LISÄTALOUSARVIOALOITE 93/2012 vp

LTA 93/2012 vp - Ari Torniainen /kesk ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen valtatien 6 välin Taavetti—Lappeenranta rakentamisen kilpailutuksen järjestämiseen ja raivaustöiden aloittamiseen tien rakentamista varten

Eduskunnalle

Valtatie 6 on Suomen teollisuuden raaka-aine- ja satamakuljetusten tärkeimpiä väyliä sekä Suomen ja Venäjän välisen tieliikenteen toinen pääyhteys. Osuudella Taavetti—Lappeenranta (27 km) liikennöi päivittäin 8 600—12 400 autoa, mistä poikkeuksellisen suuri osuus (20—25 %, lähes 2 000 autoa) on raskasta liikennettä, arkipäivisin jopa 2 300.

Vuoden 2009 taloustaantuman jälkeen on valtatien 6 liikenne kasvanut jälleen selvästi enemmän kuin yleensä päätieverkollamme. Tämä johtuu erityisesti rajaliikenteen voimakkaasta lisääntymisestä. Raskaan liikenteen ja henkilöautoliikenteen suuri määrä aiheuttaa usein jonoutumista kapealla valtatiellä ja ongelmia tasoliittymissä. Ohitusmahdollisuudet ovat riittämättömät ja nopeustasovaihtelut aiheuttavat omat riskinsä. Tiejaksolla tapahtuu vuosittain keskimäärin kuusi henkilövahinkoon johtavaa onnettomuutta. Kuolonkolareita on tapahtunut viiden vuoden (2007—2011) aikana kolme. Onnettomuusriski on yli kaksinkertainen verrattuna valtateiden keskimääräiseen riskiin. Tie kulkee Jurvalan taajaman läpi ja liikenne aiheuttaa asukkaille turvattomuutta sekä terveys- ja ympäristöhaittoja. Nopeusrajoituskaan ei tarjoa riittävää turvaa ja joustavuutta valtatiellä.

Taavetti—Lappeenranta-välille on suunniteltu kaksiajoratainen valtatie. Tieosuus on suoraa jatkoa Imatran ja Lappeenrannan välille juuri parannettuun valtatieosuuteen. Taavetti—Lappeenranta-välin nykyiset liikennemäärät, liikenteen koostumus sekä erityisesti itäliikenteen aiheuttama kasvupotentiaali edellyttävät ratkaisua, jossa molempiin suuntiin on kaksi ajokaistaa käytettävissä. Hanke sisältää Jurvalan taajaman ohittamisen eteläpuolelta radan maastokäytävässä.

Hanke on liikennepoliittisessa selonteossa hallituskauden aikana aloitettavien kohteiden joukossa. Hanke on suunniteltu "liikennerevoluutiohengessä", nykyinen valtatie optimaalisesti hyödyntäen.

Hankkeen tiesuunnitelma on valmis ja tulee lainvoimaiseksi 2013 alkupuolella. Suunnitelman mukaan tieosuus parannetaan 2+2-kaistaiseksi keskikaiteelliseksi tieksi. Kaikki valtatielle jäävät liittymät toteutetaan eritasoliittyminä. Hankkeen kustannusarvio on 90 miljoonaa euroa.

Hankkeen toteuttamisella on nyt jo kiire. Hanke esitetään aloitettavaksi vuonna 2013 noin 2 miljoonaa euroa alkurahoituksella, jolloin hanke voidaan optimaalisesti kilpailuttaa ja aloittaa raivaustyöt talvirakentamista varten.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2012 kolmanteen lisätalousarvioon momentille  31.10.77 lisäyksenä 2 000 000 euroa valtatien 6 välin Taavetti—Lappeenranta rakentamisen kilpailutuksen järjestämiseen ja raivaustöiden aloittamiseen tien rakentamista varten.

Helsingissä 23 päivänä lokakuuta 2012

  • Ari Torniainen /kesk
  • Jukka Kärnä /sd
  • Reijo Tossavainen /ps
  • Jari Lindström /ps