TALOUSARVIOALOITE 1322/2006
vp
TAA 1322/2006
vp - Osmo Soininvaara /vihr ym.
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen isäkuukauden
pidentämiseen
Eduskunnalle
Tämä aloite on osa vihreän
eduskuntaryhmän vaihtoehtobudjettia.
Lapsen etu on, että hänellä on läheiset
suhteet molempiin vanhempiinsa. Isän ja lapsen suhteen vahvistamisen
kannalta on tarpeen, että parannetaan isän mahdollisuutta
hoitaa lasta tämän ollessa pieni. Isien roolin
vahvistuminen perheissä edistää myös
sukupuolten välistä tasa-arvoa: naisten työmarkkina-asema
paranee, kun vanhempainvapaat jakautuvat tasaisemmin molempien vanhempien
kesken, ja miesten asema paranee, kun heille taataan mahdollisuus
ottaa vastuuta lasten hoidosta.
Selvitysten mukaan taloudelliset syyt ovat yleisimpiä syitä,
miksi miehet eivät käytä vanhempainvapaata.
Muita syitä ovat työesteet, uralla eteneminen
sekä työnantajien ja työtovereiden asenteet.
Isien aliedustusta vanhempainrahan käytössä voidaan
pyrkiä korjaamaan tiedotuksella, taloudellisella kannustimella
tai tietyn vanhempainrahakauden osoittamisella vain isälle.
Tiedottaminen on tärkeää jatkossakin,
mutta pelkkä oikeuksista tiedottaminen ei ole johtanut isien
vanhempainvapaaoikeuden käytön olennaiseen kasvamiseen.
Isälle osoitetun vanhempainrahakauden rakentaminen puolestaan
on ohjausväline, jolla olisi hallituksen esityksenkin mukaan
merkittävä vaikutus isien vanhempainvapaan käyttöön.
Nykyinen isäkuukausi on jo ollut askel tähän
suuntaan, sillä 12 lisäpäivää on
tarkoitettu vain isän käyttöön.
Vihreän eduskuntaryhmän mielestä isälle
tarkoitettua päivärahakautta on pidennettävä 36
päivällä. Näin isä,
joka käyttää 12 päivää vanhempien
yhteisestä vanhempainrahakaudesta, voi käyttää nykyisen
12 lisäpäivän sijaan 48 lisäpäivää.
Näin isällä on ansiosidonnainen kolmen kuukauden
jakso, jonka käyttäminen olisi perheelle edullista.
Tämä yhdistettynä hallituksen esitykseen,
jolla isäkuukauden käyttöajankohtaa joustavoitetaan,
tarkoittaa isien vanhempainvapaiden merkittävää lisääntymistä.
Kun isät ottavat nykyistä laajemmin vastuuta pienten
lasten hoidosta, se voi jatkossa tarkoittaa, että yhä suurempi
osa isistä käyttää myös
hoitovapaaoikeutta ja oikeutta vanhempien yhteiseen vanhempainrahakauteen.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2007 talousarvioon
momentille 33.18.60 lisäyksenä 18 000 000
euroa isäkuukauden pidentämiseen.
Helsingissä 22 päivänä syyskuuta
2006
- Osmo Soininvaara /vihr
- Tuija Brax /vihr
- Jyrki Kasvi /vihr
- Erkki Pulliainen /vihr
- Oras Tynkkynen /vihr
- Tarja Cronberg /vihr
- Rosa Meriläinen /vihr
- Johanna Sumuvuori /vihr
- Heidi Hautala /vihr
- Kirsi Ojansuu /vihr
- Janina Andersson /vihr
- Merikukka Forsius /vihr
- Anni Sinnemäki /vihr
- Ulla Anttila /vihr