LAKIALOITE 70/2006 vp

LA 70/2006 vp - Tero Rönni /sd ym.

Tarkistettu versio 2.0

Laki sotilasvammalain 6 §:n muuttamisesta

Eduskunnalle

Suomen vuosina 1939—1945 käymissä sodissa pysyvän vamman saaneita henkilöitä on elossa lähes 15 000. Heidän keski-ikänsä on tällä hetkellä yli 84 vuotta. Valtaosa heistä haluaa asua mahdollisimman pitkään omassa kodissaan. Siinä auttaa puolison tai jonkun muun läsnäolo ja apu, mutta myös kuntoutustoiminnalla on korvaamaton merkitys sotainvalidin elämänlaadulle. Kuntoutusta onkin hyvin saatavilla sitä tarvitseville ja haluaville.

Iän karttuessa yhä useampi sotainvalidi jää leskeksi. Tapahtuu myös avioeroja, joiden takia jäädään yksin. Nykyinen sotilasvammalaki mahdollistaa sotainvalidin kuntoutusjakson jakamisen aviopuolison kanssa, siis vain aviopuolison, ei avopuolison tai jonkun muun sotainvalidin kanssa päivittäin aikaa viettävän ja hänestä huolehtivan henkilön. Tässä onkin epäkohta, johon lakia muuttamalla pitäisi puuttua. Nimittäin yhä enenevässä määrin sotainvalidien elämänpiiriin ilmaantuu henkilöitä, jotka eivät ole ja joista ei tule aviopuolisoita, mutta kuitenkin heidän kanssaan aletaan elää pysyvässä suhteessa. Samoin lähi- tai muut sukulaiset ottavat hoitaakseen sotainvalidin auttamisen, aivan kuten sen olisi tehnyt aviopuoliso. Näin ollen tämä sotainvalidin lähimpään piiriin kuuluva henkilö — avopuoliso, sukulainen tai joku muu — ottaa menetetyn aviopuolison auttavan ja tukevan roolin sotainvalidin elämässä.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta hyväksyy seuraavan lakiehdotuksen:

Laki

sotilasvammalain 6 §:n muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

muutetaan 28 päivänä toukokuuta 1948 annetun sotilasvammalain (404/1948) 6 §:n 6 momentti, sellaisena kuin se se on laissa 1225/1993, seuraavasti:

6 §

- - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Vahingoittunut tai sairastunut voi sen mukaan kuin asetuksella säädetään jakaa kuntoutusjaksonsa aviopuolisonsa, avopuolisonsa, samassa taloudessa asuvan vahingoittunutta tai sairastunutta hoitavan henkilön kanssa.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - -

_______________

Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 .

_______________

Helsingissä 13 päivänä syyskuuta 2006

  • Tero Rönni /sd
  • Lauri Kähkönen /sd
  • Jouko Skinnari /sd
  • Esa Lahtela /sd
  • Veijo Puhjo /vas
  • Jukka Roos /sd
  • Markus Mustajärvi /vas
  • Matti Kauppila /vas
  • Arto Satonen /kok
  • Anne Holmlund /kok
  • Leena Rauhala /kd
  • Sari Essayah /kd
  • Kimmo Tiilikainen /kesk
  • Rosa Meriläinen /vihr
  • Susanna Haapoja /kesk
  • Jukka Gustafsson /sd
  • Pehr Löv /r
  • Anneli Kiljunen /sd
  • Risto Kuisma /sd
  • Timo Soini /ps
  • Raimo Vistbacka /ps
  • Mikko Immonen /vas
  • Matti Kangas /vas
  • Susanna Rahkonen /sd
  • Heli Paasio /sd
  • Sirpa Paatero /sd
  • Reino Ojala /sd
  • Ilkka Taipale /sd
  • Jutta Urpilainen /sd
  • Minna Lintonen /sd
  • Reijo Laitinen /sd
  • Arto Seppälä /sd
  • Harry Wallin /sd
  • Saara Karhu /sd
  • Mikko Kuoppa /vas
  • Valto Koski /sd
  • Reijo Kallio /sd
  • Matti Kangas /vas
  • Raija Vahasalo /kok
  • Petri Salo /kok
  • Esko Kiviranta /kesk
  • Pekka Vilkuna /kesk
  • Eero Akaan-Penttilä /kok
  • Mikko Elo /sd
  • Arja Alho /sd
  • Marjaana Koskinen /sd