TALOUSARVIOALOITE 131/2006 vp

TAA 131/2006 vp - Heidi Hautala /vihr ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen kehitysyhteistyömäärärahojen korottamiseen

Eduskunnalle

Tämä aloite on osa vihreän eduskuntaryhmän vaihtoehtobudjettia.

Suomen kehityspolitiikan keskeisin päämäärä on köyhyyden vähentäminen. Kuusi vuotta sitten laadituissa vuosituhattavoitteissa valtiot sitoutuivat puolittamaan alle yhdellä dollarilla elävien ja nälkää näkevien ihmisten määrän. Valitettavasti tavoitteissa ei ole edetty toivotulla tavalla. Jos nykyinen kehitys jatkuu, vuoteen 2015 mennessä yli 150 miljoonaa ihmistä on kuollut nälkään vuosituhattavoitteiden julistamisen jälkeen.

Vuosituhattavoitteiden saavuttaminen vaatii valtioilta yhteistyötä. Suuri osa vastuusta on asetettu kehitysmaille itselleen. Teollistuneiden maiden vastuu kehityksestä on ennen muuta vastuuta kehitysrahoituksen turvaamisesta, ja tästä Suomi on lipeämässä. Suomen kehitysyhteistyötä tutkinut OECD:n kehitysapukomitea DAC suosittelee selkeän suunnitelman vahvistamista sille, miten Suomi aikoo saavuttaa 0,7 prosentin tason kehitysyhteistyömäärärahoissa.

Suomalaiset suhtautuvat myönteisesti kehitysyhteistyöhön. Kesäkuussa 2006 julkaistun mielipidemittauksen mukaan 86 prosenttia suomalaisista pitää kehitysyhteistyötä tärkeänä. Myös kehitysyhteistyömäärärahojen korottamista tuetaan: kaksi kolmesta suomalaisesta kannattaa avun nostamista vähintään 0,5 prosenttiin BKTL:sta.

Suomi on sitoutunut nostamaan kehitysyhteistyömäärärahojen tason 0,7 prosenttiin BKTL:sta vuoteen 2010 mennessä. Tavoitteen saavuttaminen vaatii pitkäjänteistä työtä ja kehitysyhteistyömäärärahojen tasaista kasvattamista. Hallituksen esittämä 746,1 miljoonan euron taso vuodelle 2007 tarkoittaa arviolta 0,43 prosenttia BKTL:sta. Tämä luku on selvästi alhaisempi kuin mitä tavoitteen saavuttaminen ja Harri Holkerin työryhmän laatima aikataulu edellyttäisivät.

Jotta Suomi kantaisi vastuunsa vuosituhattavoitteiden toteuttamisesta ja kehitysyhteistyömäärärahojen 0,7 prosentin taso BKTL:sta voitaisiin saavuttaa vuonna 2010, vihreä eduskuntaryhmä esittää varsinaiseen kehitysyhteistyöhön 104 miljoonan euron lisäystä, mikä nostaisi Suomen kehitysyhteistyömäärärahojen kokonaistason 0,49 prosenttiin BKTL:sta.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2007 talousarvioon momentille  24.30.66 lisäyksenä 104 000 000 euroa kehitysyhteistyömäärärahojen korottamiseen.

Helsingissä 22 päivänä syyskuuta 2006

  • Heidi Hautala /vihr
  • Tuija Brax /vihr
  • Jyrki Kasvi /vihr
  • Erkki Pulliainen /vihr
  • Oras Tynkkynen /vihr
  • Tarja Cronberg /vihr
  • Rosa Meriläinen /vihr
  • Johanna Sumuvuori /vihr
  • Osmo Soininvaara /vihr
  • Kirsi Ojansuu /vihr
  • Janina Andersson /vihr
  • Merikukka Forsius /vihr
  • Anni Sinnemäki /vihr
  • Ulla Anttila /vihr