LAKIALOITE 120/2004 vp

LA 120/2004 vp - Bjarne Kallis /kd 

Tarkistettu versio 2.2

Laki perintö- ja lahjaverolain muuttamisesta

Eduskunnalle

Viime viikkoina on käyty jonkin verran keskusteluja perintö- ja lahjaveron poistamisesta kokonaan. Tämän veron vuosituotto on noin 500 miljoonaa euroa eli hieman pienempi kuin mitä tuloveron alentaminen yhdellä prosenttiyksiköllä merkitsee. Tässä valossa em. veron poistamiselle ei ole sitä taloudellista estettä, jota julkisuudessa on esitetty.

Veron kokonaan poistamiselle ei ainakaan tässä vaiheessa löydy riittävästi perusteita, mutta veron pahimpia epäkohtia tulisi kuitenkin korjata. Veroprosentti 16 perinnön tai lahjan ylittäessä 50 000 euroa on korkea varsinkin silloin, kun kysymyksessä on muu kuin I veroluokkaan kuuluva saaja. Erityisen kohtuuttomalta se tuntuu silloin, kun kysymyksessä on testamentinsaaja, joka on testamentin tekijälle useimmiten yhtä läheinen kuin lain ensimmäiseen veroluokkaan kuuluvat henkilöt.

Testamentinsaajien siirtäminen I veroluokkaan merkitsi todennäköisesti sitä, että testamenttien laatiminen yleistyisi, mutta sitä ei voi pitää muuna kuin hyvänä kehityksenä. Käytännössä tämä johtaisi siihen, että perintövero ennemmin tai myöhemmin olisi sukulaisuussuhteesta riippumatta saman suuruinen.

Perintöveroasteikon ylimmän luokan poistaminen alentaisi korkeimman marginaaliveron 16 prosentista 13 prosenttiin I veroluokassa ja 48 prosentista 39 prosenttiin III veroluokassa. Mainitut veroprosentit olisivat vielä alentamisen jälkeen hyvin korkeat.

Tapauksissa, joissa perintö muodostuu oikeastaan vain kodista ja perinnönsaajana on puoliso, käy monesti niin, että leski joutuu turvautumaan pankkilainaan, jotta hän jatkossakin voisi asua kodissaan. Tämä koetaan epäoikeudenmukaisena ja kohtuuttomana. Tätä epäkohtaa voitaisiin lieventää korottamalla puolisovähennystä nykyisestä 6 800 eurosta 50 000 euroon. Lain muutos koskisi vain perintöveroa. Vain asteikkoon esitetyt muutokset koskisivat myös lahjaverotusta.

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta hyväksyy seuraavan lakiehdotuksen:

Laki

perintö- ja lahjaverolain muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

muutetaan 12 päivänä heinäkuuta 1940 annetun perintö- ja lahjaverolain (378/1940) 11 §:n 1 momentti, 12 §:n 1 kohta ja 14 §, sellaisina kuin ne ovat, 11 §:n 1 momentti laissa 1392/1995 sekä 12 §:n 1 kohta ja 14 § laissa 909/2001, seuraavasti:

11 §

Kuolinpesästä tulevien osuuksien saajat luetaan kolmeen veroluokkaan:

I. perinnönjättäjän aviopuoliso, lapsi, aviopuolison lapsi, ottolapsi, isä, äiti, ottovanhemmat ja lapsen tai ottolapsen rintaperillinen, perinnönjättäjän kihlakumppani, jolle annetaan perintökaaren 8 luvun 2 §:ssä tarkoitettu avustus, sekä testamentisaaja;

II. perinnönjättäjän veli, sisar ja veli- tai sisarpuoli, veljen, sisaren ja veli- tai sisarpuolen jälkeläinen; sekä

III. muut sukulaiset ja vieraat.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - -

12 §

Veronalaisesta perintöosuudesta saavat vähentää:

1. perinnönjättäjän puoliso ja henkilö, johon 11 §:n 3 momentin mukaan sovelletaan puolisoa koskevia säännöksiä, 50 000 euroa (puolisovähennys);

- - - - - - - - - - - - - - - - - - -

14 §

Perintöveroa maksetaan:

I veroluokassa seuraavan asteikon mukaan:
Verotettavan osuuden arvo euroa Veron vakioerä osuuden alarajan kohdalla, euroa Vero-% ylimenevästä osasta
3 400—17 000 85 10
17 000—50 000 1 445 13

II veroluokassa asteikon mukainen vero on kaksinkertaisena; ja

III veroluokassa asteikon mukainen vero kolminkertaisena.

_______________

Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2005.

_______________

Helsingissä 7 päivänä lokakuuta 2004

  • Bjarne Kallis /kd