LAKIALOITE 135/2001
vp
LA 135/2001
vp - Mauri Pekkarinen /kesk ym.
Tarkistettu versio 2.0
Laki vakuutetun sairausvakuutusmaksun, työnantajan
sairausvakuutusmaksun ja työnantajan kansaneläkemaksun
suuruudesta
Eduskunnalle
Tämä lakialoite on rinnakkaislakialoite
hallituksen esitykselle HE 150/2001 vp.
Verotusta tulee tarkastella paitsi fiskaalisesta näkökulmasta,
niin myös työllisyyden ja yhteiskunnan oikeudenmukaisuuden
kannalta. Pienipalkkaisen työn korkea verorasitus on työllistämisen
ja työllistymisen este. Suomen talouskehityksen suuri uhkatekijä on
pitkäaikaistyöttömyys eli ikääntyneiden
ja vähemmän koulutettujen työttömyyden
jääminen korkealle tasolle.
Veroratkaisuilla tulee luoda tilaa tasapainoiselle kasvulle
ja työllisyyden paranemiselle. Tämä onnistuu
parhaiten kohdentamalla työnantajamaksujen kevennysvara
pienipalkkaisen työn verorasituksen keventämiseen.
Voimakasta pienipalkkaisen työn maksurasituksen keventämistä on
viime vuosina tehty esimerkiksi Ranskassa, Hollannissa, Belgiassa
ja Isossa-Britanniassa.
Suomessa työnantajan kansaneläkemaksu on yksi
keskeisimmistä työvaltaisia yrityksiä rasittavista
välillisistä kustannuksista. Tarmo Pukkilan johtama
sosiaali- ja terveysministeriön työryhmä on
todennut (STM:n työryhmämuistioita 1999:11), että tarkoituksenmukaisin
tapa keventää työnantajamaksuja tällä hetkellä on
työnantajan kansaneläkemaksun alentaminen nykyisen porrastuksen
puitteissa.
Kansaneläkemaksun alennuksen kohdistaminen lakialoitteessa
esitetyllä tavalla täysimääräisesti
alimpaan poistoporrastusluokkaan merkitsee sitä, että alennus
painottuu erityisesti työvoimavaltaiseen palvelutuotantoon
ja pienituloisimpaan työvoimaan.
Heikentyvän talouskasvun tilanteessa on välttämätöntä ryhtyä tehokkaisiin
työllisyyttä parantaviin toimenpiteisiin. Viimeaikaisissa
tutkimuslaitosten suhdannekatsauksissa on korostettu aloitteen kaltaisia
toimia. Pellervon taloudellinen tutkimuslaitos on todennut, että matalan tuottavuuden
tehtävien työvoimakustannuksia on voitava alentaa.
Palkansaajien tutkimuslaitos on puolestaan esittänyt puutteellisesti
koulutetun työvoiman työllisyysmahdollisuuksien
parantamiseksi verotukien ja sosiaaliturvamaksujen rakenteiden korjauksia.
Optimaalisinta olisi, että työnantajan sivukulujen
vähennys voitaisiin kohdistaa kokonaisuudessaan pienipalkkaiseen
työhön. Hallituksen tuleekin ensi sijassa ryhtyä toimenpiteisiin
tällaisen mallin tekniseksi toteuttamiseksi. Useissa Euroopan
maissa tällaisten mallien löytäminen on
ollut mahdollista.
Lakialoitteessa ehdotetaan työnantajan kansaneläkemaksun
poistamista kokonaan alimmassa poistoporrastusluokassa. Alennus
on siis kaksi prosenttiyksikköä hallituksen ehdottaman 0,65
prosenttiyksikön sijaan. Toisessa ja kolmannessa poistoporrastusluokassa
työnantajan kansaneläkemaksu pysyisi ennallaan
hallituksen ehdottoman 0,45 prosenttiyksikön alennuksen
sijaan.
Kansaneläkelaitokselle aiheutuvan maksutulojen vähenemän
johdosta ehdotetaan Kelalle arvonlisäveron tuotosta tilitettäväksi
tarvittava määrä laitoksen rahoituksen
turvaamiseksi.
Keskustan ehdotuksen suorat kustannuksia lisäävät
vaikutukset hallituksen ehdotukseen nähden olisivat noin
1,6 mrd. mk. Ehdotuksella arvioidaan olevan huomattavia työllisyysvaikutuksia,
joten dynaamiset vaikutukset huomioon ottaen ehdotuksen kustannusvaikutus
jäisi alle miljardin markan.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta hyväksyy seuraavan lakiehdotuksen:
Laki
vakuutetun sairausvakuutusmaksun, työnantajan sairausvakuutusmaksun
ja työnantajan kansaneläkemaksun suuruudesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
säädetään:
5 §
Työnantajan kansaneläkemaksu
Työnantajan kansaneläkemaksu suoritetaan työnantajan
sosiaaliturvamaksusta annetun lain 1 §:n 1 momentissa
tarkoitetun palkan ja työtulon perusteella. Maksun suuruus
on:
1) yksityisellä työnantajalla sekä sellaisella valtion
liikelaitoksella, johon sovelletaan valtion liikelaitoksista annettua
lakia:
a) I maksuluokassa 0,00 prosenttia;
b) II maksuluokassa 4,00 prosenttia;
c) III maksuluokassa 4,90 prosenttia;
2) kunnalla ja kuntayhtymällä sekä kunnallisella
liikelaitoksella 2,40 prosenttia;
3) evankelis-luterilaisella kirkolla sekä sen seurakunnalla
ja seurakuntayhtymällä 2,40 prosenttia;
4) ortodoksisella kirkkokunnalla ja sen seurakunnalla 2,40 prosenttia;
5) Ahvenanmaan maakunnalla 3,95 prosenttia; ja
6) valtiolla ja sen laitoksella 3,95 prosenttia.
_______________
Helsingissä 23 päivänä lokakuuta
2001
- Mauri Pekkarinen /kesk
- Jukka Vihriälä /kesk
- Anu Vehviläinen /kesk
- Liisa Hyssälä /kesk
- Seppo Kääriäinen /kesk
- Olavi Ala-Nissilä /kesk