LAKIALOITE 71/2002
vp
LA 71/2002
vp - Leea Hiltunen /kd
Tarkistettu versio 2.0
Laki työttömyysturvalain 13 §:n
2 momentin muuttamisesta
Eduskunnalle
ALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Lakialoitteessa ehdotetaan työssäoloehdon
täyttymisen kriteerejä helpotettaviksi niin, että työssäoloehdon
tarkastelujakson pituutta nostetaan nykyisestä 24 kuukaudesta
30 kuukauteen ja lasketaan työssoloehdon vaatimuksena olevan
työn määrää 43 viikosta
34 viikkoon. Lakialoitteen muutosesitykset liittyvät
työttömyysturvalain (602/1984)
13 §:n 2 momentin alkuosaan yllä mainituin osin.
Muilta osin momentti jää ennalleen.
PERUSTELUT
Pitkäaikaistyöttömyys on suurin yksittäinen
syy kansalaisten köyhyyteen ja eräiden tutkimusten mukaan
myös leipäjonoihin. Maassamme on tällä hetkellä hieman
alle 80 000 pitkäaikaistyötöntä,
ja vaikka määrä onkin viime vuosien aikana tippunut
muun työttömyyden kanssa, se koskettaa kuitenkin
niin suurta osaa kansalaisista — kerrannaisvaikutukset
huomioon ottaen — että kaikki toimenpiteet tilanteen
parantamiseksi ovat tarpeen. Pitkäaikaistyöttömistä yli
2 vuotta yhdenjaksoisesti työttömänä olleita
oli viime vuoden lopulla 39 200 henkilöä.
Pitkäaikaistyöttömyys johtaa usein
köyhtymiskierteeseen, ja ajan oloon se lisää myös
voimakkaasti syrjäytymisriskiä. Pitkäaikaistyöttömyys
on eräiden tutkimusten mukaan myös tärkein
syy kaupunkien leipäjonoihin. Siksi pitkäaikaistyöttömyyden
katkaiseminen mahdollisimman nopeasti on välttämätöntä.
Tämän lakialoitteen ehdotuksilla voidaan aktivoida
työttömiä ja siten yhdeltä osin
lisätä työmarkkinoiden dynamiikkaa. Aloite
tekee työttömälle kannattavammaksi hakeutua
myös lyhytkestoisiin työsuhteisiin, koska työssäoloehtoa voidaan
kerryttää pidemmältä ajalta
ja työssäoloehto tulee todennäköisemmin
täyteen tänä aikana, koska
työssäoloehtoaika täyttyy nykyistä aiemmin.
Tämän seurauksena työttömyysjaksot
lyhentyvät ja pitkäaikaistyöttömyys — ja
sen mukana köyhyys — vähenee.
Edellä olevan perusteella ehdotan,
että eduskunta hyväksyy seuraavan lakiehdotuksen:
Laki
työttömyysturvalain 13 §:n 2 momentin
muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan 24 päivänä elokuuta
1984 annetun työttömyysturvalain (602/1984)
13 §:n 2 momentti, sellaisena kuin se on laissa 137/2002,
seuraavasti:
13 §
Oikeus peruspäivärahaan
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Työssäoloehto täyttyy, kun henkilö on
30 lähinnä edellisen kuukauden aikana (tarkastelujakso)
ollut 34 kalenteriviikkoa sellaisessa työssä,
jossa työaika kunakin kalenteriviikkona on ollut vähintään
18 tuntia tai jonka työsopimuksen mukainen säännöllinen
työaika on tasoittumisjakson aikana ollut keskimäärin
vähintään 18 tuntia kalenteriviikossa
ja palkkatyöehtosopimuksen mukainen tai, jollei alalla
ole työehtosopimusta, kokoaikatyön palkka vastaa
vähintään peruspäivärahan
40-kertaista määrää kuukaudessa.
Työssäoloehdon täyttymisessä voidaan henkilön
pyynnöstä ottaa huomioon myös sellainen
neljän peräkkäisen kalenteriviikon ajanjakso,
jossa työaika on yhteensä vähintään
80 tuntia jakaantuneena kullekin viikolle. Työ voidaan lukea
työssäoloehtoon vain kerran. Työssäoloehdon
täyttymisessä otetaan huomioon työ, jota
henkilö on tehnyt täytettyään
16 vuotta. Lisäksi työssäoloehtoon sovelletaan,
mitä 16 §:n 3—5 momentissa säädetään.
Tässä momentissa tarkoitettuun työssäoloaikaan
luetaan puolet työstä, jonka palkkakustannuksiin
työnantaja on saanut työmarkkinatuesta annetun
lain 2 §:n 2 momentissa ja 2 a luvussa
tarkoitettua tukea.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
_______________
Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta .
_______________
Helsingissä 18 päivänä kesäkuuta
2002