TALOUSARVIOALOITE 1010/2001 vp

TAA 1010/2001 vp - Kari Rajamäki /sd 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen vesihuolto- ja ympäristöhankkeisiin

Eduskunnalle

Maaseutu- ja ympäristöpoliittisista tarpeista lähtien ovat määrärahat vesistöjen kunnostuksen ja ympäristöhankkeiden osalta olleet riittämättömiä. Esimerkiksi Ylä-Savon osalta on lukuisia hankkeita, jotka ovat tärkeitä alueellisen kehityksen turvaamiseksi. Keiteleen ympäristöhankkeet, mm. Hetejärven, Sulkavan järven ja Koutajoen kunnostaminen, Juurijärven pohjoisosan kunnostus sekä Pielaveden vesistöhankkeet, mm. pienen Petäjäjärven ja Uitonlahden kunnostus, ovat esimerkkejä tarpeellisista kohteista.

Edellä olevan perusteella ehdotan kunnioittaen,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2002 talousarvioon momentille  35.10.77 lisäyksenä 840 000 euroa perusteluissa mainittujen vesistö- ja ympäristöhankkeiden toteutuksen nopeuttamiseen.

Helsingissä 18 päivänä syyskuuta 2001

  • Kari Rajamäki /sd