TALOUSARVIOALOITE 101/2007
vp
TAA 101/2007
vp - Pertti Hemmilä /kok
Tarkistettu versio 2.0
Työllistämis-, koulutus- ja erityistoimiin
ehdotetun määrärahan vähentäminen
Eduskunnalle
Työministeriön momentin 34.06.51
työllistä- mis-, koulutus-
ja erityistoimien määrärahoja saa käyttää muun
muassa seuraaviin tarkoituksiin: työvoimapoliittiseen aikuiskoulutukseen,
palkkatukeen ja työllistämiseen valtionhallinnolle, työvoiman
liikkuvuuden edistämiseen, työllisyyspoliittiseen
projektitukeen, julkisten työvoimapalvelujen erityistoimiin
jne.
Työllisten määrä on viime
vuoden elokuusta noussut 52 000 hengellä. Työvoimatutkimuksen mukaan
työllisiä oli elokuussa 2 558 000
henkilöä. Työttömänä oli
elokuussa 162 000 henkeä. Työttömyysaste
oli 5,9 prosenttia eli 0,9 prosenttiyksikköä pienempi
kuin vuotta aiemmin. Työvoimakoulutuksessa on parhaillaan
noin 20 000 työtöntä. Tämän
vuoden alussa vastaava luku oli yli 31 000, ja vuonna 2006
koulutuksissa oli keskimäärin vajaat 30 000
henkilöä. Tällä hetkellä työttömiä on
selkeästi vähemmän kuin viime vuonna,
samoin työvoimakoulutuksissa olevia henkilöitä on
vähemmän. Tästä huolimatta talousarvioesityksessä esitetyt
varat ovat 560 miljoonaa euroa, 44 miljoonaa euroa enemmän
kuin tälle vuodelle oli varattu määrärahaa.
Työllistämiskoulutuksista todetaan työministeriön
sivulla seuraavaa: "Työvoimapoliittinen aikuiskoulutus
(työvoimakoulutus) on työhallinnon rahoittamaa
koulutusta, joka on opiskelijoille maksutonta. Työvoimakoulutus
on suunniteltu ensi sijassa työttömille työnhakijoille
ja työttömyyden uhkaamille 20 vuotta täyttäneille
henkilöille. Tietyin edellytyksin myös muut henkilöt
kuten työssä olevat ja työvoiman ulkopuolella
olevat voivat osallistua koulutukseen. Koulutuksen sisältö vastaa
yleensä muun aikuiskoulutuksen, esimerkiksi omaehtoisen
aikuiskoulutuksen, opetussisältöjä. Usein
koulutus on ammattitutkintoon tai sen osaan tähtäävää.
Työvoimakoulutuksen tavoitteena on antaa koulutusta, joka parantaa
työhön sijoittumisedellytyksiä."
Työttömien määrä on
vähentynyt, samoin myös työvoimakoulutuksissa
olevien työttömien määrä.
Jotta työtön ei menetä työttömyyskorvaustaan,
hänen on osallistuttava työllistämiskoulutuksiin.
Työllistämiskoulutusten tavoitteena on parantaa
työttömän työhön sijoittumisedellytyksiä.
Valitettavan usein koulutukset ovat olleet huonolaatuisia, sisällöltään
köyhiä ja ovat ennemminkin nimellisesti järjestettyjä kuin
varsinaisesti työttömän kehittymistä edistäviä.
Useat työttömät ovat kokeneet koulutuksen
ajan hukkana ja heidän aliarvioimisenaan. Myös
muut näennäiset, työllisyystilastojen
kaunistelemiseen tähtäävien toimenpiteiden
rahoitus tulisi leikata. Erilaisten näennäisten
toimenpiteiden sijaan tulee löytää ratkaisuja,
jotka kohentavat työttömän tilannetta
pidemmäksi aikaa.
Kesällä 2006 julkaistiin Työvoimapoliittisten toimenpiteiden
vaikutusten arviointiraportti. Raportin mukaan valmentava työvoimakoulutus
ja julkiselle sektorille tapahtuva tukityöllistäminen osoittautuivat
varsin tehottomiksi. Vajaan neljän vuoden tarkasteluaikana
toimenpiteiden työllisyysvaikutukset olivat kovin vaihtelevat.
Ammatillisen työvoimakoulutuksen vaikutukset avoimeen työllisyyteen
vaihtelivat suuresti eri aloittamisajankohtien ja seuranta-ajankohtien
suhteen. Keskimäärin vaikutus jäi kuitenkin
alle kymmenen prosenttiyksikön. Valmentavan työvoimakoulutuksen
työllisyysvaikutus pysytteli koko seuranta-ajan lähellä nollaa.
Erityisesti työttömyyden alkupuolella aloitetut
valmentavat työvoimakoulutusjaksot osoittautuivat kaltaistamismenetelmän
perusteella tehottomiksi. Sen sijaan pidempään
(12 kuukautta) työttömänä olleilla
työllisyysvaikutukset olivat vähän paremmat. Työttömien
määrä on vähentynyt. Erilaisten
työllistämiskoulutusten tehokkuus ja panos-tuotto-suhde
on vähintäänkin kyseenalainen. Tästä huolimatta
työllistämis-, koulutus- ja erityistoimien rahoitusta
ollaan jälleen talousarvioesityksessä kasvattamassa.
Näillä nykyisen muotoisilla toimilla ei saavuteta
työttömien kannalta tarvittavia tuloksia. Momentilla
34.06.51 tehdyt uudet varojen kohdennukset ovat pääosin
oikeansuuntaisia ja rahoitus oikealla tasolla, mutta edellä mainituista
toimenpiteistä on varaa rahoitusta vähentää.
Edellä olevan perusteella ehdotan,
että eduskunta vähentää valtion
vuoden 2008 talousarvion momentilta 32.80.51 25 000 000
euroa työllistämis-, koulutus- ja erityistoimiin
ehdotetusta määrärahasta.
Helsingissä 24 päivänä syyskuuta
2007