TALOUSARVIOALOITE 1277/2001 vp

TAA 1277/2001 vp - Jukka Vihriälä /kesk ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen sotainvalidien puolisoiden ja leskien kuntoutukseen

Eduskunnalle

Aviopuolisot ovat usein hoitaneet vaikeasti vammautuneita sotainvalideja vuosikymmenien ajan. Sotavammaisten ikääntyessä on monissa perheissä aviopuolison vastuu kotona selviytymisestä kasvanut entisestään. Koska myös lähes kaikki puolisot ovat jo yli 70-vuotiaita, he tarvitsevat tukea vaativassa hoitotyössään. Valtion talousarvioon on 1980-luvun alkupuolelta lähtien sisältynyt määräraha vaikeasti vammaisten sotainvalidien puolisoiden ja leskien kuntouttamiseen. Tällä tavoin on autettu sotainvalidien puolisoita heidän vaativassa hoitotehtävässään. Vuoden 2002 talousarvioesityksessä tarkoitukseen on varattu 2 523 000 euron määräraha. Määrärahan pienuuden vuoksi on kuitenkin vuosittain useita kuntoutuksen edellytykset täyttäviä aviopuolisoita jäänyt sen ulkopuolelle. Kuntoutuksen avulla ylläpidetään puolisoiden toimintakykyä ja edesautetaan sotainvalidien kotihoitoa, mikä on omiaan vähentämään kalliin laitoshoidon tarvetta.

Edellä olevan perusteella ehdotamme kunnioittaen,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2002 talousarvioon momentille  33.22.56 lisäyksenä 400 000 euroa sotainvalidien aviopuolisoiden ja leskien kuntouttamiseen.

Helsingissä 18 päivänä syyskuuta 2001

  • Jukka Vihriälä /kesk
  • Sirkka-Liisa Anttila /kesk
  • Seppo Kääriäinen /kesk
  • Pauli Saapunki /kesk
  • Matti Väistö /kesk
  • Olavi Ala-Nissilä /kesk
  • Aulis Ranta-Muotio /kesk
  • Hannu Aho /kesk