PERUSTELUT

Ranskalainen ydinenergiajätti Cogema sekä joukko muita monikansallisia kaivosyhtiötä ovat hakeneet laajoja uraanikaivosvaltauksia Uudellamaalla, Varsinais-Suomessa, Pohjois-Karjalassa ja Lapissa. Suomen vuonna 1965 säädetty kaivoslaki on säädetty aikana, jolloin kaivosteollisuuden merkitys Suomelle ja Suomen teollisuuden raaka-ainesaannille oli paljon nykyistä suurempi. Talouden rakennemuutos ja tuotannon kansainvälistyminen ovat saaneet aikaan sen, että nykyisen kaivoslain vanhentuneisuudesta ja tästä johtuvista epäkohdista hyötyy nimenomaan muu kuin suomalainen elinkeinoelämä. Se, että nykyistä kaivoslakia markkinoidaan ulkomaisille yrityksille "progressiiviseksi", osoittaa jo, että yrityksen etu menee laissa kansalaisen perusoikeuksien ja nykyaikaisen luonnon- ja ympäristönsuojelun edelle.

Nykyinen kaivoslaki tekee kansalaisten ja kansalaisjärjestöjen osallistumisen valtaushakemusten käsittelyprosessiin mahdottomaksi. Valtauksen keskustelupuolet ovat vain yhtiö, maanomistajat, kunta sekä kauppa- ja teollisuusministeriö. Hanke vaikuttaa kuitenkin laajasti ja pitkään lähiseudun asukkaiden elämään. Paikkakuntalaisten ja järjestöjen puhevalta kaivoslaissa on olematon. Kaivoslaki on ristiriidassa hallintolain kanssa eikä täytä perustuslain vaatimuksia kansalaisten oikeusturvasta mm. kuulemismenettelyn puutteellisuuden vuoksi.

Myös muutoksenhakuoikeus on suppea, kun se jättää muun maussa kansalaisjärjestöt täysin päätöksenteon ulkopuolelle toisin kuin esimerkiksi YVA-lain uudistuksessa, jossa Århusin sopimuksen velvoitteita ollaan saattamassa kansallisesti voimaan. Muutoksenhaku tapahtuu nykyisessä kaivoslaissa suoraan korkeimpaan hallinto-oikeuteen ilman väliportaan valitusoikeutta hallinto-oikeuteen.

Kaivoslaki sotii perustuslain 20 §:ää vastaan, jonka mukaan vastuu ympäristöstä kuuluu kaikille ja jokaiselle tulee turvata mahdollisuus vaikuttaa elinympäristöään koskevaan päätöksentekoon. Luonnon- ja ympäristönsuojelun kannalta on lisäksi ongelmallista se, että valtausvaiheessa pohditaan vain kaivoslain 6 §:n valtauksen esteitä, jotka on määritelty kapeasti. Yhtä uraanikiloa kohden syntyy louhinnan ja rikastamisen yhteydessä kaksituhatta kiloa radioaktiivisia ja myrkyllisiä jätteitä.

Ehdotamme muutosta kaivoslakiin, jotta Suomen vanhentunutta lainsäädäntöä ei voitaisi käyttää syntyneessä tilanteessa hyväksi. Haluamme, että perustuslain turvaama omaisuudensuoja ja oikeusturva toteutuvat jatkossa hakemusmenettelyssä ja ympäristönäkökohdat otetaan huomioon tämän päivän lainsäädännöltä edellytetyllä tavalla. Koska valtion hallinnossa vireillä oleva kaivoslain kokonaisuudistus on vielä kesken ja koska uudistus ei mitä ilmeisimmin ehdi tulla voimaan nyt vireillä olevien kaivoshankkeiden lupakäsittelyyn, on toimittava välittömästi. Uudistustyöryhmän väliraportista voi jo havaita, että muutosehdotuksissa on edelleen puutteellisuuksia, mitä tulee esimerkiksi kansalaisten perus-, osallistumis- ja muutoksenhakuoikeuksiin.

Valtauksen esteet

Kaivoslain valtauksen esteet ovat varsin kapeat. Niissä ei juurikaan oteta huomioon maanomistajia, asumisviihtyvyyttä, maakunnallisia kaavoja eikä ympäristön- ja luonnonsuojelunäkökohtia. Kaivoslain mukaisia valtauksen esteitä ehdotetaan lakialoitteessa laajennettaviksi siten, että valtausta ei saa tehdä nykyisen 50 metrin sijaan 100 metriä lähempänä rakennusta, jota käytetään tai aiotaan käyttää asuntona, loma-asuntona tai työhuoneena. Lisäksi ehdotetaan, että valtaushakemuksen arvioinnissa tulee ottaa huomioon asemakaavan ja yleiskaavan lisäksi myös seutu- ja maakuntakaavoitus ja niissä mahdollisesti olevat maankäyttöön liittyvät merkittävät esteet. Valtauksen esteiksi ehdotetaan myös rakennuskiellot, merkittävät kulttuuri- tai luonnonperintöalueet ja muut valtakunnallisten luonnonsuojeluohjelmien kohteet. Esteeksi ehdotetaan myös sitä, että valtauksella on merkittäviä haitallisia vaikutuksia aluerakenteeseen tai alueen ekologiseen kestävyyteen tai se aiheuttaa muutoin merkittäviä ympäristöhaittoja.

Radioaktiivisten kaivoskivennäisten kaivoslupahankkeet, YVA ja ympäristölupa

Radioaktiivisten kaivoskivennäisten louhinnan ympäristövaikutukset ovat haitallisuudessaan paljon suurempia kuin monen muun kaivoskivennäisen louhinnan vaikutukset. Tästä syystä on kaivoshankkeita, joissa haetaan lupaa uraanin, toriumin tai muun radioaktiivisen aineen ottamiselle, käsiteltävä erityisellä huolellisuudella.

Tähän aloitteeseen liittyvässä toimenpidealoitteessa ehdotetaan ympäristövaikutusten arvioinnista annetun asetuksen 6 §:n hankeluettelon muuttamista siten, että hankkeisiin, joihin sovelletaan arviointimenettelyä, lisätään uraanin, toriumin ja muun radioaktiivisen aineen louhinta, koelouhinta, rikastaminen ja käsittely ilman kokorajaa ja kokonaismäärää. Lisäksi edellä esitetyn perusteella toimenpidealoitteessa ehdotetaan ympäristönsuojeluasetusta muutettavaksi siten, että uraanin, toriumin tai muun radioaktiivisen aineen koelouhinta kaivoslain mukaisessa valtausvaiheessa edellyttää aina myös ympäristöluvan.

Luonnonsuojelulaki ja muu lainsäädäntö

Kaivoshankkeille on tyypillistä, että niihin sovelletaan useita lakeja. Kaivoslain lisäksi sovellettaviksi voivat tulla muun muassa ympäristönsuojelulaki, luonnonsuojelulaki, jätelaki, vesilaki ja laki ympäristövaikutusten arviointimenettelystä. Jos kyseessä on uraanikaivoshanke, tulevat sovellettaviksi lisäksi ydinenergialaki sekä säteilylaki.

Kaivoslaissa viittaukset muun lainsäädännön soveltamiseen ovat puutteelliset. On huomattava, että jos aiheutetaan ympäristölle mittasuhteeltaan ympäristöluvanhakukynnyksen ylittävää vahinkoa, tarvitsee toimija luvan ennen toiminnan aloittamista tai jatkamista riippumatta kaivoslain yleisluontoisesta toimintaluvan myöntämisestä. Kaivoslaki ei voi oikeuttaa toimiin esimerkiksi vesilain tai jätelain vastaisesti. Pohjaveden pilaantumisen vaaraa aiheuttaviin toimenpiteisiin saa ryhtyä vain ympäristölupatietä edeten. Samoin on maaperän pilaantumisen vaaraa aiheuttavassa toiminnassa.

Vaikka viittauspykälät ovat jossain määrin tarpeen, ei tässä aloitteessa ole tarkoitus tehdä kaivoslain kokonaisuudistusta, joka on valtion hallinnossa muutoinkin vireillä. Lakialoitteessa on ehdotettu kaivoslakiin joitakin viittauspykäliä, joita on edellä osittain jo käsitelty. Lisäksi aloitteessa ehdotetaan muutettavaksi kaivoslain 71 §:n 2 momenttia niin, että viittaus luonnonsuojelulain sovellettaviin yksittäisiin pykäliin poistetaan ja todetaan, että kaivoslain mukaista toimenpidettä suoritettaessa on sen lisäksi, mitä tässä laissa säädetään, noudatettava, mitä luonnonsuojelulaissa (1096/1996) säädetään. Aloitteessa ehdotetaan myös kaivoslain 9 a §:n ja 23 a §:n viimeiseksi momentiksi luvan edellytykseksi tarvittaessa luonnonsuojelulain 65 §:n mukaista arviota hankkeen mahdollisista heikentävistä vaikutuksista alueeseen, joka kuuluu Natura 2000 -verkostoon. Tätä on ehdottanut myös kaivoslain uudistamistyöryhmä väliraportissaan (31.1.2006, KTM).

Kuuleminen ja tiedottaminen

Perustuslain 20 §:n mukaan jokaisella tulee olla mahdollisuus vaikuttaa elinympäristöään koskevaan päätöksentekoon. Myös Århusin sopimus on tuonut lisävelvoitteita viranomaisten tiedottamiseen ja kansalaisten kuulemiseen Suomessakin. Kaivoslaki ei täytä perustuslain eikä Århusin sopimuksen velvoitteita kansalaisten kuulemisesta, osallistumismahdollisuuksista eikä viranomaisen tiedottamisvelvollisuudesta. Aloitteessa ehdotetaankin kaivoslakiin kattavat pykälät niin valtausvaiheeseen kuin kaivospiirivaiheeseen lausuntomenettelystä, asianosaisten ja muiden kuulemisesta sekä tiedottamisesta.

Toiminnanharjoittajan vakuus jätehuollon varmistamiseksi

Euroopan unioni on juuri hyväksynyt kaivannaisjätedirektiivin, ja se on saatettava kansallisesti voimaan kahden vuoden kuluessa. Direktiivissä vaaditaan muun muassa toiminnanharjoittajalle vakuusvelvoitetta jätehuollon asianmukaisen järjestelyn varmistamiseksi. Jätelakiin ehdotetaan nyt kirjattavaksi direktiivin mukaisesti toiminnanharjoittajalle velvollisuus asettaa tällainen vakuus tarvittaessa. Tällä hetkellä suomalaisessa ympäristölupamenettelyssä vakuutta sovelletaan, mutta vakuusvaatimus ei ole aina sitova, vaan sitä sovelletaan osittain viranomaisen harkinnan mukaan.

Muutoksenhaku ja valitusoikeus

Kaivoshankkeille on tyypillistä useat erityyppiset hallintopäätökset lupamenettelyn edetessä. Muutoksenhakureittinä on tällä hetkellä kuitenkin kauppa- ja teollisuusministeriön päätöksestä suoraan korkein hallinto-oikeus. Tähän on kiinnittänyt myös kaivoslain uudistamistyöryhmä huomiota väliraportissaan ja todennut, että kaksiasteinen muutoksenhakureitti hallinto-oikeuden kautta korkeimpaan hallinto-oikeuteen voisi olla luonteva. Jotta kansalaisen oikeusturva toteutuisi (PL 21 §), ehdotetaan lakialoitteessa, että ministeriön päätökseen haetaan valittamalla muutosta ensin hallinto-oikeudesta ja sitten korkeimmasta hallinto-oikeudesta.

Århusin sopimus asettaa velvollisuuksia myös muutoksenhakuoikeutettujen piirin laajuuteen. Kaivoslaki ei täytä sopimuksen velvoitteita tältäkään osin. Muun muassa järjestöiltä puuttuu valitusoikeus. Lakialoitteessa ehdotetaan lisättäväksi oma pykälä valitusoikeudesta. Valitusoikeus olisi asianosaisella, yhteisöillä ja säätiöillä, joiden toimialaan hankkeen vaikutukset saattavat kuulua, toiminnan sijaintikunnalla ja muulla kunnalla, jonka alueella toiminnan ympäristövaikutukset ilmenevät, sekä asiassa yleistä etua valvovalla viranomaisella.

Soveltaminen

Aloitteessa ehdotetaan, että lakia sovelletaan myös niihin kaivosvaltaus- ja kaivospiirihakemuksiin, jotka on laitettu vireille ennen tämän lain voimaantuloa.