LAKIALOITE 130/2006 vp

LA 130/2006 vp - Rosa Meriläinen /vihr ym.

Tarkistettu versio 2.3

Laki opintotukilain 11 §:n muuttamisesta

Eduskunnalle

Tämä aloite on osa vihreän eduskuntaryhmän vaihtoehtobudjettia.

Yli puolet yliopisto-opiskelijoista käy töissä. Työssäkäynti opintojen ohella hidastaa opintojen etenemistä. Toisaalta omaan alaan liittyvät lyhytkestoiset täyspäiväiset työsuhteet tai jatkuva työskentely opiskelun lomassa valmentavat työelämään. Suomessa yliopistoista valmistuvat ovat työelämään valmistautuneita aivan toisella tapaa kuin monissa muissa maissa. Suomalaiset vastavalmistuneet työllistyvät nopeammin ja varmemmin kuin muualla Euroopassa.

Epävarmuus opintojen jälkeisestä pysyväisluontoisesta työllistymisestä on yksi syy siihen, että opiskelijat karttavat lainanottoa ja rahoittavat ennemmin opintonsa työtuloilla. Huoli lainan takaisinmaksukyvystä tulevaisuudessa ei ole turha, vaikka suurten ikäluokkien eläköityminen avaa työpaikkoja. Työelämän luonne on muuttumassa. Nuorille on tarjolla pysyvien työsuhteiden sijasta yhä useammin vain määräaikaisia työsuhteita.

Opintojen tavoiteaikoja pidempi kesto johtuu useista tekijöistä, joihin pystytään vaikuttamaan parhaiten lisäämällä sekä yliopistojen että opiskelijoiden resursseja.

Opintotuki on jäänyt jälkeen elinkustannusten kehityksestä. Se ei riitä kattamaan elämisen ja asumisen kustannuksia. Opintorahaa ei ole korotettu vuoden 1992 jälkeen. Korkeakouluopiskelijan opintorahan (259,01 euroa) ostovoima vuonna 1992 vastaa nykyrahassa 314:ää euroa.

Esitämme, että kaikkien opiskelijoiden opintorahaa korotetaan 15 prosentilla. Korotus koskee sekä korkeakouluissa että muissa oppilaitoksissa opiskelevia, ja se ulottuu niin vanhempien kanssa kuin itsenäisestikin asuviin opiskelijoihin.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta hyväksyy seuraavan lakiehdotuksen:

Laki

opintotukilain 11 §:n muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

muutetaan 21 päivänä tammikuuta 1994 annetun opintotukilain (65/1994) 11 §:n 1 ja 3 momentti, sellaisina kuin ne ovat, 1 momentti laissa 345/2004 ja 3 momentti laissa 399/2006, seuraavasti::

11 §

Opintorahan määrä

Jollei 3 tai 4 momentista taikka 17—19, 19 a tai 20—22 §:stä muuta johdu, opintorahan määrä kuukaudessa on:

1) vanhempansa luona asuvalle opiskelijalle 44,48 euroa korkeakoulussa ja 25,14 euroa muussa oppilaitoksessa, kun opiskelija on alle 20-vuotias, sekä 121,85 euroa korkeakoulussa ja 73,50 euroa muussa oppilaitoksessa, kun opiskelija on täyttänyt 20 vuotta;

2) muualla kuin vanhempansa luona asuvalle opiskelijalle 145,06 euroa korkeakoulussa ja 96,70 euroa muussa oppilaitoksessa, kun opiskelija on alle 18-vuotias;

3) muualla kuin vanhempansa luona asuvalle opiskelijalle korkeakoulussa 297,86 euroa ja muussa oppilaitoksessa 245,64 euroa, kun opiskelija on täyttänyt 18 vuotta;

4) avioliitossa olevalle tai elatusvelvolliselle opiskelijalle korkeakoulussa 297,86 euroa ja muussa oppilaitoksessa 245,64 euroa.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Jos vanhempien tuloverolain (1535/1992) 30 §:ssä tarkoitettujen puhtaiden ansio- ja pääomatulojen yhteismäärä on enintään 15 900 euroa vuodessa, opintorahaa voidaan korottaa seuraavasti:

1) 44,48 euron opintorahaa enintään 67,70 eurolla;

2) 25,14 euron opintorahaa enintään 48,36 eurolla;

3) 121,85 euron opintorahaa enintään 145,06 eurolla;

4) 73,50 euron opintorahaa enintään 96,70 eurolla;

5) 145,06 euron opintorahaa enintään 145,06 eurolla;

6) 96,70 euron opintorahaa enintään 96,70 eurolla.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - -

_______________

Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2007.

_______________

Helsingissä 19 päivänä lokakuuta 2006

  • Rosa Meriläinen /vihr
  • Oras Tynkkynen /vihr
  • Erkki Pulliainen /vihr
  • Osmo Soininvaara /vihr
  • Johanna Sumuvuori /vihr
  • Tuija Brax /vihr
  • Anni Sinnemäki /vihr
  • Jyrki Kasvi /vihr
  • Ulla Anttila /vihr
  • Heidi Hautala /vihr
  • Janina Andersson /vihr
  • Merikukka Forsius /vihr