirasto hakemuksesta antaa voimalaitoksen omistajalle 3
luvun 9 §:n mukaisen pysyvän käyttöoikeuden tähän
vesivoimaan.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
11 §
Aluehallintoviraston on pidettävä vesipäätösrekisteriä,
johon on merkittävä tiedot aluehallintoviraston,
Vaasan hallinto-oikeuden ja korkeimman hallinto-oikeuden tämän
lain nojalla antamista päätöksistä.
Päätösrekisteriin voidaan tehdä merkintöjä myös
aluehallintovirastoa edeltäneiden vesioikeudellisten lupaviranomaisten
ratkaisuista.
Aluehallintovirasto päättää rekisteriin
merkittyjen tietojen luovuttamisesta. Jokaisella on oikeus saada
luettavakseen päätösrekisteriin sisältyvät
tiedot ja itse niitä jäljentää.
Tarkemmat säännökset päätösrekisteriin
merkittävistä tiedoista ja rekisterin käyttämisestä annetaan
asetuksella.
14 §
Säännöstelymaksu, josta säädetään
8 luvun 25 §:ssä, on aluehallintoviraston
määrättävä suoritettavaksi
sille aluehallintovirastolle, jonka toimialueella kunta, jonka hyväksi
maksu on käytettävä, sijaitsee. Myöntäessään
kunnalle sen hakemuksesta varoja tulee aluehallintoviraston samalla
määrätä, mihin tarkoitukseen
ne saadaan käyttää.
16 §
Toimenpiteestä, joka tarkoittaa vesistön järjestelyä tai
säännöstelyä taikka maa-ainesten
ottamista vesistön pohjasta, on, sen mukaan kuin siitä asetuksella
säädetään, ennakolta tehtävä ilmoitus
elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle.
Ilmoituksen tekeminen ei kuitenkaan ole tarpeen, jos toimenpiteeseen
haetaan aluehallintoviraston lupa.
17 §
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Ennen 1 momentissa tarkoitettua räjäyttämistä siitä on
ilmoitettava asianomaiselle poliisiviranomaiselle ja elinkeino-,
liikenne- ja ympäristökeskukselle.
18 §
Milloin 1 luvun 6 §:n 1 momentissa tarkoitettua vesialueen
rajaa maata vastaan on vesistön säännöstelyn
aiheuttaman vedenkorkeuksien vaihtelun johdosta vaikea määrätä,
aluehallintovirasto voi säännöstelyä koskevassa
lupapäätöksessä tai erikseen
tehdystä hakemuksesta määrätä,
missä sanotun rajan on katsottava kulkevan.
19 §
Milloin poikkeuksellisista luonnonoloista tai muusta ylivoimaisesta
tapahtumasta johtuu veden tulva taikka muu sellainen vesistön
tai sen vesiolojen muutos, joka voi aiheuttaa yleistä vaaraa
ihmisen hengelle tai terveydelle taikka suurta vahinkoa yksityiselle
tai yleiselle edulle, aluehallintovirasto voi elinkeino-, liikenne-
ja ympäristökeskuksen hakemuksesta ja tämän
lain 1 luvun säännösten sekä mahdollisten
lupapäätösten estämättä määrätä suoritettaviksi
vaaran poistamiseksi tai vahinkojen vähentämiseksi välttämättömiä väliaikaisia
toimenpiteitä (vaarantorjuntatoimet). Elinkeino-,
liikenne- ja ympäristökeskus saa tehdä edellä tarkoitetun
hakemuksen saatuaan siihen maa- ja metsätalousministeriön
suostumuksen.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Jos luvan saanutta yritystä toteutettaessa tarvitaan
tilapäisiä määräyksiä toimenpiteistä,
joihin tulvan, sortuman tai supon vuoksi tahi muusta poikkeuksellisesta
syystä on kiireellisesti ryhdyttävä,
voi aluehallintovirasto hakemuksesta antaa niihin luvan. Toimenpiteestä johtuva
vahinko, haitta ja muu edunmenetys on hakemuksesta korvattava.
Käsitellessään tässä pykälässä tarkoitettua hakemusta
aluehallintovirasto voi poiketa 16 luvussa olevista menettelyä koskevista
säännöksistä.
Tässä tarkoitettu aluehallintoviraston päätös saadaan
panna täytäntöön muutoksenhausta
huolimatta.
14 luku
Viranomaisia koskevia yleisiä säännöksiä
1 §
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Vesitalousasioita käsittelevät aluehallintovirasto,
kunnan ympäristönsuojeluviranomainen tai ojitustoimituksen
toimitusmiehet, ellei jonkin asian osalta muuta säädetä.
Käräjäoikeus käsittelee tämän
lain mukaiset riita- ja rikosasiat sekä 1 luvun 25 §:n
mukaiset asiat. Sama koskee tässä laissa kanteella
vireille pantavaksi säädettyä asiaa.
2 §
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Jos riita tai epäselvyys koskee luvan tarpeellisuutta,
lupamääräysten soveltamista tai yrityksen
toteuttamista tai kunnossapitovelvollisuutta, laitoksen tai rakennelman
poistamista tai olojen ennalleen palauttamista ja sen ratkaisu ilmeisesti
vaikuttaisi muuhunkin kuin kantajan tai vastaajan oikeuteen tai
etuun, asia pannaan vireille hakemuksella aluehallintovirastossa.
Mikäli tällainen asia on pantu vireille käräjäoikeudessa,
on tämän jätettävä asia
sillensä ja siirrettävä se tältä osin
aluehallintoviraston käsiteltäväksi.
Käräjäoikeus ei saa ratkaista korvausta koskevaa
vaatimusta ennen kuin tässä momentissa tarkoitettu
asia on ratkaistu lainvoimaisesti.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
3 §
Rikosasiassa, jossa on kysymys tämän lain
13 luvussa rangaistavaksi säädetystä teosta,
voi elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus käyttää asianomistajan
puhevaltaa, jos yleistä etua on loukattu.
4 §
Mikäli yleisessä tuomioistuimessa on käsiteltävänä riita-
tai rikosasia, jonka ratkaiseminen edellyttää erityistä vesitalousasiain
tuntemusta, on tuomioistuimen hankittava asiasta tältä osin lausunto
siltä aluehallintovirastolta, jonka toimialueen vesioloja
asia koskee.
16 luku
Hakemusasioiden käsittely aluehallintovirastossa
1 §
Hakemusasia pannaan vireille aluehallintovirastossa kirjallisella
hakemuksella.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Hakemus ja sen liitteet on annettava aluehallintovirastolle
kolmena kappaleena.
1 a §
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Aluehallintovirasto voi pyytää ympäristövaikutusten
arviointimenettelystä annetun lain mukaiselta yhteysviranomaiselta
lausuntoa arviointimenettelyn tarpeellisuudesta jo ennen hakemuksen
tiedoksiantamista.
2 §
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Jos tämän lain mukaista hakemusasiaa käsiteltäessä ilmenee,
että toimintaa varten on 1 momentin mukaisesti tarpeen
myös ympäristölupa, aluehallintoviraston
on kehotettava hakijaa asettamassaan kohtuullisessa määräajassa
esittämään ympäristölupahakemus.
Muussa tapauksessa vireillä oleva lupahakemus jätetään
tutkimatta.
3 §
Jos hakemukseen liitetty selvitys on puutteellinen tai erityistä lisäselvitystä on
pidettävä tarpeellisena, hakijalle on määrättävä aika
hakemuksen täydentämiseen uhalla, että asia
muutoin voidaan jättää sikseen. Jos hakija
ei ole toimittanut hakemusasiakirjoja riittävän
useana kappaleena, hakijaa on kehotettava toimittamaan määräajassa
puuttuvat kappaleet. Jos hakija ei niitä toimita, aluehallintovirasto
huolehtii asiakirjojen jäljentämisestä hakijan
kustannuksella. Jos kysymyksessä on vaikeasti jäljennettävissä oleva
kartta tai piirros taikka muu asiakirja, aluehallintoviraston ei
tarvitse sitä jäljentää. Tällöin
asianosaiselle, jolle aluehallintovirastolle toimitetut asiakirjat
muutoin annetaan tiedoksi, on ilmoitettava, että asiakirjaa
pidetään asianosaisen nähtävänä aluehallintoviraston
määräämässä paikassa.
5 §
Jos hakemuksessa tarkoitetun yrityksen vaikutusten ja siitä aiheutuvien
edunmenetysten yksityiskohtainen selvittäminen havaitaan
välttämättömäksi eikä tarvittavaa
selvitystä voida saada tämän luvun 6
ja 11 a §:ssä säädetyllä tavalla, aluehallintoviraston
on määrättävä hakemusasia tai,
jos kysymys on tämän luvun 24 §:ssä tarkoitetusta
menettelystä, myös hakemusasian erikseen ratkaistava
osa käsiteltäväksi katselmustoimituksessa
18 luvun mukaisesti.
Aluehallintovirasto voi erityisestä syystä määrätä katselmustoimituksen
jaettavaksi eri osiin tai määrätä asian
muissakin kuin 1 momentissa tarkoitetuissa tapauksissa käsiteltäväksi vain
joltakin osalta katselmustoimituksessa.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
7 §
Jollei tämän luvun 9 §:stä muuta
johdu, hakemus on annettava tiedoksi kuulutuksella, jossa on ilmoitettava,
mitä tämän luvun 6 §:n mukaisesti
on noudatettava muistutuksia ja vaatimuksia tehtäessä.
Kuulutus on pantava aluehallintoviraston ilmoitustaululla yleisesti
nähtäväksi ja saatettava niissä kunnissa,
joiden alueelle hakemuksessa tarkoitetun yrityksen vaikutukset ulottuvat
tai joiden vesioloja asia muutoin koskee, tiedoksi sillä tavoin
kuin julkisista kuulutuksista säädetään.
Kuulutus on pidettävä nähtävänä 30
päivän ajan aluehallintoviraston määräämästä päivästä,
jollei aluehallintovirasto asian laadun perusteella ole määrännyt
tätä pitempää, enintään
45 päivän määräaikaa.
Kappale hakemusta ja sen liitteitä on sanotussa tarkoituksessa toimitettava
asianomaiseen kuntaan pidettäväksi nähtävänä kuulutuksessa
mainitussa paikassa.
Aluehallintovirasto voi tarvittaessa ilmoittaa kuulutuksen julkaisemisesta
hankkeen vaikutusalueella yleisesti leviävässä sanomalehdessä.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
7 a §
Yrityksen vaikutusalueen asukkailla, joiden asumiseen, työntekoon
tai muihin oloihin yrityksen toteuttaminen saattaa vaikuttaa, ja
heitä edustavilla yhteisöillä on oikeus
esittää aluehallintovirastolle mielipiteensä hakemuksen
johdosta 7 §:n mukaisesti määrättynä aikana.
8 §
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Aluehallintovirasto voi 1 momentin mukaisesti antaa tiedon muullekin
henkilölle, yhteisölle tai viranomaiselle.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
9 §
Merkitykseltään vähäisissä sekä sellaisissa hakemusasioissa,
joissa edellä olevien säännösten
mukainen tiedoksianto asian laadun vuoksi ei ole tarpeen, aluehallintovirasto
voi päättää, että hakemuksesta
on annettava tieto muulla tavoin kuin tämän luvun
7 ja 8 §:ssä säädetään taikka,
milloin asia ei vaikuta muiden oikeuteen tai etuun, ettei tiedoksiantamista
tarvita.
11 a §
Aluehallintovirasto voi tässä luvussa tarkoitetun
tiedoksiantamisen jälkeen määrätä suoritettavaksi
selvitysmenettelyn, jos se on tarpeen asian ratkaisemiseen vaikuttavan
selvityksen saamiseksi eikä selvitystä muutoin
voida vaikeuksitta saada. Selvitysmenettelyssä on suoritettava aluehallintoviraston
määräämä lisätutkimus
ja laadittava siitä lausunto.
Aluehallintoviraston on ilmoitettava asianomaiselle elinkeino-,
liikenne- ja ympäristökeskukselle asian määräämisestä selvitysmenettelyyn.
Selvitysmenettelyn suorittaa elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen
määräämä ympäristöhallinnon
palveluksessa oleva virkamies tai työsopimussuhteinen henkilö,
jolla on asiantuntemusta selvitettävän osakysymyksen
alalta. Työsopimussuhteisesta henkilöstä on
voimassa, mitä tässä laissa säädetään
tai sen nojalla määrätään
vastaavaan tehtävään määrätystä virkamiehestä.
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen on
ilmoitettava määräyksestä aluehallintovirastolle.
11 b §
Selvitysmenettelyssä asianosaisille on varattava tilaisuus
tulla kuulluiksi, jos aluehallintovirasto on niin määrännyt.
Kutsu on lähetettävä asianosaisille tiedossa
olevalla postiosoitteella vähintään seitsemän
päivää ennen kokousta tai maastotarkastusta.
Kutsussa on mainittava, missä asiakirjat pidetään
nähtävinä. Kokouksessa tai maastotarkastuksessa
esitetyt vaatimukset tai selvitykset on merkittävä pöytäkirjaan.
11 c §
Selvitysmenettelyssä laadittava lausunto ja muut asiakirjat
on toimitettava aluehallintovirastolle viimeistään
kuudenkymmenen päivän kuluessa siitä,
kun asianomainen henkilö määrättiin
tehtävään. Erityisestä syystä aluehallintovirasto
voi poiketa määräajasta.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
12 §
Jos kahden tai useamman hakijan hakemukset läheisesti
liittyvät toisiinsa, aluehallintovirasto voi määrätä ne
käsiteltäväksi yhdessä, mikäli
sitä on pidettävä tarkoituksenmukaisena eikä yhteinen
käsittely aiheuta kenellekään hakijoista
kohtuuttomasti viivästystä tai muuta haittaa.
Milloin useilla hakemuksilla osaksi tai kokonaan pyritään
saman tarkoituksen toteuttamiseen eri tavoilla taikka asian käsittelyn
aikana vaaditaan yrityksen toimeenpanemista muunlaisena kuin hakemuksessa
on tarkoitettu, aluehallintovirasto voi, sitten kun asianosaisille
ja tarvittaessa muille, joiden oikeutta tai etua asia koskee,
on varattu tilaisuus lausua asiasta, määrätä asian
käsittelyä jatkettavaksi sellaista toimenpidettä tai
yritystä koskevana hakemusasiana, joka olosuhteet huomioon
ottaen katsotaan asianmukaisimmaksi. Jos toisenlaisen toimenpiteen
tai yrityksen edellytyksenä on, että sitä kannattaa
määräenemmistö, on tämän
edellytyksen olemassaolo todettava ennen määräyksen
antamista.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
13 §
Aluehallintovirasto tai sen määräyksestä sen puheenjohtaja,
jäsen tai virkamies voi suorittaa paikalla tarkastuksen,
josta laadittu pöytäkirja on liitettävä asiakirjoihin.
Tarkastuksen yhteydessä tai muutoin voidaan tarpeen mukaan
kuulla suullisesti asianosaisia tai hankkia suullisesti selvitystä.
Aluehallintovirasto voi, jos se erityisestä syystä on
tarpeen, kuulla todistajaa valallisesti ja asianosaista totuusvakuutuksen
nojalla (todistajien kuuleminen). Niille asianosaisille,
joita todistajien kuuleminen koskee, on varattava tilaisuus olla
läsnä kuultaessa todistajaa tai asianosaista,
ja heillä on oikeus esittää kysymyksiä sekä lausua
käsityksensä todistajan tai asianosaisen kertomuksesta.
Todistajalle maksettavan korvauksen osalta on soveltuvin osin voimassa,
mitä hallintolainkäyttölain (586/1996) 49 §:ssä säädetään.
14 §
Jos hakemusasiassa on pidetty katselmustoimitus ja asiakirjat
ovat saapuneet aluehallintovirastoon ja muistutusten, vaatimusten
sekä huomautusten esittämiselle varattu määräaika
on päättynyt, aluehallintovirasto voi pyytää toimitusinsinööriltä lausunnon
tehtyjen muistutusten, vaatimusten ja huomautusten johdosta.
18 §
Jos aluehallintovirasto havaitsee 18 luvussa tarkoitetun katselmustoimituksen
puutteelliseksi, se voi määrätä pidettäväksi
uuden tai täydentävän katselmustoimituksen
taikka edellä tarkoitetun selvitysmenettelyn.
19 §
Jos asiaa käsiteltäessä havaitaan,
ettei aluehallintovirasto ole antanut tai velvoittanut hakijaa antamaan
hakemuksesta tietoa sellaiselle asianosaiselle, jolle edellä olevien
säännösten mukaan tieto olisi ollut erikseen
annettava, mutta jota ei ole hakemuksen yhteydessä ilmoitettu taikka
joka muusta syystä on jäänyt huomioon ottamatta,
eikä tämä myöskään
omasta aloitteestaan ole käyttänyt asiassa puhevaltaa,
aluehallintoviraston on varattava hänelle tilaisuus muistutustensa
ja vaatimustensa esittämiseen.
20 §
Aluehallintovirasto voi omasta aloitteestaan tai katselmustoimituksen
aikana toimitusinsinöörin ehdotuksesta hankkia
tai kehottaa hakijaa määräajassa hankkimaan
tarpeelliseksi harkitun selvityksen uhalla, että hakemus
muutoin jätetään sikseen. Jos selvitys
on julkisen edun kannalta tarpeellinen, hakija voidaan velvoittaa hankkimaan
selvitys uhalla, että se hankitaan hakijan kustannuksella.
Muu asianosainen voidaan velvoittaa esittämään
hänen saatavissaan oleva selvitys uhalla, että asia
ratkaistaan ilman selvitystä.
21 §
Hakemusasiassa, joka koskee luvan saamista tässä laissa
tarkoitettua yritystä tai toimenpidettä varten,
aluehallintoviraston on viran puolesta tutkittava, ovatko luvan
edellytykset olemassa. Niin ikään aluehallintoviraston
on, vaikkei vahingonkorvausvaatimusta ole tehty, tutkittava, onko
havaitusta vahingosta, haitasta tai muusta edunmenetyksestä ja
mihin määrään suoritettava korvausta,
sekä viran puolesta muutoinkin otettava huomioon, mitä tässä laissa
yleisen edun sekä yksityisten oikeuksien ja etujen turvaamiseksi
säädetään.
Aluehallintovirasto voi tehdä hakemukseen liitettyyn
suunnitelmaan sellaisia muutoksia tai lisäyksiä,
jotka ovat tämän lain säännökset
huomioon ottaen tarpeellisia.
Aluehallintoviraston on pyydettävä lupaharkinnan
kannalta tarpeelliset lausunnot.
22 §
Jos hakija tahtoo peruuttaa hakemuksensa, peruutus on tehtävä aluehallintovirastolle
kirjallisesti ennen päätöksen antamista.
23 §
Hakemusasiassa aluehallintoviraston tulee antaa päätös,
jossa se asian ratkaisun lisäksi, milloin hakemus hyväksytään,
antaa määräykset niistä seikoista,
jotka päätöksessä tarkoitettua toimenpidettä suoritettaessa
on otettava huomioon.
Milloin hakemus koskee tietyn suunnitelman mukaan toteutettavaa
yritystä, suunnitelma on selostettava aluehallintoviraston
päätöksessä tai liitettävä siihen.
Päätöksen tulee lisäksi sisältää lausunto
asiassa tehdyistä muistutuksista ja vaatimuksista ja määräykset
siitä, miten yritys on pantava toimeen ja mitä hakijan
on noudatettava muiden etujen suojaamiseksi sekä onko ja
mitä korvauksia vahingosta, haitasta ja muusta edunmenetyksestä suoritettava
samoin kuin muut päätökseen tämän
lain perusteella otettavat määräykset.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
23 a §
Jos hakemus koskee ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetussa
laissa tarkoitettua hanketta, aluehallintoviraston päätöksestä on käytävä ilmi,
miten mainitun lain mukainen arviointi on otettu huomioon. Lupapäätöksestä on lisäksi
käytävä ilmi, miten vesienhoidon järjestämisestä annetun
lain mukainen vesienhoitosuunnitelma on otettu huomioon.
24 §
Tärkeiden syiden vaatiessa aluehallintovirasto voi
antaa hakemusasiassa joltakin osalta lopullisen päätöksen
ennen kuin asia muilta osin ratkaistaan. Korvauksen suorittamisesta
on tällaisen päätöksen osalta
vastaavasti voimassa, mitä 11 luvussa säädetään.
Aluehallintovirasto voi, jos yritystä koskevan luvan
edellytykset ilmeisesti ovat olemassa, ratkaista hakemusasian muilta
kuin yrityksestä aiheutuvien vahinkojen, haittojen ja muiden
edunmenetysten johdosta suoritettavien rahakorvausten osalta, jos
hankkeesta aiheutuvien edunmenetysten yksityiskohtainen selvittäminen
kohtuuttomasti viivästyttäisi lupa-asian ratkaisemista.
Korvaus omaisuuden lunastamisesta tai käyttöoikeuden
antamisesta on kuitenkin määrättävä luvan
myöntämisen yhteydessä. Aluehallintovirasto
voi myös määrätä jonkin
toimenpiteestä aiheutuvan vahingon korvaamisen ratkaistavaksi myöhemmin,
jos siihen tarpeellisen selvityksen puuttuessa on erityistä syytä.
Tällöin luvan saaja on velvoitettava hankkimaan
tarvittava selvitys ja hakemaan korvausratkaisun täydentämistä.
Aluehallintoviraston päätös siirtää korvauskysymys
erikseen ratkaistavaksi ei estä vahingonkärsijää erikseen
hakemasta korvausta sen mukaan kuin 11 luvun 8 §:n 3 momentissa
säädetään.
Edellä 2 momentissa tarkoitetussa lupapäätöksessä hakija
on, jollei hakijana ole valtio, kunta tai kuntayhtymä,
velvoitettava asettamaan ennen luvassa tarkoitettuun toimenpiteeseen ryhtymistä tai,
jos siihen on jo ryhdytty, aluehallintoviraston määräämässä ajassa
pankkitakaus tai muu hyväksyttävä vakuus
toiminnasta aiheutuvista edunmenetysten korvaamisista. Vakuus asetetaan
aluehallintovirastolle, jonka tulee valvoa korvauksensaajatahon
etuja vakuuden asettamisessa sekä tarvittaessa toimia vakuuden
rahaksi muuttamista ja varojen jakamista koskevissa asioissa. Vakuuden
määrää on tarvittaessa tarkistettava.
Aluehallintoviraston tulee vapauttaa vakuus, kun korvausvelvollisuus
on tullut täytetyksi tai kun korvausta koskeva päätös
on saanut lainvoiman eikä toimintaa sitä ennen
ole aloitettu. Jos korvaukset määrätään
maksettaviksi toistuvaiserin, vakuus kuitenkin vapautetaan, kun
korvauksen määräämistä koskeva
päätös saa lainvoiman, jos kaikki siihen
mennessä erääntyneet maksuerät
on maksettu tai muun säännöksen nojalla
talletettu. Vakuuden vapauttamista koskevaan aluehallintoviraston
päätökseen ei saa hakea valittamalla
muutosta.
Antaessaan myöhemmin päätöksen
siltä osin, jolta asiaa ei vielä ole ratkaistu,
aluehallintovirasto voi tehdä aikaisempaan päätökseensä ainoastaan
sellaisia muutoksia, jotka ovat välttämättömiä ristiriitaisten
tai ilmeisen epätarkoituksenmukaisten määräysten
poistamiseksi. Jos 2 momentin mukaisessa päätöksessä asetetun
kalatalousvelvoitteen tai -maksun perusteista on saatu uutta selvitystä,
aluehallintovirasto voi kuitenkin samalla ottaa viran puolesta käsiteltäväkseen
velvoitteen tai maksun tarkistamista ja täydentämistä koskevan
asian. Lupapäätöstä voidaan
tällöin tarkistaa 2 luvun 22 §:n 1—3
momentin mukaiseksi sen estämättä, mitä määräysten
tarkistamisesta muutoin on voimassa.
25 §
Hakemusasiassa päätös annetaan aluehallintoviraston
ilmoitustaululle asetettavassa kuulutuksessa mainittuna päivänä (julkipano),
jolloin sen katsotaan tulleen asianosaisten tietoon. Päätös
toimitetaan hakijalle ja päätöksen jäljennös sitä pyytäneille
asianosaisille. Jäljennös päätöksestä on
lähetettävä elinkeino-, liikenne- ja
ympäristökeskukselle, asianomaisten kuntien ympäristönsuojeluviranomaiselle
ja niille viranomaisille, joille asiasta sen käsittelyn
aikana on annettu tieto. Lisäksi jäljennös
päätöksestä on toimitettava
Suomen ympäristökeskukselle.
Jäljennös päätöksestä on
lähetettävä asianomaisiin kuntiin pidettäväksi
yleisesti nähtävänä. Päätöksen
nähtäväksi asettamisesta aluehallintoviraston
on ilmoitettava näissä kunnissa julkisella kuulutuksella,
jossa myös on mainittava, milloin muutoksenhakemista varten
säädetty aika laskettuna julkipanosta päättyy.
Jäljennös kuulutuksesta on tiedossa olevalla postiosoitteella
lähetettävä tämän luvun
8 §:ssä tarkoitetuille asianosaisille ja viranomaisille
sekä muistutuksen tehneille ja sellaisille asianosaisille, joiden
osalta aluehallintovirasto on poikennut katselmuskirjasta.
Tämän lain 21 luvun mukaista hallintopakkoasiaa
koskeva aluehallintoviraston päätös annetaan
todisteellisena tiedoksiantona siten kuin hallintolaissa säädetään.
26 §
Asioissa, joissa sen mukaan kuin tässä laissa säädetään
kustannusten jakaminen tai muu toimenpide on suoritettava vasta
hakemuksessa tarkoitetun yrityksen toimeenpanemisen jälkeen, on
aluehallintoviraston päätöksessään
velvoitettava yrityksen toimeenpanija kysymyksessä olevaan
toimenpiteeseen ryhtymistä varten ilmoittamaan aluehallintovirastolle
yrityksen loppuunsaattamisesta. Asia on sen jälkeen käsiteltävä ilmoituksen
tekijän vireille panemana hakemusasiana.
27 §
Asianosaiset vastaavat omista kuluistaan aluehallintovirastossa.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Milloin vahinkoa kärsineen hakemuksesta määrätään
vahingon aiheuttajan suoritettavaksi korvaus tai toimenpide, aluehallintovirasto
voi määrätä tämän
suorittamaan vahinkoa kärsineelle korvausta myös
hänen kuluistaan asiassa. Jos asianosaiselle on myönnetty
oikeusapua oikeusapulain (257/2002) nojalla, lupaviranomaisen
on korvausasian ratkaisemisen yhteydessä vahvistettava
avustajan palkkion suuruus ja oikeusavun saajan omavastuuosuus sekä velvoitettava
hänet
suorittamaan omavastuuosuus avustajalleen siten kuin mainitussa
laissa säädetään.
28 a §
Siltä osin kuin tämän luvun 28 §:n
1 momentin mukainen yleisen edun valvonta kuuluu elinkeino-, liikenne-
ja ympäristökeskuksille, voivat ympäristöministeriö ja
maa- ja metsätalousministeriö tarvittaessa antaa
toimialallaan niille yleisen edun valvontaa koskevia ohjeita.
30 §
Kun yritys tai toimenpide, jota varten on annettu lupa, on suoritettu
taikka laitos tai rakennelma, jonka tekemiseen lupapäätöksessä on myönnetty
oikeus, on saatu valmiiksi, on luvan saajan tai sen, jolle hänen
oikeutensa on siirtynyt, kirjallisesti ilmoitettava siitä aluehallintovirastolle
ja 21 luvussa tarkoitetulle valvontaviranomaiselle sen ajan kuluessa,
joka lupapäätöksessä on sanotun
ilmoituksen tekemistä varten määrätty
(valmistumisilmoitus). Ilmoituksen saatuaan aluehallintovirasto
voi asianomaisia viranomaisia tarpeen mukaan kuultuaan määrätä suoritettavaksi
18 luvussa säädetyn lopputarkastuksen. Määräys
lopputarkastuksesta on annettava kolmen vuoden kuluessa valmistumisilmoituksen
saapumisesta lukien, jollei aluehallintovirasto ole lupapäätöksessä erityisestä syystä
asettanut
pitempää määräaikaa.
Hakemusasiassa, jossa ei ole pidetty katselmustoimitusta, ei
lopputarkastusta saa määrätä suoritettavaksi,
ellei aluehallintovirasto viranomaisen tai asianosaisen vaatimuksen
johdosta tai muutoin harkitse siihen olevan erityistä syytä.
31 §
Jos asiassa on suoritettu lopputarkastus, on aluehallintoviraston
saatuaan toimitusmiesten lausunnon ja toimituksessa kertyneet asiakirjat tutkittava,
antaako tarkastus aihetta toimenpiteeseen.
Jos lopputarkastuksessa on todettu, ettei laitosta tai rakennelmaa
tehtäessä taikka yritystä toimeenpantaessa
ole noudatettu lakia tai annettuja määräyksiä,
on aluehallintoviraston määrättävä tehtäväksi
tarpeelliset muutokset ja, jos se katsoo olevan aihetta, ilmoitettava
asia 21 luvun 1 §:ssä tarkoitetulle yleiselle
valvontaviranomaiselle.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
32 §
Jos yritystä toimeenpantaessa tai toimenpidettä suoritettaessa
havaitaan tarkoituksenmukaiseksi muuttaa lupapäätökseen
sisältyviä määräyksiä,
voi aluehallintovirasto, jos muutos on merkitykseltään
vähäinen eikä loukkaa toisen oikeutta
tai etua, luvan saajan hakemuksesta muuttaa määräyksiä.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
17 luku
Muutoksenhaku
Muutoksenhaku aluehallintoviraston päätökseen
1 §
Aluehallintoviraston tämän lain nojalla antamaan
päätökseen haetaan muutosta Vaasan hallinto-oikeudelta
siten kuin hallintolainkäyttölaissa säädetään,
jollei tästä laista muuta johdu. Asian käsittelystä perittävästä maksusta
valitetaan samassa järjestyksessä kuin pääasiasta.
Valituskirjelmä liitteineen on toimitettava aluehallintovirastolle
kaksin kappalein 30 päivän kuluessa päätöksen
tiedoksisaannista.
Muutosta aluehallintoviraston tämän lain nojalla
antamaan päätökseen saa hakea:
1) se, jonka oikeutta tai etua asia saattaa koskea;
2) rekisteröity yhdistys tai säätiö,
jonka tarkoituksena on ympäristön-, terveyden-
tai luonnonsuojelun taikka asuinympäristön viihtyisyyden
edistäminen ja jonka toiminta-alueella kysymyksessä olevat
ympäristövaikutukset ilmenevät;
3) toiminnan sijaintikunta ja muu kunta, jonka alueella toiminnan
ympäristövaikutukset ilmenevät;
4) elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus sekä toiminnan
sijaintikunnan ja vaikutusalueen kunnan ympäristönsuojeluviranomainen;
ja
5) muu 16 luvun 28 §:n 1 momentissa tarkoitettu yleistä etua
valvova viranomainen.
2 §
Aluehallintoviraston on tiedotettava valituksesta kuuluttamalla
siitä vähintään 14 päivän ajan
ilmoitustaulullaan ja asianomaisten kuntien ilmoitustauluilla. Valitusasiakirjat
on pidettävä asianomaisissa kunnissa nähtävinä kuulutusajan.
Aluehallintoviraston on annettava tieto valituksesta vastineen antamista
varten niille asianosaisille ja 16 luvun 28 §:ssä tarkoitetuille viranomaisille,
joita valitus koskee, jollei tämä ole ilmeisen
tarpeetonta. Tieto valituksesta on annettava siten kuin hallintolaissa
säädetään. Aluehallintoviraston
on samalla ilmoitettava, missä valitusasiakirjat ovat nähtävillä sekä minne
vastinekirjelmä voidaan vastineen antamiselle varatussa
ajassa toimittaa.
Aluehallintoviraston on toimitettava valitusasiakirjat, vastineet,
muut päätösasiakirjat sekä tarvittaessa
lausuntonsa muutoksenhakutuomioistuimelle viipymättä,
mutta kuitenkin viimeistään 30 päivän
kuluessa vastineen antamiselle varatun määräajan
päättymisestä.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
4 §
Ojitustoimituksessa annettuun päätökseen haetaan
muutosta Vaasan hallinto-oikeudelta siten kuin hallintolainkäyttölaissa
säädetään. Muutosta saa hakea
se, jonka oikeutta tai etua asia saattaa koskea, ja elinkeino-,
liikenne- ja ympäristökeskuksen vastuualueet,
joille ympäristöä ja kalataloutta koskevat
asiat kuuluvat. Valituskirjelmä liitteineen on toimitettava
Vaasan hallinto-oikeudelle kaksin kappalein 30 päivän
kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
7 §
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Vaasan hallinto-oikeuden on toimitettava vesitalousasiassa antamansa
päätös valittajalle ja päätöksen
jäljennös sitä pyytäneille asianosaisille
sekä lupaa koskevassa asiassa toiminnanharjoittajalle,
jos asianomainen ei ole valittajana. Jäljennös
päätöksestä on lähetettävä aluehallintovirastolle,
elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle,
asianomaisten kuntien ympäristönsuojeluviranomaisille
ja niille viranomaisille, joille valituksesta sen käsittelyn
aikana on annettu tieto. Lisäksi jäljennös
päätöksestä on toimitettava
Suomen ympäristökeskukselle.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
9 §
Vaasan hallinto-oikeus voi pääasiaan annettavassa
päätöksessä hakijan pyynnöstä määrätä, että toiminta
voidaan valituksesta huolimatta kokonaan tai osaksi aloittaa hallinto-oikeuden
päätöstä noudattaen, jos hakija
asettaa hyväksyttävän vakuuden niiden
vahinkojen, haittojen ja kustannusten korvaamiseksi, jotka hallinto-oikeuden
päätöksen kumoaminen tai luvan ehtojen
muuttaminen voivat aiheuttaa. Vakuus asetetaan aluehallintovirastolle.
Määräys voidaan antaa vain perustellusta
syystä ottaen huomioon hankkeen laatu ja sen vaikutukset
ja edellyttäen, ettei toiminnan aloittaminen tee muutoksenhakua
hyödyttömäksi. Korkein hallinto-oikeus
voi määrätä, että annettu
määräys lakkaa olemasta voimassa.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
11 §
Korkeimman hallinto-oikeuden on toimitettava vesitalousasiassa
antamansa päätös valittajalle ja päätöksen
jäljennös sitä pyytäneille asianosaisille.
Jäljennös päätöksestä on
toimitettava myös Vaasan hallinto-oikeudelle, aluehallintovirastolle,
elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle,
asianomaisten kuntien ympäristönsuojeluviranomaisille
ja niille viranomaisille, joille valituksesta sen käsittelyn
aikana on annettu tieto. Lisäksi jäljennös
päätöksestä on toimitettava Suomen
ympäristökeskukselle.
18 luku
Katselmustoimitus ja lopputarkastus
1 §
Jos aluehallintovirasto 16 luvun 5 §:n nojalla määrää pidettäväksi
katselmustoimituksen, sen on ilmoitettava siitä elinkeino-,
liikenne- ja ympäristökeskukselle. Aluehallintoviraston
on määrättävä elinkeino-,
liikenne- ja ympäristökeskuksen ehdotuksesta katselmustoimitusta varten
toimitusinsinööri, joka toimii toimitusmiesten
puheenjohtajana. Aluehallintovirasto voi elinkeino-, liikenne- ja
ympäristökeskuksen, toimitusinsinöörin
tai asianosaisen pyynnöstä määrätä ylimääräiseksi
toimitusmieheksi erityisen alan asiantuntijan, jos sitä on
pidettävä katselmustoimituksen suorittamisen kannalta
tarpeellisena.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus voi toimitusinsinöörin
tai asianosaisen pyynnöstä määrätä jonkun
erityisen alan asiantuntemusta omaavan henkilön avustamaan
toimitusinsinööriä hänen tehtävissään.
Aluehallintovirasto voi elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen,
toimitusinsinöörin tai asianosaisen pyynnöstä määrätä tarvittaessa
erityisen alan asiantuntijan avustamaan toimituksessa. Aluehallintovirasto voi
myös tarvittaessa määrätä virkamiehensä avustamaan
toimitusmiehiä oikeudellisten kysymysten selvittelyssä.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
2 §
Toimitusinsinöörin on tarkastettava hakemukseen
liitetty suunnitelma yhteistyössä muiden toimitusmiesten
kanssa. Hänen on myös tarvittaessa tehtävä esitys
aluehallintovirastolle lisäselvitysten hankkimiseksi.
7 §
Milloin katselmustoimituksessa havaitaan siinä käsiteltävänä olevan
yrityksen tai toimenpiteen johdosta olevan tarpeen tehdä muutoksia uittosääntöön,
toimitusinsinöörin on kuultuaan asiassa Metsähallitusta
ja uittoyhdistystä, mikäli sellainen toimii alueella,
ilmoitettava asiasta aluehallintovirastolle, jonka tulee ratkaista, onko
kysymys uittosäännön muuttamisesta yhdistettävä käsiteltäväksi
yritystä koskevan hakemusasian yhteydessä. Aluehallintoviraston
päätökseen tässä asiassa
ei saa hakea muutosta.
10 §
Sen, joka haluaa tehdä muistutuksia, vaatimuksia tai
huomautuksia hakemuksen, suunnitelman tai katselmuskirjan johdosta,
on esitettävä ne aluehallintovirastolle 9 a §:ssä säädettynä nähtävänäoloaikana.
Tämän luvun 3 §:n 1 momentissa tarkoitetuilla
asukkailla ja yhteisöillä on oikeus esittää aluehallintovirastolle
mielipiteensä hakemuksen, suunnitelman tai katselmuskirjan
johdosta 1 momentissa mainitulla tavalla.
Viranomaisten, joille katselmuskirja on toimitettu, on tehtävä tarpeellisiksi
katsomansa huomautukset aluehallintovirastolle 1 momentissa mainitussa
määräajassa.
Edellä tässä pykälässä tarkoitetut
muistutukset, vaatimukset ja huomautukset on tehtävä aluehallintovirastolle
kirjallisesti kaksin kappalein.
11 §
Katselmuskirja, hakemus, suunnitelma sekä katselmustoimituksessa
kertyneet muut asiakirjat on toimitettava aluehallintovirastolle 9 a §:ssä tarkoitettuun
asiakirjojen nähtäväksipanopäivään
mennessä. Katselmustoimitus katsotaan päättyneeksi,
kun tässä momentissa tarkoitetut toimenpiteet
on suoritettu.
Jos aluehallintovirasto pyytää toimitusinsinööriltä lausuntoa
aluehallintovirastolle tehdyistä muistutuksista, vaatimuksista
tai huomautuksista taikka sille annetuista lausunnoista, on lausunnon
antamisesta aiheutuvista kustannuksista soveltuvin osin voimassa,
mitä 21 luvun 11 §:ssä säädetään.
13 §
Lopputarkastuksessa on todettava, onko yritys tai toimenpide
pantu toimeen niin kuin laissa ja lupapäätöksessä on
määrätty sekä onko siitä odotettavissa
sellaisia yleistä tai yksityistä etua koskevia
vahingollisia seurauksia, joita lupaa myönnettäessä ei
ole otettu huomioon. Lopputarkastuksessa voidaan selvittää myös
sellaiset luvan myöntämisen jälkeen syntyneet
vahingot, joita ei lupaa myönnettäessä ole
edellytetty, ja tarvittaessa ehdottaa aluehallintoviraston määrättäväksi,
onko ja mihin määrään niistä maksettava
korvausta.
Lopputarkastuksessa laaditun lausunnon nähtävänä pitämisestä,
siitä kuuluttamisesta ja tiedottamisesta, lausuntoa koskevien
muistutusten, vaatimusten ja huomautusten tekemisestä ja lausunnon
toimittamisesta aluehallintovirastoon on soveltuvin osin voimassa,
mitä tämän luvun 9 a, 10 ja
11 §:ssä säädetään.
19 luku
Ojitustoimitus
1 §
Ojitustoimitusta on haettava kirjallisesti asianomaiselta
elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselta.
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen on
annettava alaiselleen insinöörille tai, sen mukaan
kuin asetuksella säädetään, muulle
asiantuntevalle henkilölle määräys
ojitustoimituksen pitämiseen.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
4 §
Ojitustoimituksessa on, milloin siinä on vahvistettava
ojitussuunnitelma, pidettävä alkukokous, jollei
tämän luvun 8 §:stä muuta johdu.
Alkukokoukseen toimitusinsinöörin on kutsuttava ne,
joiden oikeutta tai etua ojitusasia saattaa koskea. Jos ojitustoimitus
pidetään 6 luvun 10 §:n 1 momentin
1 tai 2 kohdassa mainitusta syystä taikka se koskee laajahkoa
aluetta, toimitusinsinöörin on varattava kunnan
ympäristönsuojeluviranomaiselle sekä elinkeino-,
liikenne- ja ympäristökeskuksen vastuualueille,
joille ympäristöä ja kalataloutta koskevat
asiat kuuluvat, tilaisuus esittää kokouksessa
mielipiteensä asiasta. Kokous on pidettävä ojitettavan
alueen läheisyydessä ja sitä voidaan
jatkaa eri paikoissa ja eri päivinä.
5 §
Jos toimitusinsinööri ojitussuunnitelmaa käsiteltäessä havaitsee,
että ojituksena toimeenpantavan kuivatushankkeen toteuttamiseksi
on tarpeen vesistön järjestely taikka kysymys
on sellaisesta ojituksesta tai sen yhteydessä suoritettavasta
toimenpiteestä, johon 6 luvun 2 §:n 1 ja
2 momentin mukaan on saatava aluehallintoviraston lupa, toimitusinsinöörin
tulee ilmoittaa asiasta toimitusta hakeneelle ja kehottaa tätä,
mikäli haluaa ojitustoimitusta jatkettavan, hakemaan aluehallintovirastolta
tällaista lupaa. Lupahakemukseen tulee liittää toimitusmiesten ehdotus
suunnitelmaksi siltä osin kuin asia saatetaan aluehallintoviraston
ratkaistavaksi sekä, jos kysymys on järjestelystä,
selvitys siitä, että hyödynsaajat kannattavat
yritystä sillä tavoin kuin 7 luvun 3 §:ssä säädetään.
Ennen kuin edellä tarkoitettu hakemus on aluehallintovirastossa
ratkaistu, ei ojitustoimituksessa saa antaa tämän
luvun 9 §:ssä tarkoitettua päätöstä.
5 a §
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Jos ojitussuunnitelmaa, jonka perusteella 1 momentissa tarkoitettu
tilusjärjestely on suoritettu, ojitustoimituksessa muutetaan
tai se jätetään vahvistamatta taikka
toimituksen päätöstä muutoksenhaun
johdosta muutetaan tai se kumotaan, on elinkeino-, liikenne- ja
ympäristökeskuksen ilmoitettava asiasta tätä koskevan
päätöksen tultua lainvoimaiseksi maanmittaustoimistolle,
jonka on tarvittaessa annettava määräys
uuden tilusjärjestelytoimituksen suorittamiseksi. Toimituksessa,
joka on suoritettava kiireellisenä, kiinteistöjaotus
saatetaan vastaamaan muutettua ojitussuunnitelmaa tai, jos ojitussuunnitelma
on kumottu, palautetaan kiinteistöjaotus mahdollisuuksien
mukaan entiselleen noudattaen soveltuvin osin, mitä vesistöhankkeiden
johdosta suoritettavista tilusjärjestelyistä annetussa
laissa säädetään. Mitä tässä momentissa
säädetään, on vastaavasti voimassa,
jos vahvistettu ojitussuunnitelma, jonka perusteella on suoritettu
1 momentissa tarkoitettu tilusjärjestely, 6 luvun 11 §:n
5 momentin nojalla raukeaa.
9 §
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Päätös on annettava 30 päivän
kuluessa loppukokouksesta tai toimituskokouksesta, jollei elinkeino-,
liikenne- ja ympäristökeskus erityisistä syistä pidennä tätä aikaa.
Päätös, johon on liitettävä valitusosoitus,
annetaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen
ilmoitustaululle asetettavassa kuulutuksessa mainittuna päivänä, jolloin
sen katsotaan tulleen asianosaisten tietoon. Päätöksestä on
lisäksi ilmoitettava tiedossa olevalla postiosoitteella
niille, joita asia koskee. Päätös on
toimitettava hakijalle ja jäljennös siitä muulle
sitä pyytäneelle asianosaiselle. Jäljennös
päätöksestä on myös
lähetettävä asianomaisten kuntien ympäristönsuojeluviranomaiselle
sekä elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle.
20 luku
Kunnan ympäristönsuojeluviranomainen
2 §
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Jos muussa kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen
käsiteltävänä olevassa päätösasiassa tarvitaan
edellä tarkoitettua selvitystä, on asia siirrettävä aluehallintoviraston
käsiteltäväksi.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
8 §
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Jos kunnan ympäristönsuojeluviranomainen on
havainnut, ettei voimassa olevia säännöksiä tai
määräyksiä ole noudatettu, sen
on, mikäli sen antamaa kehotusta ei noudateta, ryhdyttävä asian
laadun mukaan tämän luvun 7 §:ssä tai
21 luvun 2, 3 ja 3 a §:ssä tarkoitettuihin toimenpiteisiin.
Jos laiminlyönti tai rikkomus vaatii erityistä selvitystä,
mainittu viranomainen voi kuitenkin ilmoittaa asiasta elinkeino-,
liikenne- ja ympäristökeskukselle mahdollisia
toimenpiteitä varten.
21 luku
Erityisiä määräyksiä
1 §
Tämän lain ja sen nojalla annettujen säännösten
ja määräysten noudattamisen valvonta
(laillisuusvalvonta) kuuluu elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksille
ja kuntien ympäristönsuojeluviranomaisille. Ympäristöministeriö voi
tarvittaessa antaa yleisiä ohjeita tämän
lain noudattamisen valvonnasta.
2 §
Jos tätä lakia tai sen nojalla annettuja säännöksiä tai
määräyksiä ei ole noudatettu,
valvontaviranomaisen on ottaen huomioon asian laatu:
1) kehotettava lopettamaan säännösten
tai määräysten vastainen menettely;
2) pantava vireille aluehallintovirastossa 3 §:ssä tarkoitettu
hallintopakkoasia; tai
3) ilmoitettava asiasta poliisille esitutkintaa varten, jollei
tekoa ole olosuhteet huomioon ottaen pidettävä vähäisenä eikä yleinen
etu vaadi syytteen nostamista.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
3 §
Jos joku toimii vastoin tätä lakia tai sen
nojalla annettuja säännöksiä tai
määräyksiä tai laiminlyö tämän
lain tai sen nojalla annettujen määräysten
mukaisen velvollisuutensa, aluehallintovirasto voi viranomaisen
ilmoituksesta tai sen hakemuksesta, jonka oikeutta tai etua asia koskee,
kieltää jatkamasta lainvastaista menettelyä tai
muutoin määrätä oikaistavaksi
sen, mitä oikeudettomasti on tehty tai laiminlyöty.
Ennen määräyksen antamista asianomaiselle
on varattava tilaisuus tulla kuulluksi. Määräystä on
tehostettava uhkasakolla tai uhalla, että tekemättä jätetty
toimenpide suoritetaan laiminlyöjän kustannuksella
tai että toiminta keskeytetään. Valvontaviranomainen
tai muu, jota asia koskee, voidaan oikeuttaa suorittamaan tarvittava
toimenpide.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Aluehallintovirasto voi, jos siihen on erityistä syytä,
määrätä, että päätös
on pantava täytäntöön muutoksenhausta
huolimatta. Muutoksenhakutuomioistuin voi vastaavasti määrätä,
että valituksenalainen päätös
on ennen asian ratkaisemista pantava täytäntöön
tai että annettu täytäntöönpanomääräys
lakkaa olemasta voimassa. Sellaisesta yksinomaan täytäntöönpanoa
koskevasta hallinto-oikeuden päätöksestä,
jolla muutoksenhaun alaisen päätöksen
täytäntöönpano on kielletty
tai keskeytetty, saa valittaa korkeimpaan hallinto-oikeuteen vain
pääasian yhteydessä.
3 a §
Jos 2 luvun 31 §:n 1 momentissa tarkoitettu rakennelman
kunnossapitovelvollisuus laiminlyödään
eikä rakennelman omistajaa tai siitä muutoin vastaavaa
voida hankaluudetta saada selville, aluehallintovirasto voi hakemuksesta oikeuttaa
tämän luvun 1 §:ssä tarkoitetun
valvontaviranomaisen ryhtymään haitan tai vaaran poistamiseksi
tarvittaviin toimenpiteisiin valtion kustannuksella. Asian käsittelystä on
tällöin soveltuvin osin voimassa, mitä 16
luvussa säädetään. Täytäntöönpanoon
sovelletaan kuitenkin, mitä tämän luvun
3 §:n 3 momentissa säädetään
hallintopakkoasiasta.
3 b §
Jos tämän luvun 3 §:ssä tarkoitettu
toimenpide tai laiminlyönti aiheuttaa välitöntä terveyshaittaa
tai huomattavaa vaaraa toisen omaisuudelle tai tärkeälle
yleiselle edulle, elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus
voi ryhtyä tarvittaviin toimenpiteisiin haitan tai vaaran
poistamiseksi.
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen 1 momentissa
tarkoitettuun päätökseen haetaan muutosta
Vaasan hallinto-oikeudelta. Muutoksenhausta on soveltuvin osin voimassa,
mitä 17 luvussa säädetään.
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus voi määrätä,
että päätös on pantava täytäntöön
muutoksenhausta huolimatta. Muutoksenhakutuomioistuin voi vastaavasti
määrätä, että valituksenalainen
päätös on ennen asian ratkaisemista pantava
täytäntöön tai että annettu
täytäntöönpanomääräys
lakkaa olemasta voimassa.
3 c §
Jos tämän lain tai sen nojalla annettujen
säännösten tai määräysten
vastainen patoamiseen taikka vedenottoon liittyvä toimenpide
tai velvollisuuksien laiminlyönti aiheuttaa tai uhkaa välittömästi
aiheuttaa huomattavan haitallisen muutoksen vesistössä tai
pohjavedessä taikka luonnonsuojelulain 5 a §:ssä tarkoitetun
luontovahingon, aluehallintoviraston on sen lisäksi, mitä 3 §:ssä säädetään,
määrättävä haitan aiheuttanut
ryhtymään tarpeellisiin toimenpiteisiin haitallisten
vaikutusten ehkäisemiseksi tai rajoittamiseksi mahdollisimman
vähäisiksi taikka ryhtymään
eräiden ympäristölle aiheutuneiden vahinkojen
korjaamisesta annetussa laissa (383/2009) tarkoitettuihin
korjaaviin toimenpiteisiin. Asian käsittelyssä noudatetaan
tämän luvun 3 §:ssä säädettyä menettelyä.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
3 d §
Tämän luvun 3 c §:ssä tarkoitetun
haitan tai vahingon aiheuttaneen on viipymättä ilmoitettava
haitasta tai vahingosta ja niiden välittömästä uhasta
elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle
ja ryhdyttävä tarpeellisiin toimenpiteisiin haitan
tai vahingon ehkäisemiseksi tai rajoittamiseksi mahdollisimman
vähäiseksi.
3 e §
Jos 3 c §:n 1 ja 2 momentissa tarkoitettu asia ei ole
tullut vireille elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen
hakemuksesta, asian voi panna kirjallisesti vireille se, joka 17
luvun 1 §:n 2 momentin nojalla saa hakea muutosta
aluehallintoviraston päätökseen. Aluehallintoviraston on
pyydettävä asian ratkaisemista varten tarvittavat
lausunnot.
4 §
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Tämän luvun 3 a §:ssä tarkoitetuissa
tapauksissa voi aluehallintovirasto valvontaviranomaisen hakemuksesta
määrätä toimenpiteistä valtiolle
aiheutuneet kulut kokonaan tai osaksi perittäväksi
kunnossapidon laiminlyöneeltä, jos tämä myöhemmin
on voitu saada selville.
6 §
Aluehallintoviraston ja kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen
lainvoimaisen päätöksen sekä ojitustoimituksessa
tehdyn päätöksen täytäntöönpanosta
on, siltä osin kuin on kysymys käyttö-
tai lunastusoikeudesta tai 11 luvun säännösten
perusteella määrätyistä korvauksista
tai velvoitteista, soveltuvin osin voimassa, mitä lainvoimaisen
tuomion täytäntöönpanosta säädetään.
8 §
Aluehallintoviraston on ilmoitettava asianomaiselle kiinteistörekisterin
pitäjälle lainvoiman saaneesta päätöksestä,
jolla on myönnetty oikeus tehdä toisen maalle
uoma tai muu rakennelma, saattaa toiselle kuuluvaa aluetta pysyvästi
veden alle, käyttää toisen omistamaan
kiinteistöön tai yhteiseen alueeseen kuuluvaa
vesivoimaa taikka muutoin jatkuvasti käyttää hyväkseen
toisen kiinteää omaisuutta. Sama koskee päätöstä,
jolla jokin alue on määrätty suoja-alueeksi
tai sen käyttöä muutoin rajoitettu. Päätöksestä on
tehtävä merkintä kiinteistörekisteriin. Kiinteistörekisterin
pitäjän tulee tarvittaessa antaa hakemuksesta
määräys sellaisen kiinteistötoimituksen
suorittamiseen, jossa selvitetään ne seikat, joita
merkinnän tekeminen edellyttää. Toimitukseen
sovelletaan, mitä kiinteistönmuodostamislaissa
kiinteistönmäärityksestä säädetään.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Mitä edellä tässä pykälässä on
säädetty ilmoituksen tekemisestä, on
vastaavasti noudatettava, milloin aluehallintoviraston lainvoiman
saaneella päätöksellä on muutettu
niitä oloja, joista merkintä on aiheutunut.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
8 a §
Jos aluehallintoviraston päätös koskee
vesistöön rakentamista tai muuta tämän
lain mukaista hanketta, jonka toteuttaminen aiheuttaa
tilusten pirstoutumista tai supistumista tahi kulkuyhteyksien vaikeutumista,
aluehallintoviraston on päätöksen tultua
lainvoimaiseksi lähetettävä jäljennökset
asiaa koskevista päätösasiakirjoista asianomaiselle
maanmittaustoimistolle. Mitä edellä säädetään,
ei sovelleta aluehallintoviraston tämän lain 6
luvun säännösten perusteella tekemään
päätökseen.
Jos lupa, jonka perusteella on suoritettu vesistöhankkeiden
johdosta suoritettavista tilusjärjestelyistä annetun
lain mukainen tilusjärjestely, 2 luvun 12 §:n
nojalla raukeaa, on elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen
ilmoitettava asiasta maanmittaustoimistolle, jonka tulee määrätä asiassa
suoritettavaksi uusi tilusjärjestely. Toimituksesta on
vastaavasti voimassa, mitä 19 luvun 5 a §:n 3
momentissa säädetään.
9 §
Tämän lain mukaisen asian käsittelystä aluehallintovirastossa
ja kunnan ympäristönsuojeluviranomaisessa voidaan
periä maksu, jonka suuruutta määrättäessä noudatetaan,
mitä valtion maksuperustelaissa (150/1992) ja
sen nojalla annettavassa ympäristöministeriön
asetuksessa säädetään. Kunnalle
perittävän maksun on soveltuvin osin vastattava
valtion maksuperustelakia. Maksun perusteet määrätään
tarkemmin kunnan hyväksymässä taksassa.
Maksua ei peritä viranomaisen eikä haittaa kärsivän
asianosaisen aloitteesta vireillepannun asian käsittelystä. Muiden
vaatimuksesta vireillepannun asian käsittelystä saadaan
periä maksu, jos vireillepanoa on pidettävä ilmeisen
perusteettomana.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
11 §
Milloin hakemusasiassa pidetään katselmustoimitus,
on hakijan suoritettava, jollei 2 momentista muuta johdu:
1) toimitusinsinöörin, valtion palveluksessa olevan
asiantuntijan, avustamaan määrätyn aluehallintoviraston
virkamiehen, 18 luvun 1 §:n 3 momentissa tarkoitetun elinkeino-,
liikenne- ja ympäristökeskuksen määräämän
toimitusinsinöörin avustajan sekä toimitusinsinöörille
kuuluvia tehtäviä suorittavien muiden henkilöiden matkakustannukset
sen mukaan kuin valtion palveluksessa olevien henkilöiden
matkakustannusten korvaamisesta säädetään
taikka virkaehtosopimuksella tai muutoin määrätään;
2) muun kuin valtion palveluksessa olevan asiantuntijan palkkio
ja matkakustannukset;
3) uskottujen miesten palkkiot ja matkakustannukset sen mukaan
kuin niiden korvaamisesta kiinteistötoimitusten uskottujen
miesten osalta säädetään;
4) kokoustilojen vuokrakustannukset, asiakirjojen hankinta-,
monistus- ja postituskustannukset ja lehtikuulutuksista aiheutuvat
kustannukset;
5) veneenkuljettajan tehtävistä, latta-, kairaus-
ja mittamiestehtävistä sekä muista näihin verrattavista
maastossa suoritettavista aputehtävistä johtuvat
kustannukset.
Jos kysymys on edunmenetystä kärsineen tekemästä 2
luvun 27 §:ssä tai 11 luvun 8 §:ssä tarkoitetusta
hakemuksesta, 1 momentissa mainitut kustannukset suoritetaan valtion
varoista, mutta peritään aluehallintoviraston
päätöksen nojalla takaisin edunmenetyksen
aiheuttajalta, jollei aluehallintovirasto asiassa ilmi tulleiden seikkojen
perusteella määrää niitä osittain
tai kokonaan hakijan suoritettavaksi tai valtion vastattavaksi.
Katselmustoimituksen asiakirjoihin on liitettävä toimitusinsinöörin
laskelma kustannuksista ja toimitusmiesten lausuntoon otettava ehdotus
niiden valtiolle korvaamisesta.
Lopputarkastuksessa suoritetaan 1 momentissa mainitut kustannukset
valtion varoista, mutta peritään aluehallintoviraston
päätöksen nojalla takaisin luvanhaltijalta,
jollei aluehallintovirasto asiassa ilmi tulleiden seikkojen perusteella määrää niitä
osittain
tai kokonaan valtion vastattavaksi. Lopputarkastuksen asiakirjoihin
on liitettävä toimitusinsinöörin
laskelma kustannuksista ja toimitusmiesten lausuntoon otettava ehdotus
niiden valtiolle korvaamisesta.
12 §
Aluehallintovirasto voi tämän luvun 9 §:ssä tarkoitetussa
tapauksessa ja toimitusinsinööri niissä tapauksissa,
joita tarkoitetaan tämän luvun 10 §:n
1 momentissa ja 11 §:n 1 momentissa, vaatia sanottujen
lainkohtien mukaisia kustannuksia varten suoritettavaksi ennakkomaksun
uhalla, että asian käsittelyä ei jatketa
ennen kuin maksu on suoritettu tai hyväksyttävä vakuus
sen maksamisesta asetettu. Toimitusinsinöörin
vaatimukseen perustuva ennakkomaksu on suoritettava asianomaiselle
elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle.
Edellä 1 momentissa tarkoitetut kustannukset saadaan
periä aluehallintoviraston tai vastaavasti toimitusinsinöörin
laatiman laskelman perusteella niin kuin tämän
luvun 7 §:ssä säädetään, lukuun
ottamatta toimituskirjojen lunastuksia, joiden osalta on noudatettava
niistä erikseen voimassa olevia säännöksiä.
Toimitusinsinöörin laskelmaan perustuvat valtiolle
suoritettavat kustannukset, myös aluehallintoviraston tämän luvun
11 §:n 2 ja 3 momentin nojalla määräämät,
perii asianomainen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus.
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2010.
Ennen lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain täytäntöönpanon
edellyttämiin toimenpiteisiin.
_______________
Laki
perintökaaren 22 luvun 7 §:n ja 25 luvun 8 §:n
muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan 5 päivänä helmikuuta
1965 annetun perintökaaren (40/1965) 22 luvun
7 § ja 25 luvun 8 §, sellaisena kuin
niistä on 25 luvun 8 § laissa 432/2007,
seuraavasti:
22 luku
Erityisjälkisäädöksen ja
tarkoitemääräyksen täytäntöönpanosta
7 §
Jos tarkoitemääräyksen täytäntöönpano
on laiminlyöty, on jokaisella, jolla saattaa olla etua määräyksen
täytäntöönpanosta, sekä pesänselvittäjällä,
testamentin toimeenpanijalla, eloonjääneellä puolisolla,
niin myös perillisellä ja yleisjälkisäädöksen
saajalla sekä perillisen tai yleisjälkisäädöksen
saajan jälkeläisellä oikeus ajaa siitä kannetta.
Perillisellä on kanneoikeus silloinkin, kun hänellä ei
ole osuutta pesään.
Kun on kysymys määräyksestä yleishyödylliseen
tarkoitukseen, voi aluehallintovirasto, jonka alueella täytäntöönpano
on pääasiallisesti toimitettava, määrätä sopivan
henkilön ajamaan kannetta.
25 luku
Jäämistöön kuuluvan maatilan
jakamisesta
8 §
Ennen lopullista perinnönjakoa, jossa sovelletaan tämän
luvun säännöksiä, pesänjakajan
on tarvittaessa tai kuolinpesän osakkaan vaatimuksesta
hankittava elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselta,
jonka alueella jäämistöön kokonaan
tai osaksi kuuluvan maatilan talouskeskus sijaitsee, lausunto siitä:
1) onko jäämistöön kuuluva
maatila sellainen, että sen viljelijä ja hänen
perheenjäsenensä voivat saada siitä pääasiallisen
toimeentulonsa, taikka muodostavatko jäämistöön
kuuluvat tilat tai tilanosat joko yksinään tai
yhdessä soveliaan tilanpidonjatkajan ja hänen
puolisonsa omistamien tilojen tai tilanosien kanssa, 1 b §:n
2 momentissa tarkoitetussa tapauksessa eloonjääneelle
puolisolle kuuluva osa mukaan luettuna, sellaisen maatilataloudellisen
kokonaisuuden, josta sen viljelijä ja hänen perheenjäsenensä voivat saada
pääasiallisen toimeentulonsa;
2) onko sillä, joka haluaa jäämistöön
kuuluvan maatilan, tilan tai tilanosan tämän luvun
mukaisesti perintöosaansa, riittävät
ammatilliset edellytykset maatalouselinkeinon harjoittamiseen;
3) kenellä useasta soveliaasta tilanpidonjatkajasta,
jotka haluavat jäämistöön kuuluvan
maatilan, tilan tai tilanosan tämän luvun mukaisesti perintöosaansa,
on parhaat ammatilliset edellytykset kysymykseen tulevan maatalouselinkeinon
harjoittamiseen;
4) voidaanko maatilasta jaon yhteydessä luovuttaa alueita
muille osakkaille, kun otetaan huomioon 4 §:n säännökset;
sekä
5) mikä on jäämistöön
kuuluvan maatilan, tilan tai tilanosan käypä arvo
ja 2 §:n mukainen laskelmallinen arvo.
Jos osakas ei hyväksy elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen
lausuntoa, hän voi kuukauden kuluessa siitä, kun
hän todistettavasti sai tiedon tästä lausunnosta,
pyytää 1 momentissa mainituista seikoista Maaseutuviraston
lausunnon. Maaseutuviraston tulee lähettää lausuntonsa
lausunnon pyytäjälle ja pesänjakajalle.
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen ja
Maaseutuviraston on annettava tässä pykälässä tarkoitettu
lausuntonsa kiireellisenä.
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2010.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
pysäköintivirhemaksusta annetun lain muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan pysäköintivirhemaksusta
3 päivänä huhtikuuta 1970 annetun lain
(248/1970) 2, 3 ja 6 § seuraavasti:
2 §
Aluehallintovirasto voi kunnanvaltuuston esityksestä tai
sen suostumuksella ja saatuaan asianomaisen poliisilaitoksen päällikön
lausunnon asettamillaan ehdoilla määrätä,
että kunta alueellaan tai sen tietyllä osalla
poliisin ohella huolehtii pysäyttämistä,
seisottamista ja pysäköimistä koskevien
kieltojen ja rajoitusten noudattamisen valvonnasta ja pysäköintivirhemaksujen
määräämisestä. Aluehallintovirasto
voi peruuttaa määräyksensä tai
muuttaa siinä asetettuja ehtoja.
3 §
Pysäyttämistä, seisottamista ja pysäköimistä koskevien
kieltojen ja rajoitusten noudattamisen valvontaa poliisilaitoksen
toimialueella johtaa ja valvoo poliisilaitoksen päällikkö,
joka toimii myös pysäköinninvalvojana.
Aluehallintovirasto voi kuitenkin määrätä,
että pysäköinninvalvojana on poliisilaitoksen
päällikön sijasta muu poliisilaitoksen
virkamies.
Jos valvonta järjestetään 2 §:ssä mainitulla
tavalla, tulee kunnan 1 momentissa tarkoitetun pysäköinninvalvojan
sijaan asettaa kunnallinen pysäköinninvalvoja.
Kunnallinen pysäköinninvalvoja on valvonnan
yleistä järjestelyä koskevissa asioissa
poliisilaitoksen päällikön johdon ja
valvonnan alainen.
Kunnallisella pysäköinninvalvojalla pitää olla
tarpeellinen määrä apulaisia. Aluehallintovirasto
voi määrätä valvonta-apulaisten
vähimmäismäärän. Kunnallisen
valvontahenkilökunnan kelpoisuusehdoista sekä virkapuvusta
ja tunnusmerkistä säädetään
valtioneuvoston asetuksella.
6 §
Pysäköintivirhemaksut saa valtio.
Kunnallisessa valvonnassa olevalla alueella tehdyistä pysäköintivirheistä perittävät
maksut saa kuitenkin asianomainen kunta riippumatta siitä,
onko maksukehotuksen antanut poliisi vai kunnallinen pysäköinninvalvoja
tai hänen apulaisensa.
Kunnallisessa valvonnassa olevalla alueella kunta suorittaa
valvontatoimen järjestämisestä ja hoitamisesta
sekä aluehallintoviraston asettamien ehtojen täyttämisestä aiheutuvat
kustannukset.
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2010.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
kiinteän omaisuuden ja erityisten oikeuksien lunastuksesta
annetun lain muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan kiinteän omaisuuden ja erityisten oikeuksien
lunastuksesta 29 päivänä heinäkuuta
1977 annetun lain (603/1977) 8 §:n 2 momentti,
52 §:n 1—3 momentti, 68 §, 79 §:n
2 momentti, 84 §:n 2 momentti ja 101 §,
sellaisina kuin ne ovat, 8 §:n 2 momentti laissa 82/1995,
52 §:n 1—3 momentti ja 68 § laissa 794/1996,
79 §:n 2 momentti laissa 580/2009, 84 §:n
2 momentti laissa 1032/2003 sekä 101 § osaksi laissa
476/1996, seuraavasti:
8 §
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Asianomaiselle kunnalle sekä, jos hankkeella on seudullista
merkitystä, maakunnan liitolle ja elinkeino-, liikenne-
ja ympäristökeskukselle on varattava 1 momentissa
tarkoitettu tilaisuus. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle
on varattava vastaava tilaisuus myös, jos hankkeella on
ympäristönsuojelun kannalta huomattava merkitys.
52 §
Hakijan on suoritettava kertakaikkinen korvaus tai, jos ennakkokorvausta
on suoritettu, loppuosa korvauksesta kolmen kuukauden kuluessa siitä,
kun lunastuspäätös on julistettu, maksamalla
korvaus korvauksensaajalle tai tämän määräämään
rahalaitokseen taikka, jos korvaus on määrätty
talletettavaksi, kiinteistön sijaintipaikan aluehallintovirastoon.
Jos hakija on valittanut lunastuspäätöksestä, riidanalainen
osa korvauksesta saadaan tallettaa kiinteistön sijaintipaikan
aluehallintovirastoon. Oikeudesta suorittaa korvaus tallettamalla
on lisäksi voimassa, mitä rahan, arvo-osuuksien,
arvopaperien tai asiakirjain tallettamisesta velan maksuna tai vapautumiseksi
muusta suoritusvelvollisuudesta annetussa laissa (281/1931),
jäljempänä maksutalletuslaki,
säädetään. Talletetun korvauksen
nostamisesta säädetään 70 §:ssä.
Kun korvaus talletetaan, hakijan on annettava aluehallintovirastolle
tarpeellisin osin jäljennös lunastuspäätöksestä.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
68 §
Kun korvaus on talletettu 49 §:n nojalla, aluehallintoviraston
on annettava tallettamisesta tieto virallisessa lehdessä julkaistavalla
yleistiedoksiannolla sekä kullekin asianomaiselle oikeudenhaltijalle,
jonka osoite tiedetään, lisäksi erityistiedoksiantona.
Jos oikeudenhaltija haluaa käyttää oikeuttaan,
hänen on tehtävä korvausta koskeva vaatimuksensa
kolmen kuukauden kuluessa tallettamisesta tiedon saatuaan ja samalla
esitettävä tarpeellinen selvitys oikeudestaan.
Vaatimuksessa tarkoitettu korvaus on jaettava noudattaen soveltuvin
kohdin, mitä ulosottokaaressa (705/2007) säädetään
ulosmitatun kiinteän omaisuuden myymisestä ja
siinä kertyneiden varojen tilittämisestä ja
jakamisesta. Jollei varojen jakamista ole vaadittu säädetyssä ajassa,
aluehallintoviraston on viipymättä suoritettava
ne korvauksensaajalle.
Kun ennakkokorvaus on määrätty talletettavaksi
64 §:ssä tarkoitetulla tavalla haltuunottokatselmuksen
joutuisan suorittamisen turvaamiseksi, aluehallintoviraston on ennen
1 ja 2 momentissa säädettyihin toimenpiteisiin
ryhtymistä varattava haltuunotetun omaisuuden omistajalle
tilaisuus ennakkokorvauksen nostamiseen. Omistajalla on oikeus nostaa
korvaus, jos hän osoittaa, ettei sen maksaminen hänelle
loukkaa velkojien oikeutta ottaen huomioon, mitä 49 §:n 2
momentissa säädetään.
79 §
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Kun aluehallintoviraston korvauksen jakamista koskeva ilmoitus
on saapunut, kirjaamisviranomaisen on, noudattaen mitä erikseen
säädetään, ryhdyttävä toimenpiteisiin
tästä aiheutuvien merkintöjen tekemiseksi
lainhuuto- ja kiinnitysrekisteriin.
84 §
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Luvan tutkimuksen suorittamiseen antaa se aluehallintovirasto,
jonka toimialueella sijaitsevaa omaisuutta tutkimus koskee. Lupa-asiaa
käsiteltäessä voidaan asiasta antaa asianosaisille tieto
yleistiedoksiantona siten kuin hallintolain 62 §:ssä säädetään.
Jos kuitenkin on ilmeistä, että tutkimustyö vaikeuttaisi
merkittävästi jonkin kiinteistön käyttöä,
on tällaisen kiinteistön omistajalle tai haltijalle
annettava tieto hakemuksesta tavallisena tiedoksiantona siten kuin hallintolain
59 §:ssä säädetään.
Kun lupa myönnetään, on määrättävä,
mihin mennessä tutkimus on suoritettava. Jos lunastuksen
kohde jätetään lunastustoimituksessa
määrättäväksi, on lunastustoimikunnalla
oikeus suorittaa tarpeellinen tutkimus hakijan osoituksen mukaan.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
101 §
Poliisi on velvollinen antamaan virka-apua tässä laissa
tarkoitettujen toimitusten ja haltuunottojen suorittamiseksi.
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2010.
Ennen lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain täytäntöönpanon
edellyttämiin toimenpiteisiin.
_______________
Laki
kuluttajansuojalain 2 ja 7 luvun muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan 20 päivänä tammikuuta
1978 annetun kuluttajansuojalain (38/1978) 2 luvun 18 ja
20 § sekä 7 luvun 24 §, sellaisina kuin
ne ovat, 2 luvun 18 ja 20 § laissa 561/2008 sekä 7
luvun 24 § laissa 844/2009, seuraavasti:
2 luku
Markkinointi ja menettelyt asiakasuhteessa
18 §
Aluehallintoviraston kielto eräissä asioissa
Aluehallintovirasto voi määrätä 16 §:ssä tarkoitetun
kiellon asiassa, joka koskee asunnon tai muun kulutushyödykkeen
hinnan ilmoittamisesta annettujen säännösten
vastaista menettelyä, jos lainvastaisuus on ilmeinen ja
säännösten soveltamiskäytäntö tämänkaltaisessa
asiassa on vakiintunut. Aluehallintoviraston päätökseen
ei saa hakea muutosta valittamalla.
Elinkeinonharjoittaja voi saattaa 1 momentissa tarkoitetun kieltopäätöksen
markkinaoikeuden käsiteltäväksi neljäntoista
päivän kuluessa päätöksestä tiedon
saatuaan. Muutoin päätös jää pysyväksi.
Aluehallintovirasto voi asettaa määräämänsä kiellon
tehosteeksi uhkasakon. Uhkasakon tuomitsee maksettavaksi markkinaoikeus.
Ennen kuin aluehallintovirasto määrää 1
momentissa tarkoitetun kiellon, sen on varattava elinkeinonharjoittajalle
tilaisuus tulla kuulluksi.
Määrätessään 1
momentissa tarkoitetun kiellon aluehallintoviraston on tehtävä kirjallinen päätös
ja huolehdittava sen antamisesta tiedoksi asianosaisille.
20 §
Valvonta
Markkinointia ja menettelyjä asiakassuhteessa kuluttajansuojan
kannalta valvoo kuluttaja-asiamies.
Kulutushyödykkeen hinnan ilmoittamista markkinoinnissa
valvovat kuluttaja-asiamies ja aluehallintovirastot.
Markkinaoikeudesta ja asian käsittelystä siinä säädetään
muutoin markkinaoikeuslaissa (1527/2001) sekä eräiden
markkinaoikeudellisten asioiden käsittelystä annetussa
laissa (1528/2001).
7 luku
Kulutusluotot
24 §
Tämän luvun säännösten
noudattamista valvovat kuluttaja-asiamies, Kuluttajavirasto ja sen alaisina
piirihallintoviranomaisina aluehallintovirastot sekä myös
Finanssivalvonta silloin, kun luotonanto liittyy Finanssivalvonnan
valvomaan toimintaan.
Elinkeinonharjoittaja on velvollinen luovuttamaan valvontaviranomaisen
nähtäviksi kulutusluottoja koskevat valvonnan
kannalta tarpeelliset asiakirjat.
Viestintävirasto antaa pyynnöstä valvontaviranomaiselle
9 a §:n noudattamista valvottaessa lausunnon siitä,
täyttääkö luotonantajan käyttämä sähköinen
henkilöllisyyden tunnistamismenetelmä vahvasta
sähköisestä tunnistamisesta ja sähköisistä allekirjoituksista
annetun lain 8 §:ssä säädetyt
vaatimukset.
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2010.
Tämän lain 7 luvun 24 §:n 3 momentti
tulee kuitenkin voimaan 1 päivänä helmikuuta
2010.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
nimilain 33 a §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan 9 päivänä elokuuta
1985 annetun nimilain (694/1985) 33 a §, sellaisena
kuin se on laissa 69/1999, seuraavasti:
33 a §
Ahvenanmaan maakunnassa toimivaltainen viranomainen
Mitä tässä laissa säädetään
maistraatista, koskee Ahvenanmaan maakunnassa Ahvenanmaan valtionvirastoa.
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2010.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
löytötavaralain muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan 26 päivänä elokuuta
1988 annetun löytötavaralain (778/1988)
21 ja 25 § sekä
lisätään lakiin uusi 21
a, 25 a ja 25 b § seuraavasti:
6 luku
Löytötavaratoimistot
21 §
Vastaava hoitaja
Löytötavaratoimistossa on oltava vastaava hoitaja,
joka on velvollinen huolehtimaan siitä, että löytötavaratoimistoa
pidetään lainmukaisesti.
Vastaavan hoitajan on oltava täysi-ikäinen
ja luotettava henkilö, joka ei ole konkurssissa ja jonka
toimintakelpoisuutta ei ole rajoitettu. Vastaavaa hoitajaa pidetään
luotettavana, jos häntä ei ole lainvoiman saaneella
tuomiolla viiden viimeisen vuoden aikana tuomittu vankeusrangaistukseen
eikä kolmen viimeisen vuoden aikana sakkorangaistukseen
rikoksesta, jonka voidaan katsoa osoittavan hänen olevan
ilmeisen sopimaton vastaavaksi hoitajaksi. Vastaavaa hoitajaa ei kuitenkaan
pidetä luotettavana, jos hän on muutoin aikaisemmalla
toiminnallaan osoittanut olevansa ilmeisen sopimaton vastaavaksi
hoitajaksi.
21 a §
Luvan myöntämisen edellytykset
Aluehallintoviraston on myönnettävä hakijalle
lupa löytötavaratoimiston pitämiseen
5 §:ssä tarkoitettujen löytötavaroiden
käsittelyä varten, jos:
1) hakijalla on oikeus harjoittaa elinkeinoa Suomessa;
2) hakija ei ole konkurssissa ja jos hakija on luonnollinen
henkilö, hän on täysi-ikäinen
eikä hänen toimintakelpoisuuttaan ole rajoitettu;
3) hakija on ilmoittanut vastaavan hoitajan, joka täyttää 21 §:n
2 momentissa säädetyt edellytykset.
25 §
Valvonta ja valvontaviranomaisen tiedonsaantioikeus
Aluehallintovirasto valvoo löytötavaratoimistojen
toimintaa.
Löytötavaratoimiston on salassapitosäännösten
estämättä pyynnöstä annettava
aluehallintovirastolle valvontaa varten tarvittavat asiakirjat ja
tiedot.
Aluehallintovirastolla on oikeus saada sakon täytäntöönpanosta
annetun lain (672/2002) 46 §:ssä tarkoitetusta
sakkorekisteristä tiedot, jotka ovat tarpeen vastaavan
hoitajan luotettavuuden selvittämiseksi. Oikeudesta saada
tietoja rikosrekisteristä säädetään
erikseen.
25 a §
Pakkokeinot
Aluehallintoviraston on kiellettävä löytötavaratoimiston
pitäminen, jos löytötavaratoimistoa pidetään
tämän lain vastaisesti ilman lupaa. Kielto voidaan,
jos siihen on erityistä syytä, kohdistaa myös
tällaista toimintaa harjoittavan palveluksessa olevaan
tai muuhun, joka toimii hänen lukuunsa.
Jos löytötavaratoimisto tai vastaava hoitaja laiminlyö tästä laista
johtuvan velvollisuuden, aluehallintovirasto voi kehottaa löytötavaratoimistoa
tai vastaavaa hoitajaa täyttämään
velvollisuuden määräajassa. Jos laiminlyönnit
ovat vakavia tai jos ne annetusta kehotuksesta huolimatta toistuvat,
aluehallintovirasto voi osaksi tai kokonaan kieltää löytötavaratoimiston
toiminnan määräajaksi, kuitenkin enintään
kuudeksi kuukaudeksi.
Aluehallintovirasto voi asettaa tässä pykälässä tarkoitetun
kiellon tai kehotuksen tehosteeksi uhkasakon. Edellä 1
momentissa tarkoitettua kieltoa on tehostettava uhkasakolla, jollei
se erityisestä syystä ole tarpeetonta. Uhkasakosta
on muutoin voimassa, mitä uhkasakkolaissa (1113/1990)
säädetään.
25 b §
Luvan peruuttaminen
Aluehallintoviraston on peruutettava lupa löytötavaratoimiston
pitämiseen, jos:
1) löytötavaratoimisto on lopettanut toimintansa;
2) 21 a §:ssä säädetyt luvan
myöntämisen edellytykset eivät enää täyty;
3) löytötavaratoimistolla ei enää ole
vastaavaa hoitajaa, joka täyttää 21 §:n
2 momentissa säädetyt edellytykset, eikä löytötavaratoimisto ole
aluehallintoviraston kehotuksessa asetetussa määräajassa
ilmoittanut uutta vastaavaa hoitajaa; taikka
4) löytötavaratoimiston tai vastaavan hoitajan
toiminnassa ilmenee vakavia tai toistuvia laiminlyöntejä ja
löytötavaratoimistolle on jo aiemmin
asetettu määräaikainen toimintakielto.
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2010.
Joka lain voimaan tullessa pitää löytötavaratoimistoa
ennen lain voimaantuloa myönnetyn luvan nojalla, saa jatkaa
luvan mukaista toimintaa uutta lupaa hakematta.
Ennen lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain täytäntöönpanon
edellyttämiin toimenpiteisiin.
_______________
Laki
yhdistyslain muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan 26 päivänä toukokuuta
1989 annetun yhdistyslain (503/1989) 4, 20 ja 22 § seuraavasti:
4 §
Luvanvaraiset yhdistykset
Yhdistystä, jonka toimintaan kuuluu harjoituttaminen
ampuma-aseiden käyttöön ja joka ei ole
yksinomaan metsästystä varten, ei saa perustaa
ilman aluehallintoviraston lupaa.
20 §
Yhdistyksen kokous
Yhdistyksen kokous on pidettävä säännöissä määrättynä aikana.
Jos sitä ei ole kutsuttu koolle, on jokaisella yhdistyksen
jäsenellä oikeus vaatia kokouksen pitämistä.
Yhdistyksen ylimääräinen kokous on
pidettävä, kun yhdistyksen kokous niin päättää tai
hallitus katsoo siihen olevan aihetta taikka vähintään
yksi kymmenesosa yhdistyksen äänioikeutetuista
jäsenistä sitä ilmoittamansa asian käsittelyä varten
vaatii. Jos yhdistyksen jäseninä sääntöjen
mukaan voi olla vain yhdistyksiä tai yhdistyksiä ja
yksityisiä henkilöitä, voidaan säännöissä määrätä,
että vähemmistö, joka voi vaatia ylimääräisen
kokouksen pitämistä, on pienempi tai suurempi
kuin yksi kymmenesosa. Muun yhdistyksen säännöissä voidaan
määrätä vain pienemmästä vähemmistöstä.
Vaatimus kokouksen pitämisestä on esitettävä kirjallisesti
yhdistyksen hallitukselle. Hallituksen on viipymättä vaatimuksen
saatuaan kutsuttava kokous koolle. Jollei kokousta ole kutsuttu
koolle tai vaatimusta ole voitu esittää hallitukselle,
aluehallintoviraston tulee kokouksen pitämistä vaatineen
jäsenen hakemuksesta oikeuttaa hakija kutsumaan kokous
koolle yhdistyksen kustannuksella tai velvoittaa hallitus siihen
sakon uhalla.
22 §
Muun päätöksenteon järjestäminen
Jos säännöissä mainittu
asia on yhdistyksessä päätettävä määrättynä aikana
erillisissä äänestystilaisuuksissa tai
postitse, eikä näin ole menetelty, on yhdistyksen
jäsenellä oikeus kirjallisesti vaatia hallitukselta
tällaisen päätöksenteon järjestämistä.
Jollei hallitus vaatimuksesta huolimatta ole järjestänyt
päätöksentekoa tai jollei vaatimusta
ole voitu esittää hallitukselle, aluehallintoviraston
tulee päätöksenteon järjestämistä vaatineen
jäsenen hakemuksesta oikeuttaa hakija järjestämään äänestystilaisuus
tai postiäänestys yhdistyksen kustannuksella tai
velvoittaa hallitus siihen sakon uhalla.
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2010.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
asunto-osakeyhtiölain muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan 17 päivänä toukokuuta
1991 annetun asunto-osakeyhtiölain (809/1991)
32, 65 ja 68 §, sellaisina kuin niistä ovat 65 § laissa
463/2007 ja 68 § osaksi laissa 938/1994,
seuraavasti:
32 §
Koolle kutsuminen
Hallitus kutsuu yhtiökokouksen koolle. Hallituksen
jäsenellä on oikeus kutsua kokous koolle 51 §:n
3 momentissa tarkoitetussa tapauksessa.
Jollei yhtiökokousta, joka tämän
lain, yhtiöjärjestyksen tai yhtiökokouksen
päätöksen mukaan on pidettävä,
ole kutsuttu säädetyssä järjestyksessä koolle,
aluehallintoviraston tulee hallituksen jäsenen, isännöitsijän,
tilintarkastajan tai osakkeenomistajan hakemuksesta oikeuttaa hakija
kutsumaan kokous koolle yhtiön kustannuksella.
65 §
Velvollisuus valita tilintarkastaja
Sen lisäksi, mitä tilintarkastuslaissa säädetään,
asunto-osakeyhtiössä on valittava tilintarkastaja,
jos:
1) yhtiön rakennuksessa tai rakennuksissa on vähintään
30 huoneistoa; tai
2) osakkeenomistajat, joilla on vähintään
yksi kymmenesosa kaikista osakkeista tai yksi kolmasosa kokouksessa
edustetuista osakkeista, vaativat sitä varsinaisessa yhtiökokouksessa
tai yhtiökokouksessa, jossa asia kokouskutsun mukaisesti
on käsiteltävä.
Jos yhtiökokous ei valitse 1 momentin 2 kohdassa tarkoitettua
tilintarkastajaa, aluehallintovirasto määrää tilintarkastajan
tilintarkastuslain 9 §:n 1 ja 4 momentissa säädetyssä järjestyksessä,
jos osakkeenomistaja hakee tilintarkastajan määräämistä kuukauden
kuluessa yhtiökokouksesta.
68 §
Erityinen tarkastus
Osakkeenomistaja voi vaatia erityisen tarkastuksen toimittamista
yhtiön hallinnosta ja kirjanpidosta tietyltä päättyneeltä ajanjaksolta
taikka tietyistä toimenpiteistä tai seikoista.
Tätä koskeva ehdotus on tehtävä varsinaisessa
yhtiökokouksessa tai siinä yhtiökokouksessa,
jossa asia kokouskutsun mukaisesti on käsiteltävä.
Jos ehdotusta ovat kannattaneet osakkeenomistajat, joilla on vähintään
yksi kymmenesosa kaikista osakkeista tai yksi kolmasosa kokouksessa
edustetuista osakkeista, osakkeenomistaja voi kuukauden kuluessa
yhtiökokouksesta hakea aluehallintovirastolta tarkastajan
määräämistä.
Aluehallintoviraston on varattava yhtiön hallitukselle
tilaisuus tulla kuulluksi. Jos hakemus koskee tietyn henkilön
toimenpiteitä, tilaisuus on varattava myös hänelle.
Hakemukseen on suostuttava, jos tarkastukseen katsotaan olevan painavia
syitä. Aluehallintovirasto voi määrätä yhden
tai useamman tarkastajan. Tarkastajalla on oikeus saada yhtiöltä palkkio.
Tarkastajaan on sovellettava tämän lain säännöksiä tilintarkastajasta.
Yhtiökokous ei kuitenkaan saa erottaa häntä toimestaan.
Tarkastuksesta on yhtiökokoukselle annettava lausunto,
joka on pyynnöstä lähetettävä myös osakkeenomistajalle.
Isännöitsijän tai hallituksen puheenjohtajan
on vähintään viikon aikana ennen yhtiökokousta
varattava tilaisuus lausuntoon perehtymiseen osakkaalle, joka sitä pyytää.
Lausunnon on oltava nähtävillä yhtiökokouksessa.
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2010.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
valmiuslain 43 ja 48 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan 22 päivänä heinäkuuta
1991 annetun valmiuslain (1080/1991) 43 ja 48 §,
sellaisena kuin niistä on 43 § laissa 465/2003,
seuraavasti:
43 §
Julkaisija ja ohjelmatoiminnan harjoittaja ovat velvollisia
korvauksetta julkaisemaan tai lähettämään
valtioneuvoston, ministeriön, aluehallintoviraston, elinkeino-,
liikenne- ja ympäristökeskuksen ja kunnanhallituksen
sekä sotilas- tai pelastusviranomaisen tämän
lain soveltamista tai noudattamista koskevat tiedotukset, jotka
tämän lain tarkoituksen saavuttamiseksi on saatettava
nopeasti koko väestön tai tietyn alueen asukkaiden
tietoon. Tällainen tiedotus on viivytyksettä sellaisenaan
julkaistava asianomaisessa aikakautisessa julkaisussa, verkkojulkaisussa
tai ohjelmassa.
48 §
Valtioneuvoston, ministeriön ja Suomen Pankin tämän
lain nojalla antamasta päätöksestä saa valittaa
korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Muusta tämän lain
nojalla annetusta päätöksestä saa valittaa
hallinto-oikeuteen.
Hallintopäätöstä on noudatettava
heti valituksesta huolimatta, jollei valitusviranomainen toisin
määrää.
Valtioneuvoston tekemään hallintopäätökseen,
joka on 6 §:n nojalla saatettava eduskunnan käsiteltäväksi,
ei saa hakea muutosta valittamalla.
Muutoksenhakuun sovelletaan muutoin, mitä hallintolainkäyttölaissa
(586/1996) säädetään.
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2010.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
asuntokauppalain 2 luvun muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan 23 päivänä syyskuuta
1994 annetun asuntokauppalain (843/1994) 2 luvun 4 §:n
1 momentti, 4 a §:n 3 momentti ja 20 §, sellaisina
kuin ne ovat, 2 luvun 4 §:n 1 momentti ja 4 a §:n
3 momentti laissa 795/2005 sekä 20 § osaksi
viimeksi mainitussa laissa, seuraavasti:
2 luku
Ostajan suojaaminen rakentamisvaiheessa
4 §
Turva-asiakirjojen säilyttäminen
Jos osakeyhtiö hankkii talletuspankilta tai muulta
luottolaitokselta luottoa, joka on kokonaan tai osaksi tarkoitus
maksaa osakkeenomistajilta rakentamisvaiheen jälkeen perittävillä varoilla,
luottoa antavan luottolaitoksen on säilytettävä turva-asiakirjat.
Jollei osakeyhtiö hanki tällaista lainaa, sen
aluehallintoviraston, jonka toimialueella yhtiön rakennukset
sijaitsevat, on säilytettävä asiakirjat.
Myös jälkimmäisessä tapauksessa
säilyttäjänä voi olla tehtävään
suostuva luottolaitos. Turva-asiakirjojen säilyttäjänä toimivan
luottolaitoksen on säilytettävä asiakirjat
Suomessa ja, mikäli mahdollista, paikkakunnalla, jossa
osakeyhtiön rakennukset sijaitsevat.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
4 a §
Turva-asiakirjojen tarkastaminen ja niiden luovuttaminen rakentamisvaiheen
päätyttyä
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Turva-asiakirjojen säilyttäjän on
seurattava myös sille 11 §:n mukaisesti tiedoksiannettuja kauppasopimuksia.
Kun yhdestä neljäsosasta asuinhuoneistoja on annettu
kauppasopimus säilyttäjälle tiedoksi
eikä säilyttäjä ole kuukauden kuluessa
tästä saanut tiedoksi 20 §:n 1 momentissa
tarkoitettua kutsua osakkeenostajien kokoukseen, säilyttäjän
on viipymättä ilmoitettava osakkeenostajille ostajan
oikeudesta hakea aluehallintovirastolta päätös,
joka oikeuttaa hänet kutsumaan kokouksen koolle yhtiön
kustannuksella.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
20 §
Osakkeenostajien kokous
Osakeyhtiön hallituksen on kutsuttava koolle osakkeenostajien
kokous viivytyksettä sen jälkeen, kun vähintään
yhdestä neljäsosasta yhtiön asuinhuoneistoja
on tehty luovutussopimukset. Osakkeenostajien kokous kutsutaan koolle
kullekin ostajalle lähetetyllä kirjatulla kirjeellä tai muuten
todisteellisesti. Kutsu on lähetettävä tiedoksi
turva-asiakirjojen säilyttäjälle. Kutsussa on
mainittava osakkeenostajien oikeus valita tilintarkastaja ja rakennustyön
tarkkailija sekä kokouksessa käsiteltävät
muut asiat. Ostajien kokouksessa kuhunkin huoneistoon oikeuttavat osakkeet
tuottavat yhden äänen. Osakkeenostajien kokousta
ei tarvitse järjestää osaomistusyhtiössä.
Jollei edellä tarkoitettua osakkeenostajien kokousta
ole kutsuttu säädetyssä järjestyksessä koolle,
aluehallintoviraston tulee yhtiön hallituksen jäsenen,
tilintarkastajan, osakkeenomistajan tai osakkeenostajan hakemuksesta
oikeuttaa hakija kutsumaan kokous koolle yhtiön kustannuksella.
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2010.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
asumisoikeusyhdistyksistä annetun lain muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan asumisoikeusyhdistyksistä 28 päivänä marraskuuta
1994 annetun lain (1072/1994) 19, 53, 54 ja 66 §,
sellaisena kuin niistä on 53 § laissa 466/2007,
seuraavasti:
19 §
Koolle kutsuminen
Hallitus kutsuu asumisoikeusyhdistyksen kokouksen koolle. Hallituksen
jäsenellä on oikeus kutsua kokous koolle 32 §:n
3 momentissa tarkoitetussa tapauksessa. Jollei kokousta, joka tämän
lain, sääntöjen tai yhdistyksen kokouksen päätöksen
mukaan on pidettävä, ole kutsuttu säädetyssä järjestyksessä koolle,
aluehallintoviraston tulee hallituksen jäsenen, isännöitsijän, tilintarkastajan
tai yhdistyksen jäsenen hakemuksesta oikeuttaa hakija kutsumaan
kokous koolle yhdistyksen kustannuksella.
53 §
Velvollisuus valita tilintarkastaja
Sen lisäksi, mitä tilintarkastuslaissa säädetään,
asumisoikeusyhdistyksessä on valittava tilintarkastaja,
jos:
1) yhdistys on tehnyt vähintään 30
asumisoikeussopimusta; tai
2) vähintään yksi kymmenesosa yhdistyksen kaikista
jäsenistä tai yksi kolmasosa kokouksessa läsnä olevista
jäsenistä vaatii sitä yhdistyksen varsinaisessa
kokouksessa tai kokouksessa, jossa asia on kokouskutsun mukaisesti
käsiteltävä.
Jos yhdistyksen kokous ei valitse 1 momentin 2 kohdassa tarkoitettua
tilintarkastajaa, aluehallintovirasto määrää tilintarkastajan
tilintarkastuslain 9 §:n 1 ja 4 momentissa säädetyssä järjestyksessä,
jos jäsen hakee tilintarkastajan määräämistä kuukauden
kuluessa yhdistyksen kokouksesta.
54 §
Erityinen tarkastus
Asumisoikeusyhdistyksen jäsen voi vaatia erityisen
tarkastuksen toimittamista yhdistyksen hallinnosta ja kirjanpidosta
tietyltä päättyneeltä ajanjaksolta
taikka tietyistä toimenpiteistä tai seikoista.
Tätä koskeva ehdotus on tehtävä varsinaisessa
yhdistyksen kokouksessa taikka siinä yhdistyksen kokouksessa,
jossa asia kokouskutsun mukaisesti on käsiteltävä.
Jos ehdotusta on kannattanut vähintään
yksi kymmenesosa kaikista jäsenistä tai yksi kolmasosa
kokouksessa läsnä olevista jäsenistä,
jäsen voi kuukauden kuluessa kokouksesta hakea aluehallintovirastolta
tarkastajan määräämistä.
Aluehallintoviraston on varattava yhdistyksen hallitukselle
tilaisuus tulla kuulluksi. Jos hakemus koskee tietyn henkilön
toimenpiteitä, tilaisuus on varattava myös hänelle.
Hakemukseen on suostuttava, jos tarkastukseen katsotaan olevan painavia
syitä. Aluehallintovirasto voi määrätä yhden
tai useamman tarkastajan. Tarkastajalla on oikeus saada yhdistykseltä palkkio.
Tarkastajaan on sovellettava tämän lain ja
tilintarkastuslain säännöksiä tilintarkastajasta. Yhdistyksen
kokous ei kuitenkaan saa erottaa häntä toimestaan.
Tarkastuksesta on yhdistyksen kokoukselle annettava lausunto,
joka on pyynnöstä lähetettävä myös
jäsenelle. Isännöitsijän tai
hallituksen puheenjohtajan on vähintään
viikon aikana ennen yhdistyksen kokousta varattava tilaisuus lausuntoon
perehtymiseen jäsenelle, joka sitä pyytää.
Lausunnon on oltava nähtävillä yhdistyksen
kokouksessa.
66 §
Lunastustakuurahaston valvonta
Lunastustakuurahaston toimintaa valvoo valtiokonttori. Valtiokonttorilla
on oikeus saada rahastolta ja sen tilintarkastajilta valvontaa varten tarvitsemansa
asiakirjat, tiedot ja selvitykset. Lunastustakuurahaston on toimitettava
valtiokonttorille neljän kuukauden kuluessa tilikauden
päättymisestä jäljennös
tilinpäätöksestään
ja tilintarkastajien siitä antamasta tilintarkastuskertomuksesta.
Lunastustakuurahaston on annettava valtiokonttorille tiedot
rahaston nimenkirjoittajista sekä heidän henkilötietonsa.
Milloin valtiokonttori havaitsee lunastustakuurahaston hallituksen
menetelleen lain tai rahaston sääntöjen
vastaisesti taikka laiminlyöneen tässä laissa
säädetyt velvollisuutensa, valtiokonttori voi
määrätä hallituksen ryhtymään toimiin
oikaisun aikaansaamiseksi tai kieltää virheellisen
päätöksen täytäntöönpanon.
Valtiokonttori voi asettaa määräyksen
tai kiellon tehosteeksi uhkasakon rahaston hallituksen jäsenille.
Uhkasakon määrää maksettavaksi
lunastustakuurahaston kotipaikan aluehallintovirasto.
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2010.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
kihlakunnansyyttäjästä annetun lain
5 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan kihlakunnansyyttäjästä 22
päivänä maaliskuuta 1996 annetun lain
(195/1996) 5 §, sellaisena kuin se on laissa 1317/2006,
seuraavasti:
5 §
Syyttäjäntoimen järjestäminen
Paikallinen syyttäjäntoimi järjestetään
kihlakunnittain siten, että syyttäjänvirasto
voi koostua yhdestä tai useammasta kihlakunnasta. Virastolla
voi olla palvelutoimistoja.
Oikeusministeriö voi paikallisen syyttäjäntoimen
tarkoituksenmukaiseksi järjestämiseksi määrätä syyttäjänvirastot
hoitamaan syyttäjäntehtäviä yhteistoiminnassa
tai aluehallintovirastoa kuultuaan määrätä syyttäjänviraston
hoitamaan syyttäjäntehtäviä myös
toisen syyttäjänviraston toimialueella.
Syyttäjänviraston toimialueista ja päätoimipaikoista
säädetään valtioneuvoston asetuksella.
Syyttäjänviraston palvelutoimistojen perustamisesta
ja lakkauttamisesta sekä syyttäjänviraston
osallistumisesta kihlakunnanviraston palvelutoimiston toimintaan
säädetään oikeusministeriön
asetuksella.
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2010.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
vaalilain muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan 2 päivänä lokakuuta
1998 annetun vaalilain (714/1998) 11, 94, 99 ja 192 § seuraavasti:
11 §
Vaalipiirilautakunta
Aluehallintoviraston on hyvissä ajoin ennen eduskuntavaaleja
asetettava jokaiseen 5 §:ssä tarkoitettuun vaalipiiriin
vaalipiirilautakunta. Sen toimikausi kestää, kunnes
uusi lautakunta on valittu. Lautakunnan asettaa se aluehallintovirasto,
jonka alueella lautakunnan kokouspaikka on.
Vaalipiirilautakuntaan kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja
ja kolme muuta jäsentä sekä neljä varajäsentä.
Sekä jäsenten että varajäsenten
tulee mahdollisuuksien mukaan edustaa vaalipiirissä edellisissä eduskuntavaaleissa
ehdokkaita asettaneita puoluerekisteriin merkittyjä puolueita.
Jäsen tai varajäsen, joka lautakunnalle toimitetun
ehdokashakemuksen mukaan on asetettu puolueen tai valitsijayhdistyksen
ehdokkaaksi, ei voi osallistua lautakunnan työskentelyyn
kyseisissä vaaleissa.
Helsingin vaalipiirilautakunta ja Uudenmaan vaalipiirilautakunta
pitävät kokouksensa Helsingin kaupungissa, Varsinais-Suomen
vaalipiirilautakunta Turun kaupungissa, Satakunnan vaalipiirilautakunta
Porin kaupungissa, Ahvenanmaan maakunnan vaalipiirilautakunta Maarianhaminan
kaupungissa, Hämeen vaalipiirilautakunta Hämeenlinnan
kaupungissa, Pirkanmaan vaalipiirilautakunta Tampereen kaupungissa, Kymen
vaalipiirilautakunta Kouvolan kaupungissa, Etelä-Savon
vaalipiirilautakunta Mikkelin kaupungissa, Pohjois-Savon vaalipiirilautakunta
Kuopion kaupungissa, Pohjois-Karjalan vaalipiirilautakunta Joensuun
kaupungissa, Vaasan vaalipiirilautakunta Vaasan kaupungissa, Keski-Suomen
vaalipiirilautakunta Jyväskylän kaupungissa, Oulun
vaalipiirilautakunta Oulun kaupungissa ja Lapin vaalipiirilautakunta
Rovaniemen kaupungissa.
94 §
Eduskuntavaalien tuloksen vahvistaminen ja julkaiseminen sekä tuloksesta
tiedottaminen
Vaalipiirilautakunta vahvistaa vaalien tuloksen 3. päivänä vaalipäivän
jälkeen kello 18 aloitettavassa kokouksessa.
Vaalipiirilautakunnan on julkaistava vaalien tulos valitusosoituksineen
tiedoksipanolla lautakunnassa ja ilmoitettava tiedoksipanossaan myös,
kuka on kunkin valitun varaedustaja, sekä laadittava viipymättä kullekin
valitulle valtakirja ja toimitettava valtakirjat viipymättä eduskuntaan
annettaviksi valituille.
Vaalipiirilautakunnan tulee heti antaa tieto vaalin tuloksesta
oikeusministeriölle sen määräämällä tavalla
sekä lisäksi vaalipiirin kuntien keskusvaalilautakunnille
sekä ilmoitettava tulos ja valittujen vertausluvut ja äänimäärät
niitä puolueita edustavissa, vaalipiirissä eniten
leviävissä sanomalehdissä, joista ehdokkaita
on valittu.
99 §
Asiakirjojen ja tarvikkeiden säilyttäminen
Jos äänestyslippujen laskenta tai käsittely keskeytetään,
kaikki äänestysliput ja laskelmat on säilytettävä siten,
ettei kukaan ulkopuolinen saa niitä käsiinsä.
Vaalien tuloksen vahvistamisen jälkeen äänestysliput
ja kappale ehdokaslistojen yhdistelmää tai presidentinvaalin
ehdokasluetteloa on pantava päällykseen, joka
sinetöidään oikeusministeriön
määräämällä tavalla.
Ne on säilytettävä, kunnes lähinnä seuraavat
vastaavat vaalit on toimitettu. Laskelmat on säilytettävä pöytäkirjan
liitteenä. Hallussaan olevat asiakirjat ja vaaleissa käytetyt
tarvikkeet vaalipiirilautakunnan on luovutettava aluehallintovirastolle
säilytettäviksi.
192 §
Rekisterihallinnon paikallisviranomainen Ahvenanmaan maakunnassa
Ahvenanmaan maakunnassa hoitaa maistraatille tämän
lain mukaan eduskuntavaaleissa, presidentinvaalissa ja europarlamenttivaaleissa kuuluvat
tehtävät rekisterihallinnon paikallisviranomaisena
Ahvenanmaan valtionvirasto.
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2010.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
holhoustoimesta annetun lain 64 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan holhoustoimesta 1 päivänä huhtikuuta
1999 annetun lain (442/1999) 64 §, sellaisena kuin
se on osaksi laeissa 61/2005 ja 649/2007, seuraavasti:
64 §
Holhousasioiden rekisteri on valtakunnallinen rekisteri, jota
holhousviranomaiset ja aluehallintovirasto pitävät
edunvalvojan ja edunvalvontavaltuutuksesta annetussa laissa (648/2007) tarkoitetun
valtuutetun toiminnan valvomiseksi ja kolmansien oikeuden turvaamiseksi.
Rekisteriin saadaan merkitä edunvalvojaa ja hänen
päämiestään tai valtuutettua
ja valtuuttajaa koskevat tunniste- ja yhteystiedot. Rekisteriin
saadaan lisäksi merkitä tiedot henkilön
toimintakelpoisuuden rajoittamisesta, toimintakelpoisuuden rajoituksen
sisällöstä, edunvalvojan tehtävästä ja
määräämisen perusteesta tai
edunvalvontavaltuutuksen sisällöstä,
omaisuusluettelon, tilin ja hoitosuunnitelman antamisesta ja tarkastamisesta,
34 §:ssä tarkoitettua lupaa koskevasta päätöksestä sekä holhousviranomaisen 57
ja 60 §:n mukaisista toimenpiteistä. Rekisteriin
saadaan lisäksi merkitä sellaisia rekisterin käyttötarkoituksen
kannalta tarpeellisia tietoja, jotka eivät ole henkilötietoja.
Holhousviranomainen vastaa rekisterin tietojen päivittämisestä valvonnassaan
olevien edunvalvojien toimien osalta. Vaatimus rekisterissä olevan
tiedon korjaamisesta esitetään sille holhousviranomaiselle,
joka valvoo kysymyksessä olevaa edunvalvojan tehtävää.
Aluehallintovirasto vastaa holhousasioiden rekisterin yleisestä toimivuudesta
ja rekisteritoimintojen yhtenäisyydestä.
Holhousasioiden rekisteriin voidaan siirtää väestötietojärjestelmästä rekisterin
ylläpitoa varten tarvittavat henkilö- ja muut
tiedot sekä niissä tapahtuneet muutokset.
Holhousviranomainen päättää tietojen
luovuttamisesta rekisteristä. Valtiovarainministeriön asetuksella
nimettävä maistraatti voi kuitenkin antaa luvan
saada rekisterin tietoja teknisen käyttöyhteyden
välityksellä sellaiselle valtion tai kunnan viranomaiselle,
yhteisölle tai elinkeinonharjoittajalle, joka toiminnassaan
jatkuvasti tarvitsee rekisterin tietoja hyväksyttävää tarkoitusta
varten. Ennen luvan myöntämistä hakijan on
esitettävä selvitys siitä, että tietojen
suojauksesta huolehditaan asianmukaisesti. Rekisteriin talletettuja
tietoja käsiteltäessä on noudatettava, mitä henkilötietolaissa
(523/1999) säädetään.
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2010.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
osuuskuntalain muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan 28 päivänä joulukuuta
2001 annetun osuuskuntalain (1488/2001) 4 luvun 10 §,
7 luvun 5 ja 7 § sekä 21 a luvun 5 §,
sellaisina kuin niistä ovat 7 luvun 5 ja 7 § laissa
462/2007 ja 21 a luvun 5 § laissa 923/2002,
seuraavasti:
4 luku
Osuuskunnan kokous ja edustajisto
10 §
Kokouksen koolle kutsuminen
Hallitus kutsuu osuuskunnan kokouksen koolle. Jos osuuskunnalla
on hallintoneuvosto, säännöissä voidaan
määrätä, että hallintoneuvosto
kutsuu kokouksen koolle.
Jos tämän lain, sääntöjen
tai osuuskunnan kokouksen päätöksen mukaan
pidettävää osuuskunnan kokousta ei ole
kutsuttu säädetyssä järjestyksessä koolle,
aluehallintoviraston on hallituksen tai hallintoneuvoston jäsenen,
toimitusjohtajan, tilintarkastajan tai osuuskunnan jäsenen
hakemuksesta oikeutettava hakija kutsumaan kokous koolle osuuskunnan
kustannuksella.
7 luku
Tilintarkastus, jäsenen tarkastusoikeus ja erityinen
tarkastus
5 §
Vähemmistön oikeus vaatia tilintarkastajaa
Osuuskunnassa, jossa ei lain tai sääntöjen
mukaan ole valittava tilintarkastajaa, osuuskunnan kokouksen on
valittava tilintarkastaja, jos jäsenet, joilla on vähintään
yksi neljäsosa osuuskunnan jäsenten koko äänimäärästä tai
yksi kolmasosa kokouksessa edustettujen jäsenten äänimäärästä,
vaativat sitä varsinaisessa osuuskunnan kokouksessa tai
siinä osuuskunnan kokouksessa, jossa asiaa kokouskutsun
mukaisesti on käsiteltävä. Jollei osuuskunnan
kokous valitse tilintarkastajaa, aluehallintovirasto määrää tilintarkastajan
tilintarkastuslain 9 §:n 1 ja 4 momentissa säädetyssä järjestyksessä,
jos jäsen hakee tilintarkastajan määräämistä kuukauden
kuluessa osuuskunnan kokouksesta.
7 §
Erityisen tarkastuksen määrääminen
Jäsen voi hakea osuuskunnan kotipaikan aluehallintovirastolta
erityisen tarkastuksen toimittamista osuuskunnan hallinnosta ja
kirjanpidosta tietyltä päättyneeltä ajanjaksolta
taikka tietyistä toimenpiteistä tai seikoista.
Edellytyksenä on, että ehdotusta on osuuskunnan
kokouksessa käsitelty ja kannatettu 2 momentissa tarkoitetulla
tavalla. Hakemus aluehallintovirastolle on tehtävä kuukauden
kuluessa osuuskunnan kokouksesta.
Ehdotus tarkastuksen toimittamisesta on tehtävä varsinaisessa
osuuskunnan kokouksessa tai siinä osuuskunnan kokouksessa,
jossa asiaa kokouskutsun mukaisesti on käsiteltävä.
Hakemus voidaan tehdä, jos jäsenet, joilla on
vähintään neljäsosa jäsenten
koko äänimäärästä tai
kolmasosa kokouksessa edustettujen jäsenten äänimäärästä,
ovat ehdotusta kannattaneet.
Aluehallintoviraston on kuultava osuuskunnan hallitusta ja,
jos tarkastus hakemuksen mukaan koskee tietyn henkilön
toimenpiteitä, tätä henkilöä.
Hakemukseen on suostuttava, jos tarkastuksen toimittamiseen katsotaan
olevan painavia syitä. Aluehallintovirasto voi määrätä yhden
tai useamman erityisen tarkastajan. Määräys
voidaan panna täytäntöön lainvoimaa
vailla olevana.
21 a luku
Arvo-osuusjärjestelmään kuuluvat
osuudet, lisäosuudet ja sijoitusosuudet
5 §
Yhteistilillä olevien osuuksien myyminen
Osuuskunnan kokous voi viiden vuoden kuluttua ilmoittautumispäivästä päättää myydä
4 §:n
1 momentissa tarkoitetulla yhteisellä arvo-osuustilillä olevat
tietyn osuuslajin osuudet niiden omistajien lukuun, jos ne vastaavat
enintään yhtä prosenttia osuuslajin kaikkien
osuuksien lukumäärästä. Osuuskunnan
kokouksen päätös on annettava tiedoksi
päätöksessä tarkoitettujen osuuksien
omistajille ja 3 §:n 2 momentissa tarkoitetuille henkilöille
kuten 4 luvun 13 §:ssä säädetään.
Jollei yhteisellä arvo-osuustilillä olevan osuuden
omistaja tai 3 §:n 2 momentissa tarkoitettu henkilö ole
vuoden kuluessa päätöksen nojalla 4 luvun
13 §:ssä tarkoitetulla tavalla annetusta kehotuksesta
vaatinut oikeutensa kirjaamista siten kuin 3 §:ssä säädetään,
hän on menettänyt oikeutensa osuuteen. Osuuskunnan
on viipymättä tämän jälkeen
myytävä osuudet. Osuuksia myytäessä osuuskunnan
on kuitenkin otettava huomioon osuuden omistajan etu. Osuudet on myytävä arvopaperimarkkinalain
1 luvun 3 §:ssä tarkoitetussa julkisessa kaupankäynnissä tai, jollei
tämä ole mahdollista, julkisella huutokaupalla.
Osuuskunnan on rahan, arvo-osuuksien, arvopaperien tai asiakirjain
tallettamisesta velan maksuna tai vapautumiseksi muusta suoritusvelvollisuudesta
annetun lain (281/1931) mukaisesti viipymättä talletettava
varat, joista on vähennetty ilmoittamisesta ja myymisestä aiheutuneet kulut,
osuuskunnan kotipaikan aluehallintoviraston huostaan pidättämättä itselleen
oikeutta saada talletettua takaisin. Osuuden omistaja tai 3 §:n
2 momentissa tarkoitettu henkilö voi osuuskirjaa vastaan
nostaa osuuksia vastaavan osuuden varoista.
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2010.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
sakon täytäntöönpanosta
annetun lain 42 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan sakon täytäntöönpanosta
9 päivänä elokuuta 2002 annetun lain
(672/2002) 42 § seuraavasti:
42 §
Menetetyksi tuomitusta omaisuudesta määrääminen
Menetetyksi tuomittua omaisuutta koskevista täytäntöönpanotoimista
määrää sisäasiainministeriö.
Se voi oikeuttaa aluehallintoviraston, kihlakunnan poliisilaitoksen
tai, jos on kysymys tullirikosasiassa menetetyksi tuomitusta omaisuudesta,
Tullihallituksen määräämään
toimenpiteistä.
Täytäntöönpanotoimesta määrääminen
käsittää mainittujen toimenpiteiden edellytyksistä ja menettelytavoista
määräämisen siltä osin
kuin lailla ei toisin säädetä.
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2010.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
hallintolain 58 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan 6 päivänä kesäkuuta
2003 annetun hallintolain (434/2003) 58 § seuraavasti:
58 §
Tiedoksianto viranomaiselle
Tiedoksianto toimitetaan sille viranomaiselle, joka käyttää asiassa
puhevaltaa. Jos valtion puhevaltaa käyttävästä viranomaisesta
on epätietoisuutta, tiedoksianto toimitetaan aluehallintovirastolle.
Todisteellinen tiedoksianto kunnalle toimitetaan kunnanjohtajalle
tai kunnan puhevaltaa asiassa käyttävän
toimielimen puheenjohtajalle. Tiedoksianto voidaan toimittaa myös
muulle henkilölle, joka on oikeutettu kunnanjohtajan tai toimielimen
puheenjohtajan puolesta vastaanottamaan tiedoksiantoja.
Tiedoksiantoon julkista hallintotehtävää hoitavalle
yksityiselle sovelletaan, mitä edellä säädetään
tiedoksiannosta yksityiselle.
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2010.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
saamen kielilain 2 ja 27 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan 15 päivänä joulukuuta
2003 annetun saamen kielilain (1086/2003) 2 §:n
1 momentin 3 kohta ja 27 § seuraavasti:
2 §
Lain soveltamisala
Viranomaisia, joihin tätä lakia sovelletaan, ovat:
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
3) ne aluehallintovirastot ja elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset,
joiden toimialueeseen edellä mainitut kunnat kokonaan tai
osittain kuuluvat, ja niiden yhteydessä toimivat toimielimet;
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
27 §
Saamen kielen avustaja
Aluehallintovirastossa, elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksessa
sekä valtion piiri- ja paikallishallinnon viranomaisessa
voi saamelaisten kotiseutualueella olla saamen kielen avustaja.
Avustajan palvelut ovat asiakkaalle maksuttomia.
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2010.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
eurooppayhtiölain 8 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan 13 päivänä elokuuta
2004 annetun eurooppayhtiölain (742/2004) 8 §,
sellaisena kuin se on osaksi laissa 627/2006, seuraavasti:
8 §
Yhtiökokous
Osakkeenomistajalla on oikeus saada haluamansa asia
eurooppayhtiön yhtiökokouksen käsiteltäväksi
siten kuin osakeyhtiölain 5 luvussa säädetään.
Aluehallintovirasto on toimivaltainen viranomainen käsittelemään
hakemuksen, joka koskee sellaisen yhtiökokouksen koolle
kutsumista, joka on pidettävä eurooppayhtiöasetuksen
mukaan ja jota ei ole kutsuttu koolle säädetyssä järjestyksessä.
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2010.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
vesilain 2 ja 16 luvun muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen
muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan vesilain 2 ja 16 luvun muuttamisesta 30
päivänä joulukuuta 2004 annetun lain (1301/2004)
voimaantulosäännöksen 3 momentti seuraavasti:
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Jos ennen tämän lain voimaantuloa myönnetyssä luvassa
ei ole määrätty rakentamisen ja sen vaikutusten
tarkkailusta, voi elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus
vaatia aluehallintovirastolle tehtävällä hakemuksella,
että lupaa tarkistetaan tarkkailua koskevan määräyksen
asettamiseksi.
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2010.
Ennen lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain täytäntöönpanon
edellyttämiin toimenpiteisiin.
_______________
Laki
kuolleeksi julistamisesta annetun lain 29 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan kuolleeksi julistamisesta 4 päivänä maaliskuuta
2005 annetun lain (127/2005) 29 § seuraavasti:
29 §
Toimivaltainen viranomainen Ahvenanmaan maakunnassa
Ahvenanmaan maakunnassa maistraatille tämän
lain mukaan kuuluvia tehtäviä hoitaa Ahvenanmaan
valtionvirasto.
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2010.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
osakeyhtiölain muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan 21 päivänä heinäkuuta
2006 annetun osakeyhtiölain (624/2006) 5 luvun
17 §, 7 luvun 5 ja 7 § sekä 18
luvun 11 §, sellaisena kuin niistä on 7 luvun
5 § laissa 461/2007, seuraavasti:
5 luku
Yhtiökokous
17 §
Koolle kutsuminen
Hallitus kutsuu yhtiökokouksen koolle. Yhtiöjärjestyksessä voidaan
kuitenkin määrätä, että hallintoneuvosto
kutsuu yhtiökokouksen koolle.
Jos yhtiökokousta ei kutsuta koolle, vaikka kutsu tulisi
lain, yhtiöjärjestyksen tai yhtiökokouksen
päätöksen mukaan toimittaa, tai jos kokouskutsusta
voimassa olevia säännöksiä tai
määräyksiä on olennaisesti rikottu,
aluehallintoviraston tulee hallituksen tai hallintoneuvoston jäsenen,
toimitusjohtajan, tilintarkastajan tai osakkeenomistajan hakemuksesta
oikeuttaa hakija kutsumaan kokous koolle yhtiön kustannuksella.
Aluehallintoviraston päätös voidaan panna täytäntöön
lainvoimaa vailla olevana.
7 luku
Tilintarkastus ja erityinen tarkastus
5 §
Vähemmistön oikeus vaatia tilintarkastajaa
Yhtiössä, jossa ei lain tai yhtiöjärjestyksen mukaan
ole valittava tilintarkastajaa, yhtiökokouksen on valittava
tilintarkastaja, jos osakkeenomistajat, joilla on vähintään
yksi kymmenesosa kaikista osakkeista tai yksi kolmasosa kokouksessa
edustetuista osakkeista, vaativat sitä varsinaisessa yhtiökokouksessa
tai siinä yhtiökokouksessa, jossa asiaa kokouskutsun
mukaisesti on käsiteltävä. Jollei yhtiökokous
valitse tilintarkastajaa, aluehallintovirasto määrää tilintarkastajan
tilintarkastuslain 9 §:n 1 ja 4 momentissa säädetyssä järjestyksessä,
jos osakkeenomistaja hakee tilintarkastajan määräämistä kuukauden
kuluessa yhtiökokouksesta.
7 §
Erityisen tarkastuksen määrääminen
Osakkeenomistaja voi hakea yhtiön kotipaikan aluehallintovirastolta
erityisen tarkastuksen toimittamista yhtiön hallinnosta
ja kirjanpidosta tietyltä päättyneeltä ajanjaksolta
taikka tietyistä toimenpiteistä tai seikoista.
Edellytyksenä on, että ehdotusta on yhtiökokouksessa
käsitelty ja kannatettu 2 momentissa tarkoitetulla tavalla. Hakemus
aluehallintovirastolle on tehtävä kuukauden kuluessa
yhtiökokouksesta.
Ehdotus tarkastuksen toimittamisesta on tehtävä varsinaisessa
yhtiökokouksessa tai siinä yhtiökokouksessa,
jossa asiaa kokouskutsun mukaisesti on käsiteltävä.
Hakemus voidaan tehdä, jos osakkeenomistajat, joilla on
vähintään yksi kymmenesosa kaikista osakkeista
tai yksi kolmasosa kokouksessa edustetuista osakkeista, ovat ehdotusta
kannattaneet. Julkisessa osakeyhtiössä, jossa
on erilajisia osakkeita, hakemus voidaan tehdä, jos ehdotusta
on kannattanut vähintään yksi kymmenesosa
jonkin osakelajin kaikista osakkeista tai yksi kolmasosa kokouksessa
edustetuista osakelajin osakkeista.
Aluehallintoviraston on kuultava yhtiön hallitusta
ja, jos tarkastus hakemuksen mukaan koskee tietyn henkilön
toimenpiteitä, tätä henkilöä. Hakemukseen
on suostuttava, jos tarkastuksen toimittamiseen katsotaan olevan
painavia syitä. Aluehallintovirasto voi määrätä yhden
tai useamman erityisen tarkastajan. Määräys
voidaan panna täytäntöön lainvoimaa
vailla olevana.
18 luku
Vähemmistöosakkeiden lunastaminen
11 §
Lunastushinnan suorittaminen ja oikeuksien siirtyminen
Lunastushinta on maksettava kuukauden kuluttua siitä,
kun tuomio, jolla lunastamisesta määrätään,
on saanut lainvoiman. Osake siirtyy lunastajalle lunastushinnan
suorittamisella, jollei se ole 6 §:n mukaan siirtynyt
jo aiemmin.
Lunastushinta voidaan suorittaa tallettamalla se yhtiön
kotipaikan aluehallintoviraston huostaan siten kuin rahan, arvo-osuuksien,
arvopaperien tai asiakirjain tallettamisesta velan maksuna tai vapautumiseksi
muusta suoritusvelvollisuudesta annetussa laissa (281/1931)
säädetään, jos tallettamiseen
on mainitun lain 1 §:n mukaiset edellytykset. Lunastaja
ei tällöin saa pidättää itselleen
oikeutta saada talletettua takaisin.
Osakkeesta annetun osakekirjan hallinta tuottaa 2 momentissa
tarkoitetun tallettamisen jälkeen ainoastaan oikeuden lunastushintaan.
Lunastajalla on oikeus saada aikaisemmin annetun osakekirjan tilalle
uusi osakekirja, johon on tehtävä merkintä siitä,
että se korvaa aikaisemman osakekirjan. Jos aikaisempi
osakekirja tämän jälkeen luovutetaan
lunastajalle, se on mitätöitävä.
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2010.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
osakeyhtiölain voimaanpanosta annetun lain 12 §:n
muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan osakeyhtiölain voimaanpanosta 21
päivänä heinäkuuta 2006 annetun
lain (625/2006) 12 § seuraavasti:
12 §
Tilintarkastus ja erityinen tarkastus
Vanhan lain 10 luvun 1 §:n 4 momentin ja 4 §:n
2 momentin säännöksiä tilintarkastajan määräämisestä osakkeenomistajan
vaatimuksesta sovelletaan, jos tilintarkastajaa koskeva vaatimus
tehdään yhtiökokouksessa ennen uuden
lain voimaantuloa.
Uuden lain 7 luvun 7 §:n 3 momentin säännöstä aluehallintoviraston
päätöksen täytäntöönpanokelpoisuudesta
sovelletaan, kun erityistä tarkastusta koskeva hakemus
tehdään aluehallintovirastolle uuden lain tultua
voimaan.
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2010.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
hedelmöityshoidoista annetun lain 28 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan hedelmöityshoidoista 22 päivänä joulukuuta
2006 annetun lain (1237/2006) 28 § seuraavasti:
28 §
Toiminnan lopettaminen
Kun palvelujen antaja lopettaa toimintansa, sen sukusolujen
ja alkioiden varastointiin liittyvät asiakirjat on siirrettävä säilytettäviksi
Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston määräämälle
julkiselle palvelujen antajalle tai sellaiselle yksityiselle palvelujen
antajalle, joka siihen suostuu. Myös jäljellä oleva
sukusolujen tai alkioiden varasto on siirrettävä samalle
palvelujen antajalle, jos se siihen suostuu. Muussa tapauksessa
varasto on hävitettävä.
Kun palvelujen antaja lopettaa toimintansa, hoitosuostumukset
on julkisessa terveydenhuollossa siirrettävä palvelujen
antajan ylläpitäjän arkistoon ja yksityisessä terveydenhuollossa
sen aluehallintoviraston arkistoon, jonka alueella palveluja on
annettu.
Varaston tai siihen liittyvät asiakirjat vastaanottaneeseen
sovelletaan tämän lain säännöksiä palvelujen
antajan oikeuksista ja velvollisuuksista.
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2010.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
eurooppaosuuskuntalain 8 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan 19 päivänä lokakuuta
2006 annetun eurooppaosuuskuntalain (906/2006) 8 § seuraavasti:
8 §
Osuuskunnan kokous
Osuuskunnan kokoukseen ja jäsenten päätösvallan
siirtämiseen jäsenten valitsemalle edustajistolle
sovelletaan osuuskuntalakia, jollei eurooppaosuuskunta-asetuksessa
toisin säädetä.
Aluehallintovirasto on toimivaltainen viranomainen käsittelemään
hakemuksen, joka koskee sellaisen osuuskunnan kokouksen koolle kutsumista,
joka on pidettävä eurooppaosuuskunta-asetuksen
mukaan ja jota ei ole kutsuttu koolle säädetyssä ajassa.
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2010.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
ulosottokaaren 2 luvun 2 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan 15 päivänä kesäkuuta
2007 annetun ulosottokaaren (705/2007) 2 luvun 2 § seuraavasti:
2 luku
Ulosottoperusteet
2 §
Ulosottoperusteiden luettelo
Ulosottoperusteita ovat seuraavat asiakirjat:
1) tuomioistuimen riita- tai rikosasiassa antama tuomio;
2) tuomioistuimen antama turvaamistoimipäätös;
3) välitystuomio, joka on annettu välimiesmenettelystä annetussa
laissa (967/1992) tai muussa laissa säädetyssä välimiesmenettelyssä,
ja sellaisella välitystuomiolla vahvistettu sovinto;
4) osamaksukauppaa koskeva ulosottomiehen tilityspöytäkirja,
vahvistettu elatusapusopimus sekä sellainen sitoumus tai
saamistodiste, jonka täytäntöönpanosta
tämän lain mukaisessa järjestyksessä säädetään
muussa laissa;
5) hallintotuomioistuimen päätös
ja muun viranomaisen päätös hallintolainkäyttöasiassa;
6) valtioneuvoston, ministeriön, valtion keskushallintoon
kuuluvan viraston ja aluehallintoviraston päätös
sekä muu hallintopäätös, jos
sen täytäntöönpanosta tämän
lain mukaisessa järjestyksessä säädetään
muussa laissa.
Mitä tässä laissa säädetään
tuomiosta, koskee soveltuvin osin myös tuomioistuimen riita-
tai rikosasiassa antamaa päätöstä,
määräystä ja väliaikaista
määräystä sekä tuomioistuimen
vahvistamaa sovintoa.
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2010.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
Suomen lipusta annetun lain 5 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan Suomen lipusta 26 päivänä toukokuuta
1978 annetun lain (380/1978) 5 §:n 1 momentti seuraavasti:
5 §
Suorakaiteista valtiolippua käyttävät
eduskunta, ministeriöt, ministeriöiden alaiset
keskushallinnon virastot ja niihin verrattavat virastot ja laitokset,
korkein oikeus, korkein hallinto-oikeus, hovioikeudet, aluehallintovirastot,
elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset, Suomen
ulkomailla olevat diplomaattiset tai niihin rinnastettavat edustustot
ja lähetettyjen konsulien johtamat konsulinedustustot,
Suomen Pankki, Kansaneläkelaitos, Suomen akatemia, julkisoikeudelliset
yliopistot, rajavartiolaitos sekä valtion alukset.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2010.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
ulkomaalaisrekisteristä annetun lain 3 §:n
muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan ulkomaalaisrekisteristä 19 päivänä joulukuuta
1997 annetun lain (1270/1997) 3 §:n 3 momentti,
sellaisena kuin se on laissa 977/2007, seuraavasti:
3 §
Rekisterinpitäjät
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Ulkomaalaisrekisteriä pitää ja käyttää myös poliisi,
rajavartiolaitos, tullilaitos, elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,
työ- ja elinkeinotoimisto, vankeinhoitoviranomainen ja
vähemmistövaltuutettu.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2010.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
maahanmuuttajien kotouttamisesta ja turvapaikanhakijoiden vastaanotosta
annetun lain muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan maahanmuuttajien kotouttamisesta ja turvapaikanhakijoiden
vastaanotosta 9 päivänä huhtikuuta 1999
annetun lain (493/1999) 6 a §:n 1 momentti, 6
b §:n 2—4 momentti, 6 c, 8 ja 9 § sekä 35 §:n
3 momentti,
sellaisina kuin niistä ovat 6 a §:n 1 momentti
laissa 972/2007, 6 b §:n 2 ja 3 momentti laissa 1215/2005
sekä 4 momentti mainitussa laissa 972/2007, 6
c ja 8 § mainitussa laissa 1215/2005 sekä 9 § laissa
362/2005 seuraavasti:
6 a §
Joukkopaossa tulevien vastaanottoon varautuminen
Sisäasiainministeriö voi määrätä elinkeino-, liikenne-
ja ympäristökeskuksen sopimaan varautumissuunnitelman
laatimisesta kunnan kanssa joukkopaon vuoksi Suomeen saapuvan suuren
henkilömäärän vastaanoton järjestämiseksi. Varautumissuunnitelma
laaditaan aiesopimuksen muotoon.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
6 b §
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen
ja aluehallintoviraston tehtävät
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Aluehallintovirasto osallistuu toimialaansa kuuluvissa asioissa
maahanmuuttajien kotoutumista edistävien ja tukevien toimenpiteiden
ja palveluiden suunnitteluun, ohjaukseen ja valvontaan sekä huolehtii,
että maahanmuuttajien tarpeet otetaan huomioon muita aluehallintoviraston
toimialaan kuuluvia palveluja ja toimenpiteitä suunniteltaessa
ja järjestettäessä.
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen tueksi
voidaan perustaa maahanmuuttoasiain toimikunta. Toimikunnan tehtävänä on
maahanmuuttajien kotouttamisen kehittäminen ja suunnittelu,
muut maahanmuuttoon liittyvät kysymykset sekä etnisen
yhdenvertaisuuden ja hyvien etnisten suhteiden edistäminen.
Maahanmuuttoasiain toimikunnan perustamisesta ja toimialueesta
päättävät asianomaiset elinkeino-,
liikenne- ja ympäristökeskukset neuvoteltuaan
aluehallintoviraston kanssa. Toimikunnan asettaa elinkeino-, liikenne-
ja ympäristökeskus. Toimikunnan asettamisesta,
kokoonpanosta ja tehtävistä säädetään
muutoin sisäasiainministeriön asetuksella.
6 c §
Työ- ja elinkeinotoimiston tehtävät
Työ- ja elinkeinotoimisto vastaa yhdessä elinkeino-,
liikenne- ja ympäristökeskuksen kanssa maahanmuuttajien
kotoutumista edistävien ja tukevien työvoimapalvelujen,
luku- ja kirjoitustaidon opetuksen ja perusopetuksen järjestämisestä työnhakijaksi
rekisteröidylle maahanmuuttajalle sekä huolehtii
sille muista tässä laissa osoitetuista tehtävistä.
Työ- ja elinkeinotoimisto ohjaa sellaisen maahanmuuttajan,
jolla 11 §:n mukaan on oikeus kotoutumissuunnitelmaan,
kunnan toimenpiteiden ja palvelujen piiriin yhteistyössä kunnan kanssa,
jos tämä ei terveydentilansa tai siihen rinnastettavan
syyn vuoksi voi osallistua työvoimapoliittisiin toimenpiteisiin.
Työ- ja elinkeinotoimisto ja kunta tekevät
yhteistyötä kotoutumista edistävien ja
tukevien toimenpiteiden ja palvelujen järjestämisessä ja
niitä koskevassa tiedottamisessa.
8 §
Pakolaisista aiheutuvien kustannusten korvaaminen
Jos kunta on laatinut tai sitoutuu laatimaan 7 a §:ssä tarkoitetun
maahanmuuttajien kotouttamisohjelman, elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus
korvaa pakolaisten vastaanotosta aiheutuneet kustannukset kunnalle
valtion talousarvion rajoissa.
9 §
Pakolaisten osoittaminen kuntaan
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus sopii
kunnan kanssa pakolaisten vastaanotosta ja osoittaa pakolaisen kuntaan,
jonka kanssa se on tehnyt sopimuksen pakolaisten vastaanottamisesta.
35 §
Rekisterinpitäjät
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Kuntaanosoitusrekisterin rekisterinpitäjä on elinkeino-,
liikenne- ja ympäristökeskus.
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2010.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
pelastustoimen alueiden muodostamisesta annetun lain 5 §:n
muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan pelastustoimen alueiden muodostamisesta
13 päivänä joulukuuta 2001 annetun lain (1214/2001)
5 § seuraavasti:
5 §
Suunnittelun ohjaus
Tämän lain mukaisen yhteistoiminnan käynnistämisen,
suunnittelun ja alueiden muodostamisen yleinen ohjaus kuuluu sisäasiainministeriölle,
jonka apuna toimii asianomainen aluehallintovirasto.
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2010.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
palosuojelurahastolain muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan 11 päivänä huhtikuuta
2003 annetun palosuojelurahastolain (306/2003) 4—7 §,
sellaisena kuin niistä on 4 § osaksi laissa 1057/2006,
seuraavasti:
4 §
Palosuojelumaksun maksuunpano
Maksuunpanon toimittaa ja maksupäivän määrää kalenterivuosittain
Etelä-Suomen aluehallintovirasto.
Finanssivalvonnan on vuosittain viimeistään 15
päivänä heinäkuuta annettava
aluehallintovirastolle palosuojelumaksun määräämistä varten tiedot
maksuvelvollisista ja muita tarpeellisia tietoja ja selvityksiä.
Aluehallintoviraston tulee ennen heinäkuun loppua lähettää kehotus
maksuvelvollisille maksuunpanoa varten tarvittavien tietojen antamisesta.
Vakuutuksenantajien ja Suomessa vakuutuspalvelujen vapaata tarjontaa harjoittavan
ulkomaisen ETA-vakuutusyhtiön asiamiehen tulee antaa aluehallintovirastolle
kirjallisesti tiedot maksuunpanoa varten vuosittain viimeistään
15 päivänä syyskuuta.
Jollei tietoja anneta aluehallintovirastolle määräajassa,
aluehallintovirastolla on oikeus sakon uhalla velvoittaa asianomainen
antamaan tiedot uuden määräajan kuluessa
tai toimittaa maksuunpano muun saatavissa olevan selvityksen perusteella.
Uhkasakkoa koskevassa asiassa sovelletaan, mitä uhkasakkolaissa
(1113/1990) säädetään.
Maksuvelvollisen on suoritettava palosuojelumaksu aluehallintoviraston
päätöksessään määräämään
maksupaikkaan eräpäivänä. Palosuojelumaksun
erääntyneelle määrälle
maksetaan viivästyskorkoa siten kuin korkolain (633/1982)
4 §:n 1 momentissa säädetään.
Jos maksuunpantava määrä on pienempi
kuin 10 euroa, sitä ei panna maksuun.
5 §
Palosuojelumaksun tilitys
Aluehallintoviraston on suoritettava palosuojelumaksut palosuojelurahastoon
maksuunpanon toimittamista koskevan kalenterivuoden loppuun mennessä.
Edellä 2 §:n 2 momentissa tarkoitetun vakuutuksenvälittäjän
on suoritettava palosuojelumaksu oma-aloitteisesti sisäasiainministeriön
määräämään
maksupaikkaan viimeistään kalenterivuoden loppuun
mennessä.
6 §
Vanhentuminen
Velvollisuus suorittaa palosuojelumaksu vanhentuu 5 vuoden kuluttua
sen kalenterivuoden päättymisestä, jolta
aluehallintoviraston olisi tullut toimittaa maksuunpano.
7 §
Muutoksenhaku palosuojelumaksun maksuunpanoon
Aluehallintoviraston tekemään palosuojelumaksun
maksuunpanoa koskevaan päätökseen haetaan
muutosta valittamalla siten kuin hallintolainkäyttölaissa
(586/1996) säädetään.
Maksuunpantu palosuojelumaksu on valituksesta huolimatta määräaikana
suoritettava. Jollei maksua määräpäivänä suoriteta,
saadaan se ulosottaa ilman tuomiota tai päätöstä siten
kuin verojen ja maksujen täytäntöönpanosta
annetussa laissa (706/2007) säädetään.
Jos maksu poistetaan tai alennetaan, aluehallintoviraston tai palosuojelurahaston
on palautettava muutoksenhaun johdosta annetun lainvoimaisen päätöksen perusteella
liikaa suoritettu määrä. Palautettavalle
määrälle maksetaan korkoa siten kuin
korkolain 3 §:n 2 momentissa säädetään.
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2010.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
pelastuslain muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan 13 päivänä kesäkuuta
2003 annetun pelastuslain (468/2003) 2 ja 4 §,
6 §:n 1 momentin 6 ja 9 kohta, 13 §:n 3 momentti,
14 ja 27 §, 44 §:n 2 momentti sekä 45,
53, 54, 66, 68 ja 86 §, sellaisena kuin niistä on
6 §:n 1 momentin 9 kohta laissa 1447/2007, seuraavasti:
2 §
Sisäasiainministeriön ja aluehallintoviraston tehtävät
Sisäasiainministeriö johtaa ja valvoo pelastustointa
ja sen palvelujen saatavuutta ja tasoa, huolehtii pelastustoimen
valtakunnallisista valmisteluista ja järjestelyistä sekä yhteensovittaa eri
ministeriöiden toimintaa pelastustoimessa.
Edellä 1 momentissa säädetyistä tehtävistä huolehtii
aluehallintovirasto toimialueellaan.
Pelastustoimen suunnittelua, kehittämistä ja seurantaa
varten sisäasiainministeriön apuna on pelastustoimen
neuvottelukunta.
Tarkempia säännöksiä sisäasiainministeriön ja
aluehallintoviraston tehtävistä pelastustoimessa
voidaan antaa valtioneuvoston asetuksella. Pelastustoimen neuvottelukunnan
asettamisesta ja kokoonpanosta säädetään
valtioneuvoston asetuksella.
4 §
Pelastusviranomaiset
Valtion pelastusviranomaisia ovat sisäasiainministeriön
ja aluehallintoviraston tehtävään määräämät
virkamiehet.
Pelastustoimen alueen pelastusviranomaisia ovat sen ylin viranhaltija
ja alueen määräämät muut
pelastustoimen viranhaltijat sekä alueen pelastustoimen
asianomainen monijäseninen toimielin.
6 §
Muiden viranomaisten tehtävät
Pelastusviranomaisten ohella velvollisia osallistumaan pelastustoimintaan
ja väestönsuojeluun siten kuin niiden tehtävistä kunkin
toimialan säädöksissä tai muussa
lainsäädännössä säädetään
ovat:
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
6) ympäristöministeriö, Suomen ympäristökeskus,
elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset;
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
9) aluehallintovirasto;
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
13 §
Palvelutasopäätös
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Palvelutasopäätös on toimitettava
aluehallintovirastolle. Jos palvelutasopäätös
on puutteellinen, aluehallintovirasto voi palauttaa asiakirjan täydennettäväksi.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
14 §
Palvelutason valvonta
Aluehallintoviraston tehtävänä on
valvoa, että pelastustoimen palvelutaso on riittävä.
Tässä tarkoituksessa aluehallintovirastolla on
oikeus saada alueen pelastustoimelta salassapitosäännösten
estämättä tarpeellisia tietoja ja selvityksiä.
Jos pelastustoimen palvelutasossa on huomattavia epäkohtia
eikä niitä korjata aluehallintoviraston asettamassa
määräajassa, aluehallintovirasto voi
82 §:ssä säädetyllä tavalla
velvoittaa saattamaan palvelut laissa vaaditulle tasolle.
27 §
Metsäpalojen tähystys ja metsäpalovaroitus
Metsäpalon vaaran ollessa ilmeinen on aluehallintoviraston
järjestettävä harvaan asutulla seudulla
tehokas metsäpalojen tähystys.
Ilmatieteen laitoksen tulee antaa metsäpalovaroitus
alueelle, jossa metsäpalon vaaran arvioidaan säätilan
johdosta olevan ilmeinen. Ilmatieteen laitoksen tulee huolehtia
siitä, että metsäpalovaroituksesta tiedotetaan
tarpeellisessa laajuudessa.
44 §
Pelastustoiminnan johtaminen
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Erityisestä syystä aluehallintovirastolla
ja sisäasiainministeriöllä on oikeus
antaa pelastustoimintaa koskevia käskyjä ja määrätä pelastustoiminnan
johtajasta ja hänen toimialueestaan toisin kuin 1 momentissa
säädetään.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
45 §
Pelastustoiminnan johtajan toimivaltuudet
Palon sammuttamiseksi ja sen leviämisen
estämiseksi sekä muun onnettomuuden torjumiseksi
ja vahinkojen rajoittamiseksi pelastustoiminnan johtajalla, aluehallintovirastolla
ja sisäasiainministeriöllä on oikeus,
jos tilanteen hallitseminen ei muutoin ole mahdollista:
1) määrätä ihmisiä suojautumaan
sekä evakuoida ihmisiä ja omaisuutta;
2) ryhtyä sellaisiin välttämättömiin
toimenpiteisiin, joista voi aiheutua vahinkoa kiinteälle
tai irtaimelle omaisuudelle;
3) määrätä antamaan käytettäväksi
rakennuksia, viesti- ja tietoliikenneyhteyksiä ja välineitä sekä pelastustoiminnassa
tarvittavaa kalustoa, välineitä ja tarvikkeita,
elintarvikkeita, poltto- ja voiteluaineita ja sammutusaineita; sekä
4) ryhtyä muihinkin pelastustoiminnassa tarpeellisiin
toimenpiteisiin.
Edellä 1 momentin 3 kohdassa tarkoitettua omaisuutta,
jota omaisuuden omistaja tai haltija itse tarvitsee samanaikaisesti
tulipalon tai muun onnettomuuden torjumiseksi, ei saa määrätä luovutettavaksi,
ellei se ole välttämätöntä ihmishengen
pelastamiseksi. Käyttöön otetusta omaisuudesta
alueen pelastustoimi suorittaa täyden korvauksen sekä korvaa
käyttöön otetulle omaisuudelle mahdollisesti
aiheutuneen vahingon.
53 §
Velvollisuus osallistua väestönsuojelukoulutukseen
Sisäasiainministeriö ja aluehallintovirasto voivat
määrätä väestönsuojelun
johto- ja muun erityishenkilöstön osallistumaan
väestönsuojelukoulutukseen enintään
kymmeneksi vuorokaudeksi vuodessa.
54 §
Väestönsuojelukoulutukseen kutsuminen
Sisäasiainministeriö ja aluehallintovirasto
tai niiden toimeksiannosta Pelastusopisto kutsuvat väestönsuojelukoulutukseen
määrätyt henkilöt koulutukseen
kirjallisesti.
66 §
Helpotusten myöntäminen
Aluehallintovirasto voi erityisen painavasta syystä yksittäistapauksissa
myöntää vapautuksen laissa säädetystä väestönsuojan
rakentamisvelvollisuudesta.
Rakennusluvan myöntävä viranomainen
voi alueen pelastusviranomaista kuultuaan myöntää poikkeuksen
väestönsuojalle valtioneuvoston tai sisäasiainministeriön
asetuksessa asetetuista vaatimuksista tai valtioneuvoston asetuksella väestönsuojalle
säädetystä sijaintivaatimuksesta, milloin
siihen on perusteltu syy eikä poikkeuksen tekeminen
olennaisesti heikennä suojautumismahdollisuuksia.
68 §
Väestönsuojelun suunnittelun ohjaaminen
Sisäasiainministeriö voi antaa yleisiä ohjeita viranomaisille
ja yksityisille väestönsuojelun henkilöstö-
ja materiaalimäärävahvuuksista sekä organisaatiosta,
väestönsuojelun valmistelusta ja suorittamisesta
sekä niissä tarvittavasta yhteistoiminnasta. Vastaava
oikeus on aluehallintovirastolla toimialueellaan.
86 §
Velvollisuus tilastotietojen antamiseen
Alueen pelastusviranomaisen tulee toimittaa pelastustoimen suoritteista,
voimavaroista, järjestelyistä ja muusta varautumisesta
sekä toimenpiderekisteristä sisäasiainministeriölle
ja aluehallintovirastolle tietoja, jotka ovat tarpeen tilastojen
tekemistä varten. Tiedot voidaan tarvittaessa luovuttaa
teknisen käyttöyhteyden avulla, ja ne voivat sisältää myös
salassapidettäviä tietoja.
Sisäasiainministeriön asetuksella voidaan
antaa tarkempia säännöksiä tilastotietojen
antamisesta.
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2010.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
henkilötietojen käsittelystä poliisitoimessa
annetun lain muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
kumotaan henkilötietojen käsittelystä poliisitoimessa
22 päivänä elokuuta 2003 annetun lain (761/2003)
14 §:n 6 kohta ja 19 §:n 1 momentin 13 kohta,
sellaisina kuin ne ovat laissa 538/2006, ja
muutetaan 7 ja 8 §, 13 §:n 2 momentin
2 kohta sekä 15 ja 48 §, sellaisena kuin niistä on
15 § osaksi laissa 457/2009, seuraavasti:
7 §
Rekisterinpitäjä
Edellä 2–4 §:ssä ja 6 §:n
1 momentissa samoin kuin 30 ja 31 §:ssä tarkoitetun
henkilörekisterin rekisterinpitäjä on
Poliisihallitus, 5 §:ssä tarkoitetun
henkilörekisterin rekisterinpitäjä on
suojelupoliisi ja 6 §:n 2 momentissa tarkoitetun henkilörekisterin
rekisterinpitäjä on toiminnasta vastaava poliisiyksikkö.
8 §
Henkilörekisterin perustaminen
Edellä 6 §:n 1 momentissa tarkoitetun henkilörekisterin
perustamisesta päättää Poliisihallitus
ja 6 §:n 2 momentissa tarkoitetun henkilörekisterin
perustamisesta toiminnasta vastaava poliisiyksikkö.
Muiden kuin 2—5 sekä 30 ja 31 §:ssä tarkoitettujen
henkilörekisterien perustamisesta on tehtävä kirjallinen
päätös. Edellä 6 §:ssä tarkoitettujen
valtakunnallisessa käytössä olevien tilapäisten
ja manuaalisesti ylläpidettävien henkilörekisterien
osalta rekisterin perustamista koskevasta päätöksestä ja
sen olennaisesta muuttamisesta on ilmoitettava viimeistään
kuukautta ennen rekisterin perustamista tai muuttamista tietosuojavaltuutetulle.
Perustamispäätöksessä on mainittava
henkilörekisterin käyttötarkoitus.
13 §
Poliisin tietojen saanti eräistä rekistereistä
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Poliisilla on salassapitosäännösten
estämättä oikeus saada, siten kuin asianomaisen
rekisterinpitäjän kanssa sovitaan, teknisen käyttöyhteyden
avulla tai konekielisessä muodossa:
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
2) elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen
liikennelupatietojärjestelmistä luvanvaraisen
liikenteen valvonnassa tarvittavia tietoja ja maistraattien vesikulkuneuvorekisteristä
veneliikenteen
valvonnassa tarvittavia tietoja;
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
15 §
Tietojen käyttäminen tietojen keräämis-
ja tallettamistarkoitusta vastaavaan tarkoitukseen
Poliisin valtakunnalliseen käyttöön
perustettu henkilörekisteri on poliisiyksiköiden
käytössä lukuun ottamatta Poliisiammattikorkeakoulua
ja Poliisin tekniikkakeskusta. Edellä 6 §:n 2 momentissa
tarkoitettu valtakunnallista käyttöä suppeampaan
käyttöön perustettu henkilörekisteri
on vain niiden poliisiyksiköiden käytössä, joiden
käyttöön se on perustettu.
Poliisilla on oikeus käyttää poliisilain
1 §:n 1 momentissa säädettyjen tehtävien
suorittamiseksi perustetun henkilörekisterin tietoja, jos
tiedot ovat tarpeen kyseisten tehtävien suorittamiseksi.
Poliisilla on oikeus käyttää poliisilain
1 §:n 3 momentissa säädettyjen tehtävien
suorittamiseksi perustetun henkilörekisterin tietoja, jos
tiedot ovat tarpeen sen tehtävän suorittamiseksi,
jota varten tiedot on kerätty ja talletettu.
Oikeus 3 §:n 3 momentin 4 kohdassa tarkoitettujen passin
sormenjälkitietojen käyttöön
on vain sillä, jonka työtehtävien hoitaminen
tiedon käyttöä välttämättä edellyttää.
48 §
Tarkemmat säännökset ja ohjeet
Tarkempia säännöksiä menettelytavoista
tämän lain 19 §:ssä tarkoitetussa
teknisen käyttöyhteyden antamisessa, 20 §:ssä tarkoitetussa tietojen
luovuttamisesta päättämisessä ja 44 §:ssä tarkoitetussa
tarkastusoikeuden käyttämisessä voidaan
antaa valtioneuvoston asetuksella.
Poliisihallitus vahvistaa poliisille kuuluvissa toimenpiteissä käytettävien
lomakkeiden kaavat.
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2010.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
alueen pelastustoimen valtionavustuksesta annetun lain 4 ja
6 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan alueen pelastustoimen valtionavustuksesta
19 päivänä joulukuuta annetun lain (1122/2003)
4 ja 6 § seuraavasti:
4 §
Valtionapuviranomainen
Valtionapuviranomaisena toimii aluehallintovirasto.
6 §
Valtionavustuksen hakeminen
Alueen pelastustoimen tulee hakea kirjallisesti valtionavustusta
aluehallintovirastolta sen vuoden tammikuun loppuun mennessä,
jona hankinta tehdään tai kehittämishankkeen
toteutus aloitetaan.
Haettaessa valtionavustusta kehittämishankkeeseen,
hakemuksesta tulee käydä vähintään
ilmi:
1) hankkeen tavoite ja sisältö;
2) toteuttamiseen osallistuvat tahot; sekä
3) hankkeen kokonaiskustannukset ja
-rahoitus.
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2010.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
ulkomaalaislain 71 ja 84 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan 30 päivänä huhtikuuta
2004 annetun ulkomaalaislain (301/2004) 71 ja 84 §,
sellaisena kuin niistä on 84 § osaksi laeissa
619/2007 ja 973/2007, seuraavasti:
71 §
Yhteistyö työmarkkinajärjestöjen
kanssa
Työmarkkinaosapuolet osallistuvat työntekijän
oleskelulupien myöntämiskäytäntöjen
seurantaan ja arviointiin sekä ulkomaisen työvoiman
käytön yleisiä edellytyksiä koskevien
valtakunnallisten ja alueellisten linjausten laadintaan. Tässä pykälässä tarkoitetut
valtakunnalliset linjaukset annetaan valtioneuvoston päätöksellä ja
alueelliset linjaukset asianomaisen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen
päätöksellä.
84 §
Toimivalta elinkeinonharjoittajan oleskeluluvan myöntämiselle
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus ratkaisee
elinkeinonharjoittajan oleskeluluvan myöntämiselle
76 §:n 1 kohdassa säädettyjen edellytysten
täyttymisen. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus
ratkaisee, onko elinkeinonharjoittaminen tilapäistä vai
jatkuvaa.
Maahanmuuttovirasto myöntää elinkeino-, liikenne-
ja ympäristökeskuksen 1 momentin mukaan tekemän
myönteisen ratkaisun jälkeen ulkomaalaiselle ensimmäisen
elinkeinonharjoittajan oleskeluluvan, jollei 76 §:n 2 kohdasta muuta
johdu ja jollei ulkomaalaisella hakemusta jätettäessä ole
voimassa olevaa muuta oleskelulupaa. Maahanmuuttovirasto päättää,
onko kyse 49 §:n 1 momentin 3 kohdassa tarkoitetusta perusteettomuudesta.
Jos ulkomaalaisella on hakemusta jätettäessä voimassa
oleva oleskelulupa ja 76 §:n 2 kohdasta ei muuta johdu,
kihlakunnan poliisilaitos myöntää elinkeino-,
liikenne- ja ympäristökeskuksen 1 momentin mukaan
tekemän myönteisen ratkaisun jälkeen
uuden elinkeinonharjoittajan oleskeluluvan.
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2010.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
henkilötietojen käsittelystä rajavartiolaitoksessa
annetun lain 22 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan henkilötietojen käsittelystä rajavartiolaitoksessa
15 päivänä heinäkuuta 2005 annetun lain
(579/2005) 22 §:n 1 momentin 9 kohta seuraavasti:
22 §
Rajavartiolaitoksen oikeus saada tietoja eräistä rekistereistä ja
tietojärjestelmistä
Rajavartiolaitoksella on sen lisäksi, mitä rajavartiolaissa
tai muussa laissa säädetään,
oikeus saada tehtäviensä suorittamista ja henkilörekisteriensä ylläpitämistä varten
salassapitosäännösten estämättä tarpeellisia
tietoja rekistereistä seuraavasti:
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
9) elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen
sekä liikenne- ja viestintäministeriön
liikennelupatietojärjestelmistä tarpeelliset tiedot
liikennevalvontaa, rajaturvallisuuden ylläpitämistä,
esitutkintaa, muuta tutkintaa sekä liikenteenharjoittajan
seuraamusmaksun määräämistä varten;
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2010.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämisestä ja
selvittämisestä annetun lain muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen
estämisestä ja selvittämisestä 18
päivänä heinäkuuta
2008 annetun lain (503/2008) 27 §:n 3 momentti,
28 §:n 3 momentti, 29—31 §, 32 §:n
1 ja 2 momentti, 33 §, 35 §:n 3 momentti sekä 44 §,
sellaisina kuin niistä ovat 31 § osaksi laissa
918/2008 ja 32 §:n 2 momentti viimeksi mainitussa laissa,
seuraavasti:
27 §
Maksuliike- ja valuutanvaihtotoiminnan harjoittajien rekisteröitymisvelvollisuus
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Hakemus tehdään aluehallintovirastolle. Hakemuksen
sisällöstä säädetään
valtioneuvoston asetuksella.
28 §
Omaisuudenhoito- ja yrityspalvelujen tarjoajan rekisteröitymisvelvollisuus
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Hakemus tehdään aluehallintovirastolle. Hakemuksen
sisällöstä säädetään
valtioneuvoston asetuksella.
29 §
Maksuliike- ja valuutanvaihtorekisteri sekä yrityspalvelurekisteri
Aluehallintovirasto pitää rekisteriä maksuliikettä ja
valuutanvaihtotoimintaa harjoittavista (maksuliike- ja valuutanvaihtorekisteri)
sekä omaisuudenhoito- ja yrityspalveluiden tarjoajista
(yrityspalvelurekisteri). Maksuliike- ja valuutanvaihtorekisteriä pidetään
maksuliike- ja valuutanvaihtotoiminnan harjoittajien sekä yrityspalvelurekisteriä
omaisuudenhoito-
ja yrityspalveluiden tarjoajien tämän lain säännösten
noudattamisen valvomista varten.
Maksuliike- ja valuutanvaihtorekisteriin ja yrityspalvelurekisteriin
merkitään:
1) yksityisen elinkeinonharjoittajan täydellinen nimi
ja henkilötunnus tai tämän puuttuessa syntymäaika
ja kansalaisuus sekä toiminimi, mahdollinen aputoiminimi,
yritys- ja yhteisötunnus ja jokaisen toimipaikan käyntiosoite,
jossa toimintaa harjoitetaan;
2) suomalaisen oikeushenkilön toiminimi, mahdollinen
aputoiminimi, yritys- ja yhteisötunnus ja jokaisen toimipaikan
käyntiosoite, jossa toimintaa harjoitetaan;
3) ulkomaisen oikeushenkilön Suomessa rekisteröimän
sivuliikkeen toiminimi, yritys- ja yhteisötunnus ja jokaisen
toimipaikan käyntiosoite, jossa toimintaa harjoitetaan;
4) sivuliikkeen edustajan nimi ja henkilötunnus ja
tämän puuttuessa syntymäaika ja kansalaisuus;
5) henkilöiden, joiden luotettavuus on 27 ja 28 §:n
nojalla selvitetty, täydelliset nimet, henkilötunnukset
tai tämän puuttuessa syntymäajat ja kansalaisuus;
6) rekisteritunnus ja rekisteröinnin päivämäärä;
ja
7) rekisteristä poistamisen syy ja ajankohta.
Rekisteriin merkitään myös tiedot
niistä, joille on määrätty 33 §:ssä tarkoitettu
kielto harjoittaa toimintaa ilman rekisteröitymistä.
Rekisteriin merkittyjen tietojen muutoksista on viipymättä ilmoitettava
aluehallintovirastolle.
30 §
Rekisteristä poistaminen
Aluehallintoviraston on poistettava rekisteröity maksuliike-
ja valuutanvaihtorekisteristä tai yrityspalvelurekisteristä,
jos rekisteröity ei enää täytä rekisteröinnin
edellytyksiä tai on lopettanut toimintansa. Rekisteröidylle
on ennen rekisteristä poistamista varattava tilaisuus tulla kuulluksi.
31 §
Valvonta
Tämän lain ja sen nojalla annettujen säännösten
noudattamista valvoo:
1) Finanssivalvonta 2 §:n 1 kohdassa tarkoitetun luotto-
ja rahoituslaitoksen osalta sekä mainitun pykälän
2—8 ja 10—13 kohdassa tarkoitettujen ilmoitusvelvollisten
osalta;
2) Poliisihallitus 2 §:n 14 kohdassa tarkoitettua rahapeliyhteisöä;
3) Ahvenanmaan maakuntahallitus 2 §:n 15 kohdassa tarkoitettua
rahapeliyhteisöä;
4) Keskuskauppakamarin tilintarkastuslautakunta ja kauppakamarin
tilintarkastusvaliokunnat niiden valvottavaksi tilintarkastuslaissa
säädettyä tilintarkastajaa ja tilintarkastusyhteisöä;
5) julkishallinnon ja -talouden tilintarkastuslautakunta 2 §:n
18 kohdassa tarkoitettua ilmoitusvelvollista;
6) aluehallintovirasto 2 §:n 9, 20 ja 23 kohdassa tarkoitetun
ilmoitusvelvollisen osalta;
7) aluehallintovirasto 2 §:n 1 momentissa tarkoitettua
ilmoitusvelvollista, joka ei ole Rahoitustarkastuksen valvottava,
2 §:n 16, 19, 21 ja 22 kohdassa tarkoitettua ilmoitusvelvollista
sekä 2 §:n 24 kohdassa tarkoitettuja
muita oikeudellisia palveluita tarjoavaa; ja
8) asianajajayhdistys 2 §:n 24 kohdassa tarkoitettuja
asianajajia.
Aluehallintovirastolla on oikeus salassapitosäännösten
estämättä saada 1 momentin 6 kohdassa
tarkoitetulta ilmoitusvelvolliselta tämän lain
ja sen nojalla annettujen säännösten
noudattamisen valvomiseksi tarpeelliset tiedot. Sama oikeus on aluehallintovirastolla
1 momentin 7 kohdassa tarkoitettujen ilmoitusvelvollisten osalta.
Aluehallintovirastolla on oikeus saada salassapitosäännösten
estämättä sakon täytäntöönpanosta
annetun lain (672/2002) 46 §:ssä tarkoitetusta
sakkorekisteristä tiedot, jotka ovat tarpeen 27 ja 28 §:ssä säädetyn
luotettavuuden selvittämiseksi tai 30 §:ssä tarkoitettua
rekisteristä poistamista varten.
Edellä 1 momentissa tarkoitetun valvovan viranomaisen,
valvomaan asetetun tai säästöpankkilaissa
(1502/2001) tarkoitetun säästöpankkitarkastuksen
sekä osuuspankeista ja muista osuuskuntamuotoisista luottolaitoksista
annetussa laissa (1504/2001) tarkoitetun osuuspankkien
yhteenliittymän keskusyhteisön tulee ilmoittaa
rahanpesun selvittelykeskukselle, jos se havaitsee suorittamansa
valvonnan tai muutoin tehtäviensä hoidon yhteydessä ilmi
tulleiden seikkojen perusteella epäilyttävän
liiketoimen taikka epäilee terrorismin rahoittamista tai
sen rangaistavaa yritystä.
Maksajan tiedot -asetuksen noudattamista valvoo aluehallintovirasto
maksuliike- ja valuutanvaihtorekisteriin merkityn ilmoitusvelvollisen
osalta sekä 2 §:n 1 kohdassa tarkoitetun muun
ilmoitusvelvollisen kuin kohdassa tarkoitetun luotto- tai rahoituslaitoksen
osalta.
32 §
Valvontaviranomaisen tarkastusoikeus
Aluehallintoviraston asianomaisella virkamiehellä on
oikeus tämän lain ja sen nojalla annettujen säännösten
noudattamisen valvomiseksi toimittaa tarkastus 29 §:ssä tarkoitettuun
rekisteriin merkityn ilmoitusvelvollisen liike- ja varastotiloihin
sekä maksajan tiedot -asetuksen noudattamisen valvomiseksi
maksuliike- ja valuutanvaihtorekisteriin merkityn ilmoitusvelvollisen
liike- ja varastotiloihin.
Aluehallintoviraston asianomaisella virkamiehellä on
oikeus tämän lain ja sen nojalla annettujen säännösten
noudattamisen valvomiseksi toimittaa tarkastus 2 §:n 9,
16, 19, 21 ja 22 kohdassa tarkoitetun ilmoitusvelvollisen, 2 §:n 24
kohdassa tarkoitetun muun oikeudellisissa asioissa avustavan sekä sellaisen
2 §:n 1 kohdassa tarkoitetun muun ilmoitusvelvollisen kuin kohdassa
tarkoitetun luotto- tai rahoituslaitoksen liike- ja varastotiloihin.
Aluehallintoviraston asianomaisella virkamiehellä on lisäksi
oikeus maksajan tiedot -asetuksen noudattamisen valvomiseksi toimittaa
tarkastus sellaisen 2 §:n 1 kohdassa tarkoitetun ilmoitusvelvollisen,
joka ei ole kohdassa tarkoitettu luotto- tai rahoituslaitos, liike-
ja varastotiloihin.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
33 §
Pakkokeinot
Jos maksuliikettä tai valuutanvaihtoa harjoittava taikka
omaisuudenhoito- ja yrityspalveluita tarjoava laiminlyö rekisteröitymisvelvollisuuden
tai jatkaa edelleen rekisteröinnin yhteydessä kielletyn
toiminnan harjoittamista taikka rekisteristä poistettuna
jatkaa toimintaansa, aluehallintovirasto voi kieltää tätä jatkamasta
toimintaansa. Jos toimintaa harjoittava laiminlyö ilmoittaa
rekisteriin merkittyjen tietojen muuttumisesta, aluehallintovirasto
voi kehottaa asianomaista määräajassa
täyttämään velvollisuutensa.
Aluehallintovirasto voi asettaa tässä pykälässä tarkoitetun
kiellon tai kehotuksen tehosteeksi uhkasakon. Uhkasakon asettamisesta
ja maksettavaksi määräämisestä säädetään
uhkasakkolaissa (1113/1990).
35 §
Rahanpesun selvittelykeskus ja sen tehtävät
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Keskusrikospoliisin tulee antaa vuosittain Poliisihallitukselle
selvitys rahanpesun selvittelykeskuksen toiminnasta, 23 ja 24 §:ssä tarkoitettujen
ilmoitusten ja määräysten pidättyä suorittamasta
liiketoimia lukumääristä sekä rahanpesun
ja terrorismin rahoittamisen vastaisen toiminnan yleisestä edistymisestä Suomessa.
44 §
Muutoksenhaku aluehallintoviraston tekemään päätökseen
Aluehallintoviraston päätökseen saa
hakea muutosta valittamalla siten kuin hallintolainkäyttölaissa
(586/1996) säädetään.
Edellä 30 §:ssä tarkoitettua päätöstä rekisteristä poistamisesta
ja 33 §:ssä tarkoitettua päätöstä toimintakiellosta
on muutoksenhausta huolimatta noudatettava, jollei valitusviranomainen muuta
määrää.
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2010.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
puolustustilalain 9 ja 12 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan 22 päivänä heinäkuuta
1991 annetun puolustustilalain (1083/1991) 9 §:n
1 momentti ja 12 §, sellaisina kuin ne ovat laissa 199/2000,
seuraavasti:
9 §
Jos 8 §:ssä tarkoitetut toimenpiteet ovat
lain tarkoituksen saavuttamiseksi riittämättömiä, mainitun
pykälän 1 momentissa tarkoitetun henkilön
asuinpaikan yleinen alioikeus voi poliisilaitoksen päällikön,
suojelupoliisin päällikön tai poliisiylijohtajan
vaatimuksesta määrätä hänet otettavaksi
turvasäilöön enintään
kolmeksi kuukaudeksi kerrallaan.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
12 §
Aluehallintovirasto voi rajoittaa oikeutta poistua tietyltä paikkakunnalta
sekä kieltää ulkona liikkumisen määrättyinä aikoina
tai määrätyillä paikoilla ilman
poliisin lupaa, jos väestön turvallisuus tai sotilaallisen
maanpuolustuksen tärkeä etu sitä vaatii.
Kiireellisessä tapauksessa 1 momentissa tarkoitetun
määräyksen voi antaa poliisilaitoksen päällikkö.
Päätös on välittömästi
alistettava aluehallintoviraston vahvistettavaksi.
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2010.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
panttilainauslaitoksista annetun lain muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan panttilainauslaitoksista 18 päivänä joulukuuta
1992 annetun lain (1353/1992) 3—5, 10, 11, 11
a, 11 b, 13 a, 30, 30 a, 30 b, 40, 40 a ja 40 b §,
sellaisina kuin ne ovat, 3, 10, 11, 11 a, 11 b, 13 a, 30 a,
30 b, 40, 40 a ja 40 b § laissa 892/2008, 4 § laissa
757/2004 ja mainitussa laissa 892/2008, 5 § laissa
769/1997 ja mainitussa laissa 892/2008 sekä 30 § mainituissa
laeissa 769/1997 ja 892/2008 ja laissa 640/2006,
seuraavasti:
3 §
Tämän lain noudattamista valvoo keskushallintoviranomaisena
Etelä-Suomen aluehallintovirasto (aluehallintovirasto).
4 §
Panttilainaustoiminnan harjoittamiseen on haettava aluehallintovirastolta
toimilupa. Toimilupa voidaan myöntää myös
perustettavalle panttilainauslaitokselle ennen sen rekisteröimistä.
Toimilupahakemuksessa on annettava tarpeellinen selvitys panttilainauslaitoksen
omistajista ja heidän omistusosuuksistaan, hallinnosta sekä hallintoa
hoitavista henkilöistä. Hakemukseen on liitettävä perustamiskirja.
Aluehallintovirastolla on oikeus vaatia myös muita tarpeelliseksi
katsomiaan selvityksiä. Panttilainauslaitoksen toimilupahakemuksesta
on pyydettävä asianomaisen paikkakunnan poliisin
lausunto.
Toimilupa myönnetään myös
Euroopan talousalueeseen kuuluvassa toisessa valtiossa vastaavan
luvan saaneelle eurooppayhtiön (SE) säännöistä annetussa
neuvoston asetuksessa (EY) N:o 2157/2001, jäljempänä eurooppayhtiöasetus,
tarkoitetulle eurooppayhtiölle, joka aikoo siirtää kotipaikkansa
Suomeen asetuksen 8 artiklan mukaisesti. Kotipaikan siirtoa ei saa
rekisteröidä ennen kuin toimilupa on annettu. Sama
koskee eurooppayhtiön perustamista siten, että vastaanottava
yhtiö, jonka kotipaikka on toisessa valtiossa, rekisteröidään
eurooppayhtiönä Suomessa.
5 §
Panttilainauslaitokselle on myönnettävä toimilupa,
jos panttilainauslaitoksen omistajien ja hallintohenkilöiden
luotettavuudesta ja sopivuudesta saadun selvityksen ja muun selvityksen
perusteella voidaan varmistua, että panttilainauslaitosta
tullaan johtamaan ammattitaitoisesti, luotettavasti sekä terveiden
ja varovaisten liikeperiaatteiden mukaisesti ja että panttilainauslaitos
muutoin tulee noudattamaan tämän lain säännöksiä.
Aluehallintovirastolla on oikeus toimiluvan hakijaa kuultuaan
asettaa toimilupaan panttilainauslaitoksen liiketoimintaa koskevia,
valvonnan kannalta tarpeellisia ehtoja.
10 §
Panttilainauslaitoksen sivutoimipaikkojen perustamisesta ja
lopettamisesta on ilmoitettava aluehallintovirastolle.
11 §
Ennen kuin panttilainauslaitos aloittaa toimintansa, laitoksen
on toimitettava aluehallintovirastolle:
1) täydellinen ote rekisteriviranomaisen suorittamasta
laitoksen rekisteröinnistä, johon sisältyy
yhtiöjärjestys;
2) hallituksen jäsenten ja varajäsenten, toimitusjohtajan
sekä, jos varatoimitusjohtaja on valittu, varatoimitusjohtajan,
tilintarkastajien ja varatilintarkastajien nimet, kansalaisuus ja
kotipaikka;
3) selvitys siitä, miten pantit säilytetään
sekä millä tavoin pantit vakuutetaan.
Jos 1 momentissa mainituissa tiedoissa tapahtuu muutos, siitä on
viipymättä ilmoitettava aluehallintovirastolle.
11 a §
Panttilainauslaitoksen on ennen toiminnan aloittamista ilmoitettava
aluehallintovirastolle ne panttilainauslaitoksen osuuksien omistajat, jotka
omistavat vähintään 10 prosenttia osakepääomasta
taikka joiden osuus tuottaa vähintään 10
prosenttia laitoksen osakkeiden äänivallasta tai
muutoin oikeuttaa käyttämään
siihen rinnastettavaa vaikutusvaltaa panttilainauslaitoksen hallinnossa,
sekä omistusten suuruus. Ilmoituksessa on annettava tarpeelliset
tiedot osuuden suuruudesta ja sen omistajasta. Panttilainauslaitoksen
on välittömästi ilmoitettava sen tietoon tulleet
osuuksien omistuksessa tapahtuneet muutokset.
Jos aluehallintovirasto havaitsee osuuden omistuksen vaarantavan
panttilainauslaitoksen varovaista ja tervettä liiketoimintaa,
aluehallintovirasto voi kieltää osuuden omistajan äänivallan
käyttämisen.
Aluehallintovirasto voi antaa tarkempia määräyksiä tässä pykälässä tarkoitettujen
tietojen ilmoittamisesta aluehallintovirastolle.
11 b §
Toimiluvan haltijan on toimitettava aluehallintovirastolle jäljennökset
tilintarkastuskertomuksesta ja tilinpäätöksestä liitteineen
kahden kuukauden kuluessa tuloslaskelman ja taseen vahvistamisesta.
Toimiluvan haltijan on myös viipymättä tehtävä aluehallintovirastolle
ilmoitus hallituksen jäsenten ja toimitusjohtajan vaihtumisesta
ja esitettävä selvitys toimitusjohtajan kelpoisuudesta.
13 a §
Aluehallintoviraston on määrättävä panttilainauslaitokselle
kelpoisuusehdot täyttävä tilintarkastaja,
jos:
1) 13 §:n säännöksiä ei
ole noudatettu;
2) tilintarkastaja ei ole tilintarkastuslain 24 tai 25 §:ssä tarkoitetulla
tavalla riippumaton; tai
3) yhtiöjärjestykseen otettua tilintarkastajien lukumäärää tai
kelpoisuutta koskevaa määräystä on
rikottu.
Aluehallintoviraston on pyydettävä Keskuskauppakamarin
tilintarkastuslautakunnalta lausunto 1 momentin 2 kohdassa tarkoitetussa
riippumattomuutta koskevassa asiassa ennen sen ratkaisemista.
Aluehallintoviraston määräys on voimassa siihen
asti, kunnes 1 momentissa tarkoitetun tilintarkastajan tilalle on
valittu tilintarkastaja.
Aluehallintovirasto antaa panttilainauslaitokselle osakeyhtiölain
7 luvun 7 §:ssä tarkoitetun määräyksen.
Aluehallintovirasto voi kesken toimikauden erottaa määräämänsä tilintarkastajan
toimestaan.
30 §
Panttilainauslaitokseen sovelletaan osakeyhtiöistä annettua
lainsäädäntöä, jollei
tässä laissa toisin säädetä.
Osakeyhtiölain 6 luvun 10 §:n 2 momentissa ja
19 §:n 1 momentissa tarkoitetun luvan antaa panttilainauslaitokselle
aluehallintovirasto.
30 a §
Jos panttilainauslaitos aikoo siirtää kotipaikkansa
Euroopan talousalueeseen kuuluvaan toiseen valtioon siten kuin eurooppayhtiöasetuksen
8 artiklassa säädetään, panttilainauslaitoksen
on lähetettävä aluehallintovirastolle
jäljennös eurooppayhtiöasetuksen 8 artiklan
2 ja 3 kohdassa tarkoitetusta siirtosuunnitelmasta ja selonteosta
viipymättä sen jälkeen, kun panttilainauslaitos
on ilmoittanut suunnitelman rekisteröitäväksi.
Rekisteriviranomainen ei saa antaa eurooppayhtiölain
(742/2004) 9 §:n 5 momentissa tarkoitettua todistusta,
jos aluehallintovirasto on ilmoittanut rekisteriviranomaiselle ennen
saman pykälän 2 momentissa tarkoitetun luvan myöntämistä,
että panttilainauslaitos ei ole noudattanut kotipaikan
siirtoa tai Suomessa tapahtuvan toiminnan lopettamista koskevia
säännöksiä. Luvan saa antaa
ennen kuin kuukausi on kulunut osakeyhtiölain 16 luvun
6 §:n 2 momentissa tarkoitetusta määräpäivästä vain,
jos aluehallintovirasto on ilmoittanut, ettei se vastusta kotipaikan
siirtoa.
30 b §
Jos panttilainauslaitos osallistuu rajat ylittävään
sulautumiseen tai jakautumiseen Euroopan talousalueella, rekisteriviranomainen
ei saa antaa tällaista sulautumista koskevaa eurooppayhtiölain
4 §:n 3 momentissa taikka osakeyhtiölain 16 luvun
26 §:ssä tai jakautumista koskevaa 17 luvun 25 §:ssä tarkoitettua
todistusta, jos aluehallintovirasto on ilmoittanut rekisteriviranomaiselle
ennen saman pykälän 2 momentissa tarkoitetun luvan
myöntämistä, että panttilainauslaitos
ei ole noudattanut sulautumista, jakautumista tai Suomessa tapahtuvan
toiminnan lopettamista koskevia säännöksiä.
Luvan saa antaa ennen kuin kuukausi on kulunut osakeyhtiölain
16 luvun 6 §:n 2 momentissa tai 17 luvun 6 §:n
2 momentissa tarkoitetusta määräpäivästä vain,
jos aluehallintovirasto on ilmoittanut, ettei se vastusta sulautumista
tai jakautumista.
40 §
Aluehallintoviraston on kiellettävä panttilainaustoiminta,
jota harjoitetaan ilman tässä laissa säädettyä toimilupaa.
Jos toimiluvan haltija laiminlyö, mitä sen
velvollisuudeksi on tässä laissa tai rahanpesun
ja terrorismin rahoittamisen estämisestä ja selvittämisestä annetussa
laissa (503/2008) säädetty taikka toimiluvan
haltijan yhtiöjärjestyksessä määrätty,
aluehallintovirasto voi kehottaa toimiluvan haltijaa täyttämään
velvollisuutensa määräajassa.
Aluehallintovirasto voi asettaa tässä pykälässä tarkoitetun
kiellon tai kehotuksen tehosteeksi uhkasakon. Edellä 1
momentissa tarkoitettua kieltoa on kuitenkin tehostettava uhkasakolla, jollei
se erityisestä syystä ole tarpeetonta. Uhkasakon
tuomitsee maksettavaksi Hämeenlinnan hallinto-oikeus. Uhkasakosta
säädetään muilta osin uhkasakkolaissa
(1113/1990).
40 a §
Aluehallintoviraston on peruutettava toimilupa, jos:
1) panttilainauslaitoksen toiminnassa on olennaisesti rikottu
lakia, asetusta tai viranomaisen niiden nojalla antamia tai vahvistamia
määräyksiä taikka jos luvan
myöntämiselle säädettyjä edellytyksiä ei
enää ole olemassa;
2) panttilainauslaitos on lopettanut toimintansa yli 6 kuukauden
ajaksi;
3) panttilainauslaitoksen toimintaa ei ole aloitettu 12 kuukauden
sisällä toimiluvan myöntämisestä;
tai
4) toimilupaa haettaessa on annettu vääriä tietoja.
Jos aluehallintovirasto peruuttaa 1 momentin nojalla panttilainauslaitoksen
toimiluvan, aluehallintovirasto voi samalla antaa määräyksiä siitä,
miten toiminnan lopettamisen tulee tapahtua.
Aluehallintoviraston on ilmoitettava toimiluvan peruuttamisesta
rekisteriviranomaiselle.
Jos toimiluvan peruuttaminen olisi olosuhteisiin nähden
kohtuutonta, aluehallintovirasto voi sen sijasta antaa toimiluvan
haltijalle kirjallisen varoituksen.
Aluehallintovirasto voi panttilainauslaitoksen hakemuksesta
peruuttaa panttilainauslaitoksen toimiluvan, jos panttilainauslaitos
on päättänyt lopettaa luvanvaraisen toiminnan
harjoittamisen. Tässä momentissa tarkoitettuun
toimiluvan peruuttamiseen sovelletaan, mitä 2 ja 3 momentissa
säädetään.
40 b §
Aluehallintovirastolla on oikeus saada valvontaa sekä toimiluvan
myöntämistä ja peruuttamista koskevien
asioiden käsittelyä varten tarpeellisia tietoja
rikosrekisteristä ja sakon täytäntöönpanosta
annetun lain (672/2002) 46 §:ssä tarkoitetusta
sakkorekisteristä.
Aluehallintovirastolla on salassapitosäännösten
estämättä oikeus pyynnöstä saada
toimiluvan haltijalta tämän lain noudattamisen
valvontaa varten muut tarpeelliset tiedot.
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2010.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
väestötietolain 1 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan 11 päivänä kesäkuuta
1993 annetun väestötietolain (507/1993)
1 §, sellaisena kuin se on laissa 527/1999, seuraavasti:
1 §
Soveltamisala
Väestötietoja kerätään,
talletetaan ja luovutetaan siten kuin tässä laissa
säädetään. Tietojen ilmoittamisesta
väestötietojärjestelmään,
tietojen luovuttamisesta, henkilötietojen suojasta ja viranomaisten
toiminnan julkisuudesta on lisäksi voimassa, mitä niistä erikseen
säädetään.
Mitä tässä laissa säädetään
rekisterihallinnon paikallisviranomaisesta, koskee Ahvenanmaan maakunnassa
Ahvenenmaan valtionvirastoa.
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2010.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
arvonlisäverolain 216 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan 30 päivänä joulukuuta
1993 annetun arvonlisäverolain (1501/1993) 216 §,
sellaisena kuin se on laissa 805/1996, seuraavasti:
216 §
Aluehallintovirasto ja poliisi ovat velvollisia antamaan veroviranomaisille
tarpeellista virka-apua. Aluehallintovirastolla on myös
oikeus veroviranomaisen esityksestä uhkasakolla velvoittaa
se, joka ei ole noudattanut 168 ja 169 §:n nojalla annettua
kehotusta, täyttämään velvollisuutensa.
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2010.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
kuntalain 8 ja 78 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan 17 päivänä maaliskuuta
1995 annetun kuntalain (365/1995) 8 §:n 2 momentti
ja 78 §:n 5 momentti, sellaisena kuin niistä on
8 §:n 2 momentti laissa 1375/2007, seuraavasti:
8 §
Valtion ja kunnan suhde
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Aluehallintovirasto voi kantelun johdosta tutkia, onko kunta
toiminut voimassa olevien lakien mukaan.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
78 §
Kuntayhtymän perussopimus
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Kuntayhtymän perustamisesta ja purkamisesta ilmoitetaan
sille aluehallintovirastolle, jonka toimialueella yhtymällä on
kotipaikka. Perustamisilmoitukseen on liitettävä jäljennös
perussopimuksesta sekä sopimuksen hyväksymistä koskevista
valtuustojen päätöksistä.
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2010.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
rekisterihallintolain 3 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan 15 päivänä maaliskuuta
1996 annetun rekisterihallintolain (166/1996) 3 §,
sellaisena kuin se on laissa 1188/2007, seuraavasti:
3 §
Väestökirjanpidon sekä muun rekisterihallinnon
paikallisviranomaisina, sen mukaan kuin erikseen säädetään,
ovat maistraatit. Muista maistraatin tehtävistä säädetään
erikseen. Maistraatin toimialueena on yksi tai useampi kihlakunta.
Valtioneuvoston asetuksella annetaan tarkemmat säännökset
maistraattien toimialueista. Valtiovarainministeriön asetuksella
annetaan tarkemmat säännökset maistraattien
sijaintipaikasta ja maistraattien yksiköistä.
Ahvenanmaan maakunnassa maistraatille säädettyjä tehtäviä hoitaa
Ahvenanmaan valtionvirasto, jollei erikseen toisin säädetä.
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2010.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
jäteverolain 12 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan 28 päivänä kesäkuuta
1996 annetun jäteverolain (495/1996) 12 §:n
2 momentti seuraavasti:
12 §
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Sen estämättä, mitä valmisteverotuslaissa säädetään
salassapitovelvollisuudesta, tulliviranomaisella on oikeus antaa
tässä laissa tarkoitettua verotusta varten annettuja
tietoja ja asiakirjoja jätelaissa (1072/1993)
tarkoitetulle elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle
ja ympäristönsuojelulautakunnalle näille
säädettyä tai määrättyä tehtävää varten.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2010.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
varainsiirtoverolain 13 ja 14 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan 29 päivänä marraskuuta
1996 annetun varainsiirtoverolain (931/1996) 13 § ja
14 §:n 2 momentti, sellaisina kuin ne ovat, 13 § osaksi
laissa 1220/2006 ja 14 §:n 2 momentti laissa 52/2000, seuraavasti:
13 §
Eräät kiinteistön vaihdot
Veroa ei ole suoritettava siltä osin kuin kiinteistö on
saatu vaihtamalla se toiseen kiinteistöön ja:
1) vaihto johtaa elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen
tai metsäkeskuksen antaman todistuksen mukaan maa- tai
metsätalouden harjoittamisen kannalta olennaisesti sopivampaan tilussijoitukseen;
tai
2) vaihto on tapahtunut luonnonsuojelulain (1096/1996)
mukaisen luonnonsuojelualueen perustamiseksi.
14 §
Eräät maatalouselinkeinolainsäädännön
mukaiset luovutukset
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Verovapauden edellytyksenä on elinkeino-, liikenne-
ja ympäristökeskuksen antama todistus siitä,
että luovutus tapahtuu 1 momentin 1 kohdassa mainittuun
tarkoitukseen tai että luovutuksensaajalle on myönnetty
1 momentin 2 kohdassa tarkoitettu laina tai hänen vastattavakseen
on siirretty 1 momentin 3 kohdassa tarkoitettu laina.
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2010.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
pienten erillisten alueiden siirtämisestä kunnasta
toiseen kuntaan annetun lain 5 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan pienten erillisten alueiden siirtämisestä kunnasta
toiseen kuntaan 19 päivänä joulukuuta
1997 annetun lain (1197/1997) 5 § seuraavasti:
5 §
Siirtopäätöksen tekeminen ja tiedoksianto
Tässä laissa tarkoitetusta enklaavin siirtämisestä kunnasta
toiseen päättää asianomainen maanmittaustoimisto.
Maanmittaustoimiston päätös on määrättävä tulemaan
voimaan kalenterivuoden alusta, ja se on tehtävä ennen
edellisen vuoden kesäkuun loppua. Päätös
siirtämisestä on julkaistava virallisessa lehdessä sekä lähetettävä viipymättä tiedoksi
valtiovarainministeriölle, kirkkohallitukselle, asianomaiselle
aluehallintovirastolle, maistraatille ja verohallinnon viranomaiselle sekä asianomaisille
kunnille. Lisäksi jäljennös päätöksestä on
lähetettävä viipymättä 4 §:n
1 momentissa tarkoitetuille alueiden omistajille. Tieto päätöksestä katsotaan
saaduksi, kun se on julkaistu virallisessa lehdessä.
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2010.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
Kainuun hallintokokeilusta annetun lain 16 ja 48 §:n
muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan Kainuun hallintokokeilusta 9 päivänä toukokuuta
2003 annetun lain (343/2003) 16 §:n 2 momentti
ja 48 §:n 3 momentti seuraavasti:
16 §
Maakuntahallituksen eri kokoonpanot
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Maakuntahallituksen käsitellessä 10 §:ssä tarkoitettuja
asioita siihen kuuluvat peruskokoonpanon lisäksi Kainuun
elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen, Pohjois-Pohjanmaan
elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen sekä Kainuun
metsäkeskuksen edustajat. Maakuntavaltuusto valitsee edustajat
saatuaan viranomaisten ehdotukset jäsenistä.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
48 §
Kuntayhtymien perustaminen
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Edustajainkokouksen kutsuu ensimmäisen kerran koolle
Pohjois-Suomen aluehallintovirasto. Aluehallintoviraston määräämä henkilö johtaa
kokousta, kunnes edustajainkokoukselle on valittu puheenjohtaja
ja varapuheenjohtaja. Kuntien edustajainkokous on kutsuttava koolle siten,
että se kokoontuu ensimmäisen kerran viimeistään
kesäkuussa 2003.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2010.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
tilastolain 23 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan 23 huhtikuuta 2004 annetun tilastolain (280/2004)
23 § seuraavasti:
23 §
Uhkasakko
Jos tiedonantovelvollinen laiminlyö tietojen antamisen
määräaikana, voi aluehallintovirasto 2 §:n
2 momentin 1 kohdassa tarkoitetun viranomaisen hakemuksesta velvoittaa
tietojen antamiseen uhkasakolla. Uhkasakon määräämisen edellytyksenä on
6 §:ssä tarkoitettujen neuvottelujen käyminen.
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2010.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
maataloudessa käytettyjen eräiden energiatuotteiden
valmisteveron palautuksesta annetun lain 15 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan maataloudessa käytettyjen eräiden
energiatuotteiden valmisteveron palautuksesta 21 päivänä heinäkuuta
2006 annetun lain (603/2006) 15 § seuraavasti:
15 §
Tietojen antaminen verohallinnolle ja eräille muille
viranomaisille
Verohallinnolla on salassapitosäännösten
ja muiden tietojen saantia koskevien rajoitusten estämättä oikeus
saada maa- ja metsätalousministeriöltä,
tulliviranomaiselta, elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksilta
sekä Ahvenanmaan valtionvirastolta tässä laissa
tarkoitetun valmisteveron palauttamista sekä siihen liittyvää valvontaa
varten tarpeellisia tietoja hakijalle myönnetystä tämän
lain 2 §:n 2—5 kohdassa tarkoitetusta tukityypistä,
tuen maksupäivästä sekä nestemäisten
polttoaineiden valmisteverosta annetun lain 10 a §:n mukaisista
hakijoista ja palautuksen saajista. Hakijasta ja palautuksen saajasta
on oikeus saada yksilöinti- ja yhteystietoina hakijan tai
palautuksen saajan nimi, henkilö- tai yhteisötunnus
sekä viranomaiselle ilmoitettu osoite.
Maa- ja metsätalousministeriöllä,
tulliviranomaisella, elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksilla
sekä Ahvenanmaan valtionvirastolla on salassapitosäännösten
ja muiden tietojen saantia koskevien rajoitusten estämättä oikeus
saada tässä laissa tarkoitetun valmisteveron palauttamista
sekä siihen liittyvää valvontaa varten
tarpeellisia tietoja verohallinnolta palautuksen saajasta sekä palautuksen
määrästä ja sen perusteesta.
Palautuksen saajasta on oikeus saada yksilöinti- ja yhteystietoina
palautuksen saajan nimi, henkilö- tai yhteisötunnus
sekä verohallinnolle ilmoitettu toimipaikan osoite.
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2010.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
Euroopan yhteisön rajan yli kuljetettavan käteisrahan
valvonnasta annetun lain 6 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan Euroopan yhteisön rajan yli kuljetettavan
käteisrahan valvonnasta 8 päivänä kesäkuuta 2007
annetun lain (653/2007) 6 § seuraavasti:
6 §
Haltuunotto-oikeus
Toimivaltaisella viranomaisella on oikeus pidättää ja
ottaa haltuun yhteisöön tuotu tai yhteisöstä vietävä käteisraha,
jos asetuksen 3 artiklassa säädettyä ilmoittamisvelvollisuutta
ei ole täytetty, ja jos toimenpide on tarpeen sen selvittämiseksi,
onko käteisrahaan syytä puuttua muun lainsäädännön
nojalla. Toimenpiteestä päättää tullimies,
jolla on oikeus päättää tullilain 15 §:ssä tarkoitetusta
henkilöntarkastuksesta, päällystöön
kuuluva poliisimies taikka pidättämiseen oikeutettu
rajavartiolaitoksen virkamies tai vähintään
majurin arvoinen rajavartiomies.
Sille, jolta otetaan haltuun käteisrahaa, on annettava
todistus haltuunotosta. Toimivaltaisen viranomaisen on pidettävä kirjaa
haltuun otetuista käteisrahoista. Jollei laissa toisin
säädetä, käteisraha on asetettava
asianosaisen saataville tai palautettava hänelle siten
kuin asianomainen henkilö ja toimivaltainen viranomainen
erikseen sopivat viimeistään viiden arkipäivän
kuluttua haltuunotosta. Toimivaltainen viranomainen voi tallettaa
käteisrahan aluehallintovirastoon siten kuin rahan, arvo-osuuksien,
arvopaperien tai asiakirjain tallettamisesta velan maksuna tai vapautumiseksi
muusta suoritusvelvollisuudesta annetussa laissa (281/1931)
säädetään. Tallettaminen tehdään
sille aluehallintovirastolle, jonka toimialueella käteisraha
on haltuunotettu.
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2010.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
tekijänoikeuslain 26 d ja 26 l §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan 8 päivänä heinäkuuta
1961 annetun tekijänoikeuslain (404/1961) 26 d §:n
5—7 momentti ja 26 l §, sellaisina kuin ne ovat,
26 d §:n 5—7 momentti laissa 1254/1994
ja 26 l § laissa 446/1995, seuraavasti:
26 d §
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Aluehallintovirasto voi järjestön hakemuksesta
velvoittaa valmistajan, maahantuojan tai 26 a §:n 2 momentissa
tarkoitetun myyjän täyttämään
2 momentissa tarkoitetun velvollisuutensa sakon uhalla. Uhkasakon
asettamisessa ja maksettavaksi määräämisessä noudatetaan
muutoin, mitä uhkasakkolaissa (1113/1990) säädetään.
Aluehallintovirastolla on oikeus 26 a §:n 1 momentissa
tarkoitetun maksuvelvollisuuden noudattamisen valvomiseksi toimittaa
tarkastus. Laitteen valmistajan, maahantuojan tai 26 a §:n 2
momentissa tarkoitetun myyjän on tarkastusta varten päästettävä tarkastuksen
suorittaja hallinnassaan oleviin liike- ja varastotiloihin, maa-alueille
ja kulkuneuvoihin sekä vaadittaessa esitettävä kirjanpitonsa,
liikekirjeenvaihtonsa, tietojenkäsittelyn tallenteensa
ja muut asiakirjat, joilla voi olla merkitystä valvonnassa.
Tarkastuksen suorittajalla on oikeus ottaa jäljennöksiä tarkastettavista
asiakirjoista. Tarkastuksen suorittajalla on oikeus käyttää asiantuntijana
järjestön määräämää henkilöä.
Aluehallintovirastolla on oikeus luovuttaa perinnässä tarpeelliset
tiedot järjestölle.
Poliisi on velvollinen tarvittaessa antamaan aluehallintovirastolle
virka-apua tälle 6 momentin nojalla kuuluvien tehtävien
suorittamiseksi.
26 l §
Aluehallintovirasto voi järjestön hakemuksesta
velvoittaa myyjän täyttämään
26 k §:n 2 momentissa tarkoitetun velvollisuutensa sakon uhalla.
Uhkasakon asettamisesta ja maksettavaksi tuomitsemisesta säädetään
uhkasakkolaissa.
Aluehallintovirastolla on oikeus 26 k §:n 2 momentissa
tarkoitetun tiedonanto- ja selvitysvelvollisuuden noudattamisen
valvomiseksi toimittaa tarkastus. Myyjän on tarkastusta
varten päästettävä tarkastuksen
suorittaja hallinnassaan oleviin liiketiloihin sekä vaadittaessa
esitettävä kirjanpitonsa, liikekirjeenvaihtonsa,
korvausvelvollisuuden alaista myyntiä koskevat asiakirjat
ja muut asiakirjat, joilla voi olla merkitystä valvonnassa.
Tarkastuksen suorittajalla on oikeus ottaa jäljennöksiä tarkastettavista asiakirjoista.
Tarkastuksen suorittajalla on oikeus käyttää asiantuntijana
perivän järjestön määräämää henkilöä.
Aluehallintovirastolla on oikeus luovuttaa perinnässä tarpeelliset
tiedot järjestölle.
Poliisi on velvollinen tarvittaessa antamaan aluehallintovirastolle
virka-apua tälle 2 momentin nojalla kuuluvien tehtävien
suorittamiseksi.
Joka 26 k §:n 2 momentin tai tämän
pykälän nojalla on saanut tiedon toisen liiketoimista,
ei saa oikeudettomasti käyttää sitä eikä ilmaista sitä muille.
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2010.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
muinaismuistolain muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
kumotaan 17 päivänä kesäkuuta
1963 annetun muinaismuistolain (295/1963) 25 a §,
sellaisena kuin se on laissa 68/1995, ja
muutetaan 5 §:n 2 momentti, 7 §:n
3 momentti sekä 8, 11 ja 18 §, sellaisena kuin
niistä on 7 §:n 3 momentti laissa 798/1996,
seuraavasti:
5 §
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Milloin muinaisjäännöksen rajoja
ei ole määrätty siten kuin 1 momentissa
on sanottu eikä Museoviraston ja maanomistajan kesken niistä kirjallisesti
sovita, elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen
asiana on Museoviraston tai maanomistajan hakemuksesta vahvistaa
rajat. Hakemukseen on liitettävä ehdotus muinaisjäännöksen
rajoiksi, selvitys sen kiinteistön omistusoikeudesta, jolla
muinaisjäännös sijaitsee, ote kiinteistörekisteristä ja
jäännöksen sijaintipaikan osoittava luotettava
kartta tai karttapiirros. Hakemuksesta on kuultava maanomistajaa,
jos hakemuksen on tehnyt Museovirasto, ja Museovirastoa, milloin
hakemus on maanomistajan tekemä.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
7 §
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Milloin kiinteistö, jolla suoja-alue sijaitsee, on
saamisen tai toistuvan raha- tai tavaratulon kantamisoikeuden panttina,
on korvaus, josta edellä tässä pykälässä säädetään,
talletettava aluehallintovirastoon ja jaettava niin kuin ulosmitatun
omaisuuden myyntihinnasta säädetään. Panttioikeuden
haltijalla on talletettuun korvausmäärään
yhtäläinen oikeus kuin kiinteistöön. Tallettamista
ei saa kuitenkaan toimittaa, jos esitetään panttioikeuden
haltijan suostumus korvauksen tallettamatta jättämiseen
taikka jos korvattavan edun vähäisyyden vuoksi
tai muusta sellaisesta syystä haitan ei ole katsottava
sanottavasti heikentäneen vakuuden arvoa.
8 §
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen tulee
tarvittaessa antaa erityisiä kiinteän muinaisjäännöksen
arvoa turvaavia määräyksiä. Määräykset
voidaan ulottaa koskemaan myös suoja-alueen ulkopuolella
olevaa aluetta, jollei alueen omistajalle tai jollekin muulle siitä aiheudu
huomattavaa haittaa.
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen päätös
on julkipantava kunnan ilmoitustaululle niin kuin julkisista kuulutuksista
säädetään sekä, jos
se harkitaan tarpeelliseksi, sopivaan paikkaan muinaisjäännöksen
läheisyyteen.
11 §
Milloin kiinteä muinaisjäännös
tuottaa sen merkitykseen verraten kohtuuttoman suurta haittaa, elinkeino-,
liikenne- ja ympäristökeskus voi hakemuksesta,
johon on liitettävä muinaisjäännöstä koskeva
tarkka selostus, Museovirastoa kuultuaan antaa luvan kajota muinaisjäännökseen
tavalla, mikä muutoin 1 §:n 2 momentin mukaan
on kielletty. Lupaan voidaan sisällyttää tarpeellisiksi
katsottuja ehtoja.
Jos 1 momentissa mainittu hakemus on muun kuin maanomistajan
tekemä, on omistajaa asiassa kuultava.
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen päätös,
jolla on annettu lupa muinaisjäännökseen
kajoamiseen, on alistettava opetusministeriön vahvistettavaksi,
milloin päätös on Museoviraston lausunnon
vastainen.
Luvan saamisesta muinaisjäännöksen
kajoamiseen yleistä työhanketta toteutettaessa
säädetään 13 §:ssä.
18 §
Museovirastolla on oikeus tutkia tai määräämillään
ehdoilla antaa toiselle lupa tutkia paikkaa, jossa muinaislöytö on
tehty, vaikkei siinä olekaan kiinteää muinaisjäännöstä.
Jos joku on kärsinyt 1 momentissa mainitusta tutkimisesta
vahinkoa, on se hänelle valtion varoista kohtuullisesti
korvattava.
Aluehallintovirasto voi tarvittaessa uhkasakkoa käyttäen
kieltää ryhtymästä 1 momentissa tarkoitetulla
alueella tutkimusta vaarantaviin toimenpiteisiin.
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2010.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
perusopetuslain 37 ja 42 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan 21 päivänä elokuuta
1998 annetun perusopetuslain (628/1998) 37 §:n
3 momentti ja 42 §, sellaisina kuin ne ovat, 37 §:n
3 momentti laissa 516/2000 ja 42 § laissa 477/2003,
seuraavasti:
37 §
Henkilöstö
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Rehtorin ja opettajien kelpoisuusvaatimuksista säädetään
valtioneuvoston asetuksella. Opetushallitus voi tarvittaessa antaa
asetuksen säännöksiä täydentäviä määräyksiä.
Aluehallintovirasto voi erityisestä syystä myöntää kelpoisuusvaatimuksista
erivapauden.
42 §
Muutoksenhaku
Tässä laissa tarkoitettuun opetuksen järjestäjän
päätökseen, joka koskee 13 §:ssä tarkoitettua
uskonnon ja elämänkatsomustiedon opetusta, oppilaalle
annettavaa varoitusta, oppilaan määräaikaista
erottamista, 31, 31 a, 32 ja 33 §:ssä ja
34 §:n 1 momentissa säädettyä etua
ja oikeutta, haetaan muutosta valittamalla hallinto-oikeudelta siten
kuin hallintolainkäyttölaissa säädetään.
Muuhun kuin tässä momentissa mainittuun 36 §:ssä tarkoitettuun
päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla.
Sen estämättä, mitä 1
momentissa säädetään, päätökseen
haetaan muutosta valittamalla aluehallintovirastolta siten kuin
hallintolainkäyttölaissa säädetään,
jos päätös koskee:
1) oppilaaksi ottamista;
2) oppilaan ottamista tai siirtämistä 17 §:n 2 momentissa
tarkoitettuun erityisopetukseen vastoin huoltajan tahtoa tai samassa
momentissa tarkoitettua henkilökohtaista opetuksen järjestämistä koskevaa
suunnitelmaa;
3) 18 §:ssä säädettyjä erityisiä opetusjärjestelyjä;
sekä
4) 27 §:ssä säädettyä perusopetuksen
poikkeavaa aloittamisajankohtaa.
Päätökseen, jonka aluehallintovirasto
on antanut 2 momentin 1—3 kohdassa tarkoitettua asiaa
koskevasta valituksesta, haetaan muutosta valittamalla hallinto-oikeudelta
siten kuin hallintolainkäyttölaissa säädetään.
Päätökseen, jonka aluehallintovirasto
on antanut 2 momentin 4 kohdassa tarkoitettuun valitukseen,
ei saa hakea muutosta valittamalla.
Valitus 2 tai 3 momentissa tarkoitetusta päätöksestä ja
päätöksestä, jolla oppilaalle
on annettu kirjallinen varoitus tai hänet on erotettu määräajaksi,
tulee tehdä 14 päivän kuluessa siitä, kun
päätös on annettu oppilaan huoltajalle
tiedoksi. Tässä momentissa tarkoitetut asiat tulee käsitellä kiireellisinä.
Hallinto-oikeuden päätökseen, jolla
on ratkaistu 3 ja 4 momentissa tarkoitettu asia, ei saa hakea muutosta
valittamalla.
Edellä 22 §:ssä tarkoitettuun oppilaan
arviointia koskevaan päätökseen ei saa
hakea muutosta valittamalla. Oppilaan huoltaja voi pyytää rehtorilta
opinnoissa etenemistä tai vuosiluokalle jättämistä koskevan
päätöksen tai päättöarvioinnin
uusimista. Jos oppilaan huoltaja on tyytymätön
pyynnöstä tehtyyn uuteen arviointiin tai ratkaisuun,
jolla pyyntö on hylätty, hän voi pyytää arvioinnin
oikaisua aluehallintovirastolta. Arvioinnin uusimisesta ja oikaisusta
säädetään tarkemmin valtioneuvoston
asetuksella.
Kun opetusta järjestetään ulkomailla,
toimivaltainen hallinto-oikeus on Helsingin hallinto-oikeus ja toimivaltainen
aluehallintoviranomainen on Etelä-Suomen aluehallintovirasto.
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2010.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
lukiolain 30 ja 34 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan 21 päivänä elokuuta
1998 annetun lukiolain (629/1998) 30 §:n 3 momentti
ja 34 §, sellaisina kuin ne ovat, 30 §:n 3 momentti
laissa 517/2000 sekä 34 § laeissa 478/2003
ja 1116/2008, seuraavasti:
30 §
Henkilöstö
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Rehtorin ja opettajien kelpoisuusvaatimuksista säädetään
valtioneuvoston asetuksella. Opetushallitus voi tarvittaessa antaa
asetuksen säännöksiä täydentäviä määräyksiä.
Aluehallintovirasto voi erityisestä syystä myöntää kelpoisuusvaatimuksista
erivapauden.
34 §
Muutoksenhaku
Tässä laissa tarkoitettuun koulutuksen järjestäjän
päätökseen, joka koskee 9 §:ssä tarkoitettua
uskonnon ja elämänkatsomustiedon opetusta, opiskelijalle
annettavaa varoitusta, opiskelijan määräaikaista
erottamista, opiskelijan erottamista asuntolasta määräajaksi
tai opintojen jäljellä olevaksi ajaksi, koulutuksesta
pidättämistä rikostutkimuksen ajaksi
tai 28 §:ssä säädettyä etua
ja oikeutta, haetaan muutosta valittamalla hallinto-oikeudelta siten
kuin hallintolainkäyttölaissa säädetään.
Muuhun kuin tässä momentissa mainittuun 26 §:ssä tarkoitettuun
päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla.
Sen estämättä, mitä 1
momentissa säädetään, päätökseen
haetaan muutosta valittamalla aluehallintovirastolta siten kuin
hallintolainkäyttölaissa säädetään,
jos päätös koskee:
1) opiskelijaksi ottamista;
2) 13 §:ssä säädettyjä erityisiä opetusjärjestelyjä;
3) muualla suoritettujen opintojen hyväksi lukemista;
sekä
4) lukion suoritusajan pidentämistä ja opiskelijan
katsomista eronneeksi lukiosta.
Päätökseen, jonka aluehallintovirasto
on antanut 2 momentissa tarkoitettua asiaa koskevaan valitukseen,
haetaan muutosta valittamalla hallinto-oikeudelta siten kuin hallintolainkäyttölaissa
säädetään.
Valitus päätöksestä, joka
koskee opiskelijalle annettavaa varoitusta, määräaikaista
erottamista, asuntolasta erottamista määräajaksi
tai lopullisesti, koulutuksesta pidättämistä rikostutkinnan
ajaksi taikka 2 tai 3 momentissa tarkoitettua asiaa, tulee tehdä 14
päivän kuluessa siitä, kun päätös
on annettu opiskelijalle tiedoksi. Tässä momentissa
tarkoitetut asiat tulee käsitellä kiireellisinä.
Hallinto-oikeuden päätökseen ja aluehallintoviraston
päätökseen, jolla on ratkaistu 3 tai
4 momentissa tarkoitettu asia, ei saa hakea muutosta valittamalla.
Edellä 17 §:ssä tarkoitettuun opiskelijan
arviointia koskevaan päätökseen ei saa
hakea muutosta valittamalla. Opiskelija voi pyytää rehtorilta
opinnoissa etenemistä koskevan päätöksen
tai päättöarvioinnin uusimista. Jos opiskelija
on tyytymätön pyynnöstä tehtyyn
uuteen arviointiin tai ratkaisuun, jolla pyyntö on hylätty,
hän voi pyytää arvioinnin oikaisua aluehallintovirastolta.
Arvioinnin uusimisesta ja oikaisusta säädetään
tarkemmin valtioneuvoston asetuksella.
Kun opetusta järjestetään ulkomailla,
toimivaltainen hallinto-oikeus on Helsingin hallinto-oikeus ja toimivaltainen
aluehallintoviranomainen on Etelä-Suomen aluehallintovirasto.
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2010.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
ammatillisesta koulutuksesta annetun lain 44 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan ammatillisesta koulutuksesta 21 päivänä elokuuta
1998 annetun lain (630/1998) 44 §:n 2 ja 3 momentti,
sellaisina kuin ne ovat, 44 §:n 2 momentti laissa 601/2005
ja 3 momentti laissa 479/2003, seuraavasti:
44 §
Muutoksenhaku
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Sen estämättä, mitä 1
momentissa säädetään, päätökseen
haetaan muutosta valittamalla aluehallintovirastolta siten kuin
hallintolainkäyttölaissa säädetään,
jos päätös koskee:
1) opiskelijaksi ottamista;
2) 20 §:ssä säädettyä henkilökohtaisen
opetuksen järjestämistä koskevaa suunnitelmaa;
3) 21 §:ssä säädettyjä erityisiä opetusjärjestelyjä;
4) 31 §:ssä säädettyä opiskeluaikaa
tai opiskelijan katsomista eronneeksi; sekä
5) 32 §:ssä säädettyä opiskeluoikeuden
menettämistä.
Edellä 2 momentin mukaiseen aluehallintoviraston päätökseen
haetaan muutosta valittamalla hallinto-oikeudelta siten kuin hallintolainkäyttölaissa
säädetään.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2010.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
taiteen perusopetuksesta annetun lain 9 ja 10 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan taiteen perusopetuksesta 21 päivänä elokuuta
1998 annetun lain (633/1998) 9 §:n 3 momentti
ja 10 §:n 2 momentti seuraavasti:
9 §
Henkilöstö
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Rehtorin ja opettajien kelpoisuusvaatimuksista säädetään
valtioneuvoston asetuksella. Aluehallintovirasto voi erityisestä syystä myöntää rehtorin
kelpoisuusvaatimuksista erivapauden. Yliopisto voi yksittäistapauksessa
todeta henkilön kelpoiseksi antamaan opetusta. Yliopistojen antamasta
kelpoisuustodistuksesta säädetään valtioneuvoston
asetuksella.
10 §
Muutoksenhaku
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Päätökseen, joka koskee oppilaaksi
ottamista, haetaan muutosta valittamalla aluehallintovirastolta
siten kuin hallintolainkäyttölaissa säädetään.
Valitus tulee tehdä 14 päivän kuluessa siitä,
kun päätös on annettu oppilaalle tai
hänen huoltajalleen tiedoksi. Valitus tulee käsitellä kiireellisenä.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2010.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
valtion ja yksityisen järjestämän
koulutuksen hallinnosta annetun lain 6 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan valtion ja yksityisen järjestämän
koulutuksen hallinnosta 21 päivänä elokuuta
1998 annetun lain (634/1998) 6 § seuraavasti:
6 §
Laillisuusvalvonta
Aluehallintovirasto voi kantelun perusteella tutkia, onko tässä laissa
tarkoitettua koulutusta järjestettäessä toimittu
säännösten ja määräysten
mukaan.
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2010.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
kirjastolain 6 ja 7 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan 4 päivänä joulukuuta
1998 annetun kirjastolain (904/1998) 6 §:n 3 momentti
ja 7 § seuraavasti:
6 §
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Valtakunnallisesta arvioinnista sekä valtakunnallisesta
osallistumisesta kansainväliseen arviointiin päättää opetusministeriö,
joka vastaa arvioinnin toteutuksesta yhdessä elinkeino-,
liikenne- ja ympäristökeskusten kanssa. Kunta
on velvollinen osallistumaan tässä momentissa
tarkoitettuun arviointiin.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
7 §
Kirjasto- ja tietopalvelujen valtion hallintoviranomaisena toimii
opetusministeriö. Valtion alueellisena hallintoviranomaisena
toimii elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus.
Tarkempia säännöksiä elinkeino-,
liikenne- ja ympäristökeskuksen tehtävistä annetaan
valtioneuvoston asetuksella.
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2010.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
uskonnonvapauslain 4 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan 6 päivänä kesäkuuta
2003 annetun uskonnonvapauslain (453/2003) 4 §:n
6 momentti seuraavasti:
4 §
Liittymis- ja eroamismenettely
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Tässä pykälässä maistraatille
säädetyt tehtävät hoitaa Ahvenanmaan
maakunnassa Ahvenanmaan valtionvirasto.
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2010.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
hautaustoimilain muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan 6 päivänä kesäkuuta
2003 annetun hautaustoimilain (457/2003) 8 §,
10 §:n 2 momentti, 15—17, 21, 24 ja 26 § sekä 28 §:n
6 momentti seuraavasti:
8 §
Rekisteröity uskonnollinen yhdyskunta taikka muu rekisteröity
yhteisö tai säätiö hautaus-maan
ylläpitäjänä
Aluehallintovirasto voi myöntää rekisteröidylle
uskonnolliselle yhdyskunnalle tai sen rekisteröidylle paikallisyhteisölle
taikka muulle rekisteröidylle yhteisölle tai säätiölle
luvan perustaa hautausmaa. Luvan myöntämisen edellytyksenä on,
että hakijalla on edellytykset ylläpitää hautausmaata
asianmukaisesti ja että muut hautausmaan perustamiselle
säädetyt edellytykset täyttyvät.
Hautausmaata ei saa ylläpitää taloudellisen
voiton tavoittelemiseksi.
Lupahakemukseen on liitettävä selvitys siitä, miten
hautausmaan ylläpito tullaan järjestämään.
Lupaan voidaan sisällyttää tarpeellisia hautausmaan
ylläpitoa ja hoitoa koskevia ehtoja. Hautausmaan alueen
laajentamiseen tai supistamiseen tulee saada aluehallintoviraston
lupa.
Aluehallintovirasto voi määräajaksi
tai toistaiseksi kieltää hautaamasta tässä pykälässä tarkoitettuun
hautausmaahan, jos hakija on antanut virheellisiä tietoja,
jotka ovat olennaisesti vaikuttaneet luvan myöntämiseen
tai jos toiminnassa rikotaan olennaisella tavalla tämän
lain säännöksiä tai lupaehtoja.
10 §
Ilmoitukset lainhuuto- ja kiinnitysrekisteriin
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Edellä 3 ja 7 §:ssä tarkoitetun hautausmaan ylläpitäjän
on ilmoitettava maakaaren 5 luvun 2 §:ssä tarkoitetulle
kirjaamisviranomaiselle päätöksestä,
joka koskee hautausmaan perustamista sen omistamalle kiinteistölle.
Sama koskee päätöstä hautausmaan
perustamisesta 9 §:n 1 momentissa tarkoitetun vuokra- tai
muun käyttöoikeuden nojalla hallitulle kiinteistölle.
Milloin hautausmaan ylläpitoon on myönnetty 8 §:n
mukainen lupa, aluehallintoviraston on tehtävä maakaaren
5 luvun 2 §:ssä tarkoitetulle kirjaamisviranomaiselle
ilmoitus siitä kiinteistöstä tai 9 §:n
1 momentissa tarkoitetusta oikeudesta, jota lupapäätös
koskee. Alistettavasta päätöksestä ilmoitus
tehdään sen jälkeen, kun alistusviranomainen
on ratkaissut asian.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
15 §
Hautausmaan lakkauttaminen
Hautausmaa voidaan lakkauttaa ja hautausmaan alue voidaan ottaa
muuhun käyttöön, kun viimeisestä hautaamisesta
on kulunut vähintään 100 vuotta.
Rekisteröidyn uskonnollisen yhdyskunnan taikka muun
rekisteröidyn yhteisön tai säätiön ylläpitämä hautausmaa
voidaan lakkauttaa, kun 1 momentissa mainittu määräaika
on kulunut ja aluehallintovirasto on antanut siihen luvan.
Erityisen painavasta syystä hautausmaa voidaan aluehallintoviraston
luvalla lakkauttaa ja hautausmaan alue ottaa muuhun käyttöön
1 momentissa säädettyä aikaisemmin. Haudattujen lähimmille
omaisille ja hautaoikeuden haltijalle on tällöin
varattava tilaisuus tulla kuulluiksi.
16 §
Yksityisen haudan perustaminen
Aluehallintovirasto voi erityisestä syystä hakemuksesta
myöntää luvan perustaa yksityinen hauta
nimetyn vainajan hautaamiseen hautaustarkoitukseen sopivaan paikkaan.
Yksityisen haudan paikka tulee selvästi merkitä.
Yksityisen haudan maa-alue voidaan ottaa muuhun käyttöön
aikaisintaan 25 vuoden kuluttua hautaamisesta
Yksityisestä haudasta on muuten soveltuvin osin voimassa,
mitä 2 §:ssä, 8 §:n 2 momentissa, 13 §:n
1 momentissa sekä 15 §:n 2 ja 3 momentissa säädetään
sekä terveydensuojelulaissa ja sen nojalla hautaamisesta
säädetään. Aluehallintoviraston
on huolehdittava yksityistä hautaa koskevan merkinnän
tekemisestä kiinteistötietojärjestelmään
asianomaisen kiinteistörekisteriyksikön kohdalle.
Merkintä poistetaan, kun yksityinen hauta on lakkautettu.
17 §
Krematorion perustaminen
Aluehallintovirasto voi myöntää 3
ja 7 §:ssä tarkoitetulle julkisyhteisölle
ja 8 §:ssä tarkoitetulle yhteisölle tai
säätiölle luvan ylläpitää krematoriota.
Luvan myöntämisen edellytyksenä on,
että hakijalla on edellytykset ylläpitää krematoriota asianmukaisesti.
Ylläpitoluvan myöntämisen edellytyksenä on,
että krematoriolle on myönnetty ympäristönsuojelulain
(86/2000) mukainen ympäristölupa. Krematoriota
ei saa ylläpitää taloudellisen voiton
tavoittelemiseksi.
Lupahakemukseen on liitettävä selvitys siitä, miten
krematorion ylläpito tullaan järjestämään. Lupaan
voidaan sisällyttää tarpeellisia krematorion
ylläpitoa ja toimintaa koskevia ehtoja.
Aluehallintovirasto voi määräajaksi
kieltää krematorion toiminnan tai erityisen painavista syistä peruuttaa
myöntämänsä ylläpitoluvan,
jos hakija on antanut virheellisiä tietoja, jotka ovat olennaisesti
vaikuttaneet luvan myöntämiseen, tai jos toiminnassa
toistuvasti rikotaan tämän lain säännöksiä tai
lupaehtoja.
21 §
Krematorion toiminnan lopettaminen
Krematorion ylläpitäjän on tehtävä toiminnan
lopettamisesta ilmoitus aluehallintovirastolle.
24 §
Haudatun ruumiin tai tuhkan siirto
Haudattu ruumis tai tuhka saadaan erityisen painavista syistä aluehallintoviraston
luvalla siirtää toiseen hautaan. Haudatun ruumiin
siirtämiseen tarvittavasta terveydensuojeluviranomaisen
luvasta säädetään erikseen.
26 §
Valvonta ja hallintopakko
Aluehallintovirasto valvoo tämän lain mukaisten
velvoitteiden täyttämistä. Aluehallintovirastolla
on, sen estämättä, mitä salassapidosta erikseen
säädetään, oikeus saada viranomaiselta,
hautausmaan ja krematorion ylläpitäjältä sekä yksityisen
haudan haltijalta valvonnan edellyttämät tiedot.
Jos hautausmaan tai krematorion ylläpitäjä taikka
yksityisen haudan haltija on tämän lain mukaisia
tehtäviä hoitaessaan jättänyt
noudattamatta tässä laissa säädetyn
tai sen nojalla määrätyn velvoitteen,
voi aluehallintovirasto sakon tai teettämisen uhalla määrätä mainitun
tahon noudattamaan velvoitetta siten kuin uhkasakkolaissa (1113/1990)
säädetään.
28 §
Voimaantulo- ja siirtymäsäännös
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Tämän lain voimaan tullessa käytössä olevasta
yksityisestä haudasta voi aluehallintovirasto tehdä 16 §:n
3 momentissa tarkoitetun merkinnän kiinteistötietojärjestelmään.
Jos tällainen merkintä tulee tehtäväksi
ennen 1 päivää kesäkuuta 2005,
merkintä tehdään kiinteistörekisteriin
asianomaisen rekisteriyksikön kohdalle. Aluehallintoviraston
tulee ilmoittaa kiinteistörekisterin pitäjälle
merkinnän tekemistä varten tarpeelliset tiedot.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2010.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
ylioppilastutkinnon järjestämisestä annetun
lain 15 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan ylioppilastutkinnon järjestämisestä 26
päivänä elokuuta 2005 annetun lain (672/2005) 15 §:n
1 momentti seuraavasti:
15 §
Muutoksenhaku rehtorin päätökseen
Lukion rehtorin päätökseen, jolla
rehtori on evännyt osallistumisoikeuden ylioppilastutkintoon
tai siihen kuuluvaan kokeeseen, saa kirjallisesti hakea oikaisua
aluehallintovirastolta. Aluehallintoviraston päätökseen
tässä momentissa tarkoitetussa asiassa haetaan
muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa
säädetään.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2010.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
nuorisolain 3 ja 14 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan 27 päivänä tammikuuta
2006 annetun nuorisolain (72/2006) 3 ja 14 § seuraavasti:
3 §
Kehittäminen ja yhteistyö
Opetusministeriöllä on vastuu nuorisotyön ja -politiikan
yleisestä kehittämisestä.
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset toimivat
nuorisotyötä ja -politiikkaa koskevissa asioissa
valtion aluehallintoviranomaisina. Opetusministeriö hyväksyy
aluehallinnon nuorisotoimen tulostavoitteet yhdessä elinkeino-,
liikenne- ja ympäristökeskusten kanssa.
Opetusministeriöllä on valtakunnan tasolla
ja elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksilla aluetasolla
vastuu nuorisopolitiikan yhteensovittamisesta.
14 §
Valtionapuviranomainen
Valtionapuviranomaisena tässä laissa tarkoitetussa
asiassa on opetusministeriö.
Opetusministeriö voi osoittaa elinkeino-, liikenne-
ja ympäristökeskusten myönnettäväksi valtion
talousarvioon otettuja avustusmäärärahoja.
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2010.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
kulttuuriaineistojen tallettamisesta ja säilyttämisestä annetun
lain 27 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan kulttuuriaineistojen tallettamisesta ja
säilyttämisestä 28 päivänä joulukuuta
2007 annetun lain (1433/2007) 27 §:n 3 momentti
seuraavasti:
27 §
Laiminlyönnin oikaiseminen
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Jollei 1 tai 2 momentin nojalla annettua kehotusta noudateta,
aluehallintovirasto voi Kansalliskirjaston tai Kansallisen audiovisuaalisen
arkiston hakemuksesta velvoittaa luovutus- tai tallettamisvelvollisen
sakon uhalla täyttämään velvollisuutensa
tai korjaamaan rikkomuksensa. Uhkasakon asettamisesta ja maksettavaksi
tuomitsemisesta säädetään uhkasakkolaissa (1113/1990).
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2010.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
lainajyvästöistä ja siemenrahastoista
annetun lain 14 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan lainajyvästöistä ja
siemenrahastoista 14 päivänä huhtikuuta
1934 annetun lain (164/1934) 14 §, sellaisena
kuin se on laissa 28/1990, seuraavasti:
14 §
Lainajyvästö ja siemenrahasto voidaan lakkauttaa
maa- ja metsätalousministeriön luvalla. Lakkauttamista
koskeva hakemus jätetään aluehallintovirastolle,
joka toimittaa sen ja oman lausuntonsa asiasta maa- ja metsätalousministeriölle.
Maa- ja metsätalousministeriön on lainajyvästön
tai siemenrahaston lakkauttamisesta päättäessään
määrättävä, millä tavalla
laitoksen varat on käytettävä. Varat
on määrättävä käytettäväksi
maatalouden edistämiseksi laitoksen toimialueella, eikä niitä saa
jakaa perustajille tai heidän oikeudenomistajilleen.
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2010.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
pakkohuutokaupalla myytävien kiinteistöjen
lunastamisesta valtiolle annetun lain 11 a §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan pakkohuutokaupalla myytävien kiinteistöjen
lunastamisesta valtiolle 14 päivänä tammikuuta
1938 annetun lain (23/1938) 11 a §, sellaisena
kuin se on laissa 44/1997, seuraavasti:
11 a §
Mitä tässä laissa tai sen nojalla
säädetään tai määrätään
maatalouspiiristä ja maaseutupiiristä, koskee
elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusta.
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2010.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
rajakuntien tilusjärjestelylain 41 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan 9 päivänä kesäkuuta
1960 annetun rajakuntien tilusjärjestelylain (282/1960)
41 § seuraavasti:
41 §
Valtion maksettavaa korvausta on haettava kirjallisesti asianomaiselta
aluehallintovirastolta. Hakemukseen on liitettävä selvitys
siitä, että hakija on oikeutettu nostamaan korvauksen. Kustannukset,
jotka korvauksen saajalle aiheutuvat korvauksen maksamista varten
tarpeellisten selvitysten hankkimisesta, suoritetaan valtion varoista.
Edellä 29 §:n nojalla lunastetusta tilasta
tai alueesta, joka vastaa panttioikeuden haltijan saamista, määrättyyn
korvaukseen on velkojalla sama oikeus kuin hänellä on
ollut kiinteistöön tai alueeseen. Korvauksen jakamisesta
ja maksamisesta sekä kiinteistön tai alueen vapauttamisesta sitä rasittaneesta
panttioikeudesta on soveltuvin osin noudatettava, mitä kiinteän
omaisuuden ja erityisten oikeuksien lunastuksesta annetun lain (603/1977)
mukaan on voimassa, kun saamisen vakuutena oleva kiinteistö lunastetaan.
Valtion maksettavalle korvaukselle suoritetaan korkoa sen mukaan
kuin asetuksella säädetään.
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2010.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
maatilatalouden kehittämisrahastosta annetun lain 3
ja 3 a §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan maatilatalouden kehittämisrahastosta
16 päivänä joulukuuta 1966 annetun lain (657/1966)
3 §:n 2 momentti ja 3 a §, sellaisina kuin ne
ovat, 3 §:n 2 momentti laissa 80/2007 sekä 3 a § laeissa
330/1999 ja 1481/2007, seuraavasti:
3 §
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Rahaston varoja voidaan käyttää 1
momentissa säädettyihin tarkoituksiin tarpeellisten
maa- ja vesialueiden ostamiseen tai vaihtamiseen. Maa- ja vesialueita
voidaan ostaa, vaihtaa ja luovuttaa käypää hintaa
vastaan siten kuin valtioneuvoston asetuksella tarkemmin säädetään. Valtio
voi myydä maata velaksi enintään vuoden
maksuajalla. Velaksi annettavalle kauppahinnalle tai sen osalle
on hankittava vakuus. Valtioneuvoston asetuksella säädetään
tarkemmin myynnissä noudatettavasta menettelystä, valtion
myyntihintasaamisen takaisinmaksamisesta ja myyntihintasaamisen
perimisestä. Hankittua omaisuutta voidaan käyttää myös
muihin kuin tämän lain tarkoituksiin, milloin
se sanotuin tavoin käytettynä on selvästi
tarkoituksenmukaisempaa. Tällöin noudatetaan,
mitä oikeudesta luovuttaa valtion kiinteistövarallisuutta annetussa
laissa (973/2002) säädetään.
Maa- ja metsätalousministeriö tai elinkeino-,
liikenne- ja ympäristökeskus voi kiinteistönmuodostamislaissa
(554/1995) tarkoitettujen toimitusmiesten esityksestä myös
siirtää hallinnassaan olevaa omaisuutta käytettäväksi
uusjaossa toimitusmiesten esittämällä tavalla
tämän lain mukaan maansaantiin oikeutettujen tilojen
koon suurentamiseksi ja jakoalueen tilussijoituksen parantamiseksi.
Rahaston varoja voidaan käyttää myös muihin
kuin tämän lain mukaisiin tarkoituksiin sen mukaan
kuin siitä erikseen lailla säädetään. Valtion
talousarviossa varoja voidaan osoittaa myös muihin maatilatalouden
kehittämistarkoituksiin.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
3 a §
Rahaston varoihin kuuluvaa kiinteää omaisuutta
luovutettaessa tulee elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen
asettaa ostajaksi ilmoittautuneet keskinäiseen etusijajärjestykseen.
Etusijajärjestystä harkittaessa on erityisesti
otettava huomioon muodostuvien maatilojen elinkelpoisuus ja tilusten
tarkoituksenmukainen sijainti sekä hakijoiden edellytykset
menestyä maatilatalouden harjoittajina. Elinkeino-, liikenne-
ja ympäristökeskuksen edellä mainittuun
päätökseen saa hakea muutosta valittamalla
maaseutuelinkeinojen valituslautakuntaan 30 päivän
kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Kauppakirjojen laatimisesta ja allekirjoittamisesta 3 §:n
1 momentin mukaisiin tarkoituksiin luovutetun omaisuuden osalta
huolehtii valtion puolesta elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus.
Ostajan on allekirjoitettava kauppakirja elinkeino-, liikenne- ja
ympäristökeskuksen asettaman 30 vuorokauden pituisen
määräajan kuluessa uhalla, että elinkeino-,
liikenne- ja ympäristökeskus voi katsoa oikeuden
ostamiseen rauenneeksi.
Velaksi jäävälle myyntihinnan osalle
peritään korkolain (633/1982) 3 §:n
2 momentissa tarkoitetun korkokannan mukaista korkoa lisättynä kolmella
prosenttiyksiköllä. Viivästyneille maksuerille
peritään vuotuista viivästyskorkoa korkolain
4 §:n 3 momentissa tarkoitetun korkokannan mukaan.
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2010.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
luopumiseläkelain 14 ja 16 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan 4 päivänä tammikuuta
1974 annetun luopumiseläkelain (16/1974) 14 § ja
16 §:n 3 momentti, sellaisina kuin ne ovat, 14 § osaksi
laissa 437/2007 ja 16 §:n 3 momentti laissa 366/1997,
seuraavasti:
14 §
Tämän lain täytäntöönpanosta
huolehtivat maa- ja metsätalousministeriö, Maaseutuvirasto,
elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset, kuntien
maaseutuelinkeinoviranomaiset sekä maatalousyrittäjän
eläkelaissa tarkoitettu Maatalousyrittäjien eläkelaitos,
jäljempänä eläkelaitos.
Ahvenanmaan maakunnassa huolehtii Maaseutuvirastolle sekä elinkeino-,
liikenne- ja ympäristökeskuksille tässä laissa
säädetyistä tehtävistä Ahvenanmaan
maakuntahallitus.
16 §
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten ja
kuntien maaseutuelinkeinoviranomaisten asiana on eläkelaitoksen
ohella valvoa, että luopumiseläkkeensaaja pidättyy
tässä laissa tarkoitetulla tavalla maatalouden
harjoittamisesta ja että 6 §:n 2 momentissa, 8 §:n
2 momentissa ja 12 a §:n 1 momentissa tarkoitetut sitoumukset täytetään.
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2010.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
eläintautilain 5 ja 13 a §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan 18 päivänä tammikuuta
1980 annetun eläintautilain (55/1980) 5 §:n
3 ja 5 momentti sekä 13 a §, sellaisina kuin ne
ovat laissa 303/2006, seuraavasti:
5 §
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Aluehallintovirasto ja sen alaisena läänineläinlääkäri
huolehtii tämän lain ja sen nojalla annettujen
säännösten täytäntöönpanosta
ja noudattamisen valvonnasta toimialueellaan.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Elintarviketurvallisuusvirasto voi määrätä läänineläinlääkärin
ja aluehallintovirasto kunnaneläinlääkärin
suorittamaan tietyn tämän lain täytäntöönpanoon
kuuluvan tehtävän myös tämän
virka-alueen ulkopuolella. Elintarviketurvallisuusvirasto voi antaa
tällaiseen tehtävään liittyvän
toimeenpanevan tehtävän, kuten eläinten
tappamisen, alueen eristämisen tai muun vastaavan tehtävän,
muunkin eläinlääkärin suoritettavaksi.
Elintarviketurvallisuusviraston antamaa tehtävää suorittavan
muun eläinlääkärin on tehtävää suorittaessaan
noudatettava, mitä hallintolaissa (434/2003),
kielilaissa (423/2003) ja viranomaisten toiminnan julkisuudesta
annetussa laissa (621/1999) säädetään.
Eläinlääkäriin sovelletaan rikosoikeudellista
virkavastuuta koskevia säännöksiä sekä,
mitä vahingonkorvauslaissa (412/1974) julkisyhteisön
ja virkamiehen korvausvastuusta säädetään.
Hallinnolliset päätökset tarpeellisista
toimenpiteistä tekee viranomainen, joka huolehtii tämän
lain ja sen nojalla annettujen säännösten
täytäntöönpanosta. Tässä pykälässä tarkoitetut
eläinlääkärit ovat tämän
lain täytäntöönpanoon liittyvissä tehtävissä velvollisia
noudattamaan Elintarviketurvallisuusviraston antamia määräyksiä.
13 a §
Elintarviketurvallisuusvirasto tai aluehallintovirasto voi tehostaa
tämän lain tai sen nojalla annettujen säännösten
mukaista maahantuojan tuontitarkastuksessa hylättyihin
tuotteisiin liittyvää määräystä ryhtyä toimenpiteisiin
uhalla, että laiminlyötyihin toimenpiteisiin ryhdytään laiminlyöjän
kustannuksella. Teettämisuhkaa koskevissa asioissa noudatetaan
muutoin, mitä uhkasakkolaissa (1113/1990) säädetään.
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2010.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
kiinteistöjen kauppahintarekisteristä annetun
lain 4 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan kiinteistöjen kauppahintarekisteristä 18
päivänä heinäkuuta 1980 annetun
lain (552/1980) 4 §, sellaisena kuin se on laissa
1030/1994, seuraavasti:
4 §
Julkisen kaupanvahvistajan on ilmoitettava vahvistamansa kiinteistönkauppa
samoin kuin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen
on ilmoitettava maatilatalouden kehittämisrahastosta annetun
lain (657/1966) nojalla tehty kiinteän omaisuuden
kauppa asianomaiselle kauppahintarekisterin pitäjälle.
Tarkempia säännöksiä ilmoittamisesta
annetaan valtioneuvoston asetuksella.
Valtion viranomaisten ja kuntien on lisäksi pyydettäessä annettava
3 §:ssä tarkoitettuja tietoja kauppahintarekisterin
pitäjälle.
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2010.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
kalastuslain muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
kumotaan 16 päivänä huhtikuuta
1982 annetun kalastuslain (286/1982) 127 a §,
sellaisena kuin se on laissa 40/1997, sekä
muutetaan 3, 6, 9, 11, 14, 14 a, 21, 24, 25 ja 27 §,
37 §:n 1 momentti, 38, 47, 68, 69, 75 a ja 78 §, 79 §:n
1 momentti, 80, 81, 86 ja 87 §, 89 a §:n 3 momentti,
91 §:n 3 momentti, 93 §:n 1 momentti, 97 §:n
1 momentti, 105, 106, 115 ja 118 §, 119 §:n 3
momentti sekä 121, 123, 124, 126 ja 134 §,
sellaisina kuin niistä ovat 3 § laeissa 1355/1993
ja 687/2000, 6 § osaksi laissa 489/1993,
mainitussa laissa 1355/1993 ja laissa 1066/2004,
9 § osaksi mainitussa laissa 1355/1993, 11 ja
105 § laissa 154/2003, 14 ja 47 § laissa
93/2000, 14 a § laissa 1212/1997, 21 §,
37 §:n 1 momentti, 38, 75 a, 78 ja 80 §, 91 §:n
3 momentti sekä 93 §:n 1 momentti mainitussa laissa
1355/1993, 24, 25, 27 ja 134 § osaksi mainitussa
laissa 93/2000, 69 § osaksi mainitussa laissa
687/2000, 79 §:n 1 momentti viimeksi mainitussa
laissa, 81 § osaksi mainitussa laissa 154/2000,
86 § laeissa 328/1988, 1204/1992 ja mainitussa
laissa 687/2000, 87 § mainitussa laissa 1204/1992,
89 a §:n 3 momentti laissa 1045/1996, 106 § osaksi
mainitussa laissa 1066/2004, 115 § viimeksi mainitussa
laissa, 121 § laissa 252/1998, 123 § osaksi
mainituissa laeissa 93/2000 ja 154/2003 sekä 124 § laissa
562/1995, seuraavasti:
3 §
Yhteisen kalaveden osakkaiden muodostama yhteisaluelain (758/1989)
mukainen osakaskunta toimii tässä laissa tarkoitettuna
kalastuskuntana.
Kalatalouden edistämistä ja muiden 1 §:ssä tarkoitettujen
tavoitteiden toteuttamista varten vesialueet jaetaan niiden omistussuhteista
sekä kunnallisesta ja valtionhallinnollisesta jaotuksesta
riippumatta kalastusalueisiin.
Valtion kalataloushallintoa hoitaa maa- ja metsätalousministeriö.
Kalatalouden piirihallintoviranomaisina toimivat elinkeino-, liikenne-
ja ympäristökeskukset.
6 §
Yleisellä vesialueella meressä sekä Suomen talousvyöhykkeellä on
jokaisella Suomessa vakinaisesti asuvalla Euroopan talousalueeseen kuuluvan
valtion kansalaisella oikeus harjoittaa kalastusta. Suomen, Islannin,
Norjan, Ruotsin ja Tanskan kansalaisilla on edellä tarkoitetulla
alueella kotipaikasta riippumatta oikeus kotitarve- ja virkistyskalastukseen.
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus voi antaa
järjestysmääräyksiä 1
momentissa tarkoitetun kalastuksen harjoittamisesta siltä osin, kuin
vesialue ei kuulu 68 §:n 1 momentissa tarkoitettuun kalastusalueeseen.
Tällöin on erityisesti otettava huomioon, ettei
muu kalastus saa kyseisellä alueella kohtuuttomasti haitata
tai vaikeuttaa siellä ammattimaisesti harjoitettavaa pyyntiä taikka
heikentää sen edellytyksiä.
Milloin ammattimaisesti harjoitettavan kalastuksen tarve sitä edellyttää,
voi elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus tällaisen
kalastuksen harjoittamista varten vuokrata 1 momentissa tarkoitetulla
vesialueella olevan lohen tai taimenen pyyntipaikan taikka antaa
määräajaksi luvan sen käyttämiseen.
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus voi myös
myöntää luvan kotitarve- tai virkistyskalastukseen
sanotulle alueelle muullekin kuin 1 momentissa tarkoitetulle ulkomaalaiselle.
Ammattimaiseen kalastukseen tarkoitettuja pyydyksiä saavat
1 momentissa tarkoitetulla vesialueella käyttää vain
ammattikalastajat. Ammattimaiseen kalastukseen tarkoitetuista pyydyksistä säädetään
tarkemmin valtioneuvoston asetuksella.
9 §
Jokaisella kylässä muutoin kuin tilapäisesti asuvalla
on oikeus saada lupa harjoittaa kotitarve- ja virkistyskalastusta
kylänrajain sisäpuolella olevalla vesialueen omistajan
osoittamalla alueella ja hänen määräämällään
tavalla. Tällaisen luvan saaja on velvollinen suorittamaan
siitä vesialueen omistajalle kohtuullisen maksun. Jos maksun
määrästä ei sovita, asia voidaan
saattaa elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen
ratkaistavaksi.
11 §
Jos 1 §:ssä mainitut tavoitteet, kaupallisessa tai
muussa erityisessä tarkoituksessa tehtyjen kalaistutusten
taloudellisen hyödyntämisen turvaaminen tai erityiset
syyt vaativat, on elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksella
vesialueen omistajan tai kalastusalueen pyynnöstä taikka
omasta aloitteestaan oikeus määrätyllä alueella
rajoittaa 8 §:ssä tarkoitettua onkimista ja pilkkimistä tai
9 §:ssä tarkoitettujen lupien myöntämistä taikka
kieltää ne määräajaksi.
Vesialueella, jolla tavanomaista tehokkaamman kalakannan hoidon
tulosten turvaaminen, kaupallisessa tai muussa erityisessä tarkoituksessa
tehtyjen kalaistutusten taloudellisen hyödyntämisen
turvaaminen, petokalojen tärkeiden kutualueiden suojeleminen
tai liiallisen häirinnän estäminen taikka
merilintujen pesimisen turvaaminen pesimäaikana sitä edellyttää,
elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen on
kiellettävä 8 §:ssä tarkoitettu
viehekalastus. Kielto annetaan vesialueen omistajan tai kalastusalueen tai
vuokramiehen, ammattikalastajan tai sen, jonka etua asia koskee,
hakemuksesta taikka elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen omasta
aloitteesta, ja kielletty alue voi olla kokonaisuudessaan enintään
25 prosenttia kalastusalueen vesi-pinta-alasta.
Kalastusalue voi vesialueen omistajan pyynnöstä tai
omasta aloitteestaan kalaveden tuoton pienuuden vuoksi tai muusta
pätevästä syystä määrätä 1
momentissa tarkoitetun kiellon tai rajoituksen enintään
kuuden kuukauden ajaksi. Jos kielto tai rajoitus on tarpeen toistuvasti,
määräys on alistettava elinkeino-, liikenne-
ja ympäristökeskuksen vahvistettavaksi.
14 §
Jos jollakin on aikaisemmin saavutettu oikeus pitää isoa
rysää tai muuta siihen verrattavaa sulkupyydystä lähempänä lohi-
ja siikapitoisen joen suuta kuin siitä on säädetty,
tällaisen oikeuden haltija voidaan velvoittaa luopumaan
sanotusta oikeudesta, jos se on tarpeen 1 §:ssä säädettyjen
tavoitteiden saavuttamiseksi. Jolleivät elinkeino-, liikenne-
ja ympäristökeskus ja oikeuden haltija pääse
luovuttamisesta sopimukseen, elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus voi
saattaa asian hakemuksella aluehallintoviraston ratkaistavaksi.
Oikeuden luovuttamisesta on suoritettava sen täyttä arvoa
vastaava korvaus. Jollei arvoa muutoin voida määrätä,
katsotaan sen vastaavan saadun saaliin perusteella laskettua kaksikymmenkertaista
viimeisten viiden vuoden aikana harjoitetun kalastuksen keskimääräistä vuotuista
puhdasta tuottoa.
Luovuttamista koskeva erimielisyys voidaan saattaa hakemuksella
aluehallintoviraston ratkaistavaksi. Jos kalastusoikeuden arvosta
ei sovita, tulee aluehallintoviraston määräämän
kahden esteettömän henkilön ennen asian
ratkaisemista toimittaa sitä varten tarvittava arvioiminen.
14 a §
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus asettaa
neuvottelukunnan käsittelemään Enontekiön,
Inarin ja Utsjoen kunnissa sijaitsevien valtiolle kuuluvien kalavesien
kalatalouskysymyksiä. Neuvottelukunta asetetaan kutakin
kuntaa varten kolmeksi vuodeksi kerrallaan. Sen tehtävänä on
toimialueensa puitteissa antaa lausuntoja, tehdä esityksiä ja
aloitteita sekä suorittaa muut sille määrätyt
tehtävät.
Metsähallituksen ja Metsäntutkimuslaitoksen tulee
pyytää neuvottelukunnalta vuosittain lausunto
kalastuksen järjestämisestä ja kalastuslupien
myöntämisessä noudatettavista periaatteista.
Viranomainen ei voi poiketa annetuista lausunnoista ilman erityistä syytä.
21 §
Kalastusta ammattinaan harjoittavalla on valtiolle kuuluvilla
meren rannoilla, saarilla ja luodoilla, joita ei ole varattu muuhun
käyttöön, oikeus saada elinkeino-, liikenne-
ja ympäristökeskuksen osoituksen mukaan ja sen
vahvistamin kohtuullisin ehdoin vuokralle maa-alue kalastuksessa
tarvittavia säilytystiloja ja pyydysten kuivattamista sekä ammatin
harjoittamista varten välttämätöntä tilapäistä majoittumista varten.
24 §
Joessa sekä vesilain 1 luvun 13 §:ssä tarkoitetussa
salmessa tai kapeikossa on pidettävä valtaväylä auki
kalan kulkua varten niin kuin vesilaissa säädetään.
Missä joki yhtyy mereen tai järveen, valtaväylän
jatkeena on kalaväylä, joka käsittää syvimmällä kohdalla
kolmanneksen kysymyksessä olevan vesialueen leveydestä ja
ulottuu niin kauaksi selkäveteen, että kalan kulku
on turvattu. Aluehallintovirasto voi kuitenkin hakemuksesta määrätä kalaväylän
leveyden tai sijainnin toisin, jos se kalan kulun turvaamiseksi
on tarpeen.
Kalaväylän rajat voidaan selvittää ja
merkitä kartalle elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen,
vesialueen omistajan tai kalastusoikeuden haltijan hakemuksesta
suoritettavassa maanmittaustoimituksessa. Toimituksen suorittaa
toimitusinsinööri ilman uskottuja miehiä,
ja siihen on muuten sovellettava, mitä kiinteistönmuodostamislaissa
(554/1995) rajankäynnistä säädetään.
Toimituskustannuksista vastaa hakija.
25 §
Kalaväylän avoinna pitämisestä ja
sulkemisesta on voimassa, mitä vesilaissa säädetään
valtaväylästä. Lukuun ottamatta pitkääsiimaa
ja muuta koukkupyydystä, joka valtaväylässä ei haittaa
kulkemista, on valtaväylä ja kalaväylä myös
pidettävä vapaana seisovista kalanpyydyksistä.
Valtaväylässä ja kalaväylässä tulee
liikkuvallakin rihmapyydyksellä kalastaa siten, että yli puolet
väylän leveydestä on vapaana.
Aikaisemmin laillisesti saatu oikeus kiinteän pyydyksen
pitämiseen valta- tai kalaväylässä jää edelleen
voimaan. Tällaisen oikeuden haltija voidaan kuitenkin velvoittaa
luopumaan sanotusta oikeudesta, jos se on tarpeen 1 §:ssä mainittujen
tavoitteiden saavuttamiseksi. Jolleivät elinkeino-, liikenne-
ja ympäristökeskus ja oikeuden haltija
pääse luovuttamisesta sopimukseen, elinkeino-,
liikenne- ja ympäristökeskus voi saattaa asian
hakemuksella aluehallintoviraston ratkaistavaksi. Oikeuden luovuttamisesta on
suoritettava korvaus noudattaen, mitä 14 §:n 1
ja 2 momentissa säädetään.
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus voi myöntää luvan
kiinteän kalastuslaitteen pitämiseen tilapäisesti
kalaväylässä, milloin tällainen toimenpide
ei vaaranna kalan kulkua vesistössä.
27 §
Jos vesilain säännöksistä ei
muuta johdu, saa pienehkön järven, jonka ainoastaan
puro yhdistää muuhun vesialueeseen, aluehallintoviraston luvalla
sulkea kalastusta ja kalakannan hoitoa varten, jollei siitä ole
toiselle mainittavaa haittaa. Samoin edellytyksin saa puron tai
sen osan sulkea mainittuja tarkoituksia tai kalanviljelyä varten.
Lupa voidaan korvauksetta peruuttaa tai sen ehtoja muuttaa, jos
sulkemisesta aiheutuu muu kuin vähäiseksi katsottava
vahingollinen seuraus, jota lupaa myönnettäessä ei
ole edellytetty. Sulkemisesta aiheutuva vahinko on korvattava.
Tässä pykälässä tarkoitettu
asia pannaan aluehallintovirastossa vireille hakemuksella noudattaen,
mitä vesilaissa säädetään.
37 §
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksella
on erityisestä syystä oikeus tiettyä vesistöaluetta
tai sen osaa varten määräajaksi tai toistaiseksi
antaa asettamillaan ehdoilla lupa tässä laissa
tai sen nojalla annetussa asetuksessa taikka niiden nojalla annetulla
päätöksellä:
1) kielletyn pyydyksen tai kalastustavan käyttämiseen;
2) rauhoitetun kalan tai ravun pyydystämiseen sen rauhoitusaikana;
taikka
3) säädettyä tai määrättyä mittaa
pienemmän kalan tai ravun pyydystämiseen.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
38 §
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus voi siirtoistutusta,
kalanviljelytoimintaa, tutkimustyötä tai muuta
kalaveden hoitoon liittyvää tarkoitusta varten
antaa määräämillään
ehdoilla ja kalastusoikeuden haltijan suostumuksella määräajaksi
luvan pyydystää kaloja tai rapuja tästä laista
taikka sen nojalla annetuista säännöksistä ja
määräyksistä poiketen. Tällaista
lupaa ei saa siirtää toiselle.
47 §
Milloin kaavoituksen toteuttamista, liikenneolojen järjestelyä tai
muuta tärkeätä yleistä tarkoitusta
varten rauhoituspiiri olisi osaksi tai kokonaan lakkautettava tai
sen käyttöä koskevia rajoituksia muutettava
eikä kalastusalue ole suostunut tätä tarkoittavaan
esitykseen, voi asianomainen viranomainen hakea aluehallintovirastolta
piirin lakkauttamista.
Lakkautettuun rauhoituspiiriin kuuluvaa aluetta ei saa uudelleen
määrätä rauhoituspiiriksi, ellei
aluehallintovirasto olosuhteiden muututtua kalastusalueen hakemuksesta
anna siihen lupaa.
Aluehallintoviraston tässä pykälässä tarkoitetussa
asiassa antamaan päätökseen saa hakea muutosta
vain lakkauttamista hakenut viranomainen sekä kalastusalue.
68 §
Kalastusalueen tulee yhden tai useamman kunnan alueella muodostaa
sellainen kalataloudellisesti yhtenäinen alue, jonka kalastusoloja järjestettäessä
on
asianmukaista soveltaa yhtenäisiä toimenpiteitä.
Kalastusaluejako ei koske meressä olevaa yleistä vesialuetta
siltä osin kuin 1 §:ssä mainitut tavoitteet
eivät vaadi alueen sisällyttämistä kalastusaluejakoon.
Tällaisen vesialueen osalta suorittaa kalastusaluehallinnolle
kuuluvat tehtävät asianomainen elinkeino-, liikenne-
ja ympäristökeskus noudattaen soveltuvin osin
tämän luvun säännöksiä.
Jaon ulkopuolelle voidaan myös jättää joki
tai puro, jolla on ainoastaan vähäinen kalataloudellinen
merkitys, samoin kuin sellainen yhden tilan alueella oleva järvi
tai lampi, joka on umpinainen tai jonka yhdistää muuhun
vesistöön ainoastaan oja tai puro, jota myöten
kala ei sanottavasti kulje.
69 §
Vesialueen jaon kalastusalueisiin ja alueiden rajat vahvistaa
elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. Ehdotuksen
kalastusaluejaoksi ja alueiden rajoiksi valmistelee kussakin elinkeino-, liikenne-
ja ympäristökeskuksessa maa- ja metsätalousministeriön
asettama lautakunta, jonka kokoonpanosta säädetään
valtioneuvoston asetuksella. Lautakunnan tulee valmistelutyönsä aikana
kuulla kalastusalan järjestöjä sekä tarpeen mukaan
viranomaisia.
Lautakunnan tulee toimittaa ehdotuksensa viipymättä asianomaiselle
elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle,
jonka tulee toimittaa ehdotus pidettäväksi sitä koskevan
kuulutuksen jälkeen kolmen kuukauden ajan julkisesti nähtävänä niissä kunnissa,
joiden alueilla olevia vesialueita ehdotus koskee. Sanotun ajan
kuluessa vesialueiden omistajilla, kalastusoikeuden haltijoilla,
kunnilla sekä muilla, joita asia koskee, on oikeus esittää elinkeino-,
liikenne- ja ympäristökeskukselle huomautuksensa
ehdotuksesta.
Jos olosuhteiden muuttuminen tai erityiset syyt sitä edellyttävät,
kysymys kalastusalueen jakamisesta, sen yhdistämisestä toiseen
kalastusalueeseen tai sen rajojen muuttamisesta voidaan saattaa
elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen ratkaistavaksi.
Tätä tarkoittavan hakemuksen elinkeino-, liikenne-
ja ympäristökeskukselle voi tehdä kalastusalue,
kalastuskunta, vesialueen omistaja tai kalastusoikeuden haltija. Elinkeino-,
liikenne- ja ympäristökeskus voi asianomaisia
kalastusalueita, kalastuskuntia sekä vesialueen omistajia
kuultuaan myös oma-aloitteisesti päättää kalastusalueen
rajojen muuttamisesta. Jos syntyy epäselvyyttä siitä,
minkä elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen
toimivaltaan kalastusalueen rajojen muuttaminen kuuluu, maa- ja
metsätalousministeriö ratkaisee toimivaltaa koskevan
kysymyksen.
75 a §
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus kutsuu
koolle kalastusalueen ensimmäisen kokouksen sen jälkeen
kun kalastusalueen rajat on vahvistettu.
78 §
Kalastusalueen ohjesäännössä on
mainittava:
1) kalastusalueen nimi ja sen hallinnon kotipaikka sekä yleispiirtein
ne vesialueet, jotka kalastusalue käsittää;
2) miten edustajat kalastusalueen kokoukseen valitaan;
3) milloin kalastusalueen kokoukset on pidettävä;
4) miten kalastusalueen kokoukset kutsutaan koolle ja miten
asiat käsitellään;
5) miten hallituksen jäsenten toiminta ja asioiden
käsittely on järjestetty;
6) miten asiakirjat kalastusalueen puolesta allekirjoitetaan;
7) kalastusalueen toimihenkilöt, näiden tehtävät
ja palkkaus sekä miten heidät otetaan toimeen;
8) varojen käytön ja tilinpidon perusteet,
toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen
laatimisen aika sekä tilintarkastuksen suorittaminen;
9) tiedoksiantojen suorittamistapa; sekä
10) muut kalastusalueen toiminnan kannalta tarpeelliset seikat.
Ohjesäännön valmistelee kalastusalue
ja vahvistaa elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus.
79 §
Edellä 1 §:ssä tarkoitettujen tavoitteiden
saavuttamiseksi kalastusalueen tulee elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen
määräämän ajan kuluessa
ottaa käyttöön aluettaan koskeva käyttö-
ja hoitosuunnitelma, joka sisältää selvityksen
kalastusalueen kalakantojen tilasta sekä kalavesien hoitoa
ja kalastuksen järjestämistä koskevat
yleiset suuntaviivat. Käyttö- ja hoitosuunnitelma
voi olla useamman kalastusalueen yhteinen.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
80 §
Milloin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus
katsoo, että sama käyttö- ja hoitosuunnitelma
siihen sisältyvine kalastusalueiden yhteistoimintaa koskevine
määräyksineen olisi hyväksyttävä koskemaan
kahta tai useampaa vierekkäistä kalastusaluetta,
sen tulee kehottaa näitä alueita yhteistoiminnassa
valmistelemaan sitä tarkoittava ehdotus.
Kalastusalue voi tehdä myös aloitteen elinkeino-,
liikenne- ja ympäristökeskukselle yhteisen käyttö-
ja hoitosuunnitelman valmistelun aikaansaamiseksi.
81 §
Kunkin kalastusalueen tulee hyväksyä käyttö-
ja hoitosuunnitelma päätöksellä,
jota kannattaa vähintään kaksi kolmasosaa
läsnä olevista kalastusalueen jäsenistä.
Jollei ehdotusta saada edellä mainitulla ääntenenemmistöllä hyväksytyksi,
ehdotus on alistettava elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen
vahvistettavaksi. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus
voi, ottaen huomioon 79 §:n säännökset,
tehdä ehdotukseen välttämättömäksi
havaitut muutokset.
Mitä 1 momentissa säädetään
käyttö- ja hoitosuunnitelman hyväksymisestä,
koskee vastaavasti sen muuttamista.
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen
1 momentin nojalla tekemään päätökseen
saa se, jonka oikeutta asia koskee, hakea muutosta valittamalla
maaseutuelinkeinojen valituslautakuntaan 30 päivän
kuluessa päätöksen tiedoksisaamisesta.
86 §
Kalastusalueiden toiminnan ohjaamista ja valvontaa sekä muita
tässä laissa säädettyjä kalataloushallinnon
alaan kuuluvia tehtäviä hoitavat elinkeino-, liikenne-
ja ympäristökeskukset.
Jos kalastusalue sijaitsee useamman elinkeino-, liikenne- ja
ympäristökeskuksen toimialueella, kalastusaluetta
koskevat asiat käsitellään siinä elinkeino-,
liikenne- ja ympäristökeskuksessa, jonka toimialueella
suurin osa kyseisen kalastusalueen vesipinta-alasta sijaitsee.
87 §
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen tehtävänä on
huolehtia sille tässä laissa tai sen nojalla säädetyistä tehtävistä.
Lisäksi sen tulee:
1) huolehtia valtiolle kuuluvasta kalataloushallinnosta toimialueellaan;
2) avustaa kalastusalueita niiden järjestäytymistä ja
toimintaa koskevissa asioissa;
3) antaa asiantuntija-apua kalastusalueille niiden ohjesääntöjä ja
käyttö- ja hoitosuunnitelmia valmisteltaessa;
4) valvoa, että kalastusalueet toimivat lain ja ohjesääntönsä määräysten
mukaisesti ja täyttävät niille kuuluvat
tehtävät sekä tarpeen vaatiessa ryhtyä toimenpiteisiin
puutteiden ja epäkohtien korjaamiseksi;
5) ohjata ja valvoa alueellista neuvontatyötä; sekä
6) käsitellä asiat, jotka koskevat yhteydenpitoa
kalastusviranomaisten ja kalastusalueiden välillä.
89 a §
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Edellä 1 momentissa tarkoitetut korvaukset myöntää maa-
ja metsätalousministeriön määräämissä rajoissa
asianomainen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus.
Kalastusalueita voidaan käyttää apuna
jaettaessa varoja vesialueen omistajalle.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
91 §
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Edellä 1 momentissa tarkoitettuihin kalavesien omistajille
maksettaviin korvauksiin ja kalastusalueiden toiminnasta aiheutuvien
menojen maksamiseen myöntää varat asianomainen
elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus maa-
ja metsätalousministeriön vahvistamien perusteiden
mukaan. Muihin 1 momentissa mainittuihin tarkoituksiin käytettävät
varat myöntää maa- ja metsätalousministeriö ja
maa- ja metsätalousministeriön määräämissä rajoissa
elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. Kalastusalueita
voidaan käyttää apuna jaettaessa varoja
vesialueen omistajille.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
93 §
Edellä 92 §:ssä säädetty
kielto ei koske:
1) kalaa tai rapua, jota 37 ja 38 §:ssä tarkoitetun
elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen luvan
nojalla saadaan pyytää rauhoitusaikaa tai alinta
mittaa koskevasta säännöksestä tai
määräyksestä poiketen; eikä
2) kalaa tai rapua, joka on kasvatettu kalanviljelylaitoksessa,
kasvatuslammikossa tai kalanviljelyä varten erotetussa
vesistönosassa.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
97 §
Edellä 96 §:ssä tarkoitettu velvollisuus
on myös valan tehneellä kalastuksenvalvojalla,
jonka elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, kunta,
kalastusalue, kalastuskunta, vesialueen omistaja tai kalastusoikeuden
haltija on asettanut.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
105 §
Milloin kalastusoikeuden haltija harjoittaa tai sallii harjoitettavan
kalastusta tai ravustusta siten, että kala- tai rapukannan
säilyminen vaarantuu, taikka harjoittaa tai sallii harjoitettavan
sanottua pyyntiä toisen kalaveden yhteydessä olevassa
kalavedessä sellaisella tavalla, että se ilmeisesti
on vahingoksi toisen kalastukselle tai haitaksi kalastuksenhoitotoimenpiteille
kalavedessä, jossa toisella on kalastusoikeus, voi elinkeino-,
liikenne- ja ympäristökeskus, varattuaan asianomaisille
tilaisuuden antaa selvityksensä asiassa, kieltää kalastusoikeuden
haltijaa toistaiseksi, enintään kahdeksi vuodeksi
kerrallaan, käyttämästä kalastusoikeuttaan
tai rajoittaa sitä.
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen 1 momentissa
tarkoitettuun päätökseen tyytymätön
kalastusoikeuden haltija saa valittaa päätöksestä maaseutuelinkeinojen
valituslautakuntaan 30 päivän kuluessa päätöksestä tiedon
saatuaan. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen päätöstä on
valituksesta huolimatta kuitenkin heti noudatettava.
106 §
Jos joku laiminlyö tähän lakiin tai
sen nojalla annettuun säännökseen tai
määräykseen perustuvan velvollisuutensa,
aluehallintovirasto voi viranomaisen ilmoituksesta tai sen hakemuksesta, jonka
oikeutta tai etua asia koskee, sitten kun asianomaiselle on varattu
tilaisuus selityksen antamiseen, määrätä hänet
täyttämään velvollisuutensa
sakon uhalla tai sillä uhalla, että tekemättä jätetty
teetetään laiminlyöjän kustannuksella.
Aluehallintovirastolle kuuluvista 1 momentissa tarkoitetuista
tehtävistä huolehtii Suomen talousvyöhykkeellä se
aluehallintovirasto, jonka toimialueen kohdalla kysymyksessä oleva
osa talousvyöhykkeestä sijaitsee. Ahvenanmaan
valtionviraston toimialueen vastaista rajaa lukuun ottamatta aluehallintovirastojen
toimialueiden välisen rajan katsotaan jatkuvan aluevesien
ulkorajalta suuntaansa muuttamatta talousvyöhykkeen ulkorajaan
saakka.
115 §
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle
kuuluvista tehtävistä huolehtii talousvyöhykkeellä se
elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, jonka
toimialueen kohdalla kysymyksessä oleva osa talousvyöhykkeestä sijaitsee.
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten toimialueiden
välisen rajan katsotaan jatkuvan aluevesien ulkorajalta
suuntaansa muuttamatta talousvyöhykkeen ulkorajaan saakka.
Mitä 32 §:n 2 ja 3 momentissa, 35 §:n
2 momentissa ja 88 §:ssä säädetään,
ei sovelleta Suomen talousvyöhykkeellä.
118 §
Kalastusviranomaisilla tarkoitetaan maa- ja metsätalousministeriön
kala- ja riistaosastoa ja elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksia
sekä näiden viranomaisten virkamiehiä,
joiden asiana on hoitaa kalataloushallintoa ja huolehtia kalastuslainsäädännön
täytäntöönpanoon kuuluvista
tehtävistä. Mitä tässä laissa
on säädetty kalastusviranomaisesta, koskee vastaavasti
niitä metsähallinnon virkamiehiä, joiden
tulee huolehtia valtiolle kuuluvista kalavesistä ja niissä kalastamista
koskevista asioista.
Yleiset vesialueet ovat kalastusta koskevien asioiden osalta
maa- ja metsätalousministeriön kala- ja riistaosaston
ja elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten
hallinnassa ja hoidossa.
119 §
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen tulee
tarvittaessa ratkaista, onko vesistöä pidettävä lohi-
tai siikapitoisena.
121 §
Jos vesialueelle istutetaan kala- tai rapulajia tai niiden kantaa,
jota siellä ei ennestään ole, tai alueelle
suoritetaan kalojen tai rapujen siirtoistutus, on toimenpiteelle
saatava elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen
lupa. Luvassa voidaan antaa määräyksiä toimenpiteen
suorittamisesta.
123 §
Tässä laissa tarkoitetussa asiassa annettuun yleisen
alioikeuden päätökseen saadaan hakea muutosta
siinä järjestyksessä kuin muutoksen hausta
alioikeuden päätökseen on oikeudenkäymiskaaressa
säädetty.
Tässä laissa tarkoitetussa asiassa annettuun aluehallintoviraston
päätökseen saadaan hakea muutosta siinä järjestyksessä kuin
vesilaissa säädetään muutoksen
hakemisesta vesistöön rakentamista koskevassa
hakemusasiassa annettuun aluehallintoviraston päätökseen.
Siitä, kenellä on oikeus hakea muutosta aluehallintoviraston
rauhoituspiirin lakkauttamista koskevaan päätökseen,
säädetään 47 §:n 3
momentissa.
Tässä laissa tarkoitetussa asiassa annettuun elinkeino-,
liikenne- ja ympäristökeskuksen päätökseen
saadaan hakea valittamalla muutosta maaseutuelinkeinojen valituslautakunnalta
30 päivän kuluessa päätöksen
tiedoksi saannista. Muutoksenhausta on muutoin voimassa, mitä hallintolainkäyttölaissa
(586/1996) säädetään.
Tämän lain 106 §:ssä tarkoitettuun
aluehallintoviraston päätökseen saadaan
hakea muutosta hallinto-oikeudelta noudattaen, mitä hallintolainkäyttölaissa
säädetään muutoksenhausta.
124 §
Milloin 8 §:n 2 momentin soveltamiseksi on tarpeen
selvittää, mitkä vesialueet sijaitsevat
ulkosaaristossa, voidaan asia selvittää elinkeino-, liikenne-
ja ympäristökeskuksen hakemuksesta suoritettavassa
kiinteistötoimituksessa. Toimituksen suorittaa toimitusinsinööri
ilman uskottuja miehiä, ja siihen on muuten sovellettava,
mitä kiinteistönmuodostamislaissa säädetään
rajankäynnistä. Toimitus suoritetaan valtion kustannuksella.
Olosuhteiden muututtua voidaan ulkosaariston rajaa uudessa toimituksessa
muuttaa.
126 §
Kalastuselinkeinon ja kalatalouden kehittämistä varten
maa- ja metsätalousministeriö voi määrätä,
että kalastuksen harjoittajain ja kalastuskuntien on annettava
kalastusalueille ja elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksille
kalastusta ja sen tuottoa koskevia tietoja.
134 §
Jos rauhoituspiiri on aikaisemman lain mukaisesti erotettu vesialueen
jaossa tai piirin perustamisesta muutoin on tehty merkintä kiinteistörekisteriin,
on rauhoituspiirin lakkaamisesta tai päätöksestä,
jolla rauhoituspiiri on lakkautettu, kalastusalueen hallituksen
ilmoitettava asianomaiselle maanmittauskonttorille rauhoituspiiriä koskevien
merkintöjen poistamiseksi kiinteistörekisteristä.
Maanmittauskonttorin tulee tarvittaessa määrätä maanmittausinsinööri
valtion kustannuksella suoritettavassa toimituksessa selvittämään
ne seikat, joita merkinnän poistaminen edellyttää.
Edellä 1 momentissa tarkoitetun rauhoituspiirin tultua
lakkautetuksi aluehallintoviraston tulee, kun päätös
on saanut lainvoiman, tehdä kiinteistörekisterin
pitäjälle sanotussa momentissa tarkoitettu ilmoitus.
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2010.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
poikkeuksellisten tulvien aiheuttamien vahinkojen korvaamisesta
annetun lain 4 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan poikkeuksellisten tulvien aiheuttamien vahinkojen
korvaamisesta 18 päivänä maaliskuuta
1983 annetun lain (284/1983) 4 §:n 2 momentti,
sellaisena kuin se on laissa 92/1995, seuraavasti:
4 §
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Hakemuksen käsittelemiseksi tarpeellisen tulvavahinkojen
arvioinnin suorittaa 1 momentissa tarkoitettu kunnan maaseutuelinkeinoviranomainen.
Tulvan poikkeuksellisuuden selvittämisessä ja
vahinkojen arvioinnissa kunnan maaseutuelinkeinoviranomaisella on
oikeus tarpeen mukaan saada asiantuntija-apua asianomaiselta elinkeino-,
liikenne- ja ympäristökeskukselta ja metsälautakunnalta
sekä rakennuslautakunnalta ja muilta kunnan viranomaisilta.
Maa- ja metsätalousministeriön asetuksella voidaan
säätää tulvavahinkojen tarkemmista
arviointiperusteista.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2010.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
vesistöhankkeiden johdosta suoritettavista tilusjärjestelyistä annetun
lain 17 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan vesistöhankkeiden johdosta suoritettavista
tilusjärjestelyistä 20 päivänä toukokuuta 1988
annetun lain (451/1988) 17 §:n 2 momentti, sellaisena
kuin se on laissa 796/1996, seuraavasti:
17 §
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Jos järjestelytoimenpiteen johdosta kiinteistön
arvo alenee niin, ettei kiinteistö ole täytenä vakuutena
niistä saamisista, joista se oli panttina ennen tilusjärjestelyn
toimittamista, on järjestelyssä omistajalle määrätty
korvaus korkoineen määrättävä talletettavaksi
aluehallintovirastoon. Talletettuun korvaukseen on panttioikeuden
haltijalla sama oikeus kuin hänellä on ollut kiinteistöön.
Jollei luovuttavan kiinteistön omistaja voi näyttää kaikkien
panttioikeuksien haltijain antaneen hänelle lupaa talletetun
korvauksen nostamiseen, on aluehallintoviraston jaettava varat niin
kuin kiinteän omaisuuden kauppahinnan jakamisesta ulosottokaaressa
(705/2007) säädetään.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2010.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
yhteisaluelain 33 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan 18 päivänä elokuuta
1989 annetun yhteisaluelain (758/1989) 33 §, sellaisena
kuin se on laissa 686/2000, seuraavasti:
33 §
Osakaskunnan säännöistä on
lähetettävä maanmittaustoimistolle ja
aluehallintovirastolle ote, josta ilmenevät 18 §:n
1 momentin 1 ja 2 kohdassa tarkoitetut tiedot. Samoin maanmittaustoimistolle
ja aluehallintovirastolle on lähetettävä tiedot
hoitokunnan puheenjohtajasta ja varapuheenjohtajasta tai toimitsijasta
ja hänen varamiehestään sekä heidän
osoitteistaan.
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2010.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
poronhoitolain muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan 14 päivänä syyskuuta
1990 annetun poronhoitolain (848/1990) 1 §, 6 §:n
3 momentti, 8 §:n 1 momentti, 14 §:n
1 momentti, 28 §:n 2 ja 3 momentti, 36 §:n 1 momentti,
38 §:n 1 momentti, 39 §:n 3 momentti sekä 48
ja 52 §,
sellaisena kuin niistä on 1 § osaksi laissa
1353/1996, seuraavasti:
1 §
Lain soveltamisala
Tätä lakia sovelletaan poronhoidon harjoittamiseen
poronhoitoalueella. Lain 31—38 §:ää sovelletaan
lisäksi 35 §:n 1 momentissa tarkoitetulla poronhoitoalueen
ulkopuolella olevalla alueella.
Tämän lain säännösten
lisäksi on voimassa, mitä Suomen ja vieraan valtion
välillä on poronhoitoon liittyvistä asioista
erikseen sovittu.
Suomen ja Norjan sopimuksessa poroaitojen rakentamisesta ja
kunnossapidosta sekä muista toimenpiteistä porojen
estämiseksi pääsemästä toisen
valtakunnan alueelle (SopS 30/1983) lääninhallitukselle
säädettyjen tehtävien osalta toimivaltainen
viranomainen on Lapin aluehallintovirasto.
6 §
Paliskunta
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Paliskuntien toimialueiden rajat vahvistaa Lapin aluehallintovirasto.
Paliskuntien välinen esteaita katsotaan kuitenkin paliskuntien
rajaksi. Paliskunnan kotipaikka on siinä kunnassa, johon
sen alue tai suurin osa siitä kuuluu.
8 §
Paliskunnan perustaminen
Paliskunta perustetaan kokouksessa, joka pidetään
Lapin aluehallintoviraston määräämänä aikana
paliskunnan toimialueen rajojen tultua vahvistetuiksi. Kaikilla
niillä poronomistajilla, joiden poroja paliskunnan alueella
hoidetaan, on oikeus osallistua kokoukseen. Kokoukseen sovelletaan
muutoin, mitä 13—15 §:ssä säädetään. Kokouksen
kutsuu kuitenkin koolle Lapin aluehallintoviraston määräämä henkilö.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
14 §
Paliskunnan kokouksen koollekutsuminen
Paliskunnan kokouksen kutsuu koolle paliskunnan hallitus ilmoituksella,
joka on julkaistava paliskunnan alueella leviävässä sanomalehdessä vähintään
seitsemän päivää ennen kokousta.
Lisäksi on paliskunnan hallituksen kutsuttava paliskunnan
kokous koolle, milloin paliskunnan osakkaat, jotka omistavat vähintään
kymmenen prosenttia paliskunnan osakkaiden lukuporoista, sitä tietyn
asian ratkaisemiseksi vaativat. Jos kokousta ei ole kutsuttu koolle
kuukauden kuluessa siitä, kun vaatimus todistettavasti
esitettiin, Lapin aluehallintovirasto voi oikeuttaa vaatimuksen
esittäjän kutsumaan kokouksen koolle.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
28 §
Poroerotusten suorittaminen
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Milloin jäkälän jäätymisen
tai muun tärkeän syyn vuoksi poroerotusten pitäminen
jonakin vuonna aiheuttaa paliskunnalle kohtuutonta haittaa, Lapin
aluehallintovirasto voi vapauttaa paliskunnan poroerotusten pitämisestä.
Porojen määräksi katsotaan tällöin
edellisenä vuonna selvitetty poromäärä.
Jos paliskunta laiminlyö tarvittavien poroerotusten
pitämisen, voi Lapin aluehallintovirasto hakemuksesta oikeuttaa
jonkin muun paliskunnan suorittamaan ne laiminlyöntiin
syyllistyneen paliskunnan kustannuksella.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
36 §
Arvioimislautakunta
Arvioimislautakunnan tehtävänä on
ratkaista sille 32 §:n 1 momentin ja 34 §:n 3
momentin sekä 43 §:n 4 momentin mukaan kuuluvat
asiat. Lautakuntaan kuuluu puheenjohtaja ja kaksi muuta jäsentä.
Puheenjohtajana toimii elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen
määräämä henkilö.
Ennen puheenjohtajan määräämistä elinkeino-,
liikenne- ja ympäristökeskuksen on kuultava paliskuntaa
ja maataloustuottajain yhdistystä. Muista jäsenistä toinen
edustaa paikallisia maataloustuottajia ja toinen sitä paliskuntaa,
jota ratkaistava asia koskee.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
38 §
Arvioimislautakunnan jäsenen palkkio ja vastuu
Arvioimislautakunnan jäsenenä toimineella arviomiehellä on
oikeus saada tästä tehtävästä palkkiota
ja matkakustannusten korvausta Lapin aluehallintoviraston määräämien
perusteiden mukaisesti. Lautakunnan on päätöksessään
määrättävä kustannusten
korvaamisvelvollisuudesta asianosaisten kesken.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
39 §
Poroaitojen rakentaminen
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Valtakunnan rajalle rakennettavan esteaidan rakentamisesta ja
kunnossapidosta aiheutuvat kustannukset maksetaan valtion varoista.
Määrärahan myöntää Lapin
elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus.
48 §
Paliskuntain yhdistyksen toiminnan rahoitus
Valtion tulo- ja menoarviossa on vuosittain osoitettava määräraha
Paliskuntain yhdistyksen käytettäväksi
sille tämän lain mukaan kuuluvien tehtävien
suorittamiseen. Määrärahan myöntää Lapin
elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus.
52 §
Valvonta
Lapin aluehallintovirasto valvoo tämän lain
ja sen nojalla annettujen säännösten
ja määräysten noudattamista ja täytäntöönpanoa.
Jos paliskunta tahallaan laiminlyö noudattaa sen toimintaa
koskevia säännöksiä tai määräyksiä,
tulee Lapin aluehallintoviraston sakon uhalla tai uhalla, että tekemättä jätetty
työ suoritetaan paliskunnan kustannuksella, määrätä oikaistavaksi
se, mitä oikeudettomasti on tehty tai laiminlyöty.
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2010.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
Neuvostoliiton kanssa Saimaan ja Vuoksen juoksutussäännöstä tehdyn
sopimuksen eräiden määräysten
hyväksymisestä sekä sopimuksen soveltamisesta
annetun lain 2 ja 3 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan 27 päivänä maaliskuuta
1991 Neuvostoliiton kanssa Saimaan ja Vuoksen juoksutussäännöstä tehdyn
sopimuksen eräiden määräysten
hyväksymisestä sekä sopimuksen soveltamisesta annetun
lain (1331/1991) 2 §:n 2 ja 3 momentti sekä 3 §,
sellaisina kuin ne ovat laissa 94/2000, seuraavasti:
2 §
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Mikäli korvauksista ei päästä sopimukseen, voidaan
korvausasia saattaa hakemuksella alueellisesti toimivaltaisen aluehallintoviraston
ratkaistavaksi.
Korvaushakemuksen käsittelyyn sekä korvausten
määräämiseen ja suorittamiseen
sovelletaan vesilakia (264/1961) ja sen nojalla annettuja
säännöksiä.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
3 §
Maa- ja metsätalousministeriön määräämän elinkeino-,
liikenne- ja ympäristökeskuksen on tarkkailtava
juoksutuksen aikana sen vaikutuksia saimaannorpan elinoloihin sekä kalastoon
ja kalastukseen maa- ja metsätalousministeriön
hyväksymällä tavalla. Tarkkailua koskeva
erimielisyys voidaan saattaa 2 §:n 2 momentissa tarkoitetun
aluehallintoviraston käsiteltäväksi noudattaen,
mitä vesilaissa säädetään
hakemusasiasta.
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2010.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
maaseutuelinkeinojen valituslautakunnasta annetun lain 1 §:n
muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan maaseutuelinkeinojen valituslautakunnasta
4 päivänä joulukuuta 1992 annetun lain (1203/1992)
1 §, sellaisena kuin se on laeissa 36/1995, 33/1997
ja 621/1998, seuraavasti:
1 §
Käsiteltävät asiat
Maaseutuelinkeinojen valituslautakunta toimii itsenäisenä valitusviranomaisena,
jolta haetaan valittamalla muutosta seuraavien viranomaisten ja
yhteisöjen antamiin päätöksiin:
1) elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus asioissa,
jotka koskevat maatilataloutta, kalataloutta ja maaseudun kehittämistä sekä asioissa,
joiden
osalta muutoksenhausta muutoin laissa niin säädetään;
2) Metsähallitus asioissa, joista ei ole säädetty
haettavaksi oikaisua Metsähallitukselta tai muutosta hallinto-oikeudelta;
3) metsäkeskus asioissa, joista ei ole säädetty haettavaksi
muutosta hallinto-oikeudelta;
4) riistanhoitopiiri;
5) riistanhoitoyhdistys;
6) kalastusalue;
7) aluehallintoviranomaisen ja muun viranomaisen eläintautilain
(55/1980) nojalla antamiin päätöksiin.
Lisäksi valituslautakunnalle voidaan antaa sen mukaan
kuin lailla säädetään, tehtäväksi
käsitellä muidenkin viranomaisten ja yhteisöjen päätöksistä tehtäviä valituksia.
Valituslautakunta käsittelee myös edellä tässä pykälässä tarkoitettujen
viranomaisten ja yhteisöjen päätöksiä koskevat
hallintolainkäyttölain (586/1996) 59 §:ssä mainitut
kantelut.
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2010.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
metsästyslain 23 ja 88 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan 28 päivänä kesäkuuta
1993 annetun metsästyslain (615/1993) 23 § ja
88 §:n 4 momentti, sellaisena kuin niistä on 23 § osaksi
laeissa 1068/2004 ja 939/2006, seuraavasti:
23 §
Metsästyksen rajoittaminen yleisen turvallisuuden vuoksi
Jos yleisen turvallisuuden kannalta on erityisen tärkeää tai
eläintautilain (55/1980) 3 §:n nojalla
määriteltyjen helposti leviävien eläintautien
leviämisen ehkäisemiseksi on välttämätöntä, aluehallintovirasto
voi määräajaksi tietyllä alueella
kieltää metsästyksen tai rajoittaa sitä.
Ennen kiellon tai rajoituksen määräämistä on
metsästysoikeuden haltijaa ja alueen omistajaa kuultava.
Kuulemista ei kuitenkaan edellytetä, jos kiellon tai rajoituksen
antaminen perustuu helposti leviävien eläintautien
leviämisen ehkäisemiseen.
Aluehallintoviraston tulee kumota 1 momentissa tarkoitettu kielto
tai rajoitus ennen määräajan päättymistä,
jos kiellon tai rajoituksen voimassapitämiseen ei enää ole
tarvetta.
Aluehallintovirastolle kuuluvista 1 ja 2 momentissa tarkoitetuista
tehtävistä huolehtii Suomen talousvyöhykkeellä se
aluehallintovirasto, jonka toimialueen kohdalla kysymyksessä oleva osa
talousvyöhykkeestä sijaitsee. Ahvenanmaan valtionviraston
toimialueen vastaista rajaa lukuun ottamatta aluehallintovirastojen
toimialueiden välisen rajan katsotaan jatkuvan aluevesien
ulkorajalta suuntaansa muuttamatta talousvyöhykkeen ulkorajaan
saakka.
88 §
Lain noudattamisen valvonta
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Jos tähän lakiin tai sen nojalla annettuun säännökseen
tai määräykseen perustuva velvollisuus
laiminlyödään, aluehallintovirasto voi valvontaviranomaisen
tai tässä laissa tarkoitetun yhteisön
ilmoituksesta taikka sen hakemuksesta, jonka oikeutta tai etua asia
koskee, määrätä laiminlyöjän
täyttämään velvollisuutensa
sakon uhalla tai sillä uhalla, että tekemättä jätetty teetetään
laiminlyöjän kustannuksella.
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2010.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
Euroopan yhteisön yhteisen maatalouspolitiikan täytäntöönpanosta
annetun lain 3 ja 9 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan Euroopan yhteisön yhteisen maatalouspolitiikan
täytäntöönpanosta 8 päivänä joulukuuta
1994 annetun lain (1100/1994) 3 ja 9 §, sellaisina
kuin ne ovat, 3 § laeissa 273/2003 ja 423/2007
sekä 9 § mainitussa laissa 273/2003,
seuraavasti:
3 §
Valvonta
Maa- ja metsätalousministeriö vastaa Euroopan
yhteisön yhteisestä maatalouspolitiikasta annettujen
säädösten noudattamisen valvonnasta.
Maaseutuvirastosta annetussa laissa (666/2006) säädettyjen
tehtävien osalta säädösten noudattamista
valvoo Maaseutuvirasto ja Elintarviketurvallisuusvirastosta annetussa
laissa (25/2006) säädettyjen tehtävien
osalta Elintarviketurvallisuusvirasto.
Valvonnassa käytetään apuna maa-
ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskusta,
Elintarviketurvallisuusvirastoa sekä muita maa- ja metsätalousministeriön
alaisia virastoja ja laitoksia, Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja
valvontavirastoa, aluehallintovirastoja, elinkeino-, liikenne- ja
ympäristökeskuksia tai näiden valtuuttamia tarkastajia
sekä kuntien maaseutuelinkeino- ja elintarvikevalvontaviranomaisia.
Myös tulli- ja poliisiviranomaisia voidaan käyttää apuna
tämän lain täytäntöönpanoon
liittyvässä valvonnassa. Maa- ja metsätalousministeriö voi
lisäksi määrätä, että valvonnan
täytäntöönpanossa saadaan käyttää apuna
maatalous- ja puutarha-alan tuottajien yhteenliittymiä taikka
tuotannon ja tuotteiden valvonnassa yksityisoikeudellisia maatalousalan
yhteisöjä. Poliisin on tarvittaessa annettava
virka-apua valvonnan suorittamisessa.
9 §
Ahvenanmaa
Tätä lakia sovelletaan myös Ahvenanmaan maakunnassa,
sikäli kuin kysymys on valtakunnan lainsäädäntövaltaan
Ahvenanmaan itsehallintolain (1144/1991) nojalla kuuluvista
asioista. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksille ja
kuntien maaseutuelinkeinoviranomaisille tällöin
kuuluvat tehtävät hoitaa Ahvenanmaan valtionvirasto
sekä kunnanhallitukset tai kuntien maaseutuelinkeino- ja
elintarvikevalvontaviranomaiset.
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2010.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
Euroopan yhteisön yhteisen kalastuspolitiikan täytäntöönpanosta
annetun lain 2 ja 3 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan Euroopan yhteisön yhteisen kalastuspolitiikan
täytäntöönpanosta 8 päivänä joulukuuta 1994
annetun lain (1139/1994) 2 ja 3 §, sellaisena
kuin niistä on 3 § laissa 434/2001, seuraavasti:
2 §
Toimivaltainen viranomainen
Tämän lain yleinen täytäntöönpano
kuuluu maa- ja metsätalousministeriölle. Maa-
ja metsätalousministeriö on myös Euroopan
yhteisön yhteisestä kalastuspolitiikasta annetuissa
yhteisön säädöksissä ja
päätöksissä tarkoitettu jäsenvaltion
toimivaltainen viranomainen.
Maa- ja metsätalousministeriö voi jonkin asian
tai asiaryhmän osalta siirtää 1 momentissa tarkoitetun
toimivallan riista- ja kalatalouden tutkimuslaitokselle tai elinkeino-,
liikenne- ja ympäristökeskuksille.
3 §
Valvonta
Maa- ja metsätalousministeriö ohjaa Euroopan
yhteisön yhteistä kalastuspolitiikkaa koskevien
säännösten noudattamisen valvontaa. Elinkeino-,
liikenne- ja ympäristökeskusten tehtävänä on
mainittujen säännösten noudattamisen
valvonta alueellaan.
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2010.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
taimiaineistolain muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan 16 päivänä joulukuuta
1994 annetun taimiaineistolain (1205/1994) 3 §:n
4 momentti sekä 7 a ja 12 §, sellaisina kuin ne
ovat, 3 §:n 4 momentti ja 7 a § laissa 727/2000
sekä 12 § osaksi viimeksi mainitussa laissa, seuraavasti:
3 §
Taimiaineiston toimittajan hyväksyminen ja rekisteröinti
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Hyväksymistä ja rekisteröintiä haetaan
Elintarviketurvallisuusvirastolle osoitetulla hakemuksella, joka
toimitetaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle.
Päätöksen hyväksymisestä ja
rekisteröinnistä tekee elinkeino-, liikenne- ja
ympäristökeskus. Maa- ja metsätalousministeriön
asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä hyväksymistä ja
rekisteröintiä koskevasta hakemusmenettelystä.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
7 a §
Valvontaviranomaiset
Tämän lain täytäntöönpanosta
sekä tämän lain ja sen nojalla annettujen
säännösten ja määräysten
noudattamisen valvonnasta ja valvonnan järjestämisestä vastaa
Elintarviketurvallisuusvirasto, joka käyttää valvonnassa
apunaan elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskuksia.
12 §
Rekisteristä poistaminen
Jos tarkastuksessa todetaan, ettei taimiaineiston toimittaja
noudata tämän lain tai sen nojalla annettuja säännöksiä,
elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen tulee
antaa asianomaiselle huomautus sekä tarvittaessa ilmoittaa
määräaika, jonka kuluessa toiminnassa
havaitut virheellisyydet on korjattava.
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen tulee
poistaa rekisteristä taimiaineiston toimittaja, joka ei
huomautuksesta huolimatta korjaa toiminnassa havaittuja virheellisyyksiä.
Rekisteristä poistettu on merkittävä välittömästi
uudelleen rekisteriin ilman eri hakemusta sitten, kun rekisteristä poistamisen
syy ei enää ole olemassa.
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2010.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
maatalousyrittäjien luopumistuesta annetun lain muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan maatalousyrittäjien luopumistuesta
16 päivänä joulukuuta 1994 annetun lain (1293/1994)
21 a §:n 1 momentti, 30 a §:n 2 momentti, 34 ja
36 §, 37 §:n 3 momentti ja 40 §:n 5 momentti,
sellaisina kuin ne ovat, 21 a §:n 1 momentti laissa
1389/2004, 30 a §:n 2 momentti ja 40 §:n
5 momentti laissa 440/2007, 34 § laeissa 1326/1999,
593/2002 ja 613/2006 sekä mainitussa
laissa 440/2007, 36 § osaksi mainitussa laissa
440/2007 sekä 37 §:n 3 momentti mainitussa
laissa 1326/1999, seuraavasti:
21 a §
Eläkelaitos antaa päätöksensä tiedoksi
lähettämällä sen vastaanottajalle
hänen ilmoittamaansa postiosoitteeseen kirjeellä.
Päätöksestä on annettava tieto
elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle
sekä kunnan maaseutuelinkeinoviranomaiselle. Lisäksi
päätöksestä on annettava tieto
Paliskuntain yhdistykselle silloin, kun luopujana on porotalouden
harjoittaja.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
30 a §
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Eläkelaitos, Maaseutuvirasto, elinkeino-, liikenne-
ja ympäristökeskus tai kunnan maaseutuelinkeinoviranomainen
voi tarvittaessa vaatia luopumistuen saajalta selvityksen siitä,
että hän edelleen täyttää luopumistuen
saamisen edellytykset. Jollei tuensaaja toimita selvitystä hänelle asetetussa
kohtuullisessa määräajassa, eläkelaitos
voi päättää, että luopumistuen
suorittaminen keskeytetään, kunnes selvitys on
toimitettu.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
34 §
Tämän lain täytäntöönpanosta
huolehtivat kuntien maaseutuelinkeinoviranomaiset, elinkeino-, liikenne-
ja ympäristökeskukset, Maaseutuvirasto, maa- ja
metsätalousministeriö, Paliskuntain yhdistys sekä eläkelaitos.
Tämän lain mukaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle
kuuluvien tehtävien hoitamisesta Ahvenanmaan maakunnassa
vastaa Ahvenanmaan valtionvirasto.
Maaseutuvirasto korvaa sopimusosapuolena maa- ja metsätalousministeriön
tämän Euroopan yhteisön varojen käytöstä eläkelaitoksen
kanssa tekemässä neuvoston asetuksen (EY) N:o 1290/2005
soveltamista koskevista yksityiskohtaisista säännöistä maksajavirastojen
ja muiden elinten hyväksymisen sekä maataloustukirahaston
ja maaseuturahaston tilien tarkastamisen ja hyväksymisen
osalta annetun komission asetuksen (EY) N:o 885/2006 liitteen
I kohdan 1 alakohdassa C tarkoitetussa sopimuksessa, jossa määritellään
eläkelaitoksen maksajaviraston sijasta hoitamat tehtävät
siten kuin niistä laissa, mainitussa neuvoston asetuksessa
sekä valtioneuvoston asetuksessa säädetään.
Maaseutuvirasto voi myös tarvittaessa muuttaa sopimusta tai
uusia sen siten kuin siitä yhteisön lainsäädännössä säädetään.
Sopimukseen voidaan ottaa myös määräykset
eläkelaitokselle säädetyn tiedonantovelvollisuuden
ja muiden velvoitteiden toteuttamiseksi tarpeellisista teknisluonteisista seikoista,
kuten menojen oikeellisuuden todentamisesta, maksajaviraston menoilmoitusten
ja muiden selvitysten laatimiseksi tarpeellisten tietojen toimittamisesta
sekä niitä koskevista määräajoista.
Sopimukseen sisällytettävistä tehtävistä ja niiden
määräajoista voidaan antaa tarkemmat säännökset
valtioneuvoston asetuksella.
36 §
Kuntien maaseutuelinkeinoviranomaisten, elinkeino-, liikenne-
ja ympäristökeskusten, Maaseutuviraston ja maa-
ja metsätalousministeriön asiana on eläkelaitoksen
ohella valvoa, että luopumistuen saaja ei harjoita maataloutta
ja että luopuja sekä luovutuksensaaja noudattavat tässä laissa
tarkoitettuja sitoumuksia.
Valvontaa varten 1 momentissa tarkoitetuilla toimielimillä on
oikeus tutustua luopumisen kohteena olevaan tilaan ja oikeus saada
luopujalta ja luovutuksensaajalta selvitys tässä laissa säädettyjen
edellytysten täyttymisestä.
37 §
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Kunnan maaseutuelinkeinoviranomaisen, elinkeino-, liikenne-
ja ympäristökeskuksen tai Paliskuntain yhdistyksen
tämän lain nojalla antamaan lausuntoon ei saa
hakea muutosta valittamalla.
40 §
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Eläkelaitoksella on velvollisuus antaa tarvittavat
tiedot maa- ja metsätalousministeriölle, Maaseutuvirastolle
ja elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle
36 §:n 1 momentissa tarkoitettuja tehtäviä varten
sekä maa- ja metsätalouden rakennepoliittisista
toimenpiteistä annetussa laissa (1303/1994) tarkoitetun
pellon metsittämistukijärjestelmän valvontaa
varten.
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2010.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
kolttalain muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan 24 päivänä helmikuuta
1995 annetun kolttalain (253/1995) 11, 12 ja 18 §,
19 §:n 2 momentti, 20, 21, 27—29, 31, 35—38
ja 55 §, 63 §:n 1 momentti, 64 ja 65 a § sekä 70 §:n
4 momentti,
sellaisina kuin niistä ovat 18 laissa 276/2004,
20 ja 55 § viimeksi mainitussa laissa ja laissa 427/2007,
38 § osaksi laeissa 1289/1996 ja 81/2007,
64 § laissa 575/1997 sekä 65 a § laissa
32/1997, seuraavasti:
11 §
Kalaistutukset
Maatilatalouden kehittämisrahaston varoilla voidaan
hankkia kalanpoikasia istutettaviksi koltta-alueen vesistöihin
ja suorittaa muitakin kalavesien hoitoon liittyviä toimenpiteitä.
Edellä 1 momentissa tarkoitetusta toimenpiteestä päättää elinkeino-,
liikenne- ja ympäristökeskus, joka voi antaa niiden
toteuttamisen Metsähallituksen, riista- ja kalatalouden
tutkimuslaitoksen tai kalastuskuntien suoritettavaksi.
12 §
Eräät tienteko- ja vesihuoltotyöt
Valtio voi tarvittaessa tehdä tai teettää kolttien
tiloja varten tarpeelliset tienteko- ja vesihuoltotyöt.
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus päättää asiasta.
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus huolehtii
1 momentin mukaisesti tehdyn tien kunnossapidosta, kunnes tie on
luovutettu yksityiseksi tieksi tai yleisenä tienä käytettäväksi.
18 §
Lainan ja avustuksen hakeminen ja myöntäminen
Lainat ja avustukset myöntää hakemuksesta Lapin
elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. Hakemus
on tehtävä kirjallisesti ja allekirjoitettava.
Ennen kuin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus
päättää lainan tai avustuksen
myöntämisestä, voidaan hakemuksesta hankkia
kunnan maaseutuelinkeinoviranomaisen lausunto sekä tarvittaessa
muitakin lausuntoja. Lausuntomenettelystä voidaan antaa
tarkempia säännöksiä maa- ja
metsätalousministeriön asetuksella.
19 §
Rakentamisen ohjaus ja tarkastukset
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Rakentamiseen myönnettyjen avustusten ja lainojen käytön
valvomiseksi ja maksamisen edellytysten toteamiseksi on rakennuspaikalla pidettävä
rakennuslupapäätöksessä määrätyt
tarkastukset. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus
voi tukea myöntäessään määrätä pidettäviksi
muitakin tarpeellisiksi katsomiaan tarkastuksia. Tarkastukset suorittaa
rakennuttajan kustannuksella kunnan rakennustarkastaja tai rakennuslupapäätöksessä
määrätty
henkilö. Jollei rakennuslupaa tarvita, tarkastuksen voi
suorittaa myös muu pätevä henkilö,
jonka elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus
hyväksyy.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
20 §
Valvonta
Maa- ja metsätalousministeriöllä,
Maaseutuvirastolla ja elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksella
on oikeus suorittaa ennakolta ilmoittamatta tässä laissa
tarkoitettujen avustusten, lainojen ja muiden tukien myöntämiseen, maksamiseen
ja käyttöön liittyvien edellytysten ja
ehtojen noudattamisen valvonnassa tarvittavia tarkastuksia.
Tuen saaja on velvollinen korvauksetta esittämään
tarkastuksia suorittavalle kaikki tarvittavat tili- ja muut asiakirjat,
joilla tarkoitetaan myös automaattisen tietojenkäsittelyn
avulla tai muulla tavalla luotua tai säilytettyä vastaavaa
aineistoa sekä muutoinkin avustamaan tarkastuksessa. Tarkastuksia
suorittavalla on oikeus valvontatehtävän edellyttämässä laajuudessa
tarkastaa tuen saajan kotieläinrakennukset, viljelmät,
tuotanto- ja jalostuslaitokset, varastot, myynti- ja markkinointitilat
sekä muut tuen myöntämisen ja maksamisen
edellytyksenä olevat olot. Tarkastus voi koskea sekä tuen
saajaa että tuen välittäjää.
Tarkastusta ei kuitenkaan saa suorittaa kotirauhan piiriin kuuluvissa
tiloissa.
21 §
Osto- ja siirtomenettely
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus voi ostaa
tämän lain tarkoituksiin tiloja, tilanosia, oikeuksia
ja osuuksia. Kauppahinta ei saa ylittää käypää hintaa.
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus voi käyttää tämän
lain tarkoituksiin myös maatilalain (188/1977),
luontaiselinkeinolain, porotalouslain ja maaseutuelinkeinolain
(1295/1990) tarkoituksiin muulla tavoin kuin oikeudesta hankkia
maa- ja metsätalousmaata annetun lain (391/1978)
nojalla hankittua maata.
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksella
on oikeus vaihtaa hallinnassaan olevaa maata muiden omistamaan tai
muiden valtion virastojen hallinnassa olevaan maahan. Mikäli
vaihdettavat alueet eivät arvoltaan vastaa toisiaan, korvataan
erotus rahana.
Metsähallitus siirtää, elinkeino-,
liikenne- ja ympäristökeskuksen tehtyä siitä esityksen,
hallinnassaan olevasta valtion maasta tämän lain tarkoituksiin
tarvittavat alueet elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen
hallintaan. Metsähallituksen hallinnassa olevaa maata voidaan siirtää myös
ennakolta elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen
hallintaan lähinnä asumiseen soveltuvien tilojen
muodostamista varten. Jos Metsähallitus ja elinkeino-,
liikenne- ja ympäristökeskus eivät ole
yksimielisiä siirrettävästä alueesta,
on alueen siirtämistä koskeva asia saatettava
maa- ja metsätalousministeriön ratkaistavaksi.
27 §
Maan käyttöä koskeva suunnitelma
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen tulee
laatia hankitun tai muulla tavalla saadun maan käyttöä koskeva
erityinen suunnitelma, jollei kysymys ole samalla kertaa vain yhden
tai muutaman 24 §:ssä tarkoitetun tilan tai muun alueen
muodostamisesta taikka 25 §:ssä tarkoitetusta
omaisuudesta.
Milloin omaisuutta käytetään muuhun
kuin tämän lain tarkoituksiin eikä elinkeino-,
liikenne- ja ympäristökeskuksella ole, sen mukaan kuin
erikseen säädetään, oikeutta
luovuttaa valtion maaomaisuutta, on asia tältä osin
siirrettävä maa- ja metsätalousministeriön
käsiteltäväksi.
Suunnitelman sisällöstä, laatimisesta
ja siinä yhteydessä noudatettavasta menettelystä säädetään
valtioneuvoston asetuksella.
28 §
Maan hakeminen
Maata haetaan kirjallisesti elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselta.
Hakemuksesta on hankittava kunnan maaseutuelinkeinoviranomaisen
lausunto sekä tarvittaessa myös asianomaisen kolttien
kyläkokouksen lausunto.
29 §
Myyntipäätös
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus päättää tilan,
alueen tai muun etuuden myymisestä hakijalle sekä maksu-
ja muista luovutusehdoista.
Tilan, alueen tai muun etuuden myyntihinnaksi määrätään
sen käyttötarkoituksen mukainen käypä hinta.
31 §
Maanmittaustoimitukset
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen maanmittausinsinööri
tai hänen määräyksestään maanmittausteknikko
voi suorittaa tämän lain täytäntöönpanoon
liittyvän maanmittaustoimituksen sen mukaisesti kuin kiinteistömuodostamislaissa
(554/1995) säädetään.
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus voi myös
huolehtia tämän lain mukaisten maanmittaustoimitusten vireille
saattamisesta.
Tämän lain täytäntöönpanoon
liittyvien maanmittaustoimitusten toimituskustannukset suoritetaan
valtion varoista.
35 §
Tienteko- ja vesihuoltotyöt
Jos valtio on tehnyt tai teettänyt tämän
lain mukaisia tiloja varten tie- ja vesihuoltotöitä,
peritään tilan omistajalta työn kustannuksista
se määrä, jolla tilan arvon tarkoitukseensa
käytettynä voidaan katsoa nousseen sanottujen
töiden johdosta, enintään kuitenkin 10
prosenttia tilan osalle tulleiden kustannusten määrästä.
Perittävän määrän takaisinmaksuaika
on 10 vuotta ja sen vuotuinen korko on neljä prosenttia.
Kustannusten perinnästä päättää elinkeino-,
liikenne- ja ympäristökeskus.
Kustannusten perintään, maksuhelpotuksiin, irtisanomiseen
ja muihinkin seikkoihin nähden on soveltuvin osin voimassa,
mitä myyntihintojen osalta säädetään.
36 §
Rajoitukset
Oikeustoimi, jolla ilman elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen
lupaa luovutetaan tämän lain nojalla muodostettu
tila tai alue tai sen osa, on mitätön. Elinkeino-,
liikenne- ja ympäristökeskuksen on myönnettävä luovutuslupa
silloin, kun luovutuksensaajana on Inarin kunnassa asuva täysivaltainen
koltta, joka ei ennestään omista tässä laissa
tarkoitettua kiinteistöä, tai kun luovutuksensaajana
on sellainen henkilö, joka voisi periä luovuttajan.
Muulle henkilölle luovutusluvan saa myöntää vain
erityisistä syistä.
Edellä 1 momentissa säädetyt rajoitukset
ovat voimassa 20 vuotta siitä päivästä lukien,
jona tilasta tai lisäalueesta tehty kauppakirja on allekirjoitettu.
Rajoitusten estämättä on kolttatilan kiinnittäminen
muun oikeuden kuin vuokraoikeuden vakuudeksi ja muu pantiksipano
velan maksamisen vakuudeksi sekä ulosmittaus ja pakkohuutokaupalla
myyminen sallittu. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus
voi, milloin siihen on olosuhteet huomioon ottaen erityisiä syitä,
vapauttaa tilan tai sen osan tässä pykälässä säädetyistä rajoituksista.
Rajoitusten merkitsemisestä kiinteistörekisteriin
sekä niitä koskevista ilmoituksista säädetään
valtioneuvoston asetuksella.
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus voi liittää edellä tässä pykälässä tarkoitettua
lupaa ja vapauttamista koskevaan päätökseen
ehdon, että tämän lain nojalla syntynyt
laina tai myyntihintasaaminen on kokonaan tai osaksi heti maksettava
takaisin korkoineen. Jos tilaa varten on myönnetty tämän
lain nojalla avustusta eikä sen myöntämisestä ole
kulunut 10 vuotta, voidaan päätökseen
myös liittää ehto, että sanottu
avustus tai osa siitä on heti maksettava valtiolle takaisin.
37 §
Eräät lisäehdot
Milloin tämän lain nojalla maata, luottoa
tai avustusta saanut henkilö taikka se, jolle hänen
tilansa tai sen osan omistus- tai hallintaoikeus on siirtynyt, taikka
jos heitä on useita, kukaan heistä ei ole kolmeen
vuoteen vakituisesti asunut asianomaisella tilalla, elinkeino-,
liikenne- ja ympäristökeskus voi määrätä tilaa
tai aluetta rasittavan valtion saamisen, valtionlainan tai avustuksen
osaksi tai kokonaan takaisin maksettavaksi. Avustusta ei kuitenkaan
voida määrätä maksettavaksi
takaisin, jos sen myöntämisestä on kulunut
10 vuotta.
Kauppa- ja velkakirjoihin sekä avustuksen myöntämistä koskeviin
päätöksiin on otettava 1 momentin
mukainen ehto. Kauppa- ja velkakirjoihin voidaan ottaa saamisen
irtisanomisen sekä kauppa- tai lainaehdoissa ehkä sovitun
sakkokoron maksettavaksi määräämisen
uhalla noudatettavaksi muitakin ehtoja, jotka koskevat tilan tai
alueen käyttämistä, saamisen perimisen turvaamista
sekä lainan käyttöä samoin kuin muita
tarpeellisiksi katsottuja ehtoja.
38 §
Myyntihintasaamisen ja lainojen irtisanominen
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus voi 36
ja 37 §:ssä säädetyn lisäksi
valtioneuvoston asetuksella tarkemmin säädettävin
perustein määrätä tämän
lain mukaisen valtion myyntihintasaamisen ja valtionlainan maksettavaksi
takaisin osaksi tai kokonaan yhdessä tai useammassa erässä,
jos velallinen on valtiolta maata ostaessaan tai lainaa hakiessaan
antanut olennaisessa kohdin erehdyttäviä tietoja
tai menetellyt muutoin vilpillisesti, luovuttanut kiinteistön
osaksi tai kokonaan tai jättänyt noudattamatta
61 §:ssä tarkoitettua suunnitelmaa taikka jos
tila on joutunut ulosottotoimin myytäväksi. Elinkeino-,
liikenne- ja ympäristökeskus voi valtioneuvoston asetuksella
tarkemmin säädettävin perustein määrätä myyntihintasaamisen
ja lainan heti takaisin maksettavaksi myös silloin, kun
velallinen ei ole noudattanut kauppa- tai velkakirjassa asetettuja
muita ehtoja. Jos valtionlainan tai myyntihintasaamisen irtisanomisen
perusteena kuitenkin on lyhennyksen tai koron maksun viivästyminen,
valtionlainan takaisinperimisestä ja myyntihintasaamisen
irtisanomisesta päättää Valtiokonttori.
Takaisin perittävät 1 momentissa tarkoitetut valtionlainat
saadaan periä elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen
lainvoimaisen päätöksen nojalla ulosottotoimin
siinä järjestyksessä kuin verojen ja
maksujen täytäntöönpanosta annetussa
laissa (706/2007) säädetään.
Tässä laissa tarkoitettujen valtionlainojen erääntyneet
maksut saadaan periä sanotussa järjestyksessä ilman
eri päätöstä.
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus voi antaa
ennakkotiedon siitä, aiheuttaako toimenpide valtionlainan
tai myyntihintasaamisen irtisanomisen taikka avustuksen takaisin
perimisen.
Valtioneuvoston asetuksella säädetään
tarkemmin menettelystä lainaa tai saamista irtisanottaessa.
55 §
Täytäntöönpanoviranomaiset
Maa- ja metsätalousministeriö, Maaseutuvirasto,
Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,
Inarin kunnan maaseutuelinkeinoviranomainen sekä Metsähallitus
huolehtivat tämän lain täytäntöönpanosta.
Tarkempia säännöksiä tämän
lain täytäntöönpanossa noudatettavasta menettelystä voidaan
antaa maa- ja metsätalousministeriön asetuksella.
Tämän lain mukaisissa tehtävissä voidaan, sen
mukaan kuin valtioneuvoston asetuksella tarkemmin säädetään,
käyttää apuna Lapin aluehallintovirastoa
ja muita valtion viranomaisia.
63 §
Muutoksenhaku
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen tässä laissa
tarkoitetussa asiassa tekemään päätökseen
saa hakea muutosta valittamalla maaseutuelinkeinojen valituslautakuntaan
30 päivän kuluessa siitä päivästä,
jona valittaja on saanut tiedon päätöksestä.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
64 §
Käsittelymaksun periminen
Tämän lain nojalla annetuista päätöksistä peritään
maksu siten kuin maksujen perimisestä erikseen säädetään.
Velkajärjestelyä ja muita luottojen maksuhelpotuksia
sekä avustuksen ja muun tuen myöntämistä koskevat
elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen päätökset
ovat kuitenkin maksuttomia. Myös velkajärjestelyä ja muita
maksuhelpotuksia koskevat maaseutuelinkeinojen valituslautakunnan
päätökset ovat maksuttomia.
65 a §
Säännösten soveltaminen elinkeino-,
liikenne- ja ympäristökeskukseen
Mitä tässä laissa tai sen nojalla
säädetään tai määrätään
maaseutuelinkeinopiiristä ja sen toimialueesta, koskee
elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusta ja
sen toimialuetta.
70 §
Aikaisemmat panttioikeudet
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Milloin tila tai alue on 2 momentissa säädetyin
tavoin panttina, tulee elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen
lähettää asianomaiselle tuomarille ilmoitus
panttioikeutta koskevan merkinnän tekemistä varten
kiinnitysrekisteriin. Kun saaminen on täysin maksettu,
tulee elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen
lähettää ilmoitus asianomaiselle tuomarille
tilan tai alueen vapautumisesta panttivastuusta.
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2010.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
Euroopan yhteisön maidon ja maitotuotteiden kiintiöjärjestelmän
täytäntöönpanosta annetun lain
muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan Euroopan yhteisön maidon ja maitotuotteiden
kiintiöjärjestelmän täytäntöönpanosta
17 päivänä maaliskuuta 1995 annetun lain
(355/1995) 2, 4 ja 6 § sekä 11 §:n
1 momentti, sellaisina kuin ne ovat laissa 435/2007, seuraavasti:
2 §
Toimivaltainen viranomainen
Tämän lain täytäntöönpano
kuuluu maa- ja metsätalousministeriölle, Maaseutuvirastolle
ja elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksille.
Maaseutuvirasto voi jonkin tehtävän tai tehtäväryhmän
osalta siirtää toimivaltaansa kuuluvia tehtäviä elinkeino-,
liikenne- ja ympäristökeskuksille. Viitemäärän
ja viitemäärää vastaavan rasvaprosentin
(perusrasvaprosentti) vahvistaa se elinkeino-, liikenne-
ja ympäristökeskus, jonka toimialueella maatilan
talouskeskus sijaitsee.
Ahvenanmaan maakunnassa suorittaa tässä laissa
elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle
kuuluvat tehtävät Ahvenanmaan valtionvirasto.
4 §
Toimitusten viitemäärä
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus vahvistaa
neuvoston asetuksen 5 artiklan c alakohdassa tarkoitetun tuottajan
hakemuksesta tilakohtaisen viitemäärän
ja perusrasvaprosentin tuottajalle, joka ryhtyy neuvoston asetuksen 5 artiklan
f alakohdan mukaisesti toimittamaan maitoa e alakohdassa tarkoitetulle
ostajalle. Toimitusten viitemäärä on
se litramäärä, joka tuottajalla on oikeus
asianomaisen vuoden huhtikuun 1 päivänä alkavan
12 kuukauden jakson, jäljempänä tuotantojakso,
aikana toimittaa maitoa ilman ylitysmaksua edellä tarkoitetulle
ostajalle.
6 §
Suoramyynnin viitemäärä
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus vahvistaa
tuottajan hakemuksesta tilakohtaisen suoramyynnin viitemäärän
tuottajalle, joka harjoittaa neuvoston asetuksen 5 artiklan g alakohdassa
tarkoitettua suoramyyntiä. Suoramyynnin viitemäärä on
se litramäärä, joka tuottajalla on oikeus
tuotantojakson aikana ilman ylitysmaksua myydä tai siirtää maitoa
suoraan kuluttajille sekä myydä tai siirtää muita
maitotuotteita.
Säännöksiä tilalta lähtevien
juustojen ja muiden maitotuotteiden vastaavuuksista kermaa ja voita
lukuun ottamatta annetaan Maatalousviraston määräyksellä.
11 §
Muutoksenhaku
Maaseutuviraston ja elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen
tekemään päätökseen
haetaan muutosta valittamalla maaseutuelinkeinojen valituslautakuntaan
siten kuin hallintolainkäyttölaissa (586/1996)
säädetään. Myös Ahvenanmaan
valtionviraston päätöksestä haetaan muutosta
valittamalla valituslautakuntaan.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2010.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
kiinteistönmuodostamislain 72 ja 205 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan 12 päivänä huhtikuuta
1995 annetun kiinteistönmuodostamislain (554/1995)
72 ja 205 § seuraavasti:
72 §
Uusjaossa tehdään ne tiet, jotka ovat jaon
tarkoituksen toteuttamiseksi tarpeellisia.
Uusjaossa voidaan rakentaa osakaskiinteistöjen tarvitsemat
vedenhankinta- ja viemäröintilaitteet. Laitteiden
rakentamista koskevan suunnitelman laatii tai teettää asianomainen
elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus.
205 §
Kiinteistölle tuleva korvaus kuuluu kiinteistöön.
Jos kiinteistön omistajalle alueen tai osuuden siirtämisen,
tilusvaihdon, osittelusta poikkeamisen, maan tai rakennuksen lunastamisen
taikka muun sellaisen toimenpiteen johdosta on määrätty
maksettavaksi suuruudeltaan merkittävä korvaus
ja kiinteistön arvo on edellä tarkoitetun toimenpiteen
vuoksi siinä määrin alentunut, että kiinteistöön
kohdistuva panttioikeuden haltijan oikeus saattaa vaarantua, on
omistajalle tuleva korvaus korkoineen määrättävä talletettavaksi aluehallintovirastoon.
Talletettuun korvaukseen on panttioikeuden haltijalla sama oikeus
kuin hänellä on kiinteistöön.
Jollei kiinteistön omistaja voi näyttää kaikkien
panttioikeuden haltijain antaneen lupaa talletetun korvauksen nostamiseen,
on aluehallintoviraston jaettava varat niin kuin kiinteän
omaisuuden kauppahinnan jakamisesta ulosottokaaressa (705/2007)
säädetään.
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2010.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
eläinsuojelulain muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan 4 päivänä huhtikuuta
1996 annetun eläinsuojelulain (247/1996) 16 §:n
2 momentti, 18 §, 19 §:n 2 momentti,
20 ja 20 a §, 20 b §:n 3 momentti, 21 ja 23—25 §,
28 §:n 3 momentti, 35, 38, 39 ja 41—44 §,
46 §:n 1 momentti, 48 §:n 1 momentti, 51 § sekä 61 §:n
3 momentti,
sellaisina kuin niistä ovat 20 ja 20 a § sekä 20
b §:n 3 momentti laissa 220/2003, 28 §:n
3 momentti, 35 ja 38 § sekä 61 §:n 3
momentti laissa 300/2006, 39 § ja 48 §:n
1 momentti laissa 1430/2006, 44 § osaksi
viimeksi mainitussa laissa sekä 51 § laissa 1194/1996
ja mainitussa laissa 300/2006, seuraavasti:
16 §
Eläinkilpailut
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Aluehallintovirasto voi tarvittaessa kilpailujen järjestäjän
kustannuksella määrätä eläinlääkärin
kilpailutilaisuuteen valvomaan eläinsuojelusäännösten
ja -määräysten noudattamista.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
18 §
Eläimen luovuttaminen palkintona
Eläimen luovuttaminen arpajais- tai kilpailuvoittona
on kielletty. Aluehallintovirasto voi erityisestä syystä myöntää poikkeuksia
kiellosta.
19 §
Eläinten pitäminen näytteillä ja
käyttäminen esityksissä
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Sen estämättä, mitä 1 momentissa
säädetään, kunnaneläinlääkäri
voi erityisestä syystä antaa luvan sellaiseen
1 momentissa tarkoitettuun toimintaan, josta eläimelle
voi aiheutua vähäistä kipua tai tuskaa.
Jos 1 momentissa tarkoitettua toimintaa harjoitetaan useamman kunnan
alueella, on lupa kuitenkin haettava siltä aluehallintovirastolta,
jonka toimialueella toimintaa pääasiallisesti
harjoitetaan. Lupaan voidaan liittää eläinsuojelun
kannalta tarpeellisia ehtoja. Lupa voidaan peruuttaa, jos lupaehtoja
ei noudateta.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
20 §
Eläintarhat ja pysyvät eläinnäyttelyt
Eläintarhalla tarkoitetaan tässä laissa
sellaista pysyvää laitosta, jossa pidetään
yleisölle näytteillä pääasiassa
luonnonvaraisiin eläinlajeihin kuuluvia eläimiä. Pysyvällä
eläinnäyttelyllä tarkoitetaan
pysyvää laitosta, jossa pidetään
yleisölle näytteillä yksinomaan tai pääasiassa
muita kuin luonnonvaraisiin eläinlajeihin kuuluvia eläimiä tai
jossa näytteillä pidettävä luonnonvaraisten
eläinten tai eläinlajien määrä on
vähäinen.
Eläimiä saadaan pitää näytteillä eläintarhassa tai
pysyvässä eläinnäyttelyssä vain
aluehallintoviraston luvalla. Lupa eläintarhan ja pysyvän eläinnäyttelyn
pitämiseen on haettava siltä aluehallintovirastolta,
jonka toimialueella eläintarha tai pysyvä eläinnäyttely
sijaitsee.
Eläintarhan tulee osaltaan edistää luonnonvaraisen
eläimistön suojelua ja biologisen monimuotoisuuden
säilymistä. Tässä tarkoituksessa eläintarhan
tulee antaa yleisölle tietoa näytteillä pidettävistä lajeista
ja niiden luonnollisista elinolosuhteista. Eläintarhan
tulee lisäksi osallistua:
1) eläinlajien suojelua edistävään
tutkimukseen;
2) eläinlajien suojelutaitoihin liittyvään
koulutukseen;
3) lajien suojeluun liittyvään tietojen vaihtoon;
tai
4) milloin se on tarkoituksenmukaista, eläinlajien
vankeudessa kasvattamiseen, kannan uudelleen istuttamiseen tai lajien
luontoon palauttamiseen.
Sen lisäksi, mitä 39 §:ssä säädetään
tarkastuksesta, aluehallintovirastolla on oikeus tarkastaa tämän
pykälän 3 momentissa tarkoitettujen vaatimusten
noudattamista eläintarhassa.
20 a §
Sirkukset ja kiertävät eläinnäyttelyt
Eläimiä saadaan käyttää sirkuksessa
ja muussa siihen verrattavassa näytöksessä,
jossa näytetään eläimille opetettuja
taitoja, sekä pitää näytteillä kiertävässä eläinnäyttelyssä vain
aluehallintoviraston luvalla. Jos jollekin eläinlajille
ei voida käytettävissä olevan tietämyksen
mukaan järjestää eläinsuojelullisesti
hyväksyttäviä olosuhteita sirkuksessa
tai muussa siihen verrattavassa näytöksessä tai
kiertävässä eläinnäyttelyssä tai
jos jonkin eläinlajin käyttämistä sirkuksessa
tai muussa siihen verrattavassa näytöksessä ei voida
käytettävissä olevan tietämyksen
mukaan pitää eläinsuojelullisesti hyväksyttävänä,
maa- ja metsätalousministeriön asetuksella voidaan kieltää eläinlajin
käyttäminen sirkuksessa tai muussa siihen verrattavassa
näytöksessä tai pitäminen näytteillä kiertävässä eläinnäyttelyssä.
Lupa kotimaisen sirkuksen tai muun siihen verrattavan näytöksen
taikka kiertävän eläinnäyttelyn
pitämiseen on haettava siltä aluehallintovirastolta,
jonka toimialueella on sirkuksen tai muun siihen verrattavan näytöksen
taikka eläinnäyttelyn omistajan kotipaikka. Lupa
ulkomaisen sirkuksen tai muun siihen verrattavan näytöksen
taikka kiertävän eläinnäyttelyn
pitämiseen on haettava siltä aluehallintovirastolta, jonka
toimialueelta ulkomainen sirkus, muu siihen verrattava näytös
tai kiertävä eläinnäyttely tulee
maahan.
20 b §
Eläintarhaa, pysyvää tai kiertävää eläinnäyttelyä ja
sirkusta koskeva lupahakemus, luvan myöntäminen
ja peruuttaminen
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Lupa eläintarhan, pysyvän tai kiertävän
eläinnäyttelyn tai sirkuksen pitämiseen
myönnetään, jos toiminta täyttää tässä laissa
ja sen nojalla eläinten pitopaikoille ja hoidolle asetettavat
vaatimukset. Eläintarhaluvan edellytyksenä on
lisäksi 20 §:n 3 momentissa säädettävien
vaatimusten täyttyminen ja sirkusluvan edellytyksenä eläinten
kohtelulle tässä laissa tai sen nojalla asetettavien
vaatimusten täyttyminen. Lupaan voidaan liittää eläinsuojelun
kannalta tarpeellisia ehtoja. Lupa voidaan peruuttaa ja laitos tai sen
osa sulkea, jos toiminnanharjoittaja olennaisella tavalla rikkoo
tässä laissa tai sen nojalla asetettavia eläinsuojeluvaatimuksia
tai lupaehtoja taikka jos toiminta ei enää täytä luvan myöntämisen
edellytyksiä ja toiminnanharjoittaja ei korjaa epäkohtia
valvontaviranomaisen asettamassa kohtuullisessa määräajassa.
Lupa voidaan kuitenkin peruuttaa ja laitos tai sen osa sulkea välittömästi,
jos eläinten hyvinvoinnin turvaaminen sitä välttämättä edellyttää.
Aluehallintoviraston on tarkastettava eläintarha, pysyvä eläinnäyttely,
kiertävä eläinnäyttely sekä sirkus
ennen toiminnan aloittamista ja ennen luvan peruuttamista tai muuta
luvan sisältöä merkittävästi
muuttavan tai luvan voimassaoloaikaa koskevan asian ratkaisemista.
Aluehallintoviraston on valvottava lupaehtojen noudattamista säännöllisin
tarkastuksin.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
21 §
Lihan, munien ja siitoseläinten tuotantotarhat
Siitä, mihin luonnonvaraisiin nisäkäs-
ja lintulajeihin kuuluvia eläimiä saadaan ottaa
tarhattavaksi lihan, munien tai niiden tuottamiseen tarkoitettujen
siitoseläinten tuotantotarkoituksessa, säädetään
valtioneuvoston asetuksella.
Luonnonvaraisten nisäkkäiden tai lintujen taikka
niiden vankeudessa syntyneiden, luonnonvaraiseen lajiin kuuluvien
jälkeläisten tarhaamisesta lihan, munien tai niiden
tuottamiseen tarkoitettujen siitoseläinten tuottamiseksi on
toiminnanharjoittajan hyvissä ajoin ennen toiminnan aloittamista
tai lopettamista taikka toiminnan oleellisesti muuttuessa tehtävä siitä kirjallinen
ilmoitus sille aluehallintovirastolle, jonka toimialueella tarha
sijaitsee.
Tarkemmat säännökset aluehallintovirastolle tehtävästä ilmoituksesta
ja siihen liitettävistä selvityksistä annetaan
valtioneuvoston asetuksella. Maa- ja metsätalousministeriö voi
tarvittaessa määrätä ilmoituksen
tehtäväksi myös muusta kuin tässä pykälässä tarkoitetusta
tarhauksesta.
23 §
Riistanhoidolliset tarhat
Luonnonvaraisten nisäkkäiden tai lintujen taikka
niiden vankeudessa syntyneiden, luonnonvaraiseen lajiin kuuluvien
jälkeläisten riistanhoidollista tarhausta harjoittavan
on hyvissä ajoin ennen toiminnan aloittamista tai lopettamista
taikka toiminnan oleellisesti muuttuessa tehtävä siitä kirjallinen
ilmoitus sille aluehallintovirastolle, jonka toimialueella tarha
sijaitsee.
Tarkemmat säännökset aluehallintovirastolle tehtävästä ilmoituksesta
ja siihen liitettävistä selvityksistä annetaan
valtioneuvoston asetuksella.
24 §
Ammattimainen tai muutoin laajassa mitassa tapahtuva seura-
ja harrastuseläinten pito
Ammattimaista tai muutoin laajassa mitassa tapahtuvaa koirien,
kissojen ja muiden seura- tai harrastuseläinten myymistä harjoittavan
on hyvissä ajoin ennen toiminnan aloittamista tai lopettamista
taikka toiminnan oleellisesti muuttuessa tehtävä siitä kirjallinen
ilmoitus sille aluehallintovirastolle, jonka toimialueella toimintaa harjoitetaan.
Mitä 1 momentissa säädetään
eläinten myymisestä, koskee myös eläinten
välittämistä, vuokraamista, kasvattamista,
valmentamista ja kouluttamista sekä säilytettäväksi
ja hoidettavaksi ottamista ja opetuksen antamista eläinten käytössä.
Tarkempia säännöksiä siitä,
minkälaista toimintaa on pidettävä ammattimaisena
tai muutoin laajassa mitassa tapahtuvana, voidaan antaa valtioneuvoston
asetuksella.
Tarkemmat säännökset aluehallintovirastolle tehtävästä ilmoituksesta
ja siihen liitettävistä selvityksistä annetaan
valtioneuvoston asetuksella.
25 §
Ilmoituksenvaraista toimintaa koskevat määräykset
ja toiminnan kieltäminen
Aluehallintovirasto voi 21, 23 ja 24 §:ssä tarkoitetun
ilmoituksen tarkastettuaan antaa toiminnan harjoittajalle eläinsuojelullisten
haittojen ehkäisemiseksi tarpeellisia määräyksiä.
Jos toiminta ei täytä tässä laissa
tai sen nojalla säädettyjä tai määrättyjä vaatimuksia
eikä toiminnanharjoittaja annetussa määräajassa
korjaa toiminnassa olevia puutteita, aluehallintovirasto voi toiminnanharjoittajaa
kuultuaan kieltää toiminnan harjoittamisen.
28 §
Eläinten maahantuonti
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Elintarviketurvallisuusvirasto tai aluehallintovirasto voi eläimen
omistajan tai haltijan kustannuksella määrätä teetettäväksi
2 momentissa tarkoitetut toimenpiteet. Teettämisestä säädetään
muutoin uhkasakkolaissa (1113/1990).
35 §
Aluehallintovirasto
Aluehallintovirasto huolehtii tämän lain sekä sen
nojalla annettujen säännösten täytäntöönpanosta
ja noudattamisen valvonnasta toimialueellaan.
38 §
Eläinsuojeluvalvoja
Aluehallintovirasto voi määräämillään
ehdoilla myöntää oikeuden eläinsuojeluvalvojana suorittaa
39 §:ssä tarkoitettuja tarkastuksia sille, jolla
on koulutuksen tai käytännön kokemuksen kautta
hankittu riittävä perehtyneisyys tarkastuksen
kohteena olevaan eläinlajiin ja sen pidolle asetettaviin
eläinsuojeluvaatimuksiin ja joka on suorittanut Elintarviketurvallisuusviraston järjestämän
eläinsuojelutarkastuksen tekemistä koskevan eläinsuojeluvalvojakurssin.
Tarkastusoikeus voi koskea eläinsuojeluvalvojan pätevyyden
mukaan joko yksittäistä tai useampaa eläinlajia.
Eläinsuojeluvalvojalla ei ole oikeutta tehdä tarkastusta
kotirauhan piirissä.
Eläinsuojeluvalvoja vastaa tarkastuksessa aiheuttamastaan
vahingosta siten kuin vahingonkorvauslaissa (412/1974)
säädetään, ja hänellä on
oltava vakuutus tarkastuksissa mahdollisesti aiheutuvien vahinkojen
varalta. Eläinsuojeluvalvojaan sovelletaan tämän
lain mukaista tarkastusta suorittaessaan rikosoikeudellista virkavastuuta
koskevia säännöksiä.
Aluehallintovirasto voi peruuttaa myöntämänsä oikeuden,
jos eläinsuojeluvalvoja laiminlyö aluehallintoviraston
määräämien ehtojen noudattamisen
tai muutoin olennaisella tavalla rikkoo tarkastusta koskevia velvoitteitaan.
Oikeus voidaan peruuttaa myös muusta perustellusta
syystä.
39 §
Tarkastus
Jos on aihetta epäillä, että eläintä hoidetaan, kohdellaan
tai käytetään tämän
lain taikka sen nojalla annettujen säännösten
tai määräysten vastaisesti, aluehallintovirastolla,
kunnaneläinlääkärillä,
kunnan terveydensuojeluvalvontaa hoitavalla viranhaltijalla, poliisilla
ja eläinsuojeluvalvojalla on oikeus suorittaa tarkastus.
Ilman epäilyäkin aluehallintovirastolla, kunnaneläinlääkärillä,
kunnan terveydensuojeluvalvontaa hoitavalla viranhaltijalla, poliisilla
ja eläinsuojeluvalvojalla on oikeus suorittaa tarkastus
sirkuksessa, eläintarhassa, pysyvässä ja kiertävässä eläinnäyttelyssä,
eläinkilpailuissa, 16 §:n 4 momentissa tarkoitetuissa
tilaisuuksissa sekä esityksessä ja näytöksessä,
jossa eläimiä on mukana, sekä siellä,
missä harjoitetaan 21, 23 tai 24 §:ssä tarkoitettua
toimintaa. Ilman epäilyäkin tarkastuseläinlääkärillä on
oikeus suorittaa tarkastus kaikissa eläintiloissa teurastamon
tai teurastuspaikan alueella.
Tarkastuksen suorittajalla on oikeus päästä tiloihin,
joissa eläintä pidetään, ja
ottaa korvauksetta tarkastusta varten tarvittavia näytteitä.
Tarkastuksessa voidaan tarkastaa eläin, sen pitopaikka
sekä eläintä varten tarkoitetut ravinto, juotava,
varusteet ja välineet.
Kotirauhan piirissä tässä pykälässä tarkoitetun
tarkastuksen saa suorittaa ja näytteen ottaa vain viranomainen
ja tarkastuksen saa suorittaa ja näytteen ottaa vain, jos
se on välttämätöntä tarkastuksen
kohteena olevien seikkojen selvittämiseksi ja on aihetta
epäillä eläimen omistajan tai haltijan
syyllistyvän tämän lain vastaiseen, rangaistavaksi
säädettyyn menettelyyn. Eläinsuojeluvalvoja
voi tarkastusoikeutensa rajoissa tarvittaessa avustaa viranomaista
kotirauhan piiriin kohdistuvan tarkastuksen suorittamisessa.
41 §
Ilmoitukset
Jos eläinsuojeluvalvoja tekemässään
tarkastuksessa havaitsee, että tätä lakia
taikka sen nojalla annettuja säännöksiä tai
määräyksiä on rikottu, on hänen
ilmoitettava siitä aluehallintovirastolle, kunnaneläinlääkärille,
kunnan terveydensuojeluvalvontaa hoitavalle viranhaltijalle tai
poliisille, jonka on tarvittaessa ryhdyttävä asiassa
42—44 §:ssä tarkoitettuihin toimenpiteisiin.
Jos tarkastuseläinlääkäri
epäilee, että tätä lakia taikka
sen nojalla annettuja säännöksiä tai määräyksiä on
rikottu teuraseläimiä toimittavassa eläintenpitoyksikössä,
on hänen ilmoitettava asiasta sille aluehallintovirastolle,
jonka toimialueella eläintenpitoyksikkö sijaitsee.
42 §
Kiellot ja määräykset
Jos 39 §:ssä tarkoitetussa tarkastuksessa
tai muutoin todetaan, että tätä lakia
taikka sen nojalla annettuja säännöksiä tai
määräyksiä on rikottu, aluehallintovirasto,
kunnaneläinlääkäri, kunnan terveydensuojeluvalvontaa
hoitava viranhaltija, tarkastuseläinlääkäri,
rajaeläinlääkäri tai poliisi
voi kieltää eläimen omistajaa tai haltijaa
jatkamasta tai toistamasta tämän lain taikka sen
nojalla annettujen säännösten tai määräysten
vastaista menettelyä taikka määrätä eläimen
omistajan tai haltijan määräajassa täyttämään
velvollisuutensa.
43 §
Uhkasakko ja teettämisuhka
Aluehallintovirasto voi omasta aloitteestaan tai kunnaneläinlääkärin,
kunnan terveydensuojeluvalvontaa hoitavan viranhaltijan, tarkastuseläinlääkärin
tai poliisin pyynnöstä tehostaa 42 §:n
nojalla annettua kieltoa tai määräystä uhkasakolla
tai uhalla, että tekemättä jätetty
toimenpide teetetään laiminlyöjän
kustannuksella.
Uhkasakosta ja teettämisuhasta säädetään muutoin
uhkasakkolaissa.
44 §
Kiireelliset toimenpiteet
Jos eläinsuojelulliset syyt vaativat, aluehallintovirasto,
kunnaneläinlääkäri, kunnan terveydensuojeluvalvontaa
hoitava viranhaltija, tarkastuseläinlääkäri,
rajaeläinlääkäri tai poliisi
voi 42 §:n säännöksistä poiketen
ryhtyä välittömiin toimenpiteisiin eläimen
hyvinvoinnin turvaamiseksi. Tässä tarkoituksessa
eläimelle voidaan hankkia hoitoa muualta tai hoitaja taikka
rehua tai muita eläimen hyvinvoinnin kannalta ehdottoman
välttämättömiä aineita
taikka, jos se ei ole mahdollista tai tarkoituksenmukaista, eläin
voidaan lopettaa tai toimittaa teurastettavaksi taikka myydä huutokaupalla
tai käyvästä hinnasta muuten.
46 §
Haltuunotto ja hävittäminen
Aluehallintovirastolla, kunnaneläinlääkärillä,
kunnan terveydensuojeluvalvontaa hoitavalla viranhaltijalla, tarkastuseläinlääkärillä
ja
poliisilla on oikeus ottaa haltuun 12 §:ssä tarkoitettu
laite, väline tai aine. Laitteen, välineen tai
aineen omistajan tai haltijan kuulemisesta ennen haltuunottopäätöksen
tekemistä sekä päätöksen tiedoksiantamisesta
on vastaavasti voimassa, mitä niistä 45 §:ssä säädetään.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
48 §
Selvitykset ja tutkimukset
Elintarviketurvallisuusvirasto ja aluehallintovirasto voivat
tämän lain sekä sen nojalla annettujen
säännösten noudattamisen valvomiseksi taikka
Suomea sitovan kansainvälisen sopimuksen velvoitteiden
täyttämiseksi tai Euroopan yhteisön lainsäädännön
niin edellyttäessä määrätä virkaeläinlääkärit
suorittamaan selvityksiä ja tutkimuksia sellaisissa eläintenpitoyksiköissä, joissa
pidetään eläimiä elinkeinonharjoittamisen
tarkoituksessa, sekä teurastamoissa ja teurastuspaikoissa.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
51 §
Valitus
Elintarviketurvallisuusviraston, aluehallintoviraston, kunnaneläinlääkärin,
kunnan terveydensuojeluvalvontaa hoitavan viranhaltijan, tarkastuseläinlääkärin,
rajaeläinlääkärin ja poliisin tämän
lain nojalla tekemään päätökseen
haetaan muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa
(586/1996) säädetään.
Valitukset tämän lain nojalla tehdyistä päätöksistä on
käsiteltävä kiireellisinä.
61 §
Vahingonkorvaus
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Mitä 1 ja 2 momentissa säädetään,
sovelletaan myös Elintarviketurvallisuusviraston tai aluehallintoviraston
tässä laissa tarkoitettuja tehtäviä suorittamaan
määräämän eläinlääkärin mahdollisesti
aiheuttamien vahinkojen korvaamiseen ja korvausten takaisinperintään.
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2010.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
metsälain 14 b §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan 12 päivänä joulukuuta
1996 annetun metsälain (1093/1996) 14 b §,
sellaisena kuin se on laissa 552/2004, seuraavasti:
14 b §
Menettely liito-oravailmoituksesta
Jos metsäkeskukselle saapunut metsänkäyttöilmoitus
kohdistuu elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen
metsäkeskukselle toimittamassa asiakirjassa mainittuun
liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikkaan,
metsäkeskuksen on välittömästi
ilmoitettava tästä elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle,
maanomistajalle sekä tiedossaan olevalle maanomistajan edustajalle
ja metsänhakkuuoikeuden haltijalle.
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2010.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
eläinlääkinnällisestä rajatarkastuksesta
annetun lain 4 ja 18 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan eläinlääkinnällisestä rajatarkastuksesta
20 päivänä joulukuuta 1996 annetun lain (1192/1996)
4 ja 18 §, sellaisina kuin ne ovat laissa 297/2006,
seuraavasti:
4 §
Määritelmät
Tässä laissa tarkoitetaan:
1) rajaeläinlääkärillä tämän
lain mukaisia tehtäviä suorittavaa Elintarviketurvallisuusviraston
palveluksessa olevaa tai Elintarviketurvallisuusviraston tämän
lain mukaisia tehtäviä suorittamaan valtuuttamaa
laillistettua eläinlääkäriä ja
tämän sijaista;
2) valvontaviranomaisella Elintarviketurvallisuusvirastoa,
rajaeläinlääkäriä,
tullilaitosta, aluehallintovirastoa, 10 §:n 2 momentissa
tarkoitettua muuta valtion, kunnan tai kuntayhtymän viranomaista,
jonka kanssa maa- ja metsätalousministeriö on
sopinut tarkastusten tekemisestä hyväksytyissä satamissa
sekä 18 §:ssä tarkoitettua tehtävää suorittavaa
kunnaneläinlääkäriä.
18 §
Maahan tuodussa eläimessä tai tavarassa myöhemmin
todetut puutteet
Elintarviketurvallisuusvirasto voi määrätä sellaisen
eläimen tai tavaran, joka on tuotu maahan ja jonka osalta
havaitaan tai on syytä epäillä olevan
eläintautien leviämisen vaaraa, vietäväksi
maasta, asetettavaksi eristykseen tai karanteeniin, käytettäväksi
tai käsiteltäväksi Elintarviketurvallisuusviraston
hyväksymällä tavalla taikka lopetettavaksi
tai hävitettäväksi. Samaa menettelyä sovelletaan
myös mainitulla tavalla maahan tuodun eläimen
jälkeläisiin, alkioihin, sukusoluihin sekä eläimestä saataviin
tuotteisiin.
Jos 1 momentissa tarkoitetun eläimen tai tavaran todetaan
aiheuttavan tai sen osalta on syytä epäillä aiheutuvan
eläintautilain (55/1980) nojalla määriteltyjen
vastustettavien eläintautien leviämisen vaaraa,
on aluehallintoviraston ja kunnaneläinlääkärin
ryhdyttävä asiassa annettujen säännösten
ja Elintarviketurvallisuusviraston määräysten
mukaisesti eläintautilain mukaisiin toimenpiteisiin taudin
leviämisen estämiseksi.
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2010.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
eläinten lääkitsemisestä annetun
lain muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan eläinten lääkitsemisestä 27
päivänä kesäkuuta 1997 annetun
lain (617/1997) 4 §:n 9 kohta, 6, 7 ja
27—30 §, 31 §:n 1 momentti sekä 32
ja 33 §, sellaisina kuin niistä ovat 4 §:n
9 kohta laissa 791/2009 ja 6 § laissa 299/2006,
seuraavasti:
4 §
Määritelmät
Tässä laissa tarkoitetaan:
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
9) valvontaviranomaisella Elintarviketurvallisuusvirastoa,
Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskusta,
aluehallintovirastoa ja aluehallintoviraston valvontatehtävään
määräämää eläinlääkäriä.
6 §
Aluehallintovirasto
Aluehallintovirasto huolehtii tämän lain ja sen
nojalla annettujen säännösten täytäntöönpanosta
ja noudattamisen valvonnasta toimialueellaan.
7 §
Eläinlääkärit
Aluehallintovirasto voi käyttää apunaan
valvontatehtävien suorittamisessa tähän
tehtävään määräämiään
eläinlääkäreitä. Aluehallintoviraston
valvontatehtävään määräämä eläinlääkäri
on tässä tehtävässään
aluehallintoviraston ohjauksen ja valvonnan alainen. Eläinlääkäriin
sovelletaan hänen suorittaessaan valvontatehtävää rikosoikeudellista
virkavastuuta koskevia säännöksiä.
Aluehallintoviraston valvontatehtävään
määräämällä eläinlääkärillä on
oikeus saada suorittamastaan tehtävästä korvaus
siten kuin eläinlääkäreiden
toimituspalkkioista erikseen säädetään.
27 §
Määräykset ja kiellot
Jos tuotantoeläimelle on annettu tämän
lain nojalla kiellettyä lääkeainetta
tai lääkeainetta, jonka käyttöä on
tämän lain nojalla rajoitettu, tai jos eläimen
käsittelyssä on käytetty tämän
lain nojalla kiellettyä välinettä, aluehallintovirasto voi
määrätä eläimen lopetettavaksi
sekä sen ruhon ja eläimestä saadut tuotteet
hävitettäviksi. Aluehallintovirasto voi myös
kieltää tällaisen eläimen myynnin
tai muun luovuttamisen, eläimen teurastamisen elintarvikkeena
tai rehuna käytettäväksi ja eläimestä saatavien
tuotteiden luovuttamisen elintarvikkeina tai rehuna käytettäväksi.
Aluehallintovirasto voi lisäksi kieltää tehtävien
tutkimusten ja selvitysten ajaksi tuotantotilan muiden tuotantoeläinten
siirtämisen tuotantotilalta.
Jos tuotantotilan tuotantoeläimessä tai siitä saadussa
tuotteessa on todettu tämän lain nojalla kiellettyä lääkeainetta
tai lääkeainetta, jonka käyttöä on
tämän lain nojalla rajoitettu, aluehallintovirasto
voi määrätä tuotantotilan muun
tuotantoeläimen lopetettavaksi ja hävitettäväksi,
jos eläimen omistaja tai haltija kieltäytyy vastaamasta
kustannuksista, jotka aiheutuvat tutkimuksista sen selvittämiseksi,
onko eläimelle annettu tämän lain nojalla
kiellettyä lääkeainetta tai lääkeainetta,
jonka käyttöä on rajoitettu tämän
lain nojalla.
Jos tuotantotilalta peräisin olevasta eläimestä saadussa
elintarvikkeessa todetaan lääkejäämiä yli
sallittujen enimmäismäärien, aluehallintovirasto
voi kieltää tehtävien tutkimusten ja
selvitysten ajaksi tuotantoeläinten siirtämisen
tuotantotilalta ja eläimistä saatavien tuotteiden
luovuttamisen tuotantotilalta elintarvikkeina tai rehuna käytettäväksi.
Jos tuotantotilan tuotantoeläimessä tai siitä saadussa
tuotteessa on todettu tämän lain nojalla kiellettyä lääkeainetta
tai lääkeainetta, jonka käyttöä on
tämän lain nojalla rajoitettu, taikka jos tuotantotilalta
peräisin olevista eläimistä saaduissa
elintarvikkeissa on toistuvasti todettu lääkejäämiä yli
sallittujen enimmäismäärien, aluehallintovirasto
voi määrätä tuotantotilan ja muut
saman henkilön omistamat tai hallussa pitämät
tuotantotilat väliaikaisesti tehostettuun valvontaan.
28 §
Kiireelliset toimenpiteet
Kiireellisissä tapauksissa aluehallintoviraston valvontatehtävään
määräämä eläinlääkäri voi
kieltää 27 §:ssä tarkoitettujen
tuotantoeläinten siirtämisen tuotantotilalta ja
eläimistä saatavien tuotteiden luovuttamisen tuotantotilalta elintarvikkeina
tai rehuna käytettäväksi.
Eläinlääkärin on viipymättä saatettava
tekemänsä päätös aluehallintoviraston
ratkaistavaksi. Päätöstä on
noudatettava, kunnes aluehallintovirasto on ratkaissut asian. Aluehallintoviraston
on käsiteltävä asia kiireellisenä.
29 §
Kuuleminen
Ennen 27 §:ssä tarkoitetun päätöksen
tekemistä aluehallintoviraston ja ennen 28 §:ssä tarkoitetun
päätöksen tekemistä aluehallintoviraston
valvontatehtävään määräämän
eläinlääkärin on varattava eläimen
omistajalle tai haltijalle tilaisuus tulla kuulluksi. Kiireellisissä tapauksissa
eläimen omistajalle tai haltijalle on varattava tilaisuus
tulla kuulluksi vain, jos tämä on viivytyksettä tavattavissa.
Päätöksestä on viipymättä ilmoitettava
eläimen omistajalle tai haltijalle.
30 §
Uhkasakko ja teettämisuhka
Aluehallintovirasto voi asettaa 27 ja 28 §:n nojalla
annetun määräyksen tai kiellon tehosteeksi
uhkasakon tai teettämisuhan.
Uhkasakosta ja teettämisuhasta säädetään muutoin
uhkasakkolaissa (1113/1990).
31 §
Haltuunotto
Aluehallintoviraston on 27 §:n 1 ja 2 momentissa tarkoitetuissa
tapauksissa otettava tuotantotilalla taikka eläimen omistajan
tai haltijan hallussa oleva rehu, lääke tai muu
eläinten käsittelyssä käytettävä aine
taikka eläinten lääkitsemisessä käytettävä väline
haltuunsa, jos on syytä epäillä, että rehu,
lääke tai muu eläinten käsittelyssä käytettävä aine
sisältää tämän lain
nojalla kiellettyjä lääkeaineita tai
lääkeaineita, joiden käyttöä on
tämän lain nojalla rajoitettu tai että eläinten
lääkitsemisessä käytettävän
välineen käyttö on tämän
lain nojalla kielletty.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
32 §
Haltuunotetun omaisuuden säilyttäminen ja käyttäminen
Haltuunotettu omaisuus voidaan tarvittaessa säilyttää tuotantotilalla
taikka eläimen omistajan tai haltijan luona sopivalla tavalla
merkittynä taikka sinetöidyssä tai muuten
merkityssä varastotilassa.
Aluehallintovirasto päättää siitä,
miten haltuunotetun omaisuuden suhteen on meneteltävä. Jos
haltuunotetun omaisuuden todetaan sisältävän
tämän lain nojalla kiellettyjä lääkeaineita
tai lääkeaineita, joiden käyttöä on
tämän lain nojalla rajoitettu tai jos haltuunotetun
eläinten lääkitsemisessä käytettävän
välineen käyttö on tämän lain
nojalla kielletty, haltuunotettu omaisuus on määrättävä hävitettäväksi.
Muussa tapauksessa omaisuus on määrättävä palautettavaksi
sen omistajalle tai haltijalle.
33 §
Muutoksenhaku valvontaviranomaisen päätökseen
Aluehallintoviraston valvontatehtävään
määräämän eläinlääkärin
28 §:n nojalla tekemään päätökseen
ei saa erikseen hakea muutosta.
Aluehallintoviraston päätökseen haetaan muutosta
hallinto-oikeudelta noudattaen, mitä hallintolainkäyttölaissa
(586/1996) säädetään.
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2010.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
peruskuivatustoiminnan tukemisesta annetun lain muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan peruskuivatustoiminnan tukemisesta 24 päivänä lokakuuta
1997 annetun lain (947/1997) 3 §:n 5 kohta, 11
ja 16 §, 17 §:n 1 ja 2 momentti, 18 §:n
5 momentti, 23—25 ja 27 § sekä 29 §:n
4 momentti, sellaisina kuin niistä ovat 18 §:n
5 momentti ja 23 § laissa 82/2007, seuraavasti:
3 §
Määritelmät
Tässä laissa tarkoitetaan:
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
5) valtiontyöllä tämän
lain mukaista tukea saavaa peruskuivatushanketta, jossa toteuttajana
on elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus ja työn
vastaanottajana ojitusyhtiö;
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
11 §
Valtiontyön luovuttaminen
Valtiontyön valmistuttua pidetään
elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen ja
ojitusyhtiön kesken luovutuskokous. Luovutuskokouksessa päätetään
työn luovuttamisesta yhtiölle, jolle samalla siirtyy
vastuu hankkeen hoidosta. Luovutuskokouksesta säädetään
tarkemmin asetuksella.
16 §
Valtionlainan jakaminen ja panttivastuun muuttaminen
Jos tämän lain mukaisesta samasta valtionlainasta
ja sen korosta panttina olevat kiinteistöt kuuluvat eri
omistajille, saadaan laina jakaa tällaisten kiinteistön
omistajien kesken, jos omistajat siitä sopivat, elinkeino-,
liikenne- ja ympäristökeskus hyväksyy
sopimuksen ja sellaisten panttioikeuksien ja erityisten oikeuksien
haltijat, joiden asema heikkenee, antavat jakamiseen suostumuksensa.
Valtion puolesta voidaan hyväksyä lainan jakaminen
tai antaa suostumus panttivastuusta vapauttamiseen, jos valtionlainan
ja sen koron takaisin periminen ei vaarannu. Suostumuksen antamiseen
sovelletaan lisäksi, mitä maakaaren 18 luvun 6 §:ssä säädetään.
Mitä edellä tässä pykälässä säädetään
kiinteistöstä, koskee myös luovutettua
määräalaa, jonka saannolle on annettu
lainhuuto.
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen tässä pykälässä tarkoitettuun
sopimuksen hyväksymistä tai suostumuksen antamista
koskevaan päätökseen ei saa hakea muutosta
valittamalla.
17 §
Ilmoitus kirjaamisviranomaiselle
Kun valtiontyön rahoituspäätös
on tehty, on elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen
viivytyksettä tehtävä ilmoitus asianomaiselle
kirjaamisviranomaiselle 15 §:ssä mainitun panttioikeuden
merkitsemiseksi lainhuuto- ja kiinnitysrekisteriin. Kunkin kiinteistön
lainamääräksi on tällöin
ilmoitettava kustannusarvion ja kustannusten osittelun perusteella
laskettu osuus hankkeen kustannuksista. Panttioikeus raukeaa, jollei
ilmoitusta ole toimitettu kirjaamisviranomaiselle vuoden kuluessa
rahoituspäätöksen tekemisestä.
Kun hankkeen valmistuttua on tehty päätös, jolla
syntyneet kustannukset on jaettu kiinteistöille, ja kun
kustannukset ovat toteutuneet kustannusarviossa arvioitua merkittävästi
suurempina, elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen
on tehtävä kirjaamisviranomaiselle ilmoitus, jossa
on mainittu valtion saatavan uusi rahamäärä.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
18 §
Avustuksen takaisinperiminen ja lainan irtisanominen
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Tässä pykälässä tarkoitetun
avustuksen takaisinperintä- tai lainan irtisanomispäätöksen
tekee elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. Edellä 4
momentin 3 kohdassa tarkoitetussa tapauksessa lainan irtisanomisesta
päättää kuitenkin Valtiokonttori.
23 §
Täytäntöönpanoviranomaiset
Tämän lain täytäntöönpanosta
huolehtivat maa- ja metsätalousministeriö, elinkeino-,
liikenne- ja ympäristökeskukset ja Valtiokonttori sen
mukaan kuin tässä laissa ja sen nojalla säädetään.
24 §
Rahoituspäätös
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus päättää avustuksen
myöntämisestä osakastyölle sekä avustuksen
ja lainan myöntämisestä hankkeen toteuttamiseksi
valtiontyönä. Rahoituspäätös
on annettava tiedoksi kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle.
25 §
Valvonta
Osakastöiden toteuttamista ja kunnossapitoa sekä niihin
liittyvien rahoitusehtojen noudattamista valvovat elinkeino-, liikenne-
ja ympäristökeskukset. Valtiontöiden
kunnossapitoa ja niihin liittyvien rahoitusehtojen noudattamista
valvovat samoin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset.
Asianomaisella ministeriöllä ja elinkeino-, liikenne-
ja ympäristökeskuksilla on oikeus suorituttaa
valtuuttamillaan henkilöillä avustusten käyttöön
liittyviä tarkastuksia. Avustuksen saaja on velvollinen
esittämään heille kaikki tarvittavat
tili- ja muut asiakirjat sekä muutoinkin avustamaan tarkastuksessa.
Tarkemmat säännökset valvonnasta
annetaan valtioneuvoston asetuksella.
27 §
Muutoksenhaku
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen tässä laissa
tarkoitetussa asiassa antamaan päätökseen
saa hakea muutosta valittamalla maaseutuelinkeinojen valituslautakuntaan
siinä järjestyksessä kuin hallintolainkäyttölaissa (586/1996)
säädetään. Valituskirjelmä voidaan toimittaa
myös elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle,
jonka on lähetettävä valituskirjelmä ja
asiassa kertyneet asiakirjat ja lausuntonsa valituksesta muutoksenhakuviranomaiselle.
Maaseutuelinkeinojen valituslautakunnan 1 momentissa
tarkoitettuun päätökseen saa hakea muutosta
valittamalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Jos kysymys on muusta
kuin tämän lain 18 §:ää koskevasta
asiasta, muutosta saa hakea vain jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan.
Lupa voidaan myöntää ainoastaan, jos
lain soveltamisen kannalta muissa samanlaisissa tapauksissa tai
oikeuskäytännön yhtenäisyyden
vuoksi on tärkeää saattaa asia korkeimman
hallinto-oikeuden ratkaistavaksi tai jos luvan myöntämiseen
on muu painava syy.
29 §
Voimaantulo- ja siirtymäsäännökset
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Tämän lain 14 §:n 2 momenttia voidaan
soveltaa kuitenkin myös edellä 2 momentissa tarkoitettujen
lakien nojalla myönnettyjen lainojen takaisinperimiseksi
maatilakohtaisesti, jos asianosainen tekee siitä hakemuksen
tarpeellisine selvityksineen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle
ennen eräiden saamisten perimisestä kerta kaikkiaan
annetun lain (682/1966) mukaisen viimeisen maksuerän
erääntymistä.
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2010.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
Euroopan yhteisön yhteisen maatalouspolitiikan tunnistamis-
ja tiedonantojärjestelmän täytäntöönpanosta
annetun lain 4 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan Euroopan yhteisön yhteisen maatalouspolitiikan
tunnistamis- ja tiedonantojärjestelmän täytäntöönpanosta
14 päivänä marraskuuta 1997 annetun lain
(987/1997) 4 § seuraavasti:
4 §
Toimijan tiedonantovelvollisuus
Toimija on sakon uhalla velvollinen antamaan kaikki tarvittavat
selvitykset tässä laissa tarkoitetun asian selvittämiseksi.
Aluehallintovirasto asettaa ja määrää 1
momentissa tarkoitetun uhkasakon maksettavaksi siinä järjestyksessä kuin
uhkasakkolaissa (1113/1990) säädetään.
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2010.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
maaseutuelinkeinojen rahoituslain muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan 12 päivänä maaliskuuta
1999 annetun maaseutuelinkeinojen rahoituslain (329/1999) 38—40 §,
44 §:n 1 momentti, 45 §:n 3 momentti, 55, 58,
60, 63 ja 65 §, 72 §:n 2 momentti sekä 75 §,
sellaisina kuin niistä ovat 44 §:n 1 momentti,
45 §:n 3 momentti sekä 55, 58 ja 63 § laissa 1479/2007,
60 § laissa 425/2007 sekä 65 § osaksi
viimeksi mainitussa laissa ja mainitussa laissa 1479/2007,
seuraavasti:
38 §
Korkotukilainojen vapaaehtoinen velkajärjestely
Maaseutuyrityksille tämän lain tai muiden säädösten
tai valtioneuvoston päätöksen nojalla myönnettyjä korkotukilainoja
voidaan vapaaehtoisesti järjestellä siten kuin
36 §:ssä säädetään.
Korkotukilainan koron järjestely alentaa lainansaajan
maksamaa korkoa. Korkotuen määrä lasketaan
velkakirjaehtojen mukaisesta korosta. Velkajärjestely voidaan
suorittaa, jos lainansaaja ja lainan myöntänyt
luottolaitos ovat yksimielisiä velkajärjestelyn
ehdoista ja elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus
on antanut suostumuksen korkotukilainojen järjestelyyn.
39 §
Velkajärjestelysopimus
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus sekä velallinen
ja luottolaitos allekirjoittavat yhdessä valtionlainojen
ja korkotukilainojen vapaaehtoisen velkajärjestelyn toteuttamista
koskevan sopimuksen. Sopimus syrjäyttää lainaa
koskevan velkakirjan ja tukipäätöksen
ehdot.
Vapaaehtoisen velkajärjestelyn edellytyksistä,
menettelystä ja seurannasta säädetään
tarvittaessa tarkemmin valtioneuvoston asetuksella.
40 §
Vapaaehtoisen velkajärjestelyn raukeaminen
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus
voi määrätä vapaaehtoisen velkajärjestelyn
raukeamaan, jos:
1) velallinen on velkajärjestelyä hakiessaan tai
menettelyn kestäessä salannut järjestelyyn olennaisesti
vaikuttavia seikkoja tai antanut niistä olennaisessa kohdassa
virheellisen tiedon ja velallisen menettely on ollut sopimuksen
muiden osapuolten kannalta erityisen moitittavaa;
2) lainansaaja on olennaisesti laiminlyönyt sopimuksen
noudattamisen ilman hyväksyttävää syytä.
Vapaaehtoinen velkajärjestely raukeaa myös silloin,
kun tuomioistuin vahvistaa lainansaajalle yrityksen saneerauksesta
annetun lain tai yksityishenkilön velkajärjestelystä annetun
lain mukaisen maksuohjelman. Tuomioistuimen on ohjelmaa vahvistaessaan
otettava huomioon vapaaehtoiseen velkajärjestelyyn sisältyneet
lainat ja saatavat niiden ehtojen mukaan, joita olisi ollut noudatettava
ilman vapaaehtoista velkajärjestelyä.
Jos velkajärjestely on määrätty
raukeamaan, velkojalla on oikeus vaatia maksua saatavastaan velalliselta
niiden ehtojen mukaan, joita olisi ollut noudatettava ilman velkajärjestelyä.
Velallisen ei kuitenkaan ole suoritettava velkojalle viivästyskorkoa
velkajärjestelyn keston ajalta, jollei elinkeino-,
liikenne- ja ympäristökeskus velkajärjestelyn
raukeamisen syyn vuoksi toisin päätä.
44 §
Tarkastusoikeus
Maa- ja metsätalousministeriöllä,
Maaseutuvirastolla sekä elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksilla
on oikeus teettää palveluksessaan olevilla virkamiehillä ennakolta
ilmoittamatta tässä laissa tarkoitetun tuen myöntämisen
edellytysten ja ehtojen noudattamisen valvomiseksi tarkastuksia.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
45 §
Tietojensaanti
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Lainan myöntänyt luottolaitos on velvollinen antamaan
Maaseutuvirastolle sekä elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle
yksilöidystä pyynnöstä tietoja,
jotka ovat tarpeen sen selvittämiseksi, onko lainan hakija
ollut tuen tarpeessa. Se on myös velvollinen antamaan maa-
ja metsätalousministeriölle, Maaseutuvirastolle
tai näiden valtuuttamalle henkilölle tiedot, jotka tarvitaan
sen toteamiseksi, onko lainaehtoja tai asianomaisia Euroopan yhteisön
säädöksiä taikka tätä lakia
ja sen nojalla annettuja säädöksiä ja määräyksiä muutoin
noudatettu. Edellä mainittu tietojenantovelvollisuus koskee
myös salassa pidettäviä tietoja.
55 §
Viranomaiset
Tämän lain täytäntöönpanosta
huolehtivat maa- ja metsätalousministeriö ja Maaseutuvirasto
sekä elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset.
Tuen myöntämisestä 15 §:ssä tarkoitettuun vesistötoimenpiteeseen
päättää asianomainen elinkeino-,
liikenne- ja ympäristökeskus maa- ja metsätalousministeriön
sille osoittamien määrärahojen rajoissa.
58 §
Muutoksenhaku
Maaseutuviraston ja elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen
tässä laissa tarkoitettuun päätökseen
haetaan muutosta valittamalla maaseutuelinkeinojen valituslautakuntaan
siten kuin muutoksenhausta hallintolainkäyttölaissa (586/1996)
säädetään.
60 §
Muutoksenhakumenettely
Valituskirjelmä voidaan 58 §:ssä tarkoitetuissa
tapauksissa toimittaa muutoksenhakuviranomaiselle tai sille elinkeino-,
liikenne- ja ympäristökeskukselle, jonka päätökseen
muutosta haetaan. Jos muutosta haetaan Maaseutuviraston tämän
lain nojalla antamaan päätökseen, valituskirjelmä voidaan
toimittaa myös Maaseutuvirastolle. Maaseutuviraston ja
elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen on
lähetettävä valituskirjelmä sekä asiassa
kertyneet asiakirjat ja lausuntonsa valituksesta maaseutuelinkeinojen valituslautakunnalle.
63 §
Käsittelymaksun periminen
Maaseutuviraston sekä elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen
velkajärjestelyä koskevat päätökset
ovat maksuttomia. Velkajärjestelyä koskevat päätökset
ovat maksuttomia myös maaseutuelinkeinojen valituslautakunnassa.
65 §
Maatilatalouden kehittämisrahaston varojen käyttö
Maatilatalouden kehittämisrahaston varoja voidaan
sen lisäksi, mitä muualla laissa niiden käyttämisestä säädetään,
käyttää:
1) maan ja omaisuuden hankkimiseen;
2) hankitun omaisuuden hoitamiseen ja kunnostamiseen;
3) maatilatalouden kehittämisrahaston varoista myönnetyistä lainoista
aiheutuviin hyvityksiin, korvauksiin ja hoitomenoihin sekä valtiontakaukseen
liittyviin korvauksiin ja valtion takausvastuun toteutumisesta aiheutuviin
menoihin;
4) 11 §:ssä tarkoitettuihin avustuksiin;
5) maa- ja metsätalousministeriön, Maaseutuviraston
tai elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen
hallinnassa olevan pellon metsittämiseen ja niiden hallinnassa
olevilla metsämailla tarpeellisiin metsänhoito-
ja metsänparannustöihin; sekä
6) maatilatalouteen ja maaseudun pienyritystoimintaan liittyvään
tutkimustoimintaan ja niitä koskevien selvitysten tekemiseen.
Maatilatalouden kehittämisrahaston varoja voidaan käyttää myös
maaseudun elinkeinotoiminnan monipuolistamista edistävän
yritystoiminnan toimintaedellytysten selvittämiseen ja kehittämiseen
sekä pienyrittäjien tai pienyrittäjiksi
aikovien koulutukseen. Tätä tarkoitusta varten
voidaan varoja osoittaa myös elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle,
joka voi jakaa niitä edelleen kuntien käytettäviksi.
Maatilatalouden kehittämisrahaston varoista saadaan
maksaa palkkiota ja korvausta 36 ja 38 §:ssä tarkoitettuun
menettelyyn liittyvistä kustannuksista.
72 §
Aikaisemman lainsäädännön
mukaisten lainojen ja valtion myyntihintasaamisten velkajärjestely
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Vapaaehtoista velkajärjestelyä koskevan sopimuksen
allekirjoittaa valtion puolesta elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
75 §
Muutoksenhaku aikaisemman lainsäädännön nojalla
tehdyistä ratkaisuista
Tämän lain voimaan tultua elinkeino-, liikenne-
ja ympäristökeskuksen, metsäkeskuksen
ja maaseutuelinkeinojen valituslautakunnan antamiin päätöksiin
maaseutuelinkeinolain ja maa- ja metsätalouden rakennepoliittisista
toimenpiteistä annetun lain mukaisissa asioissa haetaan muutosta
siten kuin tämän lain 58—61 §:ssä vastaavien
asioiden osalta säädetään sen
estämättä, mitä muutoksenhausta
on aikaisemmin säädetty.
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2010. Lain 38, 39 ja 65 § sekä 72 §:n
2 momentti tulevat kuitenkin voimaan valtioneuvoston asetuksella
säädettävänä ajankohtana.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
eläinlääkärinammatin harjoittamisesta
annetun lain muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan eläinlääkärinammatin
harjoittamisesta 21 päivänä tammikuuta
2000 annetun lain (29/2000) 12 §, 19 §:n
3 momentti, 22 §:n 1 momentti, 33 §:n 2 momentti
sekä 34 ja 40 §,
sellaisina kuin niistä ovat 12 ja 34 § osaksi
laissa 301/2006 sekä 19 §:n 3 momentti,
22 §:n 1 momentti ja 40 § viimeksi mainitussa
laissa, seuraavasti:
12 §
Ilmoitus- ja tietojenantovelvollisuus
Eläinlääkärinammatin harjoittaja
on velvollinen salassapitosäännösten
estämättä antamaan Elintarviketurvallisuusviraston
määräysten mukaisia ilmoituksia ja tilastotietoja
hoitamistaan tautitapauksista sekä Elintarviketurvallisuusviraston
tai aluehallintoviraston vaatimia tautitapauksiin tai muutoin eläinlääkärinammatin
harjoittamiseen liittyviä selvityksiä ja selityksiä. Eläinlääkärinammattia
harjoittava laillistettu eläinlääkäri
on lisäksi velvollinen ilmoittamaan asuinpaikkansa ja osoitteensa
sekä niiden muutokset Elintarviketurvallisuusvirastolle
ja aluehallintovirastolle.
Eläinlääkärinammatin harjoittaja
on velvollinen salassapitosäännösten
estämättä ilmoittamaan viipymättä hoitamastaan
tapauksesta sellaisia tietoja, jotka ovat tarpeen eläintautilain (55/1980)
nojalla vastustettavien eläintautien leviämisen
estämiseksi, niille eläinlääkäreille
ja muille viranomaisille, joille kuuluu eläintautilain
täytäntöönpanoon liittyviä tehtäviä.
Eläinsuojelullisten syiden niin edellyttäessä eläinlääkärinammatin
harjoittaja on velvollinen salassapitosäännösten
estämättä ilmoittamaan viipymättä hoitamastaan
tapauksesta tai hoidon yhteydessä eläintenpitopaikassa
tekemistään havainnoista eläinsuojeluviranomaiselle
ja antamaan tapauksen selvittämiseksi tarpeelliset tiedot.
19 §
Ohjaus ja valvonta
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Aluehallintovirasto huolehtii toimialueellaan tämän
lain ja sen nojalla annettujen säännösten täytäntöönpanosta
ja noudattamisen valvonnasta.
22 §
Vastaanottotoiminnan tarkastaminen
Elintarviketurvallisuusvirasto tai aluehallintovirasto voi tarkastaa
eläinlääkärinammatin harjoittajan
vastaanotto-, tutkimus- ja hoitotilat sekä potilasasiakirjat,
jos se on tarpeen tässä laissa säädetyn
valvonnan toteuttamiseksi. Samoin perustein Elintarviketurvallisuusvirasto voi
myös määrätä aluehallintoviraston
suorittamaan tarkastuksen.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
33 §
Eläinlääkärirekisteriin
merkittyjen tietojen säilyttämisajat ja tietojen
luovuttaminen
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Aluehallintovirastolla on tämän lain mukaisia
valvontatehtäviä varten ja Euroopan unioniin tai
Euroopan talousalueeseen kuuluvan valtion viranomaisella Suomea
sitovan kansainvälisen velvoitteen niin edellyttäessä oikeus
saada maksutta tietoja eläinlääkärirekisteristä.
Tietoja voidaan maksutta luovuttaa myös tuomioistuimelle
ja muulle viranomaiselle ja yhteisölle, jolla on tiedonsaantiin
laissa säädetty oikeus. Aluehallintovirastoille
eläinlääkärirekisteri ja sen
sisältämät tiedot voidaan antaa myös
sähköisessä muodossa.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
34 §
Eläinlääkäriluettelo
Elintarviketurvallisuusvirasto julkaisee 32 §:n
2 momentissa mainittujen tietojen perusteella yleisön käyttöön
tarkoitetun eläinlääkäriluettelon.
Eläinlääkäriluettelossa ei asianomaisen
eläinlääkärinammatin harjoittajan
suostumuksetta saa olla kotiosoitteita eikä henkilötunnuksia.
Eläinlääkäriluettelo toimitetaan
maksutta vuosittain aluehallintovirastoille, apteekeille ja lääketukkukaupoille.
Se voidaan luovuttaa myös sähköisessä muodossa
maksutta viranomaisille, apteekeille ja lääketukkukaupoille.
Kunnaneläinlääkäreiden osalta
eläinlääkäriluettelo täydennettynä henkilötunnuksilla
voidaan toimittaa maksutta kirjallisena tai sähköisesti
kunnaneläinlääkäreiden eläkkeitä käsitteleville
eläkelaitoksille.
40 §
Tiedonsaantioikeus
Elintarviketurvallisuusvirastolla ja aluehallintovirastolla
on pyynnöstä oikeus salassapitosäännösten
estämättä saada maksutta valtion, kunnan
ja kuntayhtymän viranomaiselta sekä muulta julkisoikeudelliselta
yhteisöltä samoin kuin apteekilta ja
lääketukkukaupalta tässä laissa
säädettyjen tehtävien suorittamiseksi
tarpeelliset tiedot ja selvitykset.
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2010.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
porotalouden ja luontaiselinkeinojen rahoituslain muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan 21 päivänä tammikuuta
2000 annetun porotalouden ja luontaiselinkeinojen rahoituslain (45/2000)
20 §, 22 §:n 3 momentti, 32—34 §,
35 §:n 1 momentti, 36 §, 37 §:n 2 momentti,
38 §:n 2 momentti, 39 §:n 1 momentti,
40 §:n 1 momentti, 44 §:n 3 kohta, 45 §,
55 §:n 1 momentti, 56, 60 ja 62 §, 65 §:n
2 momentti sekä 77, 79 ja 80 §,
sellaisina kuin niistä ovat 35 §:n 1 momentti,
40 §:n 1 momentti, 55 §:n 1 momentti ja 60 § laissa 426/2007,
36 § osaksi laissa 275/2004, 37 §:n 2
momentti viimeksi mainitussa laissa, 39 §:n 1 momentti
laissa 54/2008 sekä 45 ja 56 § osaksi
mainitussa laissa 426/2007, seuraavasti:
20 §
Vakuudet
Valtionlainalla tulee lainaa nostettaessa olla pankkitoiminnassa
yleisesti käytetty vakuus, jollei elinkeino-, liikenne-
ja ympäristökeskus ole myöntänyt
vakuuden hankkimisesta vapautusta.
Jos muun kuin lainaan liittyvän tuen hakijana on muu
kuin julkisoikeudellinen yhteisö, voi tuen myöntävä viranomainen
vaatia tältä tarvittaessa vakuuden. Tuen myöntävä viranomainen päättää vakuuden
muodosta. Tarkempia säännöksiä siitä,
milloin vakuuden antaminen on tarpeen, voidaan antaa valtioneuvoston
asetuksella.
22 §
Valtionvastuu
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Vapaaehtoinen velkajärjestely tai siihen verrattava
muu järjestely taikka lainan vakuutena olevan omaisuuden
vapaaehtoinen rahaksi muuttaminen lainan takaisinperintää vaarantavalla
tavalla saadaan tehdä vain elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen
suostumuksella.
32 §
Korkotukilainojen vapaaehtoinen velkajärjestely
Porotalous- ja luontaiselinkeinon harjoittajille tämän
lain tai muiden säädösten nojalla myönnettyjä korkotukilainoja
voidaan vapaaehtoisesti järjestellä siten kuin
30 §:ssä säädetään.
Korkotukilainan koron järjestely alentaa lainansaajan
maksamaa korkoa. Korkotuen määrä lasketaan
velkakirjaehtojen mukaisesta korosta. Velkajärjestely voidaan
suorittaa, jos lainansaaja ja lainan myöntänyt
luottolaitos ovat yksimielisiä velkajärjestelyn
ehdoista ja elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus
on antanut suostumuksen korkotukilainojen järjestelyyn.
33 §
Velkajärjestelysopimus
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus sekä velallinen
ja luottolaitos allekirjoittavat yhdessä valtionlainojen
ja korkotukilainojen vapaaehtoisen velkajärjestelyn toteuttamista
koskevan sopimuksen. Sopimus syrjäyttää lainaa
koskevan velkakirjan ja tukipäätöksen
ehdot.
Vapaaehtoisen velkajärjestelyn edellytyksistä,
menettelystä ja seurannasta säädetään
tarvittaessa tarkemmin valtioneuvoston asetuksella.
34 §
Vapaaehtoisen velkajärjestelyn raukeaminen
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus
voi määrätä vapaaehtoisen velkajärjestelyn
raukeamaan, jos:
1) velallinen on velkajärjestelyä hakiessaan tai
menettelyn kestäessä salannut järjestelyyn olennaisesti
vaikuttavia seikkoja tai antanut niistä olennaisessa kohdassa
virheellisen tiedon ja velallisen menettely on ollut sopimuksen
muiden osapuolten kannalta erityisen moitittavaa; tai
2) lainansaaja on olennaisesti laiminlyönyt sopimuksen
noudattamisen ilman hyväksyttävää syytä.
Vapaaehtoinen velkajärjestely raukeaa myös silloin,
kun tuomioistuin vahvistaa lainansaajalle yrityksen saneerauksesta
annetun lain tai yksityishenkilön velkajärjestelystä annetun
lain mukaisen maksuohjelman. Tuomioistuimen on ohjelmaa vahvistaessaan
otettava huomioon vapaaehtoiseen velkajärjestelyyn sisältyneet
lainat ja saatavat niiden ehtojen mukaan, joita olisi ollut noudatettava
ilman vapaaehtoista velkajärjestelyä.
Jos velkajärjestely on määrätty
raukeamaan, velkojalla on oikeus vaatia maksua saatavastaan velalliselta
niiden ehtojen mukaan, joita olisi ollut noudatettava ilman velkajärjestelyä.
Velallisen ei kuitenkaan ole suoritettava velkojalle viivästyskorkoa
velkajärjestelyn keston ajalta, jollei elinkeino-,
liikenne- ja ympäristökeskus velkajärjestelyn
raukeamisen syyn vuoksi toisin päätä.
35 §
Viranomaiset
Tämän lain täytäntöönpanosta
huolehtivat maa- ja metsätalousministeriö, Maaseutuvirasto,
elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset sekä kuntien
maaseutuelinkeinoviranomaiset.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
36 §
Rahoitustuen hakeminen ja myöntäminen
Rahoitustuen myöntää hakemuksesta
asianomainen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus.
Tukea koskeva hakemus on tehtävä kirjallisesti
ja allekirjoitettava.
Ennen kuin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus
päättää rahoitustuen myöntämisestä, voidaan
hakemuksesta hankkia lausunto kunnan maaseutuviranomaiselta ja,
milloin hakemus perustuu porotalouteen, myös Paliskuntain
yhdistykseltä. Lisäksi on tarvittaessa hankittava
lausunto muulta asiantuntijataholta, joka on perehtynyt hakijan
harjoittamaan toimialaan.
37 §
Valvonta
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Maa- ja metsätalousministeriön asetuksella voidaan
säätää, että valvonnassa
käytetään apuna elinkeino-, liikenne-
ja ympäristökeskuksia tai muun hallinnonalan viranomaisia
edellyttäen, että tehtävistä ja
niiden laajuudesta sovitaan erikseen maa- ja metsätalousministeriön
ja asianomaisen ministeriön välillä.
Lisäksi maa- ja metsätalousministeriön
asetuksella voidaan tarvittaessa antaa teknisluonteisia säännöksiä lainojen
ja tukien käytön valvonnasta ja seurannasta.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
38 §
Rakentamisen valvonta
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Tarkastukset suoritetaan rakennuttajan kustannuksella siten
kuin tarkastuksista säädetään maankäyttö-
ja rakennuslaissa (132/1999) tai sen nojalla annetuissa
säännöksissä. Tarkastuksen voi
tämän lain mukaista valvontaa varten suorittaa
myös elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen
hyväksymä rakennusvalvontaviranomainen.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
39 §
Lainan nostaminen ja luottolaitoksissa suoritettava valvonta
Luottolaitoksen myöntämää valtionlainaa
tai korkotukilainaa ei saa nostaa, ellei tuen saaja esitä lainan
nostamiseksi elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen
nostolupaa. Nostoluvan edellytyksenä on tuetun hankkeen
toteuttamisesta esitetty hyväksyttävä selvitys.
Valtioneuvoston asetuksella säädetään
tarkemmin nostolupaa varten esitettävistä selvityksistä,
menettelystä ja määräajasta
nostoluvan saamiseksi.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
40 §
Tarkastusoikeus
Maa- ja metsätalousministeriöllä,
Maaseutuvirastolla ja elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksilla
on oikeus suorittaa ennakolta ilmoittamatta tässä laissa
tarkoitettujen avustusten, lainojen ja muiden tukien myöntämiseen,
maksamiseen ja käyttöön liittyvien edellytysten
ja ehtojen noudattamisen valvonnassa tarvittavia tarkastuksia.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
44 §
Harkinnanvarainen takaisinperintä
Tuen maksaminen voidaan lakkauttaa 43 §:ssä säädetyn
lisäksi ja se voidaan määrätä osaksi
tai kokonaan takaisin maksettavaksi, jos:
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
3) tuen saaja on avustuksen viimeisen erän maksamisesta
tai lainan viimeisen erän nostamisesta seuraavien viiden
vuoden aikana ilman elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen suostumusta
luovuttanut tuen kohteena olevaa omaisuutta muun kuin perintöoikeudellisen saannon
kautta henkilölle, joka ei täytä tuen myöntämisen
edellytyksiä;
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
45 §
Toimivalta periä tuki takaisin
Maa- ja metsätalousministeriö ja Maaseutuvirasto
päättävät myöntämiensä tukien
takaisin perimisestä ja niiden maksamisen lakkauttamisesta.
Muutoin tuen takaisinperimisestä ja maksamisen lakkauttamisesta
päättää elinkeino-, liikenne-
ja ympäristökeskus.
Tuki on perittävä takaisin kohtuullisessa
ajassa ottaen huomioon takaisinperimisen peruste ja henkilön
maksukyky. Avustuksen takaisinmaksuaika saa olla korkeintaan vuoden
ja valtionlainan takaisinmaksuaika korkeintaan kahden vuoden pituinen.
Lainaa ja avustusta irtisanottaessa ja tukea takaisin perittäessä on
samalla päätettävä, onko maksettavaksi
määrätty pääoma suoritettava
yhdessä vai useammassa erässä. Tuen takaisin
perimiseen ei saa ryhtyä enää sen jälkeen, kun
kymmenen vuotta on kulunut tuen viimeisen erän maksamisesta.
Luottolaitos voi irtisanoa korkotukilainan heti takaisin maksettavaksi,
jos korkotuki on 43 §:ssä mainituilla
perusteilla päätetty lakkauttaa. Luottolaitoksen
tulee irtisanoa valtionlaina, kun elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus
on lainvoimaisesti määrännyt lainan irtisanottavaksi.
Luottolaitos voi irtisanoa sekä valtionlainan että korkotukilainan,
jos 44 §:n 9—11 kohdassa mainitut edellytykset
ovat olemassa.
55 §
Muutoksenhakuoikeus
Asianosainen saa hakea muutosta Maaseutuviraston ja elinkeino-,
liikenne- ja ympäristökeskuksen tämän
lain nojalla tekemään päätökseen valittamalla
maaseutuelinkeinojen valituslautakuntaan 30 päivän
kuluessa siitä, kun hän on saanut tiedon päätöksestä.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
56 §
Muutoksenhakumenettely
Valituskirjelmä voidaan toimittaa muutoksenhakuviranomaiselle
tai sille elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle,
jonka päätökseen muutosta haetaan. Jos
muutosta haetaan Maaseutuviraston tämän lain perusteella
antamaan päätökseen, valituskirjelmä voidaan
toimittaa myös Maaseutuvirastolle. Maaseutuviraston ja
elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen on
lähetettävä valituskirjelmä sekä asiassa kertyneet
asiakirjat ja lausuntonsa valituksesta maaseutuelinkeinojen valituslautakunnalle.
Maa- ja metsätalousministeriön päätöstä koskeva
valitus voidaan toimittaa suoraan korkeimmalle hallinto-oikeudelle.
60 §
Käsittelymaksun periminen
Tämän lain nojalla annetuista päätöksistä peritään
maksu siten kuin maksujen perimisestä erikseen säädetään.
Maaseutuviraston ja elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen
velkajärjestelyä ja muita luottojen maksuhelpotuksia sekä tuen
myöntämistä koskevat päätökset
ovat kuitenkin maksuttomia. Velkajärjestelyä ja
muita luottojen maksuhelpotuksia koskevat päätökset
ovat maksuttomia myös maaseutuelinkeinojen valituslautakunnassa.
62 §
Erityiset etuudet
Luontaiselinkeinon harjoittajalla, joka omistaa tai
muutoin hallitsee ja asuu luontaiselinkeinotilaa tai lisäaluetta
antamalla muodostettua tilaa taikka tilaa, jonka hankkimista tai
rakentamista on tuettu tämän lain tai ennen tämän
lain voimaantuloa voimassa olleen lain nojalla, on ilman eri korvausta
oikeus valtion maa- ja vesialueilla:
1) sijoittaa Metsähallituksen lupapäätöksellä tukikohta
metsästystä varten erityisen painavista syistä tai
tukikohta kalastusta varten sekä kalakellareita ja varastosuojia
elinkeinon harjoittamisen kannalta välttämättömille
paikoille kalastuselinkeinon kannalta merkittävien vesistöjen välittömään
yhteyteen; ja
2) laiduntaa karjaa sekä koota sille heinää, lehdeksiä,
järviluhtaa ja -kortetta.
Edellä 1 momentissa mainittu lupa voidaan antaa vain,
jos asianomaisen rakennuksen sijoittamista on pidettävä luontaiselinkeinon
harjoittamisen kannalta välttämättömänä.
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus antaa
lausunnon tukikohdan tarpeellisuudesta.
Metsähallitus voi, elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen
annettua asiasta lausunnon, peruuttaa myönnetyn erityisen
etuuden, jos etuutta ei voida pitää luontaiselinkeinon
harjoittamisen kannalta enää perusteltuna.
65 §
Maatilatalouden kehittämisrahaston varojen käyttäminen
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Maatilatalouden kehittämisrahaston varoja voidaan käyttää myös
porotalous- ja luontaiselinkeinotoiminnan monipuolistamista edistävään
yritystoiminnan toimintaedellytysten selvittämiseen ja
kehittämiseen sekä yrittäjien tai yrittäjiksi
aikovien koulutukseen. Tätä tarkoitusta varten
voidaan varoja osoittaa myös elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle,
joka voi jakaa niitä edelleen kuntien käytettäviksi.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
77 §
Muutoksenhaku aikaisemman lainsäädännön nojalla
tehdyistä ratkaisuista
Tämän lain voimaan tultua elinkeino-, liikenne-
ja ympäristökeskuksen ja maaseutuelinkeinojen
valituslautakunnan antamiin päätöksiin porotalouslain
ja luontaiselinkeinolain mukaisissa asioissa haetaan muutosta siten
kuin tämän lain 9 luvussa vastaavien asioiden
osalta säädetään sen estämättä,
mitä muutoksenhausta on aikaisemmin säädetty.
79 §
Rakennuspaikka
Paliskunta, joka porotilalain mukaisella hallintaoikeudella
hallitsee rakennuspaikka-aluetta, voi elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen
lupapäätöksellä vaihtaa sijainniltaan
epätarkoituksenmukaisen tai sijainniltaan tarpeettomaksi
käyneen rakennuspaikka-alueen Metsähallituksen
osoittamaan porotalouden kannalta soveliaaseen paikkaan. Paliskunnan
on siirrettävä omistamansa rakennukset alueelta
kahden vuoden kuluessa elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen
päätöksestä lukien. Elinkeino-, liikenne-
ja ympäristökeskus voi tehostaa päätöstä uhkasakolla
tai teettämisuhalla siten kuin niistä uhkasakkolaissa
(1113/1990) säädetään.
80 §
Eräät aikaisemman lainsäädännön
mukaiset toimenpiteet ja oikeussuhteet
Porotilalain säännöksiä noudatetaan
niiden asioiden osalta, jotka liittyvät porotilalain täytäntöönpanoon
ja joista ei tässä laissa säädetä toisin.
Sanottu koskee myös maksuhelpotuksia sekä tilojen
rajoituksia. Valtion saamisten siirtäminen, valtion saamisten
sekä avustusten takaisin periminen, tilan tai sen osan
rajoituksista ja panttivastuusta vapauttaminen, luovutuslupien myöntäminen
sekä maksuhelpotusten myöntäminen valtion
saamisten osalta kuuluu kuitenkin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen
toimivaltaan, jollei niitä tässä laissa
ole annettu maa- ja metsätalousministeriön tehtäväksi.
Porotilalakia noudatetaan soveltuvin osin myös lainojen
osalta. Maksuhelpotukset ja lainojen siirrot ratkaisee kuitenkin
lainan myöntänyt luottolaitos, jonka tulee tällöin
noudattaa, mitä ennen tämän lain voimaantuloa
voimassa olleessa lainsäädännössä on
säädetty.
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2010.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
siemenkauppalain 16 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan 4 päivänä elokuuta
2000 annetun siemenkauppalain (728/2000) 16 § seuraavasti:
16 §
Valvontaviranomaiset
Tämän lain täytäntöönpanosta
sekä tämän lain ja sen nojalla annettujen
säännösten ja määräysten
noudattamisen valvonnasta ja valvonnan järjestämisestä vastaa
Elintarviketurvallisuusvirasto. Elintarviketurvallisuusvirasto käyttää valvonnassa
apunaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksia
ja kuntien maaseutuelinkeinoviranomaisia. Kylvösiemenen
maahantuontia valvoo Elintarviketurvallisuusviraston ohella tullilaitos.
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2010.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
satovahinkojen korvaamisesta annetun lain 7 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan satovahinkojen korvaamisesta 21 päivänä joulukuuta
2000 annetun lain (1214/2000) 7 §:n 4
momentti, sellaisena kuin se on laissa 1495/2007, seuraavasti:
7 §
Normisato
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Normisatojen määräämistä varten
valtakunta jaetaan normisatoalueisiin, jotka vastaavat elinkeino-,
liikenne- ja ympäristökeskusten toimialueita.
Maaseutuvirasto antaa kutakin vuotta koskevat määräykset
normisadoista kasvilajeittain.
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2010.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
vesihuoltolain muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan 9 päivänä helmikuuta
2001 annetun vesihuoltolain (119/2001) 4 ja 11 § sekä 29 §:n 2 momentti
seuraavasti:
4 §
Valvontaviranomaiset
Tämän lain mukaisia valvontaviranomaisia ovat
elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus sekä kunnan
terveydensuojeluviranomainen ja kunnan ympäristönsuojeluviranomainen.
11 §
Liittämisvelvollisuudesta vapauttaminen
Kunnan ympäristönsuojeluviranomainen myöntää hakemuksesta
kiinteistölle vapautuksen 10 §:ssä tarkoitetusta
liittämisvelvollisuudesta tässä pykälässä säädetyin
perustein. Ennen vapautuksen myöntämistä vesihuoltolaitokselle,
kiinteistön omistajalle tai haltijalle ja elinkeino-, liikenne-
ja ympäristökeskukselle on varattava tilaisuus
tulla kuulluiksi. Lisäksi kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen
on pyydettävä vapauttamisesta kunnan terveydensuojeluviranomaisen
lausunto.
Vapautus liittämisvelvollisuudesta on myönnettävä,
jos:
1) liittäminen verkostoon muodostuisi kiinteistön
omistajalle tai haltijalle kohtuuttomaksi, kun otetaan huomioon
liittämisestä aiheutuvat kustannukset, vesihuoltolaitoksen
palvelujen vähäinen tarve tai muu vastaava erityinen
syy;
2) vapauttaminen ei vaaranna vesihuollon taloudellista ja asianmukaista
hoitamista vesihuoltolaitoksen toiminta-alueella;
3) sekä lisäksi:
a) vesijohtoon liittämisestä vapautettavalla kiinteistöllä on
käytettävissä riittävästi
vaatimukset täyttävää talousvettä;
tai
b) jätevesiviemäriin liittämisestä vapautettavan
kiinteistön jätevesien kokoaminen ja käsittely
voidaan järjestää niin, ettei niistä aiheudu
terveyshaittaa tai ympäristön pilaantumista; taikka
c) huleveden ja perustusten kuivatusveden poisjohtamista varten
tarkoitettuun viemäriin liittämisestä vapautettavan
kiinteistön hulevesi ja perustusten kuivatusvesi voidaan
poistaa muutoin asianmukaisesti.
29 §
Rikkomuksen tai laiminlyönnin oikaiseminen
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Kuntaan kohdistuvan kiellon tai määräyksen antaa
elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2010.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
maa- ja puutarhatalouden kansallisista tuista annetun lain muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan maa- ja puutarhatalouden kansallisista tuista
28 päivänä joulukuuta 2001 annetun lain (1559/2001)
10 c §:n 4 momentti, 10 d §:n 5 momentti ja 25 §:n
1 momentti,
sellaisina kuin niistä ovat 10 c §:n 4 momentti
laissa 283/2008 ja 10 d §:n 5 momentti mainitussa laissa
283/2008 ja laissa 301/2009, seuraavasti:
10 c §
Tuotannosta irrotetun sika- ja siipikarjatalouden tuen viitemäärä
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Kunnan maaseutuelinkeinoviranomaisen on pyydettävä elinkeino-,
liikenne- ja ympäristökeskuksen lausunto ennen
2 momentin 1 kohdassa tarkoitetun viitemäärän
muodostamista. Lausuntopyyntö on käsiteltävä elinkeino-,
liikenne- ja ympäristökeskuksessa kiireellisenä.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
10 d §
Tuotannosta irrotetun sika- ja siipikarjatalouden tuen viitemäärän
korottaminen
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Kunnan maaseutuelinkeinoviranomaisen on pyydettävä elinkeino-,
liikenne- ja ympäristökeskuksen lausunto ennen
viitemäärän korottamista. Lausuntopyyntö on
käsiteltävä elinkeino-, liikenne-
ja ympäristökeskuksessa kiireellisenä.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
25 §
Hakumenettely
Tässä laissa tarkoitettua tukea on haettava kirjallisesti
kunnan maaseutuelinkeinoviranomaiselta, elinkeino-, liikenne- ja
ympäristökeskukselta tai Ahvenanmaan valtionvirastolta.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2010.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
hukkakauran torjunnasta annetun lain muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan hukkakauran torjunnasta 8 päivänä maaliskuuta
2002 annetun lain (185/2002) 6 §:n 3 momentti,
10 § ja 11 §:n 1 momentti seuraavasti:
6 §
Katselmus ja torjuntasuunnitelma
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Maaseutuelinkeinoviranomaisen tulee siirtää torjuntasuunnitelman
tekeminen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle,
jos siihen on erityistä syytä tai jos alue, jolla
hukkakauraa esiintyy, sijaitsee useamman kunnan alueella.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
10 §
Valvontaviranomaiset
Tämän lain täytäntöönpanosta
sekä tämän lain ja sen nojalla annettujen
säännösten noudattamisen valvonnasta
ja valvonnan järjestämisestä vastaa Elintarviketurvallisuusvirasto,
joka käyttää valvonnassaan apunaan elinkeino-,
liikenne- ja ympäristökeskuksia ja maaseutuelinkeinoviranomaisia.
Kasvintuotannosta saatavien tuotteiden ja tavaroiden maahantuontia
valvoo Elintarviketurvallisuusviraston ohella tullilaitos.
11 §
Valtuutetut tarkastajat
Sen lisäksi, mitä 10 §:ssä säädetään,
Elintarviketurvallisuusvirasto voi käyttää apunaan
tehtävään kirjallisesti valtuuttamiaan
tarkastajia, jotka toimivat Elintarviketurvallisuusviraston valvonnassa
ja yhteistyössä niin elinkeino-, liikenne- ja
ympäristökeskuksen kuin maaseutuelinkeinoviranomaisen
kanssa. Valtuutettuun tarkastajaan sovelletaan rikosoikeudellista
virkavastuuta koskevia säännöksiä hänen
suorittaessaan tämän lain mukaisia tehtäviä.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2010.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
yhteismetsälain 37 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan 14 päivänä helmikuuta
2003 annetun yhteismetsälain (109/2003) 37 § seuraavasti:
37 §
Pantinhaltijan aseman turvaaminen
Jos yhteismetsästä luovutetaan alue tai yhteismetsä myydään
ja toimenpiteen vuoksi yhden tai useamman osakaskiinteistön
arvo merkittävästi alenee, on osakaskunnan talletettava
tällaiselle kiinteistölle kuuluva osuus kauppahinnasta
korkoineen aluehallintovirastoon, jos kiinteistöön kohdistuu
panttisaamisia. Lohkomistoimituksessa on toimitusmiesten päätettävä,
minkä kiinteistöjen osalta kauppahinta on talletettava. Kauppahintaa
ei saa jakaa ennen toimitusmiesten ratkaisua.
Panttioikeuden tai kirjatun eläkeoikeuden haltijalla
on talletettuun kauppahintaan sama oikeus kuin hänellä on
osakaskiinteistöön. Jollei osakaskiinteistön
omistaja voi näyttää edellä mainittujen
oikeudenhaltijoiden antaneen lupaa talletetun kauppahinnan nostamiseen,
on aluehallintoviraston jaettava varat niin kuin kiinteän omaisuuden
kauppahinnan jakamisesta säädetään
ulosottokaaressa (705/2007).
Yhteismetsästä lunastetusta alueesta suoritettuun
korvaukseen sovelletaan, mitä edellä 1 ja 2 momentissa
säädetään kauppahinnasta.
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2010.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
kasvinterveyden suojelemisesta annetun lain muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan kasvinterveyden suojelemisesta 18 päivänä heinäkuuta
2003 annetun lain (702/2003) 4 §:n 5
momentti, 6 §:n 2 momentti, 9 ja 10 §, 11 §:n
3 momentti, 14 §, 26 §:n 3 momentti, 28 § sekä 30 §:n
4 momentti, sellaisina kuin ne ovat laissa 384/2008, seuraavasti:
4 §
Rekisteröitymisvelvollisuus ja rekisteröinnin edellytykset
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Rekisteröintiä kasvinsuojelurekisteriin haetaan
Elintarviketurvallisuusvirastolle osoitetulla hakemuksella, joka
toimitetaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle.
Päätöksen rekisteröinnistä tekee
elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. Maa-
ja metsätalousministeriön asetuksella voidaan
antaa tarkempia säännöksiä rekisteröintiä koskevasta
hakemusmenettelystä.
6 §
Markkinointi
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Kasvipassin käyttöoikeuden antaa Elintarviketurvallisuusvirasto
tai elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus hakemuksesta
toimijalle, jonka toiminta on Elintarviketurvallisuusviraston virallisessa
valvonnassa, jos toiminta, jolle haetaan kasvipassin käyttöoikeutta
tavaran markkinoinnissa, täyttää kyseiseltä toiminnalta
vaadittavat kasvinterveysmääräykset.
Muun 1 momentissa tarkoitetun todistuksen antaa Elintarviketurvallisuusvirasto
tavaralle tai toiminnalle, joka täyttää kyseiseltä tavaralta
tai toiminnalta todistuksen saamiseksi vaadittavat kasvinterveysmääräykset.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
9 §
Ilmoitusvelvollisuus toiminnan lopettamisesta ja muuttumisesta
Toimijan on tehtävä toimintansa lopettamisesta
ja toiminnassa tapahtuvista olennaisista muutoksista Elintarviketurvallisuusvirastolle
osoitettu
kirjallinen ilmoitus, joka toimitetaan elinkeino-, liikenne- ja
ympäristökeskukselle. Toimijan, jolle on myönnetty
7 §:n 3 momentissa tarkoitettu merkinnän käyttöoikeus,
on toimitettava kyseinen ilmoitus Elintarviketurvallisuusvirastoon.
10 §
Ilmoittamisvelvollisuus
Joka tietää tai epäilee 2 §:n
3 momentin nojalla säädetyssä asetuksessa
tarkoitettua kasvintuhoojaa esiintyvän omistamallaan tai
hallinnassaan olevalla kiinteistöllä, kiinteistön
osalla, viljelmällä, tavaravarastossa, kuljetusvälineessä tai rakennuksessa,
on velvollinen viipymättä ilmoittamaan siitä asianomaiselle
elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle
tai Elintarviketurvallisuusvirastolle. Sama koskee viranomaista,
joka toiminnassaan havaitsee tällaisen kasvintuhoojan esiintymisen.
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen on
ilmoitettava kasvintuhoojan esiintymisestä Elintarviketurvallisuusvirastolle.
11 §
Kasvintuhoojien torjunta
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Elintarviketurvallisuusvirasto tai elinkeino-, liikenne- ja
ympäristökeskus tekee 2 momentissa tarkoitetun
asetuksen nojalla toimijakohtaisen torjuntapäätöksen.
Torjuntapäätös voidaan tehdä myös
asianosaista kuulematta, jos asian ratkaisemista ei voi lykätä ilman
kasvinterveydelle aiheutuvaa merkittävää vaaraa
ja asianosaisen kuuleminen ei ole viivytyksettä mahdollista.
Jos on erityistä syytä epäillä asetuksessa tarkoitetun
kasvintuhoojan esiintymistä, Elintarviketurvallisuusvirasto
voi ryhtyä 1 momentin 6 kohdassa tarkoitettuihin
toimenpiteisiin jo ennen kasvintuhoojan esiintymisen varmistumista.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
14 §
Valvontaviranomaiset
Tämän lain täytäntöönpanosta
sekä lain ja sen nojalla annettujen säännösten
ja määräysten noudattamisen valvonnasta
ja valvonnan järjestämisestä vastaa Elintarviketurvallisuusvirasto, joka
käyttää valvonnassa apunaan elinkeino-, liikenne-
ja ympäristökeskuksia. Elintarviketurvallisuusvirasto
on kasvinterveysdirektiivissä tarkoitettu kasvinsuojeluviranomainen
Suomessa.
Maahantuontia, siltä osin kuin se ei kuulu Elintarviketurvallisuusvirastolle,
valvoo Tullilaitos. Tullilaitokselle siirrettävistä Elintarviketurvallisuusviraston
toimivaltaan kuuluvista tehtävistä säädetään
maa- ja metsätalousministeriön asetuksella
sen mukaan kuin tehtävien siirrosta ja laajuudesta sovitaan
erikseen maa- ja metsätalousministeriön ja valtiovarainministeriön
välillä.
26 §
Kasvipassin tai muun todistuksen tai merkinnän käyttökielto
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Jos asia ei siedä viivytystä, Elintarviketurvallisuusviraston
lisäksi elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus
tai valtuutettu tarkastaja voi kieltää kasvipassin
tai muun todistuksen tai merkinnän käytön
väliaikaisesti. Väliaikainen käyttökielto
on saatettava viivytyksettä Elintarviketurvallisuusviraston
ratkaistavaksi. Kielto raukeaa, jos Elintarviketurvallisuusvirasto
ei ole tehnyt 1 momentissa tarkoitettua päätöstä viikon
kuluessa kiellon antamisesta.
28 §
Uhkasakko tai teettäminen
Elintarviketurvallisuusvirasto voi tehostaa 11 §:ssä tarkoitettua
rajoitusta, kieltoa, toimenpidettä tai niitä koskevan
menettelyn täytäntöönpanoa taikka
26 §:ssä tarkoitettua kasvipassin tai muun todistuksen
tai merkinnän käyttökieltoa uhkasakolla
tai uhalla, että tekemättä jätetty
toimenpide teetetään laiminlyöjän
kustannuksella. Teettämisuhkaa ja teettämistä koskevan
päätöksen voi tehdä myös
elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus.
Uhkasakosta, teettämisuhasta ja teettämisestä säädetään
muutoin uhkasakkolaissa (1113/1990).
30 §
Kasvintuhoojan torjuntapäätöksestä aiheutuvien
kustannusten ja vahinkojen korvaaminen
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Korvausta on haettava Elintarviketurvallisuusvirastolle osoitetulla
hakemuksella kuuden kuukauden kuluessa siitä, kun hakija
sai tiedon kustannusten syntymisestä tai vahingon ilmenemisestä.
Hakemus on toimitettava asianomaiseen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukseen
ja siihen on liitettävä riittävä selvitys
kustannuksista ja vahingoista. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus
antaa lausunnon sen tekemään torjuntapäätökseen
liittyvästä korvaushakemuksesta Elintarviketurvallisuusvirastolle. Elintarviketurvallisuusvirasto
päättää kustannusten ja vahinkojen
korvaamisesta sekä korvauksen maksamisesta.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2010.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
vesihuollon tukemisesta annetun lain muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan vesihuollon tukemisesta 30 päivänä heinäkuuta
2004 annetun lain (686/2004) 5 ja 9 §, 13 §:n
2 momentti sekä 14 § seuraavasti:
5 §
Tukipäätös
Tämän lain mukaisen tuen myöntämisestä päättää asianomainen
elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus maa-
ja metsätalousministeriön ja ympäristöministeriön
sille tätä varten myöntämien
määrärahojen rajoissa.
Sen lisäksi, mitä valtionavustuslain 11 §:ssä säädetään
avustuspäätöksen sisällöstä,
on avustuspäätöksessä asetettava
tarpeelliset ehdot vesihuoltoavustuksen saajalle toimenpiteen aloittamisesta,
toteuttamisesta ja loppuunsaattamisesta.
9 §
Avustushakemus
Vesihuoltoavustusten hakemisesta ilmoittaa asianomainen elinkeino-,
liikenne- ja ympäristökeskus.
Avustushakemus on toimitettava elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle
ennen kuin tuettavan toimenpiteen toteuttaminen aloitetaan.
Hakemukseen on liitettävä toimenpidettä varten
laadittu suunnitelma kustannusarvioineen, rahoitussuunnitelmineen
ja toteuttamisaikatauluineen sekä tarpeelliset selvitykset
tuen myöntämisen edellytysten arvioimiseksi.
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen on
tarvittaessa pyydettävä asianomaisen kunnan lausunto
toimenpiteestä.
13 §
Sopimus valtion työstä
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Sopimuksen tekee valtion puolesta elinkei-no-, liikenne-
ja ympäristökeskus. Valtion tuen ollessa yli 2
000 000 euroa elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen
on kuitenkin saatava asianomaiselta ministeriöltä oikeutus
sopimuksen tekemiseen.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
14 §
Tietojärjestelmä
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus tallentaa
tarvittavat tiedot avustushakemuksista, tehdyistä tukipäätöksistä ja
sopimuksista sekä tuettavien toimenpiteiden toteutumisesta
Suomen ympäristökeskuksessa ylläpidettävään
tietojärjestelmään.
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2010.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
Metsähallituksen erävalvonnasta annetun lain
19 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan Metsähallituksen erävalvonnasta
22 päivänä joulukuuta 2005 annetun lain
(1157/2005) 19 § seuraavasti:
19 §
Valvonta
Maa- ja metsätalousministeriö valvoo Metsähallituksen
erävalvonnan lainmukaisuutta ja asianmukaisuutta. Aluehallintovirasto
valvoo toimialueellaan erävalvontaan kuuluvien toimivaltuuksien
käyttöä.
Metsähallituksen on laadittava erävalvonnasta
kalenterivuosittain toimintakertomus ja toimitettava se seuraavan
vuoden helmikuun loppuun mennessä 1 momentissa tarkoitetuille
viranomaisille valvonnan toteuttamista varten. Valvontaviranomaisilla
on oikeus saada Metsähallitukselta jäljennös
17 §:ssä tarkoitetusta tapahtumailmoituksesta
ja muuta valvonnan kannalta tarpeellista tietoa.
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2010.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
elintarvikelain muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan 13 päivänä tammikuuta
2006 annetun elintarvikelain (23/2006) 3 §:n 3
momentti, 15, 30, 31 ja 33 §, 34 §:n 2 momentti,
43 §:n 2 momentti, 48 §:n 3 momentti, 49 §:n
3 momentti, 52, 75 ja 83 § sekä 86 §:n
4 momentti,
sellaisina kuin niistä ovat 15 § osaksi laeissa
989/2007 ja 1137/2008, 52 § osaksi mainitussa
laissa 989/2007 sekä 75 § osaksi mainitussa
laissa 1137/2008, seuraavasti:
3 §
Euroopan yhteisön lainsäädäntö
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Siltä osin kuin muiden kuin ihmisravinnoksi tarkoitettujen
eläimistä saatavien sivutuotteiden terveyssäännöistä annettu
Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 1774/2002,
jäljempänä sivutuoteasetus,
koskee tämän lain mukaisia elintarvikehuoneistoja
tai niissä harjoitettavaa toimintaa, toimivaltaisia valvontaviranomaisia
ovat Elintarviketurvallisuusvirasto, aluehallintovirastot ja kunnan
valvontaviranomaiset siten kuin niiden toimivaltajaosta tässä laissa
säädetään.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
15 §
Elintarvikehuoneiston hyväksyvä viranomainen ja
hyväksymispäätös
Elintarviketurvallisuusvirasto hyväksyy teurastamot
ja niiden yhteydessä olevat liha- ja kala-alan elintarvikehuoneistot.
Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto hyväksyy
alkoholilain (1143/1994) 5 ja 35 §:ssä tarkoitetut valmistus-
ja varastopaikat. Aluehallintovirasto hyväksyy poroteurastamot
sekä alkoholilain 13 §:ssä ja
14 §:n 2 momentissa tarkoitetut alkoholijuomamyymälät.
Elintarvikehuoneiston, jossa harjoitettavan toiminnan tarkoitus
on pelkästään elintarvikkeiden kuljetus
tai säilyttäminen kuljetusajoneuvossa tai kontissa,
hyväksyy sen kunnan valvontaviranomainen, jonka alueella ajoneuvo
tai kontti otetaan ensimmäisen kerran käyttöön,
paitsi, jos kyse on toisessa kunnassa hyväksytyn elintarvikehuoneiston
tämän lain 13 §:n 1 momentissa
tarkoitetusta toiminnan olennaisesta muuttamisesta. Elintarvikehuoneiston
sijaintikunnan elintarvikevalvontaviranomainen hyväksyy
muut elintarvikehuoneistot. Elintarvikehuoneiston, jota käytetään
ainoastaan elintarvikkeiden myyntiin, välittämiseen
tai muuhun käsittelyyn ilman, että elintarvikkeet ovat
kyseisessä huoneistossa, voi hyväksyä toimijan
kotikunnan valvontaviranomainen, jos sijaintikunta on epäselvä tai
siihen on muu erityinen syy.
Valvontaviranomainen tekee elintarvikehuoneiston hyväksymisestä päätöksen.
Valvontaviranomainen voi asettaa hyväksymispäätöksessä tarpeellisia
ehtoja terveysvaarojen ehkäisemiseksi. Valvontaviranomaisen
on ratkaistava asia 60 vuorokauden kuluessa asian vireilletulosta, jollei
asian laajuus, hakemuksen puutteellisuus tai muu erityinen syy edellytä asian
pitempää käsittelyä.
Kunnan elintarvikevalvontaviranomaisen on ilmoitettava hyväksymistään
elintarvikehuoneistoista aluehallintovirastolle ja Elintarviketurvallisuusvirastolle.
Aluehallintoviraston on ilmoitettava hyväksymistään
elintarvikehuoneistoista Elintarviketurvallisuusvirastolle sekä elintarvikehuoneistoiksi
hyväksymistään alkoholimyymälöistä Sosiaali-
ja terveysalan lupa- ja valvontavirastolle. Valvontaviranomaisen
on toimitettava edellä tarkoitetut tiedot Elintarviketurvallisuusviraston
määräämällä tavalla.
Tarkempia säännöksiä hyväksymispäätöksen muusta
sisällöstä annetaan maa- ja metsätalousministeriön
asetuksella.
30 §
Keskusviranomainen
Elintarviketurvallisuusvirasto suunnittelee, ohjaa,
kehittää ja suorittaa valtakunnallisesti elintarvikevalvontaa
siten kuin tässä laissa säädetään
sekä sen lisäksi:
1) ohjaa aluehallintovirastoja kuntien elintarvikevalvonnan
arvioinnissa;
2) huolehtii elintarvikevalvonnasta teurastamoissa ja niiden
yhteydessä olevissa liha- ja kala-alan elintarvikehuoneistoissa;
3) vastaa eläimistä saatavien elintarvikkeiden kansallisen
vierasainevalvonnan suunnittelusta ja toteutuksesta;
4) vastaa valtakunnallisesti muista erityistä asiantuntemusta
vaativista elintarvikevalvontatehtävistä;
5) arvioi yleisen elintarvikehygienia-asetuksen 8 artiklassa
tarkoitetut hyvän tuotantotavan ohjeet;
6) toimii yleisen elintarvikeasetuksen mukaisena nopean hälytysjärjestelmän
kansallisena yhteyspisteenä;
7) hyväksyy eläimistä saatavien elintarvikkeiden
hygienia-asetuksen liitteen III jaksossa IV tarkoitetun metsästäjien
terveys- ja hygieniakoulutuksen;
8) huolehtii valtakunnallisesta tiedottamisesta, riskiviestinnästä ja
kuluttajainformaatiosta.
31 §
Alueellinen elintarvikevalvonta
Aluehallintovirasto suunnittelee, ohjaa ja valvoo
elintarvikevalvontaa sekä valvoo elintarvikemääräysten
noudattamista toimialueellaan tämän lain mukaisesti
sekä sen lisäksi:
1) arvioi kuntien elintarvikevalvonnan järjestämistä;
2) arvioi kuntien valvontasuunnitelmat sekä tarkastaa
niiden noudattamista.
33 §
Kunnan elintarvikevalvonnan tehtävät
Sen lisäksi, mitä muualla tässä laissa
säädetään, kunta:
1) tekee aluehallintovirastoille ja Elintarviketurvallisuusvirastolle
elintarvikemääräysten mukaiset ilmoitukset
ja raportit;
2) neuvoo elintarvikealan toimijoita ja kuluttajia sekä tiedottaa
tämän lain soveltamisalaan kuuluvissa asioissa;
3) avustaa valtion viranomaisia korvausta vastaan eläimistä saatavien
elintarvikkeiden kansallisen vierasainevalvontaohjelman toteuttamisessa.
34 §
Muut valvontaviranomaiset
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto
sen lisäksi, mitä muualla tässä laissa
säädetään:
1) suunnittelee, ohjaa ja suorittaa yli 2,8 tilavuusprosenttia
etyylialkoholia sisältävien juomien valvontaa;
2) ohjaa aluehallintovirastoja alkoholimyymälöiden
valvonnassa.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
43 §
Lihantarkastus ja siihen liittyvä valvonta
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Kunnan valvontaviranomainen tarkastaa lihan pienteurastamossa
ja riistan käsittelylaitoksessa sekä valvoo niitä.
Aluehallintoviraston palveluksessa oleva eläinlääkäri
tarkastaa lihan poroteurastamossa ja valvoo poroteurastamoja. Elintarviketurvallisuusvirasto
tarkastaa lihan muussa teurastamossa sekä valvoo teurastamoa ja
sen yhteydessä olevaa liha-alan elintarvikehuoneistoa.
Lihantarkastuksessa ja siihen liittyvässä valvonnassa
voidaan käyttää apuna tätä tarkoitusta
varten koulutettuja kunnan tai valtion palveluksessa olevia tarkastusapulaisia.
Siipikarjateurastamossa ja siipikarjan pienteurastamossa lihantarkastuksessa
ja siihen liittyvässä valvonnassa voidaan apuna
käyttää myös elintarvikealan
toimijan palveluksessa olevaa henkilökuntaa.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
48 §
Valvontasuunnitelmat
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Elintarviketurvallisuusviraston, Sosiaali- ja terveysalan lupa-
ja valvontaviraston, Tullilaitoksen, aluehallintovirastojen, Puolustusvoimien
sekä rajaeläinlääkärien
on laadittava vastuullaan olevaa elintarvikevalvontaa koskevat valvontasuunnitelmat,
joihin sovelletaan, mitä edellä 1 ja 2 momentissa
säädetään kunnan valvontasuunnitelmasta.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
49 §
Tarkastusoikeus
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Jos valvontaviranomainen toteaa valvonnan tai tarkastuksen yhteydessä eläimistä saatavassa
elintarvikkeessa
määräysten vastaisia määriä vieraita
aineita, aluehallintovirastolla ja Elintarviketurvallisuusviraston
tai aluehallintoviraston määräämällä eläinlääkärillä on
oikeus tarkastaa alkutuotantopaikka, josta elintarvike on peräisin,
ja ottaa korvauksetta kaikki tutkimuksia varten tarvittavat näytteet.
Aluehallintovirastolla ja Elintarviketurvallisuusviraston tai aluehallintoviraston
määräämällä eläinlääkärillä on
tällöin tämän lain mukainen
tiedonsaanti-, näytteenotto- ja tarkastusoikeus. Vain aluehallintovirastolla
on oikeus tehdä tarkastus kotirauhan piiriin kuuluvissa
tiloissa.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
52 §
Valvontaviranomaisen ilmoitus- ja tiedonantovelvollisuus
Valvontaviranomaisen on ilmoitettava aluehallintovirastolle
ja Elintarviketurvallisuusvirastolle todetuista terveysvaaroista
sekä tarvittaessa sellaisista valvonnassa esille tulleista
muista seikoista, joilla voi olla vaikutusta elintarvikkeiden turvallisuuteen.
Valvontaviranomaisen on lisäksi ilmoitettava tartuntatautilaissa
tarkoitetuille viranomaisille sellaisista valvonnassa esille tulleista
seikoista, joilla voi olla merkitystä väestön
suojaamisessa tartuntataudeilta.
Valvontaviranomainen on velvollinen ilmoittamaan Elintarviketurvallisuusvirastolle
ja aluehallintovirastolle näiden 83 §:n nojalla
ylläpitämiin rekistereihin tarvitsemat tiedot.
Lisäksi valvontaviranomainen on velvollinen pyydettäessä ilmoittamaan
Elintarviketurvallisuusvirastolle ja aluehallintovirastolle tarkastuksia,
valvontatoimenpiteitä, valvontahenkilöstöä,
maksuja ja valvontaa koskevia muita tietoja tämän lain
mukaisen valvonnan seurantaa varten.
Valvontaviranomaisen on toimitettava 1 ja 2 momentissa tarkoitetut
tiedot Elintarviketurvallisuusviraston määräämällä tavalla.
Tarkempia säännöksiä valvontaviranomaisten
ilmoitusvelvollisuudesta annetaan maa- ja metsätalousministeriön
asetuksella.
75 §
Muutoksenhaku lihantarkastuspäätökseen
Lihantarkastusta koskevaan Elintarviketurvallisuusviraston tai
aluehallintoviraston päätökseen ei saa
hakea valittamalla muutosta. Asianosainen voi tehdä päätöksestä oikaisuvaatimuksen
Elintarviketurvallisuusvirastolle. Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti
14 päivän kuluessa päätöksen
tiedoksisaannista. Oikaisuvaatimus on käsiteltävä viipymättä.
Elintarviketurvallisuusviraston oikaisuvaatimuksesta antamaan
päätökseen haetaan muutosta valittamalla
siten kuin hallintolainkäyttölaissa säädetään.
83 §
Rekisterit
Elintarviketurvallisuusvirasto pitää valvonnan
ohjausta ja kehittämistä sekä suorittamaansa
valvontaa varten valtakunnallista rekisteriä kaikista elintarvikehuoneistoista,
ensisaapumispaikoista, ensisaapumistoimijoista ja hyväksytyistä laboratorioista.
Elintarviketurvallisuusvirasto antaa eläimistä saatavia
elintarvikkeita ennen vähittäismyyntiä käsitteleville
elintarvikehuoneistoille hyväksymisnumeron. Alkoholijuomamyymälöistä sekä alkoholijuomien
valmistus- ja varastopaikoista rekisteriä pitää Sosiaali- ja
terveysalan lupa- ja valvontavirasto. Aluehallintovirasto ja kunnan
valvontaviranomainen ylläpitävät rekisteriä valvomistaan
elintarvikehuoneistoista. Alkutuotantopaikoista rekisteriä pitää maaseutuelinkeinohallinnon
tietojärjestelmästä annetun lain (284/2008)
mukaisesti maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskus. Kunnat
käyttävät ja pitävät
alkutuotantopaikkarekisteriä ajan tasalla tässä laissa
säädettyjen tehtävien edellyttämässä laajuudessa.
Kalastusaluksia ja vesiviljelylaitoksia koskevia rekistereitä pitää Euroopan
yhteisön yhteisen kalastuspolitiikan täytäntöönpanosta
annetun lain mukaisesti maa- ja metsätalousministeriö.
Elintarviketurvallisuusvirasto pitää valvonnan
ohjausta ja kehittämistä varten 40 §:n
4 momentissa ja 45 §:n 1 momentissa tarkoitettujen ilmoitusten
perusteella rekisteriä ruokamyrkytystapausten selvittämiseen
sekä zoonoosien seurantaan ja valvontaan liittyvistä seikoista.
86 §
Kunnalliset elintarvikemääräykset
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Päätös elintarvikemääräysten
hyväksymisestä annetaan tiedoksi siten kuin kunnalliset
ilmoitukset kunnassa julkaistaan. Päätös
katsotaan annetun tiedoksi, kun kuulutus on asetettu yleisesti nähtäville.
Samoin on kuulutettava elintarvikemääräysten
voimaantulosta. Määräykset on lähetettävä tiedoksi
aluehallintovirastolle.
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2010.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
koe-eläintoiminnasta annetun lain muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan koe-eläintoiminnasta 20 päivänä tammikuuta
2006 annetun lain (62/2006) 3, 10, 11, 16—19,
21 ja 22 §, 24 §:n 1 momentti, 25 §:n
1 ja 3 momentti, 28 ja 31—33 §, 34 §:n
1 ja 5 momentti, 35 ja 36 § sekä 41 §:n
1 momentti seuraavasti:
3 §
Viranomaiset
Tämän lain täytäntöönpanon
yleinen ohjaus ja valvonta kuuluvat maa- ja metsätalousministeriölle.
Aluehallintovirasto ohjaa ja valvoo tämän lain
ja sen nojalla annettujen säännösten
noudattamista toimialueellaan.
10 §
Eläinkokeen suorittaja
Eläinkokeen saa suorittaa tarkoitukseen soveltuvan
ylemmän korkeakoulututkinnon suorittanut henkilö,
joka on lisäksi suorittanut yliopiston tai korkeakoulun
opetusohjelman mukaisen tai Etelä-Suomen aluehallintoviraston
hyväksymän muun koe-eläimiä ja
eläinten käyttöä eläinkokeissa
koskevan kurssin (koe-eläinkurssi). Maa- ja metsätalousministeriön
asetuksella säädetään koe-eläinkurssin
sisällöstä, kestosta ja kurssin suorittamisesta.
Etelä-Suomen aluehallintovirasto hyväksyy hakemuksesta
1 momentissa tarkoitetulla tavalla kelpoisen henkilön,
joka on muualla kuin Suomessa suorittanut koe-eläinkurssia
vastaavat opinnot, kelpoiseksi suorittamaan eläinkokeita Suomessa.
Hyväksymisen edellytyksenä on, että suoritetut
opinnot vastaavat sisällöltään
koe-eläinkurssia.
Sen estämättä, mitä 1 ja
2 momentissa säädetään, saa
myös muu sellainen eläinkokeiden suorittamiseen
perehtynyt henkilö, jolla on lisäksi riittävät
tiedot eläimelle tehtävän toimenpiteen suorittamistekniikasta
ja riittävä taito toimenpiteen suorittamiseksi,
suorittaa koe-eläinlaitoksessa laitoksen toimialaan liittyviä eläinkokeita sellaisen
henkilön välittömän johdon ja
valvonnan alaisena, jolla on 1 tai 2 momentissa tarkoitettu kelpoisuus.
11 §
Tavoitekasvatusvaatimus ja koe-eläimen alkuperä
Eläinkokeessa on aina pyrittävä käyttämään tavoitekasvatettuja
koe-eläimiä. Maa- ja metsätalousministeriön
asetuksella säädetään niistä koe-eläinlajeista,
joiden on oltava tavoitekasvatettuja. Jos eläinkokeen tavoitteen
saavuttamiseksi vaadittavaa tavoitekasvatettua koe-eläintä ei
ole saatavissa, Etelä-Suomen aluehallintovirasto voi erityisestä syystä myöntää poikkeuksen
tavoitekasvatusvaatimuksesta. Irrallaan tavattuja koiria, kissoja
tai muita kotieläinlajeihin kuuluvia eläimiä ei
kuitenkaan saa käyttää eläinkokeessa.
Koe-eläimiä saadaan hankkia vain toisesta koe-eläinlaitoksesta,
jolleivät kyseessä ole koe-eläimiksi
hankittavat kalat tai yksittäinen muu eläin tai
muutoin vähäinen eläinmäärä.
Silloin, kun eläin hankitaan käytettäväksi
eläinkokeessa muualta kuin koe-eläinlaitoksesta,
eläimen käyttötarkoituksesta on ilmoitettava
luovuttajalle.
16 §
Luettelot, tilastot ja valvontakirjanpito
Koe-eläinlaitoksessa on pidettävä luetteloa laitokseen
hankittujen koe-eläinten alkuperästä ja
niiden myynnistä tai muusta luovuttamisesta sekä valvontakirjanpitoa
eläimistä, niiden hoidosta, elinympäristöstä,
hyvinvoinnista, terveydestä ja olosuhteista. Koe-eläimiä käyttävässä laitoksessa
on lisäksi pidettävä tilastoa laitoksessa
suoritetuista eläinkokeista ja niihin käytetyistä koe-eläimistä.
Luettelot, tilastot ja valvontakirjanpito on säilytettävä vähintään
kolmen vuoden ajan viimeisen niihin tehdyn merkinnän jälkeen.
Luettelot, tilastot ja valvontakirjanpito on vaadittaessa esitettävä valvontaviranomaiselle.
Koe-eläimiä käyttävän
laitoksen on toimitettava 1 momentissa mainittu tilasto Etelä-Suomen
aluehallintovirastolle kolmen kuukauden kuluessa kalenterivuoden
päättymisestä. Tarkemmat säännökset luettelojen
ja tilastojen sekä valvontakirjanpidon sisällöstä,
pitämisestä ja säilyttämisestä annetaan
maa- ja metsätalousministeriön asetuksella.
17 §
Lupa koe-eläintoimintaan
Selkärankaisiin eläimiin kohdistuvaa koe-eläintoimintaa
saadaan harjoittaa vain aluehallintoviraston luvalla. Lupaa koe-eläintoimintaan
(koe-eläinlaitoslupa) on haettava siltä aluehallintovirastolta,
jonka toimialueella on luvan hakijan kotipaikka.
Lupahakemuksesta tulee käydä ilmi 5 ja 6 §:ssä tarkoitetut
luvan myöntämisen edellytyksenä olevat
tiedot. Maa- ja metsätalousministeriön asetuksella
annetaan tarkemmat säännökset lupahakemuksen
sisällöstä.
18 §
Koe-eläinlaitosluvan myöntäminen
ja peruuttaminen
Koe-eläinlaitoslupa myönnetään,
jos:
1) hakijalla on käytettävissään
koe-eläintoimintaa varten asianmukaiset tilat, laitteet
ja välineet;
2) hakijalla on käytettävissään
koe-eläintoimintaa varten asianmukainen henkilöstö;
ja
3) koe-eläinlaitoksen eläinlääkintähuolto
on järjestetty asianmukaisesti.
Koe-eläinlaitoslupa voidaan myöntää myös rajoitettuna
tai määräajaksi. Aluehallintovirasto voi
peruuttaa luvan, jos luvan haltija olennaisella tavalla rikkoo tässä laissa
tai eläinsuojelulaissa tai niiden nojalla asetettavia vaatimuksia
tai lupaehtoja taikka jos toiminta ei enää täytä luvan
myöntämisen edellytyksiä ja luvanhaltija
ei korjaa epäkohtia valvontaviranomaisen asettamassa kohtuullisessa
määräajassa.
Aluehallintoviraston on tarkastettava ja hyväksyttävä koe-eläintoiminnan
harjoittamiseen tarkoitetut tilat ennen niiden käyttöönottoa.
19 §
Muutosten ilmoittaminen
Koe-eläinlaitosluvan haltijan tulee luvan tarkistamista
varten viipymättä ilmoittaa luvan edellytyksissä tapahtuvista
muutoksista luvan myöntäneelle aluehallintovirastolle.
21 §
Luonnosta pyydystetyn eläimen vapauttamista koskevat
lupaehdot
Eläinkoeluvassa voidaan sallia luonnosta pyydystetyn
koe-eläimen vapaaksi luontoon päästäminen
eläinkokeessa tai eläinkokeen päätyttyä.
Edellytyksenä luonnosta pyydystetyn koe-eläimen
vapaaksi päästämiselle on, että eläimen
terveydentila ja hyvinvointi palautuvat normaaleiksi ja on oletettavissa,
että eläin vaikeuksitta sopeutuu luonnonvaraiseen
elämään. Luonnosta pyydystetyn koe-eläimen
vapaaksi päästämisestä ei saa
aiheutua vaaraa ihmisille, eläimille tai ympäristölle.
Ennen eläimen vapauttamista koskevan asian ratkaisemista
lupahakemuksesta on pyydettävä sen aluehallintoviraston
lausunto, jonka toimialueella eläin on tarkoitus vapauttaa
luontoon. Aluehallintoviraston tulee tarvittaessa kuulla asiasta
muita viranomaisia.
22 §
Ilmoitusvelvollisuus eläinkokeen päättyessä
Eläinkoeluvan haltijan tulee eläinkokeen suorittamisen
jälkeen ilmoittaa Etelä-Suomen aluehallintovirastolle
kolmen kuukauden kuluessa eläinkokeen päättymisestä eläinkokeen
päättymisajankohta sekä siinä tosiasiallisesti
käytettyjen eläinten lukumäärä ja
tiedot eläinkoeluvassa ennakoimattomalla tavalla eläinten
hyvinvointiin vaikuttaneista kokeen aikaisista tapahtumista. Edellä mainittu
ilmoitus on tehtävä vuosittain kolmen kuukauden
kuluessa kalenterivuoden päättymisestä,
jos eläinkoelupa on myönnetty sarjana eläinkokeita.
Tarkemmat säännökset ilmoitettavista
tiedoista ja ilmoituksen tekemisestä annetaan maa- ja metsätalousministeriön asetuksella.
24 §
Eläinkoelautakunnan asettaminen ja kokoonpano
Eläinkoelautakunnan asettaa valtioneuvosto maa- ja
metsätalousministeriön esityksestä viideksi
vuodeksi kerrallaan. Lautakuntaan kuuluu puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja
sekä 16 muuta jäsentä ja heidän
henkilökohtaiset varajäsenensä. Lautakunnan
kokoonpanossa tulee ottaa huomioon maan eri osien tasapuolinen edustus
koe-eläintoiminnan harjoittamisen kannalta. Lautakunta
toimii Etelä-Suomen aluehallintoviraston yhteydessä.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
25 §
Asioiden valmistelu ja käsittely lautakunnassa
Lautakunnassa tai sen jaostossa käsiteltävät asiat
valmistellaan Etelä-Suomen aluehallintovirastossa, josta
myös käsiteltävät asiat esitellään. Lautakunnan
tai sen jaoston kutsuu koolle puheenjohtaja tai tämän
estyneenä ollessa varapuheenjohtaja.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Jaoston on annettava päätös eläinkoetta
koskevaan lupahakemukseen 45 päivän kuluessa siitä,
kun kaikki asian ratkaisemiseksi tarvittavat tiedot on toimitettu
Etelä-Suomen aluehallintovirastolle. Jos asia siirtyy lautakunnan
käsiteltäväksi, lautakunnan on annettava
päätös 45 päivän kuluessa
siitä, kun jaosto on antanut asiassa ratkaisunsa.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
28 §
Henkilöstö ja lautakunnan tukipalvelut
Eläinkoelautakunnalla on päätoimisia
esittelijöitä ja toimistosihteereitä,
jotka ottaa palvelukseen Etelä-Suomen aluehallintovirasto.
Esittelijän kelpoisuusvaatimuksena on soveltuva ylempi
korkeakoulututkinto ja hyvä perehtyneisyys koe-eläintoimintaan.
Etelä-Suomen aluehallintovirasto huolehtii eläinkoelautakunnan
tarvitsemista tukipalveluista.
31 §
Tiedonsaantioikeus
Maa- ja metsätalousministeriöllä ja
aluehallintovirastolla on oikeus saada tässä laissa
tarkoitettua valvontaa ja tarkastusta varten tarpeelliset tiedot
koe-eläinlaitosluvan haltijalta, eläinkoeluvan
haltijalta sekä valtion viranomaisilta ja eläinkoelautakunnalta.
Tiedonsaantioikeus koskee myös sellaisia valvontaa varten
tarvittavia tietoja, jotka yksityisen tai yhteisön liike-
tai ammattitoimintaa tai taloudellista asemaa koskevina tietoina
taikka tietoina yksityisen henkilökohtaisista oloista muutoin
olisivat salassa pidettäviä.
32 §
Tarkastusoikeus
Aluehallintovirastolla on oikeus tehdä tämän lain
noudattamisen valvonnan edellyttämiä tarkastuksia
ja tutkimuksia sekä sitä varten päästä tiloihin,
joissa harjoitetaan koe-eläintoimintaa taikka joissa säilytetään
koe-eläimiä, koe-eläimiä varten
tarkoitettua rehua tai juomaa tai koe-eläintoiminnassa
käytettäviä aineita, laitteita, välineitä,
tarvikkeita tai varusteita taikka koe-eläintoimintaa koskevia
asiakirjoja tai tietoja, sekä olla läsnä suoritettaessa
eläinkoetta ja eläinkoelautakunnan tai sen jaoston
kokouksessa.
Kotirauhan piirissä saadaan 1 momentissa tarkoitettu
tarkastus tai tutkimus toimittaa vain, jos se on välttämätöntä tarkastuksen
kohteena olevien seikkojen selvittämiseksi ja on perusteltua syytä epäillä jonkun
syyllistyvän tämän lain tai eläinsuojelulain
vastaiseen rangaistavaksi säädettyyn menettelyyn.
Koe-eläinlaitosluvan haltija ja eläinkoeluvan haltija
ovat velvollisia antamaan aluehallintovirastolle sen pyytämät
valvontaa varten tarvittavat tiedot.
33 §
Oikeus näytteiden ottamiseen
Aluehallintovirastolla on oikeus tarvittaessa ottaa korvauksetta
valvontaa varten näytteitä koe-eläimistä,
koe-eläinten rehusta ja juomasta sekä koe-eläintoiminnassa
käytettävistä aineista.
34 §
Eläinkoerekisteri
Etelä-Suomen aluehallintovirasto pitää valvontaa
varten rekisteriä eläinkoeluvista. Rekisteriin
merkitään seuraavat tiedot:
1) koe-eläinlaitos, jossa eläinkoe tehdään;
2) eläinkoeluvan haltijan nimi ja yhteystiedot;
3) kokeen tarkoitus sekä maininta asianomaisista säännöksistä tai
viranomaisten niiden nojalla antamista määräyksistä taikka
ohjeista, joihin koe mahdollisesti perustuu;
4) kokeessa käytettävät eläinlajit
ja lajikohtaisesti eläinten lukumäärä;
5) miten eläinten kivun, tuskan, kärsimyksen ja
haitan vähentäminen pienimpään
mahdolliseen on koesuunnitelmassa otettu huomioon;
6) suunniteltu kokeen alkamis- ja päättymisajankohta;
sekä
7) kokeen päättymispäivämäärä ja
lajikohtaisesti kokeessa tosiasiallisesti käytettyjen eläinten
lukumäärä sekä tiedot eläinkoeluvassa
ennakoimattomalla tavalla eläinten hyvinvointiin vaikuttaneista
kokeen aikaisista tapahtumista.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Maa- ja metsätalousministeriöllä ja
aluehallintovirastolla on oikeus valvontaa varten käyttää eläinkoerekisteriä.
Henkilötietojen keräämiseen ja tallentamiseen
sekä rekisteriin tallennettujen tietojen käyttämiseen
ja luovuttamiseen sovelletaan muutoin, mitä henkilötietolaissa (523/1999)
ja viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetussa laissa säädetään.
35 §
Kiellot ja määräykset
Jos 32 §:ssä tarkoitetussa tarkastuksessa
tai muutoin todetaan, että koe-eläintoiminnassa
ei ole noudatettu koe-eläintoimintaa koskevia säännöksiä tai
koe-eläintoiminnan harjoittamiselle asetettuja lupaehtoja
taikka eläinkokeen koesuunnitelmaa, aluehallintoviraston
on kiellettävä koe-eläinlaitosluvan haltijaa
tai eläinkoeluvan haltijaa jatkamasta tai toistamasta säännösten,
lupaehtojen tai eläinkokeen koesuunnitelman vastaista menettelyä taikka
määrättävä tämä määräajassa
täyttämään velvollisuutensa.
Jos säännöksistä tai lupaehdoista
poikkeaminen on oleellista tai jos eläinkokeen koesuunnitelmaa
taikka tarkastuksessa annettua kieltoa tai määräystä ei
ole noudatettu, aluehallintovirasto voi määrätä eläinkokeen
keskeytettäväksi välittömästi
taikka sallia eläinkokeen jatkamisen vain asettamillaan
ehdoilla. Jos eläinsuojelulliset syyt niin vaativat, koe-eläimet
voidaan lopettaa tai määrätä välittömästi
lopetettaviksi koe-eläinlaitosluvan haltijan kustannuksella.
36 §
Uhkasakko ja teettämisuhka
Aluehallintovirasto voi asettaa 35 §:ssä tarkoitetun
kiellon tai määräyksen tehosteeksi uhkasakon
tai teettämisuhan. Uhkasakosta ja teettämisuhasta
säädetään muutoin uhkasakkolaissa (1113/1990).
41 §
Muutoksenhaku
Aluehallintoviraston ja eläinkoelautakunnan tämän
lain nojalla tekemään päätökseen
haetaan muutosta hallinto-oikeudelta siten kuin hallintolainkäyttölaissa
(586/1996) säädetään.
Eläinkoeluvan käsittelystä perittävää maksua
koskevaan muutoksenhakuun sovelletaan, mitä valtion maksuperustelaissa
säädetään.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2010.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
maaseudun kehittämiseen liittyvien ohjelmien hallinnoinnista
annetun lain 3 ja 5 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan maaseudun kehittämiseen liittyvien
ohjelmien hallinnoinnista 29 päivänä kesäkuuta 2006
annetun lain (532/2006) 3 §:n 2 kohta ja 5 § seuraavasti:
3 §
Määritelmät
Tässä laissa tarkoitetaan:
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
2) toimeenpanoviranomaisella elinkeino-, liikenne-
ja ympäristökeskuksia sekä kuntien maaseutuelinkeinoviranomaisia;
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
5 §
Alueelliset maaseudun kehittämissuunnitelmat
Alueellisten tavoitteiden asettamiseksi ja niitä koskevien
toimenpiteiden valmistelemiseksi voidaan laatia alueellisia maaseudun
kehittämissuunnitelmia. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset
vastaavat alueellisten maaseudun kehittämissuunnitelmien
laatimisesta sekä huolehtivat niiden yhteensovittamisesta
muiden alueella toteutettavien ohjelmien ja kehittämistoimenpiteiden
kanssa.
Tarkemmat säännökset alueellisten
maaseudun kehittämissuunnitelmien laatimisessa noudatettavasta
menettelystä, niiden sisällöstä ja
rakenteesta sekä yhteensovittamisesta voidaan antaa valtioneuvoston
asetuksella.
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2010.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
lannoitevalmistelain 17 ja 36 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan 29 päivänä kesäkuuta
2006 annetun lannoitevalmistelain (539/2006) 17 ja 36 § seuraavasti:
17 §
Valvontaviranomaiset
Lannoiteasetuksen, sivutuoteasetuksen ja tämän
lain täytäntöönpanosta sekä lannoiteasetuksen,
sivutuoteasetuksen ja tämän lain ja sen nojalla
annettujen säännösten ja määräysten
noudattamisen valvonnasta ja valvonnan järjestämisestä vastaa
Elintarviketurvallisuusvirasto. Elintarviketurvallisuusvirasto käyttää valvonnassa
apunaan
elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksia. Lannoitevalmisteiden
maahantuontia ja maastavientiä valvoo Elintarviketurvallisuusviraston
ohella tullilaitos.
Tullilaitoksen suorittamasta valvonnasta säädetään
tarkemmin maa- ja metsätalousministeriön
asetuksella.
36 §
Uhkasakko ja teettäminen
Elintarviketurvallisuusvirasto voi tehostaa 32 §:ssä tarkoitettua
määräystä, 33 §:n 1
momentissa tarkoitettua kieltoa tai 35 §:ssä tarkoitettua
hävittämistä tai maastavientiä koskevaa määräystä uhkasakolla
tai uhalla, että tekemättä jätetty
toimenpide teetetään laiminlyöjän
kustannuksella. Teettämisuhkaa ja teettämistä koskevan
päätöksen voi tehdä myös
elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus.
Uhkasakosta, teettämisuhasta ja teettämisestä säädetään
muutoin uhkasakkolaissa (1113/1990).
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2010.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
maatalouden harjoittamisesta luopumisen tukemisesta annetun
lain muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan maatalouden harjoittamisesta luopumisen
tukemisesta 21 päivänä heinäkuuta
2006 annetun lain (612/2006) 39, 50, 63 ja 64 §,
65 §:n 3 momentti, 66 §:n 1 momentti, 70 §:n
2 momentti sekä 73 §:n 3 momentti,
sellaisina kuin niistä ovat 63 §, 65 §:n
3 momentti, 66 §:n 1 momentti, 70 §:n 2 momentti
ja 73 §:n 3 momentti laissa 441/2007, seuraavasti:
39 §
Päätöksen tiedoksianto
Eläkelaitos antaa päätöksensä tiedoksi
lähettämällä sen vastaanottajalle
hänen ilmoittamaansa postiosoitteeseen kirjeellä.
Päätöksestä on annettava tieto
elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle
sekä kunnan maaseutuelinkeinoviranomaiselle. Lisäksi
päätöksestä on annettava tieto
Paliskuntain yhdistykselle, jos luopujana on porotalouden harjoittaja.
50 §
Oikeus vaatia selvitystä luopumistuen saajalta
Eläkelaitos, elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus
tai kunnan maaseutuelinkeinoviranomainen voi perustellusta syystä vaatia
luopumistuen saajalta selvityksen siitä, että hän
edelleen täyttää luopumistuen saamisen
edellytykset. Jollei tuensaaja toimita selvitystä hänelle asetetussa
kohtuullisessa määräajassa, joka ei saa
olla kuukautta lyhyempi, eläkelaitos voi päättää,
että luopumistuen suorittaminen keskeytetään,
kunnes selvitys on toimitettu.
63 §
Lain toimeenpano
Tämän lain toimeenpanosta huolehtivat kuntien
maaseutuelinkeinoviranomaiset, elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset,
Maaseutuvirasto, maa- ja metsätalousministeriö sekä eläkelaitos.
64 §
Lain toimeenpano Ahvenanmaan maakunnassa
Tämän lain mukaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle
kuuluvien tehtävien hoitamisesta Ahvenanmaan maakunnassa
vastaa Ahvenanmaan valtionvirasto.
65 §
Valvonnan järjestäminen
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Kunnan maaseutuelinkeinoviranomaisen ja elinkeino-, liikenne-
ja ympäristökeskuksen tehtävänä on
osaltaan valvoa annettujen sitoumusten noudattamista.
66 §
Tuen saajia ja sitoumusten antajia koskevien tarkastusten suorittaminen
Maa- ja metsätalousministeriöllä,
Maaseutuvirastolla sekä elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksella
on oikeus teettää palveluksessaan olevilla virkamiehillä ennakolta
ilmoittamatta tässä laissa tarkoitetun tuen myöntämisen
ja maksamisen ehtojen sekä sitoumusten noudattamisen valvonnassa
tarvittavia tarkastuksia.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
70 §
Oikeus saada tietoja asian ratkaisemiseksi ja lakisääteisten
tehtävien toimeenpanemiseksi
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Maa- ja metsätalousministeriöllä,
Maaseutuvirastolla, elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksella
sekä kunnan maaseutuelinkeinoviranomaisella on oikeus saada
salassapitosäännösten ja muiden tiedon
saamista koskevien säännösten estämättä eläkelaitokselta
luopumistuen saajaa ja sitoumuksen antajaa koskevat tiedot, jotka
ovat välttämättömiä 65
ja 66 §:ssä säädettyjen tehtävien
hoitamiseksi. Maa- ja metsätalousministeriöllä ja
Maaseutuvirastolla on oikeus saada tietoja kaikista luopumistuen
saajista ja sitoumuksen antajista. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksella
sekä kunnan maaseutuelinkeinoviranomaisella on
oikeus saada tietoja niistä tuensaajista ja sitoumuksen
antajista, jotka ovat antaneet sitoumuksen asianomaisen viranomaisen
toimialueella sijaitsevasta maatilasta.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
73 §
Eläkelaitoksen oikeus ja velvollisuus antaa tietoja
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Eläkelaitoksen on annettava luopumistuen käytön
seurantaa ja valvontaa varten maa- ja metsätalousministeriölle
ja Maaseutuvirastolle tuen käyttämisen ja tukijärjestelmän
toimeenpanon valvomiseksi välttämättömät
70 §:n 2 momentissa tarkoitetut tiedot. Tietojen antamisesta säädetään
tarkemmin valtioneuvoston asetuksella. Maa- ja metsätalousministeriöllä,
Maaseutuvirastolla sekä elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksella
on oikeus saada eläkelaitokselta tieto luopumistuen saajan
ja hänen puolisonsa sekä sitoumuksen antajan ja
hänen puolisonsa henkilötunnuksesta sekä yhteystiedoista.
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2010.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
kasvinsuojeluaineista annetun lain 21 ja 29 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan kasvinsuojeluaineista 22 päivänä joulukuuta
2006 annetun lain (1259/2006) 21 ja 29 § seuraavasti:
21 §
Lentolevityksen toteuttaminen
Kasvinsuojeluaineen lentolevitystä koskevan 20 §:n
2 momentissa tarkoitetun päätöksen tulee sisältää tiedot
lentolevitysalueesta, torjuntatoimenpiteistä ja niiden
suorittamisajankohdasta sekä torjunnassa käytettävästä kasvinsuojeluaineesta.
Lentolevitys suoritetaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen
valvonnassa.
Kasvinsuojeluaineen lentolevitys on suoritettava erityistä huolellisuutta
noudattaen ja siten, ettei siitä aiheudu vaaraa ihmisten
tai eläinten terveydelle tai kohtuutonta haittaa ympäristölle. Levitysalue
on selvästi merkittävä sijoittamalla maastoon
helposti näkyviä tauluja, joissa ilmoitetaan kasvinsuojeluaineen
levityksestä. Lentolevityksen saa suorittaa henkilö,
jolla on käytettävissään asianmukainen
lentolevityskalusto sekä riittävä tieto
kasvinsuojeluaineiden lentolevityksestä ja taito lentolevitykseen.
Lentolevityksestä on hyvissä ajoin ennen levitystä ilmoitettava
kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle ja terveydensuojeluviranomaiselle
sekä kunnaneläinlääkärille.
Tarkemmat säännökset lentolevityksessä noudatettavasta
menettelystä, levityksestä tehtävistä ilmoituksista
sekä levityskalustolle ja levityksen suorittajalle asettavista
vaatimuksista annetaan maa- ja metsätalousministeriön
asetuksella.
29 §
Valvontaviranomaiset
Tämän lain täytäntöönpanosta
sekä tämän lain ja sen nojalla annettujen
säännösten ja määräysten
noudattamisen valvonnasta ja valvonnan järjestämisestä vastaa
Elintarviketurvallisuusvirasto. Elintarviketurvallisuusvirasto käyttää valvonnassa
apunaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksia.
Kasvinsuojeluaineiden maahantuontia ja maastavientiä valvoo
Elintarviketurvallisuusviraston ohella tullilaitos.
Elintarviketurvallisuusviraston tehtävänä on huolehtia
kasvinsuojeluaineiden oikean käytön neuvonnan
järjestämisestä ja koulutuksesta yhteistyössä muiden
viranomaisten kanssa.
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2010.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
eläinten kuljetuksesta annetun lain muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan eläinten kuljetuksesta 29 päivänä joulukuuta
2006 annetun lain (1429/2006) 4 §:n 7 kohta,
16—19, 21, 22, 25 ja 29 §, 36 §:n 1 momentti
ja 38 § seuraavasti:
4 §
Määritelmät
Tässä laissa tarkoitetaan:
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
7) valvontaviranomaisella aluehallintovirastoa, kunnaneläinlääkäriä,
poliisia, tarkastuseläinlääkäriä ja
rajaeläinlääkäriä.
16 §
Eläinkuljettajaluvan hakeminen
Eläinkuljetusasetuksessa tarkoitettua eläinkuljettajalupaa
haetaan siltä aluehallintovirastolta, jonka toimialueella
on luvan hakijan kotipaikka tai jonne muusta jäsenvaltiosta
oleva hakija on sijoittautunut taikka jossa kolmanteen maahan sijoittautunut
hakija on edustettuna.
Lupahakemuksessa on ilmoitettava hakijan nimi tai toiminimi,
osoite ja kotipaikka sekä muut yhteystiedot. Lupahakemukseen
on liitettävä eläinkuljetusasetuksessa
tarkoitetut luvan myöntämisen edellytyksenä olevat
selvitykset ja asiakirjat lukuun ottamatta selvitystä siitä,
että hakija ei ole syyllistynyt eläinsuojelulainsäädännön
rikkomiseen.
17 §
Eläinkuljettajaluvan myöntäminen
ja peruuttaminen
Aluehallintovirasto myöntää eläinkuljettajaluvan,
jos hakija täyttää eläinkuljetusasetuksessa
asetettavat vaatimukset.
Aluehallintovirasto voi peruuttaa luvan, jos eläinkuljettaja
olennaisella tavalla rikkoo eläinten kuljetusta koskevaa
lainsäädäntöä tai jos eläinten
kuljetus ei enää täytä luvan
myöntämisen edellytyksiä eikä eläinkuljettaja
korjaa epäkohtia valvontaviranomaisen asettamassa kohtuullisessa
määräajassa.
18 §
Muutosten ilmoittaminen
Eläinkuljettajan tulee tehdä eläinkuljetusasetuksen
6 artiklan 2 kohdassa tarkoitettu ilmoitus lupaa koskevien edellytysten
muutoksista luvan myöntäneelle aluehallintovirastolle.
19 §
Maantiekuljetusvälineiden hyväksymistodistus
Eläinkuljetusasetuksessa tarkoitettua hyväksymistodistusta
pitkiin kuljetuksiin käytettävälle maatiekuljetusvälineelle
haetaan eläinkuljettajaluvan myöntävältä aluehallintovirastolta. Eläinkuljetusasetuksen
edellyttämän tarkastuksen kuljetusvälineelle
suorittaa aluehallintovirasto tai aluehallintoviraston määräämä virkaeläinlääkäri.
Aluehallintovirasto myöntää hyväksymistodistuksen,
jos kuljetusväline täyttää eläinkuljetusasetuksessa
asetettavat vaatimukset. Aluehallintovirasto voi peruuttaa hyväksymistodistuksen,
jos kuljetusväline ei enää täytä säädettyjä vaatimuksia
eikä hyväksymistodistuksen haltija korjaa epäkohtia
valvontaviranomaisen asettamassa kohtuullisessa määräajassa.
Hyväksymistodistus voidaan kuitenkin peruuttaa heti, jos kuljetusvälineessä oleva
puute on sellainen, että se välittömästi
vaarantaa kuljetettavien eläinten hyvinvoinnin.
21 §
Maantieajoneuvojen kuljettajien ja hoitajien pätevyystodistus
Eläinkuljetusasetuksessa tarkoitetun kotieläiminä pidettävien
hevos-, nauta-, lammas-, vuohi- tai sikaeläinten taikka
siipikarjan kuljetukseen tarkoitetun maantieajoneuvon kuljettajan
ja hoitajan pätevyystodistusta haetaan siltä aluehallintovirastolta,
jonka toimialueella on hakijan kotipaikka.
Pätevyystodistuksen myöntää aluehallintovirasto.
Pätevyystodistuksen myöntämisestä säädetään
eläinkuljetusasetuksen 17 artiklan 2 kohdassa ja sen peruuttamisesta
26 artiklan 5 kohdassa.
22 §
Tarkastusasemat
Tarkastusasemia koskevista yhteisön vaatimuksista ja
direktiivin 91/628/ETY liitteessä tarkoitetun
reittisuunnitelman mukauttamisesta annetussa neuvoston asetuksessa
(EY) N:o 1255/97, jäljempänä tarkastusasema-asetus,
tarkoitettua tarkastusaseman hyväksymistä haetaan
siltä aluehallintovirastolta, jonka toimialueella tarkastusasema
sijaitsee.
Aluehallintovirasto hyväksyy tarkastusaseman, jos tarkastusasema
ja siellä harjoitettava toiminta täyttävät
tarkastusasema-asetuksessa säädetyt vaatimukset.
Aluehallintovirasto voi peruuttaa hyväksymisen, jos toiminnanharjoittaja
olennaisella tavalla rikkoo tarkastusasema-asetusta taikka jos tarkastusasema
tai siellä harjoitettava toiminta ei enää täytä hyväksymisen edellytyksiä eikä toiminnanharjoittaja
korjaa epäkohtia valvontaviranomaisen asettamassa kohtuullisessa
määräajassa. Tarkastusaseman käytön
keskeyttämisestä säädetään
tarkastusasema-asetuksen 3 artiklan 4 kohdassa.
25 §
Aluehallintovirasto
Aluehallintovirasto huolehtii eläinkuljetusasetuksen
sekä tämän lain ja sen nojalla annettujen
säännösten täytäntöönpanosta
ja noudattamisen valvonnasta toimialueellaan.
Aluehallintovirasto on eläinkuljetusasetuksen 20 artiklassa
tarkoitettu karja-aluksia tarkastava toimivaltainen viranomainen
ja tarkastusasema-asetuksessa tarkoitettu toimivaltainen viranomainen.
29 §
Erityiset tarkastukset
Elintarviketurvallisuusvirasto ja aluehallintovirasto voivat
tämän lain sekä sen nojalla annettujen
säännösten noudattamisen valvomiseksi taikka
Suomea sitovan kansainvälisen sopimuksen velvoitteiden
täyttämiseksi tai Euroopan yhteisön lainsäädännön
niin edellyttäessä määrätä virkaeläinlääkärit
tarkastamaan eläinkuljetuksia.
Tarkastajan oikeudesta päästä tiloihin,
joissa eläintä kuljetetaan tai pidetään
kuljetuksen aikana, sekä tarkastus- ja näytteenotto-oikeudesta
on vastaavasti voimassa, mitä siitä 28 §:n
2 momentissa säädetään.
36 §
Eläinkuljettajarekisteri
Elintarviketurvallisuusvirasto pitää eläinkuljetusten
valvontaa varten valtakunnallista eläinkuljettajarekisteriä.
Aluehallintovirastot päivittävät rekisteriä tässä laissa
säädettyjen tehtäviensä edellyttämässä laajuudessa.
Rekisteriin merkitään:
1) eläinkuljettajan nimi tai toiminimi, Y-tunnus (yritys-
ja yhteisötunnus), osoite sekä muut tarvittavat
yhteystiedot;
2) eläinkuljettajaluvan numero;
3) kuljetettavia eläinlajeja tai kuljetusmuotoja koskevat
rajoitukset;
4) luvan myöntänyt aluehallintovirasto yhteystietoineen;
5) eläinkuljetusasetuksen liitteen III luvussa III
tarkoitetut kuljettajan tai hoitajan pätevyystodistukseen
sisältyvät tiedot ja tieto pätevyystodistuksen
tilapäisestä peruuttamisesta;
6) eläinkuljetusasetuksen liitteen III luvussa IV tarkoitetut
maantiekuljetusvälineen hyväksymistodistukseen
sisältyvät tiedot sekä kuljetusvälineiden
yksilöintiin tarvittavat tiedot;
7) eläinkuljetusasetuksen 19 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun
karja-aluksen hyväksymistodistukseen sisältyvät
tiedot; sekä
8) eläinkuljetusasetuksen 26 artiklan 4 kohdan c alakohdassa
ja 26 artiklan 6 kohdassa tarkoitetut tiedot.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
38 §
Uhkasakko ja teettäminen
Aluehallintovirasto voi tehostaa 37 §:ssä tarkoitettua
määräystä tai kieltoa uhkasakolla
tai uhalla, että tekemättä jätetty
toimenpide teetetään laiminlyöjän
kustannuksella. Uhkasakosta, teettämisuhasta ja teettämisestä säädetään
muutoin uhkasakkolaissa (1113/1990).
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2010.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
luonnonhaittakorvauksesta, maatalouden ympäristötuesta
sekä eräistä muista ympäristön
ja maaseudun tilan parantamiseen liittyvistä tuista annetun
lain muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan luonnonhaittakorvauksesta, maatalouden ympäristötuesta
sekä eräistä muista ympäristön
ja maaseudun tilan parantamiseen liittyvistä tuista 29
päivänä joulukuuta 2006 annetun lain (1440/2006)
13 §:n 1 momentti, 14 ja 16 §, 19 §:n
1 momentti, 20 ja 21 § sekä 24 §:n 1
momentti, sellaisina kuin niistä ovat 13 §:n 1
momentti ja 24 §:n 1 momentti laissa 269/2008,
seuraavasti:
13 §
Hakumenettely
Hakemus on toimitettava kirjallisesti sille 14 §:n
1 momentissa tarkoitetulle viranomaiselle, jonka toimialueella maatilan
talouskeskus tai tuotantorakennus sijaitsee. Jos maatilalla ei ole talouskeskusta
tai tuotantorakennusta, hakemus on toimitettava sille 14 §:n
1 momentissa tarkoitetulle viranomaiselle, jonka alueella pääosa maatilan
pelloista sijaitsee. Edellä 4 §:n 1 momentin 4
kohdassa tarkoitettua tukea koskeva hakemus on kuitenkin toimitettava
sille elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle,
jonka toimialueella ei-tuotannollinen investointi toteutetaan. Jos
hakija on 4 §:n 2 momentissa tarkoitettu taho, maatalouden
ympäristötuen erityistukea koskeva hakemus on
toimitettava sille elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle,
jonka toimialueella sopimuksen kohteena oleva alue tulee sijaitsemaan.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
14 §
Tuen myöntäminen
Sitoumuksen hyväksymisestä päättää kunnan maaseutuelinkeinoviranomainen.
Maatalouden ympäristötuen erityistukisopimuksen
tekemisestä ja 4 §:n 1 momentin 4 kohdassa tarkoitetun tuen
myöntämisestä päättää elinkeino-,
liikenne- ja ympäristökeskus.
Tämän lain 4 §:n 1 momentin 4 kohdassa
tarkoitetun tuen myöntämisen ja valtioneuvoston asetuksella
erikseen säädettyjen tapausten osalta maatalouden
ympäristötuen erityistukea koskevan sopimuksen
tekemisen tai sopimuksen olennaisen muuttamisen edellytyksenä on,
että tuen myöntäminen tai sopimuksen
tekeminen on tarkoituksenmukaista luonnonvarojen kestävän käytön
ja ympäristön tilan kannalta.
Ennen maatalouden ympäristötuen erityistukisopimuksen
tekemistä ja 4 §:n 1 momentin 4 kohdassa
tarkoitetun tuen myöntämistä elinkeino-,
liikenne- ja ympäristökeskuksen on hankittava
paikallisen toimintaryhmän lausunto valtioneuvoston asetuksella
erikseen säädettyjen tapausten osalta. Lausuntoa
pyydetään tuen myöntämisen tarkoituksenmukaisuudesta
paikallisen suunnitelman tavoitteiden kannalta. Elinkeino-, liikenne-
ja ympäristökeskus voi poiketa paikallisen toimintaryhmän
lausunnosta ainoastaan erittäin perustellusta syystä.
Maaseutuvirasto antaa määräykset
sitoumuksen tai sopimuksen tekemiseen ja tukien myöntämiseen
käytettävistä lomakkeista sekä päätöskaavoista.
16 §
Valvonta
Maa- ja metsätalousministeriöllä,
Maaseutuvirastolla sekä elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksella
on oikeus tehdä tuen myöntämiseen, maksamiseen
ja käyttöön liittyvien edellytysten ja
ehtojen noudattamisen valvonnassa tarvittavia, tuen myöntäjiin
ja saajiin kohdistuvia tarkastuksia.
Jos tarkastuksen asianmukainen suorittaminen tätä edellyttää,
1 momentissa tarkoitettu viranomainen voi käyttää apuna
aluehallintovirastoa. Lisäksi viranomainen voi käyttää apuna
ulkopuolista tilintarkastajaa. Tilintarkastajan tulee olla tilintarkastuslaissa
(459/2007) tarkoitettu tilintarkastaja tai tilintarkastusyhteisö.
Tilintarkastusyhteisön on nimettävä tarkastuksesta vastuullinen
tilintarkastaja. Tarkastustehtävää suorittavaan
tilintarkastajaan tai tilintarkastusyhteisöön
sovelletaan hallintolakia (434/2003), kielilakia (423/2003)
sekä viranomaisten toiminnan julkisuudesta annettua lakia
(621/1999). Tarkastustehtävää suorittavaan
tilintarkastajaan sovelletaan rikosoikeudellista virkavastuuta koskevia
säännöksiä. Tarkastustehtävää suoritettaessa
aiheutettuun vahinkoon sovelletaan, mitä vahingonkorvauslaissa
(412/1974) säädetään.
Tuen saaja on velvollinen korvauksetta esittämään
tarkastusta suorittavalle kaikki tarvittavat tili- ja muut asiakirjat,
joilla tarkoitetaan myös automaattisen tietojenkäsittelyn
avulla tai muulla tavalla luotua tai säilytettyä vastaavaa
aineistoa sekä muutoinkin avustamaan tarkastuksessa. Tarkastusta
suorittavalla on oikeus valvontatehtävän edellyttämässä laajuudessa
tarkastaa tuen saajan kotieläinrakennukset, eläimet,
viljelmät ja muut tuen kohteena olevat alueet, tuotanto-
ja jalostuslaitokset, varastot sekä muut tuen myöntämisen
ja maksamisen edellytykset. Tarkastusta ei kuitenkaan saa tehdä kotirauhan
piiriin kuuluvissa tiloissa.
Valtioneuvoston asetuksella säädetään
aluehallintoviraston käyttämisestä apuna
eri tukien valvonnassa. Lisäksi valtioneuvoston asetuksella
säädetään tukiehtojen valvonnasta
valvonta-asetuksen edellyttämässä laajuudessa
sekä valvonnassa noudatettavasta menettelystä,
perus- ja kasvulohkojen ulko- ja sisärajojen määrittämisestä ja
mittausmenetelmästä, -tavasta ja -tarkkuudesta
sekä toleranssista.
19 §
Tietojensaantioikeus ja tietojen luovuttaminen
Maa- ja metsätalousministeriöllä,
Maaseutuvirastolla, elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksella
sekä kunnan maaseutuelinkeinoviranomaisella on oikeus salassapitosäännösten
estämättä saada muulta viranomaiselta
sellaisia hakijaa tai tuen saajaa, tämän taloudellista
asemaa ja liike- tai ammattitoimintaa tai muuta tuen kannalta merkityksellistä olosuhdetta
koskevia tietoja, jotka ovat tukea koskevan asian käsittelemiseksi
välttämättömiä. Valvontaa
suorittavien viranomaisten palveluksessa olevien henkilöiden
ja valtuutettujen tarkastajien oikeudesta saada tukiin liittyviä asiakirjoja
ja tietoja on voimassa, mitä Euroopan yhteisön
yhteisen maatalouspolitiikan täytäntöönpanosta
annetun lain 4 §:ssä säädetään.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
20 §
Päätöksen tiedoksianto
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen sekä kunnan
maaseutuelinkeinoviranomaisen päätös
voidaan antaa tiedoksi hallintolain 59 §:ssä säädettyä menettelyä noudattaen.
21 §
Päätöksen maksuttomuus
Sitoumuksen hyväksymistä, sopimuksen tekemistä,
tuen myöntämistä, tuen maksamista ja takaisinperintää koskeva
kunnan maaseutuelinkeinoviranomaisen tai elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen
päätös on hakijalle ja tuen saajalle
maksuton. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen
oikaisuvaatimukseen antamasta päätöksestä peritään
kuitenkin valtion maksuperustelaissa (150/1992) tarkoitettu
maksu siten kuin siitä erikseen säädetään.
24 §
Muutoksenhaku
Kunnan maaseutuelinkeinoviranomaisen tämän
lain nojalla tekemään päätökseen
ei saa hakea valittamalla muutosta. Kunnan maaseutuelinkeinoviranomaisen
päätökseen haetaan muutosta tekemällä kirjallinen
oikaisuvaatimus elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle 30 päivän
kuluessa siitä päivästä, kun
valittaja on saanut tiedon päätöksestä.
Toimivaltainen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus
on se, jonka toimialueella maatila tai sen pääosa
sijaitsee. Maaseutuviraston 17 §:n 4 momentissa tarkoitettuun
päätökseen ja elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen
tämän lain nojalla tekemään
oikaisupäätökseen ja muuhun päätökseen haetaan
muutosta valittamalla maaseutuelinkeinojen valituslautakuntaan siten
kuin hallintolainkäyttölaissa (586/1996)
säädetään.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2010.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
maaseudun kehittämiseen myönnettävistä tuista
annetun lain muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan maaseudun kehittämiseen myönnettävistä tuista
29 päivänä joulukuuta 2006 annetun lain
(1443/2006) 23 §:n 3 momentti, 27 ja 29—31 § ,
39 §:n 2 momentti, 40 ja 43 §, 44 §:n
3 momentti, 45 §:n 1 momentti, 48, 49 ja 53 §,
55 §:n 3 momentti sekä 56 ja 57 §,
sellaisina kuin niistä ovat 23 §:n 3 momentti,
43 §, 45 §:n 1 momentti ja 56 § laissa
1478/2007 sekä 31 § osaksi viimeksi mainitussa
laissa, seuraavasti:
23 §
Toimenpiteen toteutusaika
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus voi pidentää 1
ja 2 momentissa tarkoitettua määräaikaa
hakemuksesta, joka on tehty ennen määräajan
päättymistä. Määräajan
pidentämiselle tulee olla hyväksyttävä syy.
Määräaikaa voidaan pidentää kahdesti
enintään vuodeksi kerrallaan. Edellä 2
momentissa tarkoitetun toimenpiteen toteutusaika voi kuitenkin olla
enintään kuusi vuotta.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
27 §
Hakumahdollisuudesta tiedottaminen
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen tulee
tarkoituksenmukaisessa laajuudessa tiedottaa myöntämänsä tuen
hakumahdollisuudesta, hakemisessa noudatettavasta menettelystä sekä tuen
myöntämisen pääasiallisista
edellytyksistä ja ehdoista.
Paikallisen toimintaryhmän tulee tiedottaa alueellaan
1 momentissa tarkoitetuista seikoista sellaisen tuen osalta, joka
rahoitetaan paikallisen toimintaryhmän rahoituskiintiöstä.
29 §
Tuen hakeminen
Tukihakemus on toimitettava toimivaltaiselle elinkeino-, liikenne-
ja ympäristökeskukselle, jollei jäljempänä toisin
säädetä.
Toimivaltainen on se elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,
jonka toimialueella tuettava toimenpide on tarkoitus toteuttaa.
Jos tuettava toimenpide on tarkoitus toteuttaa useamman kuin yhden
elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen toimialueella,
toimivaltainen on se elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,
jonka toimialueella tuettava toimenpide on tarkoitus pääosin
toteuttaa.
Jos hankkeella on pääasiassa valtakunnallisia tavoitteita,
toimivaltainen on se elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,
jolle maa- ja metsätalousministeriö on osoittanut
varat valtakunnallisen hankkeen rahoitusta varten.
30 §
Tuen hakeminen paikallisen toimintaryhmän rahoituskiintiöstä
Haettaessa tukea paikallisen toimintaryhmän rahoituskiintiöstä tukihakemus
on toimitettava toimivaltaiselle paikalliselle toimintaryhmälle. Toimivaltainen
on se paikallinen toimintaryhmä, jonka alueella tuettava
toimenpide toteutetaan. Jos tuettava toimenpide toteutetaan useamman
kuin yhden paikallisen toimintaryhmän alueella, toimivaltainen
on se paikallinen toimintaryhmä, jonka alueella tuettava
toimenpide on tarkoitus pääosin toteuttaa. Tukihakemus
tulee vireille, kun se on toimitettu toimivaltaiselle paikalliselle
toimintaryhmälle.
Toimivaltainen paikallinen toimintaryhmä tarkistaa,
että sille toimitettu hakemus täyttää hakemukselle
säädetyt muotovaatimukset ja antaa lausunnon tuen
myöntämisen tarkoituksenmukaisuudesta paikallisen
suunnitelman tavoitteiden kannalta. Jos tuettava toimenpide toteutetaan
useamman kuin yhden paikallisen toimintaryhmän alueella,
on toimivaltaisen paikallisen toimintaryhmän hankittava
muiden toimintaryhmien lausunto tuen myöntämisen
tarkoituksenmukaisuudesta sekä tarvittavan rahoituksen
varaamisesta niille osoitetusta rahoituskiintiöstä. Paikallinen
toimintaryhmä toimittaa tukihakemuksen sekä lausuntonsa
toimivaltaiselle elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle.
Edellä 1 ja 2 momentissa säädettyä menettelyä ei
sovelleta, jos hakija on paikallinen toimintaryhmä.
Maaseutuvirasto antaa tarkemmat määräykset
hakemuksen vastaanottamisen ja käsittelyn teknisestä järjestämisestä,
hakemusasiakirjoihin tehtävistä merkinnöistä sekä niiden
toimittamisesta elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukseen.
31 §
Tukihakemuksen arviointi
Ennen tuen myöntämistä koskevan päätöksen tekemistä elinkeino-,
liikenne- ja ympäristökeskus voi pyytää muulta
viranomaiselta lausunnon tuen saajaan ja tuettavaan toimenpiteeseen
liittyvistä seikoista, jos tämä on välttämätöntä tuen myöntämisen
edellytysten arvioimisessa.
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus voi ennen
yritystuen myöntämistä tehdä yritystuen myöntämisen
edellytysten sekä tuettavan toimenpiteen arvioimiseksi
yrityskäynnin. Yrityskäynnin havainnot on kirjattava
ja ne on annettava tiedoksi hakijalle. Yrityskäyntiä ei
saa suorittaa kotirauhan piiriin kuuluvissa tiloissa.
39 §
Maksujen hyväksyminen ja suorittaminen
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Tuen maksamisesta päättää elinkeino-,
liikenne- ja ympäristökeskus. Elinkeino-, liikenne-
ja ympäristökeskus kokoaa maksuja koskevat tiedot
ja toimittaa ne Maaseutuvirastolle. Maaseutuvirasto vastaa menojen
tarkastamisesta ja hyväksymisestä sekä maksujen
suorittamisesta.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
40 §
Selvitykset ja seurantatiedot
Tuen saajan on esitettävä tuettavan toimenpiteen
edistymistä ja vaikuttavuutta koskevat selvitykset ja seurantatiedot
elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle.
Valtioneuvoston asetuksella säädetään
tarkemmin selvitysten ja seurantatietojen sisällöstä.
Maaseutuvirasto antaa tarkemmat määräykset
selvitysten ja seurantatietojen esitystavasta sekä niiden
toimittamisesta elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle.
43 §
Tarkastusoikeus
Maa- ja metsätalousministeriö ja Maaseutuvirasto
voivat suorittaa tuen myöntämiseen, maksamiseen
ja käyttöön liittyvien edellytysten ja ehtojen
noudattamisen valvomiseksi tuen myöntäjiin ja
saajiin kohdistuvia tarkastuksia. Vastaava oikeus on tuen saajien
osalta elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksilla.
Jos tukea on 9 §:ssä tarkoitetulla tavalla
siirretty muulle taholle tai kysymys on 14 §:n 1 momentin
4 kohdassa tarkoitetun tuen kohteena olevasta yrityksestä,
on edellä mainituilla viranomaisilla oikeus tarkastaa myös
tämän taloutta ja toimintaa tuen myöntämiseen,
maksamiseen ja käyttöön liittyvien edellytysten
ja ehtojen noudattamisen valvomiseksi.
44 §
Tarkastuksen suorittaminen
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Tarkastuksesta on laadittava tarkastuskertomus, joka toimitetaan
viipymättä asianomaiselle elinkeino-, liikenne-
ja ympäristökeskukselle sekä Maaseutuvirastolle.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
45 §
Tuen maksamisen keskeyttäminen ja takaisinperintä
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus
on velvollinen keskeyttämään tuen maksamisen
ja perimään tuen takaisin, jos:
1) tuen myöntämisen tai maksamisen edellytykset
eivät ole täyttyneet;
2) tuen saaja on antanut sellaisen virheellisen tai puutteellisen
tiedon, joka on olennaisesti vaikuttanut tuen myöntämiseen
tai maksamiseen;
3) tuen saaja on luovuttanut ilman elinkeino-, liikenne- ja
ympäristökeskuksen lupaa tuen kohteena olevan
yritystoiminnan tai tuetun investoinnin kohteen ennen 24 §:ssä säädetyn
määräajan päättymistä;
4) tuen saaja on kieltäytynyt avustamasta tarkastuksessa;
tai
5) Euroopan yhteisön osaksi rahoittamia tai kokonaan
kansallisista varoista rahoitettuja maaseudun kehittämisen
tukia koskevassa Euroopan yhteisön lainsäädännössä tätä edellytetään.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
48 §
Takaisinperinnän kohtuullistaminen
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus voi jättää virheellisesti
tai perusteetta maksetun määrän tai sille
suoritettavan koron kokonaan tai osaksi perimättä,
jos perinnän suorittaminen täysimääräisenä olisi
tuen saajan olosuhteet ja toiminta huomioon ottaen kokonaisuutena
tarkastellen kohtuutonta. Takaisinperintä ja korkojen periminen
on kuitenkin suoritettava täysimääräisenä,
jos Euroopan yhteisön osaksi rahoittamia tai kokonaan kansallisista
varoista rahoitettuja maaseudun kehittämisen tukia koskevassa
Euroopan yhteisön lainsäädännössä tätä edellytetään.
49 §
Takaisinperintää ja maksamisen keskeyttämistä koskeva
päätös
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen on
tehtävä takaisinperinnästä ja
tuen maksamisen keskeyttämisestä päätös.
Päätöksellä vahvistetaan takaisinperittävä määrä,
46 §:ssä tarkoitettu korko sekä niiden
suorittamiselle asetettava eräpäivä.
Takaisinperintää koskeva päätös
on tehtävä ilman aiheetonta viivytystä sen
jälkeen, kun elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus
sai tiedon 45 §:ssä säädetystä perusteesta
ja viimeistään kymmenen vuoden kuluttua tuen viimeisen erän
maksamisesta.
53 §
Tietojensaantioikeus ja tietojen luovuttaminen
Maa- ja metsätalousministeriöllä,
Maaseutuvirastolla sekä elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksella
on salassapitosäännösten estämättä oikeus
saada muulta viranomaiselta tai julkista tehtävää hoitavalta
taholta sellaisia hakijaa tai tuen saajaa, tämän
taloudellista asemaa ja liike- tai ammattitoimintaa, julkisista
varoista myönnettyä rahoitusta tai muuta tuen
kannalta merkityksellistä olosuhdetta koskevia tietoja,
jotka ovat välttämättömiä tukea
koskevan asian käsittelemiseksi.
Maa- ja metsätalousministeriöllä,
Maaseutuvirastolla sekä elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksella
on salassapitosäännösten estämättä oikeus
luovuttaa muulle viranomaiselle tai julkista tehtävää hoitavalle
taikka Euroopan yhteisön toimielimelle sellaisia tässä laissa
säädettyä tehtävää hoidettaessa
saatuja, tuen saajaa koskevia tietoja, jotka ovat tarpeen viranomaiselle,
julkista tehtävää hoitavalle tai toimielimelle
säädetyn tarkastustehtävän suorittamiseksi
tai sen valvomiseksi, että Euroopan yhteisön lainsäädäntöä on
noudatettu.
Edellä 1 ja 2 momentin perusteella saatuja tietoja
ei saa käyttää muuhun kuin siihen tarkoitukseen,
johon niitä on pyydetty.
55 §
Toimintaraha
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Toimintarahan myöntämisestä päättää elinkeino-,
liikenne- ja ympäristökeskus. Toimintarahan hakemisesta,
maksamisesta, seurannasta, tarkastuksesta ja takaisinperinnästä on
voimassa, mitä niistä tuen osalta tässä laissa
tai sen nojalla säädetään. Toimintarahan
ehtoina on noudatettava, mitä 24 §:n 1 momentissa
ja 25 ja 26 §:ssä säädetään.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
56 §
Valituskielto
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen 23 §:n
3 momentissa tarkoitettua määräajan pidentämistä koskevaan
päätökseen ei saa erikseen hakea muutosta
valittamalla.
57 §
Muutoksenhaku
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen tässä laissa
tarkoitettuun päätökseen saa hakea muutosta
valittamalla maaseutuelinkeinojen valituslautakuntaan siten kuin
hallintolainkäyttölaissa (586/1996) säädetään.
Maaseutuelinkeinojen valituslautakunnan päätökseen,
joka koskee tuen maksamisen keskeyttämistä tai
takaisinperintää, saa hakea muutosta valittamalla
korkeimpaan hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa
säädetään. Muutoin maaseutuelinkeinojen
valituslautakunnan päätökseen saa hakea
muutosta valittamalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen vain, jos korkein
hallinto-oikeus myöntää valitusluvan.
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2010.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
Euroopan kalatalousrahaston kansallisesta hallinnoinnista ja
elinkeinokalataloudelle myönnettävistä tuista
annetun lain muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan Euroopan kalatalousrahaston kansallisesta
hallinnoinnista ja elinkeinokalataloudelle myönnettävistä tuista
29 päivänä joulukuuta 2006 annetun lain
(1447/2006) 11—13, 17, 18, 21 ja 22 §,
23 §:n 2 momentti, 24 § sekä 27 §:n
3 momentti seuraavasti:
11 §
Maa- ja metsätalousministeriön tehtävät
Maa- ja metsätalousministeriö vastaa:
1) toimintaohjelman varojen käytön suunnittelusta
ja varojen jaon valmistelusta tässä laissa säädettyjä tehtäviä hoitavien
viranomaisten ja kalatalousryhmien käyttöön;
2) toimintaohjelman Ahvenanmaan maakuntaa koskevan yhteisön
rahoitusosuuden ohjaamisesta maakunnan hallitukselle;
3) toimintaohjelman ja sen toimeenpanon suunnittelusta ja kehittämisestä;
4) varojen käytön riittävän
valvonnan järjestämisestä;
5) ohjelman arvioinnin, seurannan ja tiedotuksen järjestämisestä,
sekä
6) kalatalousryhmien valinnasta.
Ohjelman yhtenäisen ja tehokkaan toimeenpanon varmistamiseksi
maa- ja metsätalousministeriö ohjaa ja valvoo
elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksia sekä kalatalousryhmiä niiden
hoitaessa 12—14 §:ssä tarkoitettuja tehtäviä.
12 §
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen
tehtävät
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus vastaa
toimialueellaan tuen myöntämisestä, maksamisesta,
paikan päällä tehtävistä todentamisista, seurannasta,
takaisinperinnästä ja tiedottamisesta samoin kuin
15 §:n 2 momentissa tarkoitetusta toimenpiteiden alueellisesta
yhteensovittamisesta.
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus pyytää kalatalousrahastoasetuksen
IV osaston IV luvun mukaista tukea koskevasta hakemuksesta lausunnon
siltä kalatalousryhmältä, jonka toimialueella
tuettava toimenpide pääosin toteutetaan. Elinkeino-,
liikenne- ja ympäristökeskus voi päättäessään
tuen myöntämisestä poiketa lausunnosta,
jos tuen myöntäminen on Euroopan yhteisön
tai kansallisen lainsäädännön
taikka toimintaohjelman tai kalatalousrahastoasetuksen 45 artiklan
2 kohdassa tarkoitetun paikallisen kehittämisstrategian
vastaista. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus
voi lisäksi poiketa lausunnosta, jos hankkeiden rahoittamiseen
varatussa kalatalousryhmän rahoituskehyksessä ei ole
määrärahaa hankkeen rahoittamiseksi.
13 §
Maa- ja metsätalousministeriön ja elinkeino-, liikenne-
ja ympäristökeskusten yhteiset ratkaisut
Maa- ja metsätalousministeriö tekee yhdessä elinkeino-,
liikenne- ja ympäristökeskusten kanssa ratkaisun
kalatalousrahastoasetuksen IV osaston I luvun 23 ja 24 artiklan
ja 26 artiklan 4 kohdan c alakohdan mukaisten palkkioiden myöntämisestä sekä III
luvun mukaisesti rahoitettavaksi valittavista 15 000 euron kokonaiskustannukset
ylittävistä kehittämishankkeista. Elinkeino-,
liikenne- ja ympäristökeskus tekee edellä mainittuun
ratkaisuun perustuvat päätökset 12 §:n
1 momentin mukaisesti. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen
päätökseen voi hakea muutosta 27 §:n
3 momentin mukaisesti.
Maa- ja metsätalousministeriö järjestää määräaikaisen
hakumenettelyn 1 momentissa tarkoitettujen kehittämishankkeiden
osalta. Edellä 1 momentissa tarkoitettujen palkkioiden
osalta maa- ja metsätalousministeriö järjestää hakumenettelyn
vain toimintaohjelman tavoitteiden saavuttamiseen ja ammattikalastuksen
toimintaedellytyksiin liittyvästä erityisestä syystä.
17 §
Tuen hakeminen
Kirjallinen, allekirjoitettu hakemus on toimitettava ennen tuettavan
toimenpiteen aloittamista siihen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukseen,
jonka toimialueella tuettava toimenpide pääosin
toteutetaan tai jonka toimialueella hakijan kotipaikka sijaitsee.
18 §
Tuen myöntäminen ilman hakemusta
Maa- ja metsätalousministeriö ja elinkeino-, liikenne-
ja ympäristökeskukset voivat myöntää tukea
kalatalousrahastoasetuksen 46 artiklan mukaiseen tekniseen apuun
ilman hakemusta.
Maa- ja metsätalousministeriö voi myöntää tukea
kalatalousrahastoasetuksen IV osaston III luvun mukaisiin toimenpiteisiin
ilman hakemusta toimintaohjelman tavoitteiden saavuttamiseen liittyvästä erityisestä
syystä.
21 §
Kehittämissuunnitelma
Investointituen hakija voi esittää hakemuksen
yhteydessä yrityksen tai ammatinharjoittajan toiminnan
kehittämisen kannalta olennaiset seikat sisältävän
kehittämissuunnitelman. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen
tulee ottaa kehittämissuunnitelma huomioon korottavana
tekijänä tuen tasosta päättäessään.
Valtioneuvoston asetuksella säädetään
tarkemmin kehittämissuunnitelman sisällöstä.
22 §
Tuen myöntäjään ja tuen
saajaan kohdistuvat tarkastukset
Maaseutuvirasto tarkastaa tuen saajan toteuttamat toimenpiteet
sekä tuen myöntämiseen liittyvät
menettelyt tarkastusviranomaisen laatiman ja komission hyväksymän
tarkastusstrategian mukaisesti.
Maa- ja metsätalousministeriö voi tarvittaessa
tehdä tuen myöntämiseen, maksamiseen
ja käyttöön liittyvien edellytysten ja
ehtojen noudattamisen valvomiseksi tuen myöntäjiin
ja saajiin kohdistuvia tarkastuksia. Vastaava oikeus on tuen saajien
osalta elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksilla.
23 §
Seurantajärjestelmä
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Elinkeinokalatalouden rakennetukirekisterin rakentamisesta ja
kehittämisestä vastaa maa- ja metsätalousministeriö.
Rekisterin ylläpidosta vastaavat maa- ja metsätalousministeriö ja
elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset yhdessä.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
24 §
Tietojen julkisuus, tietojensaantioikeus ja tietojen luovuttaminen
Elinkeinokalatalouden rakennetukirekisteriin sisältyvien
tietojen julkisuudesta on voimassa, mitä viranomaisten
toiminnan julkisuudesta annetussa laissa säädetään.
Maa- ja metsätalousministeriöllä,
elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksilla
ja maaseutuvirastolla on salassapitosäännösten
estämättä oikeus saada muulta viranomaiselta,
julkista tehtävää hoitavalta taholta
ja kalatalousryhmältä hakijaa tai tuen saajaa,
tämän terveydentilaa, taloudellista asemaa ja
liike- tai ammattitoimintaa, julkisista varoista myönnettyä rahoitusta
tai muuta tuen kannalta merkityksellistä olosuhdetta koskevia
tietoja, jotka ovat välttämättömiä tukea
koskevan asian käsittelemiseksi.
Maa- ja metsätalousministeriöllä,
elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksella
ja Maaseutuvirastolla on salassapitosäännösten
estämättä oikeus luovuttaa muulle viranomaiselle
tai julkista tehtävää hoitavalle taikka
Euroopan yhteisön toimielimelle tässä laissa
säädettyä tehtävää hoidettaessa
saatuja, tuen saajaa koskevia tietoja, jotka ovat välttämättömiä viranomaiselle,
julkista tehtävää hoitavalle tai toimielimelle
säädetyn tarkastustehtävän suorittamiseksi
tai sen valvomiseksi, että Euroopan yhteisön lainsäädäntöä on
noudatettu.
Edellä 2 ja 3 momentin perusteella saatuja tietoja
ei saa käyttää muuhun kuin siihen tarkoitukseen,
johon niitä on pyydetty.
27 §
Muutoksenhaku
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen tämän
lain nojalla tekemään päätökseen
saa hakea muutosta valittamalla maaseutuelinkeinojen valituslautakuntaan
siten kuin hallintolainkäyttölaissa säädetään.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2010.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
eräiden maa- ja metsätalousministeriön
hallinnonalan lainojen ja saamisten siirtämisestä Valtiokonttorin
hoidettavaksi annetun lain muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan eräiden maa- ja metsätalousministeriön
hallinnonalan lainojen ja saamisten siirtämisestä Valtiokonttorin
hoidettavaksi 2 päivänä helmikuuta 2007
annetun lain (78/2007) 2 §:n 3 kohta, 7 §:n
2 momentti, 11 §, 13 §:n 1 momentti, 14 §:n
1 momentin 4 kohta, 15 §, 16 §:n 3 momentti, 17 § ja
18 §:n 2 momentti seuraavasti:
2 §
Määritelmät
Tässä laissa tarkoitetaan:
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
3) tukijärjestelmästä
vastaavalla
viranomaisella:
a) elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusta sekä maanmittaustoimistoa,
jos kysymys on 1 §:n 1 kohdassa, 2 kohdan b, d
tai e alakohdassa tai 3 kohdassa mainitun lain nojalla myönnettyjä lainoja
ja syntyneitä saamisia koskevasta tukijärjestelmästä;
taikka
b) metsäkeskusta, jos kysymys on 1 §:n
2 kohdan a tai c alakohdassa kohdassa tarkoitettuja lainoja ja saamisia
koskevasta tukijärjestelmästä.
7 §
Pakkoperintä
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Valtiokonttori huolehtii pakkohuutokaupan hakemisesta pyydettyään
tarvittaessa 1 §:ssä tarkoitetusta lainasta tai
saamisesta ensin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen
lausunnon. Pakkohuutokauppaa haettaessa Valtiokonttorin tulee selvittää,
onko sillä perittävänä muita 1 §:ssä tarkoitettuja
lainojen tai saamisten erääntyneitä maksuja
samalta velalliselta tai onko pakkohuutokaupan kohteena oleva kiinteistö vakuutena
muista 1 §:ssä tarkoitetuista lainoista tai saamisista
taikka sellaisessa toimituksessa mukana, jota koskeva rahoituspäätös
on jo tehty. Valtiokonttorin on huolehdittava valtion edun valvonnasta
myös silloin, kun joku muu hakee sellaisen kiinteistön
pakkohuutokauppaa, joka on myös 1 §:ssä tarkoitetun
lainan tai saamisen vakuutena. Valtiokonttorin on huolehdittava, että pakkohuutokauppaan
osallistuu tarvittaessa joko Valtiokonttorin edustaja tai muu virkamies valtion
edun valvojana. Jollei Valtiokonttorin edustaja ole läsnä pakkohuutokaupassa,
ensisijainen velvollisuus olla läsnä on elinkeino-,
liikenne- ja ympäristökeskuksen edustajalla. Valtiokonttorin
on myös selvitettävä yhdessä elinkeino-,
liikenne- ja ympäristökeskuksen kanssa, onko valtion
saamisen turvaamiseksi tarkoituksenmukaista ostaa kiinteistö pakkohuutokaupassa
valtiolle.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
11 §
Tietojen luovuttaminen
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksella,
maanmittaustoimistolla, metsäkeskuksella, Maaseutuvirastolla,
Maanmittauslaitoksella ja maa- ja metsätalousministeriöllä on
oikeus salassapitosäännösten estämättä saada
Valtiokonttorilta tietoja niistä 1 §:ssä tarkoitetuista
lainoista ja saamisista, joista se vastaa tai jotka kuuluvat sen
valvottavana olevaan tukijärjestelmään. Sama
oikeus on maa- ja metsätalousministeriöllä sekä sillä viranomaisella,
joka vastaa maatilatalouden kehittämisrahaston kirjanpidosta.
Valtiokonttori voi luovuttaa tiedot teknisen käyttöyhteyden
avulla.
13 §
Maksuhelpotukset
Yhden tai useamman lyhennys- tai korkoerän maksuhelpotuksista
päättää Valtiokonttori, jos maksuhelpotusta
haetaan 1 §:n 2 kohdan a tai c—e alakohdassa taikka
3 kohdassa tarkoitetun saamisen tai lainan lyhennykselle tai korolle. Edellä 1 §:n
1 kohdassa tai 1 §:n 2 kohdan b alakohdassa tarkoitetun
saamisen ja lainan lyhennys- ja korkoerän maksuhelpotuksesta
päättää elinkeino-, liikenne-
ja ympäristökeskus. Valtioneuvoston asetuksella
voidaan säätää toimivaltaisesta
elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksesta.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
14 §
Lainojen ja saamisten siirrot
Jos sen kiinteistön omistaja vaihtuu, jonka omistaminen
on ollut lainan tai saamisen syntymisen perusteena, lainan tai saamisen
siirtäminen uuden omistajan vastattavaksi taikka lainan tai
saamisen velkavastuusta vapauttaminen voidaan hyväksyä siten
kuin laissa tai sen nojalla säädetään
tai on määrätty, päätöksellä,
jonka tekee:
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
4) elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, jos
kysymys on muusta 1 §:ssä tarkoitetusta saamisesta
tai lainasta.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
15 §
Saneerausmenettelyt
Suostumuksen yrityksen saneerauksesta annetussa laissa (47/1993)
tarkoitettuun menettelyyn tai yksityishenkilön velkajärjestelystä annetussa
laissa (57/1993) tarkoitettuun menettelyyn taikka niitä vastaavaan
vapaaehtoiseen laissa säädettyyn menettelyyn antaa
Valtiokonttori tai, jos menettely koskee 1 §:n 1 kohdassa
tai 2 kohdan b alakohdassa tarkoitettua lainaa tai saamista, elinkeino-,
liikenne- ja ympäristökeskus. Jos suostumuksen
antaminen kuuluu elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle,
Valtiokonttorin on annettava sille lausunto, jonka tulee sisältää asian
käsittelyyn tarvittavat tiedot lainasta tai saamisesta.
16 §
Lainojen ja saamisten vakuuksia koskevat ilmoitukset
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Muun 1 §:ssä tarkoitetun saamisen tai lainan loppuun
maksamisesta Valtiokonttorin on toimitettava kirjallisesti tieto
sille elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle,
jonka alueella oleva kiinteistö on saamisen tai lainan
panttina. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen
on ilman aiheetonta viivytystä ilmoitettava lainhuuto-
ja kiinnitysrekisteriin tehtävää merkintää varten
kiinteistön vapautumisesta panttivastuusta ja toimitettava
kuitti velalliselle.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
17 §
Muu vakuuksien hoito
Suostumuksen 1 §:n 1 kohdan a—d, f—n
tai p alakohdassa tarkoitetun lainan tai saamisen vakuusjärjestelyihin
ja panttivastuusta vapauttamiseen antaa elinkeino-, liikenne- ja
ympäristökeskus noudattaen, mitä laissa
tai lain nojalla vakuusjärjestelyn edellytyksistä säädetään.
18 §
Irtisanominen
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Ennen 1 §:n 1 kohdassa tai 2 kohdan b alakohdassa tarkoitetun
lainan tai myyntihintasaamisen irtisanomista Valtiokonttorin on
tarvittaessa pyydettävä lausunto elinkeino-, liikenne-
ja ympäristökeskukselta.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2010.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
kestävän metsätalouden rahoituslain
23 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan 11 päivänä toukokuuta
2007 annetun kestävän metsätalouden rahoituslain
(544/2007) 23 § seuraavasti:
23 §
Metsäkeskuksen selvittämisvelvollisuus
Metsäkeskuksen tulee ennen asian ratkaisemista selvittää,
kohdistuuko aiottuun toimenpiteeseen luonnonsuojelulain (1096/1996)
9, 29—35, 47—49, 55 ja 56 §:stä sekä 10
luvusta johtuvia rajoitteita. Metsäkeskuksen tulee tarvittaessa
pyytää hakemuksesta lausunto siltä elinkeino-,
liikenne- ja ympäristökeskukselta, jonka toimialueella
toimenpide on tarkoitus toteuttaa. Metsäkeskus saa kuitenkin
ratkaista asian ilman elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen
lausuntoa sen jälkeen, kun kaksi kuukautta on kulunut lausuntopyynnön
saapumisesta elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukseen.
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2010.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
maatalouden rakennetuista annetun lain muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan maatalouden rakennetuista 28 päivänä joulukuuta
2007 annetun lain (1476/2007) 19 §:n
2 momentti, 20, 22, 27, 30 ja 31 §, 33 §:n 1 momentti,
34 §, 36 §:n 1 momentti, 37 §, 38 §:n 1 momentti,
40 ja 44 §, 45 §:n 3 momentti, 46 §:n
1 momentti, 49, 50, 54, 61, 64 ja 66 § sekä 67 §:n 1 momentti
seuraavasti:
19 §
Toimenpiteen toteutusaika
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus voi pidentää 1
momentissa tarkoitettua määräaikaa hakemuksesta,
joka on tehty ennen määräajan päättymistä.
Edellytyksenä on, että tuettavan toimenpiteen
toteuttaminen on aloitettu 1 momentissa tarkoitetussa määräajassa
ja että määräajan pidentämiseen
on hyväksyttävä syy. Määräaikaa
voidaan pidentää kahdesti enintään
vuodeksi kerrallaan.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
20 §
Tuen käyttöä koskevat ehdot
Tuen käyttämisestä tavaroiden tai
palveluiden hankintaan taikka urakalla teettämiseen on voimassa,
mitä julkisista hankinnoista annetussa laissa (348/2007)
säädetään. Tuen saajan on esitettävä selvitys
hankinnan toteuttamisesta mainitussa laissa edellytetyllä tavalla.
Tuetun investoinnin kohdetta ei saa pysyvästi tai merkittävässä määrin
käyttää muuhun kuin tuen kohteena olevaan
yritystoimintaan ennen kuin viisi vuotta on kulunut avustusmuotoisen tuen
viimeisen erän maksamisesta ja, jos tuki on lainaan liittyvää tukea,
lainan tai sen viimeisen erän nostamisesta. Jos tuetun
investoinnin kohteen omistus- tai hallintaoikeus luovutetaan toiselle
ennen edellä tarkoitetun määräajan
päättymistä, tuen saajan on ennen luovutusta
hankittava elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen lupa.
Luvan myöntämisen edellytyksenä on, että luovutuksen
saaja täyttää tuen myöntämisen edellytykset
ja että tuen kohteena olevan yritystoiminnan luonne ei
olennaisesti muutu.
Tuen kohteena olevaa yritystoimintaa ei saa lopettaa eikä olennaisesti
supistaa ennen kuin viisi vuotta on kulunut avustusmuotoisen tuen viimeisen
erän maksamisesta ja, jos tuki on lainaan liittyvää tukea,
lainan tai sen viimeisen erän nostamisesta. Jos tuen kohteena
olevan yritystoiminnan omistus- tai hallintaoikeus luovutetaan toiselle
ennen edellä tarkoitetun määräajan
päättymistä, tuen saajan on ennen luovutusta
hankittava elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen
lupa. Luvan myöntämisen edellytyksenä on,
että luovutuksen saaja täyttää tuen myöntämisen
edellytykset ja että tuen kohteena olevan yritystoiminnan
luonne ei olennaisesti muutu.
Edellä 2 ja 3 momentissa tarkoitettuna luovutuksena
ei pidetä tuetun investoinnin kohteen tai tuen kohteena
olevan yritystoiminnan siirtymistä perintöoikeudellisen
saannon tai sellaisen sukupolvenvaihdoksen kautta, jonka yhteydessä on
maksettu tukea maatalouden harjoittamisesta luopumiseen tai myönnetty
tukea tilanpidon aloittamiseen.
22 §
Tiedonanto- ja avustamisvelvollisuus
Tuen saaja on velvollinen antamaan elinkeino-, liikenne- ja
ympäristökeskukselle tuettavaa toimenpidettä,
sen edistymistä sekä tuen käyttöä koskevat
oikeat ja riittävät tiedot.
Tuen saajan on viivytyksettä ilmoitettava elinkeino-,
liikenne- ja ympäristökeskukselle sellaisista
asemaansa, toimintaansa tai tuettavaa toimenpidettä koskevista
muutoksista, joilla voi olla vaikutusta tuen maksamisen edellytyksiin tai
jotka voivat johtaa tuen takaisinperintään.
Tuen saaja on velvollinen avustamaan 44 §:ssä tarkoitetun
tarkastuksen suorittajaa antamalla korvauksetta tarkastustehtävän
suorittamiseksi välttämättömät
tiedot ja tarkastuksen kohdetta koskevat selvitykset sekä tarvittaessa esittelemällä
tuettavaa
toimenpidettä.
27 §
Lainan siirtäminen ja lainaehtojen muuttaminen
Tuen kohteena oleva laina saadaan siirtää toiselle
52 §:n mukaisesti hyväksytylle luotonantajalle.
Laina saadaan siirtää toiselle tuen saajalle, jos
elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus tämän
hyväksyy 34 §:ssä tarkoitetun päätöksen yhteydessä.
Tuen kohteena olevan lainan ehtoja saadaan muuttaa edellyttäen,
ettei tällä ole vaikutusta tuen myöntämisen
edellytysten tai ehtojen täyttämiseen taikka valtion
asemaan takaajana. Muussa tapauksessa tuen saajan on hankittava lainan
ehtojen muuttamiseen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen
lupa. Lupaa ei voida myöntää, jos lainan
ehtojen muuttaminen vaikuttaa tuen myöntämisen
edellytysten täyttämiseen.
Jollei korkotukilainaan kohdistu valtiontakausta,
laina saadaan siirtää ja sen ehtoja muuttaa rajoituksetta
sen jälkeen, kun korkotuen maksaminen on päättynyt.
Valtioneuvoston asetuksella säädetään
tarkemmin tilanteista, joissa lainan ehtojen muuttaminen edellyttää luvan
hankkimista, sekä luvan hankkimiselle asetettavasta määräajasta.
Maaseutuvirasto antaa tarkemmat määräykset
luvan hankkimisessa käytettävistä lomakkeista.
30 §
Tuen hakeminen
Tuen hakemiselle voidaan asettaa määräaika. Tukihakemus
on toimitettava toimivaltaiselle elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle. Toimivaltainen
on se elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,
jonka toimialueella maatilan talouskeskus sijaitsee. Jos maatilan
talouskeskus sijaitsee useamman kuin yhden elinkeino-, liikenne-
ja ympäristökeskuksen toimialueella, toimivaltainen
on se elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,
jonka toimialueella pääosa maatilan tuotantorakennuksista
sijaitsee.
Tuen hakemiselle asetettavasta määräajasta säädetään
tarkemmin valtioneuvoston asetuksella.
31 §
Tukihakemuksen arviointi
Ennen tuen myöntämistä koskevan päätöksen tekemistä elinkeino-,
liikenne- ja ympäristökeskus voi pyytää muilta
viranomaisilta lausunnon tuen saajaan ja tuettavaan toimenpiteeseen
liittyvistä seikoista, jos tämä on välttämätöntä tuen myöntämisen
edellytysten arvioimisessa.
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus voi ennen
tuen myöntämistä suorittaa tuen myöntämisen
edellytysten sekä tuettavan toimenpiteen arvioimiseksi
maatilakäynnin. Maatilakäynnin havainnot on kirjattava,
ja ne on annettava tiedoksi hakijalle. Maatilakäyntiä ei
saa suorittaa kotirauhan piiriin kuuluvissa tiloissa.
33 §
Tukipäätös
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus päättää tuen
myöntämisestä. Tukipäätökseen
on otettava myönnetyn tuen määrä,
tässä laissa säädetyt tuen ehdot,
sen maksamisen ja takaisinperinnän edellytykset sekä takauksen
ehdot. Päätökseen tulee lisäksi
ottaa Euroopan yhteisön lainsäädännössä asetetut
ehdot ja edellytykset. Rakentamisinvestointia koskevalla päätöksellä hyväksytään
rakentamista koskeva suunnitelma.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
34 §
Tukipäätöksen mukaisen oikeuden siirtäminen
Tukipäätöksen mukainen oikeus tukeen
voidaan siirtää toiselle 5 §:ssä tarkoitetulle
taholle, jos kyseisen tuen myöntämisen edellytykset täyttyvät.
Siirron saajan on haettava päätöksen mukaisen
oikeuden siirtämistä 29 §:ssä tarkoitettua
menettelyä noudattaen. Tukipäätöksen siirtämisestä päättää elinkeino-,
liikenne- ja ympäristökeskus.
36 §
Avustusmuotoisen investointituen maksaminen
Maatilan investointituen saajan on haettava avustuksen maksua
kirjallisesti tarkoitusta varten vahvistetulla lomakkeella. Maksuhakemus on
allekirjoitettava. Hakemuksen jättämiselle voidaan
asettaa kohtuullinen määräaika, joka lasketaan
tukipäätöksen tekemisestä tai,
jos kyse on tuettavan toimenpiteen viimeisestä maksuhakemuksesta,
tuettavan toimenpiteen toteutuksen päättymisestä.
Hakemus on toimitettava toimivaltaiselle elinkeino-, liikenne- ja
ympäristökeskukselle.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
37 §
Avustusmuotoisen tuen maksun suorittaminen
Avustuksen maksamisesta päättää elinkeino-, liikenne-
ja ympäristökeskus. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus
kokoaa myöntämiensä tukien maksupäätöksiä koskevat
tiedot ja toimittaa ne Maaseutuvirastolle. Maaseutuvirasto vastaa
maksupäätöksiin sisältyvien
menojen tarkastamisesta ja hyväksymisestä sekä maksujen
teknisestä suorittamisesta.
38 §
Nostolupa
Luvan tuen kohteena olevan lainan tai sen erän nostamiseen
myöntää hakemuksesta elinkeino-, liikenne-
ja ympäristökeskus. Hakemukseen on liitettävä luvan
myöntämiseen tarvittavat tilinpitoasiakirjat ja
selvitykset. Nostoluvan hakemiselle voidaan asettaa määräaika,
jota voidaan pidentää kerran ennen määräajan
päättymistä tehdystä hakemuksesta.
Määräajan pidentämiseen tulee
olla hyväksyttävä syy.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
40 §
Elinkeinosuunnitelman seuranta
Tuen saajan on esitettävä elinkeinosuunnitelmaan
sisältyvien tavoitteiden ja toimenpiteiden toteutumista
koskevat selvitykset elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle.
Valtioneuvoston asetuksella säädetään
tarkemmin 1 momentissa tarkoitettujen selvitysten sisällöstä.
Maaseutuvirasto antaa tarkemmat määräykset
selvitysten esitystavasta sekä niiden toimittamisesta elinkeino-,
liikenne- ja ympäristökeskukselle.
44 §
Tarkastusoikeus
Maa- ja metsätalousministeriö ja Maaseutuvirasto
voivat suorittaa tuen myöntämiseen, maksamiseen
ja käyttöön liittyvien edellytysten ja ehtojen
noudattamisen valvomiseksi tuen myöntäjiin, välittäjiin
ja saajiin kohdistuvia tarkastuksia. Vastaava oikeus on tuen välittäjien
ja saajien osalta elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksilla.
45 §
Tarkastuksen suorittaminen
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Tarkastuksesta on laadittava tarkastuskertomus, joka toimitetaan
viipymättä asianomaiselle elinkeino-, liikenne-
ja ympäristökeskukselle sekä Maaseutuvirastolle.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
46 §
Tuen maksamisen keskeyttäminen ja takaisinperintä
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus
on velvollinen keskeyttämään tuen maksamisen
ja perimään tuen takaisin, jos:
1) tuen myöntämisen tai maksamisen edellytykset
eivät ole täyttyneet;
2) tuen saaja on antanut sellaisen virheellisen tai puutteellisen
tiedon, joka on olennaisesti vaikuttanut tuen myöntämiseen
tai maksamiseen;
3) tuen ehtoja ei ole noudatettu;
4) tuen saaja ei ole täyttänyt 8 §:n
3 momentissa tarkoitettua sitoumusta;
5) tuen saaja on luovuttanut ilman elinkeino-, liikenne- ja
ympäristökeskuksen lupaa tuen kohteena olevan
yritystoiminnan tai tuetun investoinnin kohteen ennen 20 §:ssä säädetyn
määräajan päättymistä;
6) tuen saaja on kieltäytynyt avustamasta tarkastuksessa;
tai
7) Euroopan yhteisön osaksi rahoittamia tai kokonaan
kansallisista varoista rahoitettuja maatalouden rakennetukia koskevassa
Euroopan yhteisön lainsäädännössä tätä edellytetään.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
49 §
Takaisinperinnän kohtuullistaminen
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus voi jättää virheellisesti
tai perusteetta maksetun määrän tai sille
suoritettavan koron kokonaan tai osaksi perimättä,
jos perinnän suorittaminen täysimääräisenä olisi
tuen saajan olosuhteet ja toiminta huomioon ottaen kokonaisuutena
tarkastellen kohtuutonta. Takaisinperintä ja korkojen periminen
on kuitenkin suoritettava täysimääräisenä,
jos Euroopan yhteisön osaksi rahoittamia tai kokonaan kansallisista
varoista rahoitettuja maatalouden rakennetukia koskevassa Euroopan
yhteisön lainsäädännössä tätä edellytetään.
50 §
Takaisinperintää ja maksamisen keskeyttämistä koskeva
päätös
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen on
tehtävä takaisinperinnästä ja
tuen maksamisen keskeyttämisestä päätös.
Päätöksellä vahvistetaan takaisinperittävä määrä,
47 §:ssä tarkoitettu korko sekä niiden
suorittamiselle asetettava eräpäivä.
Takaisinperintää koskeva päätös
on tehtävä ilman aiheetonta viivytystä sen
jälkeen, kun elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus
sai tiedon 46 §:ssä säädetystä perusteesta
ja viimeistään kymmenen vuoden kuluttua tuen viimeisen erän
maksamisesta.
54 §
Luotonantajan avustamis- ja tiedonantovelvollisuus
Luotonantajan on ilmoitettava elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle
tuen kohteena olevan lainan siirtämisestä toiselle
luotonantajalle sekä sellaisista 27 §:n 2 momentissa
tarkoitetuista lainan ehtojen muutoksista, jotka eivät edellytä elinkeino-,
liikenne- ja ympäristökeskuksen lupaa.
Luotonantajan tulee takauksen kohteena olevaa lainaa hoitaessaan
ottaa huomioon valtion etu takaajana. Luotonantajan on viivytyksettä ilmoitettava
Maaseutuvirastolle sellaisista tuen saajan taloudellista asemaa,
tuen kohteena olevaa lainaa tai lainan vakuutena olevan omaisuuden
arvoa koskevasta muutoksesta, jolla voi olla vaikutusta valtion
asemaan takaajana.
Luotonantajalla ja keskusrahalaitoksella on velvollisuus yksilöidystä pyynnöstä luovuttaa
maa-
ja metsätalousministeriölle, Maaseutuvirastolle
sekä elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle
sellaisia tuen saajaa koskevia tietoja, jotka ovat välttämättömiä lainaan
liittyvän tuen myöntämisen edellytysten
ja ehtojen noudattamisen valvomiseksi.
Luotonantajan ja keskusrahalaitoksen tiedonantovelvollisuus
koskee myös salassapidettäviä tietoja.
Tietoja ei saa käyttää muuhun kuin siihen
tarkoitukseen, johon ne on viranomaiselle säädettyjen
tehtävien hoitamiseksi luovutettu.
61 §
Tietojensaantioikeus ja tietojen luovuttaminen
Maa- ja metsätalousministeriöllä,
Maaseutuvirastolla sekä elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksella
on salassapitosäännösten estämättä oikeus
saada muulta viranomaiselta tai julkista tehtävää hoitavalta
taholta sellaisia hakijaa tai tuen saajaa, tämän
terveydentilaa, taloudellista asemaa ja liike- tai ammattitoimintaa,
julkisista varoista myönnettyä rahoitusta tai
muuta tuen kannalta merkityksellistä olosuhdetta koskevia tietoja,
jotka ovat välttämättömiä tukea
koskevan asian käsittelemiseksi.
Maa- ja metsätalousministeriöllä,
Maaseutuvirastolla sekä elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksella
on salassapitosäännösten estämättä oikeus
luovuttaa muulle viranomaiselle tai julkista tehtävää hoitavalle
taikka Euroopan yhteisön toimielimelle sellaisia tässä laissa
säädettyä tehtävää hoidettaessa
saatuja tuen saajaa koskevia tietoja, jotka ovat tarpeen viranomaiselle
tai toimielimelle säädetyn tarkastustehtävän
suorittamiseksi tai sen valvomiseksi, että Euroopan yhteisön
lainsäädäntöä on noudatettu.
Edellä 1 ja 2 momentin perusteella saatuja tietoja
ei saa käyttää muuhun kuin siihen tarkoitukseen,
johon niitä on pyydetty.
64 §
Varojen alueellinen kohdentaminen
Maa- ja metsätalousministeriö vastaa 14 §:n
1 momentissa tarkoitetun myöntämisvaltuuden tai määrärahan
suuntaamisesta tässä laissa tarkoitettuihin tukiin
ja päättää niiden osoittamisesta elinkeino-,
liikenne- ja ympäristökeskusten käyttöön.
66 §
Valituskielto
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen 19 §:n
2 momentissa tarkoitettuun päätökseen
ei saa erikseen hakea muutosta valittamalla.
67 §
Muutoksenhaku
Maaseutuviraston sekä elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen
tässä laissa tarkoitettuun päätökseen
saa hakea muutosta valittamalla maaseutuelinkeinojen valituslautakuntaan
siten kuin hallintolainkäyttölaissa (586/1996)
säädetään.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2010.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
rehulain 23 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan 8 päivänä helmikuuta
2008 annetun rehulain (86/2008) 23 § seuraavasti:
23 §
Valvontaviranomaiset
Elintarviketurvallisuusvirasto suunnittelee, ohjaa, kehittää ja
suorittaa valtakunnallista rehuvalvontaa siten kuin tässä laissa
säädetään sekä huolehtii
tiedottamisesta. Elintarviketurvallisuusvirasto käyttää valvonnassa
apunaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksia.
Aluehallintovirastot valvovat Elintarviketurvallisuusviraston
ohella lääkerehuja.
Tullilaitos valvoo Elintarviketurvallisuusviraston ohella rehujen
maahantuontia ja maastavientiä sekä kuljetusta
Suomen kautta tullaamatta.
Rajaeläinlääkärit huolehtivat
tämän lain mukaisesta valvonnasta eläinlääkinnällisissä rajatarkastuksissa.
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2010.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
maaseutuelinkeinohallinnon tietojärjestelmästä annetun
lain 5 ja 7 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan maaseutuelinkeinohallinnon tietojärjestelmästä 25
päivänä huhtikuuta 2008 annetun lain
(284/2008) 5 ja 7 § seuraavasti:
5 §
Rekisterinpitoon liittyvät vastuut
Maaseutuvirasto, Elintarviketurvallisuusvirasto sekä maa-
ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskus pitävät
maa- ja metsätalousministeriön ohjauksessa maaseutuelinkeinohallinnon tietojärjestelmän
rekistereitä sekä vastaavat talletettujen tietojen
oikeellisuudesta kukin oman toimialansa osalta. Lisäksi
maa- ja metsätalousministeriöllä, elinkeino-,
liikenne- ja ympäristökeskuksilla, kuntien maaseutuelinkeino-
ja elintarvikevalvontaviranomaisilla, aluehallintovirastoilla ja
kunnaneläinlääkäreillä on
oikeus käyttää ja päivittää tietoja
säädettyjen tehtäviensä edellyttämässä laajuudessa.
7 §
Tietojen luovuttamisesta päättävä viranomainen
Elintarviketurvallisuusvirasto, Maaseutuvirasto ja maa- ja metsätalousministeriön
tietopalvelukeskus päättävät
kukin tietojen luovuttamisesta sivullisille oman toimialansa osalta.
Lisäksi elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset sekä kuntien
maaseutuelinkeinoviranomaiset voivat luovuttaa tietoja oman viranomaistehtävänsä osalta.
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2010.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
riistavahinkolain 50 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan 27 päivänä helmikuuta
2009 annetun riistavahinkolain (105/2009) 50 § seuraavasti:
50 §
Maaseutuviraston valvontatehtävä
Maaseutuviraston tehtävänä on suorittaa
tämän lain noudattamisen valvonnassa tarpeellisia
kuntien maaseutuelinkeinoviranomaisten sekä metsäkeskusten
tarkastuksia. Tarkempia säännöksiä tarkastusten
toteuttamisesta voidaan antaa maa- ja metsätalousministeriön
asetuksella. Maaseutuviraston valvontatehtävään
sovelletaan tällöin vastaavasti, mitä 49 §:ssä säädetään maa-
ja metsätalousministeriön valvontatehtävästä.
Maaseutuvirasto voi käyttää apunaan
tarvittaessa elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten apua
valvontatehtävänsä suorittamiseen.
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2010.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
patoturvallisuuslain 5 ja 33 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan 26 päivänä kesäkuuta
2009 annetun patoturvallisuuslain (494/2009) 5 § ja
33 §:n 1 momentti seuraavasti:
5 §
Viranomaiset
Tämän lain mukaisen toiminnan yleinen ohjaus,
seuranta ja kehittäminen kuuluvat maa- ja metsätalousministeriölle.
Tässä laissa tarkoitettuna patoturvallisuusviranomaisena
toimii patoturvallisuusasioissa toimivaltainen elinkeino-, liikenne-
ja ympäristökeskus.
Maa- ja metsätalousministeriö voi määrätä elinkeino-,
liikenne- ja ympäristökeskuksen toimimaan patoturvallisuusviranomaisena
toisen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen
toimialueella.
33 §
Tietojärjestelmät
Suomen ympäristökeskus ylläpitää tietojärjestelmää tämän
lain mukaista patojen valvontaa varten.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2010.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
kaupparekisterilain 1 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan 2 päivänä helmikuuta
1979 annetun kaupparekisterilain (129/1979) 1 §:n
2 momentti, sellaisena kuin se on laissa 245/2001, seuraavasti:
1 §
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Kaupparekisteriä pitää Patentti-
ja rekisterihallitus, jota tässä laissa sanotaan
rekisteriviranomaiseksi. Kaupparekisteriasioissa toimivat maistraatit
ja elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset
paikallisviranomaisina siten kun tässä laissa
ja muutoin erikseen säädetään.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2010.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
henkilöstörahastolain 60 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan 15 päivänä syyskuuta
1989 annetun henkilöstörahastolain (814/1989)
60 § seuraavasti:
60 §
Valvontakeinot
Milloin työ- ja elinkeinoministeriö havaitsee henkilöstörahaston
menetelleen lain tai sääntöjen vastaisesti
taikka laiminlyöneen tässä laissa säädetyt
velvollisuutensa, ministeriö voi määrätä rahaston
hallituksen ryhtymään toimiin oikaisun aikaansaamiseksi
tai kieltää virheellisen päätöksen
täytäntöönpanon. Ministeriö voi
pyytää rahaston kotipaikan aluehallintovirastoa asettamaan
määräyksen tai kiellon tehosteeksi uhkasakon
rahaston hallituksen jäsenille. Uhkasakon määrää maksettavaksi
aluehallintovirasto.
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2010.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
kuluttajatutkimuskeskuksesta annetun lain 6 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan kuluttajatutkimuskeskuksesta 9 päivänä helmikuuta
1990 annetun lain (112/1990) 6 § seuraavasti:
6 §
Kuluttajatutkimuskeskuksella on oikeus saada muilta viranomaisilta
tehtäviensä kannalta tarpeellisia tietoja.
Elinkeinonharjoittaja on velvollinen antamaan kuluttajatutkimuskeskukselle
tietoja, joita tutkimuskeskus 1 §:ssä tarkoitettuja
kulutushyödykkeiden hintaan ja laatuun liittyviä tutkimuksia
varten tarvitsee. Tutkimuskeskus voi määrätä tiedot
annettaviksi myös aluehallintovirastolle. Tietojen saannin
turvaamiseksi kuluttajatutkimuskeskus voi pyytää virka-apua
aluehallintovirastolta.
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2010.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
henkilöstön edustuksesta yritysten hallinnossa
annetun lain 14 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan henkilöstön edustuksesta
yritysten hallinnossa 24 päivänä elokuuta
1990 annetun lain (725/1990) 14 § seuraavasti:
14 §
Uhkasakko
Aluehallintoviranomainen voi hakemuksesta velvoittaa yrityksen
uhkasakon uhalla täyttämään
tästä laista johtuvat velvollisuudet. Hakemuksen
voivat yhteisesti tehdä vähintään
kahden sellaisen henkilöstöryhmän edustajat,
jotka yhdessä edustavat henkilöstön enemmistöä,
tai vastaavasti henkilöstöryhmiä edustavat
yhdistykset. Uhkasakon asettamista voi hakea myös työ-
ja elinkeinoministeriö.
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2010.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
kilpailunrajoituksista annetun lain muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan kilpailunrajoituksista 27 päivänä toukokuuta
1992 annetun lain (480/1992) 10 §:n 3 momentti,
12 §, 20 §:n 1 momentti ja 20 b §,
sellaisina kuin niistä ovat 12 § osaksi laissa
318/2004 sekä 20 §:n 1 momentti ja 20
b § viimeksi mainitussa laissa, seuraavasti:
10 §
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Vastaavat tiedot ja asiakirjat on annettava aluehallintovirastolle
sen selvittäessä kilpailunrajoituksia tai kilpailuolosuhteita.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
12 §
Kilpailuvirasto selvittää kilpailunrajoituksia ja
niiden vaikutuksia. Jos kilpailuvirasto katsoo elinkeinonharjoittajan
tai elinkeinonharjoittajien yhteenliittymän rajoittavan
kilpailua 4 tai 6 §:ssä taikka EY:n perustamissopimuksen
81 tai 82 artiklassa tarkoitetulla tavalla, sen on ryhdyttävä tarpeellisiin
toimenpiteisiin kilpailunrajoituksen tai sen vahingollisten vaikutusten poistamiseksi.
Kilpailuvirasto voi kuitenkin olla ryhtymättä toimenpiteisiin,
jos kilpailunrajoituksesta huolimatta kilpailua kyseisillä markkinoilla
voidaan kokonaisuudessaan pitää toimivana.
Aluehallintovirasto selvittää kilpailunrajoituksia
ja niiden vaikutuksia sekä kilpailuviraston toimeksiannosta
ryhtyy toimenpiteisiin kilpailunrajoituksen vahingollisten vaikutusten poistamiseksi.
20 §
Kilpailuviraston ja aluehallintoviraston asianomaisella virkamiehellä on
oikeus tämän lain ja sen nojalla annettujen säännösten
noudattamisen valvomiseksi toimittaa tarkastus. Kilpailuvirastolla
on velvollisuus Euroopan yhteisöjen komission pyynnöstä toimittaa
tarkastus siten kuin Euroopan yhteisöjen säädöksissä säädetään.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
20 b §
Toimittaessaan tarkastusta muissa kuin 20 §:ssä tarkoitetuissa
tiloissa Euroopan yhteisöjen komission, kilpailuviraston
ja aluehallintoviraston virkamiehellä on 20 §:ssä säädetyt toimivaltuudet
lukuun ottamatta kuitenkaan 20 §:n 4 momentissa
säädettyjä toimivaltuuksia.
Komissio, kilpailuvirasto ja aluehallintovirastot voivat tarkastuksessa
käyttää apunaan muita valtuuttamiaan
henkilöitä.
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2010.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
nuorista työntekijöistä annetun lain
15 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan nuorista työntekijöistä 19
päivänä marraskuuta 1993 annetun lain
(998/1993) 15 §, sellaisena kuin se on laissa
405/2004, seuraavasti:
15 §
Poikkeusluvat
Aluehallintovirasto voi määräämillään
ehdoilla sallia:
1) erityisestä syystä 2 §:n 3 momentissa
tarkoitetun henkilön työskentelyn esiintyjänä tai avustajana
taide- ja kulttuuriesityksissä sekä muissa vastaavissa
tilaisuuksissa, jos kyseinen toiminta ei vaaranna lapsen turvallisuutta
taikka aiheuta haittaa hänen terveydelleen, kehitykselleen
tai koulunkäynnilleen;
2) 14 vuotta täyttäneen nuoren työntekijän
pitämisen työssä 2 §:n 2 momentin
2 kohdan sekä 2 luvun säännöksistä poikkeavasti,
jos hänen ammatillinen kehityksensä tai muu tärkeä syy sitä edellyttää.
Aluehallintovirasto ei kuitenkaan voi antaa lupaa teettää nuorella
työntekijällä 5 §:ssä sallitun
ylityötuntimäärän lisäksi
enempää kuin 40 tuntia ylityötä kalenterivuodessa
eikä myöntää poikkeusta 8 §:n
1 ja 2 momentin lepoaikaa koskevista säännöksistä.
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2010.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
työaikalain muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan 9 päivänä elokuuta
1996 annetun työaikalain (605/1996) 14 §,
26 §:n 1 momentin 14 kohta sekä 27 ja
36 §,
sellaisina kuin ne ovat, 14 ja 27 § osaksi laissa
404/2004 sekä 26 §:n 1 momentin 14 kohta
ja 36 § viimeksi mainitussa laissa, seuraavasti:
14 §
Poikkeuksellinen säännöllinen työaika
Jos työ on laadultaan sellaista, että sitä suoritetaan
vain aika ajoin sen vuorokautisen työajan kuluessa, jona
työntekijän on oltava valmiina työhön,
aluehallintovirasto voi antaa määräämillään
ehdoilla luvan poiketa 6 §:n säännöksistä.
Työnantajien ja työntekijöiden yhdistyksillä, joiden
toimintapiiri käsittää koko maan, on myös
oikeus sopia 1 momentissa tarkoitetuissa tapauksissa säännöllisestä työajasta
6 §:n säännöksistä poiketen
40 §:ssä säädetyllä tavalla.
Aluehallintovirasto voi määräämillään
ehdoilla antaa luvan järjestää työaika
7 §:ssä säädetyllä tavalla
sellaisissakin töissä, joita ei kyseisessä säännöksessä ole
mainittu, jos se on välttämätöntä.
26 §
Yötyö
Työ, jota tehdään kello 23:n ja 6:n
välisenä aikana, on yötyötä.
Työnantajan on työsuojeluviranomaisen pyynnöstä ilmoitettava
tälle säännöllisesti teettämästään
yötyöstä. Yötyötä saa teettää:
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
14) aluehallintoviraston luvalla ja sen määräämin
ehdoin työssä, jossa työn tekninen laatu tai
muut erityiset syyt sitä vaativat.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
27 §
Vuorotyö ja yövuorot jaksotyössä
Vuorotyössä vuorojen on vaihduttava säännöllisesti
ja muututtava ennakolta sovituin ajanjaksoin. Vuorojen katsotaan
vaihtuvan säännöllisesti, kun vuoro jatkuu
enintään yhden tunnin yhdessä työhön
sijalle tulleen vuoron kanssa tai kun vuorojen väliin jää enintään
yhden tunnin aika. Aluehallintovirasto voi myöntää luvan
poiketa siitä, mitä tämän momentin
ensimmäisessä virkkeessä säädetään.
Jaksotyössä työntekijällä saa
työvuoroluettelon mukaan teettää peräkkäin
enintään seitsemän työvuoroa
yötyötä. Yövuorolla tarkoitetaan työvuoroa,
josta vähintään kolme tuntia sijoittuu
kello 23:n ja 6:n väliseen aikaan.
36 §
Poikkeuslupa
Jos työvuoroluettelon laatiminen on työn epäsäännöllisen
luonteen vuoksi erittäin vaikeaa, aluehallintovirasto voi
myöntää siitä vapautuksen osittain
tai kokonaan. Poikkeusluvassa voidaan määrätä,
että työvuoroluettelosta käy ilmi viikoittainen
vapaa-aika.
Jos aluehallintovirasto on myöntänyt työnantajalle
1 momentissa tarkoitetun vapautuksen eivätkä olosuhteet
ole luvan myöntämisen jälkeen muuttuneet
olennaisesti, työnantaja ja 10 §:ssä tarkoitettu
työntekijöiden edustaja voivat sopia aluehallintoviraston
myöntämän vapautuksen jatkamisesta.
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2010.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
valtion erityisrahoitusyhtiöstä annetun lain
6 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan valtion erityisrahoitusyhtiöstä 18
päivänä kesäkuuta 1998 annetun
lain (443/1998) 6 §, sellaisena kuin se on osaksi
laissa 992/2005, seuraavasti:
6 §
Yhtiön tiedonantovelvollisuus ja valvonta
Yhtiön on annettava työ- ja elinkeinoministeriölle
sekä elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle
sen pyynnöstä tietoja, jotka ovat tarpeen käsiteltäessä valtionavustuksesta
yritystoiminnan kehittämiseksi annetussa laissa (1336/2006)
tarkoitettuja avustushakemuksia. Yhtiön ja yhtiön
tilintarkastajan on annettava työ- ja elinkeinoministeriölle
sen pyynnöstä myös muita yhtiön
toimialaan kuuluvia tai yhtiön valvomiseksi tarpeellisia
tietoja.
Yhtiön toimielimen jäsen ja varajäsen
sekä yhtiön palveluksessa oleva voi sen estämättä, mitä 5 §:ssä säädetään
salassapitovelvollisuudesta, antaa työ- ja elinkeinoministeriölle
sekä elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle tietoja,
joita hän on saanut yhtiön asiakkaan tai muun
henkilön taloudellisesta asemasta tai yksityisestä olosuhteesta,
jos tietojen antaminen on julkisen rahoituksen yhteensovittamisen
taikka yritystukiasioiden viranomaiskäsittelyn kannalta
tarpeellista.
Yhtiön valvonnassa tulee soveltuvin osin ottaa huomioon
ne periaatteet, joita Finanssivalvonta noudattaa luottolaitoksia
valvoessaan.
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2010.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
Kuluttajavirastosta annetun lain 4 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan Kuluttajavirastosta 18 päivänä joulukuuta
1998 annetun lain (1056/1998) 4 § seuraavasti:
4 §
Tietojenantamisvelvollisuus
Elinkeinonharjoittaja on velvollinen antamaan Kuluttajavirastolle
kulutustavaroiden ja kuluttajapalvelusten vähittäismyyntihintoja
koskevia tietoja 1 §:n 2 momentissa tarkoitettuja selvityksiä ja
vertailuja varten sekä kuluttaja-asiamiehelle tietoja 1 §:n
2 momentissa tarkoitettuja valvontatehtäviä varten.
Kuluttajavirasto voi määrätä tiedot
annettavaksi myös aluehallintovirastoille.
Kuluttajavirasto ja kuluttaja-asiamies voivat asettaa tietojenantovelvollisuuden
tehosteeksi uhkasakon.
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2010.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
perintätoiminnan luvanvaraisuudesta annetun lain muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan perintätoiminnan luvanvaraisuudesta
22 päivänä huhtikuuta 1999 annetun lain (517/1999)
1 §:n 2 momentti sekä 10—13 §,
sellaisena kuin niistä on 13 § osaksi laissa 677/2002, seuraavasti:
1 §
Perintätoiminnan luvanvaraisuus
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Toimiluvan myöntää aluehallintovirasto.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
10 §
Valvonta
Tämän lain noudattamista valvoo aluehallintovirasto.
Toimiluvan haltijan on toimitettava aluehallintovirastolle jäljennökset
tilintarkastuskertomuksesta ja tilinpäätöksestä liitteineen
kahden kuukauden kuluessa tuloslaskelman ja taseen vahvistamisesta.
Toimiluvan haltijan on myös viipymättä tehtävä aluehallintovirastolle
ilmoitus perintätoiminnasta vastaavan henkilön
vaihtumisesta ja esitettävä selvitys uuden vastaavan henkilön
kelpoisuudesta.
11 §
Pakkokeinot
Aluehallintoviraston on kiellettävä perintätoiminta,
jota harjoitetaan ilman tässä laissa säädettyä toimilupaa.
Kielto voidaan, jos siihen on erityistä syytä,
kohdistaa myös perintätoiminnan harjoittajan palveluksessa
olevaan henkilöön tai muuhun, joka toimii hänen
lukuunsa.
Jos toimiluvan haltija laiminlyö 9 §:n 1 momentissa
tai 10 §:n 2 momentissa säädetyn tai 13 §:n
2 momentista johtuvan velvollisuuden, aluehallintovirasto voi kehottaa
asianomaista täyttämään sen
määräajassa.
Aluehallintovirasto voi asettaa tässä pykälässä tarkoitetun
kiellon tai kehotuksen tehosteeksi uhkasakon. Edellä 1
momentissa tarkoitettua kieltoa on kuitenkin tehostettava uhkasakolla, jollei
se erityisestä syystä ole tarpeetonta. Uhkasakon
tuomitsee maksettavaksi Hämeenlinnan hallinto-oikeus. Uhkasakosta
säädetään muutoin uhkasakkolaissa
(1113/1990).
12 §
Kirjallinen varoitus ja toimiluvan peruuttaminen
Aluehallintoviraston on peruutettava toimilupa, jos toimiluvan
haltija ei enää täytä toimiluvan
myöntämisen edellytyksiä eikä ole
asetetussa määräajassa korjannut niissä olevaa
puutetta tai jos perintätoiminnasta vastaava henkilö on laiminlyönyt
5 §:ssä säädetyn velvollisuutensa. Toimilupa
on peruutettava myös, jos toimiluvan haltija on toistuvasti
laiminlyönyt 9 §:n 1 momentissa tai 10 §:n
2 momentissa säädetyn tai 13 §:n
2 momentista johtuvan velvollisuuden.
Jos toimiluvan peruuttaminen olisi olosuhteisiin nähden
kohtuutonta, aluehallintovirasto voi sen sijasta antaa toimiluvan
haltijalle kirjallisen varoituksen.
13 §
Valvontaviranomaisen tiedonsaantioikeus
Aluehallintovirastolla on oikeus saada valvontaa sekä toimiluvan
myöntämistä ja peruuttamista koskevien
asioiden käsittelyä varten tarpeellisia tietoja
rikosrekisteristä ja sakon täytäntöönpanosta
annetun lain (672/2002) 46 §:ssä tarkoitetusta
sakkorekisteristä.
Aluehallintovirastolla on salassapitosäännösten
estämättä oikeus pyynnöstä saada
toimiluvan haltijalta tämän lain noudattamisen
valvontaa varten muut tarpeelliset tiedot.
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2010.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
talous- ja velkaneuvonnasta annetun lain muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan talous- ja velkaneuvonnasta 4 päivänä elokuuta
2000 annetun lain (713/2000) 2, 3 ja 7 § seuraavasti:
2 §
Talous- ja velkaneuvonnan järjestäminen
Talous- ja velkaneuvonnan yleinen johto, ohjaus ja valvonta
kuuluvat Kuluttajavirastolle.
Aluehallintovirasto vastaa siitä, että talous-
ja velkaneuvontaa on riittävästi saatavissa viraston
toimialueella.
Talous- ja velkaneuvontapalvelujen järjestämisestä huolehtivat
aluehallintovirasto ja kunnat siten kuin 3 §:ssä säädetään.
3 §
Kunnan ja aluehallintoviraston järjestämä talous-
ja velkaneuvonta
Talous- ja velkaneuvontapalvelu järjestetään ensisijaisesti
siten, että kunta tekee aluehallintoviraston kanssa kuntalain
(365/1995) 2 §:n 2 momentissa tarkoitetun sopimuksen,
jossa se sitoutuu huolehtimaan talous- ja velkaneuvontapalvelujen
järjestämisestä kunnassa asuville henkilöille.
Aluehallintovirasto ja kunnat voivat sopia, että kunta
huolehtii tehtävästä yhden tai useamman
kunnan puolesta.
Kunta voi järjestää talous- ja velkaneuvontapalvelun
perustamalla sitä varten yhden tai useamman viran tai työsopimussuhteisen
tehtävän. Virka tai tehtävä voi
olla osa-aikainen. Virka tai tehtävä voidaan kunnassa
yhdistää toiseen virkaan tai tehtävään,
jollei yhdistäminen vaikuta tehtävien asianmukaiseen
hoitamiseen. Virka tai tehtävä voidaan perustaa
kuntien yhteiseksi siten kuin kuntalaissa säädetään.
Kunta voi huolehtia talous ja velkaneuvontapalveluista myös hankkimalla
ne tehtävien hoitamiseen sopivalta palvelun tuottajalta.
Jos kunta ei kuulu minkään 1 momentissa tarkoitetun
sopimuksen piiriin, aluehallintoviraston on hankittava palvelut
tehtävien hoitamiseen sopivalta palvelun tuottajalta.
7 §
Tietojen luovuttaminen
Talous- ja velkaneuvontapalvelujen tuottaja on velvollinen antamaan
aluehallintovirastolle ja Kuluttajavirastolle seurantaa ja valvontaa sekä korvauksen
määräämistä varten
tarpeelliset tiedot toiminnastaan.
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2010.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
kiinteistönvälitysliikkeistä ja vuokrahuoneiston
välitysliikkeistä annetun lain muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan kiinteistönvälitysliikkeistä ja
vuokrahuoneiston välitysliikkeistä 15 päivänä joulukuuta
2000 annetun lain (1075/2000) 7, 8, 17—19 ja 21 §,
sellaisena kuin niistä on 17 § osaksi laissa
676/2002, seuraavasti:
7 §
Välitysliikerekisteri, rekisteri-ilmoitus ja muutoksista
ilmoittaminen
Aluehallintovirasto pitää välitysliikkeistä rekisteriä (välitysliikerekisteri).
Jokaisella on oikeus saada tietoja rekisteriin merkityistä seikoista
sekä otteita rekisteristä.
Sen, joka aikoo harjoittaa välitystoimintaa, on tehtävä ilmoitus
rekisteriin merkitsemistä varten sille aluehallintovirastolle,
jonka toimialueella liikkeen hallintoa on tarkoitus pääasiallisesti
hoitaa. Rekisteri-ilmoituksen sisällöstä säädetään
valtioneuvoston asetuksella.
Rekisteriin merkittyjen tietojen muutoksista on viipymättä ilmoitettava
aluehallintovirastolle. Vastaavan hoitajan vaihtumisesta on ilmoitettava
viimeistään kuukauden kuluttua siitä, kun
edellisen tehtävä on päättynyt.
8 §
Rekisteröinnin edellytykset
Aluehallintoviraston on rekisteröitävä 7 §:n 2 momentissa
tarkoitettu rekisteri-ilmoituksen tekijä kiinteistönvälitysliikkeeksi
tai vuokrahuoneiston välitysliikkeeksi, jos:
1) ilmoituksen tekijällä on oikeus harjoittaa elinkeinoa
Suomessa;
2) ilmoituksen tekijä, jos hän on luonnollinen henkilö,
on täysi-ikäinen, ei ole konkurssissa eikä hänen
toimintakelpoisuuttaan ole rajoitettu;
3) ilmoituksen tekijällä on vastuuvakuutus, jonka
vakuutusmäärän voidaan välitystoiminnan
laatu ja laajuus huomioon ottaen arvioida riittävän
toiminnasta mahdollisesti aiheutuvien vahinkojen korvaamiseen ja
joka muilta ehdoiltaan vastaa alalla tavanomaista vakuutuskäytäntöä;
ja
4) ilmoituksen tekijä on ilmoittanut vastaavan hoitajan,
joka täyttää 5 §:n 2 ja 3 momentissa
säädetyt edellytykset.
Aluehallintovirasto voi evätä rekisteröinnin, jos
olosuhteet huomioon ottaen on ilmeistä, että ilmoituksen
tekijä aikoo harjoittaa välitystoimintaa toisen
välikätenä.
17 §
Valvonta ja valvontaviranomaisen tiedonsaantioikeus
Tämän lain noudattamista valvoo aluehallintovirasto.
Välitysliikkeen on salassapitosäännösten
estämättä pyynnöstä annettava
aluehallintovirastolle toimeksiantopäiväkirja
ja siihen liittyvät asiakirjat sekä muut valvontaa
varten tarvittavat asiakirjat ja tiedot.
Aluehallintovirastolla on oikeus saada sakon täytäntöönpanosta
annetun lain (672/2002) 46 §:ssä tarkoitetusta
sakkorekisteristä tiedot, jotka ovat tarpeen vastaavan
hoitajan luotettavuuden selvittämiseksi. Oikeudesta saada
tietoja rikosrekisteristä säädetään
erikseen.
18 §
Pakkokeinot
Aluehallintoviraston on kiellettävä välitystoiminta,
jota harjoitetaan tämän lain vastaisesti ilman
rekisteröintiä. Kielto voidaan, jos siihen on erityistä syytä,
kohdistaa myös tällaista toimintaa harjoittavan
palveluksessa olevaan henkilöön tai muuhun, joka
toimii hänen lukuunsa.
Jos välitysliike laiminlyö 7 §:n
3 momentissa, 10 tai 11 §:ssä säädetyn
taikka 17 §:n 2 momentista johtuvan velvollisuuden, aluehallintovirasto
voi kehottaa välitysliikettä täyttämään velvollisuuden
määräajassa. Jos vastaava hoitaja laiminlyö 5 §:n
1 momentissa säädetyn velvollisuuden, aluehallintovirasto
voi antaa välitysliikkeelle varoituksen. Jos laiminlyönnit
ovat vakavia tai jos ne annetusta kehotuksesta tai varoituksesta
huolimatta toistuvat, aluehallintovirasto voi kieltää osaksi
tai kokonaan välitysliikkeen toiminnan määräajaksi,
kuitenkin enintään kuudeksi kuukaudeksi.
Aluehallintovirasto voi asettaa tässä pykälässä tarkoitetun
kiellon tai kehotuksen tehosteeksi uhkasakon. Edellä 1
momentissa tarkoitettua kieltoa on kuitenkin tehostettava uhkasakolla, jollei
se erityisestä syystä ole tarpeetonta. Uhkasakosta
säädetään muutoin uhkasakkolaissa (1113/1990).
19 §
Rekisteristä poistaminen
Aluehallintoviraston on poistettava välitysliike
rekisteristä, jos:
1) välitysliike on lopettanut toimintansa;
2) 8 §:n 1 momentin 1—3 kohdassa säädetyt rekisteröinnin
edellytykset eivät enää täyty;
3) välitysliike harjoittaa välitystoimintaa
toisen välikätenä;
4) välitysliikkeellä ei enää ole
vastaavaa hoitajaa, joka täyttää 8 §:n
1 momentin 4 kohdassa säädetyt rekisteröinnin
edellytykset eikä välitysliike ole aluehallintoviraston
kehotuksessa asetetussa määräajassa ilmoittanut
uutta vastaavaa hoitajaa; tai
5) välitysliikkeen tai sen vastaavan hoitajan toiminnassa
ilmenee vakavia tai toistuvia laiminlyöntejä ja
liikkeelle on jo aiemmin asetettu määräaikainen
toimintakielto.
Jos välitysliike on asetettu konkurssiin, välitysliike
säilyy konkurssin estämättä rekisterissä kuuden
kuukauden ajan. Konkurssipesän hoitajan on ilmoitettava
aluehallintovirastolle viipymättä välitysliikkeen
konkurssiin asettamisesta.
21 §
Muutoksenhaku aluehallintoviraston päätökseen
Muutoksenhausta aluehallintoviraston tekemään
päätökseen on voimassa, mitä hallintolainkäyttölaissa
säädetään.
Tässä laissa tarkoitettua päätöstä rekisteristä poistamisesta
ja määräaikaisesta toimintakiellosta
on muutoksenhausta huolimatta noudatettava, jollei valitusviranomainen
toisin määrää.
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2010.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
yritys- ja yhteisötietolain 10 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan 16 päivänä maaliskuuta
2001 annetun yritys- ja yhteisötietolain (244/2001)
10 §:n 1 momentti, sellaisena kuin se on laissa
745/2004, seuraavasti:
10 §
Perustamisilmoitus
Rekisteröintivelvollisen yrityksen tai yhteisön
perustamisesta tai elinkeinotoiminnan aloittamisesta tai kotipaikan
siirtämisestä Suomeen on ilmoitettava tarkoitusta
varten vahvistetulla perustamisilmoituslomakkeella. Ilmoitus voidaan
toimittaa Patentti- ja rekisterihallitukseen, maistraattiin, elinkeino-,
liikenne- ja ympäristökeskukseen tai verovirastoon.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2010.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun
lain 4 ja 10 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan lasten kanssa työskentelevien rikostaustan
selvittämisestä 14 päivänä kesäkuuta
2002 annetun lain (504/2002) 4 § ja 10 §:n
1 momentin 2 kohta seuraavasti:
4 §
Yksityisten sosiaalipalvelujen tai yksityisten terveydenhuollon
palvelujen tuottajan rikosrekisteriote
Jos yksityisten sosiaalipalvelujen tai yksityisten terveydenhuollon
palvelujen tuottajan toimialaan kuuluu palvelujen antaminen alaikäiselle, tulee
aluehallintoviraston ennen luvan myöntämistä pyytää muuhun
kuin työsopimussuhteiseen henkilökuntaan kuuluvalta
henkilöltä, jolle kuuluu 2 §:ssä tarkoitettuja
tehtäviä, nähtäväksi rikosrekisterilain
6 §:n 2 momentissa tarkoitettu ote rikosrekisteristä.
Mitä 1 momentissa säädetään,
koskee myös kuntaa, jonka tulee vastaanotettuaan yksityisten sosiaalipalvelujen
valvonnasta annetun lain 6 §:n tai lasten päivähoidosta
annetun lain (36/1973) 28 §:n 1 momentin mukaisen
ilmoituksen, pyytää henkilöltä viipymättä nähtäväksi ote
rikosrekisteristä.
Tässä pykälässä tarkoitettu
ote on pyydettävä nähtäväksi
myös ennen kuin muu kuin lupahakemuksessa tai ilmoituksessa
määritelty henkilö otetaan 2 §:ssä tarkoitettuihin
tehtäviin. Palvelun tuottajan on ilmoitettava asiasta asianomaiselle
aluehallintovirastolle tai kunnalle.
10 §
Rangaistussäännökset
Joka tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
2) rikkoo 4 §:n 3 momentissa säädetyn
velvollisuuden ilmoittaa aluehallintovirastolle tai kunnalle muun
kuin lupahakemuksessa tai ilmoituksessa määritellyn
henkilön ottamisesta lain tarkoittamiin tehtäviin
tai
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
on tuomittava, jollei teosta muualla laissa säädetä ankarampaa
rangaistusta, rikostaustan selvittämisrikkomuksesta sakkoon.
Työnantajan tai tämän edustajan vastuu
määräytyy rikoslain (39/1889)
47 luvun 7 §:ssä säädettyjen
perusteiden mukaan.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2010.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
julkisesta työvoimapalvelusta annetun lain muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan julkisesta työvoimapalvelusta 30
päivänä joulukuuta 2002 annetun lain
(1295/2002) 1 luvun 6 §, 11 luvun 3 §:n
1 ja 4 momentti, 12 luvun 2 §:n 1 momentti, 13 luvun 1 §:n
1 ja 4 momentti ja 6 §,
sellaisina kuin niistä ovat 11 luvun 3 §:n
1 ja 4 momentti laissa 1052/2008, seuraavasti:
1 luku
Yleiset säännökset
6 §
Lain toimeenpano
Tämän lain toimeenpanoa johtaa, ohjaa ja kehittää ylimpänä viranomaisena
työ- ja elinkeinoministeriö. Työ-
ja elinkeinoministeriö antaa vuosittain julkisen työvoimapalvelun
tavoitteiden toteutumista sekä työvoimapalvelun
tilaa ja kehitystä koskevan työllisyyskertomuksen
käytettäväksi hallituksen toimenpidekertomuksen oheisaineistona.
Työ- ja elinkeinotoimisto sekä elinkeino-,
liikenne- ja ympäristökeskus hoitavat julkisen
työvoimapalvelun toimeenpanotehtävät,
jollei lailla toisin säädetä.
Työvoimaviranomainen pitää yllä asiakkaiden
omatoimiseen käyttöön soveltuvaa, avoimia työpaikkoja,
koulutusmahdollisuuksia ja henkilöasiakkaita koskevien
tietojen tietojärjestelmää, jolla nopeutetaan
työmarkkinoiden tiedonvälitystä ja tehostetaan
työ- ja elinkeinotoimiston palvelujen järjestämistä.
Tietojärjestelmästä ja yksityisyyden
suojasta sitä käytettäessä säädetään
työhallinnon asiakaspalvelun tietojärjestelmästä annetussa
laissa (1058/2002).
11 luku
Toimeenpanoon liittyvä yhteistyö
3 §
Työllisyyden edistämistoimikunnan asettaminen ja
tehtävät
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus asettaa
kolmeksi vuodeksi kerrallaan te-toimikunnan, jonka tehtävänä on
seurata ja ennakoida työmarkkinoilla tapahtuvia muutoksia
ja suunnitella muutosten johdosta tarvittavia toimenpiteitä ja
näin edistää työvoiman saatavuuden
turvaamista ja työllisyyden paranemista. Lisäksi
te-toimikunnan tehtävänä on seurata julkisen
työvoimapalvelun toimeenpanoa sekä tarvittaessa
tehdä esityksiä sen kehittämiseksi.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Te-toimikunnan työttömyysetuuden työvoimapoliittisiin
edellytyksiin liittyvistä tehtävistä säädetään
työttömyysturvalaissa (1290/2002). Työttömyysturvalain
11 luvun 4 §:n 5 momentin ensimmäisessä virkkeessä tarkoitettuja
asioita käsitellessään te-toimikunta
toimii jaostona. Jaostoon kuuluu te-toimikunnan puheenjohtajan tai
varapuheenjohtajan lisäksi yksi työnantajia ja yksi
työntekijöitä edustava jäsen.
Jaosto on päätösvaltainen, kun puheenjohtaja
tai varapuheenjohtaja ja muut jäsenet ovat saapuvilla.
Jaoston kannaksi tulee se mielipide, jota jäsenten enemmistö kannattaa.
Jos jaoston puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja ovat esteellisiä käsittelemään asiaa,
asian käsittely siirretään elinkeino-,
liikenne- ja ympäristökeskuksen määräämälle
toisen työ- ja elinkeinotoimiston yhteydessä toimivalle
te-toimikunnalle.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
12 luku
Tukien, avustusten ja etuuksien toimeenpanoa koskevat säännökset
2 §
Eräät työvoimaviranomaisen myöntämiä tukia, etuuksia
tai avustuksia koskevat säännökset
Työ- ja elinkeinotoimiston myöntämät
tuet, avustukset ja etuudet maksaa elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,
joka niitä takaisin perittäessä toimii
valtionavustuslaissa tarkoitettuna valtionapuviranomaisena.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
13 luku
Muutoksenhaku
1 §
Muutoksenhaku työvoimaviranomaisen etuuspäätökseen
Työ- ja elinkeinoministeriön, elinkeino-,
liikenne- ja ympäristökeskuksen tai työ-
ja elinkeinotoimiston muuhun kuin 2 §:n 1 momentin 2 kohdassa
tarkoitettuun päätökseen, joka koskee tämän
lain mukaista tukea, avustusta tai etuutta, ei saa hakea valittamalla
muutosta.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Poiketen 2 momentista oikaisua ei saa hakea:
1) elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen
päätökseen, joka koskee työllisyysmäärärahan
osoittamista valtion virastolle tai laitokselle investointiin myönnettäväksi
valtionavun hakijalle;
2) työ- ja elinkeinotoimiston päätökseen,
joka koskee työllistämistuen myöntämistä tai
sijoitusta valtion työtehtäviin.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
6 §
Muutoksenhakuoikeuden rajoitukset
Jollei edellä tai erikseen lailla toisin
säädetä, valittamalla ei saa hakea muutosta:
1) tässä laissa tarkoitetun palvelun tarjoamista
tai hankkimista koskevaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen
tai työ- ja elinkeinotoimiston päätökseen;
2) työvoimapoliittista aikuiskoulutusta koskevaan elinkeino-,
liikenne- ja ympäristökeskuksen tai työ-
ja elinkeinotoimiston päätökseen.
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2010.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
työneuvostosta ja eräistä työsuojelun
poikkeusluvista annetun lain muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan työneuvostosta ja eräistä työsuojelun
poikkeusluvista 19 päivänä toukokuuta
2004 annetun lain (400/2004) 1, 8—11 ja 17 §,
sellaisena kuin niistä on 8 § laissa 336/2007,
seuraavasti:
1 §
Työneuvoston asema
Työneuvosto on työ- ja elinkeinoministeriön alainen
riippumaton erityisviranomainen, joka antaa lausuntoja 7 §:ssä tarkoitettujen
työlainsäädännön alaan
kuuluvien lakien soveltamisesta ja tulkinnasta. Työneuvosto
käsittelee ja ratkaisee myös 9 §:ssä tarkoitetussa
aluehallintoviraston poikkeuslupa-asiassa antamaa päätöstä koskevan
oikaisuvaatimuksen.
8 §
Lausunnon pyytäjä ja sen pyytäminen
Työneuvoston lausuntoa voi pyytää:
1) tuomioistuin;
2) aluehallintovirasto;
3) työnantajien tai työntekijöiden
keskusjärjestö;
4) valtion työmarkkinapolitiikkaa käsittelevä ministeriö;
5) kirkon sopimusvaltuuskunta;
6) kunnallinen työmarkkinalaitos;
7) Ahvenanmaan maakunnan hallitus tai Ahvenanmaan maakunnan
kunnallinen sopimusvaltuuskunta; taikka
8) työ- ja elinkeinoministeriö siitä,
sovelletaanko yhteistoiminnasta yrityksissä annettua lakia
tai yhteistoiminnasta suomalaisissa ja yhteisönlaajuisissa
yritysryhmissä annettua lakia yritykseen tai yritysryhmään.
9 §
Aluehallintovirastojen poikkeuslupa-asiat
Aluehallintovirasto voi myöntää hakemuksesta
poikkeuksia seuraavien säännösten perusteella:
1) työaikalain 14 §:n 1 ja 3 momentti;
2) työaikalain 26 §:n 1 momentin 14 kohta;
3) työaikalain 27 §:n 1 momentti;
4) työaikalain 36 §:n 1 momentti;
5) nuorista työntekijöistä annetun
lain 15 §.
10 §
Poikkeuslupa-asian käsittely aluehallintovirastossa
Ennen kuin aluehallintovirasto tekee 9 §:ssä tarkoitetun
päätöksen, on työnantajan varattava työehtosopimuslain
(436/1946) nojalla sitovan työehtosopimuksen perusteella
valitulle asianomaiselle luottamusmiehelle tai työsopimuslain (55/2001)
13 luvun 3 §:ssä tarkoitetulle luottamusvaltuutetulle
mahdollisuus tulla kuulluksi asiassa joko suullisesti tai kirjallisesti.
Jollei työpaikalla ole luottamusmiestä tai luottamusvaltuutettua,
kuulemismahdollisuus on varattava työsuojeluvaltuutetulle,
ja jollei tätäkään ole, kuulemismahdollisuus
on varattava kullekin työntekijälle, jota päätös
koskee.
Jos poikkeuslupa-asiaa ei voida aluehallintovirastossa heti
lopullisesti ratkaista ja kyse on voimassa olevan poikkeusluvan
jatkamisesta, voidaan antaa väliaikainen päätös,
joka on voimassa enintään siihen asti, kunnes
asia voidaan lopullisesti päättää.
Myönnetty poikkeuslupa voidaan peruuttaa, jos luvan
myöntäminen on perustunut virheellisiin tietoihin
asiaan vaikuttavista tosiasioista tai olosuhteet ovat päätöksen
antamisen jälkeen olennaisesti muuttuneet. Poikkeuslupaa
peruutettaessa määrätään
myös päivä, mistä lukien luvan
voimassaolo päättyy. Päätöstä on
noudatettava muutoksenhausta huolimatta.
11 §
Muutoksenhaku aluehallintoviraston poikkeuslupa-asiassa antamaan
päätökseen
Aluehallintoviraston poikkeuslupa-asiassa antamaan päätökseen
voi vaatia kirjallisesti oikaisua työneuvostolta. Päätökseen
ei saa hakea muutosta valittamalla. Poikkeusluvan hakijan on tehtävä oikaisuvaatimus
30 päivän kuluessa siitä, kun hän
on saanut päätöksestä tiedon,
ja muun oikaisuvaatimuksen tekijän siitä, kun
päätös tai sen jäljennös
on pantu nähtäville työpaikalle. Oikaisuvaatimus
on toimitettava työneuvostolle.
Oikeus oikaisuvaatimuksen tekemiseen on:
1) poikkeusluvan hakijalla;
2) niillä 10 §:n 1 momentissa tarkoitetuilla työntekijöiden
edustajilla tai työntekijöillä, joita
on kuultu tai joita olisi pitänyt kuulla ennen aluehallintoviraston
asiassa tekemää ratkaisua; ja
3) sillä, jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun
aluehallintoviraston päätös välittömästi vaikuttaa.
17 §
Työneuvoston asiakirjat ja poikkeuslupapäätökset
Työneuvoston lausunnot ja päätökset
sekä aluehallintoviraston poikkeuslupia koskevat päätökset
annetaan asianosaisille maksutta.
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2010.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
henkilöstöedustuksesta eurooppayhtiössä (SE)
ja eurooppaosuuskunnassa (SCE) annetun lain 38 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan henkilöstöedustuksesta
eurooppayhtiössä (SE) ja eurooppaosuuskunnassa
(SCE) 13 päivänä elokuuta
2004 annetun lain (758/2004) 38 §, sellaisena
kuin se on laissa 663/2006, seuraavasti:
38 §
Uhkasakko
Aluehallintoviranomainen voi hakemuksesta velvoittaa eurooppayhtiön,
eurooppaosuuskunnan tai osallistuvan yhtiön sakon uhalla
täyttämään tästä laista
tai 16 §:ssä tarkoitetusta sopimuksesta johtuvat
velvollisuudet. Uhkasakon asettamista voi hakea työ- ja
elinkeinoministeriö.
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2010.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
pienten ja keskisuurten yritysten osaamisen kehittämispalveluista
annetun lain 2 ja 3 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan pienten ja keskisuurten yritysten osaamisen
kehittämispalveluista 12 päivänä marraskuuta
2004 annetun lain (971/2004) 2 ja 3 § seuraavasti:
2 §
Pk-yritysten osaamisen kehittämispalvelut
Pk-yritysten osaamisen kehittämispalveluilla tarkoitetaan
työ- ja elinkeinoministeriön sekä elinkeino-,
liikenne- ja ympäristökeskuksen toimeksiannosta
pk-yrityksille järjestettyä yrittäjävalmennusta,
tuotteistettuja asiantuntijapalveluita, alueellisia elinkeinojen
kehittämisprojekteja sekä neuvonta-, koulutus-,
konsultointi- ja muita kehittämispalveluita.
3 §
Pk-yritysten osaamisen kehittämispalveluihin osallistuvien
rahoitusosuus
Työ- ja elinkeinoministeriön tai elinkeino-, liikenne-
ja ympäristökeskuksen toimeksiantoon perustuvista
pk-yritysten osaamisen kehittämispalveluista, jotka rahoitetaan
valtion talousarviossa tähän tarkoitukseen osoitetuilla määrärahoilla,
peritään osallistujilta rahoitusosuus, jonka määrä vahvistetaan
vuosittain valtion talousarviossa.
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2010.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
tilaajan selvitysvelvollisuudesta ja vastuusta ulkopuolista
työvoimaa käytettäessä annetun
lain 10 ja 12 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan tilaajan selvitysvelvollisuudesta ja vastuusta
ulkopuolista työvoimaa käytettäessä 22 päivänä joulukuuta
2006 annetun lain (1233/2006) 10 ja 12 §,
sellaisena kuin niistä on 10 § osaksi laissa
168/2008, seuraavasti:
10 §
Laiminlyöntimaksun määrääminen
Aluehallintovirasto määrää päätöksellään
tilaajan maksamaan laiminlyöntimaksun päätöksessä asetetussa
määräajassa. Oikeus antaa laiminlyöntimaksua
koskeva päätös vanhentuu, jollei maksun
määräämistä koskeva
asia ole tullut vireille kahdessa vuodessa siitä, kun tässä laissa
tarkoitettua sopimusta koskeva työ on päättynyt.
Tilaaja saa hakea aluehallintoviraston antamaan päätökseen
muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa (586/1996)
säädetään.
Laiminlyöntimaksu määrätään
maksettavaksi valtiolle. Maksun täytäntöönpanosta
säädetään sakon täytäntöönpanosta
annetussa laissa (672/2002). Maksettavaksi erääntyneelle
laiminlyöntimaksulle, jota ei ole suoritettu viimeistään eräpäivänä,
peritään viivästyskorkoa korkolain (633/1982)
4 §:n 1 momentissa tarkoitetun korkokannan mukaan.
12 §
Valvonta
Työsuojeluviranomaiset valvovat tämän
lain noudattamista siten kuin työsuojelun valvonnasta ja
työpaikan työsuojeluyhteistoiminnasta annetussa
laissa (44/2006) säädetään,
jollei tästä laista muuta johdu.
Työsuojeluviranomaisilla on pyynnöstä oikeus
saada tilaajalta nähtävikseen selvitysvelvollisuuteen
liittyvät asiakirjat ja tarvittaessa jäljennökset
niistä. Jos tarkastaja havaitsee, että edellytykset
laiminlyöntimaksun määräämiselle ovat
olemassa, hänen on saatettava asia välittömästi
aluehallintoviraston käsiteltäväksi.
Jos työsuojeluviranomaiselle on tehty ilmoitus siitä, että selvitysvelvollisuutta
epäillään rikotun, aluehallintoviraston
on käsiteltävä asia kiireellisenä.
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2010.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
valtionavustuksesta yritystoiminnan kehittämiseksi
annetun lain muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan valtionavustuksesta yritystoiminnan kehittämiseksi
22 päivänä joulukuuta 2006 annetun lain
(1336/2006) 5 ja 16—18 §, 20 §:n
1 momentti, 21 §:n 1 momentti sekä 22, 23, 25,
30 ja 33 § seuraavasti:
5 §
Viranomaiset
Tässä laissa tarkoitettuja avustuksia koskevia asioita
käsittelevät työ- ja elinkeinoministeriö sekä elinkeino-,
liikenne- ja ympäristökeskukset.
16 §
Avustuksen hakeminen
Kirjallinen hakemus avustuksen saamiseksi on toimitettava ennen
hankkeen aloittamista elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukseen.
Tarkempia säännöksiä avustuksen
hakemisesta annetaan valtioneuvoston asetuksella.
17 §
Avustuspäätös
Avustuksesta päättää se
elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, jonka
toimialueella avustettava hanke pääosin toteutetaan.
Työ- ja elinkeinoministeriö voi yksittäistapauksessa
siirtää asian toimivaltaiselta elinkeino-, liikenne-
ja ympäristökeskukselta toiselle elinkeino-, liikenne-
ja ympäristökeskukselle, kun hanke toteutetaan useamman
kuin yhden keskuksen toimialueella.
Yrityksen kehittämisavustuksesta päättää työ- ja
elinkeinoministeriö, jos avustuksen perusteena olevien
menojen määrä ylittää neljä miljoonaa
euroa. Työ- ja elinkeinoministeriö voi pidättää päätösvallan
myös tätä pienemmissä hankkeissa,
jos päätöksellä on erityistä merkitystä tämän
lain soveltamisen kannalta.
Jos hankkeen toteuttamiseen osallistuu useampi kuin yksi yritys
tai yrityksen ohella yhteisö, joka ei harjoita yritystoimintaa,
avustus voidaan myöntää yritykselle tai
yhteisölle, joka on sitoutunut vastaamaan avustuksen käytöstä koko hankkeeseen.
Avustuspäätöksen voimassaoloajan
pidentämisestä päättää se
elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, jonka
toimialueella avustettava hanke pääosin toteutetaan.
18 §
Avustuksen maksaminen
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus maksaa
avustuksen erillisestä hakemuksesta hankkeen edistymisen
mukaan myöntämispäätöksessä asetettujen
tarkempien ehtojen ja hyväksyttävän selvityksen
perusteella.
Edellä 17 §:n 3 momentissa tarkoitetussa tapauksessa
avustus voidaan maksaa yritykselle tai yhteisölle, joka
on sitoutunut vastaamaan avustuksen käytöstä koko
hankkeeseen.
20 §
Valvonta
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksia avustusten
myöntäjinä ja maksajina valvoo työ- ja
elinkeinoministeriö, joka voi tarkastaa itse tai valtuuttaa
muun viranomaisen tai ulkopuolisen tilintarkastajan tarkastamaan
elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksia. Avustusten
käyttöä valvovat työ- ja elinkeinoministeriö ja
elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset, jotka
voivat valtuuttaa muun viranomaisen tai ulkopuolisen tilintarkastajan
tarkastamaan avustusten käyttöä.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
21 §
Tarkastusoikeus
Työ- ja elinkeinoministeriöllä ja
elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskuksella sekä niiden valtuuttamalla
tarkastajalla on oikeus tarkastaa avustuksen hakijan ja avustuksen
saajan liiketoimintaa avustuksen myöntämisen ja
käytön edellyttämässä laajuudessa.
Tarkastuksen suorittamiseksi avustuksen hakija tai avustuksen saaja on
velvollinen ilman aiheetonta viivytystä korvauksetta esittämään
tarkastusta suorittavalle kaikki tarvittavat asiakirjat ja muun
avustuksen käyttöön liittyvän
aineiston sekä muutoinkin avustamaan tarkastuksessa. Tarkastusta
suorittavalla on oikeus tässä tarkoituksessa päästä tarkastettavan
hallitsemiin tai käytössä oleviin tiloihin
ja alueille. Tarkastusta ei kuitenkaan saa suorittaa kotirauhan
piiriin kuuluvassa paikassa.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
22 §
Oikeus tietojen saamiseen
Työ- ja elinkeinoministeriöllä on
salassapitosäännösten estämättä ja
korvauksetta oikeus saada elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselta avustusjärjestelmän
hallinnoinnin edellyttämiä tarpeellisia tietoja
ja selvityksiä avustusten hakemisesta, myöntämisestä,
maksamisesta ja valvonnasta. Työ- ja elinkeinoministeriöllä sekä elinkeino-,
liikenne- ja ympäristökeskuksella on sama oikeus
saada tietoja avustusten käytöstä avustuksen
saajilta.
Työ- ja elinkeinoministeriöllä sekä elinkei-no-,
liikenne- ja ympäristökeskuksella on oikeus korvauksetta
saada muulta viranomaiselta ja julkista tehtävää hoitamaan
asetetulta yhteisöltä ja henkilöltä luonnollista
henkilöä tai oikeushenkilöä koskeva,
valvontavelvollisuuden hoitamiseksi tai avustushakemuksen käsittelemiseksi välttämätön
tieto, joka muutoin olisi pidettävä salassa.
23 §
Tietojen luovuttaminen
Tämän lain mukaisia tehtäviä hoitavan
salassapitovelvollisuudesta säädetään
viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetussa laissa (621/1999).
Viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetussa laissa säädetyn
salassapitovelvollisuuden estämättä saa
tämän lain mukaista tehtävää suoritettaessa
saatuja tietoja yksityisen, yhteisön tai säätiön
taloudellisesta asemasta, liike- ja ammattisalaisuudesta taikka
yksityisen henkilökohtaisista oloista luovuttaa työ-
ja elinkeinoministeriölle, elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle,
Tekes — teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskukselle,
Finnvera Oyj:lle, Maaseutuvirastolle sekä työ-
ja elinkeinotoimistolle. Edellä mainittuja tietoja voidaan
luovuttaa myös 20 ja 21 §:ssä tarkoitettuja
tarkastuksia suorittavalle muulle viranomaiselle tai ulkopuoliselle
tilintarkastajalle tämän lain mukaisten tehtävien
suorittamista varten.
Lisäksi tietojen luovuttamisesta on voimassa, mitä siitä valtionavustuslain
31 ja 32 §:ssä säädetään.
25 §
Maksatuksen keskeytys
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus voi päätöksellään
määrätä avustuksen maksamisen keskeytettäväksi
siten kuin valtionavustuslain 19 §:ssä säädetään.
30 §
Takaisinperinnästä päättävä viranomainen
Avustuksen maksamisen lopettamista ja takaisinperintää koskevan
päätöksen tekee työ- ja elinkeinoministeriö tai
elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. Tarkempia
säännöksiä päätöksen
tekemisestä annetaan valtioneuvoston asetuksella.
33 §
Täytäntöönpano
Työ- ja elinkeinoministeriön sekä elinkeino-, liikenne-
ja ympäristökeskuksen päätös
voidaan panna täytäntöön muutoksenhausta
huolimatta, jollei tuomioistuin toisin määrää.
Edellä 26 ja 27 §:ssä tarkoitetussa
asiassa lainvoimainen päätös ja oikaisuvaatimuksesta
annettu päätös voidaan panna täytäntöön
verojen ja maksujen täytäntöönpanosta
säädetyssä järjestyksessä.
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2010.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
yrityspalvelujen asiakastietojärjestelmästä annetun
lain muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan yrityspalvelujen asiakastietojärjestelmästä 2
päivänä maaliskuuta 2007 annetun lain (240/2007)
2 ja 4 §, 6 §:n 1 momentin 4 kohta sekä 10,
11 ja 14 § seuraavasti:
2 §
Lain soveltamisala
Tässä laissa säädetään
työ- ja elinkeinoministeriön ylläpitämästä yrityspalvelujen
asiakastietojärjestelmästä, siihen kuuluvasta
elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten yrityspalvelurekisteristä sekä asiakasta
koskevien tietojen käsittelystä tarjottaessa asiakkaalle
yrityspalveluja.
Jollei tässä laissa toisin säädetä,
yrityspalvelujen asiakastietojärjestelmään
sekä siihen talletettujen ja sen kautta välitettyjen
tietojen julkisuuteen sovelletaan viranomaisten toiminnan julkisuudesta
annettua lakia (621/1999) sekä henkilötietojen
käsittelyyn henkilötietolakia (523/1999).
4 §
Asiakastietojärjestelmä
Yrityspalvelujen asiakastietojärjestelmä on työ-
ja elinkeinoministeriön ylläpitämä tietojärjestelmä,
johon talletetaan asiakasta koskevia perustietoja ja jonka kyselyjärjestelmän
kautta välitetään asiakasta koskevia
tietoja yrityspalveluja hoitavien viranomaisten sekä valtion
erityisrahoitusyhtiön välillä. Työ-
ja elinkeinoministeriö vastaa tietojärjestelmään
talletettujen tietojen oikeellisuudesta, käyttöoikeuksien
hallinnasta, tietojärjestelmän tietojen luovutusten kirjaamisesta
sekä tietojärjestelmän ylläpidosta.
Yrityspalvelujen asiakastietojärjestelmään kuuluu
elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten yhteinen yrityspalvelurekisteri,
joka sisältää tietoja yrityspalvelujen
toteuttamisen yhteydessä saaduista ja laadituista tiedoista.
Yrityspalvelurekisteriin tietoja tallettanut tai niitä muutoin käsitellyt
elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus vastaa
tietojen oikeellisuudesta ja käsittelyn lainmukaisuudesta.
Mitä tässä pykälässä säädetään,
ei vaikuta valtion erityisrahoitusyhtiön tai sellaisten
viranomaisten tai muiden organisaatioiden vastuuseen rekisterinpitäjänä,
joiden tietojärjestelmien tietoja välitetään
yrityspalvelujen asiakastietojärjestelmän kautta.
6 §
Asiakastietojärjestelmän kautta saatavissa
olevat yrityksen perustiedot
Yrityspalvelujen asiakastietojärjestelmän kautta
voidaan käsitellä tietoja, joista ilmenee:
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
4) tiedot siitä, onko yritys ollut työ- ja
elinkeinoministeriön, Tekes — teknologian ja innovaatioiden
kehittämiskeskuksen tai elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen
asiakkaana, sekä tiedot henkilöistä,
jotka yritys on nimennyt yhteyshenkilöikseen
tässä laissa tarkoitettuja yrityspalveluja varten.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
10 §
Asiakastietojärjestelmän perustietojen luovuttaminen
Yrityspalvelujen asiakastietojärjestelmän
tietoja saa teknisen käyttöyhteyden avulla luovuttaa
työ- ja elinkeinoministeriölle, maa- ja metsätalousministeriölle,
elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle,
Tekes — teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskukselle,
valtion erityisrahoitusyhtiölle, Maaseutuvirastolle ja
työ- ja elinkeinotoimistolle yrityspalvelujen toteuttamista
varten. Ulosottorekisteristä saatuja tietoja saa luovuttaa
vain sille, jolla ulosottoa koskevan lainsäädännön
mukaan on oikeus saada tiedot suoraan ulosottorekisteristä.
Lisäksi Finpro ry:lle voidaan luovuttaa yrityksille annettavaa neuvontaa
varten tarpeellisia tietoja.
Luovutuksensaajan on ennen käyttöyhteyden avaamista
annettava selvitys tietojen suojaamisesta ja käsittelyn
valvonnasta.
11 §
Yrityspalvelurekisterin tietojen käyttö elinkeino-,
liikenne- ja ympäristökeskuksessa
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksella
on oikeus salassapitosäännösten estämättä saada
elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten yrityspalvelurekisterin
tietoja sille kuuluvan tehtävän hoitamista varten.
14 §
Rekisteröidyn oikeus tietojen tarkastamiseen
Asiakkaalla on oikeus saada tieto itseään
koskevista yrityspalvelujen asiakastietojärjestelmään
talletetuista tiedoista siten kuin viranomaisten toiminnan julkisuudesta
annetun lain 12 §:ssä säädetään.
Luonnollisen henkilön oikeudesta tarkastaa itseään
koskevat tiedot on lisäksi voimassa, mitä henkilötietolaissa
säädetään.
Tiedonsaantioikeutta koskevan asian ratkaisee työ-
ja elinkeinoministeriö tai elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus.
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2010.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
polttoturpeen turvavarastoista annetun lain 7 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan polttoturpeen turvavarastoista 30 päivänä maaliskuuta
2007 annetun lain (321/2007) 7 § seuraavasti:
7 §
Turvavarastomäärien todentaminen
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset valvovat
toimialueellaan turvavarastojen ylläpitoa. Turvavarastoijan
on ilmoitettava valvontaa varten elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle
varastoissaan olevan polttoturpeen määrät ja
sijainnit. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen
virkamiehellä on oikeus tutustua turvavarastoijan materiaalikirjanpitoon
ja tehdä tarkastuksia polttoturpeen varastointipaikoilla.
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2010.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
tilintarkastuslain 9 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan 13 päivänä huhtikuuta
2007 annetun tilintarkastuslain (459/2007) 9 § seuraavasti:
9 §
Aluehallintoviraston velvollisuus määrätä tilintarkastaja
Aluehallintoviraston on ilmoituksesta määrättävä yhteisölle
tai säätiölle kelpoisuusehdot täyttävä tilintarkastaja,
jos:
1) tilintarkastajaa ei ole valittu tämän lain
tai muun lain mukaisesti;
2) tilintarkastajalla ei ole 3 §:ssä tarkoitettua kelpoisuutta
tai tilintarkastaja ei ole 24 tai 25 §:ssä tarkoitetulla
tavalla riippumaton; taikka
3) yhtiöjärjestykseen, sääntöihin
tai yhtiösopimukseen otettua tilintarkastajien lukumäärää tai
kelpoisuutta koskevaa määräystä on
rikottu.
Aluehallintoviraston on pyydettävä Keskuskauppakamarin
tilintarkastuslautakunnalta lausunto 1 momentin 2 kohdassa tarkoitetussa
riippumattomuutta koskevassa asiassa ennen sen ratkaisemista.
Ilmoituksen saa edellä tässä pykälässä tarkoitetuissa
tapauksissa tehdä kuka tahansa. Hallitus, siihen verrattava
toimielin tai yhtiömies on velvollinen tekemään
ilmoituksen, jollei se, jolle tilintarkastajan valitseminen kuuluu,
viivytyksettä valitse kelpoisuusehdot täyttävää tilintarkastajaa.
Ilmoitusvelvollisuus ei kuitenkaan koske kommandiittiyhtiön äänetöntä yhtiömiestä.
Ennen kuin tässä pykälässä tarkoitettu
määräys annetaan, on kuultava
yhteisön tai säätiön hallitusta,
siihen verrattavaa toimielintä tai yhtiömiehiä.
Määräys voidaan panna täytäntöön lainvoimaa
vailla olevana. Määräys on voimassa siihen
asti, kunnes yhteisölle tai säätiölle
on säädetyssä järjestyksessä valittu
tilintarkastaja aluehallintoviraston määräämän
tilintarkastajan tilalle. Määräystä ei
voida antaa sen jälkeen, kun kyseistä tilikautta
koskeva tilinpäätös on vahvistettu ja
sitä koskeva päätös on saanut
lainvoiman.
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2010.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
valmismatkaliikkeistä annetun lain 14 §:n
muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan valmismatkaliikkeistä 19 päivänä joulukuuta
2008 annetun lain (939/2008) 14 § seuraavasti:
14 §
Valvonta
Tämän lain ja sen nojalla annettujen säännösten
ja määräysten noudattamista valvovat
Kuluttajavirasto sekä sen ohjeiden mukaan aluehallintovirastot
ja poliisiviranomaiset.
Valmismatkaliikkeen harjoittajan on vaadittaessa annettava valvontaviranomaiselle
kaikki valvontaa varten tarvittavat asiakirjat, tiedot ja muut selvitykset.
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2010.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
apteekkimaksusta annetun lain 6 ja 13 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan apteekkimaksusta 21 päivänä helmikuuta
1946 annetun lain (148/1946) 6 ja 13 §, sellaisina
kuin ne ovat, 6 § laissa 779/2009 ja 13 § laeissa
758/1965, 1281/1987 sekä laissa 701/2002, seuraavasti:
6 §
Apteekkimaksu suoritetaan tilisiirrolla aluehallintovirastolle
yhdessä tai useammassa erässä siten kuin
Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus
määrää. Helsingin yliopiston
apteekin apteekkimaksu suoritetaan Helsingin yliopistolle ja Kuopion
yliopiston apteekin apteekkimaksu Kuopion yliopistolle. Lääkealan
turvallisuus- ja kehittämiskeskuksen tulee ennen elokuun
alkua sen vuoden jälkeisenä vuonna, jolta maksu
on määrätty, lähettää aluehallintovirastolle
luettelo aluehallintoviraston toimialueella suoritettavista apteekkimaksuista.
13 §
Milloin valitusviranomainen on poistanut apteekkimaksun tai
alentanut sitä, aluehallintoviraston on maksettava liikaa
suoritettu määrä asianomaiselle takaisin
kuuden prosentin vuotuisine korkoineen maksupäivästä takaisinmaksupäivään
saakka.
Jos apteekkimaksua muutoin on suoritettu enemmän kuin
on määrätty maksettavaksi, aluehallintoviraston
on hakemuksesta palautettava liikaa suoritettu määrä 1
momentissa mainituin tavoin laskettuine korkoineen asianomaiselle.
Jos apteekkimaksu on väärin ilmoitetun liikevaihdon
johdosta määrätty liian vähäiseksi,
on apteekkimaksu oikaistava ja lisää maksettava määrä pantava
apteekkarin maksettavaksi. Maksua ei kuitenkaan saa oikaista, jos
on kulunut viisi kalenterivuotta sen vuoden lopusta lukien, jolloin
oikaistava apteekkimaksu on maksuunpantu tai se olisi pitänyt
maksuunpanna.
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2010.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
kansanterveyslain muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan 28 päivänä tammikuuta
1972 annetun kansanterveyslain (66/1972) 2 §,
42 §:n 1 ja 3 momentti sekä 43 ja 44 §,
sellaisina kuin ne ovat, 2 § laeissa 71/1991
ja 1254/2005, 42 §:n 1 ja 3 momentti ja 44 § viimeksi mainitussa
laissa sekä 43 § laissa 783/2009, seuraavasti:
2 §
Kansanterveystyön yleinen suunnittelu, ohjaus ja valvonta
kuuluu sosiaali- ja terveysministeriölle.
Aluehallintovirasto ohjaa ja valvoo kansanterveystyötä toimialueellaan.
Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto
ohjaa sosiaali- ja terveysministeriön alaisena aluehallintovirastojen
toimintaa niiden toimintaperiaatteiden, menettelytapojen ja ratkaisukäytäntöjen
yhdenmukaistamiseksi kansanterveystyön ohjauksessa ja valvonnassa.
Lisäksi Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto ohjaa
ja valvoo kansanterveystyötä erityisesti silloin,
kun kysymyksessä ovat:
1) periaatteellisesti tärkeät tai laajakantoiset asiat;
2) usean aluehallintoviraston toimialuetta tai koko maata koskevat
asiat;
3) asiat, jotka liittyvät Sosiaali- ja terveysalan
lupa- ja valvontavirastossa käsiteltävään terveydenhuollon
ammattihenkilöä koskevaan valvonta-asiaan; sekä
4) asiat, joita aluehallintovirasto on esteellinen käsittelemään.
Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston ja aluehallintovirastojen
tarkemmasta työnjaosta ohjauksessa ja valvonnassa voidaan säätää valtioneuvoston
asetuksella.
42 §
Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto ja aluehallintovirasto
voivat tarkastaa kunnan ja kuntayhtymän tässä laissa
tarkoitetun toiminnan sekä toiminnan järjestämisessä käytettävät
toimintayksiköt ja toimitilat silloin, kun tarkastuksen
tekemiseen on perusteltu syy. Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja
valvontavirasto voi lisäksi perustellusta syystä määrätä aluehallintoviraston
tekemään tarkastuksen. Tarkastus voidaan tehdä ennalta
ilmoittamatta.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Poliisin on tarvittaessa annettava Sosiaali- ja terveysalan
lupa- ja valvontavirastolle ja aluehallintovirastolle virka-apua
tarkastuksen suorittamiseksi.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
43 §
Jos kansanterveystyön järjestämisessä tai
toteuttamisessa havaitaan potilasturvallisuutta vaarantavia puutteita
tai muita epäkohtia taikka toiminta on muutoin tämän
lain vastaista, Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto
tai aluehallintovirasto voi antaa määräyksen
puutteiden korjaamisesta tai epäkohtien poistamisesta.
Määräystä annettaessa on asetettava
määräaika, jonka kuluessa tarpeelliset
toimenpiteet on suoritettava. Jos potilasturvallisuus sitä edellyttää,
toiminta voidaan määrätä välittömästi
keskeytettäväksi taikka toimintayksikön,
sen osan tai laitteen käyttö kieltää välittömästi.
Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto tai aluehallintovirasto
voi velvoittaa kunnan tai kuntayhtymän noudattamaan 1 momentissa
tarkoitettua määräystä sakon
uhalla tai uhalla, että toiminta keskeytetään,
taikka että toimintayksikön, sen osan tai laitteen
käyttö kielletään.
Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston ja aluehallintoviraston
päätöstä toiminnan keskeyttämisestä taikka
toimintayksikön, sen osan tai laitteen käytön
kieltämisestä on noudatettava muutoksenhausta
huolimatta, jollei muutoksenhakuviranomainen toisin määrää.
Mitä tässä pykälässä säädetään,
ei koske lääkelaissa (395/1987) tarkoitettua
toimintaa, jonka valvonnasta vastaa Lääkealan
turvallisuus- ja kehittämiskeskus. Jos Sosiaali- ja terveysalan lupa-
ja valvontavirasto tai aluehallintovirasto on valvonnassaan havainnut
lääkehuoltoa koskevia puutteita tai muita epäkohtia,
niistä on ilmoitettava Lääkealan turvallisuus-
ja kehittämiskeskukselle.
44 §
Jos kansanterveystyön ohjauksen ja valvonnan yhteydessä todetaan,
että kunta tai kuntayhtymä on tämän
lain mukaista toimintaa järjestäessään
tai toteuttaessaan menetellyt virheellisesti tai jättänyt
velvollisuutensa täyttämättä,
voi Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto ja aluehallintovirasto
antaa kunnalle tai kuntayhtymälle tai virheellisestä toiminnasta
vastuussa olevalle virkamiehelle huomautuksen vastaisen varalle.
Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto ja aluehallintovirasto
voivat, jos asia ei anna aihetta huomautukseen tai muihin toimenpiteisiin,
kiinnittää valvottavan huomiota toiminnan asianmukaiseen
järjestämiseen ja hyvän hallintotavan
noudattamiseen.
Tässä pykälässä tarkoitettuun
Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston tai aluehallintoviraston
antamaan huomautukseen ja huomion kiinnittämiseen ei saa
hakea muutosta valittamalla.
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2010.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
toimenpiteistä tupakoinnin vähentämiseksi
annetun lain muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan toimenpiteistä tupakoinnin vähentämiseksi
13 päivänä elokuuta 1976 annetun lain (693/1976)
14, 23 ja 28 a §, sellaisina kuin ne ovat, 14 ja 28 a § laissa
286/2006 sekä 23 § laissa 334/2009,
seuraavasti:
14 §
Tämän lain ja sen nojalla annettujen säännösten
noudattamisen yleinen johto ja ohjaus kuuluu sosiaali- ja terveysministeriölle
ja valvonta ja sen ohjaus Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirastolle.
Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto ohjaa aluehallintovirastoja
ja kuntia niille tämän lain perusteella kuuluvien
tehtävien hoitamisessa. Sosiaali- ja terveysalan lupa-
ja valvontavirasto valvoo tupakkatuotteiden koostumusta, laadunvalvontaa,
testauslaboratorioita sekä myyntiä ja mainontaa
koskevien 5, 6, 6 a—6 c, 7, 7 a, 8 ja 9 §:n säännösten
noudattamista. Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirastolle kuuluva
testauslaboratorioiden pätevyyden ja testausmenetelmien
pätevyyden valvonta tapahtuu Mittatekniikan keskuksen avustuksella.
Mittatekniikan keskuksella on tässä avustustehtävässä valvontaviranomaiselle
28 §:ssä säädetyt oikeudet.
Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston
tulee laatia tämän lain valvonnan toimeenpanon
ohjaamiseksi ja yhteensovittamiseksi valtakunnallinen tupakkalain
valvontaohjelma (valvontaohjelma). Valvontaohjelman tulee sisältää vähintään
seuraavat tiedot:
1) tarkastuksen sisällön yleinen määrittely;
2) perusteet, joiden mukaan erityyppisten valvontakohteiden
riskit arvioidaan ja kohteiden tarkastustiheys määrätään;
3) näytteenoton tarpeen arviointi ja ohjeistus;
4) 14 a §:n 3 momentissa tarkoitettujen kunnan valvontasuunnitelmien
toteutumisen arvioinnissa käytettävät
menetelmät; sekä
5) valvontaohjelman toteutumisen arvioinnissa käytettävät
menetelmät.
Valvontaohjelma tulee tarkistaa tarvittaessa, vähintään
kuitenkin kolmen vuoden välein. Tämän
lain mukainen valvontaohjelma on osa ympäristöterveydenhuollon
valtakunnallista valvontaohjelmaa, johon kuuluvat myös
ne muut valtakunnalliset valvontaohjelmat, joista säädetään
muissa ympäristöterveydenhuollon laeissa.
Tarkempia säännöksiä valtakunnallisen
valvontaohjelman laatimisesta ja sen sisällöstä annetaan
valtioneuvoston asetuksella.
Aluehallintovirasto ohjaa kuntia tämän lain
ja sen nojalla annettujen säännösten
ja määräysten toimeenpanossa toimialueellaan
sekä sen lisäksi arvioi 14 a §:ssä tarkoitetut
kuntien tupakkalain valvontasuunnitelmat ja niiden toteutumista.
23 §
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ja sen kanssa yhteistyössä aluehallintoviraston
on:
1) huolehdittava valtakunnallisesta ja alueellisesta toiminnasta
tupakoinnin vähentämiseksi;
2) järjestettävä muille valtion viranomaisille ja
kunnille terveyskasvatusohjelmia sekä muuta aineistoa tupakoinnin
aiheuttamista terveysvaaroista ja -haitoista;
3) annettava erityisesti lasten ja nuorten parissa toimiville
henkilöille, terveydenhuoltoalan ammattihenkilöille,
julkisuuden henkilöille, työnantajille ja joukkotiedotusvälineiden
toimittajille ohjeita tupakoinnin välttämiseksi
ja vähentämiseksi suositeltavista menettelytavoista.
28 a §
Kunnan valvontaviranomainen sekä aluehallintovirasto
ovat velvollisia pyydettäessä toimittamaan korvauksetta
Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirastolle tarkastuksia,
valvontatoimenpiteitä, valvontahenkilöstöä,
maksuja sekä valvontaa koskevia muita tietoja tämän
lain mukaisen valvonnan ohjausta, seurantaa, raportointia ja tilastointia
varten.
Valvontaviranomaisen on toimitettava 1 momentissa tarkoitetut
tiedot Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston määräämällä tavalla.
Tarkempia säännöksiä valvontaviranomaisen ilmoitus-
ja tiedonantovelvollisuudesta annetaan valtioneuvoston asetuksella.
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2010.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
kehitysvammaisten erityishuollosta annetun lain muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan kehitysvammaisten erityishuollosta 23 päivänä kesäkuuta
1977 annetun lain (519/1977) 3 §, 6 §:n
1 momentti, 33, 36 ja 41 §, 75 §:n 1 ja 3 momentti,
76 ja 77 §, 80 §:n 1 momentti, 81 §:n
2 momentti sekä 82 §,
sellaisina kuin niistä ovat 3 §, 75 §:n
1 ja 3 momentti sekä 76 ja 77 § laissa 672/2008,
33 § osaksi laissa 259/1989, 81 §:n 2
momentti viimeksi mainitussa laissa sekä 82 § viimeksi
mainitussa laissa ja laissa 96/1991, seuraavasti:
3 §
Erityishuollon yleinen suunnittelu, ohjaus ja valvonta kuuluu
sosiaali- ja terveysministeriölle.
Aluehallintovirastolle kuuluu erityishuollon suunnittelu, ohjaus
ja valvonta toimialueellaan. Jos erityishuoltopiiri sijaitsee kahden
tai useamman aluehallintoviraston toimialueella, aluehallintovirastojen
tulee toimia keskenään yhteistyössä.
Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto
ohjaa sosiaali- ja terveysministeriön alaisena aluehallintovirastojen
toimintaa niiden toimintaperiaatteiden, menettelytapojen ja ratkaisukäytäntöjen
yhdenmukaistamiseksi erityishuollon ohjauksessa ja valvonnassa.
Lisäksi Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto
ohjaa ja valvoo erityishuoltoa erityisesti silloin, kun kysymyksessä ovat:
1) periaatteellisesti tärkeät tai laajakantoiset asiat;
2) usean aluehallintoviraston toimialuetta tai koko maata koskevat
asiat;
3) asiat, jotka liittyvät Sosiaali- ja terveysalan
lupa- ja valvontavirastossa käsiteltävään terveydenhuoltoa
tai terveydenhuollon ammattihenkilöä koskevaan
valvonta-asiaan; sekä
4) asiat, joita aluehallintovirasto on esteellinen käsittelemään.
Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston ja aluehallintovirastojen
tarkemmasta työnjaosta ohjauksessa ja valvonnassa voidaan säätää valtioneuvoston
asetuksella.
Kehitysvammaisten erityishuollon asiantuntijavirastona toimii
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, josta säädetään
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksesta annetussa laissa (668/2008).
6 §
Erityishuollon järjestämistä varten
maa jaetaan erityishuoltopiireihin, joiden alueet määrää valtioneuvosto.
Jollei erityisestä syystä muuta johdu, piirit
on muodostettava aluehallintovirastojen toimialuejakoon sopeutuviksi
ottaen kuitenkin huomioon aluehallintovirastojen toimialajaon kehittämisen
tarve.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
33 §
Milloin erityishuollon johtoryhmä 32 §:ssä tarkoitetun
hakemuksen johdosta katsoo olevan ilmeistä, että sanotun
pykälän 1 momentissa mainitut edellytykset erityishuollon
antamiselle henkilölle vastoin tahtoa ovat olemassa, johtoryhmä voi
määrätä henkilön toimitettavaksi
tutkimukseen.
Edellä 1 momentissa tarkoitettu tutkimus on suoritettava
viipymättä ja viimeistään viiden päivän
kuluessa tutkittavaksi saapumisesta, jollei aluehallintovirasto
erityisestä syystä pitennä tutkimusaikaa.
Tutkimuksen tultua loppuun suoritetuksi erityishuollon johtoryhmä päättää erityishuollon
antamisesta.
Päätös erityishuollon antamisesta vastoin
tahtoa on välittömästi ja viimeistään kahden
viikon kuluessa sen tekemisestä alistettava hallinto-oikeuden
vahvistettavaksi. Hallinto-oikeuden tulee käsitellä asia
kiireellisenä.
36 §
Aluehallintovirasto voi määrätä erityishuolto-ohjelmaa
oikaistavaksi tarpeellisiksi katsomiltaan osin, milloin henkilö itse
tai hänen huoltajansa tai muu edunvalvojansa taikka sosiaalihuoltolain
(710/1982) 6 §:n 1 momentissa tarkoitettu kunnan
määräämä monijäseninen
toimielin katsoo, ettei ohjelma ole tarkoituksenmukainen.
41 §
Erityishuoltopiirin kuntayhtymä on velvollinen aluehallintoviraston
yksittäistapauksessa antamasta määräyksestä huolehtimaan
erityishuollon antamisesta 40 §:ssä tarkoitetulle
henkilölle.
75 §
Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto ja aluehallintovirasto
voivat tarkastaa kunnan ja kuntayhtymän tässä laissa
tarkoitetun toiminnan sekä toiminnan järjestämisessä käytettävät
toimintayksiköt ja toimitilat silloin, kun tarkastuksen
tekemiseen on perusteltu syy. Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja
valvontavirasto voi lisäksi perustellusta syystä määrätä aluehallintoviraston
tekemään tarkastuksen. Tarkastus voidaan tehdä ennalta
ilmoittamatta.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Poliisin on tarvittaessa annettava Sosiaali- ja terveysalan
lupa- ja valvontavirastolle ja aluehallintovirastolle virka-apua
tarkastuksen suorittamiseksi.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
76 §
Jos kehitysvammaisten erityishuollon järjestämisessä tai
toteuttamisessa havaitaan asiakasturvallisuutta vaarantavia puutteita
tai muita epäkohtia taikka toiminta on muutoin tämän
lain vastaista, Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto
tai aluehallintovirasto voi antaa määräyksen
puutteiden korjaamisesta tai epäkohtien poistamisesta.
Määräystä annettaessa on asetettava
määräaika, jonka kuluessa tarpeelliset
toimenpiteet on suoritettava. Jos asiakasturvallisuus sitä edellyttää,
toiminta voidaan määrätä välittömästi
keskeytettäväksi taikka toimintayksikön,
sen osan tai laitteen käyttö kieltää välittömästi.
Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto tai aluehallintovirasto
voi velvoittaa kunnan tai kuntayhtymän noudattamaan 1 momentissa
tarkoitettua määräystä sakon
uhalla tai uhalla, että toiminta keskeytetään,
taikka että toimintayksikön, sen osan tai laitteen
käyttö kielletään.
Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston ja aluehallintoviraston
päätöstä toiminnan keskeyttämisestä taikka
toimintayksikön, sen osan tai laitteen käytön
kieltämisestä on noudatettava muutoksenhausta
huolimatta, jollei muutoksenhakuviranomainen toisin määrää.
Mitä tässä pykälässä säädetään,
ei koske lääkelaissa (395/1987) tarkoitettua
toimintaa, jonka valvonnasta vastaa Lääkealan
turvallisuus- ja kehittämiskeskus. Jos Sosiaali- ja terveysalan lupa-
ja valvontavirasto tai aluehallintovirasto on valvonnassaan havainnut
lääkehuoltoa koskevia puutteita tai muita epäkohtia,
niistä on ilmoitettava Lääkealan turvallisuus-
ja kehittämiskeskukselle.
77 §
Jos kehitysvammaisten erityishuollon ohjauksen ja valvonnan
yhteydessä todetaan, että kunta tai kuntayhtymä on
tämän lain mukaista toimintaa järjestäessään
tai toteuttaessaan menetellyt virheellisesti tai jättänyt
velvollisuutensa täyttämättä,
Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto ja aluehallintovirasto
voivat antaa kunnalle tai kuntayhtymälle taikka virheellisestä toiminnasta
vastuussa olevalle virkamiehelle huomautuksen vastaisen toiminnan
varalle.
Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto ja aluehallintovirasto
voivat, jos asia ei anna aihetta huomautukseen tai muihin toimenpiteisiin,
kiinnittää valvottavan huomiota toiminnan asianmukaiseen
järjestämiseen ja hyvän hallintotavan
noudattamiseen.
Tässä pykälässä tarkoitettuun
Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston tai aluehallintoviraston
antamaan huomautukseen ja huomion kiinnittämiseen ei saa
hakea muutosta valittamalla.
80 §
Sosiaalilautakunnan päätökseen tässä laissa tarkoitetussa
asiassa haetaan muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen 30 päivän
kuluessa päätöksen tiedoksi saamisesta.
Valitus voidaan antaa sanottuna aikana myös lautakunnalle,
jonka tulee oman lausuntonsa ohessa toimittaa se hallinto-oikeudelle.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
81 §
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Siitä poiketen, mitä 1 momentissa säädetään, erityishuollon
johtoryhmän, sosiaalilautakunnan tai kunnallisen viranhaltijan
päätökseen, joka koskee erityishuollon
antamista tai lopettamista taikka yksilöllisen erityishuolto-ohjelman hyväksymistä,
haetaan muutosta valittamalla aluehallintovirastoon ja päätökseen,
joka koskee vastoin tahtoa tapahtuvaa erityishuollon antamista tai
jatkamista, valittamalla hallinto-oikeuteen. Valitus on tehtävä 30
päivän kuluessa päätöksen
tiedoksisaannista noudattaen, mitä hallintolainkäyttölaissa
(586/1996) säädetään. Valitus
voidaan antaa sanottuna aikana myös erityishuollon johtoryhmälle
tai sosiaalilautakunnalle, joiden tulee oman lausuntonsa ohella toimittaa
se valitusviranomaiselle.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
82 §
Muutoksenhausta valtioneuvoston, sosiaali- ja terveysministeriön,
aluehallintoviraston ja hallinto-oikeuden päätökseen
säädetään hallintolainkäyttölaissa.
Aluehallintoviraston 36 §:n nojalla tekemään päätökseen
ei saa hakea muutosta valittamalla.
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2010.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
raittiustyölain 3 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan 19 päivänä marraskuuta
1982 annetun raittiustyölain (828/1982) 3 §,
sellaisena kuin se on osaksi laissa 893/2000, seuraavasti:
3 §
Raittiustyön yleinen johto, ohjaus ja valvonta kuuluu
sosiaali- ja terveysministeriölle ja sen alaisina aluehallintovirastoille.
Sosiaali- ja terveysministeriön yhteydessä toimii
tämän lain mukaisissa asioissa päihde-
ja raittiusasiain neuvottelukunta. Neuvottelukunnan asettamisesta,
kokoonpanosta ja tehtävistä säädetään
valtioneuvoston asetuksella.
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2010.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
sosiaalihuoltolain muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan 17 päivänä syyskuuta
1982 annetun sosiaalihuoltolain (710/1982) 3 §,
26 §:n 1 momentti, 55 §:n 1 ja 3 momentti sekä 56
ja 57 §,
sellaisina kuin ne ovat, 3 §, 55 §:n 1 ja
3 momentti, 56 ja 57 § laissa 670/2008 sekä 26 §:n
1 momentti laissa 604/1996, seuraavasti:
3 §
Sosiaalihuollon yleinen suunnittelu, ohjaus ja valvonta kuuluu
sosiaali- ja terveysministeriölle.
Aluehallintovirastolle kuuluu sosiaalihuollon suunnittelu, ohjaus
ja valvonta toimialueellaan.
Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto
ohjaa sosiaali- ja terveysministeriön alaisena aluehallintovirastojen
toimintaa niiden toimintaperiaatteiden, menettelytapojen ja ratkaisukäytäntöjen
yhdenmukaistamiseksi sosiaalihuollon ohjauksessa ja valvonnassa.
Lisäksi Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto
ohjaa ja valvoo sosiaalihuoltoa erityisesti silloin, kun kysymyksessä ovat:
1) periaatteellisesti tärkeät tai laajakantoiset asiat;
2) usean aluehallintoviraston toimialuetta tai koko maata koskevat
asiat;
3) asiat, jotka liittyvät Sosiaali- ja terveysalan
lupa- ja valvontavirastossa käsiteltävään terveydenhuoltoa
tai terveydenhuollon ammattihenkilöä koskevaan
valvonta-asiaan; sekä
4) asiat, joita aluehallintovirasto on esteellinen käsittelemään.
Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston ja aluehallintovirastojen
tarkemmasta työnjaosta ohjauksessa ja valvonnassa voidaan säätää valtioneuvoston
asetuksella.
Valtakunnan hallintoviranomaisille tämän lain
mukaan kuuluvien tehtävien hoitamisesta Ahvenanmaan maakunnassa
säädetään valtioneuvoston asetuksella.
26 §
Perhekodilla tarkoitetaan aluehallintoviraston luvan saanutta
tai perhehoitajalaissa (312/1992) tarkoitettua kunnan tai
kuntayhtymän hyväksymää yksityiskotia,
jossa annetaan perhehoitoa.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
55 §
Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto ja aluehallintovirasto
voivat tarkastaa kunnan ja kuntayhtymän tässä laissa
tarkoitetun toiminnan sekä toiminnan järjestämisessä käytettävät
toimintayksiköt ja toimitilat silloin, kun tarkastuksen
tekemiseen on perusteltu syy. Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja
valvontavirasto voi lisäksi perustellusta syystä määrätä aluehallintoviraston
tekemään tarkastuksen. Tarkastus voidaan tehdä ennalta
ilmoittamatta.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Poliisin on tarvittaessa annettava Sosiaali- ja terveysalan
lupa- ja valvontavirastolle ja aluehallintovirastolle virka-apua
tarkastuksen suorittamiseksi.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
56 §
Jos sosiaalihuollon järjestämisessä tai
toteuttamisessa havaitaan asiakasturvallisuutta vaarantavia puutteita
tai muita epäkohtia taikka toiminta on muutoin tämän
lain vastaista, Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto
tai aluehallintovirasto voi antaa määräyksen
puutteiden korjaamisesta tai epäkohtien poistamisesta. Määräystä annettaessa
on asetettava määräaika, jonka kuluessa
tarpeelliset toimenpiteet on suoritettava. Jos asiakasturvallisuus
sitä edellyttää, toiminta voidaan määrätä välittömästi
keskeytettäväksi taikka toimintayksikön,
sen osan tai laitteen käyttö kieltää välittömästi.
Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto tai aluehallintovirasto
voi velvoittaa kunnan tai kuntayhtymän noudattamaan 1 momentissa
tarkoitettua määräystä sakon
uhalla tai uhalla, että toiminta keskeytetään,
taikka että toimintayksikön, sen osan tai laitteen
käyttö kielletään.
Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston ja aluehallintoviraston
päätöstä toiminnan keskeyttämisestä taikka
toimintayksikön, sen osan tai laitteen käytön
kieltämisestä on noudatettava muutoksenhausta
huolimatta, jollei muutoksenhakuviranomainen toisin määrää.
Mitä tässä pykälässä säädetään,
ei koske lääkelaissa (395/1987) tarkoitettua
toimintaa, jonka valvonnasta vastaa Lääkealan
turvallisuus- ja kehittämiskeskus. Jos Sosiaali- ja terveysalan lupa-
ja valvontavirasto tai aluehallintovirasto on valvonnassaan havainnut
lääkehuoltoa koskevia puutteita tai muita epäkohtia,
niistä on ilmoitettava Lääkealan turvallisuus-
ja kehittämiskeskukselle.
57 §
Jos sosiaalihuollon ohjauksen ja valvonnan yhteydessä todetaan,
että kunta tai kuntayhtymä on tämän
lain mukaista toimintaa järjestäessään tai
toteuttaessaan menetellyt virheellisesti tai jättänyt
velvollisuutensa täyttämättä,
Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto ja aluehallintovirasto
voivat antaa kunnalle tai kuntayhtymälle taikka virheellisestä toiminnasta
vastuussa olevalle virkamiehelle huomautuksen vastaisen toiminnan
varalle.
Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto ja aluehallintovirasto
voivat, jos asia ei anna aihetta huomautukseen tai muihin toimenpiteisiin,
kiinnittää valvottavan huomiota toiminnan asianmukaiseen
järjestämiseen ja hyvän hallintotavan
noudattamiseen.
Tässä pykälässä tarkoitettuun
Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston tai aluehallintoviraston
antamaan huomautukseen ja huomion kiinnittämiseen ei saa
hakea muutosta valittamalla.
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2010.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
päihdehuoltolain muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan 17 päivänä tammikuuta
1986 annetun päihdehuoltolain (41/1986) 13, 18,
20 ja 21 §, sellaisena kuin niistä on 18 § laissa
97/1991, seuraavasti:
13 §
Hoito väkivaltaisuuden perusteella
Hallinto-oikeus voi sosiaalilautakunnan esityksestä päättää henkilön
määräämisestä hoitoon
tahdostaan riippumatta väkivaltaisuuden perusteella enintään
30 vuorokaudeksi, milloin 12 §:ssä tarkoitettu
hoitoaika on osoittautunut riittämättömäksi.
18 §
Toimintayksiköiden hyväksyminen
Aluehallintovirasto hyväksyy ne toimintayksiköt,
joissa hoito voidaan antaa.
20 §
Muutoksenhaku hallinto-oikeuteen
Päätökseen, joka koskee henkilön
määräämistä 11 tai
12 §:n mukaisesti hoitoon tahdostaan riippumatta, saa hakea
muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen 14 päivän
kuluessa päätöksen tiedoksi saannista.
Päätökseen, joka on 12 §:n
3 momentin nojalla alistettava hallinto-oikeuden vahvistettavaksi,
ei saa hakea muutosta valittamalla.
21 §
Muutoksenhaku korkeimpaan hallinto-oikeuteen
Hallinto-oikeuden valitus- tai alistusasiassa antamaan päätökseen,
joka koskee henkilön määräämistä hoitoon
tahdostaan riippumatta, saa hakea muutosta valittamalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen
siten kuin hallintolainkäyttölaissa (586/1996)
säädetään.
Valituskirja liitteineen voidaan antaa myös hallinto-oikeuteen
korkeimmalle hallinto-oikeudelle toimitettavaksi.
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2010.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
tartuntatautilain muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan 25 päivänä heinäkuuta
1986 annetun tartuntatautilain (583/1986) 6 §:n
2 ja 4 momentti, 6 a, 10, 13 ja 15 §, 15 a §:n
1 momentti sekä 38 ja 39 §,
sellaisina kuin ne ovat, 6 §:n 2 ja 4 momentti ja
10 § laissa 935/2003, 6 a ja 38 § laissa
1259/2005, 13 § osaksi mainitussa laissa 935/2003
sekä 15 §, 15 a §:n 1 momentti ja 39 § laissa
989/2006, seuraavasti:
6 §
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Aluehallintovirastolle kuuluu tartuntatautien vastustamistyön
suunnittelu, ohjaus ja valvonta toimialueellaan.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Tartuntatautien vastustamistyön asiantuntijalaitoksena
toimii Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
6 a §
Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto
ohjaa sosiaali- ja terveysministeriön alaisena aluehallintovirastojen
toimintaa niiden toimintaperiaatteiden, menettelytapojen ja ratkaisukäytäntöjen
yhdenmukaistamiseksi tartuntatautien vastustamistyön ohjauksessa
ja valvonnassa. Lisäksi Sosiaali- ja terveysalan lupa-
ja valvontavirasto valvoo tartuntatautien vastustamistyötä erityisesti
silloin, kun kysymyksessä ovat:
1) periaatteellisesti tärkeät tai laajakantoiset asiat;
2) usean aluehallintoviraston toimialuetta tai koko maata koskevat
asiat;
3) asiat, jotka liittyvät Sosiaali- ja terveysalan
lupa- ja valvontavirastossa käsiteltävään terveydenhuollon
ammattihenkilöä koskevaan valvonta-asiaan; sekä
4) asiat, joita aluehallintovirasto on esteellinen käsittelemään.
Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston ja aluehallintovirastojen
tarkemmasta työnjaosta ohjauksessa ja valvonnassa voidaan säätää valtioneuvoston
asetuksella.
10 §
Tartuntatautien vastustamistyössä tarvittavia laboratoriotutkimuksia
ja -tehtäviä suoritetaan Terveyden ja hyvinvoinnin
laitoksessa sekä tähän tarkoitukseen
hyväksytyissä laboratorioissa. Aluehallintovirasto
hyväksyy laboratoriot ja valvoo niiden toimintaa. Aluehallintoviraston tulee
pyytää Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta lausunto
ennen laboratorion hyväksymistä.
Edellytyksenä laboratorion hyväksymiselle on,
että laboratoriolla on asianmukaiset tilat ja laitteet
sekä toiminnan edellyttämä ammattitaitoinen
henkilökunta ja että laboratorion laaduntarkkailu
on järjestetty asianmukaisella tavalla.
Jos hyväksymisen jälkeen ilmenee, ettei mikrobiologinen
laboratorio täytä hyväksymisen edellytyksiä tai
sen toiminnassa esiintyy vakavia puutteita, aluehallintovirasto
voi peruuttaa hyväksymisen.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella ja aluehallintovirastolla
on tämän lain ja sen nojalla annettujen säännösten
noudattamisen valvontaa varten oikeus päästä tarkastamaan
laboratorioiden tiloja, toimintaa ja valvonnassa tarvittavia asiakirjoja
sekä saada korvauksetta salassapitosäännösten
estämättä käyttöönsä tarvittavat
tiedot, selvitykset, asiakirjat ja muu aineisto. Tiedonsaantioikeus
koskee myös valvontaa varten tarvittavia tietoja yksityisestä liike-
tai ammattisalaisuudesta. Tiedot, selvitykset, asiakirjat ja muu
aineisto on annettava Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselle tai
aluehallintovirastolle niiden asettamassa kohtuullisessa määräajassa. Jollei
tietoja, selvityksiä, asiakirjoja ja muuta aineistoa anneta
asetetussa määräajassa, aluehallintovirasto
voi velvoittaa antamaan ne sakon uhalla.
13 §
Aluehallintovirasto voi määrätä järjestettäväksi
toimialueensa jollakin paikkakunnalla tai tietyssä työpaikassa,
laitoksessa, kulkuneuvossa tai vastaavassa paikassa oleskeleville
pakollisen terveystarkastuksen, jos tarkastus on yleisvaarallisen
tartuntataudin leviämisen estämiseksi tarpeen.
Pakollisen terveystarkastuksen suorittaa lääkäri
tai, jos siihen on erityistä syytä, asianmukaisen
koulutuksen saanut muu terveydenhuollon ammattihenkilö lääkärin
valvonnassa. Yleisvaarallisen tartuntataudin toteamiseksi voidaan
ottaa välttämättömiä näytteitä ja
tehdä muu tutkimus, josta ei aiheudu sanottavaa haittaa
tarkastettavalle.
15 §
Kun pikaiset toimenpiteet ovat tarpeen väestön
terveyttä vakavasti uhkaavan 4 §:n 2 momentissa
säädetyt edellytykset täyttävän
tartuntataudin leviämisen estämiseksi, voi sosiaali-
ja terveysministeriö ja aluehallintovirasto toimialueellaan
tehdä niitä koskevat välttämättömät päätökset.
Päätöksellä voidaan määräaikaisesti toteuttaa
toimenpiteitä, joita sovelletaan yleisvaarallisissa tartuntataudeissa.
15 a §
Kun pikaiset toimenpiteet ovat tarpeen väestön
terveyttä vakavasti uhkaavan yleisvaarallisen tai 4 §:n
2 momentissa säädetyt edellytykset täyttävän
tartuntataudin leviämisen estämiseksi, sosiaali-
ja terveysministeriö, aluehallintovirasto toimialueellaan
tai tartuntatautien torjunnasta vastaava kunnan toimielin voi tehdä niitä koskevat
välttämättömät päätökset.
Päätöksellä voidaan määrätä karanteeniin
määräaikaisesti henkilö, joka
on altistunut tai jonka voidaan perustellusti epäillä altistuneen
edellä tarkoitetulle tartuntataudille, mutta joka ei terveydentilansa vuoksi
tarvitse sairaalahoitoa. Päätöksellä voidaan
myös määrätä matkatavara,
kontti tai muu tavara karanteeniin. Kiireellisessä tapauksessa terveyskeskuksen
tartuntataudeista vastaava lääkäri voi
tehdä päätöksen karanteeniin
määräämisestä. Päätös
on heti alistettava tartuntatautien torjunnasta vastaavan kunnan
toimielimen vahvistettavaksi.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
38 §
Jos 6 ja 6 a §:ssä tarkoitetun ohjauksen ja
valvonnan yhteydessä todetaan, että kunta tai
kuntayhtymä on tämän lain mukaista toimintaa
järjestäessään tai toteuttaessaan
menetellyt virheellisesti tai jättänyt velvollisuutensa
täyttämättä, Sosiaali- ja terveysalan
lupa- ja valvontavirasto tai aluehallintovirasto voi antaa kunnalle
tai kuntayhtymälle tai virheellisestä toiminnasta vastuussa
olevalle virkamiehelle huomautuksen vastaisen varalle.
Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto ja aluehallintovirasto
voivat, jos asia ei anna aihetta huomautukseen tai muihin toimenpiteisiin,
kiinnittää valvottavan huomiota toiminnan asianmukaiseen
järjestämiseen ja hyvän hallintotavan
noudattamiseen.
Tässä pykälässä tarkoitettuun
Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston tai aluehallintoviraston
antamaan huomautukseen ja huomion kiinnittämiseen ei saa
hakea muutosta valittamalla.
39 §
Jos aluehallintovirasto, tartuntatautien torjunnasta vastaava
kunnan toimielin tai terveyskeskuksen tartuntataudeista vastaava
lääkäri toteaa, että yleisvaarallisen
tartuntataudin leviämistä ei voida muulla tavoin
tehokkaasti estää, poliisin on annettava tämän
pyynnöstä virka-apua.
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2010.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
potilasvahinkolain 11 a §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan 25 päivänä heinäkuuta
1986 annetun potilasvahinkolain (585/1986) 11 a §:n
4 momentti, sellaisena kuin se on laissa 640/2000, seuraavasti:
11 a §
Potilasvahinkolautakunnan tehtävät
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto ja aluehallintovirastot
ovat velvolliset antamaan potilasvahinkolautakunnalle virka-apua sen
tehtävien suorittamiseksi.
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2010.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista
ja tukitoimista annetun lain 18 ja 19 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista
ja tukitoimista 3 päivänä huhtikuuta
1987 annetun lain (380/1987) 18 ja 19 § seuraavasti:
18 §
Muutoksenhaku sosiaalilautakunnan päätökseen
Sosiaalilautakunnan päätökseen, joka
koskee tässä laissa henkilölle tarkoitettua
palvelua ja taloudellista tukitoimea, haetaan muutosta valittamalla
hallinto-oikeuteen 30 päivän kuluessa päätöksen
tiedoksi saamisesta. Valitus voidaan antaa sanottuna aikana myös
sosiaalilautakunnalle, jonka tulee se oman lausuntonsa ohella toimittaa
hallinto-oikeudelle.
19 §
Muutoksenhaku hallinto-oikeuden päätökseen
Hallinto-oikeuden tämän lain 8 §:n
2 momentin mukaista palvelua tai 9 §:n 2 momentin mukaista
taloudellista tukitoimea koskevassa asiassa antamaan päätökseen
saa hakea valittamalla muutosta korkeimmalta hallinto-oikeudelta
siten kuin hallintolainkäyttölaissa (586/1996)
säädetään. Valituskirja liitteineen
voidaan antaa myös hallinto-oikeuteen korkeimmalle hallinto-oikeudelle
toimitettavaksi.
Muuhun kuin 1 momentissa säädettyyn hallinto-oikeuden
tämän lain nojalla valituksen johdosta antamaan
henkilölle tarkoitettua palvelua tai taloudellista tukitoimea
koskevaan päätökseen ei saa valittamalla
hakea muutosta, ellei korkein hallinto-oikeus myönnä valituslupaa.
Valituslupaa haetaan korkeimmalta hallinto-oikeudelta. Lupa
voidaan myöntää ainoastaan, jos valituksella
on erittäin suuri merkitys asianomaiselle tai jos lain
soveltamisen kannalta muissa samanlaisissa tapauksissa tai oikeuskäytännön
yhtäläisyyden vuoksi on tärkeätä saattaa asia
korkeimman hallinto-oikeuden tutkittavaksi.
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2010.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
lääkelain muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan 10 päivänä huhtikuuta
1987 annetun lääkelain (395/1987) 92
a §:n 3 momentti, 93 §:n 3 momentti sekä 93
a ja 95 c §,
sellaisina kuin ne ovat, 92 a §:n 3 momentti laissa
296/2004, 93 §:n 3 momentti ja 93 a § laissa 773/2009
sekä 95 c § laeissa 700/2002 ja 298/2006
sekä mainitussa laissa 773/2009, seuraavasti:
92 a §
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston ja aluehallintovirastojen
tulee valvoa, että terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetussa laissa
(559/1994) tarkoitetut terveydenhuollon ammattihenkilöt,
joilla on oikeus määrätä tai
toimittaa lääkkeitä, noudattavat 92 §:ssä säädettyä kieltoa.
Valvonnasta säädetään muutoin
terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetussa
laissa.
93 §
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Kiellon tehosteeksi asetetun uhkasakon tuomitsee aluehallintovirasto
Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskuksen
vaatimuksesta.
93 a §
Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus voi
ryhtyä 93 §:n 1 ja 2 momentissa mainittuihin toimenpiteisiin
myös rajat ylittävästä kieltomenettelystä annetun
lain (1189/2000) 2 §:ssä tarkoitetun
ulkomaisen viranomaisen tai järjestön hakemuksesta,
jos Suomesta peräisin oleva toiminta on vastoin ihmisille
tarkoitettujen lääkkeiden mainonnasta annetun
neuvoston direktiivin 92/28/ETY tai televisiotoimintaa
koskevien jäsenvaltioiden lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten
yhteensovittamisesta annetun neuvoston direktiivin 89/552/ETY
14 artiklan säännöksiä sellaisina
kuin ne on pantu kansallisesti täytäntöön
sovellettavaksi tulevassa laissa.
Edellä 1 momentin nojalla määrätyn
kiellon tehosteeksi asetetun uhkasakon tuomitsee aluehallintovirasto
Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskuksen
taikka ulkomaisen viranomaisen tai järjestön hakemuksesta.
95 c §
Eläinlääkärin oikeudesta
luovuttaa lääkkeitä eläinlääkintää varten
annettujen säännösten noudattamisen valvonta
kuuluu Elintarviketurvallisuusvirastolle ja aluehallintovirastoille.
Elintarviketurvallisuusvirasto voi antaa aluehallintovirastoille
valvonnan toteuttamista varten tarvittavia yksittäistapausta
koskevia määräyksiä.
Elintarviketurvallisuusvirastolla ja aluehallintovirastoilla
on oikeus saada maksutta valvontaa varten tarpeelliset tiedot eläinlääkäreiltä, Lääkealan
turvallisuus- ja kehittämiskeskukselta, lääketukkukaupoilta
ja apteekeilta sen estämättä, mitä muualla
lainsäädännössä salassapidosta
säädetään.
Menettelystä silloin, jos eläinlääkäri
rikkoo tai väärinkäyttää oikeuttaan
lääkkeiden hankkimiseen tai luovuttamiseen, säädetään
eläinlääkärinammatin harjoittamisesta
annetussa laissa.
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2010.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
kemikaalilain muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
kumotaan 14 päivänä elokuuta
1989 annetun kemikaalilain (744/1989) 6 b §, sellaisena
kuin se on laissa 491/2008, sekä
muutetaan 5 §:n 2 momentti, 6 ja 6 a § sekä 49 §:n
3 momentti, sellaisina kuin ne ovat, 5 §:n 2 momentti laissa
408/2009, 6 § mainituissa laeissa 491/2008
ja 408/2009 sekä 6 a § ja 49 §:n
3 momentti mainitussa laissa 491/2008, seuraavasti:
5 §
Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto ja Suomen
ympäristökeskus
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Lisäksi Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto
vastaa aluehallintovirastojen valvonnan valtakunnallisesta ohjauksesta
lukuun ottamatta työsuojelun vastuualueen valtakunnallista
ohjausta, josta säädetään aluehallintovirastoista
annetussa laissa (896/2009).
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
6 §
Aluehallintovirasto
Aluehallintoviraston työsuojelun tehtäviä hoitava
vastuualue valvoo kemikaalin työssä käyttämisestä aiheutuvan
terveyshaitan sekä palo- ja räjähdysvaaran
ehkäisemistä ja torjumista koskevien, tämän
lain ja sen nojalla annettujen säännösten
noudattamista.
Aluehallintoviraston työsuojelun tehtäviä hoitava
vastuualue tekee tarkastuksia kemikaaleja ja niitä sisältäviä esineitä valmistavien,
maahantuovien,
varastoivien ja käyttävien toiminnanharjoittajien
tiloihin ja valvoo REACH-asetuksen II osastossa tarkoitettujen rekisteröinti-
ja ilmoitusvelvoitteiden, IV osastossa tarkoitettujen tiedottamista
koskevien velvoitteiden, V osastossa tarkoitettujen jatkokäyttäjän
velvoitteiden, VII osastossa tarkoitettujen luvanvaraisten aineiden
käyttöä koskevien velvoitteiden sekä 67
artiklassa tarkoitettujen rajoitusten noudattamista. Aluehallintoviraston
työsuojelun tehtäviä hoitava vastuualue
valvoo lisäksi työssä käytettävien
ja valmistettavien kemikaalien luokitusta, merkintöjä ja
pakkaamista koskevien tämän lain ja sen nojalla
annettujen säännösten ja CLP-asetuksen
säännösten noudattamista sekä kemikaaleista
48 a §:n mukaisesti tehtävien ilmoitusten
toimittamista.
Aluehallintoviraston työsuojelun tehtäviä hoitava
vastuualue soveltaa 1 ja 2 momentissa tarkoitetussa valvonta- ja
tarkastustoiminnassaan työsuojelun valvonnasta ja työpaikan
työsuojeluyhteistoiminnasta annettua lakia (44/2006).
Jos tarkastuksessa havaittujen puutteiden korjaaminen edellyttää toimenpiteitä muulta
toiminnanharjoittajalta kuin valvontakohteen toiminnanharjoittajalta,
aluehallintoviraston työsuojelun tehtäviä hoitava
vastuualue siirtää siltä osin asian käsittelyn
5 §:ssä tarkoitetuille viranomaisille.
Lisäksi aluehallintovirasto ohjaa ja valvoo kunnan
kemikaalivalvontaviranomaisen toimintaa tämän
lain säännösten noudattamisen valvonnassa,
kun on kyse kemikaalien aiheuttamien terveyshaittojen sekä palo-
ja räjähdysvaarojen ehkäisemisestä ja
torjumisesta. Tämän ohella aluehallintovirasto
arvioi kuntien 7 b §:n mukaiset valvontasuunnitelmat sekä niiden
toteutumista.
6 a §
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus ja
kunnan ympäristönsuojeluviranomainen
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus valvoo
tämän lain ja sen nojalla kemikaaleista aiheutuvien
ympäristöhaittojen ehkäisemisestä ja torjumisesta
annettujen säännösten noudattamista kemikaaleja
käsittelevissä laitoksissa.
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus valvoo
aineen käytölle esitettyjä käyttöolosuhteita ja
turvallisuustoimenpiteitä koskevan REACH-asetuksen 37 artiklan,
luvanvaraisten aineiden käyttöä koskevan
VII osaston ja aineen rajoituksia koskevan 67 artiklan säännösten
noudattamista. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus tekee
tässä tarkoituksessa tarkastuksia kemikaaleja
valmistavien, varastoivien ja käyttävien toiminnanharjoittajien
tiloihin.
Kunnan ympäristönsuojeluviranomainen valvoo
REACH-asetuksen noudattamista kemikaalien ympäristöhaittojen
ehkäisemiseksi ympäristönsuojelulain
mukaisen valvonnan yhteydessä. Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisella
on tässä tehtävässään
ympäristönsuojelulain 13 luvussa säädetty
toimivalta.
Jos tarkastuksessa havaittujen puutteiden korjaaminen edellyttää toimenpiteitä muulta
toiminnanharjoittajalta kuin valvontakohteen toiminnanharjoittajalta,
elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus ja kunnan
ympäristönsuojeluviranomainen siirtävät
siltä osin asian käsittelyn 5 §:ssä tarkoitetuille
viranomaisille.
Lisäksi elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus
ohjaa ja valvoo kunnan kemikaalivalvontaviranomaisen toimintaa tämän
lain säännösten noudattamisen valvonnassa,
kun on kyse kemikaalien aiheuttamien ympäristöhaittojen
ehkäisemisestä ja torjumisesta.
49 §
Valvontaviranomaisten yhteistoimintavelvollisuus
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Kunnan kemikaalivalvontaviranomainen ja aluehallintovirasto
ovat velvollisia pyydettäessä toimittamaan korvauksetta
Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirastolle ja
Suomen ympäristökeskukselle tarkastuksia, valvontatoimenpiteitä,
valvontahenkilöstöä, maksuja sekä valvontaa
koskevia muita tietoja tämän lain mukaisen valvonnan
ohjausta, seurantaa, raportointia ja tilastointia varten. Tiedot
on toimitettava Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirastolle
ja Suomen ympäristökeskukselle niiden erikseen
määräämällä tavalla.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2010.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
erikoissairaanhoitolain muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan 1 päivänä joulukuuta
1989 annetun erikoissairaanhoitolain (1062/1989) 5 §,
47 b §:n 2 momentti, 51 §:n 1 ja 3 momentti
sekä 52 ja 53 §,
sellaisina kuin ne ovat, 5 § laeissa 77/1991,
416/2001 ja 1256/2005, 47 b §:n 2 momentti
laissa 957/2001, 51 §:n 1 ja 3 momentti ja 53 § mainitussa
laissa 1256/2005 sekä 52 § laissa 784/2009,
seuraavasti:
5 §
Erikoissairaanhoidon yleinen suunnittelu, ohjaus ja valvonta
kuuluu sosiaali- ja terveysministeriölle.
Aluehallintovirastolle kuuluu erikoissairaanhoidon suunnittelu,
ohjaus ja valvonta toimialueellaan.
Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto
ohjaa sosiaali- ja terveysministeriön alaisena aluehallintovirastojen
toimintaa niiden toimintaperiaatteiden, menettelytapojen ja ratkaisukäytäntöjen
yhdenmukaistamiseksi erikoissairaanhoidon ohjauksessa ja valvonnassa.
Lisäksi Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto ohjaa
ja valvoo erikoissairaanhoitoa erityisesti silloin, kun kysymyksessä ovat:
1) periaatteellisesti tärkeät tai laajakantoiset asiat;
2) usean aluehallintoviraston toimialuetta tai koko maata koskevat
asiat;
3) asiat, jotka liittyvät Sosiaali- ja terveysalan
lupa- ja valvontavirastossa käsiteltävään terveydenhuollon
ammattihenkilöä koskevaan valvonta-asiaan; sekä
4) asiat, joita aluehallintovirasto on esteellinen käsittelemään.
Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston ja aluehallintovirastojen
tarkemmasta työnjaosta ohjauksessa ja valvonnassa voidaan säätää valtioneuvoston
asetuksella.
Erikoissairaanhoidon asiantuntijavirastona toimii Terveyden
ja hyvinvoinnin laitos, josta säädetään
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksesta annetussa laissa (668/2008).
47 b §
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Aluehallintovirasto maksaa 47 §:n 1 ja 2 momentissa
tarkoitetun korvauksen yliopistollista sairaalaa ylläpitävälle
kuntayhtymälle sekä 47 §:n 3
momentissa tarkoitetun korvauksen asianomaista terveydenhuollon
toimintayksikköä ylläpitävälle
kunnalle, kuntayhtymälle, valtion mielisairaalalle ja muulle
palvelujen tuottajalle. Edellä 47 a §:n 2 momentissa
tarkoitetulle palvelujen tuottajalle aluehallintovirasto maksaa
korvauksen lääkärin ja hammaslääkärin
erikoistumiskoulutuksesta puolivuosittain kunnan, kuntayhtymän,
valtion mielisairaalan ja muun palvelujen tuottajan tekemän,
yliopiston hyväksymään koulutusohjelmaan
perustuvan hakemuksen perusteella. Aluehallintovirasto maksaa 47 a §:n
3 momentissa tarkoitetun korvauksen puolivuosittain kunnalle tai
kuntayhtymälle sen tekemän hakemuksen perusteella.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
51 §
Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto ja aluehallintovirasto
voivat tarkastaa sairaanhoitopiirin kuntayhtymän tässä laissa
tarkoitetun toiminnan sekä toiminnan järjestämisessä käytettävät
toimintayksiköt ja toimitilat silloin, kun tarkastuksen
tekemiseen on perusteltu syy. Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja
valvontavirasto voi lisäksi perustellusta syystä määrätä aluehallintoviraston
tekemään tarkastuksen. Tarkastus voidaan tehdä ennalta
ilmoittamatta.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Poliisin on tarvittaessa annettava Sosiaali- ja terveysalan
lupa- ja valvontavirastolle ja aluehallintovirastolle virka-apua
tarkastuksen suorittamiseksi.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
52 §
Jos erikoissairaanhoidon järjestämisessä tai toteuttamisessa
havaitaan potilasturvallisuutta vaarantavia puutteita tai muita
epäkohtia taikka toiminta on muutoin tämän
lain vastaista, Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto
tai aluehallintovirasto voi antaa määräyksen
puutteiden korjaamisesta tai epäkohtien poistamisesta.
Määräystä annettaessa on asetettava
määräaika, jonka kuluessa tarpeelliset
toimenpiteet on suoritettava. Jos potilasturvallisuus sitä edellyttää,
toiminta voidaan määrätä välittömästi
keskeytettäväksi taikka toimintayksikön,
sen osan tai laitteen käyttö kieltää välittömästi.
Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto tai aluehallintovirasto
voi velvoittaa sairaanhoitopiirin kuntayhtymän noudattamaan 1 momentissa
tarkoitettua määräystä sakon uhalla
tai uhalla, että toiminta keskeytetään, taikka
että toimintayksikön, sen osan tai laitteen käyttö kielletään.
Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston ja aluehallintoviraston
päätöstä toiminnan keskeyttämisestä taikka
toimintayksikön, sen osan tai laitteen käytön
kieltämisestä on noudatettava muutoksenhausta
huolimatta, jollei muutoksenhakuviranomainen toisin määrää.
Mitä tässä pykälässä säädetään,
ei koske lääkelaissa (395/1987) tarkoitettua
toimintaa, jonka valvonnasta vastaa Lääkealan
turvallisuus- ja kehittämiskeskus. Jos Sosiaali- ja terveysalan lupa-
ja valvontavirasto tai aluehallintovirasto on valvonnassaan havainnut
lääkehuoltoa koskevia puutteita tai muita epäkohtia,
niistä on ilmoitettava Lääkealan turvallisuus-
ja kehittämiskeskukselle.
53 §
Jos erikoissairaanhoidon ohjauksen ja valvonnan yhteydessä todetaan,
että sairaanhoitopiirin kuntayhtymä on tämän
lain mukaista toimintaa järjestäessään
tai toteuttaessaan menetellyt virheellisesti tai jättänyt
velvollisuutensa täyttämättä,
voi Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto ja aluehallintovirasto
antaa kuntayhtymälle tai virheellisestä toiminnasta
vastuussa olevalle virkamiehelle huomautuksen vastaisen varalle.
Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto ja aluehallintovirasto
voivat, jos asia ei anna aihetta huomautukseen tai muihin toimenpiteisiin,
kiinnittää valvottavan huomiota toiminnan asianmukaiseen
järjestämiseen ja hyvän hallintotavan
noudattamiseen.
Tässä pykälässä tarkoitettuun
Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston tai aluehallintoviraston
antamaan huomautukseen ja huomion kiinnittämiseen ei saa
hakea muutosta valittamalla.
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2010.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
yksityisestä terveydenhuollosta annetun lain muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan yksityisestä terveydenhuollosta
9 päivänä helmikuuta 1990 annetun lain
(152/1990) 2 a, 9 a, 13, 14 ja 14 a §,
14 b §:n 1 momentti, 14 c ja 16 §, 17 §:n
1 momentti sekä 18, 20, 22 a ja 25 §,
sellaisina kuin niistä ovat 2 a ja 14 a §,
14 b §:n 1 momentti, 14 c ja 16 §, 17 §:n
1 momentti sekä 22 a ja 25 § laissa 377/2009,
9 a § laissa 689/2005, 13 § laissa 1258/2005
ja mainitussa laissa 377/2009, 14 § mainitussa
laissa 377/2009 ja laissa 928/2009 sekä 20 § viimeksi
mainitussa laissa, seuraavasti:
2 a §
Lupaviranomainen
Tämän lain mukaisia lupaviranomaisia ovat aluehallintovirastot
ja Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto. Lupaviranomaisten
välisestä toimivallan jaosta säädetään
valtioneuvoston asetuksella.
9 a §
Ilmoitus itsenäisenä ammatinharjoittajana
toimimisesta
Ennen kuin itsenäinen ammatinharjoittaja antaa tässä laissa
tarkoitettuja terveyden- ja sairaanhoidon palveluja, hänen
tulee tehdä kirjallinen ilmoitus toiminnastaan aluehallintovirastolle.
Ilmoituksessa on oltava seuraavat tiedot:
1) nimi, henkilötunnus, puhelinnumero ja muut yhteystiedot,
koulutus ja nimi tai toiminimi, jolla toimintaa harjoitetaan;
2) annettavat terveyden- ja sairaanhoidon palvelut sekä paikka,
jossa palveluja annetaan;
3) tieto rekisteröitymisestä ennakkoperintälaissa
tarkoitettuun ennakkoperintärekisteriin;
4) potilasasiakirjojen säilyttämispaikka;
5) toiminnan aloittamispäivä.
Toiminnan lopettamisesta tulee tehdä ilmoitus aluehallintovirastolle
30 päivän kuluessa siitä, kun palvelujen
antaminen lopetetaan.
Sosiaali- ja terveysministeriön asetuksella voidaan
antaa tarkempia säännöksiä ilmoituksen
sisällöstä, kaavasta ja tekemisestä.
13 §
Ohjaus ja valvonta
Tämän lain mukaisen yksityisen terveydenhuollon
yleinen ohjaus ja valvonta kuuluu sosiaali- ja terveysministeriölle.
Tässä laissa tarkoitettujen palvelujen ohjaus ja
valvonta kuuluu aluehallintovirastolle.
Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto ohjaa sosiaali-
ja terveysministeriön alaisena aluehallintovirastojen toimintaa
niiden toimintaperiaatteiden, menettelytapojen ja ratkaisukäytäntöjen
yhdenmukaistamiseksi yksityisen terveydenhuollon ohjauksessa ja
valvonnassa sekä lupamenettelyissä. Lisäksi
lupa- ja valvontavirasto ohjaa ja valvoo yksityistä terveydenhuoltoa
erityisesti silloin, kun kysymyksessä ovat:
1) periaatteellisesti tärkeät tai laajakantoiset asiat;
2) usean aluehallintoviraston toimialuetta tai koko maata koskevat
asiat;
3) asiat, jotka liittyvät Sosiaali- ja terveysalan
lupa- ja valvontavirastossa käsiteltävään terveydenhuollon
ammattihenkilöä koskevaan valvonta-asiaan; sekä
4) asiat, joita aluehallintovirasto on esteellinen käsittelemään.
Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston ja aluehallintovirastojen
tarkemmasta työnjaosta ohjauksessa ja valvonnassa säädetään
tarvittaessa valtioneuvoston asetuksella.
Kunnassa valvontaviranomaisena toimii kansanterveyslain (66/1972)
6 §:ssä tarkoitettu monijäseninen toimielin.
14 §
Toimivaltainen aluehallintovirasto
Tässä laissa ja sen nojalla aluehallintovirastolle
säädetyt tehtävät käsittelee
se aluehallintovirasto, jonka toimialueella palveluja annetaan.
Sairaankuljetuspalveluita koskevat tässä laissa
ja sen nojalla aluehallintovirastolle säädetyt tehtävät
käsittelee se aluehallintovirasto, jonka toimialueella
liikenteen asemapaikka on.
14 a §
Yksityisten palvelujen antajien rekisteri
Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto ja aluehallintovirastot
pitävät yhdessä valtakunnallista tietojärjestelmää (yksityisten
palvelujen antajien rekisteri) tässä laissa
tarkoitettujen lupa- ja ilmoitusasioiden käsittelyä sekä toiminnan
valvontaa ja tilastointia varten. Tietojärjestelmään
kuuluvat erillisinä osina rekisteri yksityisistä terveydenhuollon
palvelujen tuottajista ja itsenäisistä ammatinharjoittajista
sekä rekisteri yksityisistä sosiaalipalvelujen
tuottajista, joista säädetään
yksityisten sosiaalipalvelujen valvonnasta annetussa laissa (603/1996).
Tietojärjestelmän toimivuudesta vastaa Sosiaali-
ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto.
Lupaviranomaiset tallettavat yksityisten palvelujen antajien
rekisteriin 4 §:n 3 momentissa tarkoitetut tiedot. Lupaviranomaiset
tallettavat rekisteriin lisäksi:
1) tiedot toiminnan muutoksista;
2) tiedot tämän lain ja sen nojalla annettujen säännösten,
määräysten ja kieltojen rikkomisesta
ja valvontaviranomaisen määräämistä seuraamuksista,
tiedot valvontaviranomaisen suorittamista tarkastuksista ja niiden
tuloksista sekä muut valvonnassa tarvittavat tiedot; sekä
3) muut lupa- ja ilmoitusasioiden käsittelyä ja tilastointia
varten tarpeelliset tiedot, jotka eivät sisällä henkilötietolain
(523/1999) 11 §:ssä tarkoitettuja tietoja.
Aluehallintovirastot tallettavat itsenäisistä ammatinharjoittajista
rekisteriin 9 a §:n 2 momentissa tarkoitetut tiedot. Lupaviranomaiset tallettavat
rekisteriin lisäksi:
1) tiedot toiminnan muutoksista;
2) tiedot toiminnan laajuudesta;
3) tiedot tämän lain ja sen nojalla annettujen säännösten,
määräysten ja kieltojen rikkomisesta
ja valvontaviranomaisen määräämistä seuraamuksista,
tiedot valvontaviranomaisen suorittamista tarkastuksista ja niiden
tuloksista sekä muut valvonnassa tarvittavat tiedot; sekä
4) muut ilmoitusasioiden käsittelyä ja tilastointia
varten tarpeelliset tiedot, jotka eivät sisällä henkilötietolain
11 §:ssä tarkoitettuja tietoja.
Vastuullisena rekisterinpitäjänä toimii
Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto. Lupa- ja valvontavirasto
ja aluehallintovirastot saavat käyttää rekisterin
tietoja tehtäviensä edellyttämässä laajuudessa.
Aluehallintovirasto vastaa rekisteriin tallettamistaan tiedoista
ja toimivaltaansa kuuluvien tietojen luovuttamisen lainmukaisuudesta.
Henkilötietojen käsittelyyn sovelletaan tässä laissa
säädetyn lisäksi, mitä henkilötietolaissa
säädetään. Valtioneuvoston asetuksella
voidaan antaa tarkempia säännöksiä tämän pykälän
2 ja 3 momentin perusteella rekisteriin talletettavista tiedoista.
Itsenäisiä ammatinharjoittajia sekä 4 §:n
3 momentin 4, 5 ja 8 kohdassa tarkoitettuja henkilöitä koskevat
tiedot poistetaan rekisteristä viiden vuoden kuluttua siitä,
kun rekisteriin merkitty henkilö on lopettanut toimintansa
itsenäisenä ammatinharjoittajana, vastaavana johtajana,
potilasasiamiehenä tai rekisterinpidosta vastaavana henkilönä.
14 b §
Tietojen luovuttaminen yksityisten palvelujen antajien rekisteristä ja
niiden julkisuus
Salassapitosäännösten ja muiden tietojen käyttöä koskevien
säännösten estämättä Sosiaali-
ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto ja aluehallintovirastot
saavat luovuttaa yksityisten palvelujen antajien rekisteristä teknisen
käyttöyhteyden avulla sen lisäksi, mitä muualla
lainsäädännössä säädetään:
1) Kansaneläkelaitokselle sairausvakuutus-, eläke-
ja vammaisetuuksia myönnettäessä tarvittavat
tiedot yksityisistä terveydenhuollon palvelujen tuottajista
ja itsenäisistä ammatinharjoittajista sekä sairausvakuutuskorvausten
taksojen määrittelemiseksi ja korvausjärjestelmän
kehittämiseksi tiedot 10 §:ssä tarkoitetuista
toimintakertomuksista; sekä
2) Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselle tilastointia varten
tarvittavat tiedot 4 §:n mukaisen luvan saaneista palvelujen
tuottajista ja 9 a §:n mukaisen ilmoituksen
tehneistä itsenäisistä ammatinharjoittajista
sekä 10 §:ssä tarkoitetuista toimintakertomuksista.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
14 c §
Maksut
Lupa palvelujen tuottamiseen ja 9 a §:ssä tarkoitetun
ilmoituksen rekisteröinti ovat maksullisia. Lisäksi
palvelujen tuottajalta voidaan periä vuosimaksu. Aluehallintoviraston
suoritteista perittävistä maksuista säädetään
tarkemmin valtiovarainministeriön asetuksella ja Sosiaali-
ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston suoritteista perittävistä maksusta
sosiaali- ja terveysministeriön asetuksella ottaen huomioon,
mitä valtion maksuperustelaissa (150/1992) ja
sen nojalla maksuista säädetään.
Lupaviranomainen voi antaa tarkempia määräyksiä maksujen
suorittamisesta.
Aluehallintovirastojen tulee suorittaa 1 momentin mukaisista
vuosimaksuista Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirastolle
osuus, joka kattaa yksityisten palvelujen antajien rekisterin ylläpitämisestä aiheutuvat
kustannukset. Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirastolle
suoritettavasta osuudesta säädetään
tarkemmin valtiovarainministeriön asetuksella.
16 §
Tiedonsaantioikeus
Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirastolla ja aluehallintovirastoilla
on oikeus salassapitosäännösten estämättä ja
maksutta saada lakisääteisten tehtäviensä suorittamista
varten tarpeelliset tiedot ja selvitykset palvelujen tuottajilta
ja itsenäisiltä ammatinharjoittajilta.
17 §
Tarkastusoikeus
Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto ja aluehallintovirasto
voivat tarkastaa palvelujen tuottajan ja itsenäisen ammatinharjoittajan
tässä laissa tarkoitetun toiminnan sekä toiminnan
järjestämisessä käytettävät
toimintayksiköt ja toimitilat silloin, kun tarkastuksen
tekemiseen on perusteltu syy. Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja
valvontavirasto voi lisäksi perustellusta syystä määrätä aluehallintoviraston
tekemään tarkastuksen. Tarkastus voidaan tehdä ennalta
ilmoittamatta.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
18 §
Tietojen antaminen toiselle viranomaiselle
Terveyslautakunnan tulee ilmoittaa tietoonsa tulleista puutteellisuuksista
tai epäkohdista asianomaiselle aluehallintovirastolle.
20 §
Määräykset ja pakkokeinot
Jos terveydenhuollon palvelujen järjestämisessä tai
toteuttamisessa havaitaan potilasturvallisuutta vaarantavia puutteita
tai muita epäkohtia taikka toiminta on muutoin tämän
lain vastaista, Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto
tai aluehallintovirasto voi antaa määräyksen
puutteiden korjaamisesta tai epäkohtien poistamisesta.
Määräystä annettaessa on asetettava
määräaika, jonka kuluessa tarpeelliset
toimenpiteet on tehtävä. Jos potilasturvallisuus
sitä edellyttää, toiminta voidaan määrätä keskeytettäväksi
taikka toimintayksikön tai sen osan, sairaankuljetusajoneuvon
tai sen varusteen taikka laitteen käyttö voidaan
kieltää välittömästi.
Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto tai aluehallintovirasto
voi velvoittaa asianomaisen palvelujen tuottajan ja itsenäisen
ammatinharjoittajan noudattamaan 1 momentissa tarkoitettua määräystä sakon
uhalla tai uhalla, että toiminta keskeytetään,
taikka että toimintayksikön tai sen osan, sairaankuljetusajoneuvon
tai sen varusteen taikka laitteen käyttö kielletään.
Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston ja aluehallintoviraston
päätöstä toiminnan keskeyttämisestä taikka
toimintayksikön tai sen osan, sairaankuljetusajoneuvon
tai sen varusteen taikka laitteen käytön kieltämisestä on noudatettava
muutoksenhausta huolimatta, jollei muutoksenhakuviranomainen
toisin määrää.
Mitä tässä pykälässä säädetään,
ei koske lääkelaissa (395/1987) tarkoitettua
toimintaa, jonka valvonnasta vastaa Lääkealan
turvallisuus- ja kehittämiskeskus. Jos Sosiaali- ja terveysalan lupa-
ja valvontavirasto tai aluehallintovirasto on valvonnassaan havainnut
lääkehuoltoa koskevia puutteita tai muita epäkohtia,
niistä on ilmoitettava Lääkealan turvallisuus-
ja kehittämiskeskukselle.
22 a §
Huomautus ja huomion kiinnittäminen
Jos yksityisen terveydenhuollon ohjauksen tai valvonnan yhteydessä todetaan,
että palvelujen tuottaja on tämän lain
mukaista toimintaa järjestäessään
tai toteuttaessaan menetellyt virheellisesti tai jättänyt
velvollisuutensa täyttämättä, eikä asia
anna aihetta muihin toimenpiteisiin, Sosiaali- ja terveysalan lupa-
ja valvontavirasto tai aluehallintovirasto voi antaa palvelujen
tuottajalle tai sen vastaavalle johtajalle huomautuksen vastaisen
varalle tai kiinnittää huomiota toiminnan asianmukaiseen
järjestämiseen ja hyvän hallintotavan
noudattamiseen.
Tässä pykälässä tarkoitettuun
Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston tai aluehallintoviraston
antamaan huomautukseen ja huomion kiinnittämiseen ei saa
hakea muutosta valittamalla.
25 §
Muutoksenhaku
Tämän lain nojalla tehtyyn aluehallintoviraston
ja Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston päätökseen
haetaan muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa
(586/1996) säädetään.
Muutosta ei saa hakea valittamalla 9 §:n 2 momentissa
tarkoitettuun päätökseen.
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2010.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun
lain muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan terveydenhuollon ammattihenkilöistä 28
päivänä kesäkuuta 1994 annetun
lain (559/1994) 19, 20, 24, 24 a, 24 b, 26 ja 40 §,
sellaisina kuin niistä ovat 20 § laissa
690/2005, 24 § laissa 1261/2005, 24 a § laeissa
1030/2000 ja 48/2009, 24 b § mainitussa
laissa 1030/2000 ja laeissa 1200/2007 ja 46/2009
sekä 26 § mainitussa laissa 1200/2007,
seuraavasti:
19 §
Määräysten noudattaminen ja tietojen
antaminen
Terveydenhuollon ammattihenkilö on velvollinen ammattitoiminnassaan
noudattamaan, mitä Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto tai
aluehallintovirasto säännösten tai määräysten
nojalla määrää.
Terveydenhuollon ammattihenkilö on velvollinen salassapitosäännösten
estämättä antamaan Sosiaali- ja terveysalan
lupa- ja valvontaviraston tai aluehallintoviraston pyytämät,
sille tässä laissa säädettyjen
tehtävien hoitamiseksi tarpeelliset ilmoitukset, selitykset
ja selvitykset.
20 §
Ilmoitusvelvollisuus
Terveydenhuollon ammattihenkilön velvollisuudesta tehdä aluehallintovirastolle
ilmoitus itsenäisenä ammatinharjoittajana toimimisesta säädetään
yksityisestä terveydenhuollosta annetussa laissa (152/1990).
24 §
Ohjaus ja valvonta
Terveydenhuollon ammattihenkilöiden yleinen ohjaus
kuuluu sosiaali- ja terveysministeriölle.
Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto ohjaa ja valvoo
valtakunnallisesti terveydenhuollon ammattihenkilöitä.
Aluehallintovirasto ohjaa ja valvoo terveydenhuollon ammattihenkilöiden
toimintaa toimialueellaan. Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto
ohjaa sosiaali- ja terveysministeriön alaisena aluehallintovirastojen
toimintaa niiden toimintaperiaatteiden, menettelytapojen ja ratkaisukäytäntöjen
yhdenmukaistamiseksi terveydenhuollon ammattihenkilöiden
ohjauksessa ja valvonnassa.
Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto
käsittelee terveydenhuollon ammattihenkilöiden
ohjaukseen ja valvontaan liittyvät asiat erityisesti silloin,
kun kysymyksessä on:
1) periaatteellisesti tärkeä tai laajakantoinen asia;
2) epäily hoitovirheestä, joka on johtanut kuolemaan
tai vaikeaan pysyvään vammautumiseen;
3) oikeuslääkärin tekemään
kuolemansyyn selvittämiseen liittyvä asia;
4) asia, joka saattaa edellyttää turvaamis-
tai kurinpitotoimenpiteitä; taikka
5) asia, jota aluehallintovirasto on esteellinen käsittelemään.
Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston ja aluehallintovirastojen
tarkemmasta työnjaosta ohjauksessa ja valvonnassa voidaan säätää valtioneuvoston
asetuksella.
Edellä 1 tai 2 momentissa tarkoitettu valvontaviranomainen
ei tutki terveydenhuollon ammattihenkilön toiminnasta tehtyä kantelua,
joka koskee yli viisi vuotta vanhaa asiaa, ellei kantelun tutkimiseen
ole erityistä syytä.
Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirastossa on terveydenhuollon
ammattihenkilöiden valvontaa varten terveydenhuollon ammattihenkilöiden
valvontalautakunta, jonka kokoonpanosta ja tehtävistä säädetään
valtioneuvoston asetuksella.
24 a §
Terveydenhuollon ammattihenkilöiden keskusrekisteri
Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto pitää terveydenhuollon
ammattihenkilöiden keskusrekisteriä Sosiaali-
ja terveysalan lupa- ja valvontavirastosta annetun lain (669/2008)
mukaisten valvontatehtävien hoitamiseksi. Sen lisäksi,
mitä tässä laissa säädetään, rekisterinpitoon
sovelletaan henkilötietolakia (523/1999).
Rekisteriin merkitään seuraavat tiedot:
1) terveydenhuollon ammattihenkilön nimi, henkilötunnus,
rekisteröintinumero, kotiosoite, ammatinharjoittamisoikeus
ja sen rajoittaminen tai poistaminen, ammatinharjoittamislupa ja
sen peruuttaminen samoin kuin oikeus käyttää terveydenhuollon
ammattihenkilön ammattinimikettä ja sen kieltäminen
sekä tiedot ammatinharjoittamisoikeuden tai -luvan taikka
nimikesuojauksen perusteena olevasta koulutuksesta;
2) Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston ja aluehallintoviraston
ratkaisu, jossa terveydenhuollon ammattihenkilön ammattitoiminnassa
on todettu virheellisyyttä, laiminlyöntejä tai
moitittavuutta sekä tiedot ammattitoiminnassa saadusta
varoituksesta, sakko- ja vankeusrangaistuksesta, viraltapanosta
tai virantoimituksesta pidättämisestä;
3) yksilöintitunnus sekä tiedot erikoislääkärin
ja erikoishammaslääkärin oikeudesta ja
sen perusteena olevasta koulutuksesta;
4) lääkärin hyväksymisestä merimieslääkäriksi
annetun lain (47/2009) 1 §:ssä tarkoitetut tiedot
oikeudesta toimia merimieslääkärinä ja merimieslääkärioikeuksien
myöntämisen perusteena olevasta koulutuksesta
sekä merimieslääkärin työpaikka
ja työpaikan yhteystiedot;
5) tässä laissa ja sen nojalla annetussa valtioneuvoston
asetuksessa säädetyt opinnot suorittaneen lääketieteen,
hammaslääketieteen tai farmasian opiskelijan nimi,
henkilötunnus, rekisteröintinumero, opintojen
aloitusajankohta ja tiedot suoritetuista opinnoista.
Edellä 2 momentin 1 kohdassa tarkoitetut tiedot poistetaan
rekisteristä kymmenen vuoden kuluttua siitä, kun
Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto on saanut tiedon
rekisteröidyn kuolemasta tai kahden vuoden kuluttua siitä,
kun 9 §:ssä tarkoitettu väliaikainen
tai satunnainen terveydenhuollon palvelujen tarjoaminen on päättynyt.
Edellä 2 momentin 2 kohdassa tarkoitetut tiedot poistetaan,
kun päätöksen tai muun ratkaisun antamisesta
on kulunut kymmenen vuotta, jollei nimikirjalaissa (1010/1989) säädetä merkinnän
poistamiselle pidempää aikaa. Rangaistusta koskeva
tieto tulee poistaa myös, kun rangaistukseen tuomitsemisen
syynä olleen teon rangaistavuus on poistettu. Edellä 2 momentin
5 kohdassa tarkoitetut tiedot poistetaan, kun henkilölle
on myönnetty oikeus harjoittaa lääkärin,
hammaslääkärin, proviisorin tai farmaseutin
ammattia laillistettuna ammattihenkilönä, kuitenkin
viimeistään, kun opintojen aloittamisesta on kulunut
kymmenen vuotta.
Keskusrekisteriin merkitään lisäksi
tarvittaessa tiedot terveydenhuollon ammattihenkilön työpaikasta
sekä ammattihenkilön varaamisesta valmiuslain
(1080/1991) mukaista poikkeusoloihin varautumista varten
siten kuin asetuksella tarkemmin säädetään.
24 b §
Tietojen antaminen terveydenhuollon ammattihenkilöiden
keskusrekisteristä
Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston on salassapitosäännösten
estämättä annettava 24 a §:n
2 momentissa tarkoitettuja tietoja aluehallintovirastolle sen laissa
säädettyjen valvontatehtävien
hoitamiseksi sekä EU- ja ETA-valtion viranomaiselle terveydenhuollon ammattihenkilöiden
ammatinharjoittamisoikeuden tai -luvan myöntämiseksi
ja valvontaan liittyvien tehtävien hoitamiseksi. Sosiaali-
ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston on salassapitosäännösten
estämättä annettava 24 a §:n
4 momentissa tarkoitettuja tietoja sosiaali- ja terveysministeriölle
valmiuslaissa säädettyjen tehtävien hoitamiseksi.
Sen lisäksi, mitä viranomaisten toiminnan
julkisuudesta annetussa laissa (621/1999) säädetään,
Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto voi salassapitosäännösten
estämättä antaa viranomaiselle ja terveydenhuollon
toimintayksikölle tietoja tämän lain
24 a §:n 2 momentin 2 kohdassa tarkoitetusta rikoksen seuraamuksesta työnhakuun
liittyvää soveltuvuusarviointia varten.
Sen lisäksi, mitä viranomaisten toiminnan
julkisuudesta annetussa laissa säädetään,
Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto voi antaa kopioina
tai sähköisessä muodossa keskusrekisteristä rekisteröidyn
nimi- ja yhteystietoja, rekisteröintinumeron sekä tietoja
voimassa olevasta ammatinharjoittamisoikeudesta ja -luvasta sekä koulutuksesta
rekisteröidyn ammattiin liittyvän informaation
lähettämistä varten.
Siitä poiketen, mitä viranomaisten toiminnan julkisuudesta
annetussa laissa säädetään,
tämän lain 24 a §:n 2 momentin 2 kohdassa
tarkoitettuja tietoja Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston
ja aluehallintoviraston ratkaisuista sekä ammattitoiminnassa
saadusta varoituksesta ja virantoimituksesta pidättämisestä saa
antaa vain tieteellistä tutkimusta, tilastointia tai viranomaisen
selvitystyötä varten taikka viranomaiselle laissa
säädetyn tehtävän hoitamiseksi
taikka terveydenhuoltoon liittyvää toimintaa varten terveydenhuollon
toimintayksikölle, apteekille sekä terveydenhuollon
alalla toimivalle yhteisölle, jollei kysymys ole yksittäistä rekisteröityä koskevista
tiedoista. Siitä poiketen, mitä mainitussa laissa
säädetään, tieto tämän
lain 22 a §:ssä tarkoitetusta yksilöintitunnuksesta
saadaan antaa vain viranomaiselle laissa säädetyn
tehtävän hoitamiseksi, apteekille sekä tieteellistä tutkimusta,
tilastointia tai viranomaisen selvitystyötä varten.
Tietojen antamisesta perittävistä maksuista säädetään
erikseen. Edellä 1 momentissa tarkoitettu tiedon antaminen
on maksutonta. Lisäksi sosiaali- ja terveysministeriö saa
maksutta pyynnöstään Sosiaali- ja terveysalan
lupa- ja valvontaviraston terveydenhuollon ammattihenkilöiden
keskusrekisteriin perustuvan tietopalvelun lukuun ottamatta osuutta,
jonka Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto hankkii
ulkopuoliselta palvelujen tuottajalta.
26 §
Seuraamukset virheellisestä toiminnasta
Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto
voi antaa seuraamuksen terveydenhuollon ammattihenkilölle
virheellisestä toiminnasta, jos terveydenhuollon ammattihenkilö:
1) laiminlyö 15, 15 a, 16—18, 18 a taikka 19—21 §:ssä säädetyn
velvollisuuden taikka lääkäri tai hammaslääkäri
laiminlyö 15, 15 a, 16—18, 18 a taikka
19—23 §:ssä säädetyn
velvollisuuden;
2) suorittaa sellaisia tehtäviä, joihin hänen koulutustaan
tai ammattitaitoaan on pidettävä riittämättömänä tai
hänen toimintamahdollisuuksiaan rajoitettuina; tai
3) toimii muutoin virheellisesti tai moitittavasti.
Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto
voi 1 momentissa mainituissa tapauksissa:
1) antaa hänelle tarkempia määräyksiä ja
ohjeita ammattitoimintaa varten;
2) rajoittaa laillistetun ammattihenkilön ammatinharjoittamisoikeutta
määräajaksi tai toistaiseksi;
3) poistaa laillistetun ammattihenkilön ammatinharjoittamisoikeuden
määräajaksi tai toistaiseksi;
4) kieltää nimikesuojattua ammattihenkilöä käyttämästä valtioneuvoston
asetuksella säädettyä terveydenhuollon
ammattihenkilön ammattinimikettä määräajaksi
tai toistaiseksi; taikka
5) peruuttaa luvan saaneen ammattihenkilön ammatinharjoittamisoikeuden.
Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto ja aluehallintovirasto
voivat, jos asia ei anna aihetta 2 momentissa tai jäljempänä 33 §:ssä mainittuun
toimenpiteeseen, antaa terveydenhuollon ammattihenkilölle
huomautuksen tai kiinnittää hänen huomiotansa
asianmukaiseen ammattitoimintaan. Tässä momentissa tarkoitettuun
Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston tai aluehallintoviraston
antamaan huomautukseen ja huomion kiinnittämiseen ei saa
hakea muutosta valittamalla.
40 §
Tiedonsaantioikeus
Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirastolla ja aluehallintovirastolla
on pyynnöstä oikeus salassapitosäännösten
estämättä maksutta saada valtion, kunnan
ja kuntayhtymän viranomaiselta sekä muulta julkisoikeudelliselta
yhteisöltä, Kansaneläkelaitokselta, Eläketurvakeskukselta,
eläkesäätiöltä ja muulta
eläkelaitokselta, vakuutuslaitokselta, huoltotoimintaa
tai sairaanhoitotoimintaa harjoittavalta yhteisöltä tai laitokselta
sekä apteekilta tässä laissa säädettyjen
tehtävien suorittamiseksi tarpeelliset tiedot ja selvitykset.
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2010.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
terveydensuojelulain muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan 19 päivänä elokuuta
1994 annetun terveydensuojelulain (763/1994) 5 §,
17 §:n 3 momentti, 18 §:n 3 momentti, 20 a §:n
2 momentti, 47, 48 ja 52 § sekä 53 §:n
2 momentti,
sellaisina kuin niistä ovat 5, 47 ja 52 § laissa
285/2006, 17 §:n 3 momentti laissa 441/2000
sekä 18 §:n 3 momentti ja 20 a §:n
2 momentti laissa 24/2006, seuraavasti:
5 §
Alueellinen terveydensuojelu
Aluehallintovirasto ohjaa ja valvoo terveydensuojelua toimialueellaan
sekä arvioi kuntien terveydensuojelun valvontasuunnitelmat
ja niiden toteutumista.
17 §
Yleiset vaatimukset ja niistä poikkeaminen
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Aluehallintovirasto voi hakemuksesta myöntää määräaikaisen
poikkeuksen 21 §:n nojalla säädetyistä laatuvaatimusten
täyttämisestä. Poikkeus voidaan myöntää,
jos talousveden toimittamista ei voida hoitaa kyseisellä alueella millään
muulla kohtuulliseksi katsottavalla tavalla eikä poikkeamisesta
aiheudu vaaraa ihmisten terveydelle.
18 §
Talousvettä toimittavan laitoksen hyväksyminen
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Kunnan terveydensuojeluviranomaisen on varattava asianomaiselle
elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle
tilaisuus antaa hakemuksesta lausunto.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
20 a §
Talousveden välityksellä leviävän
taudin ehkäiseminen
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Saatuaan tiedon talousveden aiheuttamasta epidemiasta tai sen
epäilystä kunnan terveydensuojeluviranomaisen
on tehtävä viipymättä tapausta
koskeva selvitys ja ryhdyttävä toimenpiteisiin
taudin leviämisen ehkäisemiseksi sekä ilmoitettava
siitä edelleen Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselle ja
asianomaiselle aluehallintovirastolle.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
47 §
Valvontaviranomaisen ilmoitus- ja tiedonantovelvollisuus
Kunnan terveydensuojeluviranomaisella on oikeus saada kunnan,
valtion ja kirkon viranomaiselta kunnan terveydensuojelun kehittämisen
ja valvonnan kannalta tarpeellisia tietoja.
Kunnan terveydensuojeluviranomainen sekä aluehallintovirasto
ovat velvollisia pyydettäessä toimittamaan korvauksetta
Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirastolle tarkastuksia,
valvontatoimenpiteitä, valvontahenkilöstöä, maksuja
sekä valvontaa koskevia muita tietoja tämän
lain mukaisen valvonnan ohjausta, seurantaa, raportointia ja tilastointia
varten.
Valvontaviranomaisen on toimitettava 2 momentissa tarkoitetut
tiedot Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston määräämällä tavalla.
Tarkempia säännöksiä valvontaviranomaisen ilmoitus-
ja tiedonantovelvollisuudesta annetaan valtioneuvoston
asetuksella.
48 §
Virka-apu
Poliisi ja aluehallintovirasto ovat velvollisia tarvittaessa
antamaan virka-apua kunnan terveydensuojeluviranomaiselle tämän
lain ja sen nojalla annettujen säännösten
ja määräysten noudattamisen valvonnassa.
52 §
Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston ja aluehallintoviraston
määräykset
Milloin 51 §:ssä tarkoitettu terveyshaitta
ulottuu laajalle alueelle tai muutoin on erityisen merkityksellinen,
Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto tai aluehallintovirasto
toimialueellaan voi antaa määräyksiä,
jotka ovat välttämättömiä terveydellisen
haitan poistamiseksi tai sen syntymisen ehkäisemiseksi.
53 §
Uhkasakko sekä teettämis- ja keskeyttämisuhka
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Aluehallintovirasto tai kunnan terveydensuojeluviranomainen
voi tehostaa tämän lain nojalla antamaansa kieltoa
tai määräystä uhkasakolla tai
uhalla, että tekemättä jätetty
toimenpide teetetään laiminlyöjän
kustannuksella tai että toiminta keskeytetään
tai kielletään.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2010.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
alkoholilain muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan 8 päivänä joulukuuta
1994 annetun alkoholilain (1143/1994) 15 §:n 4
momentti, 22 §:n 3 momentti sekä 42, 44, 47—50,
51, 52 ja 55 §,
sellaisina kuin niistä ovat 15 §:n 4 momentti,
22 §:n 3 momentti sekä 42, 44 ja 51 § laissa 764/2002,
47 § osaksi laissa 210/1998 sekä 52 § osaksi
laissa 1540/2001, seuraavasti:
15 §
Seuraamukset rikkomuksista
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Jos 16 §:n 2 momentissa säädettyä kieltoa
rikotaan, aluehallintovirasto voi antaa asianomaiselle elinkeinonharjoittajalle
tai yhteisölle huomautuksen tai kirjallisen varoituksen
taikka kieltää sanotussa säännöksessä tarkoitettujen juomien
myynnin määräajaksi, enintään
kuudeksi kuukaudeksi.
22 §
Seuraamukset rikkomuksista
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Jos 24 §:n 2 momentissa säädettyä kieltoa
rikotaan, aluehallintovirasto voi antaa asianomaiselle elinkeinonharjoittajalle
tai yhteisölle huomautuksen tai kirjallisen varoituksen
taikka kieltää sanotussa säännöksessä tarkoitettujen juomien
anniskelun määräajaksi, enintään
kuudeksi kuukaudeksi.
42 §
Aluehallintoviraston toimivalta
Alkoholijuomien vähittäismyynnin ja anniskelun
lupahallinto ja valvonta sekä alkoholijuomien mainonnan
ja myynninedistämisen valvonta kuuluvat toimialueellaan
aluehallintovirastolle sen mukaan kuin valtioneuvoston asetuksella säädetään.
Aluehallintovirasto valvoo myös toimialueellaan vähintään
1,2 ja enintään 2,8 tilavuusprosenttia etyylialkoholia
sisältävien juomien vähittäismyyntiä ja
anniskelua.
44 §
Tarkastus-, tiedonsaanti- ja rekisterinpito-oikeus
Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirastolla ja aluehallintovirastolla
on tämän lain ja sen nojalla annettujen säännösten
ja määräysten valvontaa varten oikeus:
1) päästä tarkastamaan luvanhaltijan
tiloja ja toimintaa, alkoholipitoisen aineen kuljetuksia sekä valvonnassa
tarvittavia asiakirjoja;
2) ottaa ja saada korvauksetta valvontaa varten tarvittavat
näytteet; ja
3) saada valvonnan kannalta tarpeelliset ilmoitukset, tiedot
ja asiakirjat.
Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto ja aluehallintovirastot
pitävät tässä laissa tarkoitettujen
lupa-asioiden käsittelyä ja valvontaa sekä alkoholitilastointia
varten alkoholielinkeinorekisteriä elinkeinonharjoittajista,
joille on myönnetty tässä laissa tarkoitettu
lupa tai jotka ovat hakeneet tällaista lupaa. Vastuullisena
rekisterinpitäjänä toimii Sosiaali- ja
terveysalan lupa- ja valvontavirasto.
Rekisteröitäviä tietoja
ovat:
1) nimi ja toiminimi sekä henkilö- tai yritys- ja
yhteisötunnus sekä osoite, puhelinnumero ja muut
osoitetiedot;
2) 1 kohdassa mainitut tiedot yhteisön hallituksen
jäsenistä, toimitusjohtajasta sekä huomattavista
osakkeenomistajista, vastuunalaisista ja äänettömistä yhtiömiehistä sekä näiden
sijoittamista panoksista;
3) poliisitutkintaa, esitutkintaa, syyteharkintaa ja syytettä sekä rikostuomiota
ja rikosasian tuomioistuinkäsittelyä koskevat
tiedot elinkeinonharjoittajista ja 2 kohdassa mainituista henkilöistä;
4) tieto rekisteröitymisestä arvonlisäverovelvolliseksi,
ennakkoperintärekisteriin ja muihin verohallinnon rekistereihin
sekä tieto erääntyneistä veroveloista;
5) tiedot ulosoton kohteena olevista velvoitteista;
6) tiedot yrityssaneerauksista ja konkursseista sekä muista
erääntynyttä velkaa koskevista tuomioistuimen
päätöksistä;
7) tiedot valvottavan yksityishenkilön velkajärjestelyistä;
8) tiedot tämän lain nojalla myönnetyn
luvan perusteella tapahtuvasta toiminnasta sekä tämän lain
ja sen nojalla annettujen säännösten,
määräysten ja kieltojen rikkomisesta
ja tällaisen rikkomuksen seuraamuksesta sekä tiedot
valvontaviranomaisten suorittamista tarkastuksista ja näiden
tuloksista; sekä
9) muut lupa-asioiden käsittelyä, valvontaa
ja tilastointia varten tarpeelliset tiedot, jotka eivät sisällä henkilötietolain
(523/1999) 11 §:ssä tarkoitettuja arkaluonteisia
tietoja.
Valvonnan kohdetta koskevien tietojen tarkastusoikeudesta ja
virheen oikaisusta säädetään
henkilötietolaissa. Elinkeinonharjoittajaa ja muita 3 momentin
2 kohdassa mainittuja henkilöitä koskevat tiedot
säilytetään alkoholielinkeinorekisterissä niin,
että ne poistetaan viiden vuoden kuluttua viimeisen tiedon
merkitsemisestä.
47 §
Virka-apu ja tiedonsaantioikeus muilta viranomaisilta
Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston ja aluehallintoviraston
asianomaisella virkamiehellä on oikeus saada muilta viranomaisilta
virka-apua tämän lain ja sen nojalla annettujen
säännösten ja määräysten
noudattamisen valvomiseksi ja täytäntöönpanemiseksi
sekä alkoholipitoisten aineiden väärinkäytön
selvittämiseksi.
Poliisi-, rikosrekisteri-, syyttäjä-, tulli-,
ulosotto-, vero-, väestörekisteri- ja muiden viranomaisten
on salassapitosäännösten estämättä annettava
Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirastolle ja aluehallintovirastolle
valvontaviranomaisten tarvitsemia tietoja tämän
lain ja sen nojalla annettujen säännösten
ja määräysten noudattamisen valvomiseksi
taikka haettaessa tässä laissa tarkoitettua lupaa.
Tämän pykälän nojalla toiselta
viranomaiselta saatuun tietoon sovelletaan, mitä 45 §:n
1 momentissa säädetään salassapitovelvollisuudesta.
48 §
Ohjeiden antaminen sekä uhkasakko ja teettäminen
Jos alkoholijuoman mainontakiellon tai muun 33 §:ssä tarkoitetun
markkinointi- tai myynninedistämistoimintaa koskevan säännöksen
noudattamisen valvontaa suoritettaessa tai muuten havaitaan epäkohtia
taikka säännösten tai määräysten
vastaista toimintaa, Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston
tai aluehallintoviraston tulee antaa asianmukaiset ohjeet epäkohtien
poistamiseksi taikka virheellisen toiminnan lopettamiseksi sekä asetettava
määräaika, jonka kuluessa näin
on meneteltävä.
Jollei korjausta ole tapahtunut asetetussa määräajassa
taikka jos ohjeissa mainittua toimintaa ei ole lopetettu tai jos
se on uudistettu asetetun määräajan jälkeen,
Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto tai aluehallintovirasto
voi asettaa tehosteeksi uhkasakon tai uhan, että vaadittu
toimenpide teetetään laiminlyöjän kustannuksella
sen mukaan kuin uhkasakkolaissa (1113/1990) säädetään,
jollei tässä laissa toisin säädetä.
49 §
Valvontaviranomaisen kiellot ja turvaamistoimet
Jos alkoholijuomaa mainostetaan tai harjoitetaan muuta 33 §:n
vastaista markkinointi- tai myynninedistämistoimintaa,
Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto tai
aluehallintovirasto voi kieltää tämän
toimen tilaajaa tai toimeenpanijaa sekä näiden
palveluksessa olevaa jatkamasta tai toistamasta säännösten
vastaista toimintaa.
Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto voi kieltää alkoholijuoman
luovuttamisen markkinoille tai korvauksetta velvoittaa poistamaan
alkoholijuoman markkinoilta, jos tuote tai sen esittely ovat siitä annettujen
säännösten ja määräysten
vastaisia tai jos juoman laatua tai siitä mahdollisesti
aiheutuvia terveydellisiä haittoja ja vaaroja ei ole asianmukaisesti
valvottu tai jos kielto on muutoin perusteltua ihmisten terveyden
suojelemiseksi.
Jos 1 ja 2 momentissa tarkoitetun säännösten ja
määräysten vastaisen tai terveydelle
haitallisen menettelyn jatkaminen tai toistaminen on menettelyn
laajuuden tai merkityksen johdosta tarpeen kiireellisesti estää,
Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto voi väliaikaisesti ennen
asian lopullista ratkaisemista antaa tätä tarkoittavan
kiellon. Väliaikaista kieltoa koskeva määräys
tulee voimaan heti, ja se voidaan peruuttaa ennen asian lopullista
ratkaisemista.
50 §
Oikaisu sekä uhkasakko ja teettäminen
Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto voi 49 §:n
1 ja 2 momentissa tai aluehallintovirasto 49 §:n 1 momentissa
säädetystä kiellosta päättäessään
velvoittaa kiellon saaneen suorittamaan asetetussa määräajassa
ja määrätyllä tavalla oikaisutoimen,
jos sitä säännösten vastaisesta
menettelystä aiheutuvien ilmeisten haittojen vuoksi on
pidettävä tarpeellisena.
Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto tai aluehallintovirasto
voi tehostaa tämän lain säännösten
perusteella antamaansa kieltoa tai määräystä uhkasakolla
tai uhalla, että asetetun määräajan
jälkeen tekemättä jätetty toimenpide
teetetään laiminlyöjän kustannuksella
sen mukaan kuin uhkasakkolaissa säädetään,
jollei tässä laissa toisin säädetä.
51 §
Muutoksenhaku Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston,
aluehallintoviraston ja alkoholiyhtiön päätökseen
Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston ja aluehallintoviraston
päätökseen, johon ei 52 §:ssä ole
säädetty valituskieltoa, haetaan muutosta siten
kuin hallintolainkäyttölaissa (586/1996)
säädetään. Myös Sosiaali-
ja terveysalan lupa- ja valvontavirastolla ja aluehallintovirastolla
siinä tapauksessa, että aluehallintovirasto on
ratkaissut muutoksenhaun kohteena olevan asian, on oikeus hakea
muutosta hallinto-oikeuden muutoksenhaun johdosta tekemään
päätökseen.
Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston ja aluehallintoviraston
päätöstä on muutoksenhausta
huolimatta noudatettava, jollei valitusviranomainen toisin määrää.
Alkoholiyhtiön päätökseen
alkoholijuomien ottamisesta vähittäismyyntiin,
niiden poistamisesta vähittäismyynnistä sekä vähittäismyynnin hinnoitteluperusteista
haetaan muutosta Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirastolta
siten kuin hallintolainkäyttölaissa säädetään.
52 §
Valituskielto kielloista ja turvaamistoimenpiteistä
Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston tai aluehallintoviraston
antamaan 48–50 §:ssä tarkoitettuun
kieltopäätökseen tai väliaikaista
kieltoa koskevaan määräykseen taikka niiden
asettamaan uhkasakkoon tai teettämisuhkaan ei saa valittamalla
hakea muutosta.
Se, jolle Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto
tai aluehallintovirasto on antanut 1 momentissa tarkoitetun
kieltopäätöksen tai väliaikaista
kieltoa koskevan määräyksen taikka asettanut
48 ja 50 §:ssä tarkoitetun uhkasakon tai teettämisuhan,
voi hakemuksella saattaa asian markkinaoikeuden käsiteltäväksi
30 päivän kuluessa päätöksen
tai määräyksen tiedoksisaamisesta.
Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston tai aluehallintoviraston
1 momentissa tarkoitetussa asiassa asettaman uhkasakon tuomitsee
ja teettämisuhan täytäntöönpanosta
päättää uhkasakon tai teettämisuhan
asettajan hakemuksesta markkinaoikeus.
55 §
Maksut
Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto ja aluehallintovirasto
perivät maksuja tässä laissa tarkoitetuista
lupapäätöksistä ja muista tämän
lain nojalla annetuista viranomaisen päätöksistä sekä tässä laissa
tarkoitetusta valvonnasta sen mukaan, mitä valtion maksuperustelaissa
(150/1992) säädetään,
kuitenkin siten, että tässä laissa tarkoitettua
lupaa edellyttävän toiminnan valvonnasta peritään
vuotuinen maksu luvan haltijoilta.
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2010.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
ulkomaisista vakuutusyhtiöistä annetun lain
84 §:n 2 momentin kumoamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
säädetään:
1 §
Tällä lailla kumotaan ulkomaisista vakuutusyhtiöistä 17
päivänä maaliskuuta 1995 annetun lain
(398/1995) 84 §:n 2 momentti, sellaisena kuin
se on laissa 525/2008.
2 §
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2010.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
yksityisten sosiaalipalvelujen valvonnasta annetun lain muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan yksityisten sosiaalipalvelujen valvonnasta
9 päivänä elokuuta 1996 annetun lain (603/1996)
5 §:n 1, 2 ja 5 momentti sekä 7, 7 a, 7 b, 8,
10—12, 16—18, 20 ja 21 §,
sellaisina kuin niistä ovat 5 §:n 1, 2 ja
5 momentti laissa 691/2005 sekä 7, 7 a, 7 b, 8,
11, 12, 16 ja 17 § laissa 671/2008, seuraavasti:
5 §
Lupa ympärivuorokautiseen toimintaan
Yksityisen palvelujen tuottajan, joka jatkuvasti liike- tai
ammattitoimintaa harjoittamalla antaa ympärivuorokautisia
sosiaalipalveluja, on saatava aluehallintoviraston lupa ennen toiminnan
aloittamista ja olennaista muuttamista. Luvasta tulee ilmetä palvelujen
tuottajan palveluala ja toiminnan laajuus. Lupaan voidaan liittää asiakasturvallisuuden
varmistamiseksi välttämättömiä ehtoja
palvelujen määrästä, henkilöstöstä,
tiloista, laitteista ja tarvikkeista sekä toimintatavoista.
Toiminnan lopettamisesta on ilmoitettava aluehallintovirastolle.
Lupa myönnetään kirjallisen ja allekirjoitetun
hakemuksen perusteella palvelujen tuottajalle, joka täyttää 3 §:ssä säädetyt
edellytykset. Lupahakemus tehdään sille aluehallintovirastolle, jonka
toimialueella palveluja annetaan.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Aluehallintoviraston on suoritettava tarkastus ympärivuorokautista
palvelutoimintaa harjoittavassa yksityisessä toimintayksikössä mahdollisimman
pian sen jälkeen, kun se on saanut toiminnan aloittamista
tai muuttamista koskevan lupahakemuksen.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
7 §
Yksityisten palvelujen antajien rekisteri
Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto ja aluehallintovirastot
pitävät yhdessä valtakunnallista tietojärjestelmää (yksityisten
palvelujen antajien rekisteri) tässä laissa
tarkoitettujen lupa- ja ilmoitusasioiden käsittelyä sekä toiminnan
valvontaa ja tilastointia varten. Tietojärjestelmään
kuuluvat erillisinä osina rekisteri yksityisistä sosiaalipalvelujen
tuottajista sekä, siten kuin yksityisestä terveydenhuollosta
annetussa laissa (152/1990) säädetään,
rekisteri terveydenhuollon yksityisistä palvelujen tuottajista
ja terveydenhuollon itsenäisistä ammatinharjoittajista.
Tietojärjestelmän toimivuudesta vastaa Sosiaali-
ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto.
Aluehallintovirastot tallettavat yksityisten palvelujen
antajien rekisteriin 5 §:n 3 momentissa ja 6 §:n
2 momentissa tarkoitetut tiedot sekä:
1) tiedot toiminnan muutoksista;
2) tiedot tämän lain ja sen nojalla annettujen säännösten,
määräysten ja kieltojen rikkomisesta
ja valvontaviranomaisen määräämistä seuraamuksista,
tiedot valvontaviranomaisen suorittamista tarkastuksista ja niiden
tuloksista sekä muut valvonnassa tarvittavat tiedot;
3) muut lupa- ja ilmoitusasioiden käsittelyä ja tilastointia
varten tarpeelliset tiedot, jotka eivät sisällä henkilötietolain
(523/1999) 11 §:ssä tarkoitettuja tietoja.
Kunnan on ilmoitettava aluehallintovirastolle tiedot rekisterinpitoa
varten.
Vastuullisena rekisterinpitäjänä toimii
Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto. Sosiaali- ja
terveysalan lupa- ja valvontavirasto ja aluehallintovirastot saavat
käyttää rekisterien tietoja tehtäviensä edellyttämässä laajuudessa. Aluehallintovirasto
vastaa rekisteriin tallettamistaan tiedoista ja toimivaltaansa kuuluvien luovutusten
lainmukaisuudesta. Henkilötietojen käsittelyyn
sovelletaan tässä laissa säädetyn
lisäksi, mitä henkilötietolaissa säädetään.
Valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä 2
momentin perusteella rekisteriin talletettavista tiedoista.
Sosiaalipalvelujen tuottajana toimivaa henkilöä,
sosiaalipalvelujen vastuuhenkilöä sekä rekisterinpidosta
vastaavaa henkilöä koskevat tiedot poistetaan
rekisteristä viiden vuoden kuluttua siitä, kun
rekisteriin merkitty on lopettanut toimintansa sosiaalipalvelujen
tuottajana tai vastuuhenkilönä.
7 a §
Tietojen luovuttaminen yksityisten palvelujen antajien rekisteristä ja
niiden julkisuus
Salassapitosäännösten
ja muiden tietojen käyttöä koskevien
säännösten estämättä Sosiaali-
ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto ja aluehallintovirastot
saavat luovuttaa yksityisten palvelujen antajien rekisteristä teknisen
käyttöyhteyden avulla sen lisäksi, mitä muualla
lainsäädännössä säädetään:
1) Kansaneläkelaitokselle sairausvakuutus-, eläke-
ja vammaisetuuksia myönnettäessä tarvittavat
tiedot yksityisistä sosiaalihuollon palvelujen tuottajista;
sekä
2) Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselle tilastointia varten
tarvittavat tiedot 5 ja 6 §:n mukaisista palvelujen tuottajista
sekä 10 §:n tarkoittamista toimintakertomuksista.
Ennen teknisen käyttöyhteyden avaamista tietoja
pyytävän viranomaisen on esitettävä selvitys
siitä, että tietojen suojaamisesta huolehditaan
asianmukaisesti.
Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto voi lisäksi
julkistaa ja luovuttaa julkisen tietoverkon välityksellä yksityisten
palvelujen antajien rekisteristä yksityisten sosiaalipalvelujen
antajan nimen tai toiminimen, palvelualan sekä kaikkien
toimintayksiköiden ja toimipisteiden osoitteet ja yhteystiedot.
Muista kuin itsenäisistä ammatinharjoittajista
saa julkisessa tietoverkossa olla myös muita yritystoimintaa
koskevia julkisia tietoja. Itsenäinen ammatinharjoittaja
voi kuitenkin kieltää itseään
koskevien osoitteiden ja yhteystietojen julkaisemisen.
Muuhun kuin julkisessa tietoverkossa tapahtuvaan julkisten henkilötietojen
luovutukseen sovelletaan, mitä viranomaisten toiminnan
julkisuudesta annetun lain (621/1999) 16 §:n 3
momentissa säädetään. Palvelujen
tuottajan ja itsenäisen ammatinharjoittajan ilmoitettua
toiminnan lopettamisesta saa niitä koskevia tietoja julkaista
ja luovuttaa julkisessa tietoverkossa enintään
12 kuukauden ajan siitä, kun lopettamisilmoitus saapui
aluehallintovirastoon.
7 b §
Maksut
Lupa sosiaalipalvelujen tuottamiseksi ja 6 §:ssä tarkoitettua
toimintaa koskevan ilmoituksen rekisteröinti on maksullinen.
Lisäksi 5 §:ssä tarkoitetun
luvan saaneelta palvelujen tuottajalta voidaan periä vuosimaksu.
Maksuista säädetään tarkemmin
ministeriön asetuksella ottaen huomioon, mitä valtion
maksuperustelaissa (150/1992) ja sen nojalla maksuista
säädetään. Aluehallintovirasto
voi antaa tarkempia määräyksiä maksujen
suorittamisesta.
Aluehallintovirastojen tulee suorittaa 1 momentin mukaisista
vuosimaksuista Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirastolle
osuus, joka kattaa yksityisten palvelujen antajien rekisterin ylläpitämisestä aiheutuvat
kustannukset. Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirastolle
suoritettavasta osuudesta säädetään
tarkemmin 1 momentissa tarkoitetulla ministeriön asetuksella.
8 §
Valvontaviranomaiset
Tähän lakiin perustuvan toiminnan yleinen ohjaus
ja valvonta kuuluu sosiaali- ja terveysministeriölle.
Tässä laissa tarkoitettujen palvelujen valvonta
kuuluu asianomaiselle aluehallintovirastolle sekä sille
kunnalle, jossa palveluja annetaan. Kunnassa valvontaviranomaisena
toimii sosiaalihuollosta vastaava toimielin tai sen määräämä viranhaltija.
Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto
ohjaa sosiaali- ja terveysministeriön alaisena aluehallintovirastojen
toimintaa niiden toimintaperiaatteiden, menettelytapojen ja ratkaisukäytäntöjen
yhdenmukaistamiseksi palvelujen valvonnassa. Lisäksi Sosiaali-
ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto ohjaa ja valvoo palveluja
erityisesti silloin, kun kysymyksessä ovat:
1) periaatteellisesti tärkeät tai laajakantoiset asiat;
2) usean aluehallintoviraston toimialuetta tai koko maata koskevat
asiat;
3) asiat, jotka liittyvät Sosiaali- ja terveysalan
lupa- ja valvontavirastossa käsiteltävään terveydenhuoltoa
tai terveydenhuollon ammattihenkilöä koskevaan
valvonta-asiaan; sekä
4) asiat, joita aluehallintovirasto on esteellinen käsittelemään.
Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston ja aluehallintovirastojen
tarkemmasta työnjaosta ohjauksessa ja valvonnassa voidaan säätää valtioneuvoston
asetuksella.
10 §
Toimintakertomus
Luvan saaneen yksityisen palvelujen tuottajan on vuosittain
annettava toiminnastaan kertomus aluehallintovirastolle.
Toimintakertomuksessa on ilmoitettava henkilöstössä,
toimitiloissa ja toiminnassa tapahtuneet muutokset.
11 §
Tiedonsaantioikeus
Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirastolla, aluehallintovirastoilla
ja kunnilla on oikeus salassapitosäännösten
estämättä ja maksutta saada tehtävänsä suorittamista
varten tarpeelliset tiedot ja selvitykset sosiaalipalvelujen tuottajilta.
12 §
Tarkastusoikeus
Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto ja aluehallintovirasto
voivat tarkastaa palvelujen tuottajan tässä laissa
tarkoitetun toiminnan sekä toiminnan järjestämisessä käytettävät toimintayksiköt
ja toimitilat silloin, kun tarkastuksen tekemiseen on perusteltu
syy. Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto voi perustellusta
syystä määrätä aluehallintoviraston
tekemään tarkastuksen. Sosiaali- ja terveysalan
lupa- ja valvontavirasto tai aluehallintovirasto voi lisäksi
pyytää kunnan sosiaalihuollosta vastaavaa toimielintä perustellusta
syystä tarkastamaan toimintayksikön. Tarkastus
voidaan tehdä ennalta ilmoittamatta.
Tarkastaja on päästettävä kaikkiin
toimipaikan tiloihin. Tarkastuksessa on salassapitosäännösten
estämättä esitettävä kaikki
tarkastajan pyytämät asiakirjat, jotka ovat välttämättömiä tarkastuksen
toimittamiseksi. Lisäksi tarkastajalle on salassapitosäännösten
estämättä annettava maksutta hänen
pyytämänsä jäljennökset
tarkastuksen toimittamiseksi välttämättömistä asiakirjoista.
Tarkastajalla on myös oikeus ottaa valokuvia tarkastuksen
aikana. Tarkastajan apuna voi olla tarkastuksen toteuttamiseksi
tarpeellisia asiantuntijoita.
Tarkastuksesta on pidettävä pöytäkirjaa.
Kunnan toimielimen on heti ilmoitettava tietoonsa tulleista
puutteellisuuksista tai epäkohdista asianomaiselle aluehallintovirastolle.
16 §
Määräykset ja pakkokeinot
Jos yksityinen sosiaalipalvelujen tuottaja ei ole täyttänyt
ilmoitus- tai luvanhakuvelvollisuuttaan tai jos sosiaalipalvelujen
järjestämisessä tai toteuttamisessa havaitaan
asiakasturvallisuutta vaarantavia puutteita tai muita epäkohtia taikka
toiminta on muutoin tämän lain vastaista, Sosiaali-
ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto tai aluehallintovirasto
voi antaa määräyksen puutteiden korjaamisesta
tai epäkohtien poistamisesta. Määräystä annettaessa
on asetettava määräaika, jonka kuluessa
tarpeelliset toimenpiteet on suoritettava. Jos asiakasturvallisuus
sitä edellyttää, toiminta voidaan määrätä keskeytettäväksi
taikka toimintayksikön, sen osan tai laitteen käyttö kieltää välittömästi.
Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto tai aluehallintovirasto
voi velvoittaa asianomaisen palvelujen tuottajan noudattamaan 1 momentissa
tarkoitettua määräystä sakon uhalla
tai uhalla, että toiminta keskeytetään, taikka
että toimintayksikön, sen osan tai laitteen käyttö kielletään.
Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston ja aluehallintoviraston
päätöstä toiminnan keskeyttämisestä taikka
toimintayksikön, sen osan tai laitteen käytön
kieltämisestä on noudatettava muutoksenhausta
huolimatta, jollei muutoksenhakuviranomainen toisin määrää.
Mitä tässä pykälässä säädetään,
ei koske lääkelaissa (395/1987) tarkoitettua
toimintaa, jonka valvonnasta vastaa Lääkealan
turvallisuus- ja kehittämiskeskus. Jos Sosiaali- ja terveysalan lupa-
ja valvontavirasto tai aluehallintovirasto on valvonnassaan havainnut
lääkehuoltoa koskevia puutteita tai muita epäkohtia,
niistä on ilmoitettava Lääkealan turvallisuus-
ja kehittämiskeskukselle.
17 §
Huomautus ja huomion kiinnittäminen
Jos yksityisten sosiaalipalvelujen ohjauksen tai valvonnan yhteydessä todetaan,
että palvelujen tuottaja on tämän lain
mukaista toimintaa järjestäessään
tai toteuttaessaan menetellyt virheellisesti tai jättänyt
velvollisuutensa täyttämättä eikä asia
anna aihetta muihin toimenpiteisiin, voi Sosiaali- ja terveysalan
lupa- ja valvontavirasto tai aluehallintovirasto antaa palvelujen tuottajalle
tai sen sosiaalipalvelujen vastuuhenkilölle huomautuksen
vastaisen toiminnan varalle tai kiinnittää huomiota
toiminnan asianmukaiseen järjestämiseen ja hyvän
hallintotavan noudattamiseen.
Tässä pykälässä tarkoitettuun
Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston tai aluehallintoviraston
antamaan huomautukseen ja huomion kiinnittämiseen ei saa
hakea muutosta valittamalla.
18 §
Luvan peruuttaminen
Aluehallintovirasto voi peruuttaa ympärivuorokautiseen
sosiaalipalvelujen antamiseen myöntämänsä luvan,
jos toiminnassa on olennaisesti rikottu tätä lakia
tai sen nojalla annettuja säännöksiä tai
määräyksiä.
20 §
Muutoksenhaku
Aluehallintoviraston päätökseen haetaan muutosta
hallinto-oikeudelta 30 päivän kuluessa päätöksen
tiedoksisaannista. Hallinto-oikeuden päätökseen
haetaan muutosta korkeimmalta hallinto-oikeudelta siten kuin hallintolainkäyttölaissa
(586/1996) säädetään.
21 §
Täytäntöönpano
Aluehallintoviraston antama toiminnan keskeyttämistä tai
luvan peruuttamista samoin kuin toimintayksikön tai sen
osan sekä laitteen käytön kieltämistä koskeva
päätös voidaan panna muutoksenhausta
huolimatta heti täytäntöön,
jos se on asiakkaiden turvallisuuden kannalta välttämätöntä.
Muutoksenhakuviranomainen voi kieltää päätöksen
täytäntöönpanon tai määrätä sen
keskeytettäväksi.
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2010.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
toimeentulotuesta annetun lain muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan toimeentulotuesta 30 päivänä joulukuuta
1997 annetun lain (1412/1997) 5 a—5 c §, 5 d §:n
3 momentti, 22 §:n 1 momentti ja 24 §,
sellaisina kuin niistä ovat 5 a ja 5 c § sekä 5
d §:n 3 momentti laissa 1218/2005, 5 b § viimeksi
mainitussa laissa ja laissa 1202/2007 sekä 24 § osaksi
mainitussa laissa 1218/2005 ja laissa 952/2006, seuraavasti:
5 a §
Valtionosuus perustoimeentulotuen kustannuksista
Kunnalle suoritetaan valtionosuutta 7 §:ssä tarkoitetun
perustoimeentulotuen rahoittamiseen. Valtionosuuden määrä on
50 prosenttia kunnan perustoimeentulotuen kustannuksista. Kuntaan
rinnastetaan Kainuun hallintokokeilusta annetussa laissa (343/2003)
tarkoitettu maakunta.
Valtionosuutta koskevissa asioissa valtionapuviranomaisena toimii
aluehallintovirasto.
5 b §
Valtionosuuden ennakkojen vahvistaminen, maksaminen ja tarkistaminen
Aluehallintoviraston on vahvistettava kunnille kunakin varainhoitovuotena
suoritettavien ennakkojen määrä hakemuksetta
viimeistään tammikuun 10 päivänä.
Ennakon suuruus määräytyy kaksi vuotta
ennen varainhoitovuotta alkaneena vuonna toteutuneiden perustoimeentulotuen
kustannusten perusteella. Kuukausittainen ennakko on 50 prosenttia
mainittujen kustannusten kahdestoistaosasta.
Ennakot maksetaan kunnalle kuukausittain yhtä suurina
erinä viimeistään kunkin kuukauden 11
päivänä. Ennakot maksetaan täysinä euroina.
Ennakkojen tarkistamista varten kunnan on vuosittain viimeistään
elokuun 31 päivänä annettava aluehallintovirastolle
tiedot varainhoitovuoden kesäkuun loppuun mennessä aiheutuneista
perustoimeentulotuen kustannuksista sekä arvio heinä-joulukuussa
aiheutuvista perustoimeentulotuen kustannuksista. Aluehallintovirasto
tarkistaa kunnan antaman selvityksen perusteella loppuvuoden ennakkoja,
jos arvio varainhoitovuoden perustoimeentulotuen kustannuksista
poikkeaa vähintään 5 prosenttia 2 momentin
mukaisten ennakkojen laskennassa käytetyistä kustannuksista.
Ennakkoja tarkistetaan lokakuun alusta lukien siten, että ennakoiden
vuotuinen yhteismäärä vastaa 50 prosenttia
varainhoitovuoden arvioiduista perustoimeentulotuen kustannuksista.
5 c §
Valtionosuuden vahvistaminen
Perustoimeentulotuen kustannuksiin suoritettavan lopullisen
valtionosuuden määrittämiseksi kunnan
on toimitettava aluehallintovirastolle selvitys perustoimeentulotuen
toteutuneista kustannuksista viimeistään varainhoitovuotta
seuraavan vuoden huhtikuun 30 päivänä (valtionosuusselvitys).
Kustannukset ilmoitetaan sen suuruisina kuin ne ovat perustoimeentulotukeen kohdistuvilla,
varainhoitovuonna toimeentulotuen takaisinperinnässä kertyneillä erillä vähennettynä.
Aluehallintoviraston on tehtävä kunnan antaman
valtionosuusselvityksen perusteella päätös perustoimeentulotuen
kustannuksiin suoritettavasta lopullisesta valtionosuudesta viimeistään kolmen
kuukauden kuluttua selvityksen saapumisesta.
Valtionosuusselvitystä annettaessa perustoimeentulotuen
kustannuksiin ei sisällytetä maahanmuuttajien
kotouttamisesta ja turvapaikanhakijoiden vastaanotosta annetun lain (493/1999)
nojalla valtion kokonaan korvattavaa toimeentulotukea.
5 d §
Loppuerän suorittaminen ja valtionosuuden takaisinperintä
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Edellä 2 momentissa säädetystä riippumatta aluehallintovirasto
voi velvoittaa kunnan palauttamaan liikaa saamansa valtionosuuden
määrän, jos se on huomattava. Jos palautettavaa
määrää ei makseta viimeistään
aluehallintoviraston asettamana eräpäivänä,
sille on maksettava vuotuista viivästyskorkoa korkolain
(633/1982) 4 §:n 1 momentissa tarkoitetun korkokannan
mukaan.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
22 §
Takaisinperinnästä päättäminen
Hakemus toimeentulotuen takaisinperinnästä on
tehtävä hallinto-oikeudelle 20 §:n 1
momentissa tarkoitetuissa tapauksissa kolmen vuoden ja 20 §:n
2 momentissa tarkoitetuissa tapauksissa viiden vuoden kuluessa siitä,
kun tuki on maksettu.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
24 §
Muutoksenhaku
Muutoksenhausta tässä laissa tarkoitetuissa asioissa
säädetään sosiaalihuoltolain
7 luvussa.
Valtionosuuden vahvistamista tai takaisinperintää 5
a—5 d §:n nojalla koskevaan aluehallintoviraston
päätökseen ei saa hakea valittamalla muutosta.
Jos kunta on tyytymätön päätökseen,
joka koskee valtionosuuden vahvistamista tai takaisinperintää 5
a—5 d §:n nojalla, sillä on oikeus 30
päivän kuluessa päätöksestä tiedon
saatuaan tehdä aluehallintovirastolle kirjallinen vaatimus päätöksen
oikaisemisesta. Oikaisuvaatimuksen johdosta annetusta päätöksestä saa
valittaa korkeimpaan hallinto-oikeuteen niin kuin hallintolainkäyttölaissa
(586/1996) säädetään.
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2010.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
lääketieteellisestä tutkimuksesta
annetun lain 20 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan lääketieteellisestä tutkimuksesta
9 päivänä huhtikuuta 1999 annetun lain
(488/1999) 20 § seuraavasti:
20 §
Ilmoitusvelvollisuus
Eettisen toimikunnan perustamisesta, kokoonpanosta ja sen muuttumisesta,
toimikunnan yhteystiedoista sekä toimikunnan lakkauttamisesta
on sairaanhoitopiirin tehtävä ilmoitus aluehallintovirastolle,
joka pitää näiden ilmoitusten perusteella
rekisteriä eettisistä toimikunnista toimialueellaan.
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2010.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
syöpäsairauden vaaraa aiheuttaville aineille
ja menetelmille ammatissaan altistuvien rekisteristä annetun
lain 3 ja 6 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan syöpäsairauden vaaraa
aiheuttaville aineille ja menetelmille ammatissaan altistuvien rekisteristä 17
päivänä elokuuta 2001 annetun lain (717/2001)
3 ja 6 § seuraavasti:
3 §
Tietojen toimittaminen keskusrekisteriin ja rekisterinpitäjä
Edellä 2 §:ssä tarkoitetun luettelon
sisältämät vuosittaiset tiedot työnantajan
on ministeriön julkaisemalla lomakkeella tai muulla vastaavalla
tavalla toimitettava seuraavan vuoden maaliskuun 31 päivään
mennessä tai, jos työnantaja sitä ennen
lopettaa toimintansa, toiminnan loppuessa asianomaiselle aluehallintovirastolle. Aluehallintovirasto
toimittaa tiedot edelleen ministeriön pitämään
ASA-rekisteriin. Aluehallintovirasto voi tallettaa itselleen valvontatehtäväänsä varten
työnantajan lähettämän luettelon tiedot
lukuun ottamatta 2 §:n 1 momentin 6 kohdassa tarkoitettuja
henkilötietoja.
Ministeriö voi antaa ASA-rekisterin ylläpitämisen
Työterveyslaitokselle. Ministeriö valvoo rekisterin
ylläpitoa ja sillä on oikeus antaa tarkempia määräyksiä rekisteriin
liittyvistä asioista.
6 §
Valvonta
Tämän lain noudattamista valvoo työnantajaan
kohdistuvien velvollisuuksien osalta asianomainen aluehallintovirasto.
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2010.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
sosiaalialan osaamiskeskustoiminnasta annetun lain 1 §:n
muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan sosiaalialan osaamiskeskustoiminnasta 13
päivänä joulukuuta 2001 annetun lain (1230/2001)
1 §:n 2 momentti seuraavasti:
1 §
Sosiaalialan osaamiskeskustoiminta
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Osaamiskeskuksen voivat muodostaa kunkin toimialueen kunnat
ja kuntayhtymät yhdessä yliopistojen, ammattikorkeakoulujen
ja muiden sosiaali- ja terveysalan oppilaitosten, maakunnan liittojen,
aluehallintovirastojen, järjestöjen ja yritysten
sekä muiden sosiaali- ja terveysalalla toimivien eri tahojen
kanssa.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2010.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
työterveyshuoltolain 24 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan 21 päivänä joulukuuta
2001 annetun työterveyshuoltolain (1383/2001)
24 §, sellaisena kuin se on osaksi laeissa 1255/2005
ja 51/2006, seuraavasti:
24 §
Valvonta
Tämän lain ja sen nojalla annettujen säännösten
mukaan työnantajan järjestettäväksi
kuuluvan työterveyshuollon toteuttamisesta huolehtivien
terveyskeskusten, työterveyshuoltopalveluja tuottavien
yksiköiden ja terveydenhuollon ammattihenkilöiden
toiminnan sekä työterveyshuoltopalvelujen sisällön
lääketieteellinen valvonta kuuluu sosiaali- ja
terveysministeriölle, Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja
valvontavirastolle ja aluehallintovirastolle siten kuin siitä erikseen
säädetään.
Työsuojeluviranomaisten on, sen mukaan kuin työsuojelun
valvonnasta ja työpaikan työsuojeluyhteistoiminnasta
annetussa laissa (44/2006) säädetään,
valvottava, että työnantaja järjestää tässä laissa
tai sen nojalla annetuissa säädöksissä tarkoitetun
työterveyshuollon.
Jos työnantaja on laiminlyönyt tämän
lain tai sen nojalla annettujen säännösten
mukaan työnantajan velvollisuudeksi säädettyjen
työterveyshuoltopalvelujen järjestämisen
ja syntyy erimielisyyttä järjestämisvelvollisuuden
sisällöstä, on työsuojeluviranomaisen
ennen työsuojelun valvonnasta ja työpaikan työsuojeluyhteistoiminnasta
annetussa laissa tarkoitetun työnantajaa velvoittavan päätöksen
tekemistä pyydettävä lausunto Sosiaali-
ja terveysalan lupa- ja valvontavirastolta.
Edellä 14 §:ssä tarkoitetun toiminnan
valvonnasta säädetään erikseen.
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2010.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
työttömyysturvalain muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan 30 päivänä joulukuuta
2002 annetun työttömyysturvalain (1290/2002)
1 luvun 4 §, 2 luvun 3 ja 11 § sekä 13 §:n
3 momentti, 8 luvun 4 §:n 2 momentti sekä 11 luvun
2 §:n 3 momentti,
sellaisina kuin niistä ovat 1 luvun 4 § osaksi
laissa 1053/2008 ja 2 luvun 11 § osaksi laissa 997/2008,
seuraavasti:
1 luku
Yleiset säännökset
4 §
Lain toimeenpano
Työttömyysturvan toimeenpanoa johtaa, ohjaa
ja kehittää ylimpänä viranomaisena
toimeentuloturvaan liittyvien asioiden osalta sosiaali- ja terveysministeriö ja
työvoimapoliittisten asioiden osalta työ- ja elinkeinoministeriö.
Tämän lain mukaiset toimeenpanotehtävät hoitaa
työmarkkinatuen ja peruspäivärahan osalta
Kansaneläkelaitos ja ansiopäivärahan
osalta työttömyyskassalaissa tarkoitetut työttömyyskassat.
Työ- ja elinkeinotoimisto antaa työttömyysetuuden
saamisen työvoimapoliittisista edellytyksistä Kansaneläkelaitosta
ja työttömyyskassaa sitovan lausunnon siten kuin
11 luvun 4 §:ssä säädetään.
Lausuntokäytännön lainmukaisuutta ja
yhdenmukaisuutta valvoo toimialueellaan elinkeino-, liikenne- ja
ympäristökeskuksen määräämä elinkeino-,
liikenne- ja ympäristökeskuksen virkamies (työttömyysturva-asiamies). Elinkeino-,
liikenne- ja ympäristökeskus määrää lisäksi
toimialueeltaan työttömyysturva-asiamiehen sijaisen.
Työttömyysturva-asiamiehen sijaiseen sovelletaan,
mitä muualla tässä laissa säädetään
työttömyysturva-asiamiehestä.
2 luku
Etuuden saamisen työvoimapoliittiset edellytykset
3 §
Työmarkkinoillaolon esteet
Henkilöllä ei ole oikeutta työttömyysetuuteen,
jos hän on estynyt olemasta työmarkkinoilla ulkomaanmatkan,
asevelvollisuuden, siviilipalveluksen, vapausrangaistuksen taikka
sairaalassa tapahtuvan hoidon tai muun tähän verrattavan
laitoshoidon taikka muun näihin rinnastettavan syyn johdosta.
Henkilön on kuitenkin katsottava olevan työmarkkinoilla
sellaisen työ- ja elinkeinotoimistolle etukäteen
ilmoittamansa, satunnaisen ja lyhyen ulkomaanmatkan ajan, jona hän
on tavoitettavissa ja kykenee kohtuullisessa ja tavanomaisessa ajassa
ottamaan vastaan työtä tai koulutusta.
11 §
Työmarkkinoilta poissaolo
Työnhakijalla, joka on ollut välittömästi
työttömäksi työnhakijaksi rekisteröitymistä edeltäneiden
kuuden kuukauden aikana työmarkkinoilla vähemmän
kuin kuusi viikkoa, eikä voi esittää pätevää syytä poissaololleen,
ei ole oikeutta työttömyysetuuteen 60
päivän ajalta työttömäksi
työnhakijaksi ilmoittautumisesta lukien. Työnhakijan
katsotaan olleen työmarkkinoilla, jos hän on ollut
työssäoloehtoon luettavassa työssä tai
työllistynyt yritystoiminnassa tai omassa työssä taikka
ollut työvoimapoliittisessa toimenpiteessä tai
ollut työttömänä työnhakijana
työ- ja elinkeinotoimistossa.
Henkilöllä on pätevä syy
olla poissa työmarkkinoilta sairauden, laitoshoidon, kuntoutuksen, asevelvollisuuden,
siviilipalveluksen, vapausrangaistuksen, opintojen, apurahakauden,
lapsen syntymän, alle kouluikäisen lapsen hoidon, vammaisen
tai vanhuksen hoidon tai muun näihin verrattavan syyn johdosta.
13 §
Ammattitaitosuoja
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Ammattitaitosuoja voidaan poistaa, jos työnhakijan
työssäkäyntialueella ei työvoimaviranomaisen
arvion mukaan ole kolmen ensimmäisen työttömyyskuukauden
aikana osoitettavissa hänen ammattitaitonsa huomioon ottaen
hänelle sopivaa työtä. Työ-
ja elinkeinotoimiston on annettava tieto ammattitaitosuojan poistamisesta työnhakijalle.
Jos työnhakija ei tällöin ota vastaan
ammattitaitonsa huomioon ottaen sopivaa työtä muualta
eikä myöskään muuta työtä työssäkäyntialueeltaan,
katsotaan hänen kieltäytyneen työstä 12 §:ssä tarkoitetulla
tavalla.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
8 luku
Työmarkkinatuen erityiset työvoimapoliittiset
rajoitukset
4 §
Odotusaika
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Odotusaika täyttyy, kun työnhakija on työttömäksi
työnhakijaksi rekisteröidyttyään
ollut yhteensä viisi kuukautta työssäoloehdon
täyttävässä työssä,
yrittäjänä tai työttömänä työnhakijana työ-
ja elinkeinotoimistossa taikka työvoimapoliittisessa toimenpiteessä.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
11 luku
Toimeenpanoa koskevat säännökset
2 §
Velvollisuus tietojen antamiseen
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Jos etuuden saajan olosuhteissa tapahtuu muutos, joka saattaa
vaikuttaa oikeuteen saada etuutta tai pienentää etuuden
määrää, hänen tulee
viipymättä ilmoittaa muutoksesta työttömyysetuuden
maksajalle. Jäljempänä 4 §:ssä tarkoitettuja
olosuhteita koskevasta muutoksesta etuuden saajan tulee viipymättä ilmoittaa
työ- ja elinkeinotoimistolle.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2010.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
kuntoutuksen asiakasyhteistyöstä annetun lain
11 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan kuntoutuksen asiakasyhteistyöstä 13
päivänä kesäkuuta 2003 annetun
lain (497/2003) 11 § seuraavasti:
11 §
Kuntoutuksen asiakasyhteistyötoimikunta
Aluehallintovirasto asettaa kutakin sairaanhoitopiirin aluetta
varten neljäksi vuodeksi kerrallaan kuntoutuksen asiakasyhteistyötoimikunnan.
Useampaa sairaanhoitopiiriä varten voi olla myös
yhteinen toimikunta.
Aluehallintoviraston tehtävänä on
yhteensovittaa toimialueensa toimikuntien työtä.
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2010.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
Kansaneläkelaitoksen kuntoutusetuuksista ja kuntoutusrahaetuuksista
annetun lain 18 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan Kansaneläkelaitoksen kuntoutusetuuksista
ja kuntoutusrahaetuuksista 15 päivänä heinäkuuta
2005 annetun lain (566/2005) 18 §:n 4 momentti,
sellaisena kuin se on laissa 902/2005, seuraavasti:
18 §
Kuntoutusraha lakisääteisen kuntoutuksen ajalta
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Päihdehuoltolain perusteella annetun yksilökohtaisen
laitosmuotoisen kuntoutuksen ajalta kuntoutusrahaa myönnetään
edellyttäen, että kuntoutus perustuu sosiaalihuoltolain (710/1982)
perusteella laadittuun huoltosuunnitelmaan tai päihdehuoltolain
perusteella laadittuun kuntoutussuunnitelmaan, josta on käytävä ilmi,
miten päihdekuntoutuksella pyritään vaikuttamaan
päihdeongelman aiheuttamiin työ- ja ansiokykyongelmiin
siten, että kuntoutus edistää vakuutetun
työelämään tuloa, työelämässä pysymistä tai
sinne palaamista. Päätös päihdehuoltolain
perusteella annetun yksilökohtaisen kuntoutuksen ajalta
maksettavasta kuntoutusrahasta tehdään enintään
75 arkipäiväksi kerrallaan. Uuden päätöksen
tekeminen edellyttää aina uutta huolto- tai kuntoutussuunnitelmaa.
Kuntoutusrahan myöntämisen edellytyksenä on
lisäksi, että kuntoutus toteutetaan Kansaneläkelaitoksen
hyväksymässä päihdehuollon kuntoutuslaitoksessa.
Päihdehuollon kuntoutuspalveluja antavalla kuntoutuslaitoksella
tulee olla yksityisestä terveydenhuollosta annetun lain (152/1990)
4 §:ssä tarkoitettu lupa terveydenhuollon palvelujen
antamiseen tai yksityisten sosiaalipalvelujen valvonnasta annetun
lain (603/1996) 5 §:ssä tarkoitettu lupa
ympärivuorokautiseen sosiaalipalvelujen antamiseen. Lisäksi
kuntoutuslaitoksella tulee olla päihdekuntoutuksen kannalta
asianmukaiset tilat ja laitteet sekä toiminnan edellyttämä henkilöstö.
Valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä edellytyksistä,
joiden on täytyttävä, jotta päihdehuollon
kuntoutuslaitos voidaan hyväksyä tässä momentissa
tarkoitetuksi kuntoutuslaitokseksi.
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2010.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
rikosasioiden ja eräiden riita-asioiden sovittelusta
annetun lain muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan rikosasioiden ja eräiden riita-asioiden
sovittelusta 9 päivänä joulukuuta 2005
annetun lain (1015/2005) 7, 8, 11 ja 12 §, 14 §:n
3 momentti, 20 §:n 2 momentti sekä 23 § seuraavasti:
7 §
Palvelujen järjestämisvelvollisuus
Aluehallintovirasto on velvollinen järjestämään
sovittelutoiminnan siten, että palvelua on saatavissa asianmukaisesti
toteutettuna aluehallintoviraston toimialueen kaikissa osissa.
8 §
Palvelujen tuottaminen
Palvelut voidaan tuottaa siten, että aluehallintovirasto
tekee:
1) kunnan kanssa kuntalain (365/1995) 2 §:n
2 momentissa tarkoitetun toimeksiantosopimuksen, jolla kunta sitoutuu
huolehtimaan palvelun tuottamisesta omalla alueellaan tai sen lisäksi muidenkin
kuntien tai niiden osien alueella siten kuin 9 §:n mukaan
sovitaan; tai
2) muun julkisen tai yksityisen palveluntuottajan kanssa sopimuksen,
jolla palveluntuottaja sitoutuu huolehtimaan palvelun tuottamisesta 9 §:n
mukaisesti sovitulla alueella.
Jollei palveluja saada jollakin alueella tuotetuksi 1 momentin
mukaisesti, aluehallintoviraston tulee tuottaa alueen palvelut palkkaamansa henkilöstön
avulla tai muulla sopivaksi katsomallaan tavalla.
11 §
Täydennyskoulutuksen järjestäminen
Aluehallintovirastojen tulee huolehtia sovittelutoimintaan osallistuville
henkilöille tarkoitetun täydennyskoulutuksen järjestämisestä valtakunnallisesti
ja alueellisesti.
12 §
Valtion varoista maksettava korvaus
Sovittelutoiminnan järjestämisestä aiheutuvat
kustannukset korvataan valtion varoista. Valtion varoista maksettavan
korvauksen yhteismäärä vahvistetaan vuosittain
sellaiseksi, että se vastaa niitä kustannuksia,
joiden arvioidaan keskimäärin aiheutuvan sovittelutoimistojen
ylläpitämisestä, palvelujen asianmukaisesta
tuottamisesta sekä sovittelutoimintaan osallistuville henkilöille
tarkoitetusta koulutuksesta.
Korvauksen yhteismäärä jaetaan aluehallintovirastojen
kesken käytettäväksi 1 momentissa tarkoitettuihin
kustannuksiin. Jaon perusteina ovat aluehallintoviraston toimialueen
asukasluku, pinta-ala ja rikollisuustilanne.
Palveluntuottajalla on oikeus saada valtion varoista 1 momentissa
tarkoitettujen kustannustensa korvaukseksi laskennallisin perustein maksettava
korvaus. Korvauksen suuruus määräytyy
palveluntuottajan toimialueen asukasluvun, pinta-alan ja rikollisuustilanteen
mukaan.
Valtioneuvoston asetuksella annetaan tarkemmat säännökset
2 momentissa tarkoitetun korvauksen jakamisesta sekä 3
momentissa tarkoitetun korvauksen määräytymisestä ja
korvauksen maksamisesta aluehallintovirastolle 8 §:n
2 momentissa tarkoitetussa tapauksessa.
14 §
Sovittelupaikka
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Jollei sovittelutoimistojen välillä päästä yksimielisyyteen
siitä, mikä 1 momentissa tarkoitetuista toimistoista
ottaa sovittelua koskevan aloitteen käsiteltäväkseen,
aloitteen käsittely kuuluu aluehallintoviraston määräämälle
sovittelutoimistolle, jos sovittelutoimistot sijaitsevat saman aluehallintoviraston
toimialueella. Jos sovittelutoimistot sijaitsevat eri aluehallintovirastojen
toimialueilla, määräyksen antaa sosiaali-
ja terveysministeriö.
20 §
Salassapito ja vaitiolovelvollisuus
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Sen estämättä, mitä viranomaisten
toiminnan julkisuudesta annetun lain 14 §:ssä säädetään, sovittelutoimisto
päättää tiedon antamisesta sovitteluun
liittyvästä asiakirjasta, joka on sovittelijan
tai sovittelutoimiston hallussa. Sovittelutoimiston oikeudesta antaa
aluehallintovirastolle tieto salassa pidettävästä asiakirjasta
on voimassa, mitä viranomaisten toiminnan julkisuudesta
annetun lain 29 §:ssä säädetään.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
23 §
Muutoksenhaku
Aluehallintoviraston tai sosiaali- ja terveysministeriön
14 §:n 3 momentin nojalla tekemään päätökseen
sekä sovittelutoimiston 15 §:n 1 momentin, 18 §:n
2 momentin ja 19 §:n nojalla tekemään
päätökseen haetaan valittamalla muutosta
hallinto-oikeudelta siten kuin hallintolainkäyttölaissa
säädetään.
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2010.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
työsuojelun valvonnasta ja työpaikan työsuojeluyhteistoiminnasta
annetun lain muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan työsuojelun valvonnasta ja työpaikan
työsuojeluyhteistoiminnasta 20 päivänä tammikuuta
2006 annetun lain (44/2006) 2 §:n 1 kohta, 18,
44 ja 45 § sekä 46 §:n 2 ja 4 momentti
seuraavasti:
2 §
Määritelmät
Tässä laissa tarkoitetaan:
1) työsuojeluviranomaisella aluehallintovirastoa
sekä sosiaali- ja terveysministeriötä (ministeriö)
sen hoitaessa tuotteiden turvallisuuden valvontaan liittyviä tehtäviä;
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
18 §
Tuotteen luovuttamiskielto
Jos aluehallintovirasto on valvonnassaan havainnut, ettei markkinoille
tai käyttöön tarkoitettu tuote ole säädettyjen
vaatimusten mukainen tai se on muuten omiaan aiheuttamaan vaaraa
henkilöille tai omaisuudelle, aluehallintoviraston on tarpeelliselta
osin siirrettävä asia ministeriön käsiteltäväksi.
Ministeriö voi kieltää tuotteen luovuttamisen markkinoille
tai käyttöön, kunnes tuote on saatettu
vaatimusten mukaiseksi. Kiellon sijasta ministeriö voi
määrätä rajoituksia tai ehtoja
tuotteen luovuttamiselle. Jos on perusteltua syytä epäillä tuotetta
vaatimusten vastaiseksi, ministeriö voi kieltää tuotteen
luovutuksen, kunnes tuotteen vaatimusten mukaisuus on selvitetty.
Vaikka tuote on asianmukaisesti saatettu markkinoille tai käyttöön,
ministeriö voi asettaa 2 momentissa tarkoitetun kiellon
tai määrätä tuotetta koskevista
luovuttamisen ehdoista tai rajoituksista, jos tuote on omiaan vaarantamaan henkilöiden
tai omaisuuden turvallisuuden.
Tarkastaja voi, jos tuote käyttöön
otettuna voi aiheuttaa välitöntä vaaraa
työntekijöiden turvallisuudelle tai terveydelle,
antaa 2 tai 3 momentissa tarkoitetun kiellon väliaikaisena.
Tarkastajan on siirrettävä asia aluehallintovirastolle,
joka saattaa asian ministeriön käsiteltäväksi.
Tarkastajan, aluehallintoviraston ja ministeriön on toimittava
asiassa kiireellisesti.
44 §
Muutoksenhaku työsuojeluviranomaisen päätöksestä
Aluehallintoviraston tämän lain nojalla antamaan
päätökseen haetaan muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen
ja ministeriön työsuojeluviranomaisena tämän
lain nojalla antamaan päätökseen haetaan
muutosta valittamalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen siten kuin
hallintolainkäyttölaissa (586/1996) säädetään.
Valitus on hallinto-oikeudessa ja korkeimmassa hallinto-oikeudessa
käsiteltävä kiireellisenä.
Sen lisäksi, mitä muualla laissa säädetään
valituksen tekemiseen oikeutetuista, asianomainen työsuojeluvaltuutettu
saa valittaa päätöksestä, jolla
on myönnetty lupa poiketa työntekijän suojaksi
säädetystä vaatimuksesta. Hallinto-oikeuden
päätöksestä saa valittaa myös
valituksen kohteena olevan päätöksen
tehnyt työsuojeluviranomainen.
Edellä 16 §:n 2 momentissa tarkoitetun väliaikaisen
käyttökiellon ja 18 §:n 4 momentissa
tarkoitetun väliaikaisen kiellon asettamiseen ei saa hakea
muutosta valittamalla. Yksinomaan täytäntöönpanoa
koskevasta hallinto-oikeuden päätöksestä saa
valittaa korkeimpaan hallinto-oikeuteen vain pääasian
yhteydessä.
Muutoksenhausta aluehallintoviraston antamaan päätökseen,
joka koskee työneuvostosta ja eräistä työsuojelun
poikkeusluvista annetun lain (400/2004) 9 §:ssä tarkoitettuja
poikkeuslupia, säädetään mainitussa
laissa.
45 §
Muistutus
Työnantajalla, asianomaisella työsuojeluvaltuutetulla
ja työntekijällä on oikeus tehdä aluehallintovirastolle
kirjallinen muistutus siitä, ettei työsuojelutarkastuksessa
ole toimittu tämän lain mukaisesti. Muistutus
on tehtävä kahden kuukauden kuluessa työsuojelutarkastuksesta
tai muusta valvontatoimenpiteestä. Muistutuksen johdosta
on tutkittava tehdyt valvontatoimenpiteet ja tarvittaessa tehtävä uusi
tarkastus. Muistutuksen tekijälle on kohtuullisessa ajassa
asian selvittämisestä ilmoitettava muistutuksen
aiheuttamista toimenpiteistä.
46 §
Työtapaturmasta ja ammattitaudista ilmoittaminen
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Jos lääkäri perustellusti epäilee
ammattitautilaissa (1343/1988) tarkoitettua ammattitautia
tai työstä johtuvaa muuta työperäistä sairautta,
hänen on viipymättä tehtävä salassapitosäännösten
estämättä asiasta ilmoitus aluehallintovirastolle.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Aluehallintoviraston tulee toimittaa 2 momentissa tarkoitetun
ilmoituksen tiedot työterveyslaitokselle työperäisten
sairauksien rekisteriä varten.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2010.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen sähköisestä käsittelystä annetun
lain 20 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen
sähköisestä käsittelystä 9
päivänä helmikuuta 2007 annetun lain
(159/2007) 20 § seuraavasti:
20 §
Ohjaus, valvonta ja seuranta
Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastiedon sähköisen
käsittelyn, siihen liittyvän tietohallinnon ja
14 §:ssä tarkoitettujen valtakunnallisten tietojärjestelmäpalvelujen
hoidon ja toteuttamisen yleinen suunnittelu, ohjaus ja valvonta
kuuluvat sosiaali- ja terveysministeriölle.
Tietosuojavaltuutettu, Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto
sekä aluehallintovirasto toimialueellaan ohjaavat ja valvovat
niille säädetyn toimivallan mukaisesti osaltaan
tämän lain noudattamista.
Sosiaalihuollon ja terveydenhuollon palvelujen antajan, Kansaneläkelaitoksen
ja Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston on omalta osaltaan
seurattava ja valvottava, että sen antamaan palveluun liittyvä tietosuoja
toteutuu. Jos joku on lainvastaisesti käsitellyt asiakastietoja, tulee
asianomaisen palvelujen antajan sekä Kansaneläkelaitoksen
oma-aloitteisesti ryhtyä tarvittaviin toimenpiteisiin.
Seurannan ja valvonnan toteuttamiseksi palvelujen antajalla on oikeus
saada Kansaneläkelaitokselta omien potilasrekisteriensä lokitiedot.
Sosiaalihuollon ja terveydenhuollon toimintayksikön
vastaavan johtajan tulee antaa kirjalliset ohjeet asiakastietojen
käsittelystä ja noudatettavista menettelytavoista
sekä huolehtia henkilökunnan riittävästä asiantuntemuksesta
ja osaamisesta asiakastietojen käsittelyssä. Lisäksi jokaisella
palvelujen antajalla, Kansaneläkelaitoksella ja Sosiaali-
ja terveysalan lupa- ja valvontavirastolla on oltava seuranta- ja
valvontatehtävää varten tietosuojavastaava.
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2010.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
lastensuojelulain 79 ja 80 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan 13 päivänä huhtikuuta
2007 annetun lastensuojelulain (417/2007) 79 ja 80 § seuraavasti:
79 §
Sijaishuollon valvonta
Lapsen sijoittaneen kunnan tehtävänä on
valvoa, että lapsen sijoitus perhehoitoon tai laitoshuoltoon
toteutuu tämän lain mukaisesti ja lapsi saa sijoituksen
aikana ne tarvitsemansa palvelut ja tukitoimet, jotka sijoituskunnan
on 16 §:n 2 ja 3 momentin mukaisesti järjestettävä.
Sijaishuoltopaikan toimintaa valvovat lisäksi sijoituskunta
ja aluehallintovirasto. Valvontaa toteuttaessaan niiden tulee toimia
yhteistyössä 1 momentissa mainitun sijoittajakunnan
kanssa.
Jos lapsen sijoittanut kunta havaitsee sijaishuoltopaikan toiminnassa
sellaisia epäkohtia tai puutteita, jotka voivat vaikuttaa
sijoitettujen lasten hoitoon tai huolenpitoon, sen tulee salassapitovelvoitteiden
estämättä ilmoittaa asiasta viipymättä 2
momentissa tarkoitetuille sijoituskunnalle ja aluehallintovirastolle
sekä tiedossaan oleville muille lapsia samaan sijaishuoltopaikkaan
sijoittaneille kunnille.
80 §
Aluehallintoviraston suorittama muu valvonta
Aluehallintoviraston on seurattava lastensuojelulaitosten toimintaa
79 §:ssä säädetyn lisäksi omasta
aloitteestaan tapahtuvien tarkastuskäyntien avulla ja erityisesti
valvottava tämän lain 11 luvun nojalla tapahtuvaa
rajoitustoimenpiteiden käyttöä lastensuojelulaitoksissa.
Aluehallintovirasto voi valvontaa toteuttaessaan varata lapselle
tilaisuuden luottamukselliseen keskusteluun aluehallintoviraston
edustajan kanssa.
Yksityisen lastensuojelulaitoksen perustamiseen, laajentamiseen
ja toiminnan olennaiseen muuttamiseen antaa luvan aluehallintovirasto. Luvan
antamisesta ja aluehallintoviraston suorittamasta yksityisen laitoksen
valvonnasta säädetään yksityisten
sosiaalipalvelujen valvonnasta annetussa laissa (603/1996).
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2010.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
sähköisestä lääkemääräyksestä annetun
lain 15 ja 24 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan sähköisestä lääkemääräyksestä 2
päivänä helmikuuta 2007 annetun lain
(61/2007) 15 §:n 1 momentin 1 kohta ja
24 §:n 2 momentti, sellaisina kuin ne ovat laissa 781/2009,
seuraavasti:
15 §
Tietojen luovuttaminen viranomaisille
Salassapitosäännösten ja muiden tietojen käyttöä koskevien
säännösten estämättä Kansaneläkelaitos
saa rekisterinpitäjänä luovuttaa reseptikeskuksesta
ja reseptiarkistosta pyynnöstä myös teknisen
käyttöyhteyden avulla sen lisäksi, mitä muualla
lainsäädännössä säädetään:
1) Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirastolle ja aluehallintovirastolle
terveydenhuollon ammattihenkilöiden valvonnassa tarvittavat tiedot
lääkkeen määrääjien
laatimista lääkemääräyksistä ja
niiden toimittamisesta;
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
24 §
Ohjaus, seuranta ja valvonta
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Tietosuojavaltuutettu, Lääkealan turvallisuus-
ja kehittämiskeskus, Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja
valvontavirasto sekä aluehallintovirasto toimialueellaan
ohjaavat ja valvovat niille säädetyn toimivallan
mukaisesti tämän lain noudattamista.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2010.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
huumausainelain muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan 30 päivänä toukokuuta
2008 annetun huumausainelain (373/2008) 30 §:n
1 momentti, 34 §:n 4 momentti ja 46 §:n 3 momentti,
sellaisina kuin ne ovat laissa 775/2009, seuraavasti:
30 §
Kirjanpitovelvollisuus
Tämän lain mukaisen luvan haltijan sekä 15 §:n
2 momentissa tarkoitetun toimijan on pidettävä kirjaa
valmistamistaan, viemistään, tuomistaan ja käsittelemistään
huumausaineista. Kirjanpitovelvollisuus ei kuitenkaan koske henkilökohtaiseen
lääkitykseen määrättyjä huumausaineiksi
katsottavia lääkkeitä. Kirjanpitoaineisto
on säilytettävä vähintään
kuusi vuotta sen vuoden lopusta, jonka aikana se on laadittu. Lääkealan
turvallisuus- ja kehittämiskeskuksella on oikeus saada
tässä momentissa tarkoitettu huumausainekirjanpitoaineisto
nähtäväkseen. Elintarviketurvallisuusvirastolla
ja aluehallintovirastoilla on oikeus saada nähtäväkseen
eläinlääkärin huumausainekirjanpito.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
34 §
Lupa- ja valvontaviranomaiset
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Eläinlääkäreitä valvovat
myös Elintarviketurvallisuusvirasto ja aluehallintovirastot.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
46 §
Hallinnolliset pakkokeinot
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Kiellon tehosteeksi asetetun uhkasakon tuomitsee aluehallintovirasto
Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskuksen
vaatimuksesta. Uhkasakosta, teettämisuhasta ja keskeyttämisuhasta
säädetään muutoin uhkasakkolaissa (1113/1990).
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2010.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirastosta annetun
lain 6 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
lisätään Sosiaali- ja terveysalan
lupa- ja valvontavirastosta 31 päivänä lokakuuta
2008 annetun lain (669/2008) 6 §:ään,
sellaisena kuin se on osaksi laissa / ,
uusi 4 momentti, seuraavasti:
6 §
Tietojen antaminen
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Edellä 3 momentissa tarkoitetut tiedot ja selvitykset
voidaan luovuttaa myös teknisen käyttöyhteyden
avulla. Ennen teknisen käyttöyhteyden avaamista
on varmistuttava tietojen asianmukaisesta suojaamisesta.
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2010.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
lapseen kohdistuneen seksuaalirikoksen selvittämisen
järjestämisestä annetun lain 5 ja 7 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan lapseen kohdistuneen seksuaalirikoksen selvittämisen
järjestämisestä 19 päivänä joulukuuta
2008 annetun lain (1009/2008) 5 §:n 1 momentti
ja 7 § seuraavasti:
5 §
Sopimus palvelujen tuottamisesta
Aluehallintovirasto ja 2 §:ssä tarkoitetun
sairaanhoitopiirin kuntayhtymä tekevät sopimuksen
tässä laissa tarkoitettujen tutkimusten suorittamisesta.
Sopimuksessa sovitaan:
1) palvelun järjestämistavasta;
2) tutkimusten tekoon osallistuvan ja tutkimuksissa avustavan
henkilöstön määrästä ja
kelpoisuudesta sekä käytettävissä olevista
tiloista ja laitteista;
3) tutkimusten tavoiteaikataulusta mukaan lukien tutkimukseen
pääsyyn ja lausunnon valmistumiseen kuluva aika;
4) käytettävästä tutkimusohjelmasta;
sekä
5) tutkimuksen tekoon osallistuvalle järjestettävästä täydennyskoulutuksesta
ja työnohjauksesta.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
7 §
Korvausten maksaminen
Aluehallintoviraston on maksettava 2 §:ssä tarkoitetulle
sairaanhoitopiirille huhtikuun loppuun mennessä kunakin
varainhoitovuotena laskennallinen korvaus. Korvauksen suuruus määräytyy
sairaanhoitopiirin alueella asuvien alle 16-vuotiaiden lasten määrän
ja edellisen vuoden toiminnasta aiheutuneiden kustannusten perusteella.
Lopullisten kustannusten suorittamiseksi sairaanhoitopiirin
kuntayhtymän on toimitettava aluehallintovirastolle selvitys
5 §:ssä tarkoitettuun sopimukseen perustuvista
toteutuneista kustannuksista viimeistään varainhoitovuotta seuraavan
vuoden maaliskuun loppuun mennessä.
Sairaanhoitopiirille suoritettava korvauksen loppuerä maksetaan
viimeistään kuukauden kuluttua selvityksen saapumisesta.
Sairaanhoitopiirin liikaa saama korvaus peritään
takaisin valtiolle vähentämällä se
sairaanhoitopiirille maksettavasta seuraavasta ennakosta.
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2010.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
ympäristöterveydenhuollon yhteistoiminta-alueesta
annetun lain muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan ympäristöterveydenhuollon
yhteistoiminta-alueesta 12 päivänä kesäkuuta
2009 annetun lain (410/2009) 4 ja 5 § sekä 8 §:n
3 ja 4 momentti seuraavasti:
4 §
Kunnan ja ympäristöterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen
ilmoitukset
Kunnan tai 2 §:n 2 momentissa tarkoitetun yhteistoiminta-alueen
on ilmoitettava aluehallintovirastolle seuraavat tiedot:
1) 2 §:n 3 momentissa tarkoitetun toimielimen nimi
ja yhteystiedot; sekä
2) ympäristöterveydenhuollon henkilöresurssit.
Toimielimen on lisäksi ilmoitettava aluehallintovirastolle,
mitkä kunnat yhteistoiminta-alueeseen kuuluvat.
Kunnan tai yhteistoiminta-alueen on tarvittaessa perusteltava
3 §:ssä tarkoitettu poikkeus tehdessään
1 momentissa tarkoitetun ilmoituksen aluehallintovirastolle.
Aluehallintoviraston on ilmoitettava 1—3 momentissa
tarkoitetut tiedot sosiaali- ja terveysministeriölle.
Lisäksi 1—3 momentissa tarkoitettuja tietoja koskevista
muutoksista on ilmoitettava siten kuin 1—4 momentissa säädetään.
5 §
Valtioneuvoston päätöksenteko-oikeus
Jos kunta, joka ei täytä 2 §:n 1
momentissa säädettyä edellytystä,
ei tee päätöstä kuulumisestaan
yhteistoiminta-alueeseen tai jos tällainen kunta jää siitä itsestään
riippumattomista syistä yhteistoiminta-alueen ulkopuolelle,
valtioneuvosto päättää kunnan
kuulumisesta yhteistoiminta-alueeseen sekä kustannusten
jaosta, hallintomallista, virkojen ja tehtävien järjestämisen
perusteista ja muista yhteistoiminnan järjestämiseksi
välttämättömistä asioista,
joista kunnat eivät ole sopineet. Valtioneuvoston on kuultava
ennen päätöksentekoa asianomaisia kuntia
ja aluehallintovirastoja sekä yhteistoiminta-aluetta. Valtioneuvoston
päätös yhteistoiminnan ehdoista on voimassa,
kunnes asianomaiset kunnat toisin sopivat.
Valtioneuvostolla on 1 momentissa tarkoitettu päätösvalta
myös, jos kunta eroaa yhteistoiminta-alueesta tai jos yhteistoiminta-alueella
ei ole käytettävissään vähintään
10 henkilötyövuotta vastaavia henkilöresursseja,
elleivät asianomaiset kunnat muutoin pääse
sopimukseen asiasta.
8 §
Voimaantulo ja siirtymäsäännökset
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Kunnan ja ympäristöterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen
on tehtävä aluehallintovirastolle 4 §:n
1 ja 2 momentissa tarkoitetut ilmoitukset viimeistään
31 päivänä tammikuuta 2010.
Aluehallintoviraston on tehtävä sosiaali-
ja terveysministeriölle 4 §:n 4 momentissa tarkoitettu
ilmoitus viimeistään 31 päivänä maaliskuuta
2010.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2010.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
ulkoilulain muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
kumotaan 13 päivänä heinäkuuta
1973 annetun ulkoilulain (606/1973) 32 a §, sellaisena
kuin se on laissa 69/1995, sekä
muutetaan 4, 11, 12, 14 ja 29 §, sellaisena
kuin niistä on 29 § laissa 1343/1994,
seuraavasti:
4 §
Ulkoilureittisuunnitelman vahvistaa se elinkeino-, liikenne-
ja ympäristökeskus, jonka toimialueella ulkoilureitti
tai suurin osa siitä on. Ennen suunnitelman vahvistamista
on niille, joiden oikeutta tai etua suunnitelma koskee, varattava
tilaisuus muistutusten tekemiseen suunnitelman johdosta.
Kunnan on 1 momentissa säädetyssä tarkoituksessa
pidettävä suunnitelma nähtävänä 14 päivän
aikana. Muistutukset suunnitelmaa vastaan on elinkeino-, liikenne-
ja ympäristökeskukselle osoitettuina toimitettava
asianomaiselle kunnalliselle viranomaiselle 30 päivän
kuluessa suunnitelman nähtävänä olon
päättymisestä lukien. Suunnitelman nähtäväksi
asettamisesta sekä muistutusten tekemistavasta ja -ajasta
on kunnan kustannuksellaan kuulutettava siinä järjestyksessä kuin
kunnalliset ilmoitukset kunnassa saatetaan tiedoksi. Lisäksi
on, jos se hankaluudetta voi tapahtua, suunnitelman nähtäväksi panemisesta
erikseen ilmoitettava maanomistajille ja poronhoitoalueella paikalliselle
paliskunnalle, joiden alueen kautta reitti tulisi kulkemaan.
Kunnan on toimitettava jätetyt muistutuskirjelmät
omine lausuntoineen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle.
11 §
Ulkoilureitin siirtämisestä on soveltuvin
osin voimassa, mitä ulkoilureitin tekemisestä säädetään.
Siirtämisestä voi maan omistaja tehdä asianomaiselle
kunnalle esityksen. Kunnan vastustaessa siirtämistä voi
maanomistaja saattaa asian elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen
ratkaistavaksi.
12 §
Jollei ulkoilureitti tai sen osa olosuhteiden muututtua enää ole
tarpeen yleistä ulkoilutoimintaa varten, voi elinkeino-,
liikenne- ja ympäristökeskus siitä tai
muusta erityisestä syystä kunnan tai maan omistajan
hakemuksesta lakkauttaa ulkoilureitin tai sen osan.
Ulkoilureitin tai sen osan tultua lakkautetuksi siirtyy reittiin
kuulunut alue korvauksetta omistajan hallintaan.
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen on
ulkoilureitin lakkauttamisesta ilmoitettava kiinteistörekisterin
pitäjälle, jonka asiana on huolehtia siitä,
että ulkoilureitin lakkauttamisesta tehdään
tarpeelliset merkinnät kiinteistörekisteriin.
14 §
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus voi määrätä kunnan
huolehtimaan toisen kunnan aluetta koskevan ulkoilureittisuunnitelman
laatimisesta, sen vahvistamisen hakemisesta, määräyksen
hakemisesta ulkoilureittitoimitukseen ja ulkoilureitin pitämisestä,
jos asianomainen kunta on tähän suostunut. Reitistä johtuvien
kustannusten ja korvausten jakamisesta kuntien kesken määrää elinkeino-,
liikenne- ja ympäristökeskus, jolleivät
kunnat ole asiasta sopineet.
29 §
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen päätös
ulkoilureittisuunnitelman vahvistamisesta tai ulkoilureitin lakkauttamisesta
on annettava julkipanon jälkeen. Päätöksen
katsotaan tulleen asianosaisen tietoon silloin, kun se on annettu.
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2010.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
ympäristönsuojelua edistäviin investointeihin
myönnettävistä valtiontakauksista ja
vientitakuista annetun lain 3 ja 4 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan ympäristönsuojelua edistäviin
investointeihin myönnettävistä valtiontakauksista
ja vientitakuista 13 päivänä heinäkuuta
1973 annetun lain (609/1973) 3 ja 4 §,
sellaisina kuin ne ovat, 3 § laissa 450/1998
ja 4 § laeissa 319/1984 ja 77/1995, seuraavasti:
3 §
Ennen valtiontakauksen myöntämistä kotimaiselle
ympäristönsuojeluinvestoinnille, erityisrahoitusyhtiön
on hankittava elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen
lausunto investoinnin tarkoituksenmukaisuudesta ja tehokkuudesta
ympäristönsuojelun ja jätteiden hyödyntämisen
kannalta. Suomen ympäristön tilaa merkittävästi
parantavien ulkomaisten ympäristönsuojeluinvestointien
osalta lausunto investoinnin tarkoituksenmukaisuudesta ja tehokkuudesta
on hankittava ympäristöministeriöltä ja
työ- ja elinkeinoministeriöltä sekä lausunto
investoinnin tarkoituksenmukaisuudesta ulkoasiainministeriöltä.
4 §
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen asiana
on valvoa kotimaisten ympäristönsuojeluinvestointien
toteutusta. Ympäristöministeriön
tehtävänä on valvoa ulkomaisten ympäristönsuojeluinvestointien
toteutusta.
Takausluoton saaja on velvollinen antamaan 1 momentissa
mainituille viranomaisille valvontaa varten tarvittavat tiedot.
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2010.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
maa-alueilla tapahtuvien öljyvahinkojen torjumisesta
annetun lain 5 ja 6 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan maa-alueilla tapahtuvien öljyvahinkojen
torjumisesta 24 päivänä toukokuuta 1974
annetun lain (378/1974) 5 ja 6 §,
sellaisina kuin ne ovat, 5 § laissa 1407/2004
ja 6 § osaksi viimeksi mainitussa laissa, seuraavasti:
5 §
Tässä laissa tarkoitettujen öljyvahinkojen
torjunnan ylin johto ja valvonta kuuluu ympäristöministeriölle.
Suomen ympäristökeskus ohjaa ja valvoo torjunnan
yleistä järjestämistä ja kehittämistä.
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus ohjaa
ja valvoo öljyvahinkojen torjunnan järjestämistä sekä tarvittaessa
itse osallistuu torjuntaan.
Alueen pelastustoimen on huolehdittava alueellaan öljyvahinkojen
torjunnasta. Alueen pelastustoimi voi sopia torjunnan järjestämisestä yhteistoiminnassa
4 §:n 2 momentissa tarkoitettujen öljyn varastoijien
kanssa. Alueen pelastustoimella on oltava öljyvahinkojen
torjuntasuunnitelma, jonka sisällöstä säädetään
valtioneuvoston asetuksella. Torjuntasuunnitelma on saatettava elinkeino-,
liikenne- ja ympäristökeskuksen vahvistettavaksi.
Kunnan eri viranomaisten ja laitosten tulee osallistua öljyvahinkojen
torjuntaan ja huolehtia tarvittaessa vahingon jälkitorjunnasta.
Edellä 2 momentissa tarkoitetussa öljyvahinkojen torjuntasuunnitelmassa
on oltava tiedot jälkitorjuntaan osallistuvista kunnan
viranomaisista ja laitoksista.
6 §
Tässä laissa tarkoitettuja öljyvahinkojen
torjuntaviranomaisia ovat elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,
pelastustoimen alueen pelastusviranomainen ja torjuntatyötä johtava
pelastustoiminnan johtaja.
Muut viranomaiset ovat velvollisia antamaan öljyvahinkojen
torjuntaviranomaisille virka-apua tässä laissa
tarkoitetuissa asioissa. Tarkempia säännöksiä virka-avun
pyytämisessä ja antamisessa noudatettavasta menettelystä voidaan antaa
valtioneuvoston asetuksella.
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2010.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
kadun ja eräiden yleisten alueiden kunnossa- ja puhtaanapidosta
annetun lain 14 ja 16 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan kadun ja eräiden yleisten alueiden
kunnossa- ja puhtaanapidosta 31 päivänä elokuuta 1978
annetun lain (669/1978) 14 § ja 16 §:n
2 momentti, sellaisina kuin ne ovat laissa 547/2005, seuraavasti:
14 §
Kunta voi antaa tarkempia määräyksiä siitä, miten
kadun ja yleisten alueiden kunnossapito talvella, muu kunnossapito
sekä puhtaanapito on laissa asetetut velvollisuudet ja
paikalliset olot huomioon ottaen hoidettava. Määräykset
voivat koskea kunnossa- ja puhtaanapitotyön:
1) suoritustapaa ja siinä käytettäviä laitteita
ja aineita;
2) suoritusaikaa;
3) lumen käsittelyä, sijoittamista ja poiskuljetusta;
sekä
4) katujen ja yleisten alueiden jaottelua tavoitetason mukaan
eri kunnossa- ja puhtaanapitoluokkiin.
Kunnossa- ja puhtaanapitoa koskevien kunnallisten määräysten
laatimista koskevaan menettelyyn sovelletaan, mitä maankäyttö-
ja rakennuslaissa säädetään
rakennusjärjestyksen laatimisesta. Määräykset
annetaan kunnan päätöksellä.
Ne on annettava elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle
sekä poliisille tiedoksi.
16 §
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Jollei kunta täytä sille kuuluvaa kadun ja yleisten
alueiden kunnossapito- ja puhtaanapitovelvollisuutta, elinkeino-,
liikenne- ja ympäristökeskus voi velvoittaa kunnan
siihen sakon uhalla.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2010.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
saariston kehityksen edistämisestä annetun
lain 12 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan saariston kehityksen edistämisestä 26
päivänä kesäkuuta 1981 annetun
lain (494/1981) 12 §:n 2 momentti, sellaisena
kuin se on laissa 89/1995, seuraavasti:
12 §
Ympäristönhoitoavustus
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Avustuksen myöntää hakemuksesta elinkeino-,
liikenne- ja ympäristökeskus. Ympäristöministeriö vahvistaa
saaristoasiain neuvottelukuntaa kuultuaan käyttöperusteet
sekä alueelliset avustuskiintiöt sen jälkeen,
kun elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset
ovat toimittaneet ministeriölle yhteenvedot hakemuksista.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2010.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
maa-aineslain muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan 24 päivänä heinäkuuta
1981 annetun maa-aineslain (555/1981) 2 §, 4 a §:n
2 momentti, 7 §:n 2 momentti, 15 §:n 2 momentti,
16 §:n 3 momentti, 19 §:n 3 momentti, 20 §:n
1 momentti, 23 a §:n 2 momentti ja 23
b §:n 4 momentti,
sellaisina kuin ne ovat, 2 § laissa 98/2000,
4 a §:n 2 momentti, 7 §:n 2 momentti, 15 §:n
2 momentti ja 23 a §:n 2 momentti laissa 463/1997
sekä 16 §:n 3 momentti, 19 §:n 3 momentti,
20 §:n 1 momentti ja 23 b §:n 4 momentti
laissa 468/2005, seuraavasti:
2 §
Poikkeukset soveltamisalaan
Tämä laki ei koske:
1) kaivoslakiin (503/1965) perustuvaa ainesten ottamista;
2) rakentamisen yhteydessä irrotettujen ainesten ottamista
ja hyväksikäyttöä, kun toimenpide perustuu
viranomaisen antamaan lupaan tai hyväksymään
suunnitelmaan;
3) sellaista ainesten ottamista vesialueella, johon vesilain
(264/1961) mukaan vaaditaan aluehallintoviraston lupa.
4 a §
Ottamisen ohjaus ja valvonta
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus ohjaa
ja valvoo tämän lain mukaista toimintaa alueellaan.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
7 §
Lupaviranomainen ja lausunnot
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Ennen luvan myöntämistä lupaviranomaisen on
pyydettävä elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen
lausunto, milloin:
1) alueella on valtakunnallista tai muutoin huomattavaa merkitystä luonnonsuojelun
kannalta;
2) alueella on merkitystä vesien suojelun kannalta;
tai
3) ainesten ottaminen vaikuttaa välittömästi toisen
kunnan alueeseen.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
15 §
Ottamisen keskeyttäminen
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus voi 1
momentissa mainituin edellytyksin myös keskeyttää ottamisen
silloin, kun ottaminen kohdistuu alueelle, jolla on luonnonsuojelun
kannalta valtakunnallista tai muutoin huomattavaa merkitystä,
tai alueelle, jolla on merkitystä tärkeän
tai muun vedenhankintakäyttöön soveltuvan
pohjavesialueen suojelun kannalta.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
16 §
Lupamääräysten muuttaminen, lupapäätöksestä poikkeaminen
ja luvan peruuttaminen
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Edellä 2 momentissa tarkoitettu muutos on merkittävä lupa-asiakirjoihin
ja ilmoitettava elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle.
19 §
Päätöksen julkipano
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Ottamisluvasta on lisäksi viivytyksettä ilmoitettava
elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle.
20 §
Muutoksenhaku
Tämän lain nojalla annettuun ottamislupaa koskevaan
lupaviranomaisen päätökseen haetaan muutosta
valittamalla hallinto-oikeuteen. Valitusoikeuden ja muutoksenhaun
osalta noudatetaan, mitä kuntalaissa säädetään.
Lisäksi valitusoikeus on elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksella
ja hankkeen tarkoittamalla alueella toimivalla sellaisella rekisteröidyllä yhdistyksellä
tai
säätiöllä, jonka tarkoituksena
on ympäristön-, terveyden- tai luonnonsuojelun
taikka asuinympäristön viihtyisyyden edistäminen.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
23 a §
Ilmoittamisvelvollisuus
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Lupaviranomaisen on vuosittain ilmoitettava elinkeino-, liikenne-
ja ympäristökeskukselle 1 momentissa
tarkoitettujen ilmoitusten perusteella otetun aineksen määrä ja
laatu.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
23 b §
Tietojärjestelmä
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Tietojärjestelmää ylläpitävät
elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset ja
Suomen ympäristökeskus. Ympäristöministeriö voi
sopia, että tietojärjestelmän ylläpitoon
osallistuu tarvittavilta osin muu asiantuntijalaitos, jolla on tehtävän
edellyttämä asiantuntemus.
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2010.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
rakennussuojelulain muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
kumotaan 18 päivänä tammikuuta
1985 annetun rakennussuojelulain (60/1985) 26 a §,
sellaisena kuin se on laissa 73/1995, sekä
muutetaan 5 §:n 1 momentti, 6 §:n
1 momentti, 7 §:n 1 momentti sekä 8, 9, 14, 16,
18, 20, 21 ja 23 §, sellaisina kuin niistä ovat
20 § laissa 582/2009 ja 23 § osaksi laissa
1152/1993, seuraavasti:
5 §
Rakennuksen saattamisesta suojeltavaksi päättää elinkeino-,
liikenne- ja ympäristökeskus. Elinkeino-, liikenne-
ja ympäristökeskus voi määrätä rakennuksen
suojeltavaksi, jos rakennuksella on kulttuurihistoriallista merkitystä 2 §:n
1 momentissa edellytetyllä tavalla.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
6 §
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen suojelupäätökseen
on otettava tarpeellisiksi katsottavat määräykset
suojeltavan kohteen kulttuurihistoriallisen arvon säilyttämiseksi.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
7 §
Rakennuksen suojelua koskeva asia tulee elinkeino-, liikenne-
ja ympäristökeskuksessa vireille keskuksen omasta
aloitteesta tai sille tehdystä esityksestä.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
8 §
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen on
ennen päätöksen antamista varattava rakennuksen
ja kiinteistön omistajalle ja, jos rakennus tai kiinteistö ei
ole omistajan hallussa, myös sen haltijalle tilaisuus tulla
kuulluksi. Samoin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen
on kuultava asiassa kuntaa, jonka alueella rakennus sijaitsee, sekä Museovirastoa.
Suojelumääräykset on, mikäli
mahdollista, laadittava yhteisymmärryksessä rakennuksen
ja kiinteistön sekä sen ympärillä olevan
alueen omistajien ja haltijoiden kanssa.
9 §
Kun rakennuksen suojelua koskeva asia on pantu vireille ja kun
kyseessä saattaa olla tässä laissa tarkoitettu
suojelukohde, elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen
tulee kieltää rakennuksen kulttuurihistoriallista
arvoa vaarantaviin toimenpiteisiin ryhtyminen.
Kielto tulee voimaan, kun sitä koskeva päätös on
annettu tiedoksi, ja on voimassa, kunnes suojelua koskeva asia on
lainvoimaisesti ratkaistu, jollei valitusviranomainen toisin määrää.
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen on
käsiteltävä suojelua koskeva asia kahden vuoden
kuluessa kiellon antamisesta.
14 §
Tämän lain noudattamista valvovat elinkeino-,
liikenne- ja ympäristökeskus, Museovirasto ja
kunnan rakennuslautakunta.
16 §
Jos joku tämän lain taikka siihen perustuvan kiellon
tai määräyksen vastaisesti on muuttanut tai
siirtänyt rakennusta taikka purkanut sen, elinkeino-, liikenne-
ja ympäristökeskus voi velvoittaa hänet
määräajassa ryhtymään
tarpeellisiin toimenpiteisiin rakennuksen saattamiseksi ennalleen.
Mitä 1 momentissa säädetään,
sovelletaan vastaavasti, kun omistaja on laiminlyönyt rakennuksen
suojelun tarkoituksen edellyttämän hoidon.
Jollei 1 ja 2 momentissa tarkoitettua velvoitetta noudateta,
elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksella
on oikeus suorituttaa niissä tarkoitetut toimenpiteet.
Toimenpiteistä johtuvat kustannukset maksetaan etukäteen
valtion varoista, ja ne peritään valtiolle siinä järjestyksessä kuin verojen
ja maksujen täytäntöönpanosta
annetussa laissa (706/2007) säädetään.
18 §
Asianomaisilla viranomaisilla on oikeus lain noudattamisen ja
soveltamisen kannalta tarpeellisten tarkastusten ja tutkimusten
suorittamiseksi päästä suojeltavaksi
määrättyyn rakennukseen tai rakennukseen,
jonka suojeltavaksi määrääminen
on vireillä.
Tarkastuksen tai tutkimuksen toimittamisesta on vähintään
kolmea vuorokautta aikaisemmin ilmoitettava rakennuksen omistajalle
tai haltijalle. Jos asianomaiselta viranomaiselta kielletään pääsy
rakennukseen, voi viranomainen pyytää poliisilta
virka-apua. Poliisin velvollisuudesta antaa virka-apua säädetään
poliisilain (493/1995) 40 §:ssä.
20 §
Kun rakennuksen suojelemista koskeva asia on pantu vireille
elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksessa,
kun suojelua koskeva päätös on saanut
lainvoiman tai kun suojelu on lainvoimaisesti lakkautettu, elinkeino-,
liikenne- ja ympäristökeskuksen on ilmoitettava
siitä kirjaamisviranomaiselle, jonka tulee tehdä siitä merkintä lainhuuto-
ja kiinnitysrekisteriin. Ilmoituksessa on mainittava kiinteistö,
jolla rakennus sijaitsee.
21 §
Jos suojeltavaksi määrätty rakennus
on vahingoittunut tai tuhoutunut, rakennuksen omistajan on ilmoitettava
siitä viipymättä elinkeino-, liikenne-
ja ympäristökeskukselle. Tämän
tulee välittömästi ilmoittaa asiasta
Museovirastolle.
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen on
lisäksi viivytyksettä ilmoitettava rakennuksen
tuhoutumisesta 20 §:ssä tarkoitetulle kirjaamisviranomaiselle,
jonka tulee ilmoituksen johdosta poistaa rakennuksen suojelua koskeva merkintä lainhuuto-
ja kiinnitysrekisteristä.
23 §
Muutosta elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen
päätökseen rakennuksen suojelua koskevassa
asiassa haetaan ympäristöministeriöltä.
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen päätökseen,
jolla on väliaikaisesti kielletty ryhtymästä toimenpiteisiin,
jotka saattavat vaarantaa rakennuksen kulttuurihistoriallista arvoa, haetaan
muutosta korkeimmalta hallinto-oikeudelta.
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2010.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
asunto-olojen kehittämisestä annetun lain
7 §:n kumoamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
säädetään:
1 §
Tällä lailla kumotaan asunto-olojen kehittämisestä 29
päivänä marraskuuta 1985 annetun lain
(919/1985) 7 §.
2 §
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2010.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
kuntien ympäristönsuojelun hallinnosta annetun
lain 2 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan kuntien ympäristönsuojelun
hallinnosta 24 päivänä tammikuuta 1986
annetun lain (64/1986) 2 §, sellaisena kuin se
on laissa 58/1995, seuraavasti:
2 §
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen
tehtävät
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus edistää ja
tukee kuntien ympäristönsuojelua toimialueellaan
siten kuin ympäristönsuojelun erityislainsäädännössä ja
elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksista
annetussa laissa (897/2009) säädetään.
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2010.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
yhteishallinnosta vuokrataloissa annetun lain 18 §:n
muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan yhteishallinnosta vuokrataloissa 16 päivänä heinäkuuta
1990 annetun lain (649/1990) 18 § seuraavasti:
18 §
Omistajalle asetetun velvoitteen laiminlyönti
Jos omistaja tai hänen edustajansa laiminlyö hänelle
tässä laissa asetetun tehtävän,
voi aluehallintovirasto asettaa määräajan,
jonka kuluessa omistajan tai hänen edustajansa on tehtävä suoritettava.
Tehtävän suorittamista asetetussa määräajassa
aluehallintovirasto voi tehostaa asettamalla uhkasakon. Jos on kyse
tässä laissa tarkoitetun kokouksen koolle kutsumisen
laiminlyömisestä, aluehallintovirasto voi myös
oikeuttaa jonkun asukkaista kutsumaan kokouksen koolle käsittelemään
tässä laissa tarkoitettua asiaa.
Ennen 1 momentissa tarkoitetun määräyksen antamista
on omistajalle tai hänen edustajalleen varattava tilaisuus
tulla kuulluksi asiassa. Päätös uhkasakon
asettamisesta on annettava tiedoksi haasteen tiedoksiantamisesta
säädetyssä järjestyksessä.
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2010.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
asumisoikeusasunnoista annetun lain 9 a §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan asumisoikeusasunnoista 16 päivänä heinäkuuta
1990 annetun lain (650/1990) 9 a §, sellaisena
kuin se on laissa 127/2003, seuraavasti:
9 a §
Talon omistajan velvollisuuden laiminlyönti
Jos talon omistaja laiminlyö talon omistajalle tässä laissa
säädetyn tehtävän tai muutoin
menettelee tämän lain tai sen nojalla annettujen säännösten
vastaisesti, aluehallintovirasto voi asettaa määräajan,
jonka kuluessa tehtävä on suoritettava tai menettely
oikaistava. Aluehallintovirasto voi asettaa tehtävän
suorittamisen tai menettelyn oikaisemisen tehosteeksi uhkasakon.
Ennen 1 momentissa tarkoitetun määräyksen antamista
talon omistajalle on varattava tilaisuus tulla kuulluksi asiassa.
Päätös uhkasakon asettamisesta on annettava
tiedoksi siten kuin uhkasakkolaissa (1113/1990) säädetään.
Talon omistaja on velvollinen korvaamaan kohtuullisessa määrin
välittömän vahingon, joka aiheutuu siitä,
että asumisoikeuden saajaksi tai luovutuksensaajaksi hakeva
taikka asumisoikeuden saajaksi tai luovutuksensaajaksi hyväksytty ei
saa hakemaansa asumisoikeutta talon omistajan tai hänen
edustajansa virheellisen menettelyn vuoksi.
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2010.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
jätelain muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan 3 päivänä joulukuuta
1993 annetun jätelain (1072/1993) 3 §:n
1 momentin 12 kohta, 17, 21 ja 35 §, 36 §:n 3
momentti, 37, 40, 41, 49, 50 ja 50 b §, 50 c §:n
1 ja 3 momentti, 52 §, 57 §:n 3 momentti, 58,
59, 65 ja 71 §, 66 §:n 1 momentti ja 77 §:n
2 momentti,
sellaisina kuin ne ovat, 3 §:n 1 momentin 12 kohta
laissa 747/2007, 17 § osaksi laissa 63/1995, 21 § osaksi
viimeksi mainitussa laissa ja laissa 1015/1996, 35, 50
ja 59 § sekä 66 §:n 1 momentti laissa
91/2000, 36 §:n 3 momentti sekä 50 c §:n
1 ja 3 momentti laissa 452/2004, 37 ja 41 § sekä 77 §:n 2 momentti
mainitussa laissa 63/1995, 40 § osaksi mainituissa
laeissa 63/1995 ja 747/2007, 49 § osaksi
mainituissa laeissa 63/1995, 91/2000 ja 452/2004,
50 b § viimeksi mainitussa laissa sekä laeissa
1040/2004 ja 277/2008, 52 § laissa 605/1997
ja mainitussa laissa 452/2004, 57 §:n 3 momentti ja
65 § mainitussa laissa 277/2008, 58 § osaksi
viimeksi mainitussa laissa sekä 71 § mainitussa
laissa 1040/2004, seuraavasti:
3 §
Määritelmät
Tässä laissa tarkoitetaan:
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
12) valvontaviranomaisella elinkeino-, liikenne- ja
ympäristökeskusta ja kunnan ympäristönsuojeluviranomaista
sekä muutakin viranomaista siltä osin kuin sille
on annettu tässä laissa tai sen nojalla säädettyjä tai
määrättyjä valvontatehtäviä;
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
17 §
Kunnalliset jätehuoltomääräykset
Kunta voi antaa tämän luvun säännösten
tai niiden nojalla annettujen valtioneuvoston yleisten määräysten
täytäntöönpanon täsmentämiseksi
paikallisia yleisiä määräyksiä:
1) jätteen keräyksestä, lajittelusta,
säilyttämisestä, kuljetuksesta, edelleen
välittämisestä, hyödyntämisestä tai
käsittelystä ja näitä koskevista
teknisistä vaatimuksista;
2) terveys- tai ympäristövaaran tai -haitan
ehkäisemiseksi tarvittavista toimista; sekä
3) jätehuollon valvonnasta.
Määräykset on annettava yleisesti
tiedoksi siten kuin kunnalliset ilmoitukset kunnassa julkaistaan.
Määräykset on toimitettava lisäksi
tiedoksi elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle.
21 §
Roskaantuneen alueen puhdistamisesta määrääminen
Kunnan ympäristönsuojeluviranomainen voi määrätä roskaajan
tai muun puhdistamiseen velvollisen puhdistamaan roskaantuneen alueen.
Jos roskaajaa ei saada selville tai tavoiteta taikka jos roskaaja
laiminlyö puhdistamisvelvollisuutensa eikä kysymys
ole 20 §:n 2 momentissa tarkoitetusta alueesta, kunnan
ympäristönsuojeluviranomainen voi määrätä alueen
haltijan puhdistamaan roskaantuneen alueen, edellyttäen
ettei puhdistamisvelvollisuutta ole pidettävä kohtuuttomana.
Jos kysymys on kunnan hallinnassa olevasta alueesta, elinkeino-,
liikenne- ja ympäristökeskus voi määrätä kunnan
puhdistamaan roskaantuneen alueen.
Jos 2 momentissa tarkoitettu roskaantuneen alueen muu haltija
kuin kunta laiminlyö puhdistamisvelvollisuutensa tai jos
puhdistamisvelvollisuutta on pidettävä kohtuuttomana,
elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus voi määrätä kunnan
puhdistamaan alueen.
35 §
Valtion osallistuminen jätehuoltotyöhön
Jos ympäristössä olevasta jätteestä tai
muusta käytöstä poistetusta esineestä tai
aineesta aiheutuu 19 §:ssä tai ympäristönsuojelulain
7 §:ssä tarkoitettu vaara, haitta tai muu seuraus
ja tämän ehkäisemiseksi tai poistamiseksi
tarpeellisesta työstä tai toimenpiteestä on
aiheutunut tai voi aiheutua kunnan jätehuollolle kohtuuttomaksi
katsottavat kustannukset, elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus
voi, sovittuaan siitä tarvittaessa asianomaisen kunnan
kanssa, jätehuoltotyönä valtion talousarvion
rajoissa tehdä tai teettää työn
tai toimenpiteen taikka osallistua muuten edellä tarkoitettuihin
kustannuksiin.
36 §
Valtakunnalliset viranomaiset
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus
valvoo valtakunnallisena viranomaisena tuottajia, tuottajayhteisöjä ja
tuottajavastuuta koskevien tämän lain ja sen nojalla
annettujen säännösten noudattamista.
37 §
Alueellinen viranomainen
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus ohjaa
ja kehittää tässä laissa ja
sen nojalla annetuissa säännöksissä ja
määräyksissä tarkoitettujen
tehtävien hoitamista alueellaan sekä valvoo näiden
säännösten ja määräysten
noudattamista.
40 §
Valtakunnallinen ja alueellinen jätesuunnitelma
Tässä laissa ja sen nojalla säädettyjen
ja määrättyjen tehtävien hoitamiseksi
ja kehittämiseksi on ympäristöministeriön
ja elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen
laadittava jätteitä ja jätehuoltoa koskeva
suunnitelma (valtakunnallinen ja alueellinen jätesuunnitelma).
Jätesuunnitelmassa on esitettävä jätteitä ja
jätehuollon nykytilaa koskevat tiedot sekä asetetut
kehittämistavoitteet ja niiden saavuttamiseksi tarpeelliset
toimet.
41 §
Kunnan tehtävät jätesuunnitelmia
laadittaessa
Kunnan on annettava elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle
ja sen edelleen ympäristöministeriölle
jätesuunnitelman laadintaa varten tarpeelliset tiedot kunnassa
syntyvistä jätteistä, jätehuollon
järjestämisestä ja valvonnasta sekä niitä koskevista
kehittämistavoitteista.
49 §
Toiminnan ilmoittaminen jätetiedostoon
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle
on tehtävä 70 §:ssä tarkoitettuun
jätetiedostoon hyväksymistä varten ilmoitus:
1) jätteen ammattimaisesta keräämisestä ja kuljettamisesta;
2) jätteen myyjänä tai välittäjänä toimimisesta,
jos jäte on tarkoitettu hyödynnettäväksi
tai käsiteltäväksi Suomen ulkopuolella.
Ilmoituksessa on oltava toimintaa ja sen harjoittajaa koskevat
riittävät tiedot. Ilmoitus on tehtävä vähintään
60 päivää ennen toiminnan aloittamista.
Ilmoitus tulee tehdä myös toiminnan valvontaa
varten siten kuin siitä valtioneuvoston asetuksella tarkemmin
säädetään.
Jos ilmoituksen tarkoittamassa toiminnassa tapahtuu olennainen
muutos tai toiminta lopetetaan, on siitä viivytyksettä ilmoitettava
elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle.
50 §
Jätetiedostoon hyväksymisen yhteydessä annettavat
määräykset
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen on
tehtävä päätös jätetiedostoon
hyväksymistä koskevan ilmoituksen johdosta. Päätöksessä voidaan
antaa tarpeellisia määräyksiä 49
a §:n velvoitteiden täyttämiseksi ja
toiminnan valvomiseksi. Määräyksillä voidaan
tarvittaessa rajoittaa toiminta koskemaan vain tietyntyyppistä jätettä tai
varastoitavan jätteen määrää.
50 b §
Ilmoitus tuottajatiedostoon
Edellä 18 b §:ssä tarkoitetun tuottajan
on tehtävä Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja
ympäristökeskukselle ilmoitus tuottajatiedostoon merkitsemistä varten.
Vastaavasti tuottajayhteisön on tehtävä ilmoitus
tuottajatiedostoon hyväksymistä varten, jolloin
sen piiriin kuuluvan tuottajan ei tarvitse erikseen tehdä ilmoitusta. Pirkanmaan
elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle
on ilmoitettava myös oleellisista toiminnan muutoksista
ja toiminnan lopettamisesta sekä tuottajayhteisön
jäsenten ja sopimusosapuolten muutoksista.
Ilmoituksessa on oltava riittävät tiedot ja
selvitykset tuottajasta ja toiminnasta sekä käytöstä poistettujen
tuotteiden uudelleenkäytöstä, hyödyntämisestä ja
muusta jätehuollosta, joiden perusteella voidaan arvioida
järjestelyjen asianmukaisuus. Sähkö-
ja elektroniikkalaitteiden tuottajan on esitettävä selvitys
18 m §:n 2 momentissa tarkoitetusta vakuudesta. Tuottajayhteisöjen
ilmoituksessa on lisäksi esitettävä tarvittavat
tiedot sopimuksista ja säännöistä,
joiden perusteella voidaan arvioida, täyttääkö toiminta
18 g §:n 2 ja 3 momentissa säädetyt vaatimukset.
Sen, joka valmisteverotuslain (1469/1994) 22 §:n
mukaisessa veroilmoituksessaan ilmoittaa juomapakkausten kuuluvan
eräiden juomapakkausten valmisteverosta annetun lain (1037/2004)
3 §:n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitettuun toimivaan palautusjärjestelmään,
on tehtävä juomapakkausten palautusjärjestelmästä ilmoitus
Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle
tuottajatiedostoon hyväksymistä varten. Ilmoitukseen
sovelletaan muutoin, mitä tämän pykälän
1 ja 2 momentissa säädetään.
Valtioneuvoston asetuksella säädetään
tarkemmin 1 momentissa tarkoitetun ilmoituksen sisällöstä.
Valtioneuvoston asetuksella voidaan myös säätää tarkemmin
ilmoituksen tekemisessä noudatettavasta menettelystä.
50 c §
Tuottajatiedostoon merkitseminen ja hyväksyminen
Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus
merkitsee tuottajan tuottajatiedostoon. Sähkö-
ja elektroniikkalaitteiden tuottajaa ei voida merkitä tiedostoon
ilman selvitystä 18 m §:n 2
momentissa tarkoitetusta vakuudesta.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Tuottajayhteisön tuottajatiedostoon hyväksymistä koskevan
ilmoituksen johdosta on tehtävä päätös.
Tiedostoon merkitsemisen tai hyväksymisen yhteydessä elinkeino-,
liikenne- ja ympäristökeskus voi asettaa tarpeellisia
velvoitteita tämän lain ja sen nojalla annettujen
säädösten asettamien velvoitteiden täyttämiseksi
ja toiminnan valvomiseksi.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
52 §
Viranomaisen tiedonsaantioikeus
Valvontaviranomaisella, ympäristöministeriöllä,
Suomen ympäristökeskuksella ja kunnalla on oikeus
pyynnöstä saada jätteen haltijalta tai muulta
jätehuoltoa järjestävältä taikka
roskaantuneen alueen puhdistamisvelvolliselta tämän lain
ja sen nojalla annettujen säännösten
ja määräysten valvontaa tai tehtävien
hoitamista varten tarpeelliset tiedot. Valvontaviranomaisella, ympäristöministeriöllä
ja
Suomen ympäristökeskuksella on myös oikeus
pyynnöstä saada tuotannon harjoittajalta ja tuotteen
valmistajalta tai maahantuojalta tämän lain ja
sen nojalla annettujen säännösten ja
määräysten täytäntöönpanemiseksi
tarpeelliset tiedot tuotannosta sekä siinä käytettävistä aineista
ja valmistettavista tai maahan tuotavista tuotteista samoin kuin
niistä syntyvistä jätteistä ja
jätehuollosta. Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksella
ja ympäristöministeriöllä on
lisäksi oikeus pyynnöstä saada tuottajilta
ja tuottajayhteisöiltä tämän
lain ja sen nojalla annettujen säädösten
täytäntöönpanemiseksi tarpeelliset
tiedot tuotteiden valmistuksesta ja maahantuonnista, niiden uudelleenkäytöstä sekä
jätteinä käytöstä poistettavien
tuotteiden ja niiden osien uudelleenkäytöstä,
hyödyntämisestä ja muusta jätehuollosta.
Valvontaviranomaisella, ympäristöministeriöllä ja
Suomen ympäristökeskuksella on oikeus saada salassapitosäännösten
estämättä toimintaansa varten tarpeelliset
tiedot ja asiakirjat toiselta viranomaiselta.
57 §
Kiellot, rajoitukset ja muut määräykset
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Jos tuottaja, tuottajayhteisö tai juomapakkausten
palautusjärjestelmän ylläpitäjä ei
ole järjestänyt tuottajavastuuseen perustuvaa
uudelleenkäyttöä, hyödyntämistä ja
muuta jätehuoltoa tämän lain tai sen
nojalla annettujen säännösten ja määräysten
edellyttämällä tavalla, Pirkanmaan elinkeino-,
liikenne- ja ympäristökeskus voi velvoittaa saattamaan
toiminnan lain mukaiseksi tai peruuttaa tuottajayhteisön
tai juomapakkausten palautusjärjestelmän tuottajatiedostoon
hyväksymistä koskevan päätöksensä.
58 §
Uhkasakko sekä teettämis- ja keskeyttämisuhka
Ympäristöministeriö, elinkeino-,
liikenne- ja ympäristökeskus tai kunnan ympäristönsuojeluviranomainen
voi tehostaa tämän lain tai sen nojalla annetun
säännöksen taikka Pirkanmaan elinkeino-,
liikenne- ja ympäristökeskus tuottajavastuuta
koskevien säännösten noudattamiseksi
tai Suomen ympäristökeskus jätteensiirtoasetuksen
taikka Turvatekniikan keskus 57 §:n 2 momentin perusteella
antamaansa kieltoa tai määräystä uhkasakolla
tai uhalla, että tekemättä jätetty
toimenpide teetetään laiminlyöjän
kustannuksella tai että toiminta keskeytetään
tai kielletään.
Uhkasakkoa, teettämisuhkaa ja keskeyttämisuhkaa
koskevassa asiassa noudatetaan muutoin, mitä uhkasakkolaissa
(1113/1990) säädetään.
59 §
Asian vireille saattaminen
Edellä 21 ja 57 §:ssä tarkoitettua
määräystä koskevan asian voi
panna vireille elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksessa
tai kunnan ympäristönsuojeluviranomaisessa:
1) se, jonka etua tai oikeutta asia saattaa koskea;
2) rekisteröity yhdistys tai säätiö,
jonka tarkoituksena on ympäristön-, terveyden-
tai luonnonsuojelun taikka asuinympäristön viihtyisyyden
edistäminen ja jonka toiminta-alueella kysymyksessä olevat
ympäristövaikutukset ilmenevät.
65 §
Teettämisuhan kohteena olevan irtaimen omaisuuden myynti
Jos irtaimeen omaisuuteen kohdistuva teettämisuhka
on määrätty pantavaksi täytäntöön
ja omaisuudella on rahallista arvoa, ympäristöministeriöllä,
kunnan ympäristönsuojeluviranomaisella, elinkeino-,
liikenne- ja ympäristökeskuksella sekä Turvatekniikan
keskuksella on oikeus toimittaa tällainen omaisuus hyödynnettäväksi
tai myydä se teettämisestä aiheutuvien kustannusten
kattamiseksi. Mahdollinen ylijäämä on
palautettava omistajalle.
66 §
Muutoksenhaku
Muutosta tämän lain nojalla annettuun päätökseen
haetaan siten kuin hallintolainkäyttölaissa (586/1996)
säädetään. Toimivaltainen hallinto-oikeus
määräytyy hallintolainkäyttölain 12 §:n
mukaan kuitenkin niin, että valitettaessa elinkeino-, liikenne-
ja ympäristökeskuksen päätöksestä toimivaltainen
hallinto-oikeus on se, jonka tuomiopiirissä pääosa
kysymyksessä olevasta toiminnasta sijaitsee. Muutosta 17 §:ssä tarkoitettuja
kunnallisia jätehuoltomääräyksiä ja 30 §:ssä tarkoitettua
taksaa koskeviin päätöksiin haetaan kuitenkin
siten kuin kuntalaissa (365/1995) säädetään.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
71 §
Salassa pidettävien tietojen luovuttaminen
Viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetussa laissa (621/1999)
säädetyn salassapitovelvollisuuden estämättä saa
tämän lain mukaisia tehtäviä suoritettaessa
saatuja tietoja yksityisen tai yhteisön taloudellisesta
asemasta, liike- tai ammattisalaisuudesta taikka yksityisen henkilökohtaisista
oloista luovuttaa valvontaviranomaiselle, ympäristöministeriölle,
Suomen ympäristökeskukselle tai Pirkanmaan elinkeino-,
liikenne- ja ympäristökeskukselle tämän
lain mukaisten tehtävien suorittamiseksi taikka syyttäjä-, poliisi-
ja tulliviranomaiselle rikoksen selvittämiseksi. Lisäksi
muutoin salassa pidettäviä tietoja voidaan luovuttaa
tulliviranomaisille jäteverolain (495/1996) ja
eräiden juomapakkausten valmisteverosta annetun lain toimeenpanon valvontaa
varten.
77 §
Aikaisempien säännösten soveltaminen
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Roskaantumiseen ja maaperän saastumiseen, joka on tapahtunut
ennen tämän lain voimaantuloa, sekä kaatopaikkaan
ja muuhun jätteen käsittelypaikkaan, jonka toiminta
on päättynyt ennen tämän lain
voimaantuloa, sovelletaan tämän lain voimaan tullessa
voimassa olleita säännöksiä. Saastuneen
alueen puhdistamisesta määrää kuitenkin
elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. Edellä tarkoitettuihin
säännöksiin perustuvien velvollisuuksien
noudattamiseksi annettavista määräyksistä on
lisäksi soveltuvin osin voimassa, mitä tämän
lain 57, 58 ja 66 §:ssä säädetään. Rikokseen
sovellettavasta laista säädetään
rikoslain (39/1889) 3 luvun 2 §:ssä.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2010.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun
lain muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan ympäristövaikutusten arviointimenettelystä 10
päivänä kesäkuuta 1994 annetun
lain (468/1994) 6 ja 6 a §, 16 §:n 2
momentti, 17 ja 18 § sekä 19 §:n 1 ja
2 momentti,
sellaisina kuin ne ovat, 6, 6 a ja 17 § sekä 19 §:n
1 ja 2 momentti laissa 458/2006 sekä 16 §:n
2 momentti ja 18 § laissa 59/1995, seuraavasti:
6 §
Päätös arviointimenettelyn soveltamisesta
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus tekee
päätöksen arviointimenettelyn soveltamisesta
4 §:n 2 momentissa tarkoitettuun hankkeeseen. Päätös
on tehtävä viipymättä, kuitenkin viimeistään
kuukauden kuluessa siitä, kun elinkeino-, liikenne- ja
ympäristökeskus on saanut hankkeesta riittävät
tiedot. Ennen päätöksentekoa on arviointimenettelyn
tarpeesta käytävä riittävät
neuvottelut asianomaisten viranomaisten kesken ja hankkeesta vastaavalle
on varattava tilaisuus tulla kuulluksi asiassa. Päätös
on annettava tiedoksi hankkeesta vastaavalle siten kuin hallintolain
(434/2003) 60 §:ssä säädetään. Päätöksestä on
tiedotettava viipymättä kuuluttamalla vähintään
14 päivän ajan hankkeen todennäköisen
vaikutusalueen kuntien ilmoitustauluilla siten kuin julkisista kuulutuksista
annetussa laissa (34/1925) säädetään.
Päätös on julkaistava myös sähköisesti
ja lähetettävä tiedoksi asianomaisille
viranomaisille.
Jos hanke sijoittuu useamman elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen
toimialueelle tai elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus
vastaa hankkeen suunnittelusta tai toteuttamisesta, ympäristöministeriö määrää,
mikä elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksista
tekee päätöksen arviointimenettelyn soveltamisesta.
Ympäristöministeriön asiassa tekemään
päätökseen ei saa hakea valittamalla
muutosta.
Työ- ja elinkeinoministeriö huolehtii 1 momentin
mukaisista tehtävistä ydinenergialaissa (990/1987)
tarkoitettuja ydinlaitoksia koskevien hankkeiden osalta.
6 a §
Yhteysviranomainen
Yhteysviranomaisena toimii elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus.
Ydinenergialaissa tarkoitettuja ydinlaitoksia koskevissa hankkeissa
yhteysviranomaisena toimii kuitenkin työ- ja elinkeinoministeriö.
Toimivallan jaosta elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen
ja työ- ja elinkeinoministeriön välillä säädetään
tarkemmin valtioneuvoston asetuksella.
Jos hanke sijoittuu useamman elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen
toimialueelle, viranomaisten on sovittava, mikä niistä toimii hankkeen
yhteysviranomaisena. Jos yhteysviranomaisesta syntyy epäselvyyttä tai
elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus vastaa
hankkeen suunnittelusta tai toteuttamisesta, ympäristöministeriö määrää,
mikä elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksista
toimii hankkeen yhteysviranomaisena. Ympäristöministeriön
asiassa tekemään päätökseen
ei saa hakea valittamalla muutosta.
16 §
Ohjaus, valvonta ja seuranta
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset ohjaavat
ja valvovat tämän lain täytäntöönpanoa toimialueellaan.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
17 §
Valitusoikeus arvioinnin puuttumisen tai puutteellisuuden perusteella
Sen lisäksi, mitä muutoksenhausta erikseen säädetään,
elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksella
on oikeus valittaa 4 §:ssä tarkoitettua hanketta
koskevasta muun lain mukaisen lupa-asian ratkaisusta tai hankkeen
toteuttamisen kannalta muusta olennaisesta päätöksestä sillä perusteella,
että tässä laissa tarkoitettua ympäristövaikutusten
arviointia ei ole suoritettu tai se on suoritettu olennaisilta osin
puutteellisesti.
Se, jolla muutoin on oikeus hakea päätökseen valittamalla
muutosta, voi valituksessaan vedota siihen, ettei arviointimenettelyä ole
suoritettu tai se on suoritettu olennaisilta osin puutteellisesti.
18 §
Pakkokeinot
Jos 4 §:n mukaisen hankkeen toteuttaminen ei edellytä 17 §:n
1 momentissa tarkoitettua lupaa tai päätöstä ja
hankkeen toteuttamiseen ryhdytään ennen tässä laissa
edellytettyä ympäristövaikutusten arviointia,
elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus voi sakon
uhalla määrätä hankkeen toteuttamisen
keskeytettäväksi siihen saakka, kunnes arviointimenettely
on suoritettu. Uhkasakosta on voimassa, mitä uhkasakkolaissa (1113/1990)
säädetään.
19 §
Muutoksenhaku arviointimenettelyn soveltamista koskevaan päätökseen
Hankkeesta vastaava saa hakea 6 §:n 1 momentin nojalla
tehtyyn päätökseen valittamalla muutosta
siten kuin hallintolainkäyttölaissa (589/1996)
säädetään. Toimivaltainen hallinto-oikeus
määräytyy hallintolainkäyttölain
12 §:n mukaan, kuitenkin niin, että valitettaessa
elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen päätöksestä toimivaltainen
hallinto-oikeus on se, jonka tuomiopiirissä pääosa
kysymyksessä olevasta hankkeesta tai toiminnasta sijaitsee.
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksella
on oikeus hakea hallinto- ja oikeuskäytännön yhtenäisyyden
turvaamiseksi valittamalla muutosta hallinto-oikeuden päätökseen,
jolla hallinto-oikeus on kumonnut elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen
6 §:n 1 momentin nojalla tekemän päätöksen.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2010.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
merensuojelulain muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan 29 päivänä joulukuuta
1994 annetun merensuojelulain (1415/1994) 9 §:n
5 momentti, 10 §:n 3 momentti ja 11 §:n 4 momentti,
sellaisina kuin ne ovat laissa 1060/2004, seuraavasti:
9 §
Ruoppausmassan sijoittamista koskeva lupa
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Jos 1 momentissa tarkoitettu ruoppausmassan sijoittaminen Suomen
talousvyöhykkeen ulkopuolelle tai sen vaikutukset ulottuvat
myös Suomen talousvyöhykkeelle tai aluevesille,
lupaviranomaisena on koko hankkeen osalta Etelä-Suomen
aluehallintovirasto. Lupamenettelystä ja muutoksenhausta
on soveltuvin osin voimassa, mitä niistä säädetään
vesilaissa (264/1961).
10 §
Merelle tehtävät rakennelmat
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Jos 1 momentissa tarkoitettu rakennelma ulottuu myös
Suomen talousvyöhykkeelle tai aluevesille, lupaviranomaisena
on koko hankkeen osalta Etelä-Suomen aluehallintovirasto.
Lupamenettelystä ja muutoksenhausta on soveltuvin osin
voimassa, mitä niistä säädetään
vesilaissa.
11 §
Merenpohjan ja sen sisustan tutkimista ja hyväksikäyttöä koskeva
lupa
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Jos 1 momentissa tarkoitettu toiminta Suomen talousvyöhykkeen
ulkopuolella ulottuu myös Suomen talousvyöhykkeelle
tai aluevesille, lupaviranomaisena on koko hankkeen osalta Etelä-Suomen
aluehallintovirasto. Lupamenettelystä ja muutoksenhausta
on soveltuvin osin voimassa, mitä niistä säädetään
ympäristönsuojelulaissa.
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2010.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
maastoliikennelain muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan 22 päivänä joulukuuta
1995 annetun maastoliikennelain (1710/1995) 8—12 §,
25 §:n 4 kohta, 28 § ja 32 §:n
1 momentti, sellaisena kuin niistä on 32 §:n 1
momentti laissa 1018/1996, seuraavasti:
8 §
Alueelliset kiellot ja rajoitukset
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus voi 1 §:ssä tarkoitettujen
haittojen ehkäisemiseksi kieltää moottorikäyttöisen
ajoneuvon käyttämisen tietyllä maa-alueella
tai jääpeitteisellä vesialueella muuhun
kuin 4 §:n 2 momentin 1 tai 2 kohdassa tarkoitettuun liikkumiseen
taikka rajoittaa sitä. Kielto tai rajoitus on voimassa
määräajan tai toistaiseksi.
Kielto tai rajoitus ei nopeusrajoitusta lukuun ottamatta koske
4 §:n 2 momentin 3—6 kohdassa tarkoitettua ajoa,
ellei elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus
erityisen painavista syistä toisin määrää.
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus voi 1
momentissa tarkoitetussa päätöksessään
määrätä nopeusrajoituksen maastossa
alemmaksi kuin 29 §:n nojalla säädetty
yleinen nopeusrajoitus.
9 §
Kielto- ja rajoitusasiain käsittely
Esityksen alueellisen kiellon tai rajoituksen määräämisestä voi
tehdä asianomainen kunta tai kunnan jäsen, paliskunta
taikka sellainen viranomainen, yhteisö ja maanomistaja,
jota asia koskee. Kiellon tai rajoituksen määräämisen
voi panna vireille myös elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus.
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen on
ennen kiellon tai rajoituksen määräämistä kuultava
kuntaa, jonka aluetta kielto tai rajoitus koskee, sekä varattava
niille viranomaisille, yhteisöille ja maanomistajille sekä muille,
joita asia koskee, tilaisuus tulla kuulluksi.
Jos kielto tai rajoitus määrätään
kunnan esityksestä, se on määrättävä esityksen
mukaisena, jollei esityksestä poikkeaminen ole tarpeen
kansalaisten tasapuolisen kohtelun tai alueellisen yhtenäisyyden
vuoksi taikka muusta erityisestä syystä.
10 §
Kiellon ja rajoituksen voimaantulo
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus voi määrätä,
että kielto tai rajoitus tulee voimaan muutoksenhausta
huolimatta päätöksessä määrätyllä tavalla
sen jälkeen, kun päätöksestä on
tiedotettu. Muutoksenhakuviranomainen voi kuitenkin kieltää päätöksen
täytäntöönpanon.
11 §
Kiellon tai rajoituksen merkitseminen
Alueellinen kielto tai rajoitus on merkittävä alueelle,
jota se koskee, tai sen läheisyyteen. Elinkeino-, liikenne-
ja ympäristökeskuksen tulee määrätä merkitsemisestä kieltoa
tai rajoitusta koskevassa päätöksessä.
Jollei merkitsemisestä ole päätöksessä muuta
määrätty, kiellon tai rajoituksen merkitsemisestä vastaa
elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. Velvollisuus
kiellon tai rajoituksen merkitsemiseen valtion maa-alueella tai
jääpeitteisellä vesialueella on kuitenkin sillä viranomaisella,
jonka hallinnassa alue on. Jos kielto tai rajoitus on annettu pelkästään
yksityisen edun suojelemiseksi, merkitsemisestä vastaa
hakija.
Kieltoa tai rajoitusta osoittavat merkit saadaan asettaa toisen
omistamalle tai hallitsemalle alueelle riippumatta alueen omistajan
tai haltijan suostumuksesta, jos merkeistä ei aiheudu omistajalle
tai haltijalle mainittavaa haittaa.
12 §
Päätöksen muuttaminen
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus voi muuttaa
8 §:n nojalla annettua päätöstä,
jos sitä tehtäessä vallinneet olot ovat
olennaisesti muuttuneet tai jos päätöksen
perusteiden myöhemmin todetaan olleen olennaisesti erilaiset
kuin päätöstä annettaessa on
edellytetty. Tällöin on soveltuvin osin noudatettava,
mitä 9—11 §:ssä säädetään.
25 §
Maastoliikennerikkomus
Joka tahallaan tai huolimattomuudesta
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
4) käyttää moottorikäyttöistä ajoneuvoa maastossa
vastoin valtioneuvoston 7 §:n taikka elinkeino-, liikenne-
ja ympäristökeskuksen 8 §:n
perusteella antamaa kieltoa tai rajoitusta,
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
on tuomittava, jollei teosta muualla laissa säädetä ankarampaa
rangaistusta tai 26 §:stä muuta johdu, maastoliikennerikkomuksesta sakkoon.
28 §
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen
erityislupa
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus voi hakemuksesta
myöntää henkilölle, jonka liikuntakyky
on iän, vamman tai sairauden vuoksi rajoittunut, luvan
poiketa 4 tai 8 §:ssä säädetystä kiellosta
tai rajoituksesta.
32 §
Valvonta
Tämän lain toimeenpano ja lain noudattamisen
ylin valvonta kuuluvat ympäristöministeriölle.
Tämän lain ja sen nojalla annettujen säännösten
ja määräysten yleinen valvonta kuuluu elinkeino-,
liikenne- ja ympäristökeskukselle toimialueellaan
ja kunnassa kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2010.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
luonnonsuojelulain muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan 20 päivänä joulukuuta
1996 annetun luonnonsuojelulain (1096/1996) 6 §:n
2 momentti, 9 §:n 2 momentti, 24 §, 25 §:n
1 momentti, 27 §:n 1 momentti, 28 §, 30 §:n
1 momentti, 31 ja 33 §, 34 §:n 2 momentti, 40 §:n
2 momentti, 45 §, 47 §:n 3 momentti, 48 §:n
2 momentti, 49 §, 53 §:n 2 momentti, 54, 55, 57
ja 57 a §, 61 §:n 2 momentti sekä 62,
63, 65 ja 72 a §,
sellaisina kuin niistä ovat 49 § osaksi laeissa
553/2004 ja 384/2009, 57 a § viimeksi
mainitussa laissa, 65 § osaksi mainitussa laissa 553/2004
sekä 72 a § viimeksi mainitussa laissa, seuraavasti:
6 §
Luonnonsuojelun hallinto
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen tehtävänä on
edistää ja valvoa luonnon- ja maisemansuojelua
alueellaan.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
9 §
Luonnonsuojeluohjelman oikeusvaikutukset
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus voi myöntää luvan
poiketa 1 momentissa tarkoitetusta rajoituksesta, jos suojelun tarkoitus
ei mainittavasti vaarannu.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
24 §
Luonnonsuojelualueen perustaminen
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus voi maanomistajan
hakemuksesta tai suostumuksella perustaa 10 §:n 1 momentin
3 kohdassa tarkoitetun muun luonnonsuojelualueen 10 §:n
2 momentissa tarkoitetulle alueelle. Harkittaessa alueen perustamista
on otettava huomioon myös muut yleiseen etuun liittyvät
näkökohdat.
Päätökseen 1 momentin mukaisen luonnonsuojelualueen
perustamisesta on otettava tarpeelliset määräykset
alueen luonnon suojelemisesta ja tarvittaessa sen hoidosta. Päätökseen otettavalla
määräyksellä voidaan luonnonsuojelualueella
tai sen osalla myös kieltää liikkuminen
tai rajoittaa sitä edellyttäen, että alueen
eläimistön tai kasvillisuuden säilyminen
sitä vaatii. Luonnonsuojelualueen perustamispäätöstä ei
saa antaa, elleivät maanomistaja ja elinkeino-, liikenne-
ja ympäristökeskus ole sopineet alueen rauhoitusmääräyksistä ja
aluetta koskevista korvauksista.
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus voi ilman
maanomistajan hakemusta tai suostumusta perustaa luonnonsuojelualueeksi
myös muun yksityisen alueen, jos alue sisältyy
valtioneuvoston hyväksymään luonnonsuojeluohjelmaan. Alueen
rauhoitusmääräykset eivät saa
rajoittaa maankäyttöä enemmälti
kuin aluetta koskevasta suojeluohjelmasta johtuu, ellei maanomistaja ole
muuhun suostunut. Maanomistajalle ja kunnalle on varattava tilaisuus
tulla kuulluiksi ennen päätöksen antamista.
Luonnonsuojelualueen merkitsemisestä on soveltuvin
osin voimassa, mitä 21 §:ssä säädetään.
Luonnonsuojelualueen perustamisesta on tehtävä merkintä myös
kiinteistörekisteriin.
25 §
Alueen määräaikainen rauhoittaminen
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus ja maanomistaja
voivat luonnon- tai maisemansuojelun edistämiseksi tehdä sopimuksen
10 §:n 2 momentissa tarkoitetun alueen määräaikaisesta rauhoittamisesta
joko kokonaan tai tiettyjen toimenpiteiden osalta. Sopimus voidaan
tehdä enintään 20 vuodeksi kerrallaan.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
27 §
Luonnonsuojelualueen rauhoituksen lakkauttaminen
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus voi alueen
omistajan tai sen, jolla asiassa on intressi, hakemuksesta taikka
ympäristöministeriön esityksestä kokonaan
tai osittain lakkauttaa yksityisen omistaman alueen suojelun tai
lieventää sen rauhoitusmääräyksiä,
jos alueen luonnonarvot ovat oleellisesti vähentyneet tai
jos alueen rauhoitus estää yleisen edun kannalta
erittäin tärkeän hankkeen tai suunnitelman
toteuttamisen.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
28 §
Luonnonmuistomerkin rauhoituksen lakkauttaminen
Kunta voi omistajan hakemuksesta tai elinkeino-, liikenne- ja
ympäristökeskuksen esityksestä lakkauttaa
26 §:ssä tarkoitetun luonnonmuistomerkin rauhoituksen,
jos rauhoitukselle ei ole enää perusteita tai
jos rauhoitus estää yleisen edun kannalta merkittävän
hankkeen tai suunnitelman toteuttamisen.
Hakemuksesta on hankittava elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen
lausunto. Jos asia on tullut vireille elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen
esityksestä, alueen omistajalle on varattava tilaisuus
tulla kuulluksi.
30 §
Kiellon voimaantulo
Edellä 29 §:n 1 momentissa tarkoitettu kielto tulee
voimaan, kun elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus
on päätöksellään määritellyt
suojeltuun luontotyyppiin kuuluvan alueen rajat ja antanut päätöksen
tiedoksi alueen omistajille ja haltijoille. Kielto annetaan julkipanon
jälkeen, ja siitä on kuulutettava kunnan ilmoitustaululla siten
kuin julkisista kuulutuksista annetussa laissa säädetään.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
31 §
Poikkeamisvalta
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus voi yksittäistapauksessa
myöntää poikkeuksen 29 §:n
1 momentin kiellosta, jos kyseisen luontotyypin suojelutavoitteet
eivät huomattavasti vaarannu tai luontotyypin suojelu estää yleisen edun
kannalta erittäin tärkeän hankkeen tai suunnitelman
toteuttamisen.
33 §
Maisema-alueen perustaminen
Valtakunnallisesti merkittävän maisema-alueen
perustamisesta ja tarkoituksesta päättää ympäristöministeriö.
Muusta maisema-alueesta päättää elinkeino-,
liikenne- ja ympäristökeskus maakunnan liiton
esityksestä.
34 §
Maisema-aluetta koskevat määräykset
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus voi yksittäistapauksessa
myöntää poikkeuksen maisema-aluetta koskevista
määräyksistä.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
40 §
Kuolleena tavattu rauhoitettu eläin
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Jos 1 momentissa tarkoitetulla eläimellä asianmukaisesti
käsiteltynä on tieteellistä, opetuksellista
tai keräilyarvoa, se saadaan ottaa talteen ja luovuttaa
luonnontieteelliselle keskusmuseolle, muulle luonnontieteelliselle
museolle tai laitokselle, korkeakoululle tai elinkeino-, liikenne- ja
ympäristökeskuksen luvalla muullekin kuin edellä mainituille.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
45 §
Rauhoitettujen lajien kauppa
Muihin kuin 44 §:ssä tarkoitettuihin lajeihin kuuluvan
rauhoitetun eläin- tai kasvilajin yksilön, sen
osan tai johdannaisen maahantuonti, maastavienti, myyminen ja vaihtaminen
sekä tarjoaminen myytäväksi tai vaihdettavaksi
ilman elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen
lupaa on kielletty.
47 §
Lajien esiintymispaikkojen suojelu
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Edellä 2 momentissa tarkoitettu kielto tulee voimaan,
kun elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on
päätöksellään määritellyt
erityisesti suojeltavan lajin esiintymispaikan rajat ja antanut
päätöksen tiedoksi alueen omistajille
ja haltijoille. Kielto annetaan julkipanon jälkeen, ja siitä on
kuulutettava kunnan ilmoitustaululla siten kuin julkisista kuulutuksista
annetussa laissa säädetään.
Päätös on voimassa mahdollisesta valituksesta
huolimatta, jollei valitusviranomainen toisin päätä.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
48 §
Poikkeukset rauhoitussäännöksistä
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus voi myöntää luvan
poiketa 39, 42 ja 47 §:ssä säädetyistä rauhoitussäännöksistä,
jos lajin suojelutaso säilyy suotuisana. Jos hakemus koskee
koko maata, poikkeuksen myöntää ympäristöministeriö.
Poikkeusta koskevaan päätökseen voidaan liittää tarpeellisia
ehtoja.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
49 §
Euroopan yhteisön lajisuojelua koskevat erityissäännökset
Luontodirektiivin liitteessä IV (a) tarkoitettuihin
eläinlajeihin kuuluvien yksilöiden lisääntymis-
ja levähdyspaikkojen hävittäminen ja
heikentäminen on kielletty.
Luontodirektiivin liitteessä IV (a) tarkoitettuihin
eläinlajeihin, lukuun ottamatta metsästyslain
5 §:ssä tarkoitettuja riistaeläimiä ja
rauhoittamattomia eläimiä, ja liitteessä IV
(b) tarkoitettuihin kasvilajeihin kuuluvan yksilön, sen
osan tai johdannaisen hallussapito, kuljetus, myyminen ja vaihtaminen
sekä tarjoaminen myytäväksi ja vaihdettavaksi
on kielletty. Sama koskee lintudirektiivin artiklassa 1 tarkoitettuja
lintuja sanotun direktiivin artiklasta 6 (2) ja (3) johtuvin poikkeuksin.
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus voi yksittäistapauksessa
myöntää luvan poiketa 1 momentin
kiellosta sekä 2 momentissa tarkoitettujen eläin-
ja kasvilajien osalta 39 §:n, 42 §:n 2 momentin
sekä 47 §:n 2 ja 5 momentin kielloista luontodirektiivin
artiklassa 16 (1) mainituilla perusteilla. Vastaavasti lintudirektiivin
artiklassa 1 tarkoitettujen lintujen osalta voidaan myöntää poikkeus
sanotun direktiivin artiklassa 9 mainituilla perusteilla.
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus voi yksittäistapauksessa
myöntää poikkeuksen 2 momentin kiellosta
luontodirektiivin artiklassa 16 (1) mainituilla perusteilla. Vastaavasti
lintudirektiivin artiklassa 1 tarkoitettujen lintujen osalta voidaan
myöntää poikkeus lintudirektiivin artiklassa
9 mainituilla perusteilla.
53 §
Valtion korvausvelvollisuus
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Jos elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on
24 §:n 3 momentin nojalla tehnyt päätöksen luonnonsuojelualueen
perustamisesta ja päätöksestä aiheutuu
kiinteistön omistajalle merkityksellistä haittaa,
valtio on omistajan niin vaatiessa velvollinen korvaamaan haitan.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
54 §
Korvausten jaksotus
Tämän lain 53 §:n mukaan määrättävän
korvauksen maksatus voidaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen
vaatimuksesta jaksottaa enintään neljään
vuotuiseen maksuerään.
Maksuerille on maksettava 53 §:n 3 momentissa tarkoitettua
korkoa ensimmäisen korvauserän maksamisen jälkeiseltä ajalta.
55 §
Väliaikainen toimenpidekielto
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus voi enintään
kahdeksi vuodeksi kieltää 10 §:n 2 momentissa
tarkoitetun alueen sellaisen käyttämisen, joka
voi vaarantaa ne tarkoitusperät, joihin alueen suojelulla
pyritään. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen
päätöstä on noudatettava muutoksenhausta
huolimatta, jollei valitusviranomainen toisin määrää.
Jos suojelu myöhemmin raukeaa ja alueen omistajalle
on aiheutunut toimenpidekiellosta merkityksellistä haittaa,
hänellä on oikeus saada siitä valtiolta
korvaus. Sama on laki, jos luonnonsuojeluohjelman toteuttamisesta
luovutaan 50 §:n 3 momentin nojalla.
Korvauksesta päättää hakemuksesta
elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus.
57 §
Pakkokeinot
Jos joku lyö laimin tämän lain tai
sen nojalla annettujen säännösten tai
määräysten noudattamisen taikka ryhtyy
niiden vastaiseen toimeen, elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus
voi kieltää asianomaista jatkamasta tai toistamasta tekoa
tai laiminlyöntiä ja sakon tai keskeyttämisen
uhalla velvoittaa hänet määräajassa
poistamaan oikeudenvastaisen tilan tai korjaamaan laiminlyönnin
taikka asettaa uhan, että tarpeelliset toimenpiteet teetetään
asianomaisen kustannuksella. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen
päätöstä on noudatettava muutoksenhausta huolimatta,
jollei valitusviranomainen toisin päätä.
Haittaa kärsivällä henkilöllä on
oikeus saattaa 1 momentissa tarkoitettu asia vireille elinkeino-,
liikenne- ja ympäristökeskuksessa, jos vireillepanon
tarkoituksena on estää luonnon tuhoutuminen tai
luonnonarvojen heikentyminen, joka ei ole merkitykseltään
vähäinen. Sama oikeus on 61 §:n 3 momentissa
tarkoitetulla rekisteröidyllä yhteisöllä toiminta-alueellaan
ja kunnalla.
Uhkasakkoa, teettämisuhkaa ja keskeyttämisuhkaa
koskevassa asiassa on muutoin noudatettava, mitä uhkasakkolaissa
(1113/1990) säädetään.
57 a
Luontovahingon ehkäiseminen ja korjaaminen
Jos luonnollinen henkilö tai oikeushenkilö, joka
harjoittaa ammatillista toimintaa tai joka tosiasiassa määrää tästä toiminnasta
(toiminnanharjoittaja), tahallaan tai huolimattomuudesta aiheuttaa
tai uhkaa välittömästi aiheuttaa tämän lain
tai sen nojalla annettujen säännösten
tai määräysten vastaisella toimenpiteellä tai
laiminlyönnillä luontovahingon, toiminnanharjoittajan
on ilmoitettava luontovahingosta tai sen välittömästä uhasta
viipymättä elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle
ja ryhdyttävä tarpeellisiin toimenpiteisiin haitallisten
vaikutusten ehkäisemiseksi tai rajoittamiseksi mahdollisimman
vähäisiksi.
Saatuaan tiedon luontovahingosta tai sen välittömästä uhasta,
elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen on,
sen lisäksi, mitä 57 §:ssä säädetään,
määrättävä haitan aiheuttanut
toiminnanharjoittaja tarvittaessa ryhtymään toimenpiteisiin
haitallisten vaikutusten ehkäisemiseksi tai rajoittamiseksi
mahdollisimman vähäisiksi sekä määrättävä toiminnanharjoittaja
ryhtymään eräiden ympäristölle
aiheutuneiden vahinkojen korjaamisesta annetussa laissa (383/2009) tarkoitettuihin
korjaaviin toimenpiteisiin. Elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskus
voi tehostaa määräystä uhkasakolla
tai uhalla, että tekemättä jätetty
toimenpide teetetään laiminlyöjän
kustannuksella tai toiminta keskeytetään. Vireillepano-oikeudesta
säädetään tämän
lain 57 §:n 2 momentissa.
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksella
on oikeus salassapitosäännösten es-tämättä saada
toiminnanharjoittajalta luontovahingon tai sen uhan ehkäisemisen
taikka luontovahingon korjaamisen kannalta välttämättömät
tiedot.
Mitä 1 ja 2 momentissa säädetään,
ei sovelleta luontovahinkoon, jonka ehkäisemisestä ja korjaamisesta
säädetään ympäristönsuojelulaissa
(86/2000), vesilaissa tai geenitekniikkalaissa (377/1995).
61 §
Valitus
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Metsähallituksen, Suomen ympäristökeskuksen,
Metsäntutkimuslaitoksen ja elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen
päätöksestä sekä kunnan
viranomaisen 26 ja 28 §:n nojalla tekemästä päätöksestä saa
valittaa hallinto-oikeuteen. Toimivaltainen hallinto-oikeus määräytyy hallintolainkäyttölain
(586/1996) 12 §:n mukaan, kuitenkin
niin, että valitettaessa elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen
päätöksestä, toimivaltainen
hallinto-oikeus on se, jonka tuomiopiirissä pääosa
kysymyksessä olevasta alueesta sijaitsee.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
62 §
Valitus hallinto-oikeuden päätöksestä
Hallinto-oikeuden tämän lain nojalla tekemästä päätöksestä saa
valittaa korkeimpaan hallinto-oikeuteen.
Valitusoikeudesta on voimassa, mitä 61 §:n 3 momentissa
säädetään. Jos hallinto-oikeus
on muuttanut viranomaisen päätöstä tai
kumonnut sen, valitusoikeus on kuitenkin myös päätöksen tehneellä viranomaisella.
63 §
Valitus muun lain nojalla tehdystä päätöksestä
Sen lisäksi, mitä muutoksenhausta erikseen säädetään,
elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksella
on oikeus valittaa muun lain mukaisesta luvan myöntämistä tai
suunnitelman hyväksymistä koskevasta päätöksestä sillä perusteella, että päätös
on tämän lain tai sen nojalla annettujen säännösten
tai määräysten vastainen.
65 §
Hankkeiden ja suunnitelmien arviointi
Jos hanke tai suunnitelma joko yksistään tai tarkasteltuna
yhdessä muiden hankkeiden ja suunnitelmien kanssa
todennäköisesti merkittävästi
heikentää valtioneuvoston Natura 2000 -verkostoon
ehdottaman tai verkostoon sisällytetyn alueen niitä luonnonarvoja,
joiden suojelemiseksi alue on sisällytetty tai on tarkoitus
sisällyttää Natura 2000 -verkostoon,
hankkeen toteuttajan tai suunnitelman laatijan on asianmukaisella
tavalla arvioitava nämä vaikutukset. Sama koskee
sellaista hanketta tai suunnitelmaa alueen ulkopuolella, jolla todennäköisesti
on alueelle ulottuvia merkittäviä haitallisia
vaikutuksia. Edellä tarkoitettu vaikutusten arviointi voidaan
tehdä myös osana ympäristövaikutusten
arviointimenettelystä annetun lain (468/1994)
2 luvussa tarkoitettua arviointimenettelyä.
Luvan myöntävän tai suunnitelman
hyväksyvän viranomaisen on katsottava, että 1
momentissa tarkoitettu arviointi on tehty. Viranomaisen on sen jälkeen
pyydettävä siitä lausunto elinkeino-,
liikenne- ja ympäristökeskukselta ja siltä,
jonka hallinnassa luonnonsuojelualue on. Jos elinkeino-, liikenne-
ja ympäristökeskus itse on hankkeen toteuttaja,
lausunnon antaa sen sijasta ympäristöministeriö.
Lausunto on annettava viivytyksettä ja viimeistään
kuuden kuukauden kuluessa.
Viranomaisen, jolle laissa tai asetuksessa määrätyn
ilmoitusvelvollisuuden perusteella on tehty ilmoitus 1 momentissa
tarkoitetusta hankkeesta tai suunnitelmasta, on ryhdyttävä toimivallassaan
oleviin toimenpiteisiin hankkeen tai suunnitelman toteuttamisen
keskeyttämiseksi, kunnes 1 momentissa tarkoitettu arviointi
on suoritettu ja 2 momentissa tarkoitetut lausunnot hankittu. Viranomaisen
on myös ilmoitettava asiasta elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle
niin hyvissä ajoin, että elinkeino-, liikenne-
ja ympäristökeskus ehtii ryhtyä vastaaviin toimenpiteisiin.
72 a §
Menettely liito-oravailmoituksesta
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen on
saatuaan metsäkeskukselta metsälain 14 b §:ssä tarkoitetun
ilmoituksen ryhdyttävä toimenpiteisiin liito-oravan
lisääntymis- tai levähdyspaikan sijainnin
ja sallitun metsän käsittelyn määrittämiseksi.
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen on
annettava päätöksensä asiassa
viipymättä sen jälkeen kun se on saanut tässä tarkoitetun
ilmoituksen metsäkeskukselta.
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2010.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
ympäristövahinkovakuutuksesta annetun lain
3 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan ympäristövahinkovakuutuksesta
30 päivänä tammikuuta 1998 annetun lain
(81/1998) 3 § seuraavasti:
3 §
Vakuuttamisvelvollisuuden valvonta
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus valvoo
vakuuttamisvelvollisuuden noudattamista siten kuin valtioneuvoston
asetuksella tarkemmin säädetään.
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksella
on oikeus valvontaansa varten saada tiedot voimassa olevista ympäristövahinkovakuutuksista
toiminnanharjoittajilta ja 6 §:ssä tarkoitetulta
Ympäristövakuutuskeskukselta.
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2010.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
maankäyttö- ja rakennuslain muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan 5 päivänä helmikuuta
1999 annetun maankäyttö- ja rakennuslain (132/1999)
8 ja 18 §, 38 §:n 2 momentti, 64 ja 66 §,
72 §:n 4 momentti, 133 §:n 3 momentti, 171 §:n
3 momentti, 173 §, 174 §:n 4 momentti,
179 §, 190 §:n 1 momentti, 191 §:n 1
momentti, 192 §, 193 §:n 7 kohta, 195 §, 196 §:n
1 momentti, 198 §:n 2 momentti, 199 §:n 1 momentti
sekä 201 ja 205 §,
sellaisina kuin niistä ovat 66 § osaksi laissa
1441/2006, 171 §:n 3 momentti laissa 476/2004, 174 §:n
4 momentti laissa 1129/2008, 179 § laissa 504/2005,
192 § osaksi mainitussa laissa 1129/2008 sekä 198 §:n
2 momentti ja 201 § mainitussa laissa 1441/2006,
seuraavasti:
8 §
Kehittämiskeskustelu
Kunnan ja elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen
kesken käydään vähintään
kerran vuodessa kehittämiskeskustelu, jossa käsitellään
kunnan alueiden käytön suunnitteluun ja sen kehittämiseen,
vireillä oleviin ja lähiaikoina vireille tuleviin
merkittäviin kaava-asioihin sekä kunnan ja elinkeino-,
liikenne- ja ympäristökeskuksen yhteistyöhön
liittyviä kysymyksiä.
18 §
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen
tehtävät
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus edistää ja
ohjaa kunnan alueiden käytön suunnittelun ja rakennustoimen
järjestämistä.
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen on
erityisesti valvottava, että kaavoituksessa, rakentamisessa
ja muussa alueiden käytössä otetaan huomioon
valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet, muut
alueiden käyttöä ja rakentamista koskevat
tavoitteet sekä kaavoitusasioiden ja rakennustoimen hoitoa
koskevat säännökset siten kuin tässä laissa
säädetään. Lisäksi
elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus huolehtii
sille elinkeino- liikenne- ja ympäristökeskuksista
annetun lain (897/2009) 3 §:n mukaan kuuluvista tehtävistä.
38 §
Kiellot yleiskaavaa laadittaessa
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Rakennuskielto ja toimenpiderajoitus ovat voimassa enintään
viisi vuotta. Kaavoituksen keskeneräisyyden vuoksi kunta
voi pidentää aikaa enintään
viidellä vuodella ja elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus
kunnan hakemuksesta erityisestä syystä sen jälkeen
vielä enintään viidellä vuodella.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
64 §
Neuvottelu osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta
Kunta voi neuvotella elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen
kanssa osallistumis- ja arviointisuunnitelman riittävyydestä ja
toteuttamisesta.
Osallisella on ennen kaavaehdotuksen asettamista julkisesti
nähtäville mahdollisuus esittää elinkeino-,
liikenne- ja ympäristökeskukselle neuvottelun
käymistä osallistumis- ja arviointisuunnitelman
riittävyydestä. Jos suunnitelma on ilmeisesti
puutteellinen, elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen
on viivytyksettä järjestettävä kunnan
kanssa neuvottelu suunnitelman täydennystarpeiden selvittämiseksi.
Neuvotteluun on kutsuttava esityksen tehnyt osallinen ja tarpeen
mukaan ne viranomaiset ja yhteisöt, joiden toimialaan asia
liittyy.
66 §
Viranomaisneuvottelu
Maakuntakaavaa valmisteltaessa on oltava yhteydessä asianomaiseen
ministeriöön ja elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukseen.
Asianomaisen ministeriön, elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen
sekä maakunnan liiton kesken on järjestettävä neuvottelu
kaavan laadintaan liittyvien valtakunnallisten tavoitteiden ja muiden
keskeisten tavoitteiden selvittämiseksi.
Valmisteltaessa muuta kaavaa, joka koskee valtakunnallisia tai
tärkeitä seudullisia alueidenkäyttötavoitteita
tai joka muutoin on yhdyskuntarakenteellisten vaikutusten, luonnonarvojen tai
kulttuuriympäristön kannalta erityisen merkittävä taikka
valtion viranomaisen toteuttamisvelvollisuuden kannalta tärkeä,
on oltava yhteydessä elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukseen.
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen ja
kunnan kesken on järjestettävä neuvottelu tällaisen
kaavan laadintaan liittyvien valtakunnallisten, seudullisten ja
muiden keskeisten tavoitteiden selvittämiseksi.
Edellä 1 ja 2 momentissa tarkoitettuun neuvotteluun
on kutsuttava ne viranomaiset, joiden toimialaa asia saattaa koskea.
Viranomaisneuvottelusta säädetään
tarkemmin valtioneuvoston asetuksella.
72 §
Suunnittelutarve ranta-alueella
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Kunta voi elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusta
kuultuaan osoittaa rakennusjärjestyksessä alueet,
joilla 1 momentissa säädetty rajoitus ei ole voimassa
sen johdosta, ettei alueella ole sen sijainnin vuoksi odotettavissa
suunnittelua edellyttävää rakentamista
eikä alueella ole erityisiä luonnon- ja maisema-arvoja
tai virkistyskäytön tarpeita. Tällainen
rakennusjärjestyksen määräys
voi olla voimassa enintään kuusi vuotta kerrallaan,
kuitenkin enintään niin kauan kuin määräyksen
perusteena olleissa olosuhteissa ei ole tapahtunut sellaisia muutoksia,
joiden vuoksi edellytyksiä määräykselle
ei enää ole.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
133 §
Kuuleminen ja lausunnot
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Jos rakennuslupaa haetaan luonnonsuojelulain mukaiselle valtioneuvoston
asetuksella tarkemmin säädettävälle
luonnonsuojelun kannalta merkittävälle alueelle
tai alueelle, joka maakuntakaavassa on varattu virkistys- tai suojelualueeksi,
hakemuksesta on pyydettävä elinkeino-, liikenne-
ja ympäristökeskuksen lausunto.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
171 §
Poikkeamisvalta
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Poikkeamisen 2 momentissa tarkoitetuissa tapauksissa voi myöntää elinkeino-,
liikenne- ja ympäristökeskus. Jos rakentaminen
tai muu toimenpide edellyttää elinkeino-, liikenne-
ja ympäristökeskuksen toimivaltaan kuuluvan poikkeamisen
lisäksi kunnan toimivaltaan 1 momentin mukaan kuuluvaa
poikkeamista, elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus
voi ratkaista asian koko laajuudessaan, jos ratkaisu on kunnan kannan
mukainen.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
173 §
Poikkeamismenettely
Ennen 171 §:ssä säädettyä poikkeamista
koskevan asian ratkaisemista on naapureille ja muille, joiden asumiseen,
työntekoon tai muihin oloihin hanke saattaa huomattavasti
vaikuttaa, varattava tilaisuus kirjallisen muistutuksen tekemiseen.
Hakemuksesta on kunnan toimesta, hakijan kustannuksella tiedotettava
naapureille ja muille edellä mainituille tahoille. Tarkemmat säännökset
kuulemisesta annetaan valtioneuvoston asetuksella.
Ennen poikkeamista koskevan asian ratkaisemista on tarvittaessa
pyydettävä elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen,
muun valtion viranomaisen tai maakunnan liiton lausunto, jos poikkeaminen
koskee merkittävästi niiden toimialaa. Jos poikkeaminen
vaikuttaa merkittävästi naapurikunnan maankäyttöön,
on pyydettävä myös naapurikunnan lausunto.
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen lausunto
on kuitenkin pyydettävä aina, kun poikkeaminen
koskee:
1) aluetta, jota koskevat erityiset valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet;
2) luonnonsuojelun kannalta merkittävää aluetta;
3) rakennussuojelun kannalta merkittävää kohdetta
tai aluetta; tai
4) maakuntakaavassa virkistys- tai suojelualueeksi varattua
aluetta.
Edellä 2 momentissa mainittujen viranomaisten tulee
antaa lausuntonsa kahden kuukauden kuluessa.
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen on
ennen 171 §:n 3 momentin mukaisen poikkeamisen ratkaisemista
pyydettävä asianomaisen kunnan lausunto. Asianosaisten
kuulemisesta ja muiden lausuntojen pyytämisestä on
soveltuvin osin voimassa, mitä 1 ja 2 momentissa säädetään.
174 §
Poikkeamispäätös ja siitä ilmoittaminen
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Kunnan tulee toimittaa 171 §:n mukainen poikkeamispäätös
tiedoksi elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
179 §
Määräys kadunpitovelvollisuuden toteuttamiseksi
Jollei katua tai sen osaa rakenneta lainvoimaisen asemakaavan
mukaisen maankäytön edellyttämään
kuntoon kohtuullisessa ajassa kadunpitovelvollisuuden alkamisen
jälkeen ja siitä voi aiheutua haittaa terveydelle
tai turvallisuudelle taikka erityistä muuta haittaa maankäytön
tai liikenteen järjestämiselle taikka jollei kunta
kohtuullisessa ajassa täytä 86 a §:ssä säädettyä velvollisuuttaan,
voi elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus velvoittaa
uhkasakolla kunnan toteuttamaan velvollisuutensa.
190 §
Muutoksenhaku muusta viranomaisen päätöksestä
Muutosta kunnan viranomaisen tämän lain mukaiseen
muuhun kuin 188 ja 189 §:ssä tarkoitettuun päätökseen,
maakunnan liiton 33 §:n 3 momentissa tarkoitettuun
päätökseen sekä elinkeino-,
liikenne- ja ympäristökeskuksen tämän
lain nojalla antamaan päätökseen haetaan valittamalla
hallinto-oikeuteen. Toimivaltainen hallinto-oikeus määräytyy
hallintolainkäyttölain (586/1996) 12 §:n
mukaan. Valitettaessa elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen
päätöksestä toimivaltainen hallinto-oikeus
on kuitenkin se, jonka tuomiopiirissä pääosa
kysymyksessä olevasta alueesta sijaitsee.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
191 §
Valitusoikeus kaavan ja rakennusjärjestyksen hyväksymistä koskevasta
päätöksestä
Sen lisäksi, mitä kuntalain 92 §:ssä säädetään valitusoikeudesta,
elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksella
ja muulla viranomaisella on toimialaansa kuuluvissa asioissa oikeus
valittaa kaavan ja rakennusjärjestyksen hyväksymistä koskevasta
päätöksestä. Valitusoikeus on
myös maakunnan liitolla ja kunnalla, joiden alueella kaavassa
osoitetulla maankäytöllä tai rakennusjärjestyksellä on
vaikutuksia.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
192 §
Valitusoikeus rakennus- ja toimenpidelupapäätöksestä sekä maisematyölupa-
ja purkamislupapäätöksestä
Valitusoikeus rakennus- ja toimenpidelupapäätöksestä on:
1) viereisen tai vastapäätä olevan
alueen omistajalla ja haltijalla;
2) sellaisen kiinteistön omistajalla ja haltijalla,
jonka rakentamiseen tai muuhun käyttämiseen päätös
voi olennaisesti vaikuttaa;
3) sillä, jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun
päätös välittömästi
vaikuttaa; sekä
4) kunnalla.
Valitusoikeus maisematyölupaa ja rakennuksen
purkamislupaa koskevasta päätöksestä on:
1) sillä, jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun
päätös välittömästi
vaikuttaa;
2) kunnan jäsenellä;
3) kunnalla ja naapurikunnalla, jonka maankäytön
suunnitteluun päätös vaikuttaa; sekä
4) elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksella.
Jos rakennusluvan mukainen rakentaminen merkitsee purkamislupaa
edellyttävän rakennuksen purkamista, valitusoikeus
rakennusluvasta on myös elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksella.
193 §
Valitusoikeus poikkeamispäätöksestä ja
suunnittelutarveratkaisusta
Valitusoikeus poikkeamispäätöksestä ja
kunnan viranomaisen suunnittelutarveasiassa tekemästä 137 §:n
mukaisesta päätöksestä on:
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
7) elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksella;
sekä
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
195 §
Viranomaisen oikaisukehotus kaava-asiassa
Sen estämättä, mitä tässä laissa
säädetään muutoksenhausta, elinkeino-,
liikenne- ja ympäristökeskus voi kunnan hyväksyttyä yleiskaavan tai
asemakaavan tehdä kunnalle kirjallisen oikaisukehotuksen,
jos kaava on laadittu ottamatta huomioon valtakunnallisia alueidenkäyttötavoitteita
tai muutoin vastoin lain säännöksiä ja on
yleisen edun mukaista saattaa asia uudelleen kunnassa päätettäväksi.
Oikaisukehotus tulee tehdä kaavaa koskevan päätöksen
valitusajan kuluessa. Oikaisukehotuksen antamiseen ei saa valittamalla
hakea muutosta.
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen on
ilmoitettava oikaisukehotuksen tekemisestä hallinto-oikeudelle.
Hallinto-oikeuden on ilmoituksen saatuaan lähetettävä kunnalle
tiedot päätöksestä tehdyistä valituksista.
Hallinto-oikeuden tulee myös ilmoittaa valittajille tehdystä oikaisukehotuksesta.
Oikaisukehotuksen johdosta kunnanvaltuuston on tehtävä kaavaa
koskeva päätös. Jollei valtuusto tee
päätöstä kuuden kuukauden kuluessa oikaisukehotuksesta,
kaavan hyväksymispäätös on katsottava
rauenneeksi.
196 §
Oikaisukehotuksen johdosta tehdyn päätöksen vaikutus
valituksiin
Jos kunnan aiemmasta päätöksestä oli
tehty valitus hallinto-oikeudelle, kunnan on ilmoitettava kirjallisesti
oikaisukehotuksen johdosta tehdystä uudesta päätöksestä hallinto-oikeudelle
sekä valituksen tehneille. Aikaisemmasta päätöksestä tehtyjen
valitusten katsotaan kohdistuvan uuteen hyväksymispäätökseen.
Jos kunta pysyttää hyväksymistä koskevan
päätöksen entisellään,
muilla kuin valituksen jo tehneillä ei ole oikeutta muutoksenhakuun.
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksella
on kuitenkin valitusoikeus.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
198 §
Eräiden päätösten tiedoksi
antaminen
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Hallinto-oikeuden päätös 188 §:n
1 momentissa tarkoitetussa asiassa annetaan julkipanon jälkeen.
Hallinto-oikeuden ja kunnan viranomaisen päätös
lupa-asiassa sekä kunnan viranomaisen, elinkeino-, liikenne-
ja ympäristökeskuksen ja hallinto-oikeuden päätös
171 §:ssä tarkoitetussa poikkeamista koskevassa
asiassa annetaan julkipanon jälkeen. Ympäristöministeriön 31 §:n
1 momentissa, 33 §:n 3 momentissa, 177 §:n
1 momentissa ja 178 §:ssä sekä elinkeino-,
liikenne- ja ympäristökeskuksen 38 §:n
2 momentissa ja 179 §:ssä tarkoitettu päätös
annetaan samoin julkipanon jälkeen.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
199 §
Valtioiden rajat ylittävät ympäristövaikutukset
Jos Suomea velvoittavan kansainvälisen sopimuksen toimeenpano
edellyttää tämän lain mukaisen
kaavan toteuttamisen ympäristövaikutuksia arvioitaessa
yhteistyötä toisen valtion kanssa, kaavaa laativan
maakunnan liiton tai kunnan tulee toimittaa ennen kaavan hyväksymistä asianomaiselle
ministeriölle ja elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle
sopimuksen mukaista toiselle valtiolle ilmoittamista varten tarpeelliset
tiedot.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
201 §
Kaavapäätöksen täytäntöönpanokelpoisuus
Maakuntakaavan ja yhteisen yleiskaavan vahvistuspäätöksessä voidaan
määrätä kaava tulemaan voimaan
ennen kuin se on saanut lainvoiman. Kunnanhallitus voi valitusajan
kuluttua määrätä yleis- ja asemakaavan
tulemaan voimaan ennen kuin se on saanut lainvoiman kaava-alueen
siltä osalta, johon valitusten tai oikaisukehotuksen ei
voida katsoa kohdistuvan. Kunnan on annettava päätös
viivytyksettä tiedoksi valittajille ja muutoksenhakuviranomaiselle
sekä, jos määräys koskee oikaisukehotuksen
kohteena olevaa kaavaa, elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle.
Muutoksenhakuviranomainen voi kieltää päätöksen
täytäntöönpanon.
Jos viranomainen on 195 §:n nojalla tehnyt kaavan hyväksymispäätöksestä oikaisukehotuksen,
kaavan täytäntöönpano keskeytyy
siihen asti, kun kunnanvaltuusto on tehnyt asiassa uuden päätöksen,
jollei kunnanhallitus ole 1 momentin nojalla määrännyt
kaavan osaa tulemaan voimaan.
205 §
Viranomaisen tiedonsaantioikeus
Asianomaisella ministeriöllä ja elinkeino-, liikenne-
ja ympäristökeskuksilla on oikeus saada kunnilta,
maakuntien liitoilta ja muilta viranomaisilta maksutta näillä olevia
alueiden käytön ja rakennetun ympäristön
seurannan kannalta tarpeellisia tietoja sekä tämän
lain mukaista valvonta- ja muuta viranomaistehtävää varten
tarpeellisia asiakirjoja siten kuin valtioneuvoston asetuksella
tarkemmin säädetään.
Eräiden päätösten lähettämisestä tiedoksi
viranomaisille säädetään erikseen.
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2010.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
ympäristönsuojelulain muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan 4 päivänä helmikuuta
2000 annetun ympäristönsuojelulain (86/2000)
17 §:n 2 momentti, 19 §:n 4 momentti, 20 §:n
2 momentti, 22, 23 ja 25 §, 27 §:n 1 momentti,
31, 33 ja 34 §, 35 §:n 1 momentti, 36 §,
58 §:n 2 momentti, 60 §:n 1 momentti, 64 §:n
3 momentti, 64 a §, 65 §:n 1 momentti, 68, 71—73,
77—80, 82, 84, 84 a, 84 c, 91, 92 ja 94 §, 95 §:n
1 momentti, 96:n 4 momentti, 97 §, 99 §:n
3 momentti, 105 ja 106 §, 110 b §:n 2 momentti
sekä 112 §:n 1 momentti,
sellaisina kuin niistä ovat 17 §:n 2 momentti,
27 §:n 1 momentti, 60 §:n 1 momentti, 64 §:n 3 momentti
ja 95 §:n 1 momentti laissa 252/2005, 22 § osaksi
viimeksi mainitussa laissa ja laissa 681/2008, 31, 34,
77—79 ja 84 § osaksi mainitussa laissa 252/2005,
64 a § laissa 944/2002 ja mainitussa laissa 252/2005,
65 §:n 1 momentti ja 96 §:n 4 momentti laissa
1300/2004, 84 a ja 84 c § laissa 385/2009,
92 § osaksi mainituissa laeissa 1300/2004 ja 385/2009
sekä 110 b §:n 2 momentti mainitussa laissa 944/2002,
seuraavasti:
17 §
Poikkeuksen myöntäminen
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Poikkeus myönnetään hakemuksesta.
Ennen poikkeuksen myöntämistä ympäristöministeriön
on varattava elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle,
asianomaiselle kunnalle ja 92 §:ssä tarkoitetulle
rekisteröidylle yhteisölle tilaisuus tulla kuulluksi
hakemuksen johdosta. Päätös on annettava
tiedoksi siten kuin hallintolaissa (434/2003) säädetään.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
19 §
Kunnan ympäristönsuojelumääräykset
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Ennen ympäristönsuojelumääräysten
antamista on asianomaiselle elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle
varattava tilaisuus lausunnon antamiseen. Päätös
ympäristönsuojelumääräysten
hyväksymisestä annetaan tiedoksi siten kuin kunnalliset
ilmoitukset kunnassa julkaistaan. Päätös
katsotaan annetun tiedoksi, kun kuulutus on asetettu yleisesti nähtäville.
Samoin on kuulutettava ympäristönsuojelumääräysten voimaantulosta.
Määräykset on lähetettävä tiedoksi
elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle.
20 §
Valtion viranomaiset
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus ohjaa
ja edistää tässä laissa ja sen
nojalla annetuissa säädöksissä tarkoitettujen
tehtävien hoitamista alueellaan, valvoo näiden
säädösten noudattamista sekä käyttää osaltaan
ympäristönsuojelun yleisen edun puhevaltaa tämän
lain mukaisessa päätöksenteossa.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
22 §
Valvontaviranomaiset
Tämän lain mukaisia valvontaviranomaisia ovat
elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus ja kunnan
ympäristönsuojeluviranomainen.
Terveydensuojeluviranomaiset ja kulutustavaroiden ja kuluttajapalvelusten
turvallisuudesta annetussa laissa tarkoitetut valvontaviranomaiset
valvovat tämän lain 13 §:n 1 momentin 2
kohdassa ja 108 d §:ssä tarkoitetun valtioneuvoston
asetuksen noudattamista. Myös työsuojeluviranomaiset
valvovat 13 §:n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitetun valtioneuvoston
asetuksen noudattamista ja elintarvikevalvontaviranomaiset 108 d §:ssä tarkoitetun
valtioneuvoston asetuksen noudattamista. Suomen ympäristökeskus valvoo
15 §:ssä tarkoitetun orgaanisia liuottimia sisältäviä tuotteita
koskevan valtioneuvoston asetuksen noudattamista.
Tullilaitos ja rajavartiolaitos valvovat tämän lain
ja sen nojalla annettujen säännösten
noudattamista toimialallaan.
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus valvoo
tämän lain ja sen nojalla annettujen säännösten
noudattamista siltä osin kuin on kyse yhteisen maatalouspolitiikan
suoria tukijärjestelmiä koskevista yhteisistä säännöistä ja
tietyistä viljelijöiden tukijärjestelmistä sekä asetusten
(ETY) N:o 2019/93, (EY) N:o 1452/2001, (EY) N:o 1453/2001,
(EY) N:o 1454/2001, (EY) N:o 1868/94, (EY) N:o
1251/1999, (EY) N:o 1254/1999, (EY) N:o 1673/2000,
(ETY) N:o 2358/71 ja (EY) 2529/2001 muuttamisesta
annetussa neuvoston asetuksessa (EY) N:o 1782/2003 tarkoitettujen
lakisääteisten hoitovaatimusten noudattamisen
valvonnasta. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus
ilmoittaa valvonnassa havaitsemistaan puutteista kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle
näiden viranomaisten toimivaltaan tämän
lain nojalla kuuluvia mahdollisia toimenpiteitä varten.
Valvonnasta ja valvontaviranomaisten yhteistoiminnasta säädetään
muutoin tarvittaessa tarkemmin valtioneuvoston asetuksella.
23 §
Ympäristölupaviranomaiset
Tämän lain mukaisia valtion lupaviranomaisia
ovat aluehallintovirastot siten kuin aluehallintovirastoista annetussa
laissa (896/2009) säädetään.
Ympäristölupaviranomaisena kunnassa toimii
kunnan ympäristönsuojeluviranomainen.
Aluehallintovirasto tukee kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen
toimintaa toimialaansa kuuluvissa asioissa.
25 §
Ympäristön tilan seuranta
Kunnan on alueellaan huolehdittava paikallisten olojen edellyttämästä tarpeellisesta
ympäristön tilan seurannasta. Elinkeino-, liikenne-
ja ympäristökeskus huolehtii ympäristön
tilan seurannasta alueellaan. Suomen ympäristökeskuksen
tehtävistä ympäristön tilan
seurannassa säädetään erikseen.
Seurantatiedot on julkistettava ja niistä on tiedotettava
tarvittavassa laajuudessa.
27 §
Ympäristönsuojelun tietojärjestelmä
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset ja
Suomen ympäristökeskus ylläpitävät
ympäristönsuojelun tietojärjestelmää,
joka sisältää tarpeelliset tiedot:
1) tämän lain mukaisista ympäristölupaviranomaisten
ja valvontaviranomaisten päätöksistä;
2) lupiin ja ilmoituksiin liittyvistä raporteista ja
tarkkailusta;
3) jätelain mukaiseen jätetiedostoon merkittävistä seikoista;
4) tämän lain täytäntöönpanoon
liittyvästä ympäristön tilan
seurannasta ja tutkimuksista;
5) ympäristön pilaantumisen vaaraa aiheuttavassa
toiminnassa käytetyistä kemikaaleista, syntyvistä päästöistä ja
jätteistä sekä vastaanotetuista jätteistä;
6) muista tämän lain täytäntöönpanon
kannalta tarpeellisista seikoista.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
31 §
Toimivaltainen lupaviranomainen
Aluehallintovirasto ratkaisee ympäristölupahakemuksen,
jos:
1) toiminnalla saattaa olla merkittäviä ympäristövaikutuksia
tai asian ratkaiseminen aluehallintovirastossa muuten on perusteltua
toiminnan laatu tai luonne huomioon ottaen;
2) muun kuin 1 kohdassa tarkoitetun toiminnan ympäristövaikutukset
saattavat kohdistua huomattavassa määrin sijaintikuntaa
laajemmalle alueelle;
3) toiminta edellyttää ympäristöluvan
lisäksi lupaa vesilain 2—9 luvun nojalla tai vesilaissa säädetyn
muun kuin purkujohtoa koskevan tai 10 luvussa tarkoitetun käyttöoikeuden
perustamista ja lupahakemukset on tämän lain 39 §:n
mukaan käsiteltävä yhteiskäsittelyssä;
4) lupa on tarpeen 28 §:n 2 momentin 1 kohdan perusteella;
5) lupa on tarpeen yksinomaan 29 §:n nojalla; tai
6) lupa on tarpeen pilaantuneiden maa-ainesten käsittelyyn.
Kunnan ympäristönsuojeluviranomainen ratkaisee
muun kuin 1 momentissa tarkoitetun lupahakemuksen.
Jos toimintoihin on haettava lupaa siten kuin 35 §:n
4 momentissa säädetään, eri
toimintojen lupa-asian ratkaisee aluehallintovirasto, jos yhdenkin
toiminnan lupa-asian ratkaisu kuuluu sen toimivaltaan.
Edellä 1 momentin 1 kohdassa tarkoitetuista toiminnoista
säädetään tarkemmin valtioneuvoston
asetuksella.
33 §
Lupa-asian siirtäminen
Jos lupahakemus on pantu vireille kunnan ympäristönsuojeluviranomaisessa
ja asian selvittämisen yhteydessä ilmenee, että toiminnasta voi
aiheutua vesistön pilaantumista, on asia siirrettävä aluehallintoviraston
ratkaistavaksi. Kunnan ympäristönsuojeluviranomainen
voi yksittäistapauksessa siirtää päätösvaltaansa
kuuluvan lupa-asian aluehallintoviraston ratkaistavaksi, jos asia
vaatii sellaista asiantuntemusta, jota kunnassa ei voida saada.
Lupa-asia voidaan siirtää aluehallintovirastolle
myös muusta erityisestä syystä.
34 §
Lupaviranomaisen alueellinen toimivalta
Lupahakemuksen ratkaisee se 31 §:n mukaan toimivaltainen
lupaviranomainen, jonka toimialueelle toiminta sijoitetaan. Jos
toiminta on alueen käyttämistä ja sitä harjoitetaan
useamman kuin yhden lupaviranomaisen toimialueella, lupahakemuksen
ratkaisee se viranomainen, jonka toimialueella merkittävin
osa päästöjä aiheuttavasta toiminnasta
sijaitsee.
Jos useiden samaa vesistöä kuormittavien toimintojen
lupiin sisältyvät kalatalousmääräykset tulevat
tarkistettaviksi samanaikaisesti ja niistä on tarkoituksenmukaista
päättää yhtenä kokonaisuutena,
asian ratkaisee 1 momentin mukaan toimivaltainen aluehallintovirasto.
Aluehallintovirasto ratkaisee kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen
toimivaltaan muutoin kuuluvan lupa-asian, jos toiminta sijaitsee tai
toiminnat sijaitsevat usean ympäristönsuojeluviranomaisen
toimialueella.
35 §
Lupahakemus
Lupahakemus on toimitettava toimivaltaiselle lupaviranomaiselle.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
36 §
Lausunnot
Aluehallintoviraston on pyydettävä lausunto hakemuksen
tarkoittaman toiminnan sijaintikunnalta ja siltä elinkeino-,
liikenne- ja ympäristökeskukselta, jonka toimialueella
toiminnan ympäristövaikutukset saattavat ilmetä sekä tarvittaessa
vaikutusalueen kunnilta.
Lupaviranomaisen on pyydettävä sen
lisäksi, mitä 1 momentissa säädetään,
hakemuksesta lausunto:
1) kunnan ympäristönsuojeluviranomaisilta niissä kunnissa,
joissa hakemuksen tarkoittaman toiminnan ympäristövaikutukset
saattavat ilmetä;
2) asiassa yleistä etua valvovilta viranomaisilta;
ja
3) lupaharkinnan kannalta muilta tarpeellisilta tahoilta.
Lupaviranomainen voi hankkia myös muita asiaan liittyviä tarpeellisia
selvityksiä.
58 §
Luvan muuttaminen
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Kalatalousvelvoitteen tai kalatalousmaksun muuttamisesta on
voimassa, mitä vesilain 2 luvun 22 §:n 4 momentissa
ja 22 b §:ssä säädetään.
Jos kalatalousvelvoitteen tai kalatalousmaksun perusteista on saatu
uutta selvitystä 68 §:ssä tarkoitetussa
korvausmenettelyssä, aluehallintovirasto voi samalla ottaa
viran puolesta velvoitteen tai maksun muuttamista koskevan asian
käsiteltäväkseen sen estämättä,
mitä määräysten muuttamisesta
ja tarkistamisesta muutoin on voimassa.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
60 §
Melua ja tärinää aiheuttava tilapäinen
toiminta
Toiminnanharjoittajan on tehtävä kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle
kirjallinen ilmoitus tilapäistä melua tai tärinää aiheuttavasta
toimenpiteestä tai tapahtumasta, kuten rakentamisesta tai
yleisötilaisuudesta, jos melun tai tärinän
on syytä olettaa olevan erityisen häiritsevää.
Jos hanke toteutetaan usean kunnan alueella, ilmoitus tehdään
sille elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle,
jonka toimialueella melu tai tärinä pääasiallisesti
ilmenee.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
64 §
Ilmoituksen käsittely
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Edellä 62 §:ssä tarkoitetuissa tilanteissa
valvontaviranomainen voi määräämillään
ehdoilla hyväksyä välttämättömän
lyhytaikaisen poikkeamisen tähän lakiin tai jätelakiin
perustuvasta velvollisuudesta. Poikkeamisesta ei saa aiheutua terveyshaittaa
tai merkittävää ympäristön
pilaantumista tai sen vaaraa. Päätöksen
poikkeamisesta tekee elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,
jos toiminnan lupa-asian käsittely kuuluu aluehallintoviraston
toimivaltaan. Valvontaviranomaisen tulee poikkeamisen jälkeen
tarvittaessa saattaa asia vireille lupaviranomaisessa siten kuin
58 §:ssä säädetään
lupamääräyksen muuttamisesta.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
64 a §
Poikkeukselliset tilanteet eräissä polttolaitoksissa
Polttoaineteholtaan vähintään 50
megawatin polttolaitoksen tai kaasuturbiinin toiminnanharjoittajan
on ilmoitettava viipymättä elinkeino-, liikenne-
ja ympäristökeskukselle ja kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle
savukaasujen puhdistinlaitteiden häiriöistä ja
rikkoontumisista sekä polttoaineen saatavuudessa ilmenneistä häiriöistä.
Ilmoittamisesta säädetään tarkemmin valtioneuvoston
asetuksella.
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus voi ilmoituksen
johdosta antaa päätöksen, jossa voidaan
antaa ilmoituksen tehneen toiminnanharjoittajan toimintaa koskevia
määräyksiä, taikka kieltää tai
keskeyttää toiminnan, jos se on tarpeen tiettyjen
suurista polttolaitoksista ilmaan joutuvien epäpuhtauspäästöjen
rajoittamisesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin
2001/80/EY velvoitteiden täytäntöönpanemiseksi.
Päätös annetaan julkipanon jälkeen,
ja siitä on tiedotettava siten kuin 53 ja 54 §:ssä säädetään
ympäristölupapäätöksen
antamisesta ja tiedottamisesta. Valtioneuvoston asetuksella säädetään
tarkemmin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen
tässä tarkoitetun toimivallan käyttämisestä.
65 §
Tietojärjestelmään merkitseminen
Valtioneuvoston asetuksella voidaan säätää, että muusta
kuin ympäristöluvanvaraisesta toiminnasta on ilmoitettava
elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle
27 §:n mukaiseen ympäristönsuojelun tietojärjestelmään
merkitsemistä varten, jos:
1) toiminta on 30 §:n 1 momentissa tarkoitettua;
2) toiminnassa käytetään valtioneuvoston asetuksessa
säädettyä haitallista ainetta; tai
3) toiminnasta voi aiheutua ympäristön pilaantumisen
vaaraa ja toiminnan päästöjen ehkäisemisen
vähimmäistasosta tai muusta ympäristönsuojeluvaatimusten
vähimmäistasosta on säädetty
valtioneuvoston asetuksella.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
68 §
Korvauksista päättäminen erikseen
Jos toiminnasta aiheutuvien vahinkojen yksityiskohtainen selvittäminen
viivästyttäisi kohtuuttomasti lupa-asian ratkaisua,
aluehallintovirasto voi ratkaista lupa-asian siltä osin
kuin se koskee luvan myöntämistä ja siirtää asian
myöhemmin ratkaistavaksi toiminnasta aiheutuvien 67 §:ssä tarkoitettujen
vahinkojen korvaamisen osalta. Korvaus 49 §:ssä tarkoitetusta
käyttöoikeuden myöntämisestä on
kuitenkin määrättävä luvan
yhteydessä.
Aluehallintovirasto voi myös määrätä toiminnasta
aiheutuvien vahinkojen korvaamisen joiltakin osin ratkaistavaksi
myöhemmin, jos siihen tarpeellisen selvityksen puuttuessa
tai muutoin on erityistä syytä. Luvan saaja on
tällöin velvoitettava hankkimaan tarvittava selvitys
ja hakemaan aluehallintovirastolta korvausratkaisun täydentämistä.
71 §
Ennen lupa-asian ratkaisua aiheutuneen vahingon korvaaminen
Aluehallintovirasto voi vesistön pilaantumista koskevan
lupa-asian yhteydessä käsitellä myös
vaatimuksen, joka koskee hakemuksessa tarkoitetusta toiminnasta
ennen lupa-asian ratkaisemista aiheutuneen vahingon korvaamista, jollei
siitä aiheudu olennaista viivästystä.
Jos vaatimusta ei käsitellä lupa-asian yhteydessä, aluehallintovirasto
käsittelee sen erillisenä asiana.
72 §
Ennakoimattoman vahingon korvaaminen
Korvausta vahingosta, jota lupaa myönnettäessä ei
ole ennakoitu, voidaan aiemman ratkaisun estämättä vaatia
aluehallintovirastolle tehtävällä hakemuksella.
Samassa yhteydessä voidaan käsitellä vaatimus,
joka koskee samalla toimenpiteellä luvasta poiketen aiheutetun
vahingon korvaamista.
73 §
Korvausasian käsittely käräjäoikeudessa
Käräjäoikeuden on jätettävä tutkimatta
kanteella vireille tullut vahingonkorvausvaatimus, jos samasta asiasta
johtuva korvausasia on tullut vireille lupaviranomaisessa.
Yleinen tuomioistuin ratkaisee 71 ja 72 §:n estämättä vesistön
pilaantumista koskevasta rikoksesta johtuvan korvausvaatimuksen.
Aluehallintoviraston on jätettävä tutkimatta
korvausasia, jos käräjäoikeudessa on
vireillä rikosasia, johon korvausvaatimus perustuu.
Käräjäoikeuden on ilmoitettava vesistön
pilaantumista koskevan korvausasian vireille tulosta aluehallintovirastolle.
Käräjäoikeus ja muutoksenhakutuomioistuin voi
pyytää lausunnon asianomaiselta elinkeino-, liikenne-
ja ympäristökeskukselta tai aluehallintovirastolta,
jos asian ratkaiseminen vaatii erityistä ympäristönsuojelun
tai vesiasioiden tuntemusta.
77 §
Selvitysvelvollisuus ja puhdistustarpeen arviointi
Jos maaperä tai pohjavesi on ilmeisesti pilaantunut,
elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus voi määrätä puhdistamisesta
75 §:n mukaan vastuussa olevan selvittämään
pilaantuneen alueen laajuuden ja puhdistamistarpeen. Määräys annetaan
noudattaen soveltuvin osin, mitä 13 luvussa säädetään.
Pilaantuneen maaperän ja pohjaveden puhdistustarpeen
arvioinnissa on otettava huomioon pilaantuneen alueen, sen ympäristön
tai pohjaveden nykyinen tai tuleva käyttö sekä pilaantumisesta
terveydelle tai ympäristölle mahdollisesti aiheutuva
vaara tai haitta.
78 §
Maaperän puhdistaminen
Pilaantuneiden maa-ainesten käsittelyyn on oltava ympäristölupa.
Maaperän puhdistamiseen pilaantuneella alueella
tai pilaantuneen maaperän aineksen poistamiseen toimitettavaksi
muualla 1 momentin mukaisesti käsiteltäväksi
voidaan kuitenkin ryhtyä tekemällä siitä ilmoitus
elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle,
jos:
1) pilaantuneen alueen laajuus ja maaperän pilaantumisen
aste on riittävästi selvitetty;
2) puhdistamisessa noudatetaan yleisesti käytössä olevaa
hyväksyttävää puhdistusmenetelmää;
ja
3) toiminnasta ei aiheudu ympäristön muuta pilaantumista.
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus tarkastaa
ilmoituksen ja tekee sen johdosta päätöksen.
Päätöksessä voidaan antaa tarvittavia
määräyksiä toiminnan järjestämisestä ja
valvonnasta. Päätös annetaan julkipanon
jälkeen, ja siitä on tiedotettava siten kuin 53
ja 54 §:ssä säädetään
ympäristölupapäätöksen
antamisesta ja tiedottamisesta.
Ilmoituksesta ja sen johdosta tehtävästä päätöksestä voidaan
antaa tarkempia säännöksiä valtioneuvoston
asetuksella.
79 §
Puhdistamisesta määrääminen
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen on
määrättävä pilaantuneen
maaperän tai pohjaveden puhdistamisesta, jollei puhdistamisesta 75 §:n
mukaan vastuussa oleva ryhdy siihen. Määräys
annetaan noudattaen soveltuvin osin, mitä 13 luvussa säädetään.
Viranomainen voi 1 momentissa tarkoitetussa päätöksessä samalla
määrätä muista tarpeellisista
toimista, joihin on ryhdyttävä ympäristön tilan
palauttamiseksi ennalleen tai aiheutuneen haitan vähentämiseksi
tai poistamiseksi. Jos puhdistaminen edellyttää maa-ainesten
käsittelemistä pilaantuneella alueella, määräys
annetaan noudattaen soveltuvin osin ympäristölupaa koskevia
säännöksiä ja 13 luvun säännöksiä.
80 §
Toimivallan siirto kunnalle
Ympäristöministeriö voi kunnan hakemuksesta
ja kuultuaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusta
ja aluehallintovirastoa päättää,
että pilaantunutta maaperää koskevissa
tässä luvussa tarkoitetuissa asioissa, lukuun
ottamatta 75 §:n 3 momenttia, toimivaltaisena
viranomaisena toimii kunnan ympäristönsuojeluviranomainen.
Päätös voidaan antaa määräajaksi
ja sitä voidaan erityisestä syystä muuttaa.
Päätökseen ei saa valittamalla hakea
muutosta.
Ennen toimivallan siirtoa koskevan päätöksen
tekemistä elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksessa
vireille tulleet 1 momentissa tarkoitetut asiat käsitellään
loppuun elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksessa
ja aluehallintovirastossa vireille tulleet asiat aluehallintovirastossa.
82 §
Tarkkailu toisen alueella
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus voi myöntää toiminnanharjoittajalle
oikeuden tarkkailla toiminnan ympäristövaikutuksia
ja ympäristön laatua toisen alueella, jollei alueen
omistaja tai haltija ole antanut suostumustaan tähän.
Oikeus voidaan myöntää edellyttäen,
ettei tarkkailusta aiheudu sanottavaa haittaa. Alueen omistajalle
tai haltijalle on varattava tilaisuus tulla asiassa kuulluksi.
84 §
Rikkomuksen tai laiminlyönnin oikaiseminen
Valvontaviranomainen voi:
1) kieltää sitä, joka rikkoo tätä lakia,
sen nojalla annettua asetusta tai määräystä,
jatkamasta tai toistamasta säännöksen
tai määräyksen vastaista menettelyä;
2) määrätä sen, joka rikkoo
tätä lakia taikka sen nojalla annettua asetusta
tai määräystä, täyttämään
muulla tavoin velvollisuutensa;
3) määrätä 1 tai 2 kohdassa
tarkoitetulla tavalla menetellyt palauttamaan ympäristö ennalleen tai
poistamaan rikkomuksesta ympäristölle aiheutunut
haitta;
4) määrätä toiminnanharjoittajan
riittävässä määrin
selvittämään toiminnan ympäristövaikutukset,
jos on perusteltua aihetta epäillä sen aiheuttavan
tämän lain vastaista pilaantumista.
Luvanvaraisen toiminnan osalta määräyksen antaa
elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, jos
toimivaltainen lupaviranomainen on aluehallintovirasto tai se on
33 §:n nojalla myöntänyt ympäristöluvan,
ja muutoin kunnan ympäristönsuojeluviranomainen.
Jos määräys koskee luvanvaraista
toimintaa, jossa lupa-asia on käsiteltävä 39 §:n
mukaisesti yhteiskäsittelyssä, määräys
annetaan siten kuin hallintopakkoasiasta säädetään
vesilain 21 luvussa. Jos määräys koskee
ainoastaan tässä laissa tai sen nojalla säädetyn
velvoitteen noudattamista, se annetaan kuitenkin tämän
lain mukaisesti.
Määräystä ei voida antaa
välittömästi 4 tai 6 §:n
täytäntöönpanemiseksi.
84 a §
Määräys vesistön merkittävän
pilaantumisen ja luontovahingon korjaamiseksi
Jos 84 §:n 1 momentin 1 tai 2 kohdassa tarkoitetun
rikkomuksen tai laiminlyönnin seurauksena aiheutuu merkittävää vesistön
pilaantumista tai luonnonsuojelulain 5 a §:ssä tarkoitettu
luontovahinko, on sen lisäksi, mitä tämän
lain 84 §:n 1 momentissa säädetään,
elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen määrättävä toiminnanharjoittaja
ryhtymään eräiden ympäristölle
aiheutuneiden vahinkojen korjaamisesta annetussa laissa (383/2009)
tarkoitettuihin korjaaviin toimenpiteisiin.
Jos vesistön merkittävä pilaantuminen
tai luontovahinko on aiheutunut onnettomuuden tai muun ennakoimattoman
syyn seurauksena, on elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen määrättävä vahingon
aiheuttanut toiminnanharjoittaja eräiden ympäristölle
aiheutuneiden vahinkojen korjaamisesta annetussa laissa tarkoitettuihin
korjaaviin toimenpiteisiin.
84 c §
Ilmoitus vesistön merkittävästä pilaantumisesta ja
luontovahingosta
Toiminnanharjoittajan on viipymättä ilmoitettava
elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle
84 a §:ssä tarkoitetusta vesistön merkittävästä pilaantumisesta
ja luontovahingosta sekä niiden välittömästä uhasta.
91 §
Kuuleminen
Ennen tässä luvussa tarkoitetun määräyksen antamista
viranomaisen on varattava sille, jota määräys
koskee, tilaisuus tulla kuulluksi asiassa siten kuin hallintolaissa
säädetään. Tarvittaessa on kuultava
myös muita asianosaisia, muita valvontaviranomaisia, lupaviranomaista
ja yleistä etua valvovia viranomaisia.
92 §
Vireillepano-oikeus
Jollei 77, 79, 84, 84 a, 85 tai 86 §:ssä tarkoitettu
asia ole tullut vireille valvontaviranomaisen omasta aloitteesta,
asian voi panna kirjallisesti vireille:
1) se, jonka oikeutta tai etua asia saattaa koskea;
2) rekisteröity yhdistys tai säätiö,
jonka tarkoituksena on ympäristön-, terveyden-
tai luonnonsuojelun taikka asuinympäristön viihtyisyyden
edistäminen ja jonka toiminta-alueella kysymyksessä olevat
ympäristövaikutukset ilmenevät;
3) toiminnan sijaintikunta ja muu kunta, jonka alueella toiminnan
ympäristövaikutukset ilmenevät;
4) elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus sekä toiminnan
sijaintikunnan ja vaikutusalueen kunnan ympäristönsuojeluviranomainen;
5) muu asiassa yleistä etua valvova viranomainen.
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus voi panna
vireille vaatimuksen 19 §:n 2 momentin 7 kohdan
mukaisesta ympäristönsuojelumääräyksen
antamista koskevasta asiasta, jos kunta ei ole antanut tätä koskevaa
määräystä ja määräystä on
pidetty vesienhoidon järjestämisestä annetun
lain mukaisessa vesienhoitosuunnitelmassa merkityksellisenä keinona
vesien tilan kannalta.
94 §
Toiminta rikosasiassa
Valvontaviranomaisen tulee tehdä ilmoitus 116 §:ssä tarkoitetusta
teosta tai laiminlyönnistä poliisille esitutkintaa
varten. Ilmoitus saadaan kuitenkin jättää tekemättä,
jos tekoa on pidettävä olosuhteet huomioon ottaen
vähäisenä eikä yleisen edun
ole katsottava vaativan syytteen nostamista.
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on rikosasiassa
asianomistaja, jos yleistä etua on loukattu.
95 §
Valvonnan järjestäminen
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen on
tämän lain mukaisen valvonnan järjestämiseksi
laadittava valvontasuunnitelma, jonka sisällöstä säädetään
tarvittaessa ympäristöministeriön asetuksella.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
96 §
Muutoksenhaku
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Kunnan ympäristönsuojelumääräysten
hyväksymistä sekä ympäristölupahakemuksen
käsittelymaksua tarkoittavaa taksaa koskevaan päätökseen
haetaan valittamalla muutosta siten kuin kuntalaissa (365/1995)
säädetään. Elinkeino-, liikenne-
ja ympäristökeskuksella on lisäksi oikeus
hakea muutosta kunnan ympäristönsuojelumääräyksiä koskevaan
päätökseen.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
97 §
Valitusoikeus
Valitusoikeus on:
1) sillä, jonka oikeutta tai etua asia saattaa koskea;
2) rekisteröidyllä yhdistyksellä tai
säätiöllä, jonka tarkoituksena
on ympäristön-, terveyden- tai luonnonsuojelun
taikka asuinympäristön viihtyisyyden edistäminen
ja jonka toiminta-alueella kysymyksessä olevat ympäristövaikutukset
ilmenevät;
3) toiminnan sijaintikunnalla ja muulla kunnalla, jonka alueella
toiminnan ympäristövaikutukset ilmenevät;
4) elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksella
sekä toiminnan sijaintikunnan ja vaikutusalueen kunnan
ympäristönsuojeluviranomaisella;
5) muulla asiassa yleistä etua valvovalla viranomaisella.
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksella
ja kunnan ympäristönsuojeluviranomaisella on lisäksi
oikeus valittaa yleisen ympäristönsuojeluedun
valvomiseksi sellaisesta päätöksestä, jolla
Vaasan hallinto-oikeus on muuttanut sen tekemää päätöstä tai
kumonnut päätöksen.
99 §
Menettely muutoksenhakutuomioistuimessa
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Vaasan hallinto-oikeuden päätös on
toimitettava valittajalle ja päätöksen
jäljennös sitä pyytäneille asianosaisille
sekä lupaa koskevassa asiassa toiminnanharjoittajalle,
jos asianomainen ei ole valittajana. Jäljennös
päätöksestä on lisäksi toimitettava
aluehallintovirastolle, valvontaviranomaiselle, asiassa yleistä etua
valvoville viranomaisille ja Suomen ympäristökeskukselle.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
105 §
Käsittelymaksut
Tämän lain mukaisen luvan, ilmoituksen tai muun
asian käsittelystä valtion viranomaisessa voidaan
periä maksu, jonka suuruutta määrättäessä noudatetaan,
mitä valtion maksuperustelaissa (150/1992) ja
sen nojalla annettavassa valtioneuvoston asetuksessa tai ympäristöministeriön
asetuksessa säädetään. Kunnalle
perittävän maksun perusteen on soveltuvin osin
vastattava valtion maksuperustelakia. Maksun perusteista määrätään
tarkemmin kunnan hyväksymässä taksassa.
Maksua ei peritä viranomaisen eikä haittaa kärsivän
asianosaisen aloitteesta vireillepannun asian käsittelystä.
Muiden vaatimuksesta vireillepannun asian käsittelystä saadaan
periä maksu, jos vireillepanoa on pidettävä ilmeisen
perusteettomana.
106 §
Todistajan kuuleminen
Aluehallintovirasto voi, jos se erityisestä syystä on
tarpeen, kuulla todistajaa valallisesti ja asianosaista totuusvakuutuksen
nojalla. Asianosaisille on varattava tilaisuus olla läsnä kuultaessa
todistajaa tai asianosaista, ja heillä on oikeus
esittää kysymyksiä sekä lausua
käsityksensä todistajan tai asianosaisen kertomuksesta.
Todistajalle maksettavasta korvauksesta on voimassa, mitä hallintolainkäyttölaissa
säädetään.
110 b §
Valtioneuvoston päätöksen valmistelu
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Valtioneuvoston päätöstä valmisteltaessa
on niille, joiden etua tai oikeutta asia koskee, varattava tilaisuus
tulla kuulluksi. Toiminnan sijaintikunnalta ja vaikutusalueen kunnilta,
asianomaisilta elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksilta
sekä valtioneuvoston asetuksella tarkemmin säädettäviltä tahoilta
on pyydettävä lausunto. Lisäksi 92 §:ssä tarkoitetulle
rekisteröidylle yhdistykselle tai säätiölle
on varattava tilaisuus tulla kuulluksi päätöstä valmisteltaessa.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
112 §
Kuuleminen ja tiedottaminen yhteistoteutuksesta
Ennen 111 §:ssä tarkoitetun päätöksen
tekemistä hakemuksesta on pyydettävä lausunto
toiminnan sijaintikunnalta ja vaikutusalueen kunnilta, asianomaisilta
elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksilta
sekä valtioneuvoston asetuksella tarkemmin säädettäviltä tahoilta.
Lisäksi 92 §:ssä tarkoitetulle rekisteröidylle
yhdistykselle tai säätiölle on varattava
tilaisuus tulla kuulluksi hakemuksen johdosta.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2010.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
vapaaehtoisesta osallistumisesta ympäristöasioiden
hallinta- ja auditointijärjestelmään
annetun lain 9 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan vapaaehtoisesta osallistumisesta ympäristöasioiden
hallinta- ja auditointijärjestelmään 8
päivänä marraskuuta 2002 annetun lain
(914/2002) 9 § seuraavasti:
9 §
Valvonta
Suomen ympäristökeskuksen on tutkittava sen
tietoon saatetut epäkohdat rekisteröidyn organisaation
ympäristönsuojelusta. Suomen ympäristökeskus
voi tätä varten pyytää elinkeino-, liikenne-
ja ympäristökeskusta tarkastamaan organisaation
toimintaa ja antamaan asiasta lausunnon.
Organisaatio on velvollinen antamaan tarpeellisia tietoja Suomen
ympäristökeskukselle tai elinkeino-, liikenne-
ja ympäristökeskukselle sen selvittämiseksi,
onko organisaatio noudattanut yhteisön asetuksen vaatimuksia.
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2010.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
rakennustuotteiden hyväksynnästä annetun
lain 24 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan rakennustuotteiden hyväksynnästä 13
päivänä maaliskuuta 2003 annetun lain (230/2003)
24 §:n 1 momentti seuraavasti:
24 §
Valtuutuksen ja hyväksymisen edellytysten valvonta
ja toiminnan keskeyttäminen
Ympäristöministeriö valvoo tämän
lain ja sen nojalla annettujen säännösten
sekä rakennustuotteiden hyväksymisestä annettujen
muiden säännösten samoin kuin valtuutusta
ja hyväksymistä koskevan ympäristöministeriön
päätöksen ehtojen noudattamista. Ministeriötä avustavat tässä tehtävässä elinkeino-,
liikenne- ja ympäristökeskukset ja kunnan rakennusvalvontaviranomaiset.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2010.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
vesienhoidon järjestämisestä annetun
lain muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan vesienhoidon järjestämisestä 30
päivänä joulukuuta 2004 annetun lain
(1299/2004) 4 §:n 2 momentti, 5, 6 ja
9 §, 11 §:n 3 momentti, 13—16 § sekä 17 §:n
3 momentti seuraavasti:
4 §
Viranomaiset
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus huolehtii
tämän lain mukaisista tehtävistä toimialueellaan.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
5 §
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen
tehtävät
Kullakin vesienhoitoalueella elinkeino-, liikenne-
ja ympäristökeskuksen tehtäviin kuuluu:
1) laatia selvitys vesien ominaispiirteistä;
2) laatia selvitykset ihmisen aiheuttamista vaikutuksista vesiin;
3) laatia vedenkäytön taloudelliset selvitykset;
4) kerätä tiedot valtioneuvoston asetuksella säädettävistä alueista,
jotka ovat Euroopan yhteisön lainsäädännön
mukaan suojeltavia;
5) kerätä tarpeelliset tiedot talousveden
ottoon tarkoitetuista alueista;
6) valmistella vesien tilan luokittelu;
7) järjestää vesien seuranta ja laatia
vesien seurantaohjelma;
8) valmistella vesienhoitosuunnitelma ja toimenpideohjelma;
9) hoitaa muut ympäristöministeriön
sekä maa- ja metsätalousministeriön määräämät
tehtävät vesienhoidon järjestämiseksi.
Suomen ympäristökeskus antaa 1 momentissa
mainituissa tehtävissä elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle
asiantuntija-apua ja pitää 1 momentin 4 kohdassa
tarkoitetuista tiedoista laadittua rekisteriä.
6 §
Valtioneuvoston asetus vesienhoitoalueista
Vesienhoitoalueista ja vesienhoitoalueen yhteensovittavasta
elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksesta
annetaan tarkemmat säännökset valtioneuvoston
asetuksella.
9 §
Seuranta
Vesienhoitoalueella pinta- ja pohjavesien seuranta on järjestettävä niin,
että niiden tilasta saadaan yhtenäinen ja monipuolinen
kokonaiskuva.
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten laatimat
vesien seurantaohjelmat yhteensovitetaan vesienhoitoalueella ja
liitetään vesienhoitosuunnitelmaan. Seurantaohjelmaa
laadittaessa otetaan soveltuvin osin huomioon toiminnan harjoittajalle
muun lain nojalla kuuluva tarkkailu.
11 §
Vesienhoitosuunnitelma
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Viranomaisten ja julkisia palveluja tarjoavien laitosten on
annettava maksutta elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle
hallussaan olevia tarpeellisia muita tietoja kuin henkilötietoja
vesienhoitosuunnitelman laatimiseksi. Viranomaisten on luovutettava
tietoja viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain (621/1999)
salassapitosäännösten estämättä. Muita
kuin tilakohtaisia tietoja on lisäksi luovutettava maaseutuelinkeinohallinnon
tietojärjestelmästä annetun lain (284/2008)
salassapitosäännösten estämättä.
13 §
Vesienhoitosuunnitelman valmistelu
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen on
vesienhoitosuunnitelman laatimista varten tehtävä:
1) hoitosuunnitelman laatimisen aikataulu ja työohjelma
vähintään kolme vuotta ennen hoitosuunnitelmakauden
alkamista;
2) yhteenveto vesistöalueen hoitoa koskevista keskeisistä kysymyksistä vähintään
kaksi vuotta ennen hoitosuunnitelmakauden alkamista; sekä
3) hoitosuunnitelmaehdotus vähintään
vuosi ennen hoitosuunnitelmakauden alkamista.
14 §
Yhteistyö vesienhoitosuunnitelman valmistelussa
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen on
järjestettävä vesienhoitosuunnitelman
valmistelun eri vaiheissa riittävä yhteistyö ja
vuorovaikutus toimialueensa eri viranomaisten ja muiden tahojen
kanssa. Tätä varten tulee olla vähintään
yksi yhteistyöryhmä. Yhteistyöryhmiä voidaan
perustaa myös vesistöalueittain.
Vesienhoitosuunnitelman yhteensovittamista varten vesienhoitoalueella
on elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten
edustajista sekä maa- ja metsätalousministeriön
nimeämästä kalatalouden edustajasta
muodostuva ohjausryhmä. Ohjausryhmän toiminnasta
vastaa yhteensovittava elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus.
Ohjausryhmän kokoonpanosta määrää ympäristöministeriö.
Yhteensovittamisesta ja valmisteluasiakirjojen tiedoksi saattamisesta
kansainvälisellä vesienhoitoalueella voidaan antaa
määräyksiä Suomea sitovassa
kansainvälisessä sopimuksessa.
15 §
Osallistuminen ja tiedottaminen
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen on
varattava kaikille mahdollisuus tutustua 13 §:ssä tarkoitettuihin
valmisteluasiakirjoihin ja niiden tausta-asiakirjoihin sekä varattava
tilaisuus esittää mielipiteensä valmisteluasiakirjoista
kirjallisesti tai sähköisesti. Valmisteluasiakirjojen
ja tausta-asiakirjojen julkisuudesta säädetään
viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetussa laissa.
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen on
julkaistava kuulutus valmisteluasiakirjojen nähtävilläolosta
alueen kuntien ilmoitustauluilla. Asiakirjat on pidettävä nähtävillä tarpeellisilta
osin alueen kunnissa, ja ne on julkaistava sähköisesti.
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen on
lisäksi pyydettävä tarvittavat lausunnot.
Hoitosuunnitelmaehdotuksesta sekä yhteensovitetusta
vesienhoitosuunnitelmasta on lisäksi ilmoitettava alueella
yleisesti ilmestyvissä sanomalehdissä sekä järjestettävä tarpeen
mukaan tiedotustilaisuuksia, joissa varataan tilaisuus mielipiteen
esittämiseen.
16 §
Vesienhoitosuunnitelman käsittely
Ehdotus vesienhoitoalueen vesienhoitosuunnitelmaksi käsitellään
ja yhteensovitetaan ohjausryhmässä.
Yhteensovittava elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus
toimittaa ohjausryhmässä käsitellyn ehdotuksen
vesienhoitoalueen vesienhoitosuunnitelmaksi ympäristöministeriölle.
17 §
Vesienhoitosuunnitelmien hyväksyminen
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Vesienhoitosuunnitelmien hyväksymisestä on toimitettava
tieto elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksille,
joiden on edelleen toimitettava tieto alueensa kunnille ja niille
viranomaisille, joita asian käsittelyn aikaisemmissa vaiheissa
on kuultu. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen
on kuulutettava hyväksymisestä kunnan ilmoitustaululla
sekä ilmoitettava hyväksymisestä riittävällä tavalla
sanomalehdissä. Kunnan aluetta koskeva hyväksytty
vesienhoitosuunnitelma on oltava nähtävillä kunnassa.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2010.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
öljysuojarahastosta annetun lain 26 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan öljysuojarahastosta 30 päivänä joulukuuta
2004 annetun lain (1406/2004) 26 § seuraavasti:
26 §
Katselmuslautakunta
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen tulee
asettaa sattuneen öljyvahingon korvauskysymysten ja muuta
valmistavaa selvittelyä varten katselmuslautakunta, jos
vahinkojen tai torjuntakustannusten voidaan arvioida nousevan yli 20
000 euron ja vahingon selvittäminen sitä edellyttää.
Katselmuslautakunta on asetettava myös, jos öljysuojarahaston
hallitus sitä pyytää. Katselmuslautakunnan
kustannukset suoritetaan öljysuojarahastosta.
Katselmuslautakunnan tehtävistä ja kokoonpanosta
säädetään valtioneuvoston asetuksella.
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2010.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
julkisesta työvoimapalvelusta annetun lain 5 a luvun
7 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan julkisesta työvoimapalvelusta 30
päivänä joulukuuta 2002 annetun lain
(1295/2002) 5 a luvun 7 §:n 2 momentti,
sellaisena kuin se on laissa 458/2005, seuraavasti:
5 a luku
Muutosturva ja siihen liittyvä työllistymisohjelma
7 §
Työvoimaviranomaisen velvollisuudet
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen tehtävänä on
tiedottaa ja avustaa 1 momentin 2 kohdan mukaisesti.
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2010.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
eläinlääkintahuoltolain muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan 16 päivänä lokakuuta
2009 annetun eläinlääkintähuoltolain
(765/2009) 6 ja 9 §, 10 §:n 2 momentti,
26 §:n 1 momentti, 29 §:n 1 momentti, 33 § ja
38 §:n 2 momentti seuraavasti:
6 §
Aluehallintovirasto
Aluehallintovirasto valvoo tämän lain sekä sen
nojalla annettujen säännösten täytäntöönpanoa
ja noudattamista toimialueellaan. Aluehallintovirasto huolehtii
Euroopan unionin suorien maataloustukien ehtojen elintarvikkeisiin,
eläintautien ilmoittamiseen ja eläinten hyvinvointiin liittyvän
sekä Euroopan unionin eläinten hyvinvointia koskevien
säädösten edellyttämän
otantaan perustuvan säännöllisen valvonnan
järjestämisestä. Aluehallintovirasto
osallistuu eläinsuojelulain mukaiseen valvontaan oma-aloitteisesti tai
paikallisen eläinsuojeluviranomaisen pyydettyä tehtävien
siirtämistä aluehallintovirastolle.
9 §
Alueellinen suunnitelma
Aluehallintoviraston on laadittava alueellinen suunnitelma kuntien
järjestämistä eläinlääkäripalveluista
sekä tässä laissa tarkoitetusta eläinten
terveyden ja hyvinvoinnin valvonnan järjestämisestä alueellaan.
Suunnitelman tulee sisältää eläinlääkäripalveluiden
saatavuutta ja laatua koskevat alueelliset tavoitteet sekä valvontaan
kuuluvat tarkastukset, näytteenotot ja muut toimenpiteet.
Alueellisessa suunnitelmassa on otettava huomioon valtakunnallinen
ohjelma, ja se on arvioitava ja tarkistettava tarvittaessa, kuitenkin
vähintään kolmen vuoden välein.
Aluehallintoviraston velvollisuudesta laatia elintarvikevalvontaa
koskeva suunnitelma säädetään
elintarvikelaissa.
10 §
Kunnan suunnitelma
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Kunnan suunnitelmassa on otettava huomioon valtakunnallinen
ohjelma ja alueellinen suunnitelma, ja se on arvioitava ja tarkistettava tarvittaessa,
kuitenkin vähintään kolmen vuoden välein.
Aluehallintovirasto ohjaa kunnan suunnitelman laatimista sekä valvoo
ja arvioi sen toteutumista.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
26 §
Ilmoitusvelvollisuus
Yksityisen eläinlääkäripalvelun
tuottajan tulee tehdä toiminnastaan kirjallinen ilmoitus
sille aluehallintovirastolle, jonka toimialueella palvelun tuottajalla
on kiinteä toimipaikka. Jos yksityisellä eläinlääkäripalvelun
tuottajalla ei ole kiinteää toimipaikkaa, ilmoitus
tulee tehdä sille aluehallintovirastolle, jonka toimialueella
eläinlääkäripalvelua pääasiallisesti
aiotaan tarjota.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
29 §
Tarkastusoikeus
Elintarviketurvallisuusvirastolla ja aluehallintovirastolla
on oikeus päästä paikkoihin, joissa tarjotaan
eläinlääkäripalveluja, sekä tarkastaa
yksityisen eläinlääkäripalvelun
tuottajan toimitilat, työvälineet, kirjanpito,
potilasasiakirjat ja muut eläinlääkäripalveluiden
tuottamista koskevat asiakirjat, jos se on tarpeen tässä laissa säädetyn
valvonnan toteuttamiseksi. Elintarviketurvallisuusvirasto voi määrätä aluehallintoviraston
suorittamaan tarkastuksen.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
33 §
Rekisteri
Elintarviketurvallisuusvirasto pitää valvontaa
varten rekisteriä yksityisistä eläinlääkäripalvelun
tuottajista. Aluehallintovirastot käsittelevät
rekisterin tietoja tässä laissa säädettyjen
tehtäviensä edellyttämässä laajuudessa.
Rekisteriin merkitään 26 §:n mukaisesti
ilmoitetut tiedot sekä tiedot 30 ja 31 §:ssä tarkoitetuista
määräyksistä.
Tiedot poistetaan rekisteristä kolmen vuoden kuluttua
siitä, kun yksityinen eläinlääkäripalvelun
tuottaja on lopettanut toimintansa. Tiedot 30 ja 31 §:ssä tarkoitetuista
määräyksistä poistetaan kuitenkin
viimeistään kymmenen vuoden kuluttua määräyksen
antamisesta. Henkilötietojen käsittelyyn sekä rekisteriin
tallennettujen tietojen käyttämiseen ja luovuttamiseen
sovelletaan muutoin, mitä henkilötietolaissa (523/1999) ja
viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetussa laissa (621/1999)
säädetään.
Aluehallintovirastolla ja kunnalla on oikeus salassapitosäännösten
estämättä saada tämän lain
mukaisten valvontatehtäviensä edellyttämiä välttämättömiä tietoja
rekisteristä.
38 §
Siirtymäsäännökset
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Elintarviketurvallisuusvirastolla tulee olla lain 8 §:n
mukainen ohjelma ja aluehallintovirastolla 9 §:n mukainen
suunnitelma vuoden kuluessa lain voimaantulosta. Kunnalla tulee
olla 10 §:n mukainen suunnitelma kahden vuoden kuluessa
lain voimaantulosta.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2010.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
vähittäiskaupan sekä parturi- ja
kampaamoliikkeen aukioloajoista annetun lain 3 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan vähittäiskaupan sekä parturi-
ja kampaamoliikkeen aukioloajoista 27 päivänä marraskuuta
2009 annetun lain (945/2009) 3 § seuraavasti:
3 §
Poikkeusluvat
Aluehallintovirasto voi erityisestä syystä sallia
ammattimaisen vähittäiskaupan sekä parturi- ja
kampaamoliikkeen harjoittamisen muinakin kuin 1 ja 2 §:ssä säädettyinä aikoina.
Erityisenä syynä pidetään liikkeen
sijaintiin, matkailuun, yleisötapahtumaan tai vastaavaan
tilanteeseen liittyvää tekijää,
joka vaikuttaa palvelujen kysyntään. Lupa voidaan
myöntää joko määräajaksi
tai toistaiseksi.
Lupa voidaan peruuttaa, jos luvan myöntämisen
olennaiset edellytykset eivät enää täyty.
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2010.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________
Laki
ympäristönsuojelu- ja vesiasioiden käsittelystä aluehallintovirastossa
annetun lain 3 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan ympäristönsuojelu- ja
vesiasioiden käsittelystä aluehallintovirastossa
20 päivänä marraskuuta 2009 annetun lain
(898/2009) 3 §:n 2 momentti seuraavasti:
3 §
Ratkaisukokoonpanot
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Jos asian tai hankkeen laatu ja laajuus tai merkittävät
vaikutukset taikka muu erityinen syy sitä edellyttää,
asia ratkaistaan monijäsenisessä kokoonpanossa.
Jos 1 virkkeessä tarkoitettu asia on osoitettu yhden tai
kahden jäsenen kokoonpanossa ratkaistavaksi, on asia siirrettävä monijäsenisessä kokoonpanossa
ratkaistavaksi. Asia on siirrettävä monijäsenisen
kokoonpanon ratkaistavaksi, jos kaksijäsenisen kokoonpanon
jäsenet ovat asian lopputuloksesta eri mieltä.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2010.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
_______________