LAKIALOITE 142/2005 vp

LA 142/2005 vp - Raimo Vistbacka /ps ym.

Tarkistettu versio 2.0

Laki sotilasvammalain 17 §:n muuttamisesta

Eduskunnalle

Suomessa on noin 16 000 sotainvalidia. Noin 2 000 sotainvalidia kuoli vuonna 2004. Viime vuonna hautausavustusta sotilasvammalain perusteella myönnettiin 1 300 henkilön hautaukseen. Loput n. 700 kuollutta sotainvalidia, joiden hautaukseen valtio ei avustusta myöntänyt, olivat henkilöitä, jotka eivät täyttäneet hautausavustuksen myöntämisehtoja. Voimassa olevan sotilasvammalain mukaan hautausavustus myönnetään, kun sotainvalidin työkyvyttömyysaste oli hänen kuollessaan vähintään 20 prosenttia. Myös silloin, kun sotainvalidin työkyvyttömyysaste on ollut vähemmän kuin 20 prosenttia, hautausapu myönnetään, jos sotainvalidi on kuollut korvattavan vamman tai sairauden vuoksi. Näillä perusteilla siis ei myönnetä hautausapua merkittävälle osalle sotainvalideista, jotka ovat antaneet osan terveydestään isänmaamme pelastamiseksi sota-aikoina. Olisi kunnia-asia valtiovallalle osallistua kaikkien sotainvalidien hautauksen kustannuksiin, ilman että rajataan vamman vakavuuden perusteella pois osa vammautuneista. Pudottamalla hautausavustuksen saamiseen vaadittu 20 prosentin työkyvyttömyysaste 1 prosenttiin voitaisiin vielä kunnioittaa kaikkia niitä henkilöitä, jotka ovat sodissamme vammautuneet ja mahdollistaneet tämän päivän vapaan yhteiskuntamme olemassaolon. Työkyvyttömyysrajan laskeminen 1 prosenttiin on avustuksen maksamisesta vastaavasta Valtiokonttorista saamiemme tietojen mukaan käytännön toimien kannalta mahdollista.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta hyväksyy seuraavan lakiehdotuksen:

Laki

sotilasvammalain 17 §:n muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

muutetaan 28 päivänä toukokuuta 1948 annetun sotilasvammalain (404/1948) 17 §, sellaisena kuin se on laissa 536/2001, seuraavasti:

17 §

Milloin vamman tai sairauden seurauksena on ollut kuolema tai milloin vahingoittuneen tai sairastuneen työkyvyttömyysaste hänen kuollessaan oli vähintään 1 prosentti, suoritetaan hautausapua 1 599,65 euroa vainajan kuolinpesälle, jos sen varoista on suoritettu hautauskustannukset tai jos hautausta vainajan ruumiin katoamisen vuoksi ei ole voitu toimittaa. Muussa tapauksessa suoritetaan hautausapua sille, joka on pitänyt huolta hautaamisesta, siitä aiheutuneiden kustannusten määrä, ei kuitenkaan enempää kuin kuolinpesälle saadaan suorittaa.

_______________

Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 .

_______________

Helsingissä 15 päivänä marraskuuta 2005

  • Raimo Vistbacka /ps
  • Timo Soini /ps
  • Tony Halme /ps