Perustelut

Ennen nykyisen isyyslain voimaantuloa avioliiton ulkopuolella syntyneiden lasten asema

Lakiehdotus

Nykyinen isyyslaki tuli voimaan 1.10.1976. Tällöin myös ennen lain voimaantuloa syntyneille lapsille annettiin mahdollisuus vaatia kanneteitse isyyden vahvistamista. Takautuvan lainsäädännön synnyttämää oikeudellista epävarmuutta haluttiin kuitenkin lieventää asettamalla kanteille näissä tapauksissa viiden vuoden määräaika (isyyslain voimaanpanosta annetun lain 7 §:n 2 momentti). Isyyden vahvistamista koskeva kanne ennen isyyslain voimaantuloa avioliiton ulkopuolella syntyneiden lasten osalta oli siten nostettava ennen 1.10.1981.

Isyyslakiehdotuksen 65 §:n perusteella lapsille, jotka ovat syntyneet avioliiton ulkopuolella ennen nykyisen isyyslain voimaantuloa, annetaan kanneoikeus isyyden vahvistamiseksi isyyslain voimaanpanosta annetussa laissa asetetusta siirtymäajasta riippumatta. Näillä lapsilla on ehdotuksen mukaan oikeus nostaa isyyden vahvistamista koskeva kanne niissäkin tilanteissa, joissa asiasta on jo olemassa lainvoimainen isyyslain voimaanpanosta annetun lain 7 §:n 2 momenttiin perustuva ratkaisu, jossa isyys on jätetty vahvistamatta. Tältä osin ennen 1.10.1976 avioliiton ulkopuolella syntyneet lapset asetetaan samaan asemaan kuin mainitun päivän jälkeen avioliiton ulkopuolella syntyneet lapset.

Hallituksen esityksen perusteluissa (s. 69) todetaan, että voimassa olevan lainsäädännön mukaan isyyssuhteen vahvistamiseen liittyy automaattisesti oikeus isän kuoleman jälkeen jaettavaan perintöön. Tällainen oikeus kuuluu jo nykyisen lainsäädännön perusteella niille 1.10.1976 jälkeen avioliiton ulkopuolella syntyneille lapsille, joiden isyys on vahvistettu.Käytännössä sama voi koskea myös niitä ennen 1.10.1976 avioliiton ulkopuolella syntyneitä lapsia, joiden isyys on tuomioistuimessa vahvistettu syrjäyttäen isyyslain voimaanpanosta annetun lain määräaikasäännös (ks. jäljempänä erityisesti korkeimman oikeuden ratkaisusta KKO 2012:11 esitetty). Ehdotettu sääntely merkitsee sitä, että myös ennen 1.10.1976 avioliiton ulkopuolella syntyneet lapset saavat oikeuden isän kuoleman jälkeen jaettavaan perintöön sen jälkeen, kun isyyssuhde on vahvistettu.

Edellä mainittua perintöoikeutta ehdotetaan kuitenkin eräiltä osin rajoitettavaksi. Kanneoikeuden perusteella vahvistettuun perhesuhteeseen liittyvää perintöoikeutta ennen 1.10.1976 avioliiton ulkopuolella syntyneellä lapsella ei nimittäin lakiehdotuksen 67 §:n 1 momentin perusteella ole, jos perittävä oli kuollut ennen kuin isyyden vahvistamiseen johtanut kanne tuli vireille. Säännöstä sovelletaan pykälän 2 momentin nojalla myös silloin, jos isyys on isyyden voimaanpanosta annetun lain 7 §:n 2 momentissa oleva määräaikasäännös syrjäyttäen vahvistettu tuomioistuimessa ennen uuden isyyslain 67 §:n voimaantuloa. Lisäksi tällaisen lapsen perintöoikeutta ehdotetaan pykälän 3 momentissa lapsen lakiosan laskemista koskevien säännösten perusteella eräiltä osin rajoitettavaksi myös niissä tilanteissa, joissa lapsella on perintöoikeus isänpuoleisen perittävän jälkeen sen vuoksi, että tämä on ollut kanteen nostamishetkellä elossa. Lakiehdotuksen 67 §:n sääntely merkitsee siten sitä, että ennen 1.10.1976 avioliiton ulkopuolella syntyneen lapsen perintöoikeudellinen asema ei kaikissa tilanteissa vastaa aviolasten tai 1.10.1976 jälkeen avioliiton ulkopuolella syntyneiden lasten asemaa.

Arvioinnin lähtökohdat

Ehdotettu sääntely on merkityksellistä perustuslain 10 §:n 1 momentissa turvatun yksityiselämän suojan ja perustuslain 6 §:n yhdenvertaisuussääntelyn kannalta. Oikeus nauttia yksityis- ja perhe-elämän kunnioitusta on turvattu myös Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklassa. Syrjinnän kiellosta on määräyksiä myös Euroopan ihmisoikeussopimuksen 14 artiklassa sekä 12. lisäpöytäkirjan 1 artiklassa.

Perustuslain 6 §:n 1 momentin nojalla ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä. Ketään ei pykälän 2 momentin syrjintäkieltosäännöksen mukaan saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan muun ohella iän tai alkuperän perusteella. Säännöksen sisältämä kiellettyjen syrjintäperusteiden luettelo ei ole tyhjentävä. Perusoikeusuudistuksen esitöiden mukaan säännöksessä tarkoitettu muu henkilöön liittyvä syy on muun muassa aviollinen syntyperä. Pykälä ei kiellä kaikenlaista erontekoa ihmisten välillä, vaikka erottelu perustuisi syrjintäsäännöksessä nimenomaan mainittuun syyhyn. Olennaista on, voidaanko erottelu perustella perusoikeusjärjestelmän kannalta hyväksyttävällä tavalla (HE 309/1993 vp, s. 43—44).

Arvioitavaan sääntelyyn liittyvillä perintöoikeudellisilla kysymyksillä on lisäksi yhteys perustuslain 15 §:ssä ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen 1. lisäpöytäkirjan 1 artiklassa turvattuun omaisuuden suojaan.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen käytäntö

Isyyslain voimaanpanolain määräaikasäännöstä koskevat tapaukset.

Hallituksen esityksen perusteluissa (s. 16 ja s. 21) todetaan, että nykyisen avioliiton ulkopuolella ennen isyyslain voimaantuloa syntyneiden lasten asemaa koskevan sääntelyn muuttaminen on tarpeen, koska Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on useassa ratkaisussaan katsonut joustamattoman kanneajan rajoituksen loukkaavan Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklaa. Hallituksen esityksessä viitataan tältä osin neljään Suomea vastaan annettuun ratkaisuun (Grönmark v. Suomi, 6.7.2010; Backlund v. Suomi, 6.7.2010; Laakso v. Suomi, 15.1.2013 ja Röman v. Suomi, 29.1.2013), joissa on nimenomaisesti käsitelty isyyslain voimaanpanosta annetun lain sisältämää määräaikaa.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on mainituissa ratkaisuissaan katsonut, että kanneaikaa koskeva sääntely ei sinänsä ole ristiriidassa Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan kanssa. Tuomioistuimen tehtävänä on sen sijaan yksittäistapauksessa arvioida, onko määräaika ja sen soveltamistapa sopusoinnussa ihmisoikeussopimuksen määräysten kanssa. Edellä mainituissa ratkaisuissaan tuomioistuin on ensinnäkin katsonut, että sääntelylle on esitettävissä hyväksyttäviä perusteita, jotka liittyvät väitetyn isän intressiin saada suojaa vanhoihin tosiseikkoihin kohdistuvia vaatimuksia vastaan samoin kuin väitetyn isän perheen intressien suojelemiseen ja oikeusvarmuuden periaatteeseen. Näitä intressejä on kuitenkin kussakin yksittäistapauksessa punnittu suhteessa yksityis- ja perhe-elämän suojaa nauttivan avioliiton ulkopuolella syntyneen lapsen intresseihin. Tuomioistuin on tässä punninnassa ottanut huomioon muun muassa sen, ovatko olosuhteet isyyskanteen ajamiseksi olleet olemassa ennen määräajan päättymistä vai sen jälkeen. Lisäksi merkitystä on ollut sillä, onko valittajalla ollut käytössään vaihtoehtoisia oikeussuojakeinoja kanneajan palauttamiseksi tai poikkeuksia kanneajasta sen varalta, että henkilö oli saanut tiedon biologisista tosiseikoista vasta kanneajan päättymisen jälkeen.

Suomea koskevissa tapauksissaan tuomioistuin on katsonut, että valtion harkintamarginaalista huolimatta määräajan ehdoton luonne ja sen lähes poikkeukseton soveltamistapa olivat merkinneet sitä, että tasapainoa eri intressien välillä ei ollut saavutettu. Tämän vuoksi Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan takaamaa yksityiselämän suojaa oli kaikissa tapauksissa loukattu.

Ihmisoikeustuomioistuimen Suomen isyyslain voimaanpanolain määräaikasääntelyä koskevissa tapauksissa ei ole erikseen otettu kantaa siihen, mitä oikeusvaikutuksia mahdollisesti vahvistettavalla oikeussuhteella tulisi olla esimerkiksi lapsen perintöoikeuden kannalta.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen edellä mainitusta ratkaisukäytännöstä on valiokunnan mielestä vedettävissä ainakin se johtopäätös, että kanneaikasäännöksen ehdoton soveltaminen johtaa yksityiselämän suojan loukkaukseen, jos se käytännössä estää henkilön biologisen isän selvittämisen ja isyyden vahvistamisen tilanteissa, joissa henkilöstä itsestään riippumattomat oikeudelliset tai tosiasialliset syyt ovat estäneet henkilöä selvittämästä biologisen isänsä henkilöllisyyttä ja nostamasta isyyskannetta määräajan kuluessa (ks. myös KKO 2012:11, ratkaisun kohdat 24—31 ja KKO 2014:14, ratkaisun kohta 7).

Avioliiton ulkopuolella syntyneen lapsen perintöoikeutta koskevat tapaukset.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on useassa ratkaisussaan arvioinut avioliiton ulkopuolella syntyneen lapsen asettamista aviolapsia huonompaan asemaan perintöoikeutta koskevissa kysymyksissä (ks. esim. Marckx v. Belgia, 13.6.1979; Mazurek v. Ranska, 1.2.2000, Brauer v. Saksa, 28.5.2009 ja Fabris v. Ranska, 7.2.2013). Tapaukset ovat tosiseikastoiltaan hyvin erilaisia, eikä niistä yksikään koske suoraan nyt arvioitavana olevan lainsäädännön kaltaista tilannetta. Niistä voidaan kuitenkin valiokunnan mielestä tehdä eräitä käsiteltävänä olevan lainsäädännön näkökulmasta merkityksellisiä yleisiä johtopäätöksiä. Erityisen huomionarvoisia tässä yhteydessä ovat tuomioistuimen ratkaisut Brauer- ja Fabris-tapauksessa.

Pääsääntöisesti tuomioistuin on tapauksissaan arvioinut kysymystä avioliiton ulkopuolella syntyneen lapsen eriarvoisesta kohtelusta Euroopan ihmisoikeussopimuksen 14 artiklan syrjintäkieltosäännöksen kannalta yhdessä sopimuksen 8 artiklan yksityis- ja perhe-elämän suojaa tai 1. lisäpöytäkirjan 1 artiklan omaisuudensuojaa koskevan määräyksen kanssa.

Tuomioistuin on eurooppalaisten valtioiden yhteiseen näkemykseen vedoten korostanut avioliitossa syntyneiden lasten ja avioliiton ulkopuolella syntyneiden lasten yhdenvertaisuutta yleisesti. Myös rajoitukset avioliiton ulkopuolella syntyneiden lasten perimysoikeudelle ovat lähtökohtaisesti ihmisoikeussopimuksen vastaisia. Tuomioistuimen mukaan on esitettävä erittäin painavia syitä ("very weighty reasons"), jotta avioliiton ulkopuolella syntyneen lapsen erilaista kohtelua voidaan pitää oikeutettuna.

Tuomioistuin on käytännössään pitänyt muun muassa oikeusvarmuuden säilyttämistä, vainajan ja hänen perheensä suojelemista sekä jo päättyneiden perintöjärjestelyiden pysyvyyttä sinänsä oikeutettuina perusteluina lain siirtymäsäännöksistä johtuvalle erilaiselle kohtelulle (ks. erit. Brauer v. Ranska, tuomion kohdat 34 ja 41 sekä Fabris v. Ranska, tuomion kohdat 65—66). Tuomioistuin on kuitenkin samalla edellyttänyt, että erilaisen kohtelun on oltava oikeasuhtainen keino tavoitteen saavuttamiseksi.

Brauer-tapauksessa kysymys oli Saksan lainsäädännöstä, jonka perusteella avioliiton ulkopuolella ennen 1.7.1949 syntyneellä lapsella ei ollut perintöoikeutta. Tuomioistuin arvioi tapauksessa lainsäätäjän ratkaisua säilyttää syntymähetkeen kiinnittyvä poikkeus sekä Saksan valtiosääntötuomioistuimen päätöstä, jossa tämä lainsäätäjän ratkaisu hyväksyttiin. Ihmisoikeustuomioistuin ei hyväksynyt valtiosääntötuomioistuimen erilaiselle kohtelulle esittämiä oikeusvarmuusperusteluja, koska eurooppalaiset yhteiskunnat, mukaan lukien Saksa, ovat kehittyneet huomattavasti ja avioliiton ulkopuolella syntyneiden oikeudellinen asema on nykyisin samanarvoinen aviolasten kanssa. Lisäksi tuomioistuin kiinnitti huomiota siihen, että lapsen isyyden selvittämisen käytännölliset ja menettelylliset esteet ovat DNA-testauksen myötä vähentyneet. Tapauksessa merkitystä oli myös Saksan jälleenyhdistämisen seurauksena syntyneellä uudella tilanteella. Johtopäätöksenään tuomioistuin totesi, että vainajien ja heidän perheidensä perusteltujen odotusten suojan on oltava alisteinen avioliiton ulkopuolella syntyneiden ja aviolasten yhdenvertaisen kohtelun vaatimukselle (tuomion kohdat 42—44).

Brauer-tapauksessa tuomioistuin arvioi lisäksi tapaukseen liittyneitä yksityiskohtia oikeasuhtaisuusvaatimuksen valossa. Se kiinnitti ensinnäkin huomiota siihen, että valittajan isä oli tunnustanut hänet syntymän jälkeen ja heillä oli ollut yhteys toisiinsa huolimatta Saksan jaosta. Tapaukseen liittyi myös muita Saksan jakoon liittyneitä seikkoja. Perittävältä ei myöskään ollut jäänyt leskeä tai rintaperillisiä. Tuomioistuin kiinnitti lisäksi huomiota siihen, että lainsäädäntöön sisältynyt perintöoikeuden leikkaava päivämäärä ("cut-off date") esti valittajaa saamasta oikeutta jäämistöön ilman minkäänlaista korvausta. Kokonaisarvioinnissaan tuomioistuin päätyi oikeasuhtaisuusarvioinnin perusteella siihen, että ihmisoikeussopimuksen 14 artiklaa yhdessä 8 artiklan kanssa oli loukattu (tuomion kohdat 44—45).Saksassa lainsäätäjä muutti sittemmin vuonna 2011 Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisun vuoksi lainsäädäntöä asettaen ennen 1.7.1949 avioliiton ulkopuolella syntyneet lapset samaan asemaan muiden kanssa. Uudessa lainsäädännössä sääntelyn taannehtivia vaikutuksia rajattiin kuitenkin koskemaan vain perimystapauksia, jotka olivat sattuneet Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisun julistamispäivän jälkeen (alkaen 29.5.2009). Saksan valtiosääntötuomioistuin katsoi vuonna 2013 antamassaan tuomiossa, ettei lainsäätäjä näin säätäessään ollut ylittänyt sille kuuluvaa harkintavaltaa (1 BvR 2436/11 ja 1 BvR 3155/11).

Fabris-tapauksessa Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen suuri jaosto arvioi sinänsä tosiseikoiltaan jossain määrin erilaista tapausta hyvin samanlaisista lähtökohdista. Ratkaisussa oli — muun ohella — kysymys lainsäädännön sisältämistä siirtymäsäännöksistä. Siirtymäsäännösten tarkoituksena oli suojata perhesuhteita varmistamalla edunsaajien oikeudet tilanteissa, joissa jäämistö oli jo jaettu (tuomion kohta 65).

Tässäkin langettavassa tapauksessa tuomioistuin katsoi, että vainajien ja heidän perheidensä perusteltujen odotusten suojan on oltava alisteinen avioliiton ulkopuolella syntyneiden ja aviolasten yhdenvertaisen kohtelun vaatimukselle. Tuomioistuin kiinnitti muun ohella huomiota siihen, että valittajan sisarpuolet olivat tietoisia avioliiton ulkopuolella syntyneestä velipuolestaan ja että he tiesivät — tai ainakin heidän olisi pitänyt tietää — että heidän oikeutensa perintöön tullaan riitauttamaan (tuomion kohta 68).

Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen edellä mainitusta ratkaisukäytännöstä on valiokunnan mielestä tehtävä ainakin se johtopäätös, että avioliiton ulkopuolella syntyneiden lasten ja aviolasten erilaiselle kohtelulle perintöoikeuden osalta ei enää nykyisin ole esitettävissä hyväksyttäviä perusteita. Tämä koskee lähtökohtaisesti myös siirtymäsäännöksiä ja lainsäädännössä asetettuja määräaikoja, joiden seurauksena ennen tiettyä päivää avioliiton ulkopuolella syntyneillä lapsilla ei ole oikeutta perintöön vanhempansa jälkeen. Lainsäätäjälle jää harkintamarginaalinsa rajoissa kuitenkin mahdollisuus rajoittaa tätä oikeutta taannehtivien vaikutusten osalta oikeusvarmuuden ja perusteltujen odotusten suojan turvaamiseksi edellyttäen, että toimet ovat suhteellisuusperiaatteen mukaisia.

Korkeimman oikeuden ratkaisut

Korkein oikeus on käsitellyt isyyslain voimaanpanolain kanneaikasäännöksen soveltamista erityisesti Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen käytännön valossa täysistuntoratkaisussaan KKO 2012:11. Ratkaisussa katsotaan, että biologisen alkuperän tunteminen ja sen oikeudellinen vahvistaminen ja julkistaminen ovat nykyisen tietämyksen mukaan henkilön identiteetin tärkeitä osia ja kuuluvat siten perustuslain 10 §:ssä ja ihmisoikeussopimuksen 8 artiklassa turvatun yksityiselämän suojan ydinalueeseen.

Korkein oikeus korostaa ratkaisussaan tarvetta tapauskohtaisesti punnita kanneoikeuden myöntämistä puoltavia olosuhteita ja syitä suhteessa sitä vastaan puhuviin seikkoihin. Yleinen oikeusvarmuus tai pitkään vallinnut oikeustila, joka ei ole johtunut lapsen omasta tietoisesta ja vapaaehtoisesta valinnasta, eivät sellaisinaan ole riittäviä perusteita sille, ettei lapsen tulisi voida ajaa isyyskannetta kanneajan umpeuduttua. Tällaisessa tilanteessa isyyden vahvistamatta jättäminen edellyttää korkeimman oikeuden mukaan sitä, että kyseisessä yksittäistapauksessa osoitetaan erittäin painavia tosiasiallisia väitetyn isän tai muiden henkilöiden oikeuksiin liittyviä vastasyitä. Ratkaisussaan korkein oikeus päätyi toteamaan, että isyyslain voimaanpanolain 7 §:n 2 momentin kanneaikasäännöksen noudattaminen tapauksissa, joissa oikeudelliset tai tosiasialliset syyt ovat estäneet isyyskanteen nostamisen määräajassa, voi johtaa perustuslain 106 §:ssä tarkoitettuun ilmeiseen ristiriitaan perustuslain kanssa. Kannerajoitusta kyseisessä asiassa arvioidessaan korkein oikeus katsoi, ettei henkilöllä ollut ollut laissa asetetussa määräajassa todellista mahdollisuutta isyyskanteen ajamiseen eikä muutakaan keinoa isyyden vahvistamiseen, minkä vuoksi kanneaikaa koskeva säännös oli jätettävä tapauksessa soveltamatta.

Perintöoikeuden kannalta huomionarvoista ratkaisussa on korkeimman oikeuden enemmistön näkemys, jonka mukaan isyyden vahvistamista koskevan kanteen hyväksymisen muuhun lainsäädäntöön perustuvia oikeusvaikutuksia ei tällaisen kanteen yhteydessä voida rajoittaa, vaan ne ratkaistaan erikseen. Rajoitusten asettaminen ei ratkaisun mukaan ollut perusteltua myöskään kysymyksessä olleessa tapauksessa, koska isyyslain nimenomaisena päätarkoituksena on lasten oikeudellisen yhdenvertaisuuden toteuttaminen. Korkein oikeus otti tässä yhteydessä huomioon myös perustuslain 6 §:n yhdenvertaisuus- ja syrjintäkieltosäännökset.

Korkein oikeus on edellä mainitun ratkaisunsa jälkeenkin ottanut kantaa isyyslain voimaanpanolaissa säädetyn kanneaikasäännöksen sekä isyyden selvittämiseen ja vahvistamiseen liittyvien perus- ja ihmisoikeuksien väliseen suhteeseen. Ratkaisussaan KKO 2014:13 korkein oikeus päätyi siihen, että kanteen nostajalla ei ollut ollut laissa asetetussa määräajassa todellista mahdollisuutta isyyskanteen ajamiseen eikä muutakaan keinoa isyyden vahvistamiseen. Aiempaan ratkaisuunsa ja muun muassa perustuslain 15 §:n 1 momentissa turvattuun omaisuudensuojaan viitaten korkein oikeus katsoi myös, että vaikka isyyden vahvistaminen tapauksessa avaisikin lapselle mahdollisuuden esittää isän jäämistöä koskevia vaatimuksia, oikeudenomistajien vetoamia isän perheen intressejä ei ole pidettävä niin painavina vastasyinä, että ne riittäisivät perusteeksi kanneoikeuden epäämiselle. Myös tässä tapauksessa korkein oikeus katsoi, että isyyskanteen hylkääminen olisi ollut perustuslain 106 §:ssä tarkoitetulla tavalla ilmeisessä ristiriidassa yksityiselämän suojaa koskevan perustuslain 10 §:n kanssa, ja jätti siksi isyyslain voimaanpanolain kanneaikasäännöksen soveltamatta.

Ratkaisussaan KKO 2014:14 korkein oikeus puolestaan päätyi siihen, että kanteen nostajilla oli ollut isyyslain voimaanpanolaissa säädetyn määräajan kuluessa todellinen mahdollisuus nostaa kanne isyyden vahvistamiseksi ja ettei tämän mahdollisuuden käyttämättä jättämisen ollut osoitettu johtuneen heistä riippumattomista syistä. Korkein oikeus otti tässäkin tapauksessa punninnassaan huomioon myös väitetyn isän omaisuudensuojan ja perusteltujen odotusten suojan ja katsoi tapauksen yksityiskohtien valossa, että miehen varallisuuteen kohdistuviin oikeuksiin ja järjestelyihin liittyi seikkoja ja olosuhteita, jotka voitiin perustellusti ottaa huomioon kanneoikeuden epäämisen perusteina. Punnittuaan sekä kanneoikeuden myöntämisen tueksi vedottuja seikkoja että sen myöntämistä vastaan puhuvia syitä korkein oikeus katsoi, että kanneaikasäännöksen soveltaminen ei tapauksessa johtanut yksityiselämän suojan loukkaukseen.

Korkein oikeus on ratkaisussaan KKO 2014:35 jättänyt purkuhakemuksen käsittelyn lepäämään, kunnes isyyslain uudistamista koskeva lainsäädäntöhanke on ratkennut. Tapauksessa on kysymys ennen 1.10.1976 avioliiton ulkopuolella syntyneestä lapsesta, joka oli vuonna 2000 nostamassaan kanteessa vaatinut isyyden vahvistettavaksi. Korkein oikeus oli vuonna 2003 hylännyt kanteen, koska se oli nostettu isyyslain voimaanpanolaissa säädetyn määräajan jälkeen. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin oli puolestaan 6.7.2010 antamassaan tuomiossa katsonut, että henkilön yksityiselämän suojaa oli loukattu. Tämän jälkeen hakemuksessa on vaadittu korkeimman oikeuden vuonna 2003 antaman tuomion purkamista.

Isyyden vahvistaminen

Ehdotettu täydellinen luopuminen isyyden vahvistamista koskevan kanteen aikarajoituksesta ja kannemahdollisuuden takautuva palauttaminen on perustuslakivaliokunnan mielestä varsin perusteltu ratkaisu. Avioliiton ulkopuolella syntyneen lapsen oikeutta saada alkuperänsä ja oikeudellinen suhde isäänsä vahvistetuksi on nykyisin pidettävä perustuslain 10 §:ssä ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklassa turvatun yksityiselämän suojan olennaisena henkilön identiteettiin liittyvänä osana.

Sääntelyn voidaan katsoa menevän jopa pidemmälle kuin olisi ehdottoman välttämätöntä Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen käytännön valossa. Yksityiselämän suojaan liittyvien seikkojen ohella isyyslakiehdotuksen 65 § toteuttaa myös yhdenvertaisuusperiaatetta saattaessaan ennen 1.10.1976 avioliiton ulkopuolella syntyneet lapset samaan asemaan tämän päivämäärän jälkeen avioliiton ulkopuolella syntyneiden lasten kanssa.

Perintöoikeuden rajoittaminen

Eri asemaan asettaminen.

Hallituksen esitys merkitsee ensinnäkin sitä, että ennen 1.10.1976 avioliiton ulkopuolella syntyneellä lapsella voi, jos isyys vahvistetaan, olla perintöoikeus isän ja sellaisen isänpuoleisen perittävän jälkeen, joka on ollut elossa isyyden vahvistamiseen johtaneen kanteen tullessa vireille. Tämä perintöoikeuden laajennus on sinänsä merkittävä, ja se poistaa osan niistä syrjintäkieltoon liittyvistä ongelmista, joita nykyisestä kanneoikeuden rajoituksesta on seurannut.

Kuten edellä on todettu, lakiehdotuksen 67 §:n sääntely merkitsee kuitenkin sitä, että ennen 1.10.1976 avioliiton ulkopuolella syntyneen lapsen perintöoikeudellinen asema ei kaikissa tilanteissa vastaa aviolasten tai 1.10.1976 jälkeen avioliiton ulkopuolella syntyneiden lasten asemaa. Tämä merkitsee lähtökohtaisesti eri asemaan asettamista perustuslain 6 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla sekä aviollisen alkuperän että iän perusteella. Tällaiselle eri asemaan asettamiselle on kyseisen perustuslain säännöksen nojalla oltava hyväksyttävä syy. Perustuslakivaliokunnan käytännössä on edellytetty erottelun hyväksyttävyyden lisäksi myös valitun keinon oikeasuhtaisuutta (ks. esim. PeVL 23/2012 vp, s. 2 ja PeVL 38/2006 vp, s. 3). Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen edellä mainitun ratkaisukäytännön valossa kysymys on tässä yhteydessä siitä, onko erilaiselle kohtelulle esitettävissä erittäin painavia syitä. Ihmisoikeustuomioistuin on erittäin painavien syiden ohella edellyttänyt myös erilaisen kohtelun oikeasuhtaisuutta.

Lähtökohtana eri asemaan asettamisen arvioinnissa on valiokunnan mielestä pidettävä sitä, että sekä aviolapsella että 1.10.1976 jälkeen avioliiton ulkopuolella syntyneellä lapsella, jonka isyys on vahvistettu, on perintökaaren mukainen perintöoikeus isänpuoleisen perittävän jälkeen.

Asian arviointia yhdenvertaisuuden kannalta tältä osin kuitenkin vaikeuttaa se, että oikeustila sen suhteen, mikä merkitys perittävän kuoleman jälkeen vahvistetulle isyydelle tulisi antaa perinnönjaossa, näyttäisi olevan jossain määrin epäselvä.Ks. Urpo Kangas: Osituksen ja perinnönjaon perääntyminen muusta syystä kuin perittävän tai pesän velkojen maksamista varten. Defensor Legis N:o 3/2013, erit. s. 308—311. Lähtökohtana voidaan kuitenkin pitää, että 1.10.1976 jälkeen avioliiton ulkopuolella syntyneellä lapsella voi, vaikka isänpuoleinen perittävä olisi kanteen nostamishetkellä ollut jo kuollut, olla ainakin tietyin edellytyksinKysymykseen voivat ilmeisesti tulla ainakin sen kaltaiset tekijät kuin jakoon osallisten tietoisuus mahdollisista perillisasemaan vaikuttavista muutoksista tai avioliiton ulkopuolella syntyneen lapsen aktiivisuus/passiivisuus, tietoisuus taikka vilpitön mieli erilaisissa tilanteissa. Valiokunta pitää tämänkaltaisten seikkojen huomioon ottamista perusteltuna. perintöoikeus perittävän jälkeen. Tämä mahdollistaa myös sen, että jo tehtyyn perinnönjakoon voidaan puuttua. Tällainen käsitys välittyy myös hallituksen esityksestä, jossa 67 §:n 1 momenttia perustellaan nimenomaan sillä, että tällaiset vaikutukset on tarkoitus estää ennen 1.10.1976 avioliiton ulkopuolella syntyneiden lasten osalta.

Valiokunta kiinnittää tässä yhteydessä huomiota siihen, että perintöoikeutta edellä mainituissa tilanteissa rajoittavat perintökaaren tietyt säännökset. Valiokunnassa on esitetty asiantuntijanäkemys, että myös näitä tilanteita koskee perintökaaren 16 luvun 1 §, vaikka se onkin säädetty muunlaisia tapauksia varten. Tämä merkitsee muun ohella sitä, että sekä aviolapsen että avioliiton ulkopuolella syntyneen lapsen on saatettava oikeutensa voimaan viimeistään kymmenen vuoden kuluessa perittävän kuolemasta. Tämä vanhentumissääntely rajaa siten myös 1.10.1976 jälkeen avioliiton ulkopuolella syntyneen lapsen perintöoikeutta.

Ennen 1.10.1976 avioliiton ulkopuolella syntyneellä lapsella ei sen sijaan ehdotuksen mukaan ole lainkaan perintöoikeutta isänpuoleisen perittävän jälkeen, jos perittävä on kuollut ennen isyyden vahvistamiskanteen vireilletuloa. Erityisen huomionarvoista on, että ehdotetun 67 §:n 1 momentin perusteella tämä koskisi sekä tilanteita, joissa perittävä on kuollut ennen lain voimaantuloa, että myös tilanteita, joissa perittävä on kuollut lain voimaantulon jälkeen. Jälkimmäinen tilanne johtaa puolestaan siihen, että eri asemaan asettaminen avioliiton ulkopuolella syntyneiden lasten välillä ei koske ainoastaan lain voimaantuloa edeltänyttä aikaa, vaan jatkuu tässä suhteessa myös tulevaisuudessa.

Isyyslakiehdotuksen 67 §:n 2 momentin perusteella sama koskee myös tilanteita, joissa isyys on vahvistettu kumottavan lain nojalla ennen pykälän voimaantuloa. Tältä osin kysymys on erityisesti kanteista, jotka on nostettu sen jälkeen, kun korkein oikeus edellä selostetulla tavalla vuonna 2012 (KKO 2012:11) katsoi, että kanneaikaa koskeva määräaikasäännös oli tapauksessa jätettävä perustuslain 106 §:n nojalla soveltamatta. Tämä tarkoittaa hallituksen esityksen perustelujen (s. 64) mukaan sitä, että mahdollisesti jo toimitettu perinnönjako voidaan joutua peräyttämään ja toimittamaan uudelleen. Säännöksessä tarkoitetulla henkilöllä ei uudessa perinnönjaossa ole perillisasemaa.

Ennen 1.10.1976 avioliiton ulkopuolella syntyneen lapsen perintöoikeutta on eräiltä osin rajoitettu myös silloin, kun tällaisella lapsella sinänsä on perintöoikeus isänpuoleisen perittävän jälkeen. Lapsen lakiosaa laskettaessa ei tällöin 67 §:n 3 momentin mukaan oteta huomioon sellaisia perintökaaren 7 luvun 3, 4 ja 6 §:ssä tarkoitetuja oikeustoimia, jotka perittävä oli tehnyt ennen kuin kanne isyyden vahvistamiseksi tuli vireille, paitsi jos osoitetaan perittävän ilmeisenä tarkoituksena olleen vähentää kyseisen lapsen lakiosaa.

Perusteet eri asemaan asettamiselle.

Keskeinen valtiosääntöoikeudellinen kysymys tässä yhteydessä on se, voidaanko ennen 1.10.1976 avioliiton ulkopuolella syntyneiden lasten eri asemaan asettamiselle edellä käsitellyillä tavoilla esittää hyväksyttäviä ja erittäin painavia syitä.

Isyyslakiehdotuksen 67 §:n 1 momentin sääntelyä on hallituksen esityksessä perusteltu sekä perustuslain 15 §:ssä turvattuun omaisuuden suojaan ja oikeusvarmuuteen liittyvillä näkökohdilla että niillä käytännön haitoilla, joita aiheutuisi jo konkretisoituneeseen varallisuusoikeudelliseen oikeuteen puuttumisesta. Perintöoikeuden palauttamisella taannehtivasti yli 30 vuotta isyyslain voimaanpanolaissa asetetun kanteen nostamisen määräajan päättymisen jälkeen puututtaisiin merkittävällä tavalla isäksi vahvistettavan miehen, hänen lähiomaistensa ja mahdollisten testamentinsaajien luottamukseen oikeustilan pysyvyydestä. Miehen ja hänen perillistensä omaisuuden suoja muodostaa perustelujen mukaan tärkeimmän konkreettisen perusteen rajoittaa ennen 1.10.1976 avioliiton ulkopuolella syntyneen lapsen perintöoikeutta. Rajoituksen liittämistä miehen kuolinhetkeen perustellaan sillä, että perillisten perintöoikeus on konkretisoitunut perittävän kuoleman hetkellä. Vaikka perintöä ei olisi vielä jaettu, perillisen perintöosuudelle voidaan jo perittävän kuolinhetkellä määritellä tietty varallisuusoikeudellinen arvo, joka nauttii omaisuuden suojaa. Käytännön haitat olisivat perustelujen mukaan sitä suuremmat, mitä kauemmin perinnön saamisesta on kulunut aikaa ja mitä täydellisemmin perintöomaisuus on sulautunut osaksi varallisuuden haltijan omaisuutta.

Perustuslakivaliokunta katsoo, että hallituksen esityksessä esitetyt ehdotettua sääntelyä puoltavat seikat ovat sinänsä painavia. Omaisuuden perustuslainsuojan on katsottu perustuslakivaliokunnan käytännössä turvaavan myös sopimussuhteiden pysyvyyttä, joskaan kielto puuttua taannehtivasti sopimussuhteiden koskemattomuuteen ei ole muodostunut ehdottomaksi. Omaisuuden suojaan on kytketty yleisesti myös vaatimus perusteltujen odotusten suojasta. Perusteltujen odotusten suojaan on valiokunnan käytännössä katsottu kuuluvan oikeus luottaa erityisesti sopimussuhteen kannalta olennaisia oikeuksia ja velvollisuuksia sääntelevän lainsäädännön pysyvyyteen niin, että tällaisia seikkoja ei voida säännellä tavalla, joka kohtuuttomasti heikentäisi sopimusosapuolten oikeusasemaa (ks. esim. PeVL 42/2006 vp, s. 4/I). Tällaiset seikat ovat valiokunnan mielestä merkityksellisiä myös arvioitaessa tässä tarkoitettuja perintöoikeuteen vaikuttavia säännöksiä. Myöskään oikeusvarmuuden turvaamiseen liittyvät seikat eivät tällaisen sääntelyn yhteydessä ole merkityksettömiä (vrt. esim. PeVL 4/2008 vp, s. 4).

Perustuslakivaliokunta kiinnittää toisaalta huomiota siihen, että oikeustilaan jälkikäteen puuttuvat vaikutukset eivät perintöoikeudessa ole täysin poikkeuksellisia. Lainvoimaiseen perinnönjakoonkin voidaan tietyin edellytyksin puuttua etenkin silloin, jos ne seikat joiden vallitessa toimitus on tehty, myöhemmin osoittautuvat virheellisiksi. Kuten edellä on todettu, kuolinhetkinen perillisten piiri voi kuoleman jälkeen muuttua esimerkiksi sen vuoksi, että perittävän isyys vahvistetaan tämän kuoleman jälkeen. Näissä tilanteissa tosin kysymys on siitä, että perinnönjakoon puuttuminen on voimassa olevan lainsäädännön mukaista. Tätä ei ole pidetty omaisuuden suojaan liittyvien näkökohtien kannalta ongelmallisena. Sen sijaan sellaiseen lainsäädäntöön, josta aiheutuu merkittäviä muutoksia ennen lain voimaantuloa toimitettuihin perinnönjakoihin, on kuitenkin valtiosääntöoikeudellisessa arvioinnissa syytä suhtautua lähtökohtaisesti kriittisemmin.

Eri asemaan asettamisen hyväksyttävyys.

Perustuslakivaliokunnan mielestä on selvää, että isyyslakiehdotuksen 67 §:n 1 momentin sääntelylle ei voida esittää hyväksyttävää perustetta siltä osin kuin se merkitsee ennen 1.10.1976 avioliiton ulkopuolella syntyneiden lasten asettamista eri asemaan myös silloin, kun perittävä on kuollut lain voimaantulon jälkeen. Tällainen tulevaisuuteen ulottuva eri asemaan asettaminen on perustuslain 6 §:n 2 momentin vastaista.

Ehdotukselle on sen sijaan kiistämättä esitettävissä hyväksyttäviä perusteita siltä osin kuin sääntely merkitsee lain voimaan tullessa jo tehtyjen perinnönjakojen peräyttämisen estämistä. Nämä perusteet eivät perustuslakivaliokunnan mielestä kuitenkaan lähtökohtaisesti ole yhtä painavia kuin vaatimus tiettyyn aikaan avioliiton ulkopuolella syntyneiden lasten syrjimättömyydestä. Valiokunta on tässä arviossaan kiinnittänyt yleisen syrjimättömyysvaatimuksen ohella huomiota siihen, että ehdotettu sääntely saattaa yksittäistapauksissa johtaa sattumanvaraisesti esimerkiksi avioliiton ulkopuolella syntyneiden sisarusten väliseen erilaiseen kohteluun ainoastaan näiden syntymäajan perusteella. Isyyslakiehdotuksen 67 §:n 1 momentin sääntely ei siten ole tältäkään kannalta ongelmatonta.

Sääntelyä tulee siksi muuttaa siten, että ennen 1.10.1976 avioliiton ulkopuolella syntyneitä lapsia ei aseteta mainitun päivämäärän jälkeen avioliiton ulkopuolella syntyneisiin lapsiin nähden eri asemaan isyyden vahvistamisen perintöoikeudellisten oikeusvaikutusten osalta. Valiokunta korostaa, että samaan asemaan asettaminen merkitsee tässä yhteydessä sitä, että molempiin ryhmiin tulee soveltaa samansisältöisiä säännöksiä ja tulkintaperiaatteita esimerkiksi perinnönjaon peräyttämisen edellytysten suhteen (ks. edellä 1.10.1976 jälkeen avioliiton ulkopuolella syntyneiden asemasta tältä osin esitetty). Syrjimättömyysvaatimuksesta seuraa nimittäin myös se, että ennen 1.10.1976 syntyneitä lapsia ei tule asettaa parempaan asemaan kuin tämän jälkeen syntyneitä lapsia.

Edellä esitetty merkitsee valiokunnan mielestä sitä, että perintösaanto vanhenee myös ennen 1.10.1976 avioliiton ulkopuolella syntyneen lapsen osalta viimeistään kymmenen vuoden kuluttua perittävän kuoleman jälkeen.

Perustuslakivaliokunta katsoo kuitenkin, että lainsäätäjällä on harkintavaltansa puitteissa mahdollisuus rajoittaa lainsäädännön taannehtivia vaikutuksia perillisten omaisuuden suojan ja siihen liittyvän perusteltujen odotusten suojan sekä yleisen oikeusvarmuuden turvaamiseksi. Edellä mainitun kymmenen vuoden vanhentumisajan kohtuullinen lyhentäminen lain voimaantuloa edeltävältä ajalta on näin ollen hyväksyttävää. Lakivaliokunta voi siten harkita tätä. Toisaalta korkeimman oikeuden vuonna 2012 antaman ratkaisun KKO 2012:11 jälkeen on ollut tiedossa, että ennen 1.10.1976 avioliiton ulkopuolella syntynyt lapsi voi ainakin joissakin tapauksissa saada perintöoikeuden isyyden vahvistamisen seurauksena. Ennakkopäätöksen antamisen ajankohta muodostaa tässä tapauksessa perustuslakivaliokunnan mielestä ehdottoman rajan vanhentumissäännön lyhentämiselle. Käytännössä tämä tarkoittaisi siitä säätämistä, että lapsella ei olisi perintöoikeutta isänpuoleisen perittävän jälkeen, jos perittävä on kuollut ennen mainitun ratkaisun antamista.

Jos lakivaliokunta päätyy mainitulla tavalla lyhentämään vanhentumisaikaa lain voimaantuloa edeltävältä ajalta, sen voisi olla aiheellista arvioida myös mahdollisuutta lieventää vanhentumisajan ehdottomuutta kunkin tapauksen yksilöllisten olosuhteiden vuoksi. Tällaisia voisivat valiokunnan mielestä olla esimerkiksi vaatimus siitä, että avioliiton ulkopuolella eri aikoina syntyneitä sisaruksia kohdellaan yhdenvertaisesti, sekä se, että lyhyempi vanhentumisaika ei koske tilanteita, joissa omaisuus on mennyt valtiolle.

Perustuslakivaliokunta katsoo, että edellä esitetty voidaan toteuttaa ainakin joko poistamalla isyyslakiehdotuksen 67 §:n 1 momentti tai säätämällä vanhentumisajasta erikseen.

Edellä esitetystä seuraa, että isyyslakiehdotuksen 67 §:n 2 momentti on välttämätöntä poistaa.

Myös isyyslakiehdotuksen 67 §:n 3 momentti muodostuu syrjiväksi, eikä sille perustuslakivaliokunnan mielestä ole esitettävissä hyväksyttäviä perusteita. Ehdotettu sääntely on tältäkin osin perustuslain 6 §:n 2 momentin vastaista.

Yhteenvetona valiokunta toteaa, että tavallisen lain säätämisjärjestyksen käyttämisen edellytyksenä on, että 1. lakiehdotuksen 67 §:n 1 momentti joko poistetaan tai sitä muutetaan edellä esitetyllä tavalla ja että 67 §:n 2 ja 3 momentti poistetaan.

Perustuslakivaliokunnan mielestä oikeusvarmuuden ja lainsäädännön vaikutusten ennustettavuuden kannalta perustelluinta olisi tässä yhteydessä säätää nykyistä täsmällisemmin perinnönjaon peräyttämisestä ja mahdollisesta palautusvastuusta. Valiokunta pitää mahdollisena, että tässä yhteydessä laissa pidetään ensisijaisena sitä, että isyys on pyrittävä vahvistamaan isän eläessä.

Muita seikkoja

Isyysolettama

Esityksessä ehdotetaan lapsen äidin avioliittoon perustuva isyysolettama säilytettäväksi lähes nykyisellään. Tämä koskee myös isyyslakiehdotuksen 2 §:n 2 momentin sitä säännöstä, jonka mukaan, jos äiti on ennen lapsen syntymää solminut uuden avioliiton, uusi aviomies on kuitenkin lapsen isä.

Hallituksen esityksen nykytilan arviointia koskevassa jaksossa (s. 10) voimassa olevan lain mukaisen isyysolettaman katsotaan toimivan varsin hyvin. Perusteluissa todetaan, että jos lapsi syntyy puolisoiden avioeron jälkeen, yleisen elämänkokemuksen perusteella on syytä olettaa, ettei entinen aviomies tavallisesti ole lapsen isä, joten olettama vastaa todellisuutta paremmin kuin päinvastainen vaihtoehto. Perustuslakivaliokunta katsoo, että tällaista johtopäätöstä ei ole osoitettu oikeaksi. Tämänkaltaisen olettaman luovan lainsäädännön osalta on tärkeää, että sääntely perustuu, ja se myös perustellaan tukeutuen, mahdollisimman luotettavaan ja tuoreeseen tietoon.

Lainsäädännön uudistamisen tarve

Perustuslakivaliokunta katsoo, että valtioneuvoston on myös valtiosääntöisistä syistä jatkossa syytä ryhtyä toimenpiteisiin sellaisen muun ohella isyyden vahvistamiseen ja kumoamiseen liittyvän perinnönjaon peräyttämistä koskevan lainsäädännön valmistelemiseksi, jossa peräyttämisen edellytyksistä, oikeusvaikutuksista ja menettelyistä säädetään mahdollisimman täsmällisesti. Valiokunnan mielestä on tärkeää, että tässä yhteydessä kiinnitetään huomiota osapuolten tietoisuuteen perillisasemasta ja siihen liittyvään toimintamahdollisuuteen kohtuullisessa ajassa. Valiokunta pitää myös tarpeellisena perintö- ja testamenttisaannon vanhentumisajan lyhentämisen laajempaa arviointia oikeusvarmuuden ja omaisuudensuojan näkökulmasta ottaen huomioon esimerkiksi velan vanhentumisesta annetun lain mukainen velan yleinen vanhentumisaika.