EDUSKUNNAN VASTAUS 222/2013 vp

EV 222/2013 vp - HE 194/2013 vp

Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi verontilityslain sekä tuloverolain 124 ja 124 a §:n muuttamisesta

Asia

Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laeiksi verontilityslain sekä tuloverolain 124 ja 124 a §:n muuttamisesta (HE 194/2013 vp).

Valiokuntakäsittely

Valtiovarainvaliokunta on antanut asiasta mietinnön (VaVM 33/2013 vp).

Päätös

Eduskunta on hyväksynyt seuraavat lait:

Laki

verontilityslain muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

muutetaan verontilityslain (532/1998) 12, 12 c ja 12 d §, sellaisina kuin ne ovat laissa 989/2012, seuraavasti:

12 §

Veronsaajaryhmien jako-osuudet

Valtion jako-osuus on 69,72 prosenttia, kuntien jako-osuus 28,06 prosenttia ja seurakuntien jako-osuus 2,22 prosenttia yhteisöverosta. Evankelisluterilaisten seurakuntien yhteisövero on 99,92 prosenttia ja ortodoksisten seurakuntien yhteisövero 0,08 prosenttia seurakuntien yhteisöverosta.

Kunnille ja seurakunnille tuleviin yhteisöveroihin lisätään tuloverolain 21 ja 22 §:ssä tarkoitettujen yhteisöjen verot siten, että kuntien osuus on 92,67 prosenttia ja seurakuntien osuus 7,33 prosenttia.

12 c §

Veronsaajaryhmien jako-osuudet verovuonna 2014

Poiketen siitä, mitä 12 §:ssä säädetään, valtion jako-osuus verovuonna 2014 on 61,63 prosenttia, kuntien jako-osuus 35,56 prosenttia ja seurakuntien jako-osuus 2,81 prosenttia yhteisöverosta. Evankelisluterilaisten seurakuntien yhteisövero on 99,92 prosenttia ja ortodoksisten seurakuntien yhteisövero 0,08 prosenttia seurakuntien yhteisöverosta.

Kunnille ja seurakunnille tuleviin yhteisöveroihin lisätään tuloverolain 21 ja 22 §:ssä tarkoitettujen yhteisöjen verot siten, että kuntien osuus on 92,68 prosenttia ja seurakuntien osuus 7,32 prosenttia.

12 d §

Veronsaajaryhmien jako-osuudet verovuonna 2015

Poiketen siitä, mitä 12 §:ssä säädetään, valtion jako-osuus verovuonna 2015 on 63,10 prosenttia, kuntien jako-osuus 34,19 prosenttia ja seurakuntien jako-osuus 2,71 prosenttia yhteisöverosta. Evankelisluterilaisten seurakuntien yhteisövero on 99,92 prosenttia ja ortodoksisten seurakuntien yhteisövero 0,08 prosenttia seurakuntien yhteisöverosta.

Kunnille ja seurakunnille tuleviin yhteisöveroihin lisätään tuloverolain 21 ja 22 §:ssä tarkoitettujen yhteisöjen verot siten, että kuntien osuus on 92,66 prosenttia ja seurakuntien osuus 7,34 prosenttia.

_______________

Tämä laki tulee voimaan        päivänä        kuuta 20     .

Lain 12 c §:ää sovelletaan verovuoden 2014 ja 12 d §:ää verovuoden 2015 yhteisöveron tilityksiin ja tilityksien oikaisuihin.

_______________

Laki

tuloverolain 124 ja 124 a §:n muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

muutetaan tuloverolain (1535/1992) 124 §:n 3 momentti ja 124 a §, sellaisina kuin ne ovat laissa 990/2012, seuraavasti:

124 §

Veron määräytyminen

- - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Edellä 21 §:n 1 momentissa tarkoitetun osittain verovapaan yhteisön ja tiekunnan sekä yleishyödyllisen yhteisön kiinteistöstä saadun tulon tuloveroprosentti on 6,06. Näiden yhteisöjen veron jakautumisesta kunnan ja seurakunnan kesken säädetään verontilityslaissa. Edellä 21 §:n 2 momentissa tarkoitetun yhteisön tuloveroprosentti on 5,61.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - -

124 a §

Veron määräytyminen verovuosina 2012—2015

Poiketen siitä, mitä 124 §:n 3 momentissa säädetään:

1) vuonna 2012 edellä 21 §:n 1 momentissa tarkoitetun osittain verovapaan yhteisön ja tiekunnan sekä yleishyödyllisen yhteisön kiinteistöstä saadun tulon tuloveroprosentti on 7,5068 ja 21 §:n 2 momentissa tarkoitetun yhteisön tuloveroprosentti on 6,9433;

2) vuonna 2013 edellä 21 §:n 1 momentissa tarkoitetun osittain verovapaan yhteisön ja tiekunnan sekä yleishyödyllisen yhteisön kiinteistöstä saadun tulon tuloveroprosentti on 7,80 ja 21 §:n 2 momentissa tarkoitetun yhteisön tuloveroprosentti on 7,22;

3) vuonna 2014 edellä 21 §:n 1 momentissa tarkoitetun osittain verovapaan yhteisön ja tiekunnan sekä yleishyödyllisen yhteisön kiinteistöstä saadun tulon tuloveroprosentti on 7,67 ja 21 §:n 2 momentissa tarkoitetun yhteisön tuloveroprosentti on 7,11;

4) vuonna 2015 edellä 21 §:n 1 momentissa tarkoitetun osittain verovapaan yhteisön ja tiekunnan sekä yleishyödyllisen yhteisön kiinteistöstä saadun tulon tuloveroprosentti on 7,38 ja 21 §:n 2 momentissa tarkoitetun yhteisön tuloveroprosentti on 6,84.

Edellä 21 §:n 1 momentissa tarkoitetun osittain verovapaan yhteisön ja tiekunnan sekä yleishyödyllisen yhteisön kiinteistöstä saadusta tulosta kertyneen veron jakautumisesta kunnan ja seurakunnan kesken säädetään verontilityslaissa.

_______________

Tämä laki tulee voimaan        päivänä        kuuta 20     .

_______________

Helsingissä 16 päivänä joulukuuta 2013