LAKIALOITE 177/2006
vp
LA 177/2006
vp - Lauri Oinonen /kesk ym.
Tarkistettu versio 2.0
Laki metsästyslain 41 §:n muuttamisesta
Eduskunnalle
Viime aikoina erityisesti sudet ovat muodostuneet yhä pahenevaksi
ongelmaksi. Sudet kiertelevät maaseudulla ja taajamien
läheisyydessä ja yhä enemmän
kotien ja vapaa-ajan asuntojen pihapiireissä. Erityisesti
lammastiloille, kuten mm. Keuruun Asunnan kylässä Vehkomäen
tilalle, sudet ovat jatkuva ja paheneva ongelma. Susiaitojen rakentaminen
lammastilojen ympärille ei tuo muuta kuin kuluja eikä poista
vaaraa ja ongelmia, jotka vain siirtyvät naapurien pihoille.
Karhujen osalta on tilanne vastaava, ja vaaratilanteita on ollut
jatkuvasti. Alkaneenakin vuonna karhu raateli hevosta ja metsätöissä ollut
mies joutui Pohjois-Karjalassa vaaratilanteeseen karhun kanssa.
Ilvesten liikkuminen pihapiireissä on myös lisääntynyt,
ja tämä on aiheuttanut vaaraa kotieläimille,
vaikka ilves, kuten ahmakin, edellä mainittuja petoja kooltaan
huomattavasti pienempänä yleensä pelkää ja
karttaa ihmistä. Susien ja karhujen kohdalla näiden vaistonvarainen
kyky karttaa ihmistä ja ihmisasutusta on metsästyksen
puutteessa vähentynyt ja vähenee nopeasti, koska
emojen mukana pihoissa liikkuvat pennut tottuvat nyt pedoille vaarattomiin
ihmisiin ja ihmisasutuksen infrastruktuuriin. Pihapiireistä koti-
ja lemmikkieläimineen on muodostunut petojen ruokapaikkoja. Erityisesti
lapsiperheissä koetaan suurta pelkoa petovaaran vuoksi,
ja normaali perinteinen ulkoilu ja luonnossa liikkuminen on rajoittunut
tai kokonaan estynyt. Lapsia ei uskalleta jättää maaseudulla
pihoille leikkimään tai lepäämään lastenvaunuissa.
Monet ovat kohdanneet myös pihallaan pedon iltapimeällä,
näin on tapahtunut mm. Multialla ja Keuruulla.
Petovaaran vuoksi luomutuotannon mukaisen lypsy- ja muun karjan
erityisesti metsälaiduntaminen on vaarantunut tai estynyt.
Sama vaaratilanne koskee yhä lisääntyvästi
myös muuta normaalia ja EU-direktiivien velvoittamaa karjan
ulkolaiduntamista. Myös ravihevoset laitumella mm. Korpilahdella
ovat joutuneet karhujen uhkaamiksi. Kunnissa koetaan koululaisten koulukyytien
petovaaran vuoksi tapahtunut lisäys kulueräksi
kuntatalouksille, ja kuntien viralliset delegaatiot ovat
tuoneet petojen taholta tulevan kuntalaisten fyysisen vaaran ja
uhan maa- ja metsätalousministeriön virkamiesten tietoon
ilman tulosta. Vaaratilanteita ja ongelmia, joita pedot aiheuttavat,
voisi luetella paljonkin. Pedot ovat petoja, joihin liittyy konkreettisia
vaaroja arvaamattomilla tavoilla.
Nykyinen suurpetopolitiikka on täydellisessä ristiriidassa
Suomen perustuslain 7 §:n 1 momentin kanssa. Ei
ole annettu selvyyttä muiden turvallisuudesta säädettyjen
lakien ja asetusten soveltamisesta suurpetojen aiheuttamiin vaaroihin
ja uhkiin riittävän selkeästi, jotta
viranomaisilla olisi tarpeelliset toimintaohjeet.
Nykyisellään poliisilaki (493/1995)
ja rikoslaki yleisen turvallisuuden ja tärkeän
yleisen edun kannalta pakottavista syistä antavat mahdollisuuksia
suurpetovaaran eliminoimiseen. Näitä on kuitenkin
sovellettu käytäntöön liian varovaisesti
ja tuloksettomasti ilmeisestikin siksi, että suurpetoasiat
on mielletty kuuluviksi maa- ja metsätalousministeriön
sektorille. Selvittämättä ja toteuttamatta
on jäänyt perustuslain 7 §:n
1 momentin takaama kansalaisten turvallisuus. Samoin käytännössä tässä suhteessa eivät
ole toteutuneet muutkaan ihmisten turvallisuutta ja elinkeinojen
ja työelämän turvallisuutta koskevat
lait, koska vastuuta suurpetovaaran osalta ei ole mielletty turvallisuusviranomaisten
asiaksi.
Suurpetojen suojelun tulisi tapahtua luonnonpuistoissa ja eläintarhoissa.
Tähän voisi anoa EU-tukia ja muodostaa aihepiiriin
liittyvää yritystoimintaakin. Vapaasti maastossa
tavattavat suurpedot tulisi metsästää pois
tai siirtää eläintarhoihin ja aidattuihin
luonnonpuistoihin.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta hyväksyy seuraavan lakiehdotuksen:
Laki
metsästyslain 41 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan 28 päivänä kesäkuuta
1993 annetun metsästyslain (615/1993)
41 § seuraavasti:
41 §
Eräitä poikkeuksia
Sen estämättä, mitä tässä laissa
muutoin säädetään, saadaan ja
tulee myös erityisesti vaaratilanteessa vapaasti maastossa
liikkuva suurpeto tappaa tai toimittaa eläinpuistoon tai
muuhun aitauksella eristettyyn suojelukohteeseen.
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä heinäkuuta
2007.
_______________
Helsingissä 25 päivänä tammikuuta
2007
- Lauri Oinonen /kesk
- Seppo Lahtela /kok
- Esa Lahtela /sd