ALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Eduskunta hyväksyi yksimielisesti tammikuussa 2007
uuden ulosottokaaren (705/2007) ja velan
vanhenemisesta annetun lain muutokset (708/2007).
Tarkoituksena oli vapauttaa lama-aikana velkaantuneet velalliset,
joita velkajärjestely tai sopimusmenettely ei ole kyennyt
auttamaan.
Maaliskuun 1. päivänä 2008 mahdollistunut järjestely
ei kuitenkaan vapauta suurta joukkoa niistä henkilöistä,
jotka ovat eläneet yli 15 vuotta raskaan velkataakan alla.
Useilla velallisilla lama-ajan velkojen vanhentuminen tapahtuu vasta
paljon myöhemmin kuin vuonna 2008. Syynä tähän
on se, että ulosottokaaren mukaan velan lasketaan vanhentuvan
pääsääntöisesti 15 vuodessa
ulosottoperusteesta eli velkomustuomiosta lukien. Ne saatavat lama-ajalta,
joille ei haettu heti ulosottoperustetta tai ulosottoperusteen saaminen
viivästyi esim. hovioikeusvalituksen vuoksi, eivät
vanhennu vielä vuonna 2008. Nämä velalliset,
joista monet esimerkiksi sairauden tai muiden henklökohtaisten
vaikeiden ongelmien takia eivät kyenneet asioitaan hoitamaan,
jäävät epäoikeudenmukaiseen
ja kohtuuttomaan asemaan.
Tässä lakialoitteessa ehdotetaan, että ulosottokaaren
2 luvun 27 §:n 1 momenttia muutetaan siten, että ulosoton
päättymisen ja velan vanhentumisen alkamisajankohta
säädetään joko 15 vuoteen
ulosottoperusteen syntymisestä tai 17 vuoteen
saatavan erääntymisestä. Luonnollisen
henkilön ollessa velkojana määräajat
olisivat viittä vuotta pidemmät.
YKSITYISKOHTAISET PERUSTELUT
Uusi ulosottokaari (705/2007) tuli
voimaan 1.1.2008. Ulosottokaaren 2 luvun 27 §:ssä todetaan
saatavan vanhentuvan, kun ulosottoperusteen määräaika
on kulunut umpeen. Ulosottoperuste on ulosottokaaren 2 luvun 24 §:n
mukaan täytäntöönpanokelpoinen
15 vuoden ajan ja 20 vuoden ajan, jos ulosottoperusteessa
tarkoitettu velkoja on luonnollinen henkilö.
Useimmat lama-ajan uhrit vapautuvat kaikista lama-ajan veloistaan
ja ulosotosta käytännössä vasta
vuosina 2009—2011 ja henkilövelkojen osalta 2014—2016.
Syynä tähän on se, että 15 vuoden
vanhentuminen aletaan laskea ulosottoperusteen syntymisestä eli
lainvoimaisesta velkomustuomiosta.
Jos lama-ajan velat syntyivät ja tuomittiin nopeasti
oikeudessa vuonna 1993 tai aikaisemmin, velat vanhentuvat vuonna
2008. Useimmiten kuitenkin velkojat eivät hakeneet tuomiota
saatavilleen nopeasti. Viivyteltiin jopa vuosia selvienkin
saatavien oikeuteen viemisessä. Lama-ajan lainsäädännön
mukaan saatiin odottaa kymmenenkin vuotta saatavan eräännyttyä maksettavaksi,
ennen kuin velkojan oli haettava velkomustuomiota ja ulosottoperustetta
oikeudessa.
Kaikissa näissä tapauksissa 15—20
vuoden vanhentumisen alkamisajankohta siirtyi velallisesta riippumattomasta
syystä. Lama-ajan velalliset joutuivat eriarvoiseen asemaan
saatavan vanhentumisen suhteen riippuen siitä, milloin velkoja
oli ryhtynyt oikeudellisiin toimenpiteisiin.
Tämä ongelma olisi poistunut, jos olisi noudatettu
alun perin oikeusministeriössä laadittua vanhentumismallia.
Tämän mukaan lakiin olisi otettu rinnakkainen
säännös siitä, että saatava vanhentuu
ulosottoperusteesta riippumatta aina määräajassa
saatavan erääntymisestä. Näin
ollen ulosottokaaren 2 luvun 27 §:ää tulisi
täydentää siten, että saatava
vanhentuisi lisäksi 17 vuodessa saatavan erääntymisestä lukien
ja 22 vuodessa, jos velkojana on luonnollinen henkilö. Vanhentuminen
kestäisi siis 2 vuotta kauemmin saatavan erääntymisestä laskettuna
kuin ulosottoperusteen syntymisestä laskettuna.
Tällaisella säännöksellä eliminoitaisiin
velkojien lama-ajan viivyttely ulosottoperusteen (velkomustuomioiden)
hakemisessa.
Poikkeuksellinen lama-ajan ruuhka tuomioistuimissa viivytti
myös ulosottoperusteen saamista. Oikeuden lainvoimaista
päätöstä jouduttiin joskus odottamaan
viisikin vuotta, jos asiasta valitettiin. Nykyisen säännöksen
mukaan vanhentuminen lasketaan lainvoimaisesta tuomiosta eli viimeisen
oikeusasteen ratkaisusta.
Jos velallinen haki oikeutta valitusteitse, seurauksena oli,
että saatavan vanhentumisen alkaminen viivästyi.
Ei ole oikeusvaltion periaatteiden mukaista, että valittamisesta
muutoksenhakutuomioistuimeen aiheutuu tällainen lisärangaistus.
Perustuslaissa on taattu valitusmahdollisuus jokaiselle. Tämänkin
vuoksi olisi tärkeää, että olisi
rinnakkainen mahdollisuus vanhentumiseen 17—22 vuodessa
saatavan erääntymisestä, joka varmistaisi,
ettei oikeuden hakeminen valittamalla pitkitä vanhentumista.
Useimmiten jo alioikeuden päätöksen perusteella
saatavaa voidaan ulosmitata.
Lama-ajan velallisella on keskimäärin useita velkoja.
Kun yksi velka meni ulosottoon, ei mitään velkoja
ollut mahdollisuus enää maksaa. Useimmiten jokaisella
velalla on eri velkoja, ja velkojat laittoivat aikanaan saatavansa
oikeuteen eri aikoina. Joidenkin velkojen kohdalla tehtiin
valitus hovioikeuteen ja ylimpään muutoksenhakuviranomaiseen.
Tyypillinen tilanne siis yhden velallisen kohdalla oli, että jokaisella velalla
oli eri ulosottoperusteen syntyaika.
Vaikka neljä velallisen viidestä velasta vanhentuisi
vuonna 2008, ei se auta velallista mitenkään,
jos vain yksikin velka vanhentuu vasta vuonna 2012, koska siihen
asti velallinen on ulosmittauksen kohteena täysimääräisesti.
Ehdotettu säännös, jossa vanhentuminen
aletaan laskea vaihtoehtoisesti saatavan erääntymispäivästä,
estää eriarvoisuutta ja sitä, että satunnaiset
tekijät aiheuttaisivat kohtuuttoman pitkityksen saatavan
vanhentumiselle. Säännös edistäisi
velallisten keskinäistä tasa-arvoa.
Vanhentumisen yhteiskuntapoliittinen ajatus eli se, että lama-ajan
velalliset pääsisivät takaisin yhteiskuntaan
ja työhön sekä yritystoimintaan, toteutuisi
järjellisessä ajassa.
Tämä lainmuutos on tarkoitettu tulemaan voimaan
mahdollisimman pian. Muutoksella ei ole vaikutuksia valtion talouteen.
Sen sijaan se vapauttaa lama-ajan uhrit kansantaloutta ja omaa elämäänsä rakentaviksi
ja ihmisarvoista elämää eläviksi
työntekijöiksi ja yrittäjiksi.