Yleisperustelut
Hallituksen esityksen perusteluista ilmenevistä syistä ja
saamansa selvityksen perusteella valiokunta pitää esitystä tarpeellisena
ja tarkoituksenmukaisena. Valiokunta puoltaa lakiehdotuksen hyväksymistä seuraavin
huomautuksin ja muutosehdotuksin.
Väylämaksutuloilla katetaan meriväylien pidosta,
alusliikennepalveluista ja jäänmurrosta aiheutuvia
kustannuksia. Väylämaksukertymä oli alikatteellinen
vuosina 2009—2011 yhteensä noin 37 miljoonaa euroa,
mutta esimerkiksi edellisinä kolmena vuonna 2006—2008
ylikatteellinen yhteensä noin 51 miljoonaa euroa. Viime
vuosien alijäämäisyyteen ovat vaikuttaneet muun
muassa aluskäyntien määrän väheneminen
talouden laman vuoksi sekä väylänpitokustannusten
nousu. Erityisesti jäänmurron kustannukset ovat
nousseet kovien jäätalvien vuoksi. Saadun selvityksen
mukaan jäänmurtajien polttoaineen hinta on nelinkertaistunut
viimeisen kymmenen vuoden aikana.
Liikenne- ja viestintävaliokunta korostaa Suomen ulkomaankaupan
riippuvuutta meriliikenteestä. Viennistä ja tuonnista
80 prosenttia kulkee meritse, ja viennin osuus Suomen bkt:stä on
noin 40 prosenttia. Väylien hyvä kunto ja tehokas
jäänmurto ovat elinkeinoelämän
vientitoiminnalle elintärkeitä, ja niiden rahoitus
on turvattava.
Valiokunta kiinnittää kuitenkin huomiota siihen,
että merkittävien vientituotteidemme markkinoillepääsy
edellyttää pitkiä merikuljetuksia ja
että meriliikenteen kilpailukykyä rasittavat kasvavat
polttoainekustannukset ja yhä tiukentuvat päästömääräykset.
Tämän vuoksi on voitava edellyttää,
että veroluonteisten väylämaksujen korotukset
pysyvät perustellulla ja hyväksyttävällä tasolla.
Valiokunta pitää erittäin tärkeänä,
että viimeistään tulevassa liikennepoliittisessa
selonteossa otetaan kantaa kasvavien jäänmurto-
ja väylänpitokustannusten jakoon varustamoelinkeinon
ja valtion kesken.
Nykyinen väylämaksusääntely
ja maksujen tasasuuruiset korotukset eivät valiokunnan
arvion mukaan kohtele riittävän tasapuolisesti
esimerkiksi niitä varustamoja, jotka ovat investoineet
jäissäkulkuominaisuuksiltaan erinomaisiin aluksiin.
Nämä alukset kykenevät liikkumaan omin
voimin vaikeissakin jääolosuhteissa ja ovat normaalitalvina
pystyneet auttamaan myös heikomman jääluokan
omaavia aluksia. Järjestelmä ei myöskään
huomioi alusten ympäristövaatimuksia. Väylämaksujärjestelmää tulisi
kehittää myös nykyistä laajemmin
eri väyläpalvelujen käyttöön
perustuvaksi. Valiokunnan saaman selvityksen mukaan väylämaksujärjestelmän
rakennetta ja perusteita on tarkasteltava kokonaisuutena. Valiokunta
pitää järjestelmän kokonaisuudistusta
välttämättömänä ja
ehdottaa asiasta lausumaa.
Väylämaksun suuruus.
Hallituksen esitys perustuu arvioon, jonka mukaan ulkomaankaupan
tavarakuljetusten määrä kasvaa noin 3
prosenttia vuonna 2012. Aluskäyntien määrän
arvioidaan kasvavan lähes saman verran. Vuoden 2012 tulokertymä ilman
korotuksia olisi tämän arvion mukaan 71,7 miljoonaa
euroa ja 12 prosentin korotuksella 80,3 miljoonaa euroa.
Valiokunnan asiantuntijakuulemisessa on esitetty tarkennettuja
ennusteita muun muassa vuoden 2012 ulkomaan liikenteen tavarakuljetusten määrän
kasvusta. Niiden valossa on perusteltua olettaa liikenteen kasvavan
3,2 prosenttia vuonna 2012. Liikenne- ja viestintäministeriöstä saadun
selvityksen mukaan voidaan väylämaksujen 9,5 prosentin
tasasuuruisella, kaikkia alustyyppejä koskevalla korotuksella
saavuttaa hallituksen esityksessä tavoiteltu maksutulokertymä 80,3
miljoonaa euroa ja 86,3 prosentin kustannusvastaavuus. Valiokunta
pitää erittäin tärkeänä,
että meriliikennettä ja elinkeinoelämän
välttämättömiä merikuljetuksia
ei rasiteta tarpeettoman suurilla väylämaksun
korotuksilla, ja ehdottaa sen vuoksi korotuksen rajaamista 9,5 prosenttiin.
Yksityiskohtaiset perustelut
6 §. Väylämaksun yksikköhinta.
Liikenne- ja viestintävaliokunta ehdottaa väylämaksun
korottamista tasasuuruisesti 9,5 prosenttia kaikkien alustyyppien
osalta. Alennetuilla maksuilla saavutetaan hallituksen esityksessä edellytetty maksukertymä
ja
kustannusvastaavuus, kun otetaan huomioon tarkennetut liikenne-ennusteet vuodelle
2012. Valiokunta alentaa pykälän hinnoittelun
2,5 prosentilla.
8 §. Väylämaksun enimmäismäärä aluskäynniltä.
Aiemmin pykälän 6 kohdassa sanottuun viitaten
valiokunta alentaa pykälän hinnoittelun 2,5 prosentilla.