LAKIALOITE 92/2005
vp
LA 92/2005
vp - Eero Akaan-Penttilä /kok ym.
Tarkistettu versio 2.0
Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista
ja tukitoimista annetun lain 9 §:n muuttamisesta
Eduskunnalle
ALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Lakialoitteessa esitetään, että vaikeavammainen henkilö olisi
oikeutettu henkilökohtaiseen avustajaan. Tämän
oikeuden tulisi olla subjektiivinen eli kunnan erityisjärjestämisvelvollisuuden piiriin
kuuluva tukitoimi.
PERUSTELUT
Henkilökohtainen avustaja on välttämätön,
jotta vaikeavammainen henkilö voisi elää mahdollisimman
samanlaista elämää kuin muutkin. Avustajajärjestelmä on
myös ainoa itsenäinen tukimuoto, jolla tosiasiallisesti
voidaan turvata vaikeavammaisen henkilön lailliset ja itsemääräämisoikeudet.
Vaikeavammainen tarvitsee apua lukuisissa arkisissa toimissa, kuten
pukeutumisessa ja peseytymisessä, mutta henkilökohtainen
avustaja auttaa myös viranomaisasioinnissa, opiskelussa
ja jopa ansiotyössä. Henkilökohtaisen
avustajan epääminen johtaa pahimmillaan elämän
laadun heikkenemiseen, syrjäytymiseen ja jopa laitostumiseen.
Tästä syystä henkilökohtainen
avustaja vaikeavammaiselle henkilölle on saatettava ns.
subjektiiviseksi oikeudeksi eli kunnan erityisen järjestämisvelvollisuuden
piiriin kuuluvaksi tukitoimeksi.
Kunnilla on kunnallisen itsehallinnon nojalla tiettyjen palvelujen
ja tukitoimien turvaamisessa melko paljon harkintavaltaa. Vammaisen
ihmisen asuinpaikka vaikuttaa merkittävästi siihen,
minkä tasoisena hän saa sosiaali- ja terveydenhuollon
palveluja ja tukitoimia. Puitelakityyppisen lainsäädännön
voimassa ollessa ihmisille ei voida aina turvata heidän
tarpeidensa mukaisia palveluja. Osa tällaisista palveluista
on kuitenkin perusedellytys vammaisten henkilöiden arkipäivän
suoriutumiselle. Määrärahojen puutteeseen
vetoaminen henkilökohtaisen avustajan epäämisessä on
kuitenkin kyseenalainen perustelu. Tosiasiassa henkilökohtaisen
avustajan myöntäminen vaikeavammaiselle on kunnan kannalta
kaikkein edullisin ratkaisu vammaisen palvelujen tuottamisessa.
Monien muiden, muutoin erillisten tahojen tuottamien palvelujen,
kuten esimerkiksi kuljetuspalvelujen, tarve vähenee ja
mahdollisesti voi jopa loppua kokonaan, jos vammaisella on apunaan
toinen, ammattitaitoinen ihminen.
Vaikeavammaisen mahdollisuus valita itse avustajansa tulee turvata.
Ensisijaisesti avustajajärjestelmän tulee perustua
siihen, että vaikeavammainen itse toimii henkilökohtaisen
avustajansa työnantajana. Työnantajana toimimiseen liittyvien
teknisten asioiden ulkoistaminen on mahdollista, mutta mikäli
työnantajana toimii juridisesti joku muu kuin vammainen
henkilö itse, kyseessä ei ole henkilökohtaiseen
avustajajärjestelmään perustuva tuki
vaan jokin muu — esimerkiksi palveluasumiseen liittyvä — tukimuoto.
Vaikeavammaisen toimiessa itse työnantajana avustajan työ ei
myöskään aiheuta investointi- ja hallinnointikustannuksia.
Henkilökohtaisen avustajan osalta tulee asetuksella
säätää tarkemmin palvelun järjestämisestä ja
laajuudesta, kuten nyt säädetään
mm. kuljetuspalveluiden perusteista.
Lakialoitteen toteuttamisen lisäkustannukset nykytilanteeseen
verrattuna olisivat vuositasolla noin 39 miljoonaa euroa. Kustannuksia
arvioitaessa on otettava huomioon se, että jo tällä hetkellä osalla
vaikeavammaisista on henkilökohtainen avustaja. Osa Suomen
kunnista on järjestänyt tämän
palvelun esimerkillisellä tavalla.
Lakialoitteen toteuttaminen aiheuttaa kunnille lisäkustannuksia,
joiden kattaminen olisi paljon yksinkertaisempaa, mikäli
valtio ei ottaisi kunnilta pakkolainaa. Hallituksen esityksestä valtio
ei maksa kunnille kustannusjaon tarkastuksen perusteella kuuluvaa
osuutta heti, kuten olisi pitänyt, vaan siirtää maksuvelvoitteensa pitkälle
tulevaisuuteen.
Hallitus on lykännyt kunnille kuuluvia sosiaali- ja
terveydenhuollon valtionosuuksia maksettavaksi seuraavasti:
| vuonna 2006 |
63 milj. euroa |
| vuonna 2007 |
63 milj. euroa |
| vuonna 2008 |
144 milj. euroa |
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta hyväksyy seuraavan lakiehdotuksen:
Laki
vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista
ja tukitoimista annetun lain 9 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista
ja tukitoimista 3 päivänä huhtikuuta
1987 annetun lain (380/1987) 9 §:n
2 momentti seuraavasti:
9 §
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Kunnan on korvattava vaikeavammaiselle henkilölle henkilökohtaisen
avustajan palkasta ja palkkaamisesta välittömästi
aiheutuneet kulut, asunnon muutostöistä sekä asuntoon
kuuluvien välineiden ja laitteiden hankkimisesta hänelle
aiheutuneet kohtuulliset kustannukset, jos hän vammansa
tai sairautensa johdosta välttämättä tarvitsee
näitä toimenpiteitä suoriutuakseen tavanomaisista
elämän toiminnoista eikä hän
ole jatkuvan laitoshuollon tarpeessa.
_______________
Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 .
_______________
Helsingissä 23 päivänä syyskuuta
2005
- Eero Akaan-Penttilä /kok
- Jouko Laxell /kok
- Ahti Vielma /kok
- Irja Tulonen /kok
- Martin Saarikangas /kok
- Petri Salo /kok
- Olli Nepponen /kok
- Kaarina Dromberg /kok
- Sirpa Asko-Seljavaara /kok
- Marjo Matikainen-Kallström /kok
- Tuija Nurmi /kok
- Pertti Hemmilä /kok
- Pekka Kuosmanen /kok
- Esko Kurvinen /kok
- Maija Perho /kok
- Jyri Häkämies /kok
- Jere Lahti /kok
- Paula Risikko /kok
- Juhani Sjöblom /kok
- Lasse Virén /kok
- Timo Seppälä /kok
- Reijo Paajanen /kok
- Ben Zyskowicz /kok
- Kalevi Lamminen /kok
- Jari Vilén /kok
- Jari Koskinen /kok
- Lyly Rajala /kok
- Hanna-Leena Hemming /kok
- Marja Tiura /kok
- Jyrki Katainen /kok
- Heikki A. Ollila /kok
- Marjukka Karttunen /kok
- Sari Sarkomaa /kok
- Ulla Anttila /vihr
- Virpa Puisto /sd
- Pehr Löv /r
- Roger Jansson /r
- Lauri Oinonen /kesk
- Päivi Räsänen /kd
- Bjarne Kallis /kd
- Leena Rauhala /kd
- Pekka Vilkuna /kesk
- Suvi Lindén /kok
- Anne Holmlund /kok
- Raija Vahasalo /kok
- Pentti Tiusanen /vas
- Erkki Virtanen /vas
- Marjaana Koskinen /sd
- Osmo Soininvaara /vihr