Yleisperustelut
Yleistä
Esityksen tavoitteena on antaa Maahanmuuttovirastolle toimivalta
turvapaikanhakijoiden ja tilapäistä suojelua saavien
vastaanoton käytännön toiminnan ohjauksesta
ja suunnittelusta. Toimivaltaan tulisi kuulumaan myös vastuu
ulkomaalaisen säilöönottoyksikön
käytännön toiminnan ohjauksesta sekä ihmiskaupan
uhrien auttamisen toimeenpanon ohjaus. Tällä hetkellä näitä toimia
hoidetaan sisäasiainministeriössä ja työ-
ja elinkeinokeskuksissa.
Aluehallintouudistuksen myötä työ-
ja elinkeinokeskuksille nyt käsiteltävässä hallituksen esityksessä jätetty
velvollisuus huolehtia sisäasiainministeriön ohjauksessa
ja valvonnassa maahanmuuttajien kotouttamisen alueellisesta yhteensovittamisesta,
suunnittelusta, ohjauksesta, seurannasta ja muista erikseen määrättävistä tehtävistä
siirtyy
elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksille.
Sisäasiainministeriö tulee keskittymään
poliittisen päätöksenteon ja alaisen hallinnon
ohjaamiseen.
Hallintovaliokunta puoltaa edellä mainittua tehtävien
ja toimivallan siirtoa Maahanmuuttovirastolle. Turvapaikanhakijoiden
vastaanottoa voidaan pitää valtakunnallisena tehtävänä,
jolla on läheinen yhteys Maahanmuuttoviraston vastuulla
olevaan turvapaikkapäätöksentekoon. Turvapaikanhakijat
eivät ole Suomessa vakinaisesti asuvia henkilöitä.
Vastaanottokeskukset sijaitsevat eri puolilla maata, ja niiden
ylläpitäjänä voi olla valtio,
kunnat tai järjestöt. Tämän vuoksi
on tärkeää, että vastaanottotoimet
ovat yhdenmukaisia ja turvapaikanhakijoita kohdellaan yhdenvertaisesti
koko maassa.
Hallituksen esityksen perusteluista ilmenevistä syistä ja
saamansa selvityksen perusteella valiokunta pitää esitystä tarpeellisena
ja tarkoituksenmukaisena. Valiokunta puoltaa lakiehdotusten hyväksymistä tästä mietinnöstä
ilmenevin
huomautuksin ja muutosehdotuksin.
Henkilöstön siirto Maahanmuuttovirastoon
Ensimmäiseen lakiehdotukseen sisältyy siirtymäsäännös,
jossa säädetään ministeriöstä siirtyviä tehtäviä hoitavien
virkasuhteisten henkilöiden ja virkojen siirtymisestä Maahanmuuttovirastoon.
Siirto koskee kahta henkilötyövuotta. Työ-
ja elinkeinokeskuksilta saatujen tietojen mukaan niissä käytetään
turvapaikanhakijoiden vastaanottoon liittyviin tehtäviin
vuosittain yhteensä 1,77 henkilötyövuotta.
Lukuun eivät sisälly alaikäisten edustajien
palkkioiden ja kulukorvausten maksutehtävät. Työ-
ja elinkeinoministeriö ei ole ollut halukas hyväksymään
näiden kahden henkilötyövuoden siirtämistä Maahanmuuttovirastoon.
Hallintovaliokunta pitää tärkeänä,
että Maahanmuuttovirastolle varataan uusien tehtävien hoitamista
varten riittävät voimavarat. Tämän vuoksi
on välttämätöntä, että työ-
ja elinkeinokeskusten virkakokonaisuudesta siirretään
kaksi henkilötyövuotta Maahanmuuttovirastoon. Valiokunta
kiinnittää kuitenkin huomiota lisäksi
aluehallintouudistuksen yhteydessä perustettavien elinkeino-,
liikenne- ja ympäristökeskusten henkilöstöresurssien
riittävyyteen niiden käsitellessä myös
maahanmuuttoon ja kotoutumiseen liittyviä tehtäviä.
Yhteys aluehallintouudistukseen
Aluehallinnon viranomaisten tehtäviä koskevan lainsäädännön
muuttamisesta annetun hallituksen esityksen (HE 161/2009
vp) 37. lakiehdotus maahanmuuttajien kotouttamisesta ja
turvapaikanhakijoiden vastaanotosta annetun lain muuttamisesta sisältää osaksi
samoja pykäliä kuin nyt käsiteltävänä olevan
esityksen 2. lakiehdotus. Aluehallintouudistuksen (HE 59/2009
vp ja HE 161/2009 vp) mukaisesti
työ- ja elinkeinokeskuksille sekä lääninhallituksille
maahanmuuttajien kotouttamisesta ja turvapaikanhakijoiden vastaanotosta
annetun lain 6 b ja 25 e §:n
mukaan kuuluneet tehtävät siirtyvät elinkeino-,
liikenne- ja ympäristökeskuksille sekä aluehallintovirastoille.
Aluehallintouudistus tulee voimaan vuoden 2010 alusta.
Hallintovaliokunta ehdottaa, että nyt käsiteltävänä olevan
hallituksen esityksen 2. lakiehdotuksessa viranomaisten nimet muutetaan
6 b §:n osalta vastaamaan aluehallintouudistuksen yhteydessä muodostuvia
uusia viranomaisia. Lakiehdotuksen 25 e §:n
osalta ei laissa nyt mainittuja työ- ja elinkeinokeskusten
tehtäviä voida kuitenkaan siirtää elinkeino-,
liikenne- ja ympäristökeskuksille, koska nyt käsiteltävän
hallituksen esityksen nimenomaisena tarkoituksena on siirtää mainitut
tehtävät Maahanmuuttovirastolle. Lääninhallituksille
voimassa olevan lain 25 e §:n nojalla
kuuluvat tehtävät siirtyvät aluehallintouudistuksen
mukaisesti aluehallintovirastoille.
Lakien on tultava voimaan samaan aikaan aluehallintouudistuksen
voimaantulon kanssa vuoden 2010 alusta lukien.
Yksityiskohtaiset perustelut
2. Laki maahanmuuttajien kotouttamisesta ja turvapaikanhakijoiden
vastaanotosta annetun lain muuttamisesta
6 b §. Työvoima- ja elinkeinokeskuksen ja
lääninhallituksen tehtävät.
Aluehallinnon viranomaisten tehtäviä koskevan
lainsäädännön muuttamisesta
annetun hallituksen esityksen 37. lakiehdotuksen mukaisesti
pykälän otsikko ehdotetaan muutettavaksi muotoon
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen ja
aluehallintoviraston tehtävät. Samalla ehdotetaan,
että pykälän 1 momentissa mainittu Työvoima-
ja elinkeinokeskus -sana muutetaan Elinkeino-, liikenne-
ja ympäristökeskukseksi.
25 e §. Moniammatillinen arviointiryhmä.
Aluehallinnon viranomaisten tehtäviä koskevan lainsäädännön
muuttamisesta annetun hallituksen esityksen 37. lakiehdotuksen mukaisesti
lääninhallitus-sana ehdotetaan muutettavaksi aluehallintovirastoksi.