LAKIALOITE 109/2002
vp
LA 109/2002
vp - Satu Hassi /vihr ym.
Tarkistettu versio 2.0
Laki sähkön ja eräiden polttoaineiden
valmisteverosta annetun lain muuttamisesta
Eduskunnalle
Lakialoite liittyy hallituksen esitykseen laeiksi sähkön
ja eräiden polttoaineiden valmisteverosta annetun lain
ja nestemäisten polttoaineiden valmisteverosta annetun
lain muuttamisesta (HE 130/2002 vp). Aloite on rinnakkaislakialoite hallituksen
esitykselle laiksi sähkön ja eräiden polttoaineiden
valmisteverosta annetun lain muuttamisesta. Aloite on osa vihreän
eduskuntaryhmän vaihtoehtobudjettia.
Aloitteessa muutetaan sähköveron määräytymisperusteita
siten, että energiaverojen tuotto nousee 150 000 000 euroa,
joka tarkoittaa sähkön hinnassa 0,12 c/kWh:n
korotusta teollisuudelle ja 0,10 c/kWh:n korotusta muille
kuluttajille verrattuna hallituksen esitykseen. Nykytasoon verrattuna
korotus on 0,14 c/kWh eli vajaa 1 p/kWh kaikille
kuluttajille. Hallituksen Kioto-ministerityöryhmälle
keväällä annettujen selvitysten tuloksista
voi päätellä, että nykyinen energiaveron
rakenne ei parhaalla mahdollisella tavalla ohjaa päästöjen
vähentämiseen. Energiaverojen ympäristöohjaavuus
paranisi, jos otettaisiin jälleen käyttöön
kivihiilen verotus myös sähköntuotannossa,
koska kivihiililauhdevoimalaitokset ovat CO2-päästöjen
kannalta kaikkein haitallisimpia. Esitämme, että sähköntuotannossa
käytetystä kivihiilestä peritään
polttoaineveroa, joka on noin 10 % kivihiilen verosta lämmön
tuotannossa. Tämä nostaisi kivihiilellä tuotetun
sähkön hintaa noin 0,1 c/kWh eli noin
0,6 p/kWh. Tämä toteuttaisi myös
ministeri Mönkäreen pontta, johon hallituksen
enemmistö yhtyi hallituksen hyväksyessä viidettä ydinvoimalaa koskevan
periaatepäätöksen ja jonka mukaan hallitus
ryhtyy toimiin fossiililaitosten päästöjen
pienentämiseksi.
Jotta kuluttajat niin teollisuudessa, kodeissa kuin muuallakin
voisivat suunnitella investointejaan järkevästi,
energiaverojen kehittämisestä tällä vuosikymmenellä tulisi
tehdä periaatepäätös, jonka
mukaan energiaveroa, tarkoittaen sähkön, lämmön
sekä teollisuuden energiaveroa, korotettaisiin 10 prosenttia
vuosittain vuoteen 2010 asti. Tällöin energiaveron
taso vastaisi sitä, mitä kansallisessa ilmasto-ohjelmassa
arvioitiin tarpeelliseksi, jotta Suomi pystyisi saavuttamaan Kioton
ilmastosopimuksessa sille asetetut velvoitteet päästöjen
vähentämisestä.
Aina, kun veroa korotetaan, on uusiutuvalla energialla tuotetulle
sähkölle annettavaa veronpalautusta korotettava
vastaavasti. Vastaavasti olisi tehtävä periaatepäätös,
jonka mukaan sähköntuotannossa käytettävän
kivihiililen veroa korotetaan asteittain, kunnes veron vaikutus
kivihiilellä tuotetun sähkön hintaan
on vähintään 1 c/kWh.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta hyväksyy seuraavan lakiehdotuksen:
Laki
sähkön ja eräiden polttoaineiden
valmisteverosta annetun lain muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
kumotaan sähkön ja eräiden
polttoaineiden valmisteverosta 30 päivänä joulukuuta
1996 annetun lain (1260/1996) 8 b § ja
sen edellä oleva väliotsikko,
sellaisina kuin ne ovat, 8 b § laeissa 510/1998 ja 919/2001 ja
8 b §:n edellä oleva väliotsikko
mainitussa laissa 510/1998,
muutetaan 2 §:n 6, 8 ja 11 kohta,
5 §:n 2 momentti, 6 §:n
3 momentti, 7 ja 8 § sekä 8 §:n
edellä oleva väliotsikko, 8 a § ja
8 a §:n edellä oleva väliotsikko,
9 §:n 1 momentti, 10 §, 12 §:n
1 momentin 3 kohta, 15 §:n 1 momentti, 16 §, 17 §:n
1 momentti, 21 §:n 1 momentin 3 kohta ja lain liitteenä oleva
verotaulukko,
sellaisina kuin niistä ovat 2 §:n 8 ja 11 kohta
mainitussa laissa 510/1998, 7 § osaksi
laissa 1261/1997, 8 ja 10 § osaksi
mainitussa laissa 510/1998, 8 a § laissa 1593/1994 sekä mainituissa laeissa 510/1998 ja 1261/1997,
8 a §:n edellä oleva väliotsikko viimeksi
mainitussa laissa sekä verotaulukko mainitussa laissa 919/2001,
sekä
lisätään 2 §:ään,
sellaisena kuin se on osaksi mainitussa laissa 510/1998,
uusi 12—17 kohta sekä 12 §:ään
uusi 3 momentti, jolloin nykyinen 3 ja 4 momentti siirtyy 4 ja 5
momentiksi, seuraavasti:
2, 5, 6 ja 7 §
(Kuten HE)
8 §
Oikeus hakemuksesta saada tuottamastaan sähköstä tukea
on sillä, joka tuottaa sähköä:
1) tuulivoimalla;
2) vesivoimalaitoksessa, jonka nimellisteho on enintään
yksi megavolttiampeeri;
3) puulla tai puupohjaisilla polttoaineilla;
4) biokaasulla;
5) metsähakkeella;
6) polttoturpeella nimellisteholtaan enintään 40
megavolttiampeerin lämmitysvoimalaitoksessa;
7) metallurgisten prosessien jätekaasuilla;
8) kemiallisten prosessien reaktiolämmöllä siten,
että kemiallisessa prosessissa syntyvät tuotteet
käytetään sellaisenaan myyntituotteina tai
jatkovalmistuksen raaka-aineina.
(2 mom. kuten HE)
Tuen määrä on liitteenä olevassa
verotaulukossa mainitun sähkön veroluokan II veron
suuruinen kilowattitunnilta. Edellä 1 momentin 1 ja 6 kohdassa
tarkoitetulla tavalla tuotetusta sähköstä tukea
maksetaan kuitenkin sähkön veroluokan I suuruisena
kilowattitunnilta. Milloin sähköä tuotetaan
edellä 1 momentissa mainitulla energialähteillä samanaikaisesti
eikä niiden käytöstä voida esittää luotettavaa
selvitystä, tuki suoritetaan kokonaisuudessaan alhaisimman
tukimäärän mukaan.
(4—7 mom. kuten HE)
8 a § ja sen edellä oleva väliotsikko
sekä 9 ja 10 §
(Kuten HE)
12 §
(1 momentin 3 kohta kuten HE)
Kun sähköä tuotetaan kivihiilellä,
kivihiilestä tulee kuitenkin maksaa polttoaineverona lain liitteenä olevassa
verotaulukossa mainittu määrä.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
_______________
Voimaantulosäännös
(Kuten HE)
Liite
VEROTAULUKKO
| Tuote |
Tuoteryhmä |
Perusvero |
Lisävero |
Huoltovarmuusmaksu |
|
Sähkö snt/kWh
|
|
|
|
|
|
— veroluokka
I
|
1
|
-
|
0,83
|
0,013
|
|
— veroluokka
II
|
2
|
-
|
0,56
|
0,013
|
|
Kivihiili,
kivihiilibriketit, kivihiilestä valmistetut kiinteät
polttoaineet
|
|
|
|
|
|
— euroa/t
|
3
|
-
|
55,27
|
1,18
|
|
Kivihiili,
kivihiilibriketit, kivihiilestä valmistetut kiinteät
polttoaineet käytettynä sähköntuotantoon
|
|
|
|
|
|
— euroa/t
|
4
|
-
|
5,00
|
- |
|
Polttoturve
|
|
|
|
|
|
— euroa/MWh
|
5
|
-
|
2,02 |
- |
| Maakaasu, kaasumainen |
|
|
|
|
| — snt/nm3 |
6
|
- |
2,31 |
0,084 |
| Mäntyöljy |
|
|
|
|
| — snt/kg |
7 |
7,21 |
- |
- |
_______________
Helsingissä 26 päivänä syyskuuta
2002
- Satu Hassi /vihr
- Merikukka Forsius /vihr
- Rauha-Maria Mertjärvi /vihr
- Irina Krohn /vihr
- Osmo Soininvaara /vihr
- Anni Sinnemäki /vihr
- Kirsi Ojansuu /vihr
- Erkki Pulliainen /vihr
- Ulla Anttila /vihr
- Tuija Brax /vihr
- Janina Andersson /vihr