LAKIALOITE 70/2003 vp

LA 70/2003 vp - Timo Seppälä /kok ym.

Tarkistettu versio 2.1

Laki osakeyhtiölain 1 luvun 1 §:n muuttamisesta

Eduskunnalle

ALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Lakialoitteessa ehdotetaan muutettavaksi osakeyhtiölain 1 luvun 1 §:ää siten, että 13.11.1998 säädetty yksityisen osakeyhtiön vähimmäisosakepääoma, 8 000 euroa, koskee vain 13.11.1998 jälkeen perustettuja osakeyhtiöitä. Siten ennen kyseistä päivämäärää perustettuihin osakeyhtiöihin, joiden osakepääoman määrä ei täytä vaadittavaa 8 000 euron vähimmäisrajaa, ei tarvitsisi soveltaa lainmuutoksen yhteydessä hyväksyttyä seitsemän vuoden siirtymäsäännöstä.

PERUSTELUT

Eduskunta on 13 päivänä marraskuuta 1998 hyväksynyt lainmuutoksen, jolla yksityisen osakeyhtiön osakepääoman vähimmäismääräksi on säädetty 8 000 euroa. Lainmuutoksen tarkoituksena oli nostaa kynnystä tarpeettomien osakeyhtiöiden perustamisesta pöytälaatikoihin ja saada suurempi sitoutuminen yhtiöiden osakkaille. Lainmuutoksen yhteydessä hyväksyttiin seitsemän vuoden siirtymäsäännös, jonka mukaisesti kaikkien vanhojen yhtiöiden tulee korottaa osakepääomansa vähintään 8 000 euroon vuoden 2004 syyskuun alkuun mennessä.

Uusien yhtiöiden vähimmäisosakepääomien osalta lainmuutos on varmasti toiminut siten kuin lainmuutoksessa on tarkoitettukin, eli harkintakynnys osakeyhtiön perustamisessa on noussut riittävästi ja tarpeettomien yhtiöiden perustaminen on vähentynyt.

Vanhojen yhtiöiden osalta muutos ei ole toteutunut toivotulla tavalla, vaan kaupparekisterin mukaan vielä peräti 125 000 yritystä on osakepääoman osalta minimirajan alapuolella. Määrä on yli puolet kaikkien osakeyhtiöiden määrästä. Korotuksen lykkääminen siirtymäajan loppuun kertoo sen, että yrittäjät eivät koe korotusta mielekkäänä silloin, kun korotusosuudelle ei ole tiedossa mitään järkevää käyttöä.

Mikäli nyt pidettäisiin kiinni lain määräämästä siirtymäsäännöksestä ja kaikkien osakeyhtiöiden tulisi korottaa osakepääomansa vaadittuun vähimmäismäärään, olisi tähän löydyttävä rahaa 700 miljoonaa euroa. Patentti- ja rekisterihallitukselle tulisi muutoksista maksaa yhteensä 35 miljoonaa euroa. Talouselämän taantuessa tarvittaisiin kaikki liikenevät varat mieluiten kotimaisen kysynnän elvyttämiseen kuin pienyrittäjien mielestä tarpeettomaan tasenumeroiden kaunisteluun.

Voidaan olettaa, että ne osakeyhtiöt, jotka eivät vielä ole korottaneet osakepääomaansa, ovat kaikkein pienimpiä ja sellaisia, joita useasti käytetään palkkatyön ohessa sivuelinkeinon harjoittamiseen. Kun uuden hallitusohjelmankin mukaan pienyritysten toimintaedellytyksiä tulee parantaa, tavoitteeseen sopii hyvin huonosti tarpeeton pääoman sitominen osakepääomaan ja tarpeettomien kulujen maksaminen sekä valtion virastoille että lakimiehille ja konsulteille.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta hyväksyy seuraavan lakiehdotuksen:

Laki

osakeyhtiölain 1 luvun 1 §:n muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

muutetaan 29 päivänä syyskuuta 1978 annetun osakeyhtiölain (734/1978) 1 luvun 1 §:n 3 momentti, sellaisena kuin se on laissa 824/1998, seuraavasti:

1 luku

Yleisiä säännöksiä

1 §

- - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Yksityisen osakeyhtiön, joka on perustettu 13.11.1998 jälkeen, osakepääoman on oltava vähintään 8 000 euroa ja julkisen osakeyhtiön vähintään 80 000 euroa. Osakkeiden on oltava samanmääräisiä, jos osakepääoma on jaettu useaan osakkeeseen.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - -

_______________

Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 .

_______________

Helsingissä 16 päivänä kesäkuuta 2003

  • Timo Seppälä /kok
  • Lauri Oinonen /kesk
  • Pekka Kuosmanen /kok
  • Olli Nepponen /kok
  • Kaarina Dromberg /kok
  • Lasse Virén /kok
  • Juha Rehula /kesk
  • Jyrki Katainen /kok
  • Juhani Sjöblom /kok
  • Ahti Vielma /kok
  • Matti Kauppila /vas
  • Jari Koskinen /kok
  • Petri Salo /kok
  • Pertti Hemmilä /kok