Perustelut
Työvoimavaltaisen työn hintaa alennettava
Verotusta tulee tarkastella paitsi fiskaalisesta näkökulmasta
myös työllisyyden ja yhteiskunnan oikeudenmukaisuuden
kannalta. Pienipalkkaisen työn korkea verorasitus on työllistämisen ja
työllistymisen este. Suomen talouskehityksen suuri uhkatekijä on
pitkäaikaistyöttömyys eli ikääntyneiden
ja vähemmän koulutettujen työttömyyden
jääminen korkealle tasolle.
Veroratkaisuilla tulee luoda tilaa tasapainoiselle kasvulle
ja työllisyyden paranemiselle. Tämä onnistuu
parhaiten kohdentamalla työnantajamaksujen kevennysvara
pienipalkkaisen työn verorasituksen keventämiseen.
Voimakasta pienipalkkaisen työn maksurasituksen keventämistä on
viime vuosina tehty esimerkiksi Ranskassa, Hollannissa, Belgiassa
ja Isossa-Britanniassa.
Suomessa työnantajan kansaneläkemaksu on yksi
keskeisimmistä työvaltaisia yrityksiä rasittavista
välillisistä kustannuksista. Tarmo Pukkilan johtama
sosiaali- ja terveysministeriön työryhmä on
todennut (STM:n työryhmämuistioita 1999:11), että tarkoituksenmukaisin
tapa keventää työnantajamaksuja tällä hetkellä on
työnantajan kansaneläkemaksun alentaminen nykyisen porrastuksen
puitteissa.
Kansaneläkemaksun alennuksen kohdistaminen lakialoitteessa
esitetyllä tavalla täysimääräisesti
alimpaan poistoporrastusluokkaan merkitsee sitä, että alennus
painottuu erityisesti työvoimavaltaiseen palvelutuotantoon
ja pienituloisimpaan työvoimaan.
Heikentyvän talouskasvun tilanteessa on välttämätöntä ryhtyä tehokkaisiin
työllisyyttä parantaviin toimenpiteisiin. Viimeaikaisissa
tutkimuslaitosten suhdannekatsauksissa on korostettu aloitteen kaltaisia
toimia. Pellervon taloudellinen tutkimuslaitos on todennut, että matalan tuottavuuden
tehtävien työvoimakustannuksia on voitava alentaa.
Palkansaajien tutkimuslaitos on puolestaan esittänyt puutteellisesti
koulutetun työvoiman työllisyysmahdollisuuksien
parantamiseksi verotukien ja sosiaaliturvamaksujen rakenteiden korjauksia.
Optimaalisinta olisi, että työnantajan sivukulujen
vähennys voitaisiin kohdistaa kokonaisuudessaan pienipalkkaiseen
työhön. Hallituksen tuleekin ensi sijassa ryhtyä toimenpiteisiin
tällaisen mallin tekniseksi toteuttamiseksi. Useissa Euroopan
maissa tällaisten mallien löytäminen on
ollut mahdollista.
Vastalauseessa ehdotetaan työnantajan kansaneläkemaksun
poistamista kokonaan alimmassa poistoporrastusluokassa. Alennus
on siis kaksi prosenttiyksikköä hallituksen ehdottaman 0,65
prosenttiyksikön sijaan. Toisessa ja kolmannessa poistoporrastusluokassa
työnantajan kansaneläkemaksu pysyisi ennallaan
hallituksen ehdottaman 0,45 prosenttiyksikön alennuksen
sijaan.
Kansaneläkelaitokselle aiheutuvan maksutulojen vähenemisen
vuoksi ehdotetaan arvonlisäveron tuotosta tilitettäväksi
KELAlle tarvittava määrä laitoksen rahoituksen
turvaamiseksi.
Keskustan ehdotuksen suorat kustannuksia lisäävät
vaikutukset hallituksen ehdotukseen nähden olisivat noin
1,6 mrd. mk. Ehdotuksella arvioidaan olevan huomattavia työllisyysvaikutuksia,
joten dynaamiset vaikutukset huomioon ottaen ehdotuksen kustannusvaikutus
jäisi alle miljardin markan.
Eläkeläisten ylimääräisen
sairausvakuutusmaksun poistamiseen sitouduttava
Eläkeläisten ylimääräinen
sairausvakuutusmaksu on luvattu poistaa useita kertoja. Korotukselle
on vaikeaa löytää kestäviä perusteita, semminkin
kun heikkenevän talouden merkeistä huolimatta
kyse on 1990-luvun alussa säädetystä väliaikaiseksi
tarkoitetusta asiasta. Sitoutuminen lupauksiin ylimääräisen
maksurasituksen poistamisesta on ollut vaihtelevaa päätöksenteon
ja valtiovarainministeriön valmistelun kulkiessa menneiden
vuosien varrella eri tahtiin. Kyse on lupausten lunastamisesta ja
oikeudenmukaisuuden toteuttamisesta.
Keskusta on maksun alentamisen eri vaiheissa kannattanut ylimääräisen
maksun etupainotteista poistamista. Tänään
ollaan tilanteessa, jossa jäljellä olevasta 1,2
pennistä tullaan tulevana vuonna 2002 poistamaan 0,8 penniä.
Jäljelle jää edelleen 0,4 pennin ero
palkansaajiin verrattuna. Lupauksia viimeisenkin erotuksena olevan osan
poistamisesta on eri yhteyksissä annettu. Eduskunnan tulee
päätöksillään edellyttää hallitusta
toimimaan tahtonsa mukaisesti, siksi esitämme hyväksyttäväksi
asiaa koskevan lausuman.