Perustelut

Valtioneuvoston koulutuspoliittisessa selonteossa käsitellään ensin tulevaisuuden haasteita ja näiden pohjalta nousevia koulutuksen kehittämistarpeita. Toisessa osassa luodaan katsaus koulutuksen tilaan ja kehitykseen vuosituhannen alkuvuosilta. Tarkasteltavia teemoja ovat oppilaitos- ja korkeakouluverkko, koulutuksen tasa-arvo, koulutuksen vaikuttavuus ja laatu, koulutusjärjestelmän tehokkuus, kansainvälistyminen ja opetushenkilöstö. Selonteossa hallitus asettaa tulevien vuosien koulutuspolitiikan painopisteeksi tasa-arvon ja koulutusmyönteisyyden vahvistamisen, koulutuksen laadun kehittämisen, koulutusjärjestelmän kansainvälistämisen, korkeakoululaitoksen uudistamisen ja koulutusjärjestelmän tehokkuuden. Valiokunnan mielestä selonteko on monipuolinen ja käsittelee koulutuspolitiikan keskeisiä teemoja. Selonteko sisältää olennaisia linjauksia yhteiskunnan tilasta ja harjoitetusta koulutuspolitiikasta sekä tulevaisuuden näkymistä. Valiokunta yhtyy selonteon yleislinjauksiin.

Valiokunta yhtyy selonteossa todettuun siitä, että suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuuden haasteena ovat kansainvälisen työnjaon ja kilpailuympäristön nopeat muutokset avoimessa maailmantaloudessa. Suomen menestymisen edellytys on, että osaamisen tasoa ja tuottavuutta kohotetaan kaikilla talous- ja elinkeinoelämän aloilla. Valiokunta korostaa sitä, että inhimilliseen pääomaan panostaminen on myös tärkeä keino muutosten hallinnassa. Onnistuminen edellyttää puolestaan innovaatio- ja koulutusjärjestelmän uudistamista. Luovaa ja innovatiivista yhteiskuntaa ei voida saavuttaa ilman myös riskinottoon rohkaisevaa ennakkoluulotonta koulua. Uutta etsivä koulutus ja sitä tukeva koulutusjärjestelmä ovat tämän perusta.

Sivistysvaliokunta korosti nykyisiä koululakeja säätäessään, että koulun tulee olla perusolemukseltaan sivistyskoulu. Tavoitteena on tukea oppilaiden kasvua ihmisyyteen ja eettisesti vastuukykyiseen yhteiskunnan jäsenyyteen sekä antaa heille elämässä tarpeellisia tietoja ja taitoja. Valiokunta painottaaa edelleenkin sitä, että koulutuksella on itseisarvollinen sivistyksellinen ja kasvatuksellinen tehtävä, jossa keskeisin on lapsi tai nuori.

Koulutuksen laatu, koulutusmahdollisuuksien tasa-arvon edistäminen.

Selonteon mukaan Suomen hyvinvoinnin tason ja laadun parantaminen, kestävän kehityksen tukeminen sekä kansantalouden kasvun ja kansainvälisen kilpailukyvyn edistäminen edellyttävät koko väestön koulutus- ja osaamistason jatkuvaa kohottamista ja elinikäisen oppimisen perustalle rakentuvaa myönteistä suhtautumista oppimiseen. Valiokunta painottaa sitä, että koko yhteiskunnan kannalta elintärkeää on myös koulutuksessa ja oppimisessa kestävä kehitys. Tässä työssä elinikäisellä oppimisella ja tasa-arvoisilla, laadukkailla oppimismahdollisuuksilla on keskeinen merkitys.

Tulevaisuuden avainkysymyksiä tulee olemaan se, miten korkealaatuiset koulutuspalvelut sekä monipuolinen koulutustarjonta ja niiden tasa-arvoinen saavutettavuus pystytään turvaamaan ja eräiltä osin parantamaan, kun lapsi- ja nuorisoikäluokat pienenevät. Koulutusmahdollisuuksien tasa-arvo muodostaa perustan suomalaiselle hyvinvoinnille ja maan kilpailukyvylle. Selonteon mukaan koulutuspalvelujen saatavuudessa ja laadussa voidaan tämän hetken Suomessa arvioida olevan joiltain osin eroja, joiden pienentäminen on asetettava tavoitteeksi.

Valiokunnan mielestä selonteossa korostetaan aiheellisesti perusopetuksen oppimistulosten erinomaisuutta kansainväliseen PISA -tutkimukseen perustuen. Kokonaisuudessaan koulutuspalvelujen voidaankin arvioida olevan nykytilanteessa sekä koulutustarjonnan osalta että laadullisesti pääsääntöisesti varsin tasa-arvoisia. Väestön koulutustasoerot ovat maan eri osien välillä verrattain vähäisiä. Alueelliset ja oppilaiden sosiaalisesta taustasta johtuvat erot oppimistuloksissa ovat OECD:n vuoden 2003 (OECD 2004) PISA-tutkimuksen mukaan Suomessa vähäisempiä kuin OECD-maissa yleensä. Myös vanhempien koulutustaustasta ja sosiaalisesta asemasta aiheutuvat erot koulutukseen osallistumisessa ovat vähäisempiä kuin useissa muissa Euroopan maissa. Valiokunta yhtyy valtioneuvoston näkemykseen, että silti erojen vähentäminen on asetettava tavoitteeksi. Vaikka kansainvälisessä katsannossa koulujen väliset erot ovat meillä pieniä, silti kansallisten perusopetukselle asetettujen tavoitteiden saavuttamisessa on edelleen sekä alueellisia eroja että tyttöjen ja poikien välisiä eroja. Haasteena on erityisesti poikien ja miesten vähäisempi osallistuminen lukiokoulutukseen ja suurempi koulutuksen keskeyttäminen ammatillisissa ja korkeakouluopinnoissa. Lukiokoulutuksessa, ammatillisessa koulutuksessa ja korkeakouluissa aloittavien sukupuolirakennetta tasoitetaan. Alueellisesti tasapainoisella koulutustarjonnalla edistetään tasa-arvoisten koulutusmahdollisuuksien toteutumista ja alueiden elinvoimaisuuden säilymistä. Maamme eri alueiden välisiä tai yksilöllisiä eroja ei saa päästää kasvamaan. Segregoituminen on estettävä mahdollisimman laadukkaan, moniarvoisen ja yhtenäisen perusopetuksen avulla.

Valiokunnan mielestä koulutusjärjestelmätasolla laadunhallintaa palveleva seuranta, arviointi ja arviointitulosten välittäminen vastuullisille toimijoille edellyttävät kehittämistoimia. Tulisi muun muassa selvittää, millaista laadunhallintaa palvelevaa arviointi- ja seurantatoimintaa ja tietotuotantoa valtion opetustoimen tulisi organisoida, jotta koulutuksen järjestämisvastuussa olevien toimijoiden ja oppilaitoksien käytössä olisi luotettavaa ja ajantasaista tietoa opetuksen ja oppimisympäristöjen kehittämisen perustaksi.

Koulutustarpeen ennakointi ja koulutuksen mitoitus.

Koulutus- ja osaamistarpeiden ennakoinnilla pyritään tuottamaan tietoa siitä, millaista osaamista työelämä tulevaisuudessa tarvitsee ja miten tähän tarpeeseen voidaan koulutuksen avulla vastata. Tavoitteena on, että työmarkkinoilla olisi saatavilla riittävästi räätälöityä ammattitaitoa ja osaamista. Globaalien markkinoiden muutokset, ammattirakenteiden muutokset ja työelämän osaamisvaatimusten kasvu vaikeuttavat koulutustarpeiden ennakointia.

Selonteon mukaan kilpailukykyisten alueellisten innovaatioympäristöjen syntymistä ja kehittymistä tuetaan muun muassa edistämällä alueellisen koulutus- ja tutkimuspolitiikan kehittymistä niveltämällä koulutus- ja tutkimustoiminta alueiden elinkeino- ja hyvinvointistrategioihin ja tehostamalla työvoima- ja koulutustarpeiden alueellista ennakointia. Valiokunta korostaa tarvetta tehdä tarkkaa analyysiä alakohtaisista koulutustarpeista. Samalla koulutusjärjestelmien joustavuutta on välttämätöntä lisätä. Koulutuksen aloituspaikat eri koulutusasteilla ja -aloilla tulee mitoittaa niin, että valmistuneiden määrät vastaavat nykyistä paremmin työelämän tulevia tarpeita. Tämä edellyttää myös käden taitojen opetuksen lisäämistä. Osaamistarpeiden tyydyttämiseksi koulutuksen sisältöjen kehittämisessä yhteistyö oppilaitosten ja elinkeinoelämän välillä on ensiarvoisen tärkeää.

Valiokunta pyysi viime kevään hallituksen kertomukseen liittyen koulutuksen mitoitusta käsitellessään lausunnot kaikilta maakuntien liitoilta. Selkeää on, että maakuntien kilpailukyvyn perusta on vahvassa osaamisessa. Kasvava vaihtuvuus työelämässä ja merkittävät rakenteelliset muutokset kohdentavat ennakoinnin ja koulutuksen määrällisen mitoituksen entistä vahvemmin alueille. Vaikeaksi koulutustarpeen ennakoinnin ja mitoituksen tekee se, että Suomen väestö- ja työpaikkarakenteiden ja niiden kehityksen vuoksi tarpeet eri maakunnissa ovat hyvinkin erilaisia.

Valiokunnan saaman selvityksen mukaan yhteistyö eri osapuolten kesken koulutustarpeen kartoittamiseksi onnistuu joillain alueilla hyvin. Yleiseksi käsitykseksi kuitenkin valiokunnalle asiantuntijakuulemisesta jäi, että yhteistyötä pitää vielä kaiken kaikkiaan lisätä, tiivistää ja syventää. Maakunnan ja aluetalouden kehityksen kannalta eri tahojen vuoropuhelussa ei riittävän syvällisesti ole tullut huomioiduksi maakuntien erilaiset kasvukehitykset, toimialarakenteet ja niiden muutokset tai maakunnalliset tavoiteasetannat. Opetusministeriön ja valtakunnallisen päätöksenteon tehtävänä puolestaan on yhteensovittaa ikärakenteesta ja valtakunnallisista tekijöistä johtuvat koulutustarpeet ja niiden mitoitus. Koulutustarjonnan määrällisen mitoituksen tulisi olla myös joustavaa niin, että voitaisiin turvata koulutusmahdollisuudet muuttuvissa tilanteissa. Olosuhteiden muutokset kohtelevat alueita eri tavoin, vaikka kehityksen suuret linjat olisivatkin nähtävissä suhteellisen homogeenisina. Esimerkiksi Pohjois-Karjalassa ja Etelä-Suomessa on paikkakunnasta riippuen suuria eroja ja opiskelijamäärän kehitys voi vaihdella rajusti jopa saman seutukunnan sisällä.

Valiokunta ehdottaa lausumaa koulutustarpeen ennakoinnista (Valiokunnan lausumaehdotus 1).

Valiokunnan huomiota on kiinnitetty myös siihen, että nuorten toisen asteen koulutuksen mitoituksessa tulisi ottaa huomioon sekä ammatillinen että lukiokoulutus. Etenkin koulutuspalvelujen monipuolisuuden turvaamiseksi yhteistyömahdollisuuksia tulee edelleenkin tehostaa ja lisätä ottaen huomioon alueiden koulutustarpeet. Näyttötutkintoon valmistavan koulutuksen osuutta tulee nostaa, ja oppisopimuskoulutus on myös nuorisoasteella osalle nuoria sopivaa koulutusta. Vaikka tietyillä alueilla nuorisoasteen koulutustarve vähenee, niin aikuiskoulutustarve kasvaa työelämän uudelleenkoulutus- ja täydennyskoulutustarpeiden vuoksi.

Valiokunnalle on myös esitetty, että yliopistokoulutuksen mitoituksen perusteena ei tulisi tarkastella aloittajamääriä suhteutettuna niin sanottuun korkeakoulutusalueen omaan nuorisoikäluokkaan. Nykyinen opetusministeriön tapa tarkastella yliopistojen aloituspaikkoja korkeakoulualueisiin suhteutettuna saattaa antaa vääristetyn kuvan koulutustarjonnasta ja alueen nuorten mahdollisuudesta päästä yliopistokoulutukseen, sillä koulutustarjonta ja hakeutuminen ovat valtakunnallisia.

Kouluverkko

Selonteon mukaan, vaikka perusopetuksen kouluverkossa on tapahtunut viime vuosien aikana merkittäviä muutoksia, on perusopetuksen saavutettavuus lääninhallitusten arvioiden (SM 2005) mukaan edelleen 7—12-vuotiaiden kohdalla hyvä ja 13—15-vuotiaiden kohdalla suhteellisen hyvä. Eniten perusopetuksen kouluverkko on muuttunut 1.—6. vuosiluokkien koulujen kohdalla. Vaikutukset 7.—9. vuosiluokkien kouluihin ovat olleet vähäisempiä. Tähän on ollut syynä se, että suurin osa ylempien vuosiluokkien kouluista on ollut jo lähtökohtaisesti oppilasmäärältään suuria. Koulutusta koskevan lainsäädännön uudistuksen yhteydessä vuonna 1999 luovuttiin peruskoulun hallinnollisesta jakamisesta ala- ja yläasteeseen. Perustettaessa uusia 1.—9. vuosiluokkien kouluja tavoitteena on, että koulut mahdollistavat oppilaalle aikaisempaa ehyemmän oppimispolun sekä koulutuksen järjestäjille hallinnollisesti ja pedagogisesti yhtenäisemmän perusopetuksen toteuttamista tukevan kouluverkon kehittymisen. Kunnista neljäsosalla on laadittuna suunnitelma kouluverkon rakenteellisesta kehittämisestä. Valiokunta tukee toimenpiteitä, joilla voidaan turvata myös maaseudulle mahdollisimman kattava kouluverkko.

Haja-asutusalueilla asuvien oppilaiden lukumäärän vähentyminen ja kuntien tiukentuneet menettelytavat harkinnanvaraisten kuljetusetuuksien myöntämisessä ovat vähentäneet kuljetusoppilaiden lukumäärää eri läänien alueella. Koulumatkaan kuluvat ajat ovat lääninhallitusten selvitysten mukaan hieman pidentyneet, mutta ovat kuitenkin enimmäkseen pysyneet säännösten puitteissa. Majoitusoppilaiden lukumäärä on perusopetuksessa vähäinen, eikä siinä ole lähivuosina tapahtunut suuria muutoksia.

Toisen asteen koulutuksessa on valiokunnan mielestä välttämätöntä koota resursseja yhteen, jotta esimerkiksi koulutuksen saavutettavuus ja laatu voidaan turvata. Monin paikoin on saatu myönteisiä kokemuksia myös seutukunnallisesti järjestetystä yhteistyöstä (yhteiset kurssitarjottimet, keskusten oppilaitosten ja kuntien pienten yksiköiden välinen yhteistyö). Valiokunta kiinnittää huomiota siihen, että kaikilta osin nykyinen rahoitusjärjestelmä ei tue yhteistyötä. Vapaa kouluun hakeutumisoikeus vaikuttaa toisen asteen koulutuksessa rakenteellisiin muutoksiin. Laadukkaat ja monipuoliset yksiköt kasvavat ja pystyvät valinnaisaineiden ja koulutuksen vetovoimatekijöiden avulla houkuttelemaan opiskelijoita. Valiokunta katsoo, että pienten yksiköiden kilpailukyvyn turvaamiseksi tarvitaan lisää koulutuksen järjestäjien yhteistyötä. Seutukunnallisia ja maakunnallisia yhteistyörakenteita oppilaitosten välille luomalla voidaan säilyttää pieniä lukioita sekä ammatillisen koulutuksen ja lukiokoulutuksen yhteistyöllä luomaan vetovoimaisia yksiköitä myös reuna-alueille.

Koulukuljetukset ja koulumatkatukijärjestelmä.

Kouluverkon harveneminen lisää koulukuljetuksessa olevien lasten määrää. Kuljetusoppilaiden määrä vaihtelee läänien peruspalveluiden arvioinnin mukaan Etelä-Suomen läänin 16,5 prosentista Itä-Suomen läänin vajaaseen kolmannekseen. Pitkiä kuljetusaikoja eli 2—2,5 tuntia odotuksineen on vajaalla 6 prosentilla kuljetusetuuden piirissä olevista lapsista. Lakisääteiset maksimiajat ylittäviä kuljetusaikoja esiintyy runsaassa kymmenesosassa kuntia. Lääninhallitusten arvioiden mukaan reittien ja työjärjestysten lapsilähtöisemmällä suunnittelulla sekä uuden teknologian hyödyntämisellä opetuksessa matka-aikoja voitaisiin lyhentää ja rasittavuutta vähentää. Valiokunnan mielestä koulumatkoihin käytettävää aikaa tulee lyhentää pienten koululaisten osalta. Koulumatkajärjestelyjä ja -prosesseja tulisi kartoittaa kokonaisuutena lapsen hyvinvoinnin näkökulmasta ja laatia valtakunnallinen kokonaisarviointi. Arvioinnissa tulee huomioida lasten ja heidän perheidensä mielipiteet koulukuljetuksesta ja sen laadusta. Valiokunta ehdottaa asiasta lausumaa (Valiokunnan lausumaehdotus 2).

Lain mukaan kuljetusta odottaville oppilaille on järjestettävä mahdollisuus ohjattuun toimintaan. Valiokunnan mielestä koulukuljetukseen osallistuville lapsille olisi kuljetuksesta koululle saavuttaessa myös järjestettävä valvonta ja mielekästä toimintaa. Nykyinen säännös on aiheuttanut jossain määrin epäselvyyttä. Sen vuoksi perusopetuslain 34 §:ää tulisi täsmentää siten, että mahdollisuus ohjattuun toimintaan ja valvontaan koskee myös kuljetuksesta kouluun saapuvia oppilaita, jos he joutuvat kuljetusjärjestelyjen vuoksi odottamaan koulun alkamista.

Valiokunnan saaman selvityksen mukaan koulumatkatukijärjestelmässä on epäkohtia. Valiokunta kiinnittää huomiota mm. siihen, että Kansaneläkelaitoksella on kaksoisrooli eli tuen myöntäjän ja valitusten vastaanottajan rooli, koulumatkatuen myöntämisessä on vaihtelevuutta ja näyttötutkintokoulutuksessa olevat ovat eriarvoisessa asemassa muihin nähden koulumatkatuen suhteen. Koulumatkatukijärjestelmän ongelmien poistamiseksi ja järjestelmän kehittämiseksi on valiokunnan mielestä välttämätöntä tehdä selvitys (Valiokunnan lausumaehdotus 3).

Arviointi

Arviointi on keskeinen osa-alue erityisesti sen kontrolloimisessa, miten opetuksen tavoitteet on saavutettu. Lainsäädännöllä ja arvioinnilla tuetaan koulutuksen jatkuvaa kehittämistä, jotta opetus voi yhä paremmin edistää oppimista.

Sivistysvaliokunta on aiemmissa kannanotoissaan (SiVL 6/2004 vp — K 1/2004 vp) kiinnittänyt huomiota paikallisen arvioinnin tilaan. Perusopetuksen paikallisessa arvioinnissa on edelleen selonteon mukaan puutteita. Opetushallituksen mukaan arviointia toteutetaan erilaisin mittarein ja laadunhallinnan mallein. Sivistysvaliokunnan mielestä paikallinen arviointitoiminta on saatava pikaisesti kuntoon. Paikallisen arvioinnin toteuttamiseen tulisi luoda valtakunnalliset suositukset ja tavoitteet. Paikallisen arvioinnin tuloksista tulisi myös koota yleistä valtakunnallista tietoa.

Asiantuntijakuulemisessa on tullut esiin, että arviointitoiminnassa on edelleen myös päällekkäisyyttä eri toimijoiden kesken ja koordinointiongelmia, jotka tulisi pikaisessti ratkaista.

Valiokunnan mielestä arviointitoiminnan suunnitelmallisuus ja vakaus ovat tärkeitä. Tarvitaan pitkittäistutkimuksia samoilla mittareilla mitattuna. Koulutusjärjestelmän indikaattorituotantoa tulee myös kehittää nykyistä kattavammaksi, esimerkiksi luokkakoosta ja sen kehityksestä eri kunnissa tulisi olla saatavilla ajankohtainen tilastotieto.

Valiokunta pitää välttämättömänä arviointijärjestelmän uudistamista siten, että eduskunta saa vuosittain käsiteltäväkseen arviointiraportin, jossa on kootusti esitetty keskeiset koulutuksen arviointitulokset, työryhmien ja selvitysmiesten raporttien keskeiset tulokset ja kehittämisehdotukset. Arviointiraportin yhteydessä eduskunta voi esittää oman näkemyksensä arviointitoiminnasta (Valiokunnan lausumaehdotus 4).

Perusopetus

Perusopetuksessa keskeiset toimintaa ohjaavat määräykset ovat perusopetuksen tuntijako ja opetussuunnitelmien perusteet. Vuonna 2001 annettiin valtioneuvoston asetus perusopetuslaissa tarkoitetun opetuksen valtakunnallisista tavoitteista ja perusopetuksen tuntijaosta (1435/2001). Tämän jälkeen uudistettiin kaikkien perusopetuslaissa tarkoitettujen opetusmuotojen opetussuunnitelmien perusteet.

Opetussuunnitelmauudistuksen myötä tarkennettiin oppilaiden arviointia. Opetussuunnitelman perusteisiin on kirjattu oppilaan hyvän osaamisen kuvaukset, jotka toimivat oppilasarviointia oikeudenmukaistavana perusteena. Lisäksi yhdeksännen luokan päätteeksi jokaiselle oppiaineelle on määritelty päättöarvosanan kriteerit arvosanalle 8 kaikkiin yhteisiin oppiaineisiin. Kriteereiden tarkoituksena on yhtenäistää arvosanojen käytön perusteita eri kouluissa ja siten lujittaa oppilaiden oikeusturvaa erityisesti jatko-opintoihin siirryttäessä. Tältä osin ongelmaksi ja puutteeksi koettiin, ettei oppiaineille ole määritelty kriteereitä päättöarvosanalle 5. Kielten osaamisen arvioinnissa käytetään Euroopan neuvoston kehittämää kielitaidon tasojen kuvausasteikkoa. Siinä kuvataan osaamisen tasot puheessa ja kirjoittamisessa sekä kuullun ja luetun ymmärtämisessä. Opetusministeriö on käynnistänyt perusopetuksen tuottavuuden laadullisten ja määrällisten kriteereiden kehittämistyön, joiden avulla pyritään tukemaan koulutuksen järjestäjiä koulutuksen laadun kehittämisessä sekä sen seurannassa.

Valiokunnan asiantuntijakuulemisessa on eri tahoilta selkeästi nähty nykyisen tuntijaon puutteena riittämätön taide- ja taitoaineiden opetus. Selonteossakin todetaan, että taito- ja taideaineiden opiskelu vahvistaa kouluviihtyvyyttä ja edistää luovuutta. Valiokunta korostaa sitä, että erilaisten käden taitojen, kuten käsityön ja taideaineiden, mutta myös liikunnan ja kotitalouden merkitys lasten ja nuorten persoonallisuuden kehittymisen ja laadukkaan arkielämän edellytyksien luomisessa ovat sellaisia investointeja tulevaisuuteen, joiden tukemiseen koko ikäluokan kattavassa perusopetuksessa tulee panostaa nykyistä enemmän. Valiokunnan mielestä on välttämätöntä lisätä perusopetukseen taito- ja taideaineiden opetusta.

Valiokunta kiinnittää huomiota siihen, että taiteen perusopetuksen järjestäjille ei ole viime vuosina voitu myöntää lisätunteja eikä uusia valtionosuuteen oikeuttavia lupia, vaikka Opetushallitus on vahvistanut opetussuunnitelman perusteet monille taiteenaloille. Valiokunta pitää tärkeänä turvata myös taiteen perusopetuksen resurssit.

Valiokunta painottaa myös, että laadukas varhaiskasvatus on investointi tulevaisuuteen. Varhaiskasvatus sekä esi- ja perusopetus ovat yhteydessä toisiinsa, ja siksi on tärkeää, että valtakunnallinen varhaiskasvatussuunnitelma valmistellaan siten, että yhteys esi- ja perusopetuksen opetussuunnitelmiin säilyy.

Koulupäivä

Selonteossa esitetään koulupäivän rakenteellista uudistamista. Valiokunnan asiantuntijakuulemisessa on noussut esille muun muassa eheytetyn koulupäivän malli. Toisaalta aamu- ja iltapäivätoimintaa koskeva lainsäädäntö on ollut voimassa hieman yli kaksi vuotta. Säätäessään nykyisiä koululakeja eduskunta piti koulujen kerhotoimintaa tärkeänä perusopetusta tukevana toimintana ja lisäsi perusopetuslakiin kerhotoimintaa koskevan säännöksen (SiVM 3/1998 vp). Valiokunta kannattaa koulupäivän rakenteen uudistamista, mutta edellyttää kokonaisuudesta lisäselvitystä ja lisävoimavaroja työn organisointiin (Valiokunnan lausumaehdotus 5).

Valiokunnalle on asiantuntijakuulemisessa muistutettu myös siitä, ettei lasten elämä saa olla pelkästään ohjattavana olemista eli koulunkäyntiä, harrastamista ja muuta tavoitteellista toimintaa. Lapset tarvitsevat aikaa ja rauhaa myös vapaaseen oleiluun, rentoutumiseen, leikkiin ja lepoon.

Aamu- ja iltapäivätoiminta.

Aamu- ja iltapäivätoimintaa koskeva lainsäädäntö tuli voimaan elokuussa 2004. Aamu- ja iltapäivätoiminnan tulee tarjota lapsille monipuoliset mahdollisuudet osallistua ohjattuun ja virkistävään toimintaan sekä mahdollistaa lepo rauhallisessa ympäristössä, ammattitaitoisen ja tehtävään soveltuvan henkilön valvonnassa. Lukuvuonna 2005—2006 perusopetuslaissa tarkoitettua aamu- ja iltapäivätoimintaa järjesti 91 prosenttia kunnista. Kaikkiaan toimintaan osallistui noin 42 200 koululaista. Keskimääräinen toiminta-aika oli viisi tuntia päivässä, josta kolmeen tuntiin on ollut mahdollista saada valtionosuusrahoitusta. Aamu- ja iltapäivätoiminnan kuukausimaksu vaihteli 0 eurosta 160 euroon.

Sivistysvaliokunta sai viime keväänä opetusministeriön selvityksen aamu- ja iltapäivätoiminnasta. Lisäksi eduskunnassa on parhaillaan käsiteltävänä hallituksen esitys, jonka tarkoituksena on vahvistaa aamu- ja iltapäivätoiminnan rahoituspohjaa ja antaa kunnille nykyistä joustavammat mahdollisuudet järjestää toimintaa paikallisten tarpeiden mukaan. Jos kunta järjestää aamu- ja iltapäivätoimintaa, sitä tulee esityksen mukaan tarjota ensimmäisen ja toisen vuosiluokan oppilaille sekä muiden vuosiluokkien erityisopetuksessa oleville oppilaille joko 570 tuntia tai vaihtoehtoisesti 760 tuntia koulun työvuoden aikana. Perusopetuslaissa tarkoitetusta aamu- ja iltapäivätoiminnasta perittävän kuukausimaksun enimmäismäärä säilyisi kolmen tunnin toiminnan osalta 60 eurona. Neljän tunnin toiminnasta perittävän kuukausimaksun enimmäismäärä olisi 80 euroa. Valiokunnan mielestä ehdotukset edistävät lasten yhdenvertaisia mahdollisuuksia osallistua ohjattuun toimintaan (SiVM 11/2006 vp — HE 124/2006 vp).

Erityisopetus

Erityisoppilaiden määrä on kasvanut huomattavasti viime vuosina. Syksyllä 2004 perusopetuksen erityisopetuksessa oli 40 000 oppilasta, missä on 8 prosenttia kasvua edellisvuodesta. Syitä tähän kehitykseen ei ole analysoitu riittävästi.

Toukokuussa 2005 valmistui Jyväskylän yliopiston selvitys (Puro 2005) perusopetuksen tukipalvelujen toimivuudesta oppilashuoltoryhmien ja huoltajien arvioimana. Selvityksen mukaan oppilashuoltotyöryhmien mielestä koulun toimintakulttuurin osa-alueet toimivat pääsääntöisesti hyvin. Huonoimmin toimiviksi nähtiin erityisoppilaiden integrointi yleisopetuksen opetusryhmiin, oppilaiden siirtäminen erityisopetukseen, henkilöstön hyvinvoinnin edistäminen, poikkihallinnollinen yhteistyö, koulun ja kunnan opetustoimen yhteistyö sekä opetuksen ja tukipalvelujen arvioiminen. Tutkimuksen mukaan koulujen tuki ei riittänyt muun muassa mielenterveyden, koulumotivaation ja kielellisten taitojen osalta. Kouluihin kaivattiin lisää psykologi-, kuraattori- ja terapiapalveluita.

Inkluusioperiaate eli pyrkimys siihen, että erityistä tukea tarvitsevia oppilaita opetetaan osana yleisopetusta, on ollut valiokunnan mielestä tarkoituksenmukainen. Erityisopetuksen kehittämistä yleisopetusta tukevaksi ja konsultoivaksi tulee jatkaa erilaisten oppijoiden tarpeet huomioiden. Erityisopettajien määrä on vuosina 2000—2004 lisääntynyt 16,5 prosenttia, ja koulunkäyntiavustajien määrä on kuuden vuoden aikana lähes kaksinkertaistunut. Valiokunta ei kuitenkaan ole saanut riittävän laajaa tietoa siitä, miten inkluusiotavoite toteutuu ja erityisopetus on kehittynyt. Valiokunta tukee selonteossa esitetyn selvityksen tekemistä erityisopetuksen osalta.

Koulutuspoliittisesti merkittävän inkluusiopolitiikan kehittämistoimien seuraamuksia käsitellään selonteossa niukasti. Asiantuntijakuulemisen perusteella arviointi- ja tutkimustiedon puute lienee syynä siihen, että perusopetuksen ja ammatillisten oppilaitoksien kannalta keskeisen poliittisen linjauksen seuraamuksien analysointi jää vain vähälle huomiolle. Inkluusiopolitiikan seuraamukset etenkin perusopetuksessa tulisi arvioida paneutumalla erityisen tuen tarpeessa olevien oppilaiden laadukkaalle opetukselle ja opettajien toimintaedellytyksille asettamiin vaatimuksiin.

Kouluhyvinvoinnin lisääminen

Kouluhyvinvoinnin lisääminen ja syrjäytymisen ehkäiseminen ovat tärkeä linjaus koulutuspoliittisessa selonteossa. Selonteon mukaan opetusministeriön käynnistämän kouluhyvinvointia edistävän toimenpidekokonaisuuden tavoitteena on koulun kehittäminen lasten ja nuorten hyvinvointia edistäväksi yhteisöksi. Kehittämistoiminnassa painottuvat varhainen puuttuminen, koulupäivän rakenteen uudistaminen, osallisuuden lisääminen sekä koulupudokkuuden ehkäisy. Laaja toimenpideohjelma sisältää seuraavat hankkeet: Koulukiusaamisen vähentäminen, Varhainen tuki oppimis- ja koulunkäyntivaikeuksiin, Koulupudokkaiden aktivointihanke, Maahanmuuttajaopetuksen kehittäminen, Koululaisten hyvinvoinnin edistäminen liikunnan avulla, Oppilas- ja opiskelijahuollon kehittäminen ja Osallistuva oppilas — yhteisöllinen koulu -hanke. Valiokunta pitää hankkeita hyvinä.

Koulun tehtäväksi määritellään paitsi oppimisen ja opiskelutaitojen edistäminen myös lasten ja nuorten hyvinvoinnista huolehtiminen ja heidän ohjaamisensa oman elämän valinnoissa. Huoltajalla on ensisijainen vastuu lapsesta. Koulun ja kouluyhteisön on kuitenkin tuettava käytettävissä olevin keinoin huoltajia tässä tehtävässä. Valiokunta painottaa sitä, että hyvinvoinnin turvaaminen edellyttää lasten ja nuorten elämän tarkastelua kokonaisvaltaisena, hallintokuntien rajat ylittävänä kysymyksenä unohtamatta kotien kanssa tehtävää yhteistyötä. Valiokunnan mielestä lapsen omaan luovuuteen tukeutuva ja siihen kannustava pedagoginen uudistumiskyky on koululaitoksellemme tärkeää. Valiokunta korostaa sitä, että kouluviihtyminen antaa voimavaroja oppimiselle ja kasvulle. Koulumyönteisyys on motivaatiotekijä, joka voimistuu mielekkään oppimisen tuloksena. Kaikki mikä edesauttaa koulunkäynnin sujumista parantaa kouluviihtyvyyttä. Tärkeää on turvata myös terveellinen kouluateria sekä kouluterveydenhuollon laatu.

Oppilaanohjaus.

Kouluhyvinvointia edistävästä pitkäkestoisesta toimenpidekokonaisuudesta puuttuu kuitenkin oppilaanohjauksen kehittäminen. Perusopetuksen ja toisen asteen koulutuksen nivelvaiheen kehittämistyöryhmän muistiossa (2005:3) esitetään, että perusopetuksen oppilaanohjauksen sisältöjä ja menetelmiä uudistetaan, jolloin oppilaanohjausta voidaan myös yksilöllistää. Valiokunta pitää tärkeänä, että myös oppilaanohjauksen saralla lähdetään ripeästi kehittämistoimiin.

Selonteon mukaan työurien pidentämisen kannalta ja koulutusresurssien tehokkaan käytön kannalta vaikuttavimpia panostuksia ovat panostukset oppilaiden ja opiskelijoiden ohjaukseen. Oppilaanohjaus on avainasemassa perusopetuksen ylimmillä vuosiluokilla. Onnistunut ohjaus perusopetuksessa auttaa oppilaita tekemään realistisia ja onnistuneita koulutusvalintoja ja ehkäisee keskeyttämisiä toisen asteen koulutuksessa. Ammatillisessa koulutuksessa oikea-aikainen ohjaus ja tuki vähentää niin ikään keskeyttämistä. Lukiossa ja ammatillisessa koulutuksessa tapahtuva opiskelua ja uranvalintoja koskeva ohjaus nopeuttaa puolestaan jatko-opintoihin hakeutumista ja pääsyä. Korkeakouluissa opiskelun ohjauksella voidaan tukea opintoaikojen lyhentämistä.

Valiokunnan saaman selvityksen mukaan peruskouluissa on opinto-ohjaajia eri kunnissa vaihtelevasti ja tilanne on hajanainen. Näin ollen oppilaat eivät saa ohjausta tasapuolisesti. Ongelmallisinta on, että oppilailla ei ole riittävästi henkilökohtaista ohjausta. Valiokunnan mielestä riittävällä henkilökohtaisella ohjauksella voidaan varmistaa tulevan koulutus- ja uravalinnan osuvuutta ja ehkäistä siten myöhempää opintojen keskeyttämistä. Perusopetuksen ja toisen asteen nivelvaiheen kehittämistä tutkinut työryhmä (OPM työryhmämuistioita 2005:33) onkin esittänyt tähän tarkoitukseen lisärahoitusta vuosittain 5 miljoonaa euroa vuodesta 2006 lähtien. Sivistysvaliokunta on pitänyt välttämättömänä lisämäärärahojen osoittamista valtion vuoden 2007 talousarviossa ja ehdottanut talousarviosta antamassaan lausunnossa (SiVL 15/2006 vp), että valtiovarainvaliokunta lisää 2 miljoonaa euroa oppilaanohjaukseen.

Oppilashuolto (opiskeluhuolto).

Elokuun alusta 2003 voimaan tulleet perusopetuslain, lukiolain ja ammatillisesta koulutuksesta annetun lain muutokset määrittelevät oppilashuollon ensimmäisen kerran lainsäädännön tasolla. Oppilashuollon tavoitteena on luoda terve ja turvallinen oppimis- ja kouluympäristö, suojata mielenterveyttä ja ehkäistä syrjäytymistä sekä edistää kouluyhteisön hyvinvointia. Oppilashuollolla edistetään välittämisen, huolenpidon ja myönteisen vuorovaikutuksen toimintakulttuuria kouluyhteisössä sekä varmistetaan kaikille tasavertainen oppimismahdollisuus. Lisäksi edistetään lapsen ja nuoren oppimista sekä tasa-painoista kasvua ja kehitystä.

Oppilashuoltoon liittyvän lainsäädännön uudistamista selvittänyt työryhmä (STM 2006:33) on todennut, että oppilashuollon eri toimijoita ohjaavia sektorikohtaisia lakeja on kehitetty eriaikaisesti ja yhteen sovittamatta, mikä hankaloittaa yhteistoiminnan sujuvuutta. Vuonna 2003 tehdyssä selvityksessä koulut arvioivat yleisimmäksi tiedon vaihtoa rajoittavaksi tekijäksi salassapitosäännökset ja niiden vaihtelevat tulkinnat eri ammattiryhmissä. Myös ammattiryhmien erilaiset toimintamallit, ajan puute, henkilöiden vaihtuminen, yhteistyöhaluttomuus ja niukat henkilöstöresurssit nousivat esille. Hankalaa oli saada tietoa oppilaiden perheoloista, huoltajuustietoja tai tietoa oppilaan ongelmista silloin, kun huoltajien mielestä oppilaalla ei ollut ongelmia. Valiokunta kiirehtii eri hallinnonalojen yhteistyön esteenä olevien tiedonsaantioikeuteen liittyvien esteiden poistamista ja oppilashuollon oppaan käyttöön saattamista.

Valiokunta kiinnittää huomiota siihen, että perusopetuslaista puuttuu koulukuraattorin, -psykologin, -terveydenhuollon ammattihenkilöstön sekä opetushenkilöstön ja opetuksen järjestäjän tiedonsaantioikeutta koskeva säännös. Nykyinen perusopetuslaki ei siten velvoita tietojen luovuttamiseen eikä oikeuta tietojen saamiseen.

Oppilashuollossa toimivat henkilöt työskentelevät usein eri hallinnonalan palveluksessa. Tämä aiheuttaa sen, että lainsääntöä tunnetaan alalta kirjavasti ja tulkinnat ovat vaihtelevia. Oppilashuoltoon liittyviä sisältöjä ei ole tällä hetkellä myöskään koottu oppaan muotoon.

Sivistysvaliokunta tukee toimia oppilashuollon kehittämiseksi. Oppilaanohjauksen, kouluterveydenhuollon, kuraattoripalveluiden ja koulupsykologipalveluiden saatavuudessa on puutteita, joiden ratkaisemiseksi tarvitaan oppilashuoltopalveluihin lisävoimavaroja sekä moniammatillisia ratkaisumalleja.

Osallistuminen.

Eduskunta on säätänyt uusiin koululakeihin selkeät kansalaisvaikuttamista koskevat tavoitteet. Lisäksi Vanhasen hallituksen yksi erityisohjelmista on kansalaisvaikuttamisen politiikkaohjelma. Valiokunnan saaman selvityksen mukaan suomalaisten alle 40-vuotiaiden aktiivisen kansalaisuuden tunnusluvut ovat oleellisesti heikompia kuin muissa vastaavissa maissa ja erityisesti Pohjoismaissa. Valiokunta pitää hyvänä sitä, että opetusministeriössä on Osallistuva oppilas — yhteisöllinen koulu -hanke. Tämän tavoitteena on lasten ja nuorten osallistumis- ja vaikuttamisrakenteiden luominen ja organisointi kunnassa, koulujen oppilaskuntatoiminnan kehittäminen ja käynnistäminen kaikilla perusopetuksen luokka-asteilla sekä koulutettavien kehittäjän taitojen edistäminen.

Muuta.

Mielenterveysongelmaisten tulisi saada suorittaa peruskoulu loppuun vaikka 17 vuoden ikä on tullut täyteen. Opetusministeriön tulee selvittää, miten turvata mielenterveysongelmista kärsivien nuorten oikeus suorittaa perusopetus loppuun oppivelvollisuuden päätyttyä heidän terveydentilansa edellyttämissä olosuhteissa. Ammatillisen koulutuksen suunnittelussa tulee ottaa huomioon myös mielenterveysongelmista kärsivien nuorten tarpeet (Valiokunnan lausumaehdotus 6).

Perusopetuslain 4 §:n mukaan kunta on velvollinen järjestämään esi- ja perusopetusta kunnan alueella esi- ja perusopetusikäisille oppilaille. Perusopetuslainsäädäntö ei sisällä rahoitukseen vaikuttavaa kotikuntakäsitettä, kuten sosiaali- ja terveystoimen lainsäädäntö, vaan perusopetuksessa ratkaiseva on lapsen asuinkunta. Kunnalla ei siten ole lakisääteistä mahdollisuutta periä kunnassa asuvien ulkokuntalaisten opetuksesta aiheutuvia kustannuksia perusopetusikäisen lapsen kotikunnalta. Sivistysvaliokunta edellyttää, että ryhdytään pikaisiin toimenpiteisiin, joiden johdosta sijoituskunta saa korvauksen esimerkiksi niin, että sijoitettujen lasten kotikunnat maksaisivat sijoituskunnassa annettavan opetuksen.

Ammatillinen koulutus

Työelämän muuttuviin ja kasvaviin osaamistarpeisiin vastaaminen sekä innovaatio- ja kehittämistoiminnan edistäminen edellyttävät tiivistä yhteistyötä koulutuksen ja työelämän välillä. Selonteon mukaan erityisesti ammatillisesti eriytyvää koulutusta, tutkintoja sekä työpaikalla tapahtuvaa opiskelua kehitetään yhdessä työelämän kanssa. Työpaikkaohjaajien koulutusmahdollisuudet turvataan. Opettajien alakohtaista osaamista ja työelämäosaamista kehitetään. Koulutuksen järjestäjien valmiuksia työelämän kehittämiseen ja palvelutoimintaan liittyvien tehtävien hoitamisessa vahvistetaan. Työnantajien velvollisuuksia ja vastuuta koulutuksen järjestämisessä ja rahoituksessa tulee lisätä. Tavoitteena on, että koulutus on kiinteä osa yritysten strategista kehittämistä ja että erityisesti pienyritysten henkilöstön mahdollisuudet koulutukseen osallistumiseen paranevat.

Selonteon mukaan ammatillisen koulutuksen laadunhallinnan keskeisiä mekanismeja ovat koulutuksen järjestämisluvat, opetussuunnitelmien ja näyttötutkintojen perusteet, näyttötutkinnot ja ammattiosaamisen näytöt, tuloksellisuusrahoitus, koulutuksen arviointi sekä vapaaehtoisuuteen pohjautuvat laadunhallinnan menetelmät, kuten laatupalkinnot ja laadunhallintasuositukset.

Valiokunta pitää tärkeänä kehittää ammatillisen koulutuksen osalta kansallista laadunvarmistusjärjestelmää ja tukea sitä kautta koulutuksen järjestäjiä laadunhallinnassa. Tätä kautta voidaan myös lisätä laadunvarmistuksen läpinäkyvyyttä ja uskottavuutta kansainvälisellä tasolla.

Valiokunta pitää hallituksen tavoitetta nostaa ammatillisen koulutuksen määrää oikeana. Ammattiosaajia on välttämätöntä saada lisää työmarkkinoiden kysynnän kasvun johdosta. Valiokunta pitää tärkeänä, että ammatillisen koulutuksen aloittamisen helpottamiseksi ja toisaalta sen keskeyttämisen vähentämiseksi käynnistetty ohjaava ja valmentava koulutus jatkuu. Toisen asteen koulutuksen hakuprosessien uudistaminen on myös välttämätöntä.

Ammattiosaamisen näytöt on liitetty osaksi kaikkea ammatillista peruskoulutusta 1.8.2006 lukien. Päätavoitteena on yhdessä työelämän kanssa parantaa ammatillisen koulutuksen laatua. Näyttöjen avulla varmistetaan työelämän edellyttämän ja riittävän ammattitaidon saavuttaminen, yhtenäistetään opiskelija-arviointia ja saadaan työelämän osapuolet mukaan ammattitaidon saavuttamisen arviointiin. Näytöt myös kehittävät ammatillisten tutkintojen opetussuunnitelman perusteita, koulutuksen järjestäjäkohtaisia opetussuunnitelmia, opetusjärjestelyjä sekä tuki- ja ohjaustoimia.

Selonteon mukaan eniten opintonsa keskeyttävät ammatillisen koulutuksen opiskelijat. Kyseessä on ongelma, jonka syyt tulee valiokunnan mielestä selvittää ja ryhtyä tarvittaviin toimenpiteisiin. Ammatillisen koulutuksen alueella olisikin kiinnitettävä erityistä huomiota alakohtaisesti eriytyvän ja analyyttisen arviointitiedon tuottamiseen ja hyväksikäyttöön oppilaitostasolla.

Ammatillista erityisopetusta tulee kehittää siten, että ammatilliset oppilaitokset pystyvät vastaanottamaan erityistä tukea tarvitsevia ja vammaisia oppilaita.

Lukiokoulutuksen erityiskysymykset

Selonteon mukaan kaikilla perusopetuksen päättävillä tulee olla mahdollisuudet jatkaa ammatillisessa koulutuksessa tai lukiossa. Toisen asteen koulutuksessa tavoitteena on pääsääntöisesti alueellinen saavutettavuus ja ammatillisen koulutuksen ja lukioiden yhteistyön kehittäminen. On huolehdittava koulutuksen laadusta ja riittävästä valinnaisuudesta sekä oppilashuolto- ja muiden tukipalvelujen saatavuudesta.

Lukionkäyntiaste vaihtelee 49 prosentista 66 prosenttiin maan eri osissa. Lukiokouluverkossa ei kuitenkaan ole tapahtunut vuosien 1999— 2004 välisenä aikana suuria muutoksia. Suurin osa muutoksista on ollut hallinnollisia muutoksia, joiden seurauksena lukioita on yhdistynyt suuremmiksi oppilaitoksiksi tai perusopetusta antavien koulujen kanssa. Alle sadan opiskelijan lukioita oli noin viidesosa lukioista, ja vastaavasti suuria yli 500 opiskelijan lukioita oli lukioista noin 15 prosenttia. Pieniä, alle 50 oppilaan lukioita oli vuonna 2004 kuusi. Valiokunnan mielestä lukiokoulutuksen saavutettavuus ja tasaveroinen mahdollisuus päästä lukiokoulutukseen tulee turvata.

Valiokunta kiinnittää huomiota siihen, että voimassa olevan opetus- ja kulttuuritoimen rahoituslain mukaan koulutuksen järjestäjä saa valtionosuutta ainoastaan aikuislukioiden tutkintotavoitteisten opiskelijoiden perusteella. Aineopiskelijat eivät ole opiskelijamääriä laskettaessa mukana. Valiokunta kiirehtii aineopiskelijoiden saattamista valtionosuuden piiriin. Tämä tavoite on kirjattu moneen keskeiseen koulutuspoliittiseen asiakirjaan. (ks. OPM 2002:41, Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma 2003—2008).

Saamenkielinen opetus.

Saamenkielisen opetuksen osuus on lisääntynyt selvästi vuoden 1999 jälkeen, jolloin saamen opetus sai erityisen korvamerkityn rahoituksen.

Saamenkielellä opiskelevat saamelaislukiolaiset joutuvat ylioppilaskirjoituksissa kirjoittamaan suomen kielellä kaikki muut aineet paitsi äidinkielen. Tämä on johtanut siihen, että muun muassa reaaliaineiden opiskelu halutaan suorittaa lukiossa suomen kielellä. Saamelaiset nuoret haluaisivat opiskella omalla äidinkielellään, mutta yloppilastutkintojärjestelmä ei kannusta siihen.

Esimerkiksi ruotsinkielisessä lukiossa opiskelevat nuoret opiskelevat ruotsiksi ja kirjoittavat kaikki ylioppilaskirjoituksen aineet ruotsiksi, omalla äidinkielellään. Valiokunta pitää tärkeänä, että ylioppilastutkintojärjestelmää kehitetään niin, että se tukee saamenkielisten nuorten mahdollisuuksia suorittaa koko tutkinto omalla äidinkielellään.

Korkeakoulut

Suomalainen korkeakouluverkko muodostuu 20 yliopistosta ja 29 ammattikorkeakoulusta. Korkeakouluverkko on kansainvälisesti vertaillen poikkeuksellisen tiheä. Verkko on kehitetty alueellisesti kattavaksi, jotta korkeakoulujen osaamista voitaisiin hyödyntää laajasti kansallisen kilpailukykymme ja hyvinvointimme kehittämisessä. Koulutustarjonnan alueellisella saatavuudella maan kaikki lahjakkuusreservit on pyritty saamaan tehokkaaseen käyttöön ja edistämään koulutuksellista tasa-arvoa. Suomalaisen korkeakoulutuksen tavoitteet on asetettu niin, että koulutus on kansainvälisesti kilpailukykyistä ja vetovoimaista ja että se antaa hyvät edellytykset siirtyä jatkokoulutukseen ja työelämään sekä kotimaassa että ulkomailla. Tavoitteeksi on asetettu, että noin puolet ikäluokasta suorittaa korkeakoulututkinnon (OPM 2006:2).

Valiokunta toteaa, että nykyisen hallituksen hallitusohjelmaan, Koulutus ja tutkimus 2003— 2008 asiakirjaan sekä Korkeakoulujen rakenteellisen kehittämisen periaate (8.3.2006) -muistioon on selvästi kirjattu, että suomalaista korkeakoulujärjestelmää kehitetään duaalimallilla. Ammattikorkeakoulut ovat luonteeltaan pääosin monialaisia ja alueellisia korkeakouluja, joiden toiminnassa korostuu yhteys työelämään ja alueelliseen kehittämiseen ja työvoimatarpeen tyydyttämiseen. Yliopistot huolehtivat tieteellisestä tutkimuksesta ja antavat siihen perustuvaa ylintä opetusta. Valiokunta painottaa sitä, että korkeakoulusektori pohjautuu duaalimalliin, jossa sekä yliopistoilla että ammattikorkeakouluilla on eri tehtävät ja profiilit. Valiokunta pitää välttämättömänä, että duaalimalli tutkintojen perusrakenteessa säilyy ja perusrakennetta kehitetään tältä pohjalta. Yliopistoja ja ammattikorkeakouluja ei pidä sulauttaa yhteen. Pidettäessä huoli siitä, että muodollisia, käsitteellisiä, terminologisia tai käytännöllisiä päällekkäisyyksiä ei synny, molemmat osapuolet voivat rauhassa kehittää oman tehtäväkenttänsä alalta toimintojaan.

Vuoden 2004 selvitysten mukaan yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen määrän ja toiminnan volyymin kasvu on saavuttanut asteen, joka on Suomelle riittävä koulutustarpeeseen ja väestöpohjaan nähden. Yksiköiden laajentamisen sijasta laatua ja monipuolisuutta tulee etsiä aktiivisella yhteistyöllä ja verkottumalla (Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen tutkimuksen rakenneselvitys OPM 2004:36).

Valiokunta on käsitellyt korkeakoulujen rakenteellista kehittämistä vuoden 2007 talousarvioehdotuksesta antamassaan lausunnossa (SiVL 15/2006 vp — HE 122/2006 vp). Valiokunta yhtyy opetusministeriön näkemykseen siitä, että korkeakoulujen toimintaympäristön muutokset edellyttävät korkeakoulujärjestelmän rakenteen uudelleen arviointia. Tehokas ja toimiva korkeakouluverkko edellyttää tiivistyvää yhteistyötä ja voimien yhdistämistä. Tulevaisuuden haasteita ovat esimerkiksi nuorisoikäluokkien kehitys ja globaali kilpailu koulutus- ja tutkimusmarkkinoilla. Toiminnan kehittämisen painopiste on laadun, vaikuttavuuden ja kansainvälistämisen vahvistamisessa.

Valiokunta korostaa tässäkin yhteydessä sitä, että korkeakoulujen aloituspaikkojen uudelleen kohdentamista ei voi tehdä suoraviivaisesti ikäluokkalukujen perusteella, vaan aloituspaikkamitoituksessa on huomioitava myös korkeakoulutasoisen työvoiman alueellinen saatavuus. Lääkärit, opettajat, sairaanhoitajat ja puheterapeutit ovat esimerkkejä ammattiryhmistä, joiden saatavuus reuna-alueilla heikkenee, ellei koulutusta tarjota alueellisesti kattavasti eri puolella maata. Valiokunta pitääkin välttämättömänä, että verkoston tiivistäminen ja rakenneratkaisut tehdään yhteistyössä alueiden ja yliopistojen kanssa niin, että ne palvelevat yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen omaa kehitystyötä ja että uusiakin koulutusohjelmia voidaan perustaa yhteiskunnallisesti tai alueellisesti välttämättömien työvoimatarpeiden mukaan. Suomen kaltaisessa maassa tulee olla alueellisesti kattava korkeakouluverkosto, joka järjestää koulutusta ja tutkimusta lähtökohtanaan myös alueellinen vaikuttavuus ja kehittäminen, mikä niille jo lainsäädännönkin mukaan kuuluu.

Valiokunta pitää mielenkiintoisina esimerkkeinä korkeakoulujen rakenteellisesta kehittämisestä Turussa, Helsingissä ja Kuopiossa vireillä olevia uudistuksia. Tavoitteena on saada aikaan korkeakoulukeskittymiä toiminnallista ja hallinnollista yhteistyötä sekä organisaatiorakenteita kehittämällä. Hankkeen tuloksia voidaan hyödyntää soveltuvin osin myös laajemmin koko korkeakoululaitoksen kehittämisessä. Valiokunnan mielestä sisältöjen ehdoilla tapahtuva rationalisointi on oikeaa korkeakoulupolitiikkaa.

Yliopistot ovat myös jättäneet opetusministeriölle hanke-esityksensä rakenteiden kehittämiseksi. Yliopistojen esittämiä toimenpiteitä ovat muun muassa: eri yliopistojen keskinäisen yhteistyön tiivistäminen, oppiaineiden työnjaosta sopiminen, yliopistojen ja sektoritutkimuslaitosten yhteistyön vahvistaminen sekä yhteistyöhankkeet ammattikorkeakoulujen kanssa erityisesti alueellisella tasolla.

Valiokunnan saaman selvityksen mukaan ammattikorkeakoulut ovat ottaneet todesta rakenteellisen kehittämisen tarpeen. Meneillään on kolme ammattikorkeakoulujen yhdistymishanketta. Kaksi niistä tapahtuu kunnallisella ja yksi yksityisellä puolella. Jo nyt on tiedossa kahdentoista ammattikorkeakouluyksikön lakkauttaminen. Useita lakkautuksia on vireillä. Lisäksi ammattikorkeakoulut yhdistävät, vaihtavat ja lakkauttavat koulutusohjelmiaan järkiperäistääkseen toimintojaan. Meneillään on siis mittava uudistustyö. Ammattikorkeakouluille on annettava mahdollisuudet viedä uudistustyö loppuun. Tehtyjä uudistuksia on mahdoton arvioida, jos samalla kertaa asetetaan monikerroksisia ja usein keskenään ristiriitaisia kehittämistavoitteita. Niin ikään tulee aloittaa perusteellinen työskentely työnjaon selkiyttämiseksi ja asettaa askelmerkit ikäluokkakehitykseen varautumiselle.

Valiokunta pitää välttämättömänä, että vuoden 2007 jälkeenkin turvataan lainsäädännöllä yliopistojen perusrahoituksen kasvu. Yliopistojen tuloksellisuuden osalta valiokunta toteaa, että vuosina 1994—2004 opiskelijamäärälisäys on 36 prosenttia, maisteritutkintojen lisäys 31 prosenttia, tohtoritutkintojen lisäys 100 prosenttia. Samaan aikaan opetushenkilöstö on lisääntynyt 3 prosenttia ja yliopistojen reaalinen perusrahoitus 13 prosenttia. Valiokunta katsoo, että opetushenkilöstön määrän tulee olla oikeassa suhteessa opiskelijamäärään. Valiokunta katsoo myös, että perusopetusta ja tutkimusmäärärahoja lisäämällä tulee tukea yliopistoissa tehtävää tieteellistä tutkimusta.

Valiokunnan mielestä yliopistojen yhteishakujärjestelmä ei toimi vielä riittävän tehokkaasti, joten järjestelmää on vielä kehitettävä toimivammaksi.

Valiokunta korostaa tässäkin yhteydessä sitä, että yliopistojen tuottavuusohjelma ei saa olla pelkästään henkilöstönvähentämisohjelma yliopistoissa vaan perustana tulee olla koulutuksen laadun turvaaminen. Tärkeää on muun muassa, että yliopistot kehittävät työyhteisöjään kilpailukykyisiksi työnantajina, ja henkilöstön työkyvyn ja -tyytyväisyyden tulee olla hyvällä tasolla.

Kansainvälistymisen kannalta on tärkeää, että tutkintojen kehittämisen jälkeen erityinen haaste esimerkiksi akateemisessa koulutuksessa on yksilöllisen opinto-ohjauksen laadun kehittäminen niin, että opiskelijoilla ja heitä ohjaavilla opettajilla on käytettävissään riittävästi tietoa kotimaisten ja ulkomaisten yliopistojen opetustarjonnasta.

Valiokunta kiinnittää huomiota myös siihen, että ammattikorkeakoulujen tutkimusrahoitusta tulee saada nykyistä vakaammalle pohjalle.

Aikuiskoulutuksen erityiskysymykset

Aikuiskoulutukseen liittyviä teemoja käsitellään selonteossa runsaasti ja monesta näkökulmasta. Aikuiskoulutukseen liittyvät kysymykset ovat keskeisiä analysoitaessa työtä ja taloutta uudelleen rakenteistavan globalisaation vaikutuksia, väestön muuttuvan ikärakenteen seurauksia kansantalouteen ja palvelurakenteisiin tai muuttoliikettä niin maan sisällä kuin muista maista Suomeen. Selonteon mukaan työssä olevan työikäisen aikuisväestön ammattitaidon kehittäminen ja uudistaminen sekä työssä jaksamisen ja viihtymisen tukeminen edellyttävät riittävän laajaa aikuiskoulutusta. Tavoitteena on, että vuosittain työikäisestä aikuisväestöstä osallistuisi koulutukseen vähintään 60 prosenttia vuoteen 2008 mennessä. Aliedustettujen ryhmien mahdollisuuksia osallistua aikuiskoulutukseen lisätään.

Valiokunta painottaa sitä, että työn ja osaamisen kohtaamiseen, työkykyyn ja työttömyyden ehkäisyyn tulee panostaa erityisesti koulutuksen kautta. Aikuiskoulutuksella on työllisyyden ja hyvinvoinnin turvaamisessa suuri merkitys. Valiokunta pitää tärkeimpinä tekijöinä aikuiskoulutuspolitiikassa tasa-arvoa ja koulutuksen vaikuttavuutta. Suomessa ikäryhmien väliset koulutuserot ovat edelleen suuret. Koulutuksella on vahva taipumus kasautua, minkä vuoksi aikuiskoulutuksen tuottamat hyödyt jakautuvat epätasaisesti eri väestöryhmien kesken. Sen vuoksi on tärkeää kehittää koulutusjärjestelmää siten, että se tarjoaa kaikille väestöryhmille todelliset mahdollisuudet elinikäiseen oppimiseen. Tasa-arvon näkökulmasta aikuisten opiskelun keskeisiä kysymyksiä ovat riittävä opiskelun aikainen toimeentulo sekä lisäkoulutuksen hankkimiseen motivoiva työ. Jotta työmarkkinoihin liittyvät epävarmuudet ja työssä jaksamiseen liittyvät ongelmat voidaan ratkaista, tulee myös lisätä eri politiikkasektoreiden yhteistyötä ja toimenpiteiden koordinointia.

Valiokunta pitää tärkeänä, että Noste-ohjelmakauden päättymisen jälkeen jatketaan aikuisväestön koulutustason kohottamista koskevia toimenpiteitä. Noste-ohjelmassa on kehitetty aikuisopiskeluun kannustavia ja opintojen läpiviemistä tukevia käytäntöjä. Tavoitteena on niiden levittäminen sekä aikuisopiskelun henkilökohtaistamisen laajentaminen koko aikuiskoulutuksen toimintatavoiksi. Aikuisten opiskelumahdollisuuksia tulisikin markkinoida nykyistä näkyvämmin.

Valiokunnan asiantuntijakuulemisessa on tullut esille, kuinka aikuiskoulutuksen järjestäjät osin järjestävät päällekkäistä koulutusta esimerkiksi samalla paikkakunnalla. Valiokunta pitää tätä epätarkoituksenmukaisena ja korostaa, että päällekkäisyyksiä tulee karsia ja työnjaosta sopia.

Vapaan sivistystyön erityiskysymykset

Selonteon mukaan vapaan sivistystyön toimenpiteillä vahvistetaan yhteiskunnan eheyttä, tasa-arvoa sekä aktiivista kansalaisuutta ja kansalaisyhteiskunnan toimintaa.

Valiokunnan saaman selvityksen mukaan nykyinen valtionosuusjärjestelmä ei toimi kaikilta osin, muun muassa yksikköhinnan porrastuksella tulisi ohjata koulutustarjonnan monipuolisuuteen. Koulutuksen arviointineuvosto on tehnyt vapaan sivistystyön oppilaitosrakennetta ja palvelukykyä koskevaa selvitystyötä. Selvityksen perusteella tulee tehdä oppilaitosten toimintaedellytysten ja palvelukyvyn turvaavia päätöksiä.

Maahanmuuttajien koulutus

Suomessa asui vuoden 2005 lopussa noin 112 500 ulkomaan kansalaista. Määrä on noin 2,2 prosenttia koko Suomen väestöstä. Maahanmuuttajien määrissä on suuria alueellisia eroja, esimerkiksi Helsingissä perusopetusikäisistä oppilaista 11 prosenttia ja kaupungin joillakin alueilla jopa 40 prosenttia on maahanmuuttajataustaisia.

Kun kunnilla ei ole tällä hetkellä lakisääteistä velvollisuutta eikä riittävästi resursseja opetuksen järjestämiseen, järjestelyissä on kuntakohtaista erilaisuutta ja siitä johtuvaa epätasa-arvoa.

Kotoutumisessa ratkaisevassa asemassa on maahanmuuttajaperheiden äitien saaminen koulutuksen piiriin. Maassamme on myös paljon luku- ja kirjoitustaidottomia maahanmuuttajia, joiden opetus on ensiarvoisen tärkeää. Luku- ja kirjoitustaidon oppiminen on peruslähtökohta kaikelle muulle. Kansainvälisten tutkimusten mukaan kotoutumiseen vaikuttaa ratkaisevasti se, onko maahanmuuttaja saanut opetusta omassa äidinkielessään. Oman äidinkielen opetuksen on todettu vahvistavan maahanmuuttajalasten identiteettiä, parantavan oppimistuloksia sekä vähentävän maahanmuuttajien häiriökäyttäytymistä ja rikollisuutta. Oman äidinkielen opetuksen asemaa tulisi parantaa siten, että opetus tulisi osaksi perusopetusta.

Jotta kehittämissuunnitelman tavoite maahanmuuttajien määrän lisäämiseksi lukioissa toteutuisi, tarvittaisiin maahanmuuttajien lukio-opiskeluun erilaisia tukimuotoja.

Ammatilliseen peruskoulutukseen valmistavan koulutuksen opiskelijamäärä on lisääntynyt vuosittain. Ammatilliseen peruskoulutukseen valmistavan koulutuksen kestoon olisi hyvä saada joustoa siten, että koulutusta olisi mahdollista pidentää tarpeen mukaan silloin, kun opiskelijan suomen kielen taito ei ole kehittynyt riittävästi.

Ammatillisessa peruskoulutuksessa opiskeli keväällä 2006 noin 4 500 maahanmuuttajaa. Heidän osuutensa koko ammatillisen koulutuksen opiskelijamäärästä on 2,9 prosenttia. Koulutuksen järjestäjillä ei ole tällä hetkellä velvoitetta järjestää erillistä suomi tai ruotsi toisena kielenä -opetusta ammatillisessa peruskoulutuksessa. Tuloksellisin tapa on kuitenkin erillinen suomi tai ruotsi toisena kielenä -opetus. Maahanmuuttajien riittävästä tukiopetuksesta myös muissa oppiaineissa tulisi huolehtia ja omakielistä opetusta lisätä keskeyttämisen ehkäisemiseksi. Maahanmuuttajien aikuiskoulutuksessa on päällekkäisyyksiä. Koulutuksen yhteisellä koordinaatiolla voisi parantaa nykyistä tilannetta.

Työperäisen maahanmuuton lisääntyessä tulee aikuiskoulutusta tehostaa. Tällä hetkellä aikuiset maahanmuuttajat voivat suorittaa perusopetuksen ja lukion oppimäärän aikuislukiossa, lukiossa tai kansanopistossa. Aikuislukioiden tulisi saada valtionosuus myös muista kuin tutkintotavoitteisista opiskelijoista, jolloin heillä olisi enemmän resursseja huolehtia pelkästään aineopintoina suomi toisena kielenä -opintoja suorittavista maahanmuuttajaopiskelijoista. Aikuisten maahanmuuttajien kotoutumiskoulutuksen sekä luku- ja kirjoitustaidon opetuksen toteuttaminen ei sovellu parhaiten kilpailuttamismenettelyyn, koska tällöin koulutuksen jatkuvuudesta ja opettajien osaamisesta ei pystytä huolehtimaan (Valiokunnan lausumaehdotus 7).

Suomi tai ruotsi toisena kielenä - opetus.

Selonteossa esitetään useita maahanmuuttajien kielikoulutukseen liittyviä kannanottoja ja toimenpide-ehdotuksia, joista välittyy tietoisuus kielikoulutuksen haasteista ja tarpeista sekä puutteiden mahdollisista seurauksista. Selonteosta käy ilmi, että alueelliset erot, jopa kuntatasolla, ovat suuria ja ne näyttäisivät olevan sitä kaikilla kouluasteilla. Kaikkialla ei ole mahdollista saada pätevää suomi tai ruotsi toisena kielenä -opetusta, koska resursseja ei ole, niitä ei ymmärretä käyttää tai ne ohjataan tietoisesti toisaalle. Kielitaidon kehittymiseen vaikuttavat muutkin tekijät kuin opetuksen laatu ja määrä, kuten opiskelijan motivaatio, kontaktien määrä ympäröivään yhteisöön, aikaisemmat opiskelukokemukset, oppimistaidot ja kodin tuki.

Monikansallistuvan väestön oppimis- ja koulutustarpeiden tunnistamiseen ja niihin vastaamiseen tulee valiokunnan mielestä käyttää voimavaroja.

Opettajankoulutus

Selonteon mukaan pätevän ja osaavan opetushenkilökunnan saatavuudesta huolehditaan oikein mitoitetulla opettajankoulutuksella ja opettajien täydennyskoulutuksen kehittämisellä. Maahanmuuttajataustaisten opettajankoulutukseen osallistuvien henkilöiden määrää lisätään.

Valiokunnan mielestä innovaatioyhteiskunnan tärkeimpiin tekijöihin kuuluvat opettajat. Määrätietoinen panostus opettajien osaamiseen vaikuttaa keskeisesti paitsi koulutusjärjestelmien laatuun, oikeudenmukaisuuteen ja tehokkuuteen myös pitkällä aikavälillä tutkimus- ja innovaatiotoiminnan edellytyksiin.

Saadun selvityksen mukaan opettajankoulutusta uudistettaessa on pyritty ottamaan huomioon ympäröivän yhteiskunnan tarpeet. Valiokunta pitää kuitenkin tärkeänä, että tehdään opettajankoulutuksen sisältöarviointi. Erityisesti tulisi tarkastella moniammatillisuuden haasteita, esimerkiksi sosiaalityön osaamisen sisällyttämistä opettajien koulutukseen.

Tutkintojen mitoituksesta johtuen ei kuitenkaan kaikkia mielekkäitä sisällöllisiä kokonaisuuksia ole voitu sisällyttää tutkintoihin. Sen vuoksi opettajien täydennyskoulutuksella on tärkeä osa selonteossakin esille otettua jatkumoa perus- ja täydennyskoulutuksen välille. Ajankohtaista on erityispedagogiseen osaamiseen, kotien ja koulujen kanssa tehtävään yhteistyöhön sekä Suomessa olevien vähemmistökulttuurien tuntemukseen valmentavan täydennyskoulutuksen järjestäminen opetushenkilöstölle. Valiokunta korostaa, että opetushenkilöstön hyvä täydennyskoulutus on hyvin toimivan koulutusjärjestelmän ehdoton edellytys ja koulutuksen laadun keskeinen tukipilari. Jokaisella opettajalla on oltava koko työuran ajan oikeus ja velvollisuus huolehtia ammattipätevyydestään.

Opettajien asema.

Valiokunta on useissa yhteyksissä viimeisen kymmenen vuoden aikana esittänyt näkemyksensä opettajien siirtämisestä kokonaistyöaikaan. Jälleen tämän selonteon yhteydessä valiokunnan keskusteluissa on todettu, että opettajien siirtäminen opetukselliseen kokonaistyöaikaan on välttämätöntä muun muassa opettamisen, tarkoituksenmukaisen töiden järjestelyn ja koulun yhteisöllisyyden kannalta. Kokonaistyöaikajärjestelmään siirtyminen helpottaisi koulutyön uudelleen rytmitystä ja moniammatillista yhteistyötä ja joustavoittaisi koulutyön suunnittelua. Palkkausjärjestelmän tulisi myös tukea voimakkaammin koulutuksen kehittämistyötä.

Valiokunta edellyttää edelleenkin hallituksen omalta osaltaan panostavan siihen, että opettajien kokonaistyöaikajärjestelmä saadaan aikaan (Valiokunnan lausumaehdotus 8).

Opintososiaaliset etuudet

Valiokunta tukee selonteossa opintososiaalisista etuuksista todettua. Opintotuen on mahdollistettava tutkinnon suorittaminen tavoiteajassa. Opiskelijoiden opintososiaalisia tukia on kehitettävä siten, että ne tukevat entistä paremmin täysipäiväistä ja suunnitelmallista opiskelua ja mahdollistavat opintoaikojen lyhentämisen. Valiokunta viittaa myös talousarvioehdotuksesta antamaansa lausuntoon (SiVL 15/2006 vp).

Lopuksi

Koulutuspoliittinen selontekokäytäntö on valiokunnan mielestä hyvä ja sitä tulee jatkaa. Selontekomenettelyä tulee kuitenkin kehittää niin, että selonteoissa seurattaisiin johdonmukaisesti tiettyjen koulutuspoliittisten ilmiöiden kehittymistä ja samoilla mittareilla. Seuraavassa selonteossa tulisi ottaa tarkasteluun myös ruotsinkielisen koulutuksen erityishaasteet. Poliittisen tason tulisi saada selonteon kautta koottua tietoa siitä, miten koulutus on määrällisesti ja laadullisesti muuttunut suhteessa edelliseen selontekoon ja koulutuspoliittisten uudistusten vaikutuksista koulutusjärjestelmäämme.