ALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Lakialoitteella esitetään muutettavaksi ulosottolain
(37/1895) 6 luvun 4 § varojen
kohdentamisesta saatavan osille ja voimassa olevan kauppakaaren
(3/1734) 9 luvun 5 §:n
kohdentamissäädöksiä. Aloite
on ulosottolain osalta rinnakkaislakialoite hallituksen esitykselle
laiksi ulosottolain muuttamisesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi
(HE 13/2005 vp).
Ulosotossa noudatettu menettely kertyneiden varojen kohdentamisesta
ensisijaisesti velkojen korkoihin on useissa tapauksissa johtanut
velallisen kannalta kohtuuttomaan tilanteeseen. 1980- ja 1990-lukujen
talouslaman aikaan syntyneillä veloilla on lähes
poikkeuksetta nykyiseen taloudelliseen tilanteeseen verrattuna kohtuuttoman
korkea 16 %:n tai jopa 18 %:n
korkokanta, ja usein noista veloista ovat joutuneet vastuullisiksi
ikääntyneet takaajat, joilla ei välttämättä ollut
riittävää asiantuntemusta arvioida vastuunsa
suuruutta.
Etenkin työttömien tai muusta syystä vähävaraisten
henkilöiden ulosotossa kertyneet varat eivät useinkaan
riitä täysimääräiseen
koronmaksuun, jolloin suorituksista huolimatta velka on edelleen
kasvanut. Heidän osaltaan voidaan puhua elinikäisestä laissa
kielletystä velkavankeudesta.
Hallituksen esityksen yksityiskohtaisissa perusteluissa 6 luvun
4 §:n kohdalla lausuttu "Nykyisessä ulosottolaissa
ei ole säännöksiä siitä, missä järjestyksessä saatavan
eri osille kohdennetaan suorituksia" ei täysin pidä paikkaansa, sillä voimassa
olevan ulosottolain 4 luvun 31 §:ssä säädetään:
"Jos velkoja on saapa korkoa, pantakoon se korkomäärä,
mikä ensimmäiseen maksuun asti on kasvanut, pääomaan, älköönkä koronlaskua
jatkettako; se mikä korosta puuttuu, sitten kuin ensin
mainittu korko ynnä pääoma on maksettu,
niinikään velkojalle korvattava ulosmitatuista
varoista."
Säädös määrää yksikäsitteisesti
kertyvät suoritukset kohdistettaviksi velan pääomaan
ja siihen liitettyyn ulosoton alkamiseen saakka kertyneeseen korkoon.
Kirjalliseen kysymykseen KK 658/2003 vp antamassaan
vastauksessa oikeusministeri Koskinen ilmoitti klausuulin koskevan "harvinaista
erityistilannetta, jossa oikeus elinkorkoon tahi muuhun velallisen
elinaikana taikka muuten määräämättömänä aikana
suoritettavaan etuun tai tuloon on ulosmitattu".
Esimerkiksi eläke on oikeusministeri Koskisen vastauksessa
mainittu elinkorko tai muu velallisen elinaikana suoritettava etuus,
joten ainakin eläkettä ulosmitattaessa tulisi
ulosottolain 4 luvun 31 §:n mukaisesti koronlasku
keskeyttää.
Tuo ulosottolain säädös tuli lakiin
jo vuonna 1895, jolloin lainsäädäntö ei
ollut kehittynyt nykyiselle tasolleen. Huomattava on, että valtiopäiviä ei
ollut kutsuttu koolle Porvoon valtiopäivien 1809 jälkeen
ennen vuotta 1863 ja valtiopäiväjärjestyskin
säädettiin vasta 1869. Kieliopillisesti on huomattava,
että toisiinsa oleellisesti liittyvät kaksi viimeistä lausetta
on erotettu puolipisteellä. Siten pisteellä erotetut
lauseet on käsitettävä erillisiksi.
Koska koronlaskun keskeyttävä säädös
oikeusministerin eduskunnalle ilmoittaman tulkinnan mukaan
koskee ainakin eläkkeitä, ei voida ymmärtää,
ettei se koskisi muita velalliselta ulosmitattavia tuloja. Perustuslaissa
edellytetyn yhdenvertaisuuden perusteella ei voida pitää asianmukaisena,
että muiden ulosmitattavien varojen kohtelu olisi oleellisesti
erilainen. Tämän on lähtökohtaisesti
katsottava olleen myös lainlaatijan tarkoitus, ja ehdotetulla
muutoksella vain täsmennetään säädös
yksikäsitteiseksi.
Hallituksen lakiehdotuksessa suoritusten kohdentamisen perusteeksi
viitatun kauppakaaren 9 luvun 5 §:n klausuuli
"Ennen koron maksamista älköön mitään
pääoman maksuksi luettako" ei sulje pois tulkintaa,
että koronlasku keskeytyy ulosottomenettelyssä,
ja säädös on katsottava täyttyneeksi
nykyisen ulosottolain 4 luvun 31 §:n säädöksellä,
että ensimmäiseen maksuun saakka kertynyt korko
liitetään pääomaan. Mahdollinen
tulkintaristiriita on poistettavissa lisäämällä 9
luvun 5 §:ään uusi 2 momentti
ulosottolain etusijaisuudesta.
Kauppakaaren säädös on tullut tulkinnanvaraiseksi
silloin, kun sen velkaa ja korkoa koskevat säädökset
kumottiin erillisellä velkakirjalailla (622/1947),
jonka 6 §:ssä määrätään
velasta maksettava korko ja viivästyskorko säädettäväksi
korkolaissa (633/1982) ja jonka 8 §:ssä säädetään
velkakirjan kohtuuttoman ehdon sovittelusta. Korkolain 2 §:ssä määrätään
korko määräytyväksi kyseisen
lain mukaan sekä 11 §:ssä viivästyskoron
sovittelusta. Velallisen maksukykyyn nähden suuresta velasta
johtuva jopa eliniän kestävä perintä on
selkeästi lain tarkoittama kohtuuton ehto ja ulosottomenettely
sovittelun mahdollistava maksukyvyttömyys.
Hallituksen esityksen 4 luvun 2 §:ssä eläke
ja sairauspäiväraha sekä muut palkan
sijasta maksettavat toimeentuloetuudet ja korvaukset rinnastetaan
ulosotossa palkkaan. Tuolta osin hallituksen esitys on velallisen
aseman oleellinen heikennys nykyiseen ulosottolain 4 luvun 31 §:ään
ja saattaa ainakin eläkettä ja muuta elinaikana
maksettavaa etuutta saavat velalliset nykyistä huonompaan
asemaan. Hallituksen esityksestä aiheutuva kohtuuttomuus
on vältettävissä määräämällä kertyneet
varat kohdistettaviksi ensisijaisesti pääomaan,
jolloin velallisen tuloihin ja varallisuuteen nähden suurtenkin
velkojen perintä päättyy rajallisessa
ajassa. Samalla myös perustuslain edellyttämä tasapuolisuus toteutuu
ja ulosottomenettely selkeytyy noudattamalla samaa kohdistamisperiaatetta
kaikkiin muihinkin ulosotossa kertyviin suorituksiin.
Hallituksen esityksessä viitattu velkojien maksunsaantijärjestyksestä annettu
laki 1578/1992 ei koske suoritusten
kohdistamista velan eri osiin vaan ainoastaan kertyneiden verojen
jakamista useampien velkojien kesken.
Ulosotto on velalliseen kohdistettu viranomaisen suorittama
pakkokeino. Ei voida pitää asianmukaisena heikentää velallisen
asemaa enempää kuin toimenpiteen täytäntöönpano
vaatii. Täytäntöönpanon vuoksi
esimerkiksi velallisen mahdollisuudet suoriutua muista veloistaan heikentyvät
ja usein jopa estyvät. Etenkin pienituloisten kohdalla
ulosotto johtaa usein velallisen muidenkin velkojen erääntymiseen
ja uusiin ulosottoihin, jolloin velallisen oma talous romahtaa täysin
tai ainakin kohtuuttoman pitkäksi aikaa. Ulosottoon joutuminen
usein myös heikentää velallisen työnsaantia
ja edistää syrjäytymistä.
Korkolaissa säädettyä suuremman koron
perimistä viranomaistoimin ei voida pitää oikeudenmukaisena.
Koron laskeminen kulloinkin maksamattomana olevalle pääomalle
on pankkitalletuksista tunnettu rutiinitoimenpide, eikä se
voi tuottaa erityisiä ongelmia.
Lailla ei heikennetä velkojan asemaa, koska sillä ei
muuteta velalliselta perittävien suoritusten määrää,
velkoja saa korkoa kulloinkin maksamattomalle pääomalle
ja näin kertynyt korko peritään velalliselta,
sen jälkeen kun pääoma on tullut kokonaan
maksetuksi. Laki kuitenkin poistaa mahdollisuuden, että perintä ulosottoteitse
olisi velkojalle edullisin vaihtoehto, joten se kannustaa vapaaehtoiseen
sopimiseen velan suorittamisesta. Velkojan asemaa parantaa muun ohella
se, että hän saa viivästyskorkoa pääomaan
liitettävästä ulosottohakemuksen tekemiseen
saakka kertyneestä korosta ja etusijan ulosotossa kertyneisiin
suorituksiin saman velallisen niihin velkojiin nähden,
jotka eivät ole jättäneet saataviaan
ulosotossa perittäväksi.
YKSITYISKOHTAISET PERUSTELUT
Aloitteessa esitetään muutettavaksi ulosottolain 6
luvun 4 § sellaisena, kuin se on hallituksen esityksessä laiksi
ulosottolain muuttamisesta ja eräiksi siihen liittyviksi
laeiksi (HE 13/2005 vp). Muilta osin
aloitteessa ei ehdoteta muutoksia hallituksen esitykseen.
Ulosotossa kertyvien varojen kohdentamisella ensisijaisesti
pääomaan pyritään välttämään velallisen
koko eliniän kestävä ulosotto silloin, kun
velka on velallisen tuloihin ja varallisuuteen verrattuna niin suuri,
että kertyvät varat eivät riitä korkojenkaan
suorittamiseen.
Velkojan etu tulee huomioiduksi liittämällä ulosottohakemukseen
saakka kertyvä korko pääomaan sekä laskemalla
korkoa kulloinkin tästä pääomasta
maksamatta olevalle osalle ja jatkamalla perintää,
kunnes myös kertynyt korko tulee maksetuksi.
Soveltamalla ulosottoviranomaisen täytäntöön
panemaa velalliseen kohdistettuun pakkotoimeen korkolaissa säädettyä viivästyskorkoa
tai
sitä alhaisempaa velkojan ja velallisen erikseen sopimaa
korkoa vältetään tilanne, että ulosottomenettely
olisi velkojalle edullisin vaihtoehto. Tällä kannustetaan
vapaaehtoista sopimista velasta.
Edelleen tilanteen korjaamiseksi esitetään kauppakaaren
9 luvun 5 §:ään lisättäväksi
uusi 2 momentti. Ulosottolain ensisijaisuuden vahvistava säädös
poistaa mahdollisen ristiriidan kauppakaaren ja sen korkosäädökset
kumonneen korkolain sekä ulosottolain korkosäädösten
väliltä.