Perustelut
Nyt ehdotetuilla laeilla tehdään kansalliseen lainsäädäntöön
ns. EU:n asevientiasetuksesta (Euroopan parlamentin ja neuvoston
asetus (EU) N:o 258/2012) johtuvat tarkistukset ja täydennykset.
Asevientiasetus on suoraan sovellettavaa oikeutta, ja sen soveltaminen
alkaa pääosin 30.9.2013. Tämän
vuoksi ampuma-aselaista on tarpeen poistaa säännökset,
jotka ovat asevientiasetuksen kanssa päällekkäisiä.
Ampuma-aselaissa on tarpeen säätää myös
kansallisista viranomaisista, jotka toimivat asetuksessa tarkoitettuina
lupa- ja valvontaviranomaisina.
Hallituksen esityksen mukaan kaupallisen aseviennin lupaviranomaisena
jatkaisi Poliisihallitus. Yksityinen vienti tulee asevientiasetuksen
sovellettavaksi tulon yhteydessä luvanvaraiseksi. Tilapäinen
yksityinen asevienti tapahtuu lähes kokonaan kansallisten
hallussapitoon oikeuttavien lupien ja Euroopan ampuma-asepassin
nojalla. Lisätehtäviä tulee siten lähinnä vain pysyvästä yksityisestä viennistä.
Esityksen mukaan muun kuin kaupallisessa tarkoituksessa tapahtuvan
viennin, käytännössä pysyvän
yksityisen viennin, lupa- ja valvontaviranomaisena toimisi kotikunnan,
kotipaikan tai oleskelupaikan poliisilaitos, mikä on arvioitu
viranomaistoiminnan ja kansalaisten palvelujen saatavuuden kannalta
tarkoituksenmukaisimmaksi ja kustannustehokkaimmaksi ratkaisuksi.
Suomessa asuvien henkilöiden pysyvästä aseviennistä muodostuvan
lupamäärän arvioidaan jäävän
vuosittain enintään satoihin.
Valiokuntakäsittelyssä on tullut esiin vaihtoehto
koota asetuksen soveltamisalaan kuuluvat lupa- ja valvontaviranomaistehtävät
myös pysyvän yksityisen viennin osalta Poliisihallitukseen.
Tämän ratkaisun etuna on ammattitaidon keskittäminen
yhteen pisteeseen sekä kaupallisten että muiden
lupien osalta vuosittaisen lupamäärän
ollessa vähäinen. Myös ohjeistus- ja
ohjaustarve olisi vähäisempi ottaen huomioon erityisesti
ulko- ja turvallisuuspoliittisten esteiden arvioinnin. Poliisihallituksella
ja ulkoasiainministeriöllä on kaupallisessa tarkoituksessa
tapahtuvan viennin osalta jo tähän liittyvä kiinteä yhteistyö.
Toisaalta tehtävien keskittämisestä Poliisihallitukseen
seuraisi yksityiselle luvanhaltijalle tarve asioida yksityistä vientiä koskevissa
lupa-asioissa eri paikassa kuin muissa lupa-asioissaan.
Poliisilaitos on fyysisesti helpommin tavoitettavissa, jolloin asioinnin
voi tehdä myös henkilökohtaisesti. Tämä helpottaa
esimerkiksi hakemuksen laatimista koskevaa ohjeistusta. Sinänsä yksityisen
vientilupa-asian vireilletulo ei edellytä hakemuksen jättämistä henkilökohtaisesti.
Jos ulkomailla asuva henkilö haluaa hankkia itselleen Suomesta
aseen ja viedä sen EU:n ulkopuolelle, hänen olisi
haettava esineen hankkimista varten ampuma-aselain 47 §:n
mukainen hankkimislupa ulkomailla asuvalle oleskelupaikan poliisilaitokselta
ja yksityinen vientilupa Poliisihallituksesta. Jos kummankin luvan myöntäisi
sama viranomainen, luvat voitaisiin antaa samassa prosessissa. Mikäli
luvat myöntää eri viranomainen, edellyttää se
viranomaisten yhteistyötä koskevaa ohjeistusta.
Saadun selvityksen mukaan Lupa 2016 -hankkeeseen liittyvä sähköinen
asiointi ei ole toistaiseksi käytössä.
Sähköisen asioinnin mahdollistaman järjestelmän
käyttöönottoon asti asiointi lupaviranomaisen
kanssa tulee järjestää normaalein hallintolain
(434/2003) mukaisin menettelyin ottaen
lisäksi huomioon sähköisestä asioinnista
viranomaistoiminnassa annetun lain säännökset
(13/2003). Sähköisen
asiointijärjestelmän käyttöönoton
jälkeen asioimiseen on yksi uusi lisämuoto nykyisten
lisäksi. Ampuma-aselupahakemuksen toimittaminen nykyisten
sähköisten järjestelmien avulla ei ole
asianmukainen vaihtoehto hakemuksen sisältämien
salassa pidettävien tietojen vuoksi.
Valiokunta pitää keskeisenä sitä,
että lupajärjestelmä on mahdollisimman
yksinkertainen, toimiva ja käyttäjäystävällinen.
Valiokunta on eri yhteyksissä pitänyt sekä hallinnon
että ammattitaidon varmistamisen näkökulmasta
tarkoituksenmukaisena asioiden keskittämistä yhteen paikkaan
silloin, kun asioiden määrä on vähäinen.
Samalla valiokunta on korostanut palveluiden saatavuuden ja tavoitettavuuden
tärkeyttä. Edellä todetuin perustein
valiokunta pitää tarkoituksenmukaisena, että asevientiasetuksen
soveltamisalaan kuuluvat lupa- ja valvontatehtävät
keskitetään myös pysyvää yksityistä vientiä koskevilta
osin Poliisihallitukseen (1. lakiehdotuksen 17 §:n 3 momentti).
Luvanhakijan tarpeiden huomioimiseksi valiokunta kuitenkin ehdottaa,
että lupahakemuksen voi jättää poliisilaitokseen.
Lupahakemuksen voisi siten käytännössä jättää muullekin
kuin kotikunnan poliisilaitokselle. Säännös
ei estä myöskään kaupallisten vientilupahakemusten
jättämistä poliisilaitokselle.
Hallituksen esityksen perusteluista ilmenevistä syistä ja
saamansa selvityksen perusteella valiokunta pitää esitystä tarpeellisena.
Valiokunta puoltaa 2. ja 3. lakiehdotuksen hyväksymistä muuttamattomina
ja 1. lakiehdotuksen hyväksymistä muutettuna.