TALOUSARVIOALOITE 1264/2006
vp
TAA 1264/2006
vp - Anni Sinnemäki /vihr ym.
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen elatustuen
korottamiseen
Eduskunnalle
Tämä aloite on osa vihreän
eduskuntaryhmän vaihtoehtobudjettia.
Yksinhuoltajuuden kasvu on yksi näkyvimmistä läntisissä hyvinvointivaltioissa
tapahtuneista muutoksista. Kaikissa teollistuneissa länsimaissa
yksinhuoltajien määrä on kasvanut, ja samalla
heidän asemansa on muuttunut leskistä naimattomiin
ja eronneisiin naisiin. Myös yksinhuoltajien taloudellinen
tilanne on muuttunut. Suomessa yksinhuoltajien taloudellinen asema suhteessa
kahden huoltajan perheisiin on selvästi heikentynyt 1990-luvulla.
Tutkimusten mukaan ansiotulojen osuus yksinhuoltajien tulopaketissa
on vähentynyt, ja sosiaaliturvan merkitys yksinhuoltajien
toimeentulon turvaajana on kasvanut. Tämä johtuu
lähinnä työmarkkinoilla tapahtuneista
muutoksista. Yksinhuoltajien työttömyys on kasvanut,
ja epätyypilliset työsuhteet ovat lisääntyneet.
Yksinhuoltajat ovat entistä riippuvaisempia hyvinvointivaltiosta.
Elatusvelvollisen osuus yksinhuoltajien toimeentulon turvaajana
on vähäinen.
Yksi yksinhuoltajan taloudelliseen asemaan vaikuttava tekijä on
elatustuen suuruus. Elatustuki on se etuus, joka maksetaan yksinhuoltajalle, jos
elatusapu on jäänyt maksamatta tai lapsen isää ei
ole vahvistettu. Elatustuki on myös eräänlainen
elatusavun minimisumma, sillä jos elatusapu on elatustukea
pienempi, yksinhuoltaja saa erotuksen kunnalta.
Yksinhuoltajien taloudellinen asema heijastuu suoraan heidän
lapsiinsa. Yksinhuoltajaperheissä ollaan keskimääräistä useammin
tilanteessa, jossa esimerkiksi lasten harrastusten valintaa joudutaan
rajaamaan taloudellisista syistä. Yksinhuoltajien aseman
parantaminen on tärkeää lasten tasavertaisten
lähtökohtien turvaamiseksi.
Hallituksen esityksessä elatustukea korotetaan vajaalla
kuudella eurolla 124 euroon. Vihreän eduskuntaryhmän
mielestä korotus on riittämätön.
Yksinhuoltajien aseman parantamiseksi esitämme, että elatustuki
korotetaan nykyisestä 118,15 eurosta 140 euroon kuukaudessa.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2007 talousarvioon
momentille 33.32.30 lisäyksenä 7 300 000
euroa elatustuen korottamiseen.
Helsingissä 22 päivänä syyskuuta
2006
- Anni Sinnemäki /vihr
- Tuija Brax /vihr
- Jyrki Kasvi /vihr
- Erkki Pulliainen /vihr
- Oras Tynkkynen /vihr
- Tarja Cronberg /vihr
- Rosa Meriläinen /vihr
- Johanna Sumuvuori /vihr
- Heidi Hautala /vihr
- Osmo Soininvaara /vihr
- Kirsi Ojansuu /vihr
- Janina Andersson /vihr
- Merikukka Forsius /vihr
- Ulla Anttila /vihr