LAKIALOITE 130/2007 vp

LA 130/2007 vp - Pentti Oinonen /ps ym.

Tarkistettu versio 2.0

Laki kodinperustamispalkkiosta

Eduskunnalle

ALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Lakialoitteessa ehdotetaan säädettäväksi laki, jolla valtio palkitsisi avioliiton solmivan nuoren parin. Suomalaisen yhteiskunnan perusyksikkö on koti ja perhe. Hyvä koti antaa perustan ja turvan lapsille kasvaa hyviksi ja tasapainoisiksi kansalaisiksi. Yhteiskunnan eli valtiovallan tulee kaikin käytettävissä olevin keinoin antaa tukensa omaa yhteistä kotia suunnitteleville nuorillemme.

Yhteiskunnalla on oltava varaa myös taloudellisiin satsauksiin tukiessaan normaalien avioliittojen solmimista. Tällainen tuki voisi olla lakisääteinen, nuorille pareille tarkoitettu kodinperustamispalkkio.

PERUSTELUT

Maassamme on viime vuosina solmittu hieman alle kolmekymmentätuhatta avioliittoa. Näistä avioliitoista arvion mukaan noin kaksikymmentäviisituhatta on ensiavioliittoja. On kuitenkin selkeästi havaittavissa, että avioliiton solmimisen sijasta monet nuoret valitsevat avoliiton. Mielestämme yhteiskunnan tulee kuitenkin toimillaan kannustaa perinteisten avioliittojen solmimiseen. Avoliiton ongelmia ovat sen toisen osapuolen kuollessa mm. eläke- ja perintöasiat.

Kodinperustamispalkkio voisi olla suuruudeltaan kolmetuhatta (3 000) euroa. Palkkio olisi kertasuoritteinen, ja se koskisi ensiavioliiton solmivia enintään 35 vuotta täyttäneitä. Kodinperustamispalkkio maksettaisiin valtion varoista, ja se olisi saajilleen verovapaata. Kodinperustamispalkkioon oikeutetuista ainakin toisen tulisi olla Suomen kansalainen ja kirjoilla Suomessa. Tämän lain tarkoittama kodinperustamispalkkio koskisi vain heteropareja.

Arvioidut kustannukset vuositasolla olisivat noin 70—80 miljoonaa euroa. Se on pieni summa verrattuna siihen, mitä valtio on joutunut maksamaan esimerkiksi Soneralle Saksan seikkailuista tai mitä valtion osaomistuksessa olevat yhtiöt ovat maksaneet optioina suurituloisille johtajilleen.

Kodinperustamispalkkiota tulisi hakea yhden (1) vuoden kuluessa avioliiton solmimisesta. Maksatuksesta huolehtisi Valtiokonttori, ja hakemukseen tulee liittää vihkimisen suorittaneen viranomaisen antama ja oikeaksi todistama jäljennös vihkitodistuksesta.

Laki astuisi voimaan heti, kun eduskunta on sen hyväksynyt ja tasavallan presidentti vahvistanut. Lain täytäntöönpanosta säädettäisiin tarkemmin asetuksella.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta hyväksyy seuraavan lakiehdotuksen:

Laki

kodinperustamispalkkiosta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:

1 §

Avioparit, jotka avioliittoon solmimisen hetkellä ovat molemmat enintään kolmekymmentäviisi (35) vuotta täyttäneitä, ovat oikeutettuja saamaan valtion varoista kolmentuhannen (3 000) euron suuruisen kodinperustamispalkkion siten kuin tässä laissa säädetään.

2 §

Tämä laki koskee heteropareja, joista kumpainenkin solmii ensimmäisen avioliittonsa. Avioliiton osapuolista ainakin toisen on oltava Suomen kansalainen ja kirjoilla Suomessa.

3 §

Tämän lain mukainen kodinperustamispalkkio on saajilleen verovapaata, eikä sillä ole vaikutusta saajiensa muihin etuuksiin.

4 §

Tämän lain mukaista kodinperustamispalkkiota voivat sen saajat käyttää avioliiton solmimisesta ja kodin perustamisesta syntyviin kustannuksiin.

5 §

Kodinperustamispalkkion maksatuksesta huolehtii Valtiokonttori. Eduskunta ottaa vuosittaiseen valtion tulo- ja menoarvioon arviomäärärahan tätä tarkoitusta varten.

6 §

Kodinperustamispalkkiota on haettava Valtiokonttorilta yhden (1) vuoden kuluessa avioliiton solmimisen ajankohdasta. Hakemukseen on liitettävä oikeaksi todistettu jäljennös vihkimisen suorittaneen viranomaisen antamasta vihkitodistuksesta, ja hakemuksen allekirjoittavat molemmat aviopuolisot.

7 §

Tällä lailla kumotaan kaikki tämän lain kanssa mahdollisesti ristiriidassa olevat aikaisemmat säädökset.

8 §

Tästä laista annetaan tarkempia säädöksiä asetuksella.

9 §

Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 .

_______________

Helsingissä 29 päivänä marraskuuta 2007

  • Pentti Oinonen /ps
  • Timo Soini /ps
  • Raimo Vistbacka /ps