Perustelut
Yleistä
Hallituksen esityksen perusteluista ilmenevistä syistä ja
saamansa selvityksen perusteella valiokunta pitää esitystä tarpeellisena
ja tarkoituksenmukaisena. Valiokunta puoltaa lakiehdotusten hyväksymistä seuraavin
huomautuksin ja muutosehdotuksin.
Valiokunta yhtyy hallituksen esityksen perusteluissa todettuun
siitä, että terveystieto ja terveyskasvatus, turvallisuustaidot
ja -valmiudet sekä yleiset yhteiskunnassa toimimisen ja
elämänhallinnan kannalta tärkeät
tiedot ja taidot ovat jääneet perusopetuksessa
liian vähälle huomiolle. Tietämys, joka
on lasten ja nuorten terveyden tilanteesta saatu, on ollut lähtökohtana terveystiedon
saattamiseksi omaksi oppiaineekseen. Uusimman kouluterveystutkimuksen
mukaan oppilaiden erilainen oireilu on lisääntynyt. Selitykseksi
tutkimuksessa ovat nousseet niin kotiin, vapaa-aikaan kuin koulutyöhönkin
liittyvät tekijät. Yhtenä koulutyöhön
liittyvänä syynä tutkimuksessa todetaan,
että nuori ei saa koulussa tietoja ja taitoja, miten itseään
tulisi huoltaa.
Valiokunta pitää merkittävinä terveystiedon opetuksen
tavoitteita. Tarkoituksena on, että oppilaat oppivat terveystietoja
ja -taitoja sekä terveyttä edistäviä asenteita
ja saavat nykyistä parempia valmiuksia arvioida terveyteen
liittyviä arvoja. Valiokunta korostaa, että opetuksessa
on tärkeää tukea myös ihmisyyteen
kasvua sekä edistää fyysistä,
psyykkistä ja sosiaalista terveyttä ja
hyvinvointia. Edelleen valiokunta korostaa sitä, että varsinaisen
terveystiedon ja terveyden edistämisen lisäksi
ovat tärkeitä osa-alueita sosiaalisten
taitojen ja yleisten elämänhallintataitojen kehittäminen,
perhe- ja kuluttajakasvatus sekä turvallisuustaitojen ja -valmiuksien
saavuttaminen. Yhteiskunnan ja perherakenteen muuttumisen myötä on
entistä tärkeämpää tukea
oppilaiden kasvua ja edistää yksilön
ja ympäristön vuorovaikutusta.
Tutkimusten mukaan lasten ja nuorten liikunnan vähäisyys
heijastuu voimakkaasti heidän terveydentilaansa. Valiokunta
painottaa liikunnan merkitystä kouluopetuksessa terveystiedon ohella.
Valiokunta tähdentää sitä,
että panostamalla kouluopetuksessa niihin asioihin, joita
terveystiedossa on tarkoitus opettaa, nämä tärkeät
tiedot ja taidot ovat tasa-arvoisesti kaikkien oppilaiden saavutettavissa.
Valiokunta korostaa koko kouluympäristön, myös
kodin ja koulun muun henkilökunnan vastuuta. Terve koulu
syntyy siitä, että koko yhteisö on lapsen
kasvatuksen ja koulutuksen tukena. Terveystiedon opetus ja koulun
terveyskasvatus on parhaimmillaan koulun koko henkilökunnan yhteinen
asia. Koulun terveydenhoitohenkilökunta on tässä arvokas
voimavara.
Valiokunta korostaa sitä, että terveystiedon kunnianhimoisista
tavoitteista huolimatta kaikkia koulun psykososiaalisia ongelmia
ei voida katsoa ratkaistuksi tällä lain muutoksella.
Tietotulva ja elämän pirstoutuminen ovat viime
vuosina lisääntyneet. Ahdistuneisuus ja avuttomuus ovat
lisääntyneet monen lapsen, nuoren ja myös opettajan
kohdalla. Näiden ongelmien ratkaisemiseen ei riitä pelkästään
terveystiedon opetuksen lisääminen ja sen opetusmenetelmien
kehittäminen. Valiokunta tähdentää koko
koulun määrätietoista kehittämistä lisäämällä ’tekemällä ja
tutkimalla’ oppimista. Opetuksen määrätietoinen
integroiminen yleensäkin koulun sisällä ja
elävä yhteys ympäröivään
yhteiskuntaan on välttämätöntä.
Koulussa on opittava oppimisen perusvalmiudet. Valiokunta korostaa
edellytysten luomisen merkitystä vahvan ja myönteisen itsetunnon,
minäkuvan ja persoonallisuuden kehittymiselle.
Valiokunnan asiantuntijakuulemisessa on tullut selkeästi
esille, että terveyteen liittyvien tietojen ja taitojen
opetus tulisi painottua vuosiluokille 1—6. Sen vuoksi valiokunta
pitää välttämättömänä selvittää mahdollisuudet
tämän toteuttamiseksi. Asia liittyy kuitenkin
koko perusopetuksen tuntimäärien kokonaisuuteen
ja koulupäivän pituuteen, joten ei ole tarkoituksenmukaista
tehdä muutoksia yksittäisen aineen käsittelyn
yhteydessä.
Hallituksen esityksen mukaan vuosiluokilla 1—6 ainakin
osa terveystiedon opetuksesta voitaisiin antaa osana eri aineiden
opetusta, eikä terveystiedolle tältä osin
välttämättä osoitettaisi omia
tunteja. Valiokunta korostaa sitä, että vuosiluokilla
1—6 terveystiedon opetuksen tulee olla integroitua.
Opettajien kelpoisuudet ja täydennyskoulutus
Hallituksen esityksen perustelujen mukaan tarkoituksena on asetuksella
säätää opettajien kelpoisuuksista
niin, että osana luokanopetusta annettavaa terveystiedon
opetusta olisi kelpoinen antamaan luokanopettaja. Aineenopetuksena
annettavan terveystiedon opetusta olisi siirtymävaiheen
järjestelyjä lukuun ottamatta kelpoinen antamaan
opettaja, jolla on yleinen aineenopettajakelpoisuus sekä vähintään
35 opintoviikon laajuiset aineenopettajakoulutukseen kuuluvat opetettavan
aineen opinnot terveystiedossa. Lukion osalta tulisi olla yleinen
aineenopettajakelpoisuus sekä vähintään
55 opintoviikon laajuiset aineenopettajakoulutukseen kuuluvat opetettavan
aineen opinnot terveystiedossa tai, jos henkilöllä on
55 opintoviikon laajuiset opinnot jossakin muussa opettamassaan
aineessa, vähintään 35 opintoviikon laajuiset
edellä todetut opinnot. Ammatillisen peruskoulutuksen osalta säännökset
olisivat väljempiä niin, että myös henkilö,
joka on suorittanut soveltuvan korkeakoulututkinnon, voi toimia
terveystiedon opettajana.
Valiokunta korostaa sitä, että esimerkiksi
biologian, kotitalouden, liikunnan tai yhteiskuntaopin aineenopettajilla
on jo sellaisia terveystiedon opetukseen tarvittavia opinnäytteitä ja
valmiuksia, että heidän aikaisempien opintojensa hyväksi
lukeminen melko laajastikin on perusteltua.
Sosiaali- ja terveysvaliokunnan lausuntoon yhtyen valiokunta
toteaa, että terveystiedon opettaminen suunnitelmallisesti
edeten perusasioista vaativampaan tietoon ja valmiuksiin,
on erittäin vaativa tehtävä. Tämän
vuoksi opettajien täydennyskoulutukseen tulee
varata riittävät voimavarat, jotta hallituksen
esityksen mukaiset tavoitteet voivat käytännössä toteutua. Valiokunta
on kuitenkin huolestunut täydennys- ja lisäkoulutuksen
rahoituksesta yleisesti. Esiopetuksen ja terveystiedon vaatimat
mittavat opettajankoulutustarpeet eivät saa viedä voimavaroja
muulta opettajan täydennys- ja lisäkoulutukselta.
Valiokunta viittaa sosiaali- ja terveysvaliokunnan lausuntoon
myös siitä, että asianmukaisen, lasten
ja nuorten näkökulmasta kiinnostavan oppimateriaalin
tuottaminen on perusedellytys sille, että terveystietoa
oppiaineena ei leimaisi vanhan terveysopin rasitteet.
Valiokunnan mielestä oppiaineesta ei saa muodostua
oppilaille pakollinen välttämättömyys
ilman aitoa kiinnostusta, jolloin terveystiedon opettamiselle asetetut
tavoitteet jäävät saavuttamatta.
Voimaantulo
Valiokunta ehdottaa lakiehdotusten voimaantulosäännösten
vuosiluvut muutettaviksi. (Valiokunnan muutosehdotukset.)