LAKIALOITE 74/2009
vp
LA 74/2009
vp - Sari Palm /kd ym.
Tarkistettu versio 2.0
Laki virvoitusjuomaverosta annetun lain liitteenä olevan
taulukon muuttamisesta
Eduskunnalle
ALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Lakialoitteessa esitetään virvoitusjuomaveron korottamista
niin, että vero litraa kohti nousee 4,5 sentistä 7,5
senttiin.
PERUSTELUT
Viime vuosina on ollut paljon puhetta epäterveellisten
ruokien ja juomien haitoista. Monesta koulusta virvoitusjuoma-automaatit
onkin poistettu, mikä sinänsä on oikea
toimenpide. Terveysviranomaiset ovat monesti kiinnittäneet huomiota
sokeripitoisten virvoitusjuomien liialliseen kulutukseen.
Kansalaisten kulutustottumuksiin voidaan verotuksen kautta jonkin
verran vaikuttaa. Nykyisen verokannan nostaminen 4,5 sentistä litralta 7,5
senttiin nostaisi tavallisen (1/3 l) virvoitusjuomapullon
hintaa vajaalla noin kolmella sentillä. Korotus vaikuttaisi
mitä ilmeisimmin jonkin verran kulutukseen, josta taas
myöhemmin seuraisi säästöä terveydenhoitomenoissa.
Nykyinen verotuotto kasvaisi kulutuksen laskusta huolimatta
noin 15 miljoonalla eurolla.
Aloite on osa kristillisdemokraattien vaihtoehtobudjettia.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta hyväksyy seuraavan lakiehdotuksen:
Laki
virvoitusjuomaverosta annetun lain liitteenä olevan
taulukon muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan virvoitusjuomaverosta 29 päivänä joulukuuta
1994 annetun lain (1474/1994) liitteenä oleva
verotaulukko, sellaisena kuin se on laissa 920/2001,
seuraavasti:
VEROTAULUKKO
| Tullitariffin nimike |
Tuote |
Tuoteryhmä |
Veron määrä |
| 2009 |
Käymättömät
ja lisättyä alkoholia sisältämättömät
hedelmämehut (myös rypäleen puristemehu
"grape must") ja kasvismehut, myös lisättynä sokeria
tai muuta makeutusainetta sisältävät:
(alkoholipitoisuus enintään 0,5 tilavuusprosenttia)
|
1 |
7,5 snt/l |
| 2106:sta |
Muualle kuulumattomat elintarvikevalmisteet:
- alkoholia sisältämättömät
tai enintään 1,2 tilavuusprosenttia alkoholia
sisältävät tuotteet, jotka soveltuvat
käytettäviksi virvoitusjuomien valmistukseen:
- - kiinteässä muodossa olevat juoma-ainekset
- - muut
|
2
3
|
57 snt/kg
7,5 snt/l
|
| 2201:stä |
Vesi, myös luonnon
tai keinotekoinen kivennäisvesi ja hiilihapotettu vesi,
lisättyä sokeria tai muuta makeutusainetta sisältämätön
tai maustamaton; jää ja lumi:
- keinotekoinen kivennäisvesi, hiilihapoton ja hiilihapotettu,
ei kuitenkaan luonnon kivennäisvesi eikä muu luonnosta
sellaisenaan saatava vesi, joihin on lisätty ainoastaan
hiilidioksidia
|
4
|
7,5 snt/l
|
| 2202:sta |
Vesi, myös kivennäisvesi
ja hiilihapotettu vesi, lisättyä sokeria tai muuta
makeutusainetta sisältävä tai maustettu,
ja muut alkoholittomat juomat, ei kuitenkaan nimikkeen 2009 hedelmä-
tai kasvismehut: (alkoholipitoisuus enintään 0,5
tilavuusprosenttia)
- nimikkeiden 0401—0404 tuotteisiin perustumattomat tuotteet:
- - hiilihappoa sisältävät
- - muut
|
5
6
|
7,5 snt/l
7,5 snt/l
|
| 2204:stä |
Tuoreista rypäleistä valmistettu
viini, myös väkevöity viini; rypäleen
puristemehu (grape must), muu kuin nimikkeeseen 2009 kuuluva: (alkoholipitoisuus
yli 0,5 tilavuusprosenttia)
- alkoholipitoisuus enintään 1,2 tilavuusprosenttia
|
7
|
7,5 snt/l
|
| 2206:sta |
Muut käymisen avulla
valmistetut juomat (esim. siideri, päärynäviini
ja sima); käymisen avulla valmistettujen juomien sekoitukset
sekä käymisen avulla valmistettujen juomien ja alkoholittomien
juomien sekoitukset, muualle kuulumattomat: (alkoholipitoisuus yli
0,5 tilavuusprosenttia)
- alkoholipitoisuus enintään 1,2 tilavuusprosenttia,
ei kuitenkaan oluen ja alkoholittomien juomien sekoitukset
|
8
|
7,5 snt/l
|
| 2208:sta |
Denaturoimaton etyylialkoholi
(etanoli), alkoholipitoisuus pienempi kuin 80 tilavuusprosenttia;
väkevät alkoholijuomat, liköörit
ja muut alkoholipitoiset juomat: (alkoholipitoisuus yli 0,5 tilavuusprosenttia)
- juomat, alkoholipitoisuus enintään 1,2 tilavuusprosenttia:
- - hiilihapotetut
- - muut
|
9
10
|
7,5 snt/l
7,5 snt/l
|
| 3302:sta |
Hyvänhajuisten aineiden seokset sekä yhteen
tai useampaan tällaiseen aineeseen perustuvat seokset (myös
alkoholiliuokset), jollaisia käytetään
raaka-aineena teollisuudessa; muut hyvänhajuisiin aineisiin
perustuvat valmisteet, jollaisia käytetään
juomien valmistukseen:
- jollaisia käytetään elintarvike- tai
juomateollisuudessa:
- - jollaisia käytetään juomateollisuudessa,
alkoholipitoisuus enintään 1,2 tilavuusprosenttia
|
11
|
7,5 snt/l
|
| 3824:stä |
Valmistetut sitomisaineet valumuotteja
ja -sydämiä varten; kemialliset tuotteet ja kemian-
tai siihen liittyvän teollisuuden valmisteet (myös
jos ne ovat luonnontuotteiden seoksia), muualle kuulumattomat; kemian-
tai siihen liittyvän teollisuuden jätetuotteet, muualle
kuulumattomat:
- juomien valmistukseen soveltuvat kivennäissuolaliuokset
|
12
|
7,5 snt/l
|
|
|
|
|
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2010.
_______________
Helsingissä 25 päivänä syyskuuta
2009
- Sari Palm /kd
- Bjarne Kallis /kd
- Tarja Tallqvist /kd
- Toimi Kankaanniemi /kd
- Päivi Räsänen /kd
- Kari Kärkkäinen /kd
- Leena Rauhala /kd