TALOUSARVIOALOITE 1063/2007 vp

TAA 1063/2007 vp - Ulla-Maj Wideroos /r ym.

Tarkistettu versio 2.0

Suomennos

Määrärahan osoittaminen Svenska Finlands Folkting -toiminnan valtionapuun

Eduskunnalle

Svenska Finlands Folkting -järjestön toimintaa ja sen valtionapua koskeva lainsäädäntö uudistettiin vuonna 2003 (SäädK 1331/2003). Lain mukaan Svenska Finlands Folktingin tehtävänä on edistää Suomen ruotsinkielisen väestön oikeuksia ja toimia tämän väestön sivistyksellisten ja yhteiskunnallisten olojen kehittämiseksi sekä ruotsin kielen aseman edistämiseksi Suomessa. Edelleen tehtäviensä hoitamiseksi Folktingetin tulee toiminnassaan erityisesti seurata asian käsittelyä koskevien kielellisten oikeuksien toteutumista tuomioistuimissa ja muissa viranomaisissa.

Kuten hallituksen eduskunnalle vuoden 2006 alussa antamasta kielioloja koskevasta kertomuksesta ilmenee, puutteita on paljon kielellisten palvelujen todellista toimimista koskevissa tiedoissa. Folktingetille on tärkeää korjata nämä puutteet. Edelleen on ilmeistä, että nopeat muutokset julkisella sektorilla vaativat edelleen aktiivista panosta.

Palkkojen noususta huolimatta hallitus ehdottaa nyt Folktingetin määrärahan pitämistä neljäntenä vuonna peräkkäin nimellisesti samana, mikä itse asiassa merkitsee toiminnan supistamista.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2008 talousarvioon momentille  29.01.50 lisäyksenä 80 000 euroa Svenska Finlands Folktingetin valtionapuun.

Helsingissä 24 päivänä syyskuuta 2007

  • Ulla-Maj Wideroos /r
  • Mikaela Nylander /r
  • Mats Nylund /r
  • Håkan Nordman /r
  • Christina Gestrin /r
  • Elisabeth Nauclér /r
  • Thomas Blomqvist /r