LAKIALOITE 137/2001 vp

LA 137/2001 vp - Maria Kaisa Aula /kesk ym.

Tarkistettu versio 2.0

Laki arvonlisäverolain muuttamisesta

Eduskunnalle

ALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Lakialoitteessa ehdotetaan arvonlisäverolain 3 §:n tarkoittaman arvonlisäverovapaan toiminnan 50 000 markan alarajan joustavoittamista ns. perusvähennysmallilla.

PERUSTELUT

Suomen talous nojautuu ratkaisevalta osin pienyritystoimintaan. Pienyrittäjän toimintaa vaikeuttaa kuitenkin Euroopan korkeimpiin kuuluva arvonlisäverokanta. Monet yritykset eivät riittävästi pysty myymään palveluita, koska ne maksavat liikaa, ja näin arvonlisäverosta muodostuu monille pienyrityksille tuntuva rasite.

Pienyrittäjien menestyminen on Suomelle kohtalonkysymys. Talouskasvun hidastuessa on entistä tärkeämpää tehdä pikaisia toimenpiteitä yrittäjyyden ja omatoimisuuden voimistamiseksi. Yksi konkreettinen pienyrittäjien asemaa parantava toimenpide on joustavoittaa nykyistä 50 000 markan arvonlisäveron alarajaa.

Suomessa on hallinnollisista syistä vapautettu arvonlisäverosta vähäinen toiminta, jonka liikevaihto ei ylitä 50 000 markkaa. Rajan ylittyessä veroa on suoritettava myös siitä myynnin osasta, joka jää alle 50 000 markan rajan. Veron ulkopuolelle jäävän toiminnan määrittely markkamääräisen rajan avulla aiheuttaa vähäistenkin muutosten seurauksena jyrkkiä veroseuraamuksia. Jyrkät rajat aiheuttavat myös kilpailuongelmia aloilla, joilla on sekä verollisia että verottomia tuotteita kuluttajille myyviä yrittäjiä.

Suomen Yrittäjien selvityksen mukaan pienyrittäjällä on voimakkaat kannustimet jäädyttää liikevaihtonsa 49 999 markkaan, ellei hänellä ole mahdollisuutta kasvattaa samalla liikevaihtoa 150 000 markkaa suuremmaksi. Perheellisen yrittäjän tulisi kasvattaa liikevaihtonsa vastaavasti 200 000 markkaan. Syynä on arvonlisäveroasteen jyrkkä porrastus toiminnan muuttuessa verolliseksi.

Suomen Yrittäjät -järjestö on esittänyt joustamattoman 50 000 markan alarajan ongelman ratkaisemiseksi perusvähennysmallia. Määrältään 20 000 markan vähennys pienenisi liukuvasti tilitettävän veron kasvaessa. Perusvähennystä voitaisiin tekniikaltaan verrata kunnalliseen ansiotulovähennykseen.

Aloitteessa ehdotettua toimenpidettä on selvitetty mm. kauppa- ja teollisuusministeriön asettaman selvitysmiehen Raimo Harjusen raportissa. KTM onkin tehnyt asiasta aloitteen valtiovarainministeriölle.

Viimeisimmät tiedot kertovat uusien yrittäjien määrän kääntyneen Suomessa laskuun. Tarvitaan tehokkaita toimenpiteitä yrittäjyyden ja erityisesti itsensä työllistämisen edellytysten vahvistamiseksi. Aloitteessa esitetty arvonlisäveron alarajan joustavoittaminen olisi yksi yrittäjien kipeästi kaipaama toimenpide.

Laki ehdotetaan tulevaksi voimaan 1.7.2002. Suomen Yrittäjien laskelmien pohjalta aloitteen nettokustannusvaikutus olisi noin 190 miljoonaa markkaa vuonna 2002.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta hyväksyy seuraavan lakiehdotuksen:

Laki

arvonlisäverolain muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

lisätään 30 päivänä joulukuuta 1993 annettuun arvonlisäverolakiin (1501/1993) uusi 3 a § ja sen edelle uusi väliotsikko, seuraavasti:

Perusvähennys

3 a §

Myyjä voi vähentää arvonlisäverolain nojalla tilitettävästä verosta arvonlisäverotuksen perusvähennyksen. Perusvähennys lasketaan tämän lain nojalla verollisten myyntien veron ja suoritettuihin hankintoihin sisältyvän vähennyskelpoisen veron perusteella.

Perusvähennyksen määrä on 3 362 euroa. Vähennys pienenee verollisten myyntien perusteella laskettavan veron ja hankintoihin sisältyvän vähennyskelpoisen veron erotuksen perusteella. Vähennys pienenee määrällä, joka on 50 prosenttia myyntien perusteella laskettavan veron ja hankintoihin sisältyvän veron erotuksesta.

_______________

Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä heinäkuuta 2002.

_______________

Helsingissä 23 päivänä lokakuuta 2001

  • Maria Kaisa Aula /kesk
  • Olavi Ala-Nissilä /kesk
  • Anu Vehviläinen /kesk
  • Jukka Vihriälä /kesk
  • Antti Rantakangas /kesk
  • Mauri Pekkarinen /kesk