TALOUSARVIOALOITE 1113/2001
vp
TAA 1113/2001
vp - Arto Seppälä /sd ym.
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen työpajatoiminnan kehittämiseen
ja ennalta ehkäisevään huumetyöhön
Eduskunnalle
Nuorten työpajatoimintaa on suuressa mittakaavassa
ollut nyt noin viidentoista vuoden ajan. Se on tullut tutuksi ja
vaikuttaa vakiintuneelta, mutta vakinaistettu sitä ei ole.
Pajojen työn tuloksia on kilvan kiitelty ja kehuttu, mutta
taloudellisia toimintaedellytyksiä on karsittu.
Työpajatoiminta tarjoaa vuosittain noin 10 000
nuorelle toimintoja osaamisen, elämänhallinnan
ja omaehtoisuuden lisäämiseksi ja parantaa heidän
mahdollisuuksiaan löytää paikkansa yhteiskunnassa
joko koulutukseen tai suoraan työelämään
siirtymisen kautta. Eri alojen selvitykset ja tilastot osoittavat
selvästi, että nuorten esteet ja ongelmat koulutuksessa
sekä yhteiskuntaan ja työelämään
sijoittumisessa ovat selvästi lisääntyneet.
Työpajojen nuoret ovat yhä useammin moniongelmaisia
ja vaikeita tapauksia. Tämä edellyttää henkilökunnan
jatkuvaa koulutusta. Koska henkilökuntakin on yleensä palkattu
erilaisin työllistämis- tai projektivaroin, on
vaihtuvuus suuri. Tämä aiheuttaa sen, että koulutus
on jatkuvaa ja koulutetusta henkilökunnasta joudutaan luopumaan
siinä vaiheessa, kun se voisi todella olla nuorille avuksi.
Työpajojen kehittämisrahaa tulisi voida käyttää myös
perustoiminnan tukemiseen, kuten vuokrien maksuun tai henkilökunnan
palkkoihin. Kehittämispuolella tarpeita on mm. nuorten kuntoutukseen,
koulutukseen ja ohjauspalveluihin liittyvässä koulutuksessa.
Yksi suurista haasteista on päihdetyö, joka valitettavasti
on nousemassa yhdeksi tärkeimmistä pajatyön
osa-alueista.
Ennalta ehkäisevä huumetyö on nuorisotyötä tekevien
tahojen suurin haaste. Tällä hetkellä tarvetta
on erityisesti nuorten kanssa työskentelevien
koulutuksesta, jotta he voisivat saada ajantasaista tietoa huumeista
ja huumetilanteesta Suomessa sekä työkaluja työnsä tekemiseen.
Ennalta ehkäisevän huumetyön rahoitus
on siirretty tulemaan suoraan budjettivaroista samalta momentilta
työpajojen tukemiseen tarkoitettujen varojen kanssa. Jotta
molempia tärkeitä nuorisotyön osa-alueita
voitaisiin tukea ja kehittää, tulisi momentin
määrärahaa korottaa 540 000
euroon.
Edellä olevan perusteella ehdotamme
kunnioittaen,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2002 talousarvioon
momentille 29.99.51 lisäyksenä 540 000
euroa työpajatoiminnan kehittämiseen ja ennalta
ehkäisevään huumetyöhön.
Helsingissä 18 päivänä syyskuuta
2001
- Arto Seppälä /sd
- Pia Viitanen /sd
- Harry Wallin /sd
- Olli Nepponen /kok