SOSIAALI- JA TERVEYSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 4/2014 vp

StVM 4/2014 vp - HE 64/2014 vp

Tarkistettu versio 2.0

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi apteekkimaksusta annetun lain 1 a ja 2 §:n muuttamisesta

JOHDANTO

Vireilletulo

Eduskunta on 21 päivänä toukokuuta 2014 lähettänyt sosiaali- ja terveysvaliokuntaan valmistelevasti käsiteltäväksi hallituksen esityksen eduskunnalle laiksi apteekkimaksusta annetun lain 1 a ja 2 §:n muuttamisesta (HE 64/2014 vp).

Asiantuntijat

Valiokunnassa ovat olleet kuultavina

suunnittelija Merituuli Mähkä, sosiaali- ja terveysministeriö

johtaja Eija Pelkonen, Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimea

farmaseuttinen johtaja Sirpa Peura, Suomen Apteekkariliitto ry

HALLITUKSEN ESITYS

Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi apteekkimaksusta annettua lakia.

Muutettavaksi ehdotetaan kahta lainkohtaa, joissa säädetään apteekkimaksun perusteena olevasta liikevaihdosta tehtävistä vähennyksistä. Vähennyksiä koskevaa sääntelyä muutettaisiin siten, että määritettäessä muiden tuotteiden kuin lääkkeiden myynnin suurimman mahdollisen vähennyksen suuruutta sekä sivuapteekkivähennyksen suuruutta liikevaihdosta vähennettäisiin myös nikotiinikorvaushoitoon tarkoitettujen lääkevalmisteiden myynnin arvo. Lakimuutoksella yhtenäistettäisiin vähennyksiä koskeva sääntely ja muutettaisiin se vastaamaan noudatettua käytäntöä.

Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1 päivänä heinäkuuta 2014, ja sitä sovellettaisiin ensimmäisen kerran apteekkimaksuun, joka määrätään apteekkiliikkeen vuoden 2013 liikevaihdon perusteella.

VALIOKUNNAN KANNANOTOT

Perustelut

Hallituksen esityksen perusteluista ilmenevistä syistä ja saamansa selvityksen perusteella valiokunta pitää esitystä tarpeellisena ja tarkoituksenmukaisena. Valiokunta puoltaa lakiehdotuksen hyväksymistä muuttamattomana.

Päätösehdotus

Edellä esitetyn perusteella sosiaali- ja terveysvaliokunta ehdottaa,

että lakiehdotus hyväksytään muuttamattomana.

Helsingissä 23 päivänä toukokuuta 2014

Asian ratkaisevaan käsittelyyn valiokunnassa ovat ottaneet osaa

  • pj. Juha Rehula /kesk
  • vpj. Anneli Kiljunen /sd
  • jäs. Outi Alanko-Kahiluoto /vihr (osittain)
  • Johanna Jurva /ps
  • Merja Kuusisto /sd
  • Merja Mäkisalo-Ropponen /sd
  • Hanna Mäntylä /ps
  • Annika Saarikko /kesk
  • Hanna Tainio /sd
  • Lenita Toivakka /kok
  • Anu Vehviläinen /kesk
  • Ulla-Maj Wideroos /r
  • Erkki Virtanen /vas

Valiokunnan sihteerinä on toiminut

valiokuntaneuvos Harri  Sintonen