Yleisperustelut
Taustaa
Viime vuosina on toteutettu useampia lainmuutoksia, joilla on
pyritty sakon muuntorangaistuksen vähentämiseen.
Vuoden 2006 alusta voimaan tulleella rikoslain muutoksella muutettiin muun
muassa sakon muuntosuhdetta sekä alennettiin muuntorangaistuksen
enimmäispituuksia (983/2005).
Viimeksi valiokunnan käsiteltävänä on
ollut muutos, jolla muuntorangaistus poistettiin enintään
20 päiväsakon suuruisista rangaistusmääräysmenettelyssä annetuista
sakkorangaistuksista (68/2007). Tällä muutoksella puututtiin
erityisesti vähäisempiin rikoksiin, joiden tekijöinä oli
usein moniongelmaisia henkilöitä. Myös
muualla lainsäädännössä on
säädetty sakon muuntokieltoja (esim. laki rikesakkomenettelystä 66/1983,
järjestyslaki 612/2003).
Valiokunta on vuoden 2007 rikoslain muutosta koskevasta esityksestä antamassaan
mietinnössä (LaVM 21/2006 vp — HE
203/2006 vp) käsitellyt varsin laajasti
sakonmuuntojärjestelmään liittyviä näkökohtia.
Valiokunta on silloista uudistusta tehtäessä muun
muassa todennut sakkojen tehokkaan perintäjärjestelmän
johtavan siihen, että sakon muuntorangaistuksen täytäntöönpanon
piiriin silloin voimassa olleen lain mukaan valikoitui useimmiten
päihdeongelmaisia, asunnottomia ja aidosti varattomia henkilöitä.
Valiokunta on katsonut, että tällaisten henkilöiden
säilyttäminen suljetuissa vankiloissa on epätarkoituksenmukaista
sekä heidän itsensä että vankeinhoitolaitoksen
näkökulmasta. Toisaalta muuntorangaistukset ovat
usein niin lyhyitä, että sakkovankien
sijoittaminen avolaitoksiin ei ole käytännössä mahdollista.
Valiokunta on edellä mainitussa mietinnössään
viitannut myös aikaisempiin kannanottoihinsa, joiden mukaan
muuntorangaistuksen sijasta tulisi pääsääntöisesti
pyrkiä käyttämään yhdyskuntapalvelun
tyyppisiä seuraamuksia tai päihdehuollon piiriin
kuuluvia toimenpiteitä (ks. LaVM 12/2005
vp). Valiokunnan mielestä tällaiset
toimenpiteet olisivat niiden kohteeksi joutuvien yksilöiden
kannalta huomattavasti hyödyllisempiä kuin nykyinen
suljetussa vankilassa toimeenpantava rangaistus. Muuntorangaistusta korvaavat
toimet olisivat yhteiskunnan kannalta myös kokonaisuutena
tarkastellen edullisempia kuin nykykäytäntö.
Valiokunta on myös todennut, että edellä esitetystä ei
kuitenkaan välttämättä seuraa,
että muuntorangaistuksen käyttömahdollisuus
olisi kokonaan poistettava. Muuntorangaistuksella on sen mielestä rikosoikeudellisen
seuraamusjärjestelmän osana merkitystä yhtäältä sakon
perinnän tehosteena ja toisaalta yleisen lainkuuliaisuuden
ylläpitäjänä. Muuntorangaistusuhan
täydellisestä poistamisesta saattaisi myös
seurata vankeusrangaistusten käytön lisääntyminen
ja näin ollen seuraamusjärjestelmän hallitsematon ankaroituminen.
Lisäksi valiokunta oli ennakoidessaan kyseistä sakon
muuntorangaistuksen vähentämistä koskevaa
esitystä todennut, että esityksen tulee sisältää ehdotuksia,
joilla sakon muuntorangaistusta suorittavien määrää voidaan
pysyvästi ja merkittävästi pienentää,
samalla kuitenkin säilyttäen sakon täytäntöönpanojärjestelmään liittyvät
ennalta estävät vaikutukset (LaVL 15/2006
vp).
Tarvittavia jatkotoimia arvioidessaan valiokunta on vuoden 2006
mietinnössään todennut, että sen
käsiteltävänä on tuolloin ollut
noin vuoden kuluessa jo toinen hallituksen esitys, jolla pyritään
vähentämään sakon muuntorangaistusjärjestelmän
käyttöä ja siten sakkovankien lukumäärää.
Valiokunnan mielestä jo yksistään tämä seikka
osoittaa, että oikeusministeriön on otettava
muuntorangaistusta koskeva sääntely kokonaisuudessaan
uudelleenarvioinnin kohteeksi ja pyrittävä saamaan
aikaan kriminaalipoliittisesti perusteltu kokonaisuus, jossa otetaan
huomioon sekä muuntorangaistuksen uhkaan liittyvät yleisestävät
vaikutukset että ilmeinen tarve rajoittaa tämän
seuraamuksen käyttö vain sakotetun maksuhaluttomuutta
ja niskoittelua ilmentäviin tapauksiin. Valiokunnan mielestä sopiva lähtökohta
tällaiselle uudistushankkeelle olisi esimerkiksi rikoslakiprojektin
vuonna 1996 tekemä muuntorangaistuksen määräämistä koskeva
ehdotus (Sakko, muuntorangaistus ja rikesakko. Rikoslakiprojektin
ehdotus. Oikeusministeriön lainvalmisteluosaston
julkaisu 1/1996.).
Samalla valiokunta on pitänyt tarpeellisena, että oikeusministeriö seuraa
edellä mainitun uudistuksen vaikutuksia. Valiokunta on
katsonut, että yhtäältä tässä seurannassa
tulee kiinnittää huomiota sakkovankien määrän
kehitykseen. Toisaalta oikeusministeriön on valiokunnan mielestä syytä arvioida,
onko uudella muuntokiellolla kielteisiä vaikutuksia sakkorangaistuksen
uskottavuuteen rikosoikeudellisena seuraamuksena sellaisissa tapauksissa,
joissa henkilö toistuvasti syyllistyy vähäisiin
rikoksiin.
Nyt käsiteltävänä oleva
esitys sakon muuntorangaistuksen vähentämisestä
Nyt käsiteltävänä olevassa
hallituksen esityksessä esitetään poistettavaksi
sakon muuntorangaistus rangaistusmääräysmenettelyssä määrätyistä sakoista
sekä uhkasakoista. Edellä mainitusta, maaliskuun
alusta 2007 voimaan tulleesta (68/2007)
lainmuutoksesta johtuen esitys koskee rangaistusmääräyssakkojen
osalta yli 20 päiväsakon sakkorangaistuksia.
Nyt käsiteltävänä olevan
esityksen yhtenä tavoitteena on vähentää sakkovankien
lukumäärää. Lainmuutoksen toisena
tarkoituksena on poistaa sakon muuntorangaistus periaatteellisesti
ongelmallisimmista edelleen muunnettavissa olevista sakoista.
Vastaavia näkökohtia, kuin edellä on
todettu mietinnön LaVM 21/2006 vp yhteydessä,
on tullut esiin myös nyt käsiteltävänä olevan
hallituksen esityksen käsittelyn yhteydessä. Sakon muuntorangaistukseen
liittyvät periaatteelliset kysymykset kytkeytyvät
lähinnä siihen perusajatukseen, että varallisuusrangaistus
muutetaan vapauteen kohdistuvaksi rangaistukseksi.
Asiantuntijakuulemisessa on tuotu esiin erisuuntaisia näkemyksiä sakon
muuntojärjestelmästä oikeudenmukaisuuden
ja yhdenvertaisuuden kannalta. Yhtäältä on
kiinnitetty huomiota siihen nykyjärjestelmän ominaisuuteen,
että kahdesta saman sakkorikoksen tehneestä toinen sovittaa
rikoksensa rahalla, kun toinen joutuu varattomuutensa vuoksi vankilaan.
Toisaalta on kiinnitetty huomiota muuntorangaistuksen poistamisen
mahdolliseen seuraukseen, että tilanteessa, jossa kahdesta
saman sakkorikoksen tehneestä toinen maksaa sakkonsa ja
toinen ei, jälkimmäisen koetaan jäävän
käytännössä vaille tosiasiallista
rangaistusta, ja tämän on katsottu vaikuttavan
myös yleiseen lainkuuliaisuuteen ja oikeusjärjestyksen
hyväksyttävyyteen.
Eräiden asiantuntijalausuntojen mukaan sakon muuntaminen
vankeudeksi merkitsee tosiasiassa seuraamuksen olennaista ankaroitumista,
kun varallisuuteen kohdistuva seuraamus muuttuu henkilökohtaiseen
vapauteen kohdistuvaksi seuraamukseksi. Jos rikoksen rangaistusarvon
perusteella varallisuusrangaistus on katsottu riittäväksi,
seuraamuksen muuntamista jälkikäteen vapausrangaistukseksi
varattomuuden seurauksena on pidetty jo perusteiltaan ongelmallisena
ja erityisesti silloin, jos rangaistusasteikkoon ei edes sisälly
vankeuden mahdollisuutta.
Perustuslakivaliokunnan käytännössä on
vakiintuneesti korostettu, ettei yhdenvertaisuusperiaatteesta
voi johtua tiukkoja rajoja lainsäätäjän
harkinnalle pyrittäessä kulloisenkin yhteiskuntakehityksen
vaatimaan sääntelyyn (PeVL 5/2008
vp, s. 2/I, PeVL 21/2007 vp,
s. 2 /I, PeVL 18/2006 vp,
s. 2/II, PeVL 1/2006 vp,
s. 2/I, PeVL 8/2003 vp,
s. 3/I, PeVL 65/2002 vp, s. 4/I).
Perustuslakivaliokunnan vakiintuneessa käytännössä lainsäätäjälle
on jätetty varsin laaja harkintamarginaali kehittää lainsäädäntöä yleisen
yhdenvertaisuussäännöksen estämättä.
Lakivaliokunta on kuullut esityksestä myös valtiosääntöoikeudellisia
asiantuntijoita, jotka ovat arvioineet nyt käsiteltävänä olevaa
esitystä yhdenvertaisuusperiaatteen ja sitä täydentävän syrjintäkiellon
valossa. Lausunnoista voidaan yhteenvedonomaisesti todeta niissä katsotun, että niiden
mukaan esitys on lähtökohdiltaan yhdenvertaisuusperiaatteen
mukainen ja että esitystä puoltavat perusoikeusjärjestelmään
liittyvät näkökohdat sekä painavat,
rikosoikeudellisen seuraamusjärjestelmän
kehittämiseen liittyvät syyt. Valtiosääntöoikeudellisesti
arvioiden esitykselle on katsottu olevan hyväksyttävät perusteet
myös sikäli, että sakkovankien määrän aleneminen
helpottaa vankiloiden tila-ahtautta.
Muuntorangaistusta suorittavien sosiaalisesta asemasta
Sakon muuntorangaistusta suorittavat on tarpeen jakaa kahteen
ryhmään: pelkkää muuntorangaistusta
suorittaviin ja muuntoa varsinaisen vankeusrangaistuksen ohella
suorittaviin. Oikeusministeriön mukaan vain pelkkää muuntorangaistusta
suorittavista sakkovangeista on koottu sellaista tietoa, josta heidän
sosiaalinen asemansa varmuudella ilmenee. Selvityksen perusteella
valtaosa heistä on syrjäytyneitä ja päihdeongelmaisia.
Vaikka muuntorangaistusta vankeuden ohella suorittavista ei ole
erillistä selvitystä, oikeusministeriön
mukaan ei ole perusteltua uskoa, että heidän asemansa
ratkaisevasti poikkeaisi muista vankeusrangaistusta suorittavista.
Oikeusministeriön mukaan heistäkin valtaosa on
päihdeongelmaisia ja syrjäytyneitä. Hallituksen
esityksen perusteluissa on edellä mainittujen seikkojen
lisäksi todettu sakon muuntorangaistusta suorittavien olevan,
tehokkaasta perintäjärjestelmästä johtuen,
käytännössä maksukyvyttömiä.
Edellä todettua tukevat myös valiokunnan kuulemien,
esimerkiksi vankiloiden edustajien antamat lausunnot.
Muuntorangaistusta suorittavien henkilöiden tuomioiden
taustalla olevista teoista
Oikeusministeriön selvityksen mukaan hallituksen esityksen
perusteluissa (s. 6) esitetty kuvaus kummankin muuntovankiryhmän
sakkotuomioiden syynä olevista rikoksista perustuu
kummassakin ryhmässä 30 vangin näytteeseen
kokonaisaineistosta, joka kummassakin ryhmässä on hieman
toista sataa. Sen mukaan sakkovankien saamista tuomioista noin 60
prosenttia tuli näpistyksistä ja 15 prosenttia
erilaisista liikennerikoksista, lähinnä kulkuneuvon
kuljettamisesta oikeudetta. Sakon muuntorangaistuksen ohella muuta
rangaistusta suorittavilla vangeilla näpistystuomioita
oli lähes 50 prosenttia ja liikennerikoksia 25
prosenttia. Näpistysten osuus rikoksista oli hieman suurempi
rangaistusmääräysmenettelyssä annettujen
sakkojen ryhmässä kuin tuomioistuinmenettelyssä annetuissa
sakoissa. Väkivaltarikoksia muunnettuihin sakkorangaistuksiin
sisältyi vähän. Ainoastaan kaksi tuomiota
oli annettu pahoinpitelystä ja yksi lievästä pahoinpitelystä.
Näistä pahoinpitelytuomiot oli käsitelty
tuomioistuimessa ja lievä pahoinpitely rangaistusmääräysmenettelyssä.
Oikeusministeriön valiokunnalle toimittamasta lisäselvityksestä ilmenevät
noin 700:n tänä vuonna vankeusrangaistuksen ohella
muuntorangaistusta suorittavan vangin päärikokset. Selvityksen
mukaan heidän päärikosten jakaumansa
ei merkittävästi poikkea kaikkien vankien rikosjakaumasta.
Aiemmin säädettyjen sakon muuntokieltojen seurauksena
vähäisiin rikoksiin syyllistyneitä on
jo poistunut muuntorangaistuksen piiristä ja sen piiriin
on jäänyt enenevässä määrin
vakaviakin rikoksia tehneitä. Rikosseuraamusviraston käsityksen
mukaan heidän joukossaan ei kuitenkaan ole järjestäytyneisiin
rikollisryhmiin kuuluvia henkilöitä. Mainitun
selvityksen mukaan esimerkiksi taposta tuomittujen joukossa on vankeja,
jotka suorittavat muuntorangaistusta. Muuntorangaistuksen perustana
olevista sakoista noin 85 prosenttia on annettu rangaistusmääräysmenettelyssä.
Tässä joukossa muuntokielto lyhentäisi
vankilassaolon kokonaisaikaa, esimerkiksi taposta tuomituilla
noin 4,5—6 vuodesta keskimäärin arviolta 40—50
päivällä.
Muuntouhan poistamisen preventiovaikutuksista
Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos on analysoinut valiokunnalle
antamassaan lausunnossa nimenomaan rangaistusmääräyssakkojen
muuntouhan poistamisen kohdentuvuutta ja mahdollisia preventiovaikutuksia.
Sen johdosta voidaan todeta yhteenvedonomaisesti seuraavaa. Oikeuspoliittisen
tutkimuslaitoksen mukaan muuntouhan poistamisen preventiovaikutuksia
arvioitaessa on otettava huomioon koko sanktiojärjestelmän kokonaisuus.
Muuntorangaistuksen poistamisella ei arvioida olevan merkitystä niiden
osalta, joille pakkoperintäjärjestelmä ulosottomenettelyineen
ja siihen liittyvine luottotietomerkintöineen merkitsee
sakkorangaistusta tosiasiallisesti vakavampaa ja haitallisempaa
seuraamusta. Muutoksen potentiaalisen vaikutuksen arvioidaan
siten kohdistuvan siihen ryhmään, jolle ulosottotoimilla
ei varattomuuden ja aiempien luottotietomerkintöjen
vuoksi enää ole merkitystä. Keskeisiä ongelmaryhmiä ovat
toistuvasti omaisuusrikoksiin syyllistyvät ja ajo-oikeudetta
ajoon syyllistyvät. Päihdekäyttäytymiseen
ja päihteiden hankkimiseen liittyvien rikosten yhteydessä vankilan
pelotevaikutuksen arvioidaan olevan vähäinen.
Osalle vankeus merkitsee elämäntilanteen parantumista.
Vankeus voi myös väliaikaisesti katkaista
rikoskierteen, mutta ei vaikuta tuomitun käyttäytymiseen pysyvästi.
Muuntouhan poistamisen on arvioitu voivan vaikuttaa sakkojen
maksuhalukkuuteen erityisesti ryhmässä, joka nykyisin
maksaa sakkonsa tuloksettoman ulosoton jälkeen, mutta ennen muuntorangaistuksen
täytäntöönpanoa.
Eräässä asiantuntijalausunnossa on
esitetty, että hallituksen esityksessä on kokonaan
sivuutettu muuntokiellon vaikutus lakia vielä noudattaviin
ihmisiin ja heidän käsityksiinsä oikeusjärjestelmän
tehokkuudesta ja oikeudenmukaisuudesta ja että rikosoikeuden
perimmäinen tarkoitus on ylläpitää ihmisten
luottamusta siihen, ettei kukaan voi rikkoa yhteiskunnan sääntöjä seuraamuksitta.
Lakivaliokunta pitää tärkeänä seurata
lainmuutoksen vaikutusta yleiseen lainkuuliaisuuteen ja rikosseuraamusjärjestelmän
uskottavuuteen.
Prosessilajivalintaan liittyviä näkökohtia
Eräissä asiantuntijalausunnoissa on myös
kiinnitetty huomiota siihen hallituksen esityksen perusteluissakin
todettuun seikkaan, että sakon muuntokiellon rajaaminen
koskemaan rangaistusmääräysmenettelyssä annettuja
sakkoja voi joissakin tapauksissa johtaa siihen, että poliisin tai
syyttäjän tekemä prosessilajivalinta
rangaistusmääräysmenettelyn ja tuomioistuinkäsittelyn välillä käytännössä joko
estää sakon muuntorangaistuksen käytön
tai tekee sen mahdolliseksi.
Valiokunnan kuulemat valtiosääntöoikeudelliset
asiantuntijat ovat tarkastelleet rangaistusmääräysmenettelyä myös
edellä mainitusta näkökulmasta. Rangaistusmääräysmenettelyn edellytyksistä säädetään
laissa täsmällisesti, ja siinä annetut
sakkorangaistukset muodostavat oman seuraamusryhmänsä.
Esitettyä rajausta ei siten voida pitää mielivaltaisena.
Rangaistusmääräysmenettelyyn voidaan
turvautua ainoastaan silloin, kun teosta ei ole säädetty
ankarampaa rangaistusta kuin sakko tai enintään
kuusi kuukautta vankeutta. Perusteena aikaisemmin säädetyille
muuntokielloille on ollut se, ettei henkilökohtaisen vapauden
menetystä tarkoittavaa muuntorangaistusta tule käyttää tilanteissa, joissa
rangaistavaa käyttäytymistä on pidettävä moitittavuudeltaan
suhteellisen vähäisenä. Nyt käsiteltävänä oleva
esitys ei siten merkitse tältä osin uudentyyppistä rajausta.
Rangaistusmääräysmenettelyssä annettujen sakkorangaistusten
sulkemista omana ryhmänä muuntorangaistusmahdollisuuden
ulkopuolelle puoltaa myös se, että vaikka tuomioistuin
tekeekin varsinaisen muuntorangaistusta koskevan päätöksen,
ei muuntorangaistusta koskevassa oikeudenkäynnissä enää ole
kysymys asian käsittelemisestä koko laajuudessaan,
vaan ainoastaan siitä, täyttyvätkö sakon
muuntamisen oikeudelliset edellytykset ja onko olemassa oikeudellisia
perusteita sakon tai sen osan muuntamatta jättämiselle.
Muuntorangaistuksen poistamista voidaan siten pitää perusteltuna myös
oikeusturvatakeisiin liittyvistä näkökohdista.
Lainsäännösten ja oikeuskäytännön
lisäksi käytäntöä ohjaa
poliisin ohjeistoon kuuluva "Käsikirja seuraamusten määräämiseksi
rangaistusvaatimus- ja rikesakkoasioissa" (ns. poliisin sakotusohje).
Myös syyttäjät voivat noudattaa käsikirjaa
ohjeellisena rangaistusmääräysmenettelyssä.
Se ei kuitenkaan velvoita syyttäjiä.
Elinkeinoelämän ja viranomaisten yhteisen yritysturvallisuutta
edistävän strategian kansallisen yhteistyöryhmän
päätökseen perustuen sisäasiainministeriö asetti
25.10.2007 työryhmän laatimaan myymälävarkauksien
ja -näpistysten vähentämistä koskevan
toimintaohjelman. Työryhmä on esittänyt,
että poliisin ohje päivitetään
korkeimman oikeuden ratkaisun 2002:33 suuntaviivojen mukaisesti.
Kyseisessä tapauksessa henkilö A anasti automatkan
aikana 10 eri paikkakunnalla 16 myymälästä niiden
aukioloaikana omaisuutta. Anastetun omaisuuden arvo oli eräiden
anastusten kohdalla vähäinen. Ottaen huomioon,
että kukin teko oli osa A:n ja hänen rikoskumppaninsa
etukäteen tekemästä anastusten suorittamista
koskevasta suunnitelmasta, korkein oikeus katsoi, että mikään
niistä ei ollut kokonaisuutena arvioiden vähäinen. (Ään.)
Voimassa olevan poliisin sakotusohjeen mukaan näpistysrikoksen
uusiminen vaikuttaa päiväsakon määrään.
Mikäli teko osoittaa erityistä suunnitelmallisuutta
tai ammattimaisuutta, tulee ohjeen mukaan harkita tapauskohtaisesti, voiko
teko täyttää varkauden tunnusmerkistön.
Saadun selvityksen mukaan sisäasiainministeriö on
lisäksi edellä mainitun työryhmän
tekemän suosituksen johdosta tehostamassa sarjarikosten
tutkintaa yleisesti siten, että yksittäiset teot
ilmoitetaan erityiselle analyysikeskukselle sarjoittamista varten.
Rikostutkinnallisten hyötyjen lisäksi tällä on
mahdollista helpottaa tekojen kokonaisarviointia.
Prosessilajivalintaan liittyviin kysymyksiin on kiinnitetty
valiokunnan huomiota erityisesti tarkasteltaessa tilanteita, joissa
henkilö syyllistyy toistuvasti vähäisiin
rikoksiin, esimerkiksi näpistyksiin. Tällaisten
tekojen toistuvuuden ollessa ilmeinen viranomaiset voivat
siirtyä rangaistusmenettelyn käytöstä asian
saattamiseen tuomioistuimen käsittelyyn. Tuomioistuinkäsittelyssä tuomitut
sakot voidaan muuntaa vankeudeksi. Tuomioistuin voi jättää myös
muuntorangaistuksen määräämättä.
Prosessilajivalintaan sisältyy jossain määrin harkintaa,
ja on mahdollista, että käytännöt
vaihtelevat eri poliisipiireissä. Myös esimerkiksi
yritysten aktiivisuudessa ilmoittaa rikokset poliisille voi olla
vaihtelua.
Valiokunnan näkemyksen mukaan tilanteissa, joissa edellä tarkoitettu
toistuvuus on ilmeinen, poliisin on syytä saattaa asia
tuomioistuinkäsittelyyn, jolloin tuomioistuin viime kädessä ottaa
kantaa siihen, osoittaako henkilön toiminta sellaista suunnitelmallisuutta
tai toistuvuutta, että yksittäistä tekoa
on pidettävä varkautena.
Valiokunta katsoo, että poliisin sakotusohjetta on
aiheellista päivittää ottaen huomioon
viimeaikainen oikeuskäytäntö. Samalla
on syytä arvioida, mikä on tarkoituksenmukaisin
ohjeistus muiden vähäisten rikosten, esimerkiksi
liikennerikkomusten, osalta ottaen huomioon myös muut käytettävissä olevat
toimenpiteet. Muutoinkin on tärkeää,
että ohjeistus on mahdollisimman selkeää.
Tässä yhteydessä valiokunta myös
toteaa, että rikesakon osalta nimenomaisesti säädetään,
että rikesakkoa ei saa määrätä,
jos rikkoja on menettelyllään osoittanut
piittaamattomuutta lain kielloista tai käskyistä (rikoslain
2 a luvun 10 §:n 2 momentin 2 kohta).
Valiokunta pitää tarpeellisena, että selvitetään
mahdollisuudet vastaavaan tai muuhun sellaiseen sääntelyyn, jolla
rajataan rangaistusmääräysmenettelyn käyttö pois
sellaisista tilanteista, joissa henkilö on esimerkiksi
syyllistymällä toistuvasti samaan tekoon osoittanut
piittaamattomuutta lain kielloista tai käskyistä,
ja että selvityksen perusteella laaditaan asiasta tarvittavat
ehdotukset eduskuntakäsittelyä varten. Ehdotukset
on valiokunnan mielestä perusteltua valmistella rikesakko-
ja rangaistusmääräysmenettelyn kokonaisuudistustyön
yhteydessä ja sisällyttää sitä koskevaan
esitykseen tai tarvittaessa valmistella asiasta jo nopeammassakin
aikataulussa erillinen esitys.
Edellä olevan perusteella valiokunta ehdottaa hyväksyttäväksi
lausuman, jossa hallituksen edellytetään huolehtivan
siitä, että poliisin sakotusohjetta ensi tilassa
päivitetään ottaen huomioon
muun muassa viimeaikainen oikeuskäytäntö sekä tarpeen
mukaan muutoinkin selkeytetään ja että valmistellaan
tarvittavat ehdotukset sääntelyksi, jolla rajataan
rangaistusmääräysmenettelyn
käyttö pois tilanteista, joissa tekijä on
menettelyllään osoittanut piittaamattomuutta lain
kielloista tai käskyistä, annettavaksi eduskunnalle
rikesakko- ja rangaistusmääräysmenettelyn
kokonaisuudistuksen yhteydessä, taikka tarvittaessa erillisenä esityksenä niin,
että esitys on mahdollista saattaa voimaan samanaikaisesti
nyt hyväksyttävän lakiehdotuksen kanssa
(Valiokunnan lausumaehdotus 1).
Taloudellisten ja henkilöstövaikutusten arviointia
Esityksen yhtenä tavoitteena on vankiluvun vähentäminen.
Oikeusministeriön esittämän arvion
mukaan esitys alentaisi pelkkää muuntorangaistusta
suorittavien sakkovankien määrää noin
100:lla eli 20—40 vankiin päivässä,
kun päivittäinen määrä nykyisin
on ollut noin 120—130 vankia. Sakon muuntorangaistusta
muun vankeusrangaistuksen ohella suorittavien osalta päivittäisen
keskivankiluvun arvioidaan alenevan 80—100 vangilla.
Oikeusministeriön selvityksen mukaan sakoista
maksetaan tai saadaan perityiksi yli 90 prosenttia ilman
muuntorangaistusmenettelyyn turvautumista. On kuitenkin
ilmeistä, että jo pelkkä muuntouhan olemassa
olo edesauttaa sakkojen perintää. Vuosina 1998—2003
noin 70 prosenttia sakoista maksettiin ennen ulosottoa
ja noin 20 prosenttia perittiin ulosotossa. Asioista 5—7
prosentissa annetaan muuntotuomio.
Valiokunnan käytettävissä olevan
oikeusrekisterikeskuksen tekemän tilaston mukaan vuonna
2007 ratkaistiin yhteensä 12 742 muuntoasiaa.
Muunnettuna rahamääränä tämä oli
noin 5,6 miljoonaa euroa. Muuntoasioista oli maksettu
11.4.2008 mennessä yhteensä 8 978 kappaletta.
Rahamäärässä ilmaistuna tämä oli
noin 3,8 miljoonaa euroa. Maksuprosentti oli 70,46 prosenttia.
Oikeusrekisterikeskuksen tekemän sakkotilaston mukaan
vuonna 2007 tuomittiin yhteensä 248 717 rangaistusmääräyssakkoasiaa,
joka tuomittuna rahamääränä oli
noin 49,5 miljoonaa euroa. Tästä 11.4.2008 mennessä kokonaan
maksettuja oli yhteensä 179 683 kappaletta eli
noin 37,8 miljoonaa euroa. Maksuprosentti vuonna 2007 oli 72,24
prosenttia, kun se vuonna 2006 oli 84,08 prosenttia. Vertailun vuoksi
todettakoon, että vuonna 2007 ratkaistiin yhteensä 47 740
tuomioistuinsakkoasiaa, joka tuomittuna rahamääränä oli
noin 19,5 miljoonaa euroa. Tästä 11.4.2008 mennessä kokonaan
maksettuja oli 27 206 kappaletta eli noin 11,7 miljoonaa
euroa. Maksuprosentti tuomioistuinsakkojen osalta vuonna 2007 oli
56,99 prosenttia, kun se vuonna 2006 oli 83,43 prosenttia.
Suomen Kaupan Liiton esittämien laskelmien mukaan vähittäiskaupan
arvonlisäverollinen myynti vuonna 2007 (ilman autokauppaa)
oli noin 34 800 miljoonaa euroa. Myymälävarkauksien
ja näpistysten osuus hävikistä on noin 1,1
prosenttia myynnistä eli noin 380 miljoonaa euroa vuodessa.
Lisäksi panostukset turvallisuuteen, kuten laitteisiin,
järjestelmiin ja ylläpitoon, ovat noin 50—100
miljoonaa euroa vuodessa.
Saadun selvityksen perusteella ei valiokunnan mielestä voida
tehdä varmoja päätelmiä vankiluvun
vähentämisestä aiheutuvista säästö-
ja kustannusvaikutuksista. Lisäksi esimerkiksi sakkotulojen
määrään vaikuttaa osaltaan myös se,
missä määrin perintäjärjestelmä tulee
edelleen tehostumaan vuoden 2008 alusta voimaan tulleen ulosoton
lainsäädäntö- ja tietojärjestelmäuudistuksen
myötä. Selvityksen perusteella voidaan kuitenkin
arvioida, että nyt käsiteltävänä olevan
esityksen johdosta vankimäärän suhde
henkilöstön määrään
paranee.
Suomessa on viime vuosien ajan pyritty kriminaalipoliittisesti
hallittuun vankiluvun vähentämiseen. Valiokunta
toteaa myönteisenä sen, että vuodesta
1999 jatkunut vankiluvun voimakas kasvu on saatu taittumaan. Saadun
selvityksen mukaan vuonna 1999 keskivankiluku oli 2 743
ja vuonna 2005 se oli 3 888. Vankien määrä nousi
kuudessa vuodessa lähes 42 prosenttia. Vuonna 2006 vankiluku
kääntyi laskuun, ja vuonna 2007 vankeja oli 3 551.
Oikeusministeriön valiokunnalle toimittaman taulukon
mukaan vuonna 1999 oli noin 1,05 vankia henkilötyövuotta
kohden ja vuonna 2005 vastaava luku oli 1,42. Vankeinhoitolaitoksen
henkilökunnan sairauspoissaolopäivät
lisääntyivät vuodesta 2002 vuoteen 2006
yli 19 prosentilla. Vuonna 2007 oli arviolta 1,31 vankia/henkilötyövuosi.
Vankiluvun hallitseminen on tärkeää vankipaikkojen
ja henkilökunnan määrän rajallisuuden
vuoksi. Vankiluvun noustessa vuosikymmenen alussa henkilökunnan
määrää ei pystytty vastaavalla
tavalla lisäämään, mikä vähensi mahdollisuuksia
järjestää vangeille uusintarikollisuutta
ehkäisevää toimintaa ja heikensi henkilöstön
jaksamista. Valiokunta on viimeksi vuosien 2009—2012 kehyspäätöksen
yhteydessä (LaVL 5/2008 vp)
todennut, että vuonna 2006 voimaan tulleen vankeusrangaistuksen
täytäntöönpanoa koskevan uudistuksen
tavoitteista tulee pitää kiinni ja huolehtia muun
muassa siitä, että vankien parissa tehtävään
lähityöhön on riittävästi
voimavaroja.
Muuntorangaistusjärjestelmän kehittämisestä
Nyt käsiteltävänä oleva
hallituksen esitys jatkaa johdonmukaisesti lakivaliokunnan tukemaa
kriminaalipoliittista linjaa vähentää sakon
muuntamista (LaVM 4/1986 vp, LaVM 12/2005 vp ja LaVM 21/2006 vp).
Edellä mainittuun kriminaalipoliittiseen linjaan on kuitenkin
sisältynyt olennaisena osana se, että muuntorangaistuksen
sijasta tulisi pääsääntöisesti
pyrkiä käyttämään ja
kehittämään yhdyskuntapalvelun tyyppisiä seuraamuksia
tai päihdehuollon piiriin kuuluvia toimenpiteitä ottaen
huomioon, että muuntorangaistuksen täytäntöönpanon
piiriin valikoituu useimmiten moniongelmaisia, asunnottomia ja aidosti
varattomia henkilöitä, jotka tarvitsevat runsaasti
sosiaali- ja terveydenhuollon palveluja.
Kuten edellä on todettu, valiokunta on mietinnössään LaVM 21/2006 vp (s. 3/I)
katsonut, että oikeusministeriön on otettava muuntorangaistusta
koskeva sääntely kokonaisuudessaan uudelleenarvioinnin
kohteeksi ja pyrittävä saamaan aikaan kriminaalipoliittisesti
perusteltu kokonaisuus, jossa otetaan huomioon sekä muuntorangaistuksen
uhkaan liittyvät yleisestävät vaikutukset
että ilmeinen tarve rajoittaa tämän seuraamuksen
käyttö vain sakotetun maksuhaluttomuutta ja niskoittelua
ilmentäviin tapauksiin.
Valiokunnan saaman tiedon mukaan muuntorangaistusjärjestelmän
kehittämistyö on oikeusministeriössä käynnissä.
Hallitusohjelman mukaan rikesakko- ja rangaistusmääräysmenettely uudistetaan.
Vuoden 2008 aikana selvitetään mahdollisuuksia
yksinkertaistaa sakon muuntorangaistuksen määräämismenettelyä.
Samoin selvitetään muuntorangaistuksen käytön
rajoittamista tilanteisiin, joissa maksukykyinen sakotettu suunnitelmallisesti
välttelee sakon maksamista.
Valiokunta kiirehtii yhdyskuntaseuraamusten kehittämistä koskevan
kokonaistarkastelun käynnistämistä. Valiokunta
katsoo, että lisäksi tulee kiireellisesti valmistella
ehdotus muuntojärjestelmän ulkopuolelle jääville
sakotetuille tarkoitetuksi yhdyskuntaseuraamukseksi tai muuksi vastaavaksi
korvaavaksi toimeksi. Niille henkilöille, jotka ovat vakavasti
päihdeongelmaisia ja syrjäytyneitä henkilöitä,
nykyisin käytössä olevat yhdyskuntaseuraamukset
eivät sellaisinaan sovellu. Seuraamukseen tulisi sen vuoksi
olla yhdistettävissä myös tehokasta hoitoonohjausta.
Myös mahdollisuudet sopimushoitojärjestelmään
tulisi selvittää.
Valmistelutyössä on tarpeen ottaa huomioon yhdyskuntaseuraamuksen
ja päihdehuollon erityispiirteet erilaisine lainsäädäntöön
perustuvien velvoitteineen ja tavoitteineen. Esimerkiksi
yhdyskuntapalvelusta annetun lain (1055/1996)
mukaan yhdyskuntapalvelu on osa rangaistusjärjestelmää ja
sen täytäntöönpanosta huolehtii
kriminaalihuoltolaitos. Päihdehuollossa on kyse päihdehuoltolaissa
(41/1986) kunnille säädetystä lakisääteisestä tehtävästä,
jonka tavoitteena on muun muassa ehkäistä ja vähentää päihteiden
ongelmakäyttöä sekä siihen liittyviä sosiaalisia
ja terveydellisiä haittoja. Kunnan tulee järjestää päihdehuolto
kunnassa esiintyvän tarpeen mukaisesti ja ensisijaisesti
avohuollon toimenpitein. Laki velvoittaa päihdehuollon alalla
toimivia viranomaisia ja yhteisöjä yhteistyöhön.
Valiokunta pitääkin tärkeänä,
että selvitys tehdään asianomaisten hallinnonalojen
yhteistyönä ja että valmisteluun kytketään
alusta alkaen myös kuntasektorin ja muiden asiaan kuuluvien
toimijoiden edustus. Sikäli kuin muuntorangaistuksen korvaava
vaihtoehto merkitsisi lisäystä kuntien lakisääteisissä tehtävissä,
tulee huolehtia myös vastaavista voimavaroista.
Edellä olevan johdosta lakivaliokunta ehdottaa hyväksyttäväksi
lausuman, jossa hallituksen edellytetään käynnistävän
viipymättä yhdyskuntaseuraamuksen kehittämistä koskeva
kokonaistarkastelu ja huolehtivan, että sen yhteydessä tai erillisenä työnä valmistellaan
oikeusministeriön, sosiaali- ja terveysministeriön,
valtiovarainministeriön, kuntasektorin sekä muiden asiaan
kuuluvien toimijoiden yhteistyönä vuoden 2009
loppuun mennessä eduskunnalle antamista varten tarvittavat
ehdotukset sakonmuuntorangaistusjärjestelmän ulkopuolelle
jääville soveltuvaksi yhdyskuntaseuraamukseksi
tai muuksi muuntorangaistuksen korvaavaksi toimeksi (Valiokunnan
lausumaehdotus 2).
Valiokunta pitää merkittävänä avauksena vastikään
käynnistynyttä pitkäaikaisasunnottomuuden
vähentämisohjelmaa, jonka toimenpiteillä pyritään
saamaan pysyvää kohennusta syrjäytyneimpien
henkilöiden elämäntilanteeseen. Ohjelman
tavoitteena on, että pitkäaikaisasunnottomuus
puolittuu vuoteen 2011 mennessä. Ohjelma kohdentuu pitkälti
samaan ryhmään, joka päätyy
suorittamaan muuntorangaistusta. Asunnottomuuden poistoon kytkeytyy
myös muu palveluihin ohjaus, jonka avulla pyritään auttamaan
nyt käsiteltävän esityksen mukaan muuntojärjestelmän
ulkopuolelle jäävien sakotettujen elinoloja ja
sitä kautta vähentämään
uusintarikollisuutta. Valiokunta tähdentää tässäkin
yhteydessä viranomaisten välisen yhteistyön
merkitystä. Myös kuntien osallistuminen ohjelman
toimeenpanoon on ensiarvoisen tärkeää.
Valiokunta on mietinnössään LaVM
21/2006 vp pitänyt tarpeellisena, että oikeusministeriö seuraa
maaliskuun alusta 2007 voimaan tulleen sakon muuntorangaistusta
koskeneen uudistuksen vaikutuksia. Valiokunta on tuolloin katsonut,
että seurannassa tulee kiinnittää huomiota yhtäältä sakkovankien
määrän kehitykseen ja toisaalta tulee
arvioida, onko uudella muuntokiellolla kielteisiä vaikutuksia
sakkorangaistuksen uskottavuuteen rikosoikeudellisena seuraamuksena
sellaisissa tapauksissa, joissa henkilö toistuvasti syyllistyy
vähäisiin rikoksiin.
Valiokunta toteaa, että oikeusministeriöllä ei ole
ollut tässä yhteydessä esittää seurantatuloksia.
Lisäksi nyt käsiteltävänä olevan
hallituksen esityksen vaikutusarviointi on jäänyt
hyvin suppeaksi. Esimerkiksi esityksen taloudellisia vaikutuksia
ei hallituksen esityksessä ole arvioitu lainkaan. Lisäksi,
ottaen huomioon, että esityksen perustelujen mukaan vuonna
2007 muuntorangaistusta suorittaneiden sakkovankien saamista tuomioista
noin 60 prosenttia oli tullut näpistyksistä, olisi
esityksen vaikutuksia tullut arvioida myös muun muassa
kaupan alan yritysten näkökulmasta. Myös
vaikutuksia eri viranomaisten toimintaan olisi tullut arvioida monipuolisemmin.
Valiokunta katsoo, että sakon muuntorangaistuksen vähentämisen
vaikutusten seuranta on nyt käsiteltävänä olevan
uudistuksen myötä entistäkin tärkeämpää ja
sitä tulee tehostaa. Tämän vuoksi valiokunta
ehdottaa hyväksyttäväksi lausuman, jossa
oikeusministeriön edellytetään seuraavan
ja arvioivan sakon muuntokiellosta aiheutuvia vaikutuksia kiinnittäen
huomiota muiden seikkojen ohella sakkovankien määrän kehitykseen,
sakkotulojen määrään, sakkorangaistuksen
uskottavuuteen rikosoikeudellisena seuraamuksena sellaisissa tapauksissa,
joissa henkilö syyllistyy toistuvasti vähäisiin
rikoksiin, vaikutuksiin rikollisuuteen kokonaisuutena, vaikutuksiin
kaupan alan yritysten kannalta sekä käräjäoikeuksien,
kuntien ja muiden asianomaisten viranomaisten toimintaan, ja antavan asiasta
selvityksen lakivaliokunnalle vuoden 2010 loppuun mennessä (Valiokunnan
lausumaehdotus 3).
Uhkasakkojen muuntorangaistus
Edellä rangaistusmääräyssakkojen
yhteydessä todetut periaatteelliset näkökohdat
puoltavat myös uhkasakon muuntokieltoa.
Saadun selvityksen mukaan uhkasakon muuntouhan poistaminen voi
kuitenkin käytännössä vaikuttaa
merkittävästikin tuomioistuinten ja ulosoton tehokkuuteen.
Uhkasakkoja muunnetaan vankeudeksi varsin vähän.
Hallituksen esityksen perustelujen mukaan uhkasakkojen osuus kaikista
muuntorangaistukseen johtaneista sakoista on noin neljä prosenttia.
Näissä tapauksissa on lähes aina ollut
kyse oikeudenkäynnistä poissaolon vuoksi tuomituista
uhkasakoista. Vankiluvun kannalta uhkasakon muuntomahdollisuuden
poistamisella tai säilyttämisellä ei
ole olennaista merkitystä.
Edellä olevan vuoksi valiokunta katsoo, että oikeudenkäynnin
kulun ja ulosoton turvaamiseksi tuomitut uhkasakot on jäljempänä määritetyiltä osin
perusteltua edelleen säilyttää muuntomahdollisuuden
piirissä. Muiden uhkasakkojen osalta muuntorangaistuksen
poistamista on pidettävä perusteltuna hallituksen
esityksessä mainituista syistä.