Perustelut
Yleislinjaukset
Valtioneuvoston selonteko Itämeren haasteista ja Itämeri-politiikasta
on ajantasainen kuvaus Itämeren ympäristön
nykytilasta ja suojelusta sekä katsaus niihin mahdollisuuksiin,
joiden avulla erityisesti Suomessa voidaan vaikuttaa Itämeren
tilan parantamiseen. Valiokunta toteaa, että Itämeri
on vahvasti esillä pääministeri Matti
Vanhasen II hallituksen ohjelmassa. Hallitus on sitoutunut tiivistämään
Itämeren alueen EU-yhteistyötä painopistealueena
ympäristöturvallisuuden parantaminen, lisäksi
hallitusohjelmassa on useita muitakin sitoumuksia ja tavoitteita
Itämeren tilan sekä vesiensuojelun parantamiseksi.
Selonteossa on kaksi pääpainoaluetta: merenkulun
turvallisuus ja Itämeren ympäristön tilaan liittyvät
haasteet. Selonteossa analysoidaan keskeisimpiä merelliseen
ympäristöön liittyviä haasteita
ja sitä, miten näihin voidaan tehokkaimmin vastata.
Valiokunnan mielestä selonteossa on kattavasti
käyty läpi Itämeren tilan parantamiseen
liittyvät haasteet ja esitetty asianmukaisia konkreettisia
toimenpiteitä tilanteen parantamiseksi. Valiokunta toteaa
kuitenkin lisäksi, että selonteossa olisi tullut
selkeämmin asettaa aikatauluja ehdotetuille toimenpiteille
ja asettaa toimenpiteitä prioriteettijärjestykseen.
Itämeren luontaiset ominaisuudet tekevät siitä erittäin
haavoittuvan; se on matala murtovesiallas, jossa veden vaihtuvuus
on hidasta. Itämeren laajalla valuma-alueella asuu noin
85 miljoonaa ihmistä. Ihmistoiminnan vuosikymmeniä kestänyt
voimakas ravinnekuormitus koko Itämeren valuma-alueelta
on johtanut siihen, että mereen on huuhtoutunut suuria
määriä typpeä ja fosforia. Itämeren
suojelun kannalta pahin ja vaikeimmin ratkaistava ongelma on rehevöityminen,
johon liittyviä ongelmia ei ole toistaiseksi pystytty ratkaisemaan.
Suomen osuus koko Itämeren ravinnekuormituksesta on noin 10—15
prosenttia, mutta omien rannikkovesiemme tila johtuu lähinnä Suomen
omasta vesistökuormituksesta. Ilmastonmuutoksen seurauksena
on todennäköistä, että sadannan
kasvaessa ja talvien leudontuessa maaperän huuhtoumat
Itämereen kasvavat kokonaisuudessaan, jolloin jatkossa
tarvitaan laajasti nykyistä huomattavasti tehokkaampia
vesiensuojelutoimia rehevöitymiskierteen katkaisemiseksi.
Kuormituksen vähentämiseksi asetetut tavoitteet
Itämeren suojelukomission HELCOMin vuonna 2007 hyväksytty
Itämeren toimintaohjelma (Baltic Sea Action Plan) toimii
tällä hetkellä Itämeren suojelun
keskeisimpänä työvälineenä. Sen
tavoitteena on palauttaa Itämeren hyvä tila vuoteen
2021 mennessä. Itämeren maille asetettu vähennystavoite
on typen osalta 135 000 tonnia ja fosforin 15 250
tonnia. Suomen osuudeksi kuormituksen vähentämisessä tuli
typen osalta 1 200 tonnia ja fosforin osalta
150 tonnia. Selonteossa todetaan, että Suomi on asettanut
lisäksi kansallisesti tiukempia tavoitteita vesiensuojeluohjelmissa
ja ympäristöluvissa. Valiokunta toteaa, että HELCOMin
toimintaohjelmassa asetetut maakohtaiset vähennystavoitteet
saattavat vielä muuttua ja tiukentua, kun jatkossa saadaan lisää tietoa
ja tarkempia arvioita siitä, kuinka paljon kuormitusta
on vielä vähennettävä, jotta Itämeren
hyvä tila saavutetaan.
Selonteko sisältää tilannekatsauksen,
jossa esitellään numerotietojen perusteella typen
ja fosforin osalta Itämeren kokonaiskuormitusta, rantavaltioiden
osuuksia kuormituksen tuottajina sekä niiden pohjalta asetettuja
päästöjen vähentämistavoitteita.
Valiokunta toteaa, että kuormituslaskelmat ovat peräisin
valtioiden virallisista tilastoista, mutta niiden perustana olevien
mittaustulosten luotettavuus vaihtelee huomattavasti eri maissa.
Mittaustulosten epävarmuus saattaa vääristää kuormitusarvioita
ja niiden perusteella valtioille asetettuja velvoitteita päästöjen
vähentämisestä. Suomen Akatemian ns.
BIREME-ohjelman yhteydessä on tullut esille esimerkiksi
monitoroinnin laatuongelmat Venäjällä,
missä fosforianalyysien havaitsemisraja oli selvitysten
mukaan kahdeksan kertaa korkeampi kuin Suomessa. Vaikka
esimerkiksi Nevajoen Suomenlahtea koskevissa kuormitusluvuissa voi
olla merkittäviä mittausvirheitä, sitä ei
ole otettu kuormituslaskelmissa huomioon. Valiokunta korostaakin,
että Itämeri-yhteistyössä tarvitaan
edelleen kansainvälisten peruskuormitustietojen luotettavuuden
parantamista ja laboratorioiden välistä kalibrointia,
jotta Itämeren tilan samoin kuin suojelutoimien vaikuttavuuden
seuranta saadaan tulevaisuudessa luotettavalle tasolle.
Yhdyskunnista, aluksista ja happamilta sulfaattimailta tulevan
kuormituksen vähentäminen
Yhdyskuntien jätevesihuollon suureen kehittämistarpeeseen
vaikuttaa erityisesti taajamien voimakas kasvaminen. Lisäksi
vanhenevien viemäreiden ja puhdistamoiden korjauksiin sekä kunnossapitoon
tarvitaan resursseja. Yhdyskuntajätevesipuhdistamoiden
keskimääräinen fosforin puhdistusteho
on nykyisin Suomessa yli 96 prosenttia, mutta typen puhdistusteho
on keskimäärin vain 54 prosenttia. Valiokunta
katsoo, että puhdistamoiden typen poistoa tuleekin jatkossa
tehostaa. Valtioneuvoston linjaamien vesiensuojelun suuntaviivojen
mukaisesti Kuntaliitto ja Vesi- ja viemärilaitosyhdistys
neuvottelevat paraikaa nykyistä ympäristölupamenettelyä täydentävistä vapaaehtoisista
toimista jätevesikuormituksen vähentämiseksi.
Valiokunta pitää tarpeellisena, että yhdyskuntien
jätevesihuollon tasoa pyritään parantamaan
laajasti.
Vilkas alusliikenne, voimakkaasti kasvaneet öljy- ja
kemikaalikuljetukset ovat myös Itämeren keskeisiä ympäristöriskejä tällä hetkellä.
Valiokunta toteaa, että meriliikenteen aiheuttamat riskit
ja ongelmat ovat hyvin erityyppisiä kuin maalta ja ilmasta
tulevan piste- ja hajakuormituksen. Meriliikenne on kasvanut Itämerellä jatkuvasti,
minkä johdosta myös alusten mereen ja ilmaan laskemiin
päästöihin tulee kiinnittää jatkossa
erityistä huomiota. Merkittävin alusliikenteen
ympäristöriski Itämerellä on öljyonnettomuus,
joka aiheuttaisi suuria vaurioita meren ekosysteemille ja erityisesti
kalataloudelle. Öljypäästöjen
lisäksi myös alusten muita jätevesipäästöjä tulee
vähentää.
Valiokunta toteaa, että happamista sulfaattimaista
vesistöihin virtaavilla happamilla ja metallipitoisilla
vesillä on myös paikallisesti merkittäviä haitallisia
vaikutuksia Itämeren tilaan ja pohjasedimenttien metallipitoisuuksiin.
Happamista sulfaattimaista tulee vesistöihin ja edelleen
Itämereen monta kertaa suurempia metallipäästöjä (alumiini,
kadmium, nikkeli, sinkki ym.) kuin Suomen koko teollisuudesta yhteensä.
Happamuus- ja metallikuormitus on suurimmaksi osaksi peräisin
maa- ja metsätalouskäytössä olevilta
alueilta. Aikaisempien selvitysten mukaan happamia sulfaattimaita
on Länsi- ja Etelä-Suomessa arviolta 100 000—300
000 hehtaaria. Valiokunta katsoo, että happamien sulfaattimaiden
vaikutuksia Itämereen olisi tullut arvioida selonteossa.
Geologian tutkimuskeskuksen johtama esiselvitysprojekti sekä maa-
ja metsätalousministeriön happamuustyöryhmän
muistio (Työryhmämuistio 2009:8) osoittavat, että ennen
toimenpiteisiin ryhtymistä on tärkeätä kartoittaa happamien
sulfiittimaiden sijainti, syvyys ja laatu nykyistä tarkemmin.
Myös suistojen ja rannikkoalueen sedimentit, jotka ovat
maankohoamisen seurauksena tulevaisuuden riskimaita, tulee kartoittaa.
Valiokunta katsoo, että kustannustehokkaiden ehkäisy-
ja kunnostusmenetelmien kehittäminen sekä haittojen
pitkäjänteinen ehkäisytyö vaativat
valtakunnallista ohjelmaa, jossa maaperän happamuus ja
sen aiheuttamat haitat nostetaan yleiseen tietoisuuteen ja haittojen
ehkäisemisestä sekä vähentämisestä aiheutuneita
kustannuksia voidaan korvata.
Valiokunta pitää myös tärkeänä,
että Suomen vesistöihin kohdistuvaan kotimaiseen
kokonaisravinnekuormitukseen vaikuttavia tekijöitä kyetään
jatkossa arvioimaan nykyistä kattavammin. Tutkimustietoa
esimerkiksi maisemoinnin ja viherrakentamisen ympäristövaikutuksista
ei ole vielä riittävästi saatavissa Suomesta
eikä muualtakaan Euroopasta. On kuitenkin arvioitu, että suuret
puhdistamolietepohjaisten maanparannusaineiden ja kasvualustojen
käyttömäärät aiheuttavat
sellaisia ravinnehuuhtoutumismääriä, mikä voi
rehevöittää rannikkovesiä.
Maataloudesta syntyvän kuormituksen vähentäminen
Selonteossa on todettu, että maatalouden osalta ryhdytään
erityisiin toimenpiteisiin, jotta saavutetaan valtioneuvoston periaatepäätöksessä
asetettu
tavoite vähentää maatalouden ravinnekuormitusta
kolmanneksella vuosien 2001—2005 tasosta vuoteen 2015 mennessä.
Selonteossa on määritelty seitsemän toimenpidekokonaisuutta kuormituksen
vähennystavoitteen saavuttamiseksi. Valiokunta pitää esitettyjä toimenpiteitä asianmukaisina
ja toteaa, että yhteisen maatalouspolitiikan
vuonna 2014 alkavan ohjelmakauden suunnittelussa tulee pyrkiä luomaan
viljelijöitä kannustavia ja samalla kustannustehokkaita
toimenpiteitä.
Suomen ympäristötukiohjelma muodostuu tällä hetkellä perus-
ja lisätoimenpiteistä sekä tehokkaampia
ympäristönsuojelu- ja hoitotoimia edellyttävistä erityistukimuodoista.
Valiokunta kiinnittää huomiota siihen, että maamme
viljelijöistä yli 90 prosenttia ja viljelyalasta
yli 95 prosenttia on vapaaehtoisen ympäristötukijärjestelmän
piirissä. Valiokunta toteaa lisäksi, että ympäristötuki
on jo muuttanut merkittävästi viljelykäytäntöjä ympäristön
kannalta paremmiksi. Esimerkiksi vesistöjen varsille on
jätetty viljelemättömät suojakaistat
ja peltojen talviaikaista kasvipeitteisyyttä on pyritty
lisäämään. Typpitase on koko
maan tasolla alentunut vuosina 1995—2005 yhteensä 45
prosenttia, ja fosforitase on laskenut vastaavana ajanjaksona yhteensä 64
prosenttia. Vaikka viljelijät ovat laajasti mukana, ympäristönsuojelun
vaikutukset ilmenevät vasta pitkän aikavälin
kuluessa, koska maaperä sekä vesistöt
ovat suuria kokonaisuuksia, joissa muutokset näkyvät
hitaasti. Vesistöjen seuranta-aineistoissa ei ole vielä ollut
näkyvissä riittävästi merkkejä maatalouden
ravinnekuorman vähenemisestä pitkästä vaikutusketjun
viiveestä johtuen.
Vaikka Suomen maatalous on maailmanlaajuisesti vertailtuna ympäristöystävällistä,
siitä huolimatta maatalouden arvioidaan edelleen olevan
suuri vesistöjen ravinnekuormittaja. Toisaalta ruoantuotanto
tulee aina aiheuttamaan jonkin verran ympäristökuormitusta
parhailla mahdollisilla käytännöilläkin.
Valiokunta toteaakin, että maataloudelle jatkossa
asetettavien ympäristönsuojeluvelvoitteiden tulee
olla vaikutuksiltaan mahdollisimman tehokkaita ottaen samalla huomioon
viljelijän kannalta taloudelliset toteuttamisedellytykset.
Selonteossa esitettyjen keinojen lisäksi tulee varautua
keinovalikoiman kasvattamiseen ja sitoutua uusien teknologisten
innovaatioiden ja käytännössä toimivien
viljelyteknisten ratkaisujen etsimiseen ja käyttöönoton
tukemiseen. Selonteossa esitetyn mukaisesti toimenpiteitä tulee
kohdistaa riskiherkimmille alueille ja eniten kuormittaville lohkoille.
Vuonna 2008 käynnistetyllä ns. TEHO-hankkeella
kehitetään maatalousyrittäjien kanssa
tehokasta vesiensuojelua, ja tavoitteena on saada laajamittaiseen
käyttöön eri tilanteissa kaikkein tehokkaimmin
toimivat maatalouden vesiensuojelutoimenpiteet. Valiokunta pitää TEHO-hankkeen
alustavia tuloksia rohkaisevina ja toteaa, että alueellisten
hankkeiden avulla voidaan maatilatasolla saada käyttöön
uusia käyttökelpoisia vesiensuojelukeinoja erilaisilla
maaperäalueilla.
Valiokunta toteaa, että tarvitaan lukuisia tutkimukseen
perustuvia toimenpiteitä, joiden avulla luodaan ruoantuotannossa
paremmat edellytykset kierrätysravinteiden käytölle.
Oikein suunnitellut ojitukset, laskeutusaltaat ja kosteikot voivat
merkittävällä tavalla estää ravinteiden
kulkua vesistöihin. Esimerkiksi pintavesien pääsyä pelloilta
vesistöihin voidaan rajoittaa ja hallita paremmin ojien,
laskeutusaltaiden ja kosteikkojen hyvällä suunnittelulla.
Valtaojaan tai purouomaan pidemmälle osuudelle sijoiteltavana
allasketjuna niiden yhteisvaikutus voi olla merkittävä.
Kynnön ja muun muokkauksen vähentäminen
esimerkiksi suorakylvöön siirtymällä vähentää eroosioalttiutta,
mutta edellyttää tehokasta ja toimivaa ojitusta.
Jos vesi kulkeutuu pintavaluntana, suorakylvöpelloilta voi
huuhtoutua joissain tapauksissa jopa enemmän liukoisia
ravinteita aivan maan pintakerroksesta kuin muokatuista maista.
Alueiden peruskuivatukseen ja peruskuivatusuomien ylläpitoon
tulee myös kiinnittää erityistä huomiota. Peltojen
eroosiontorjunnan tehostamisessa saattaa tulla kysymykseen erilaisten
teollisuuden sivuvirtojen tuotteiden hyödyntäminen
kateaineina tai maan rakenteen stabiloijina.
Suomessa viljelijöiden poikkeuksellisen laaja sitoutuminen
ympäristötukeen on hyvä vesiensuojelun
lähtökohta ja kertoo siitä, että edellytetyt
toimenpiteet on koettu toteuttamiskelpoisiksi. Valiokunta pitää tärkeänä,
että myös tulevaisuudessa viljelijät
saadaan edelleen laajasti mukaan ympäristönhoitoon
myönteisten ympäristövaikutusten aikaansaamiseksi.
Viljelijöitä tulee edelleen kannustaa tehostamaan
erityisesti ennakoivia toimenpiteitä, jotka perustuvat
veden liikkumista ja ravinteiden sitoutumista säätelevien
prosessien hallintaan. Jos talvet lauhtuvat ja rankkasateet yleistyvät,
maan rakenteen stabilointi ja vesitalouden hallinta nousevat kynnyskysymyksiksi.
Valiokunta katsookin, että jatkossa maan kasvukuntoon ja
vesitalouteen tulee kiinnittää erityistä huomiota.
Myös viljelijän intresseissä on, että pellossa
olevat ravinteet hyödynnetään ruoantuotannossa
täysimääräisesti.
Valiokunta toteaa, että MTK on koordinoinut laaja-alaisen
Maatalouden vesiensuojelu -asiantuntijaryhmän toiminnan
ja sen laatiman ns. MaSu-raportin. Valiokunta pitää eri
alojen ja intressiryhmien toimijat yhteen keränneen työryhmän
työtä hyvänä esimerkkinä pyrittäessä vastaamaan
maatalouden tulevaisuuden ympäristönsuojelun haasteisiin.
Raportissa peräänkuulutetaan pitkäjänteistä maatalouspolitiikkaa ja
päätöksentekoa, joka pohjaa olemassa
olevan tutkimus- ja kokemuspohjaisen tiedon hyödyntämiseen.
Lisäksi raportissa painotetaan sitä, että maatilatasolle
on ohjattava riittävästi ammattitaitoista, ajantasaista
ympäristö- ja talousneuvontaa, erityisesti on
kehitettävä toimenpiteitä, jotka ovat
toteutettavissa maatilan käytännön toimissa.
Samalla maatalouden ympäristötukeen sijoitetuista
panoksista, mukaan lukien viljelijän työpanos
ja taloudelliset satsaukset, on saatava enemmän tehoa ja
enemmän näkyvää tulosta ympäristössä.
Valiokunta pitää hyvänä MaSu-raportissa
esitettyä ehdotusta seuraavan ympäristötukikauden
tukien rakenteesta, johon sisältyisi kaksi elementtiä:
peruselementti koko maassa sovellettavista toimenpiteistä,
johon viljelijän on mahdollista liittyä kuten
nykyiseenkin tukiohjelmaan, sekä kohdennettu osa, jossa
resurssit on kohdennettu sinne, missä ne tuottavat parhaimman
ympäristötuloksen. Tähän kohdentamiseen
viljelijän työkaluksi on ehdotettu ympäristöhyötyindeksiä,
jolla viljelijä voi laskea omilla maillaan tekemiensä toimenpiteiden mahdollisen
vaikutuksen ympäristössä. Jatkossa tarvitaan
sellaisia taloudellisesti kannustavia ohjauskeinoja, joiden avulla
viljelijä voi halutessaan valita selvästi nykyistä minimitasoa
ympäristöystävällisemmän
tuotantotavan.
Lannan hyödyntämistä tehostettava
Valiokunta toteaa, että vesistöihin kohdistuvan kuormituksen
vähentämisen kannalta tärkeää on alueellisesti
vaikeutuneen lantaongelman ratkaiseminen. Lannan varastointiin ja
lannoituskäytäntöihin sekä typpilannoitteiden
käyttöön liittyvät lakisääteiset
toimenpiteet perustuvat pääosin EU:n nitraattidirektiiviin,
joka on pantu toimeen asetuksella maataloudesta peräisin
olevien nitraattien vesiin pääsyyn rajoittamisesta (931/2000).
Valiokunta pitää tärkeänä,
että nykyistä nitraattiasetusta uudistetaan ja
selkeytetään nopealla aikataululla.
Selonteon maataloutta koskevan toimenpiteen 23 osalta todetaan,
että kotieläintiloilla on keskeistä lannan
ravinteiden tehokas ja ympäristön kannalta kestävä käyttö.
Tavoitteeksi on asetettu, että vuodesta 2014 lähtien
lannan ravinteet otetaan täysimääräisesti
huomioon lannoituksessa. Lannan ravinteiden täysimääräinen huomioonottaminen
ei saa johtaa lisääntyneeseen levitysalavaatimukseen,
vaan ensisijaisesti tulee panostaa lannan käsittely- ja
levitysmenetelmien kehittämiseen. Esimerkiksi lietelannan levittäminen
suoraan kasvusyvyyteen vaikuttaa lupaavalta menetelmältä.
Jatkossa tulee yleisesti huolehtia siitä, ettei osa kotieläintiloista
jättäydy ympäristötuen ulkopuolelle.
Valiokunta korostaa, että tällä hetkellä tiloilta
puuttuvat käytännön edellytykset lannan
tehokkaaseen hyödyntämiseen. Karjanlannan tehokas
hyödyntäminen tulee asettaa etusijalle maatalouden
ulkopuolelta tulevien lisäravinteiden käyttöön
nähden. Valiokunta katsoo, että on kehitettävä sellaisia
tuotantotekniikoita ja järjestelmiä, joiden avulla
on mahdollista saavuttaa ravinteiden hyväksikäytölle
asetetut tavoitetasot. Toimenpiteet eivät kuitenkaan ole
mahdollisia pelkästään karjatilojen sisällä tehtävin muutoksin,
vaan edellyttävät kotieläintilojen ja kasvintuotantotilojen
toiminnan tiiviimpää integrointia. Ongelman ratkaisemista
voidaan käytännössä edistää myös
siten, ettei maatalouden ympäristöpolitiikkaa
tarkastella irrallisena, vaan se yhdistetään kokonaisvaltaisesti
energia- ja ilmastopoliittisiin ratkaisuihin biokaasun hyödyntämistä kannustamalla.
Maaseudun biokaasutuotannon edistäminen edellyttää uusien
ohjauskeinojen käyttöönottoa ja muita
innovatiivisiä ratkaisuja, joilla tulee mahdollistaa sähkön
ja lämmön tuotanto myös maatilakokoluokan
laitoksilla. Valiokunta korostaa biokaasun tehokkaan hyödyntämisen
positiivisia ympäristövaikutuksia erityisesti
kotieläintuotannossa, jossa maatilojen biokaasureaktorit
voivat hyödyntää lantaa tavalla, joka
vähentää selvästi vesistökuormitusta.
Maa- ja metsätalousministeriön ja ympäristöministeriön
yhteisesti rahoittamassa ns. Hyötylanta-tutkimushankkeessa
2008—2010 selvitetään lannan ravinteiden
käyttökelpoisuutta kasveille. Tutkimuksen avulla
pyritään tuottamaan teknologiaa ja keinoja, joilla
lanta pystytään hyödyntämään
nykyistä tehokkaammin. Tutkimuksen tarkastelun kohteina
ovat lannan ravinteiden tehokkaampi talteenotto ja lannoituskäytännön
kehittäminen, lannan prosessointi biokaasuksi sekä lannan
käsittelyyn ja kuljetuksiin liittyvä logistiikka,
terveys- ja ympäristövaikutukset ja elinkaaritarkastelut.
Tutkimusohjelman tavoitteena on edistää lannan
sekä muiden eloperäisten jätteiden ja
sivutuotteiden, kuten yhdyskuntalietteiden, sekä maaseudun
asumisesta ja pienteollisuudesta peräisin olevien eloperäisten
jätteiden käsittelyä ja etsiä niille
loppusijoitusvaihtoehtoja. Valiokunta pitää tärkeänä,
että hankkeen avulla voidaan luoda maatalouden käytännön
arjessa sovellettavia ja toimivia tapoja lannan hyödyntämiseen.
Kestävä kalatalous
Itämeren tilan kohentaminen liittyy kiinteästi kalatalouden
tulevaisuuden mahdollisuuksien parantamiseen. Selonteossa on todettu,
että kestävän kalastuksen edistäminen
luo mahdollisuuksia Itämeren kalavarojen hyödyntämiselle myös
jatkossa. Kalatalouden näkökulmasta Itämeren
heikko ekologinen tila näkyy jo kalojen hidastuneena kasvuna,
kuolevuuden nousuna, lisääntymishäiriöinä ja
monien tärkeiden kalalajien vähenemisenä ja
toisaalta särkikalojen räjähdysmäisenä runsastumisena
rannikkovesissä. Ongelmia lisäävät
uusien tulokaslajien yhä runsaslukuisampi ilmaantuminen
vesillemme. Myös harmaahyljekantojen voimakas kasvu on aiheuttanut
kasvavia ongelmia rannikkoalueen kalastukselle ja vesiviljelylle.
Jos Itämeren nykyinen kehityssuunta jatkuu, tulevat kalataloudelliset
menetykset olemaan huomattavia ja tilanteen korjaaminen muodostuu
yhä vaikeammaksi ja kalliimmaksi.
Valiokunta toteaa, että kalastus on yksi tehokkaimmista
ja kustannuksiltaan edullisimmasta keinoista poistaa jo olemassa
olevaa fosforia Itämerestä. Tällä hetkellä Suomen
ammattikalastus vähentää vuodessa runsaat
500 tonnia fosforia Itämereltä. Oikein suunnatulla
kalastuksella voitaisiin todennäköisesti parantaa
varsinkin rannikon kalavesien ja kalaston tilaa sekä poistaa
myös merestä kaloihin sitoutuneita ympäristömyrkkyjä.
Alustavien arvioiden mukaan laajamittaisella poistokalastuksella
esimerkiksi Suomenlahdesta ja Saaristomerestä voitaisiin
poistaa yhteensä noin 10 miljoonaa kiloa kalaa vuodessa
vaarantamatta silti kalakantojen tilaa. Valiokunta pitääkin
hyvänä alustavasti suunniteltua järjestelmää,
jossa ammattikalastajat kalastaisivat tulevaisuudessa kohdennetusti
nykyisin vajaasti hyödynnettyjä särkikalakantoja.
Kalastuksen tavoitteena olisi nimenomaisesti ravinteiden poisto
vesistöstä ja saadun saaliin kaupallinen hyödyntäminen
ensisijaisesti elintarvikkeena ja toissijaisesti rehuna tai bioenergiantuotannossa.
Valiokunta katsoo, että järjestelmän
käyttöönotto saattaa edellyttää käynnistystuen
käyttöön ottamista, jotta kannusteiden
avulla saadaan kalastajat pyydystämään
myös vajaasti hyödynnettyjä kalakantoja.
Vesistöihin joutuneita ravinteita olisi mahdollista
poistaa paitsi kalastamalla myös ruovikoiden niitolla.
Ruokoa voitaisiin hyödyntää esimerkiksi
bioenergiana. Ravinteiden poistamiseksi ja siten Itämeren
rehevöitymisongelmien vähentämiseksi
on tarpeen selvittää pikaisesti sekä vähäarvoisten
kalakantojen laajamittaisen tehopyynnin että myös
ruovikoiden niiton biologiset, tekniset ja taloudelliset edellytykset.
Kansainväliset toimenpiteet
Alueen valtiot ovat HELCOMin Itämeri-toimintaohjelmassa
sitoutuneet ympäristötoimiin, joiden toteutuminen
on kuitenkin riippuvainen lukuisista Itämeren rantavaltioiden
kansallisen tason päätöksistä,
resurssien riittävyydestä ja voimavarojen kohdentamisesta
oikealla tavalla. Itämeren suojelun kustannukset jakautuvat
rantavaltioille epätasaisesti, mikä on lisännyt
ongelmia sopia HELCOMin piirissä sitovista päästövähennyksistä ja
muista tarvittavista toimenpiteistä.
Valiokunta korostaa, että lähes kaikki Itämeren
rantavaltiot kattavana EU:n yhteisellä maatalouspolitiikalla
on huomattava vaikutus ravinnepäästöihin
ja koko Itämeren tilaan. Valiokunta pitää Itämeren
suojelun suurena haasteena esimerkiksi Puolan laajamittaisen maatalouden
tehostumista, joka arvioiden mukaan voi johtaa lähivuosina
Puolan maataloudesta Itämereen huuhtoutuvan typen määrän
kasvuun lähes 50 prosentilla. On todennäköistä,
että maatalouden päästöt Itämeren
alueella kasvavat, kun yhteinen maatalouspolitiikka ulottaa täysimääräisesti vaikutuksensa
uusiin jäsenvaltioihin. EU:n kautta tulee voida tulevaisuudessa
kanavoida varoja ympäristönsuojelukustannuksiin
nykyistä kattavammin. Samalla tulee tiivistää kansainvälistä yhteistyötä ympäristöystävällisten
maatalouskäytäntöjen käyttöönottamiseksi.
Valiokunta katsoo, että Itämeren ympäristön
tilan parantamiseen liittyvien kansallisten ja kansainvälisten toimintaohjelmien,
strategioiden ja hankkeiden yhteistyötä tulee
tiivistää.
Valiokunta muistuttaa, että Itämeren tilan
parantamisen kannalta keskeinen merkitys on koko Itämeren
valuma-alueen valtioilla, joihin kuuluvat erityisesti Venäjä sekä myös
Valko-Venäjä ja Ukraina. Erityisesti EU:n ja näiden
edellä mainittujen valtioiden yhteistyötä Itämeren
suojeluun liittyvissä kysymyksissä tulee edelleen aktiivisesti
lisätä. Esimerkiksi Luoteis-Venäjän kaupunkien
ja maanviljelyn kuormitus Suomenlahteen on huomattava, myös
Kaliningradin asumajätevesien mittavia päästöjä tulee
vähentää nykyisestä. Valiokunta
on lausunnossaan EU:n Itämeren alueen strategiasta (MmVL
21/2009 vp — E 75/2009 vp) käsitellyt
laajemmin kansainvälisten toimenpiteiden merkitystä sekä niiden tehostamista
ja viittaakin näiltä osin tähän
lausuntoonsa.