TALOUSARVIOALOITE 10/2007
vp
TAA 10/2007
vp - Outi Alanko-Kahiluoto /vihr ym.
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen valtionosuuden
maksamiseksi perustoimeentulotuen kustannuksiin
Eduskunnalle
Tämä talousarvioaloite on rinnakkainen
lakialoitteelle, jossa tullaan esittämään
toimeentulotuesta annetun lain muuttamista siten, että lapsilisästä tehdään
niin kutsuttu ensisijainen etuus, joka ei vähennä toimeentulotuen
määrää.
Lapsiperheiden köyhyys on kasvanut viime vuosina hälyttävästi
ja paljon nopeammin kuin köyhyys koko väestössä.
Lapsiperheiden köyhyyden lisääntyminen
ei näy kokonaisuudessaan toimeentulotukitilastoissa, koska
perheet saavat usein jotain muuta etuutta tai perheen huoltaja saa
pientä palkkatuloa.
Stakesin mukaan vuonna 2005 Suomessa oli 52 946 toimeentulotukea
saavaa lapsiperhettä, joissa oli 97 817 lasta.
Köyhien lapsiperheiden määrä on
yli kaksinkertaistunut sitten vuoden 1990. Tilastossa perhe on köyhä,
jos sen tulot ovat alle 60 prosenttia keskitulosta. Työssä käyvien
reaaliansiot ovat vuosina 1993—2005 kasvaneet 25,7 prosenttia
samaan aikaan kun lapsiperheiden saamien tulonsiirtojen reaaliarvo
taloutta kohden on laskenut noin 10 prosenttia. Stakesin
tutkimuksen mukaan kaksitoista prosenttia suomalaisista lapsista
elää köyhyydessä.
Toimeentulotuesta annetun lain 11 §:n mukaan
toimeentulotuen suuruuteen vaikuttavia tuloja ovat kyseisen henkilön
ja perheenjäsenten kaikki käytettävissä olevat
tulot. Niin sanottuja etuoikeutettuja tuloja ei oteta huomioon tukea laskettaessa.
Lapsilisä ei kuulu näiden joukkoon, vaan se otetaan
tukilaskelmassa huomioon vähentävänä tulona.
Tämä hallitus otti tavoitteekseen helpottaa
nimenomaan kaikkein köyhimpien perheiden asemaa ja pyrki
tavoitteeseen muun muassa korottamalla yksinhuoltajien lapsilisäkorotusta 10 eurolla
kuukaudessa. Tämä ei kuitenkaan hyödytä millään
tavalla toimeentulotukea saavia — siis kaikkein köyhimpiä — perheitä,
koska heillä lapsilisä leikkaa pois vastaavan
summan toimeentulotukea. Tämä on räikeässä ristiriidassa
hallitusohjelman lapsiköyhyyden vähentämiseen
pyrkivien tavoitteiden kanssa.
Lapsiperheet saavat toimeentulotukea keskimäärin
5,5 kuukautta vuodesta. Tässä aloitteessa ehdotetaan,
että se 10 euron summa, jonka yksinhuoltajat saivat, tehtäisiin
toimeentulotukea saaville perheille etuoikeutetuksi tuloksi, joka
ei vähentäisi heidän muita tulojaan.
Näin myös kaikkein köyhimmät
pääsisivät osallisiksi kakunjaosta. Jos
10 euroa lapsilisää tehtäisiin
etuoikeutetuksi tuloksi niille 97 817 lapselle, jotka ovat
toimeentulotuen piirissä, olisi tästä toimeentulotukikustannuksia
vuositasolla noin 5,4 miljoonaa euroa. Mielestämme tämä olisi
oikeudenmukaista politiikkaa köyhyyden vähentämiseksi
ja kaikkein heikoimmassa asemassa olevien lapsiperheiden tukemiseksi.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2008 talousarvioon
momentille 33.60.35 lisäyksenä 5 400 000
euroa valtionosuuden maksamiseksi perustoimeentulotuen kustannuksiin.
Helsingissä 24 päivänä syyskuuta
2007
- Outi Alanko-Kahiluoto /vihr
- Erkki Pulliainen /vihr
- Anni Sinnemäki /vihr
- Heidi Hautala /vihr
- Johanna Sumuvuori /vihr