TALOUSARVIOALOITE 1003/2001 vp

TAA 1003/2001 vp - Kari Rajamäki /sd ym.

Tarkistettu versio 2.1

Määrärahan osoittaminen yritysten investointi- ja kehittämishankkeiden tukemiseen kansallisin varoin

Eduskunnalle

Kansallisen elinkeinopolitiikan tavoitteena on viime vuosina ollut tutkimus- ja kehittämistoiminnan lisäämisen avulla synnyttää uutta korkean teknologian yritystoimintaa. Tällöin määrärahoja on suunnattu perinteisestä yritysten kehittämis-, käynnistys- ja investointiavustuksista tutkimus- ja kehittämistoimintaan. Käytännössä Itä-Suomen yritystoiminta ei ole voinut hyödyntää tutkimus- ja kehittämisrahoitusta siinä määrin kuin Etelä-Suomen korkeamman teknologian yritykset. Itä- ja Pohjois-Suomessa on edelleenkin runsaasti tarvetta ns. perinteisten yritystukien käyttöön, mutta tähän tarkoitukseen osoitetut vuotuiset budjettimäärärahat ovat säännönmukaisesti olleet liian vähäiset tarpeeseen nähden. Itä-Suomen kehittäminen tapahtuu EU:n ohjelmakaudella 2000—2006 rakennerahasto-ohjelmin. Vuonna 2002 Itä-Suomessa on yritysten investointitukihankkeita enemmän kuin TE-keskukset voivat rahoittaa ohjelmiin osoitetuilla varoilla. Investointiavustus on edelleen nopeimmin vaikuttava keino edistää työpaikkojen lisäämistä.

Näillä toimenpiteillä olisi laajalti heijastuva alue- ja suhdannetaloudellinen vaikutus, koska ne:

  • lisäävät yritysten kilpailukykyä ja nostavat työpaikkakysyntää luomalla uusia työpaikkoja;
  • pienentävät työttömyysturvaan kohdistuvia valtion panostuksia ja tuovat tätä kautta säästöjä;
  • tehostavat aluekeskusohjelmien aluetaloudellisia työpaikkavaikutuksia ja toimintaympäristöä;
  • vähentävät väestön muuttotarvetta ja tuovat valtiolle välillisesti merkittäviä taloudellisia säästöjä.

Valtion talousarvioesityksessä vuodelle 2002 esitetään yritysten investointi- ja kehittämishankkeiden tukemiseen n. 16,1 miljoonaa euroa, mikä on lähes sama kuin vuonna 2001. Jo yksin Itä-Suomessa on 35 miljoonan euron rahan tarve.

Edellä olevan perusteella ehdotamme kunnioittaen,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2002 talousarvioon momentille  32.30.45 35 000 000 euroa yritysten investointi- ja kehittämishankkeiden tukemiseen.

Helsingissä 18 päivänä syyskuuta 2001

  • Kari Rajamäki /sd
  • Markku Rossi /kesk
  • Seppo Kääriäinen /kesk
  • Riitta Korhonen /kok
  • Paula Lehtomäki /kesk
  • Erkki Kanerva /sd
  • Marja-Liisa Tykkyläinen /sd
  • Olli Nepponen /kok
  • Säde Tahvanainen /sd
  • Pekka Ravi /kok
  • Anu Vehviläinen /kesk
  • Mirja Ryynänen /kesk
  • Lauri Kähkönen /sd
  • Eero Lämsä /kesk
  • Katri Komi /kesk
  • Arto Seppälä /sd
  • Kari Kärkkäinen /kd
  • Jouni Backman /sd
  • Matti Saarinen /sd
  • Iivo Polvi /vas