PERUSTELUT

Henkilökohtainen avustaja on välttämätön, jotta vaikeavammainen henkilö voisi elää mahdollisimman samanlaista elämää kuin muutkin. Avustajajärjestelmä on myös ainoa itsenäinen tukimuoto, jolla tosiasiallisesti voidaan turvata vaikeavammaisen henkilön lailliset ja itsemääräämisoikeudet. Vaikeavammainen tarvitsee apua lukuisissa arkisissa toimissa, kuten pukeutumisessa ja peseytymisessä, mutta henkilökohtainen avustaja auttaa myös viranomaisasioinnissa, opiskelussa ja jopa ansiotyössä. Henkilökohtaisen avustajan epääminen johtaa pahimmillaan elämän laadun heikkenemiseen, syrjäytymiseen ja jopa laitostumiseen. Tästä syystä henkilökohtainen avustaja vaikeavammaiselle henkilölle on saatettava ns. subjektiiviseksi oikeudeksi eli kunnan erityisen järjestämisvelvollisuuden piiriin kuuluvaksi tukitoimeksi.

Kunnilla on kunnallisen itsehallinnon nojalla tiettyjen palvelujen ja tukitoimien turvaamisessa melko paljon harkintavaltaa. Vammaisen ihmisen asuinpaikka vaikuttaa merkittävästi siihen, minkä tasoisena hän saa sosiaali- ja terveydenhuollon palveluja ja tukitoimia. Puitelakityyppisen lainsäädännön voimassa ollessa ihmisille ei voida aina turvata heidän tarpeidensa mukaisia palveluja. Osa tällaisista palveluista on kuitenkin perusedellytys vammaisten henkilöiden arkipäivän suoriutumiselle. Määrärahojen puutteeseen vetoaminen henkilökohtaisen avustajan epäämisessä on kuitenkin kyseenalainen perustelu. Tosiasiassa henkilökohtaisen avustajan myöntäminen vaikeavammaiselle on kunnan kannalta kaikkein edullisin ratkaisu vammaisen palvelujen tuottamisessa. Monien muiden, muutoin erillisten tahojen tuottamien palvelujen, kuten esimerkiksi kuljetuspalvelujen, tarve vähenee ja mahdollisesti voi jopa loppua kokonaan, jos vammaisella on apunaan toinen, ammattitaitoinen ihminen.

Vaikeavammaisen mahdollisuus valita itse avustajansa tulee turvata. Ensisijaisesti avustajajärjestelmän tulee perustua siihen, että vaikeavammainen itse toimii henkilökohtaisen avustajansa työnantajana. Työnantajana toimimiseen liittyvien teknisten asioiden ulkoistaminen on mahdollista, mutta mikäli työnantajana toimii juridisesti joku muu kuin vammainen henkilö itse, kyseessä ei ole henkilökohtaiseen avustajajärjestelmään perustuva tuki vaan jokin muu — esimerkiksi palveluasumiseen liittyvä — tukimuoto. Vaikeavammaisen toimiessa itse työnantajana avustajan työ ei myöskään aiheuta investointi- ja hallinnointikustannuksia.

Henkilökohtaisen avustajan osalta tulee asetuksella säätää tarkemmin palvelun järjestämisestä ja laajuudesta, kuten nyt säädetään mm. kuljetuspalveluiden perusteista.

Lakialoitteen toteuttamisen lisäkustannukset nykytilanteeseen verrattuna olisivat vuositasolla noin 39 miljoonaa euroa. Kustannuksia arvioitaessa on otettava huomioon se, että jo tällä hetkellä osalla vaikeavammaisista on henkilökohtainen avustaja. Osa Suomen kunnista on järjestänyt tämän palvelun esimerkillisellä tavalla.

Lakialoitteen toteuttaminen aiheuttaa kunnille lisäkustannuksia, joiden kattaminen olisi paljon yksinkertaisempaa, mikäli valtio ei ottaisi kunnilta pakkolainaa. Hallituksen esityksestä valtio ei maksa kunnille kustannusjaon tarkastuksen perusteella kuuluvaa osuutta heti, kuten olisi pitänyt, vaan siirtää maksuvelvoitteensa pitkälle tulevaisuuteen.

Hallitus on lykännyt kunnille kuuluvia sosiaali- ja terveydenhuollon valtionosuuksia maksettavaksi seuraavasti: