LAKIALOITE 2/2003 vp

LA 2/2003 vp - Matti Väistö /kesk 

Tarkistettu versio 2.0

Laki hautaustoimilain 6 §:n muuttamisesta

Eduskunnalle

Eduskunta on 7 päivänä helmikuuta 2003 hyväksynyt hautaustoimilain, jonka 6 §:n nojalla evankelis-luterilaisen kirkon seurakunta ja seurakuntayhtymä voivat periä maksuja hautasijan luovuttamisesta, hautaamiseen liittyvistä palveluista ja haudan hoidosta. Maksut saavat olla lain mukaan enintään palvelun tuottamisesta aiheutuvien kustannusten suuruiset. Lisäksi maksujen perusteiden tulee olla samat kaikille, joilla on oikeus tulla haudatuiksi seurakunnan tai seurakuntayhtymän maalle.

Hautaustoimilain säätämiseen liittyvän perustuslakivaliokunnan lausunnon perusteella on mahdollista poiketa hautaustoimilain valmistelussa omaksutusta samansuuruisten maksujen lähtökohdasta (PeVL 71/2002 vp).

Jotta vastaisuudessakin on mahdollista noudattaa useiden seurakuntien nykyistä tapaa luovuttaa ilmainen hautasija sotaveteraaneille, tässä lakialoitteessa ehdotetaan hautaustoimilain 6 §:ään lisättäväksi uusi 3 ja 4 momentti. Uudessa 3 momentissa ehdotetaan, että sotaveteraaneilta ja heihin rinnastettavilta henkilöiltä ei saa periä maksuja hautasijasta, hautaamiseen liittyvistä palveluista tai haudan hoidosta.

Lisäksi lakialoitteen 6 §:n 4 momentin nojalla seurakunta tai seurakuntayhtymä voi vapauttaa sotaveteraanin puolison hautaustoimessa perittävistä maksuista sekä muutoinkin erityisestä syystä myöntää maksuvapautuksen.

Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan samanaikaisesti hautaustoimilain kanssa eli 1 päivänä tammikuuta 2004.

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta hyväksyy seuraavan lakiehdotuksen:

Laki

hautaustoimilain 6 §:n muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

lisätään päivänä kuuta 2003 annetun hautaustoimilain ( /2003) 6 §:ään uusi 3 ja 4 momentti seuraavasti:

6 §

Hautaustoimessa perittävät maksut

- - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Henkilöltä, jolla on rintamasotilastunnus, rintamapalvelustunnus, rintamatunnus tai veteraanitunnus taikka jolla on eräissä Suomen sotiin liittyneissä tehtävissä palvelleiden kuntoutuksesta annetun lain (1039/1997) 2 §:ssä tarkoitettu todistus lain 1 §:n 1 momentin 3 kohdassa tarkoitettuihin miinanraivaustehtäviin osallistumisesta, ei saa periä tässä pykälässä tarkoitettuja maksuja (maksuvapautus).

Lisäksi seurakunta tai seurakuntayhtymä voi vapauttaa tässä pykälässä tarkoitetuista maksuista edellä 3 momentissa tarkoitetun henkilön puolison sekä muutoinkin erityisestä syystä myöntää maksuvapautuksen.

_______________

Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 2003.

_______________

Helsingissä 26 päivänä maaliskuuta 2003

  • Matti Väistö /kesk