LAKIALOITE 34/2008
vp
LA 34/2008
vp - Bjarne Kallis /kd ym.
Tarkistettu versio 2.0
Laki tuloverolain 43 §:n muuttamisesta
Eduskunnalle
Tässä aloitteessa esitetään,
että puun myyntituloja aletaan verottaa samalla tavalla
kuin pörssiyhtiöiden maksamia osinkoja.
Yksi tämän päivän polttavimpia
kysymyksiä on se, miten turvata metsäteollisuudessa
25 000 työpaikkaa. Ongelma on lähinnä raaka-aineen eli
puun saannissa. Raaka-ainepula on pahentunut sen jälkeen,
kun Venäjän asettamat puutullit ovat tulleet voimaan.
Tuontipuun korvaaminen kotimaisella puulla onkin noussut yhdeksi
keskeiseksi haasteeksi. Sitä, miten saataisiin lähes pysähdyksissä oleva
puukauppa liikkeelle, ovat monet työryhmät miettineet.
Esityksiäkin on annettu, mutta mitään
parannusta tilanteeseen ei ole näkynyt.
Hallitus arvelee, että metsätulon lievempi
verottaminen voisi olla eräs avain kauppojen syntymiselle,
ja suunnittelee tästä syystä metsävähennyksen
korottamista 50 prosentista 60 prosenttiin. Tämän
esityksen vaikutus olisi lähinnä marginaalinen,
koska se koskisi vain rajoitettua määrää kaikista
metsätiloista. Jos huoli työpaikoista on aito,
tulisi ennakkoluulottomasti ryhtyä merkittävämpiin
toimenpiteisiin. Toimenpiteiden tulisi koskea kaikkia metsätiloja
ja olla myös tuntuvia. Eräs sellainen olisi lieventää puukaupan
verotusta vastaamaan pörssiyhtiöiden maksamien
osinkojen verotusta.
Nimellinen veroprosentti on kaikista pääomatuloista
sama 28 %, mutta julkisesti noteeratun yhtiön
maksamasta osingosta katsotaan 70 % veronalaiseksi pääomatuloksi
ja 30 % on verovapaata tuloa. Näiden todellinen
veroprosentti onkin 19,6. Jos puukaupassa siirryttäisiin
pörssiyhtiöiden osinkojen verotusta vastaavaan
järjestelmään, se johtaisi todennäköisesti
puukaupan virkoamiseen.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta hyväksyy seuraavan lakiehdotuksen:
Laki
tuloverolain 43 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan 30 päivänä joulukuuta
1992 annetun tuloverolain (1535/1992)
43 §:n 1 momentti, sellaisena kuin se on laissa 1155/2005,
seuraavasti:
43 §
Metsätalouden pääomatulo
Verovelvollisen omassa metsässä kasvavan runkopuun
hakkuuoikeuden ensimmäisestä vastikkeellisesta
luovutuksesta (pystykauppa) saadusta tulosta ja hankintakaupalla
myydystä runkopuusta valmistettavasta tai valmistetusta
puutavarasta, kuten tukeista, pylväistä, kuitupuusta tai
haloista sekä hakkeesta saadun tulon pääomatulo-osuudesta
70 % on pääomatuloa ja 30 % verovapaata
tuloa. Hankintakaupalla saadun tulon pääomatulo-osuutena
pidetään puun myyntituloa vähennettynä hankintatyön
arvolla. Metsätalouden pääomatuloa on
myös muusta kuin runkopuusta saatu metsätalouden
tulo, kuten tulo hakkuutähteiden, kantojen, muun metsäenergiapuun,
koristehavujen, tienvarsikeppien, joulupuiden tai vastaavien luovutuksesta.
Mitä edellä tässä momentissa
säädetään, sovelletaan myös puun
myyntituloon, joka on saatu kiinteistön luovutuksesta pidätetyn
hakkuuoikeuden nojalla.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
_______________
Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 2008.
_______________
Helsingissä 21 päivänä huhtikuuta
2008
- Bjarne Kallis /kd
- Päivi Räsänen /kd
- Leena Rauhala /kd
- Sari Palm /kd
- Toimi Kankaanniemi /kd
- Kari Kärkkäinen /kd
- Tarja Tallqvist /kd