LISÄTALOUSARVIOALOITE 9/2003 vp

LTA 9/2003 vp - Lauri Oinonen /kesk ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen Haapamäen yhteiskoulun lukion audiovisuaalisen viestinnän, mediakasvatuksen ja elokuvaopetuksen käynnistämiseen Keuruulla

Eduskunnalle

Keuruun kaupungin Haapamäen taajamassa toimii Haapamäen yhteiskoulun yläaste ja lukio. Koulu saavuttaa tällä vuosikymmenellä sadan vuoden iän ollen eräs vanhimpia maaseudun oppikouluja. Koulun alkuaikoina rautateiden risteysasemapaikkakunnalle sijoitettu yhteiskoulu palveli Keuruun ohella myös Vilppulan, Ruoveden, Multian, Ähtärin, Virtain ja muidenkin kuntien oppikoulun käyntitarvetta. Sittemmin näihin kuntiin ovat tulleet vastaavat koulumuodot. Keuruun keskustaajamassa alkoi lukiokoulutus vuonna 1963, ja täten Keuruun kaupungissa on kaksi lukiota, toinen perinteisesti Haapamäellä ja toinen, nykyään oppilasmäärältään suurempi, Keuruun keskustaajamassa. Viimeksi mainittu palvelee myös Multian kunnan lukiokoulutustarvetta. Tällä hetkellä Haapamäen yhteiskoulun lukio palvelee Keuruun kaupungin läntisten osien, ennen muuta Haapamäen, Pihlajaveden ja Valkealahden kylien aluetta ja naapurikunnan Vilppulan, Kolhon ja Pohjaslahden alueita. Vilppulan kunnassa ei ole lukiota, koska tämän koulutustarpeen on todettu toteutuvan sekä Haapamäen lukion että Mäntän lukion toimesta. Haapamäen lukio on perinteinen koulu, jossa saavutetaan edelleen hyviä opillisia tuloksia: mm. keväällä 2001 kaikki ylioppilaskirjoituksiin osallistuneet tuli-vat hyväksytyiksi.

Haapamäen lukiolla ja yläasteella on runsaasti koulutiloja 1960-luvulla valmistuneessa koulu-rakennuksessa, joka on suunniteltu noin 500 oppilaalle. Tällä hetkellä oppilaita on noin 200, joista vajaa kolmannes on lukion oppilaita. Vaikean kuntatalouden vuoksi Keuruulla on jouduttu tarkastelemaan myös kouluverkostoa ja vaarana on Haapamäen lukion sulauttaminen Keuruun lukioon, ellei koululle löydetä sellaisia tehtäviä, jotka toisivat koululle lisää oppilaita. Tämän johdosta on allekirjoittanut tehnyt Keuruun kaupunginvaltuuston kokouksessa heinäkuussa 2001 aloitteen Haapamäen lukion muuttamiseksi elokuvalukioksi.

Tämä aloite on saanut osakseen runsaasti kiinnostusta elokuvaväeltä. Mm. koulun entinen oppilas elokuvaohjaaja Matti Kassila on käynnistänyt toimia asian kehittelyksi. Koulun osalta tarvitaan välineistöä, opettajia ja tarvikkeita. Keuruun kaupunki edellyttää tiukan kuntatalouden aikana valtion rahoitusta erikoislukiotoimintaan, jotta elokuvalukiohanketta voidaan edistää ja toiminta aloittaa. Ilman valtion erityisiä toimia ei ole mahdollisuuksia synnyttää Haapamäen yhteiskoulun lukioon audiovisuaalisen viestinnän, mediakasvatuksen ja elokuvan opetusta.

Keuruun kaupungin taloudelliset voimavarat eivät riitä tähän. Kuitenkin tällä hetkellä Haapamäen yhteiskoulun lukiossa on jo suunnitelmat täysimittaisen lukion elokuvaopetuksen järjestämiseksi ja opetus on jo aloitettu mm. kesäkurssitoiminnalla. Samoin on suunnitelmallisesti toteutettu verkostoituminen Vantaan Tikkurilan lukion ja Sodankylän yläasteen ja lukion elokuvaopetuksen kanssa. Edelleen Haapamäelle suunniteltu elokuvaopetus on verkostoitunut lukuisien alueellisten ja ylimaakunnallisten yhteistyötahojen ja muiden oppilaitosten kanssa.

Haapamäellä on myös elokuvien teon perinnettä, ja vanha risteysaseman rautatiekulttuurin miljöö luonnonkauniilla maaseudulla tarjoaa hyvät ja tunnustetut puitteet elokuvaopetukselle. Keuruun kaupungin omistamassa Haapamäen Höyryveturipuistossa ovat tallella Suomen uljaat höyryveturit, yli 40 kappaletta. Haapamäen sijainti keskellä Suomea hyvien juna-, linja-autoliikenteen ja tieyhteyksien varrella on mahdollisuus, joka tulisi hyödyntää juuri aloitteen mukaisissa elokuvalukion opetuksen järjestelyissä Haapamäen lukiossa. Elokuvalukio on valmis ottamaan vastaan muilta paikkakunnilta tulevia oppilaita jo vuoden 2003 syyslukukaudelle. Keuruun kaupungin ja seurakunnan yhteisesti omistamissa rivitaloissa on opiskelijoille sopivia huoneistoja tarjolla. Asuntojen valvonta voidaan järjestää paikallisin voimin. Mikäli näihin kustannuksiin voitaisiin osoittaa valtion rahoitusta, se edesauttaisi hankkeen toteutusta.

Perusteena valtion panostuksille Haapamäen yhteiskoulun toimintojen turvaamiseksi ja kehit-tämiseksi aloitteessa kuvatulla tavalla voidaan esittää se tosiasia, että valtion toimien seurauksena on Haapamäen yhdyskunta eri vuosikymmenien aikana menettänyt yli 700 työpaikkaa VR:n eri toimintojen saneerauksien seurauksena. Tämä on ollut hyvin kohtalokasta noin 3 000 asukkaan yhdyskunnalle. Valtion toimin ei ole toistaiseksi tehty mitään Haapamäen yhdyskunnan elinvoimaisuuden parantamiseksi, joten nyt tähän olisi aika ja erinomainen mahdollisuus osoittamalla keinot ja rahoitus Haapamäen yhteiskoulun lukion elokuvaopetuksen järjestämiseksi. Tähän Haapamäki tarjoaa myös sijainniltaan ylimaakunnalliset ja valtakunnallisetkin mahdollisuudet. Haapamäen yhteiskoulun perinteet yksityisoppikouluna, valtion yhteislyseona ja nyt Keuruun kaupungin omistamana tarjoavat erinomaiset mahdollisuudet tulevaisuuteen, jos valtion toimesta halutaan luoda tarvittavat edellytykset.

Koulun rehtorin arvion mukaan lukion audiovisuaalisen viestinnän, mediakasvatuksen ja elo-kuvaopetuksen järjestämiseen vuoden 2003 aikana tarvittaisiin 25 000 euron valtionosuus, em. opetuksen tiedotuskampanjaan 10 000 euroa ja oppilasasuntojen järjestämiseen ja asuntovalvontaan 10 000 euron valtionosuus.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta lisää valtion vuoden 2003 lisätalousarvioon momentin  29.40.30 perusteluihin maininnan, että määrärahaa saa käyttää Haapamäen yhteiskoulun lukion audiovisuaalisen viestinnän, mediakasvatuksen ja elokuvaopetuksen järjestämiseen, tiedotuskampanjan järjestämiseen ja oppilasasuntolajärjestelyihin.

Helsingissä 27 päivänä toukokuuta 2003

  • Lauri Oinonen /kesk
  • Sari Essayah /kd